Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 329 DWNSTRS – Handiclapton

DWNSTRSille ominaisilla hengästyttävillä sähköuruilla terästetty kappale todistaa, että kaoottisella yhtyeellä riittää vielä runsaasti energiaa mylviä. Hyvin nimetyn ja ideoidun EP:n erottuvimpiin, jännittävimpiin ja kiinnostavimpiin hetkiin kuuluva pätkä täynnä riipivää ahdistusta ja hermostuttavaa tunnelatausta. Toimii taustalla niin tuskassa kuin juhlassakin. (Verna Vuoripuro)

Video ei ole enää saatavilla

# 328 Emmy the Great – Paper Forest (In the Afterglow of Rapture)

Kristallin lailla helisevä ja kuulaan melodinen Paper Forest (In the Afterglow of Rapture) osoittaa loistokkaasti nuoren englantilaisen Emma-Lee Mossin vaikuttavat laulunkirjoittajataidot. Emmy livertää paratiisilinnun lailla melodian kiemurrellessa kuin synkän metsän halki kuulijan johdattava polku. Kerrassaan lumoavaa, kuten koko Emmy the Greatin Virtue-albumi. (Kimmo Vanhatalo)

Video ei ole enää saatavilla

# 327 Petri Nygård – Selvä päivä (feat. Lord Est)

Vuoden 2011 suurin kotimainen hitti on tämä. Piste. Jos haluatte perusteluja, niin Spotifyn mukaan Selvä päivä oli palvelun toiseksi soitetuin kappale. Siihen vielä kuusi miljoonaa Youtube-kuuntelua kaupan päällle. Ne riittävät. Selvä päivä on täydellinen suomalainen hitti; tanssittava yhteislaulurenkutus viinanhuuruisilla sanoilla. Vain tylsät eivät osaa arvostaa. (Matti Markkola)

Video ei ole enää saatavilla

# 326 Joe Goddard – Gabriel (feat. Valentina)

Hot Chipin tasolle ei ihan ylletä, mutta Goddardin soolo-EP:n nimibiisi on silti ihanuutta. Arkkienkeli saa raamatullisen tuomion osakseen Valentinan keskilämmöllä palavasta housediivalaulusta. Vokaalisamplet muistuttavat Durutti Columnin Vini Reilly -levyn oopperamutaatioista. Kyseessä on ristiriitaisesti kuin dramaattisempi ja samalla sisäsiistimpi Mr Saxobeat! (Gaius Turunen)

Video ei ole enää saatavilla

# 325 Tim Christensen and the Damn Crystals – The Damn Crystals

Tanskalaisen Tim Christensenin uusin levy ei ole miehen parhaita. Mutta aloitusraita The Damn Crystals on, kas kun heppu on yhdistänyt 10 minuuttia pitkään kipaleeseen periaatteessa useamman eri biisin ja puristanut jokaiseen osioon itsestään kaikki mehut. Loppulevy onkin alkuraidasta toipumista, mutta eipä sitä aloituksen jälkeen ole välttämätöntä kuunnellakaan. (Niina Virtanen)

Dizzy Miss Lizzy -yhtyeestä tuttu Christensen käyttää 646 sekuntia kristallien kiroamiseen.

Kappaleen voit kuunnella Spotifyn kautta tästä.

# 324 Opeth – The Devil’s Orchard

Opethin The Devil’s Orchard on ainutlaatuinen metallibiisi, sikäli kun sitä sellaiseksi voi nimittää. Vaikka se pitää sisällään perinteistä kitarasooloilua ja Jumalan kuolemaa julistavia lyriikoita, olisi itse Zappakin ylpeä kappaleen jazzille ja progelle kumartavista melodiakuluista, kikkailuista ja rakennemuutoksista. Mystistä tanssia genrerajojen tuolla puolen. (Niina Virtanen)

Video ei ole enää saatavilla

# 323 Panic at the Disco – Sarah Smiles

Tänä vuonna entinen emobändi osoitti osaavansa tehdä kiinnostavaa poppia Vices & Virtues -levyllään. Sarah Smiles kuulostaa 20-luvun Pariisista temmatulta. Kornista nimestä huolimatta laulaja Brendon Urie hurmasi tulevan vaimonsa kappaleella. Eikä ihme, sillä biisi on ärsyttävän tarttuva ja mahdottoman suloinen, juurikin siksi, että se ei ole perusrakkausballadi. (Auroora Vihervalli)

Video ei ole enää saatavilla

# 322 Bottin, Francisco & Rodion – BFR (Space)

Nu-italo-maestro Bottin jamittelee kaveriensa kanssa vanhakantaisesti rynkyttävän tanssiraidan, jolla on geeneissään melko kattava neurodiskofunkin perimä: Talking Headsin Cities, pari Bowien F-alkuista biisiä, 20 prosenttia Princen tuotannosta. Tilaa on parketilla hintsusti, joten BFR uudisraivaa hosumalla kieli- sekä lyömäsoittimin. Yksinkertaista, liikuttavaa. (Harri Palomäki)

Video ei ole enää saatavilla

# 321 D-A-D – A New Age Moving In

Murean stoner-pörinän kuljettama hard rock -ralli on takuuvarmaa tanskalaislaatua – siis mitä oivallisinta jytäilyä. Tanakka soittotatsi ja sopivan karvainen soundi tukevat tyrnästi potkivaa biisiä, joka viehättää takuutarttuvalla melodiallaan sekä pontevalla soitannallaan. Kappaleen jämäkkä letkeys ja jympsäkkä groove täydentävät kokonaisuutta mitä mainioimmin. (Kimmo K. Koskinen)

Video ei ole enää saatavilla

# 320 Black Motor – Voodoojenkka

Kusti Vuorinen on ihme jätkä. Sillä on varpaat syvällä mullassa ja pää jossain oksalla, lehtien seassa. Kustilla on oma älyttömän kova bändi, Tampo, mutta kyllä Black Motor tuntuu olevan se hienoin tapa saattaa näitä sävelkulkuja maailmaan. Sippola-Rauhala–Laihonen-triumviraatti louhii syvältä ja soittaa telepaattisesti, kuin toistensa päissä. Hiukan pelottavaa. (Arttu Tolonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 319 Veronica Maggio – Jag kommer

Tässä on aivan vastustamaton kappale. Biisiin on tarttunut niin suuri annos rakastumisen ensihuuman ylikierroksia, että jo pelkästä Jag kommerin kuuntelusta meinaa hengästyä. Ruotsalaiset osaavat tällaisten kepeiden mutta ei lainkaan harmittomien poprallien tekemisen. Ja kun albumi on nimeltään Satan i gatan, pitäisi olla selvää, että kyse on silkasta neroudesta. (Tomi Palsa)

Video ei ole enää saatavilla

# 318 Erland & the Carnival – Map of an Englishman

Grayson Perryn Map of an Englishman on mitä vangitsevin maalaus: keskiaikainen kartta ihmismielestä, jota ympäröivät skitsofrenian ja paranoian valtameret. Erland & the Carnivalin laulu kertoo ahdistavasta aiheestaan huolimatta lohdullisen viestin: pelko piirtyy tekstissä vuoriston saartamaksi metsäksi, ja rakkaus on vahva. Biisi sitä paitsi kuulostaa Ristolta! (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Sarja jatkuu huomenna.

Yep Roc

76 Joskus menneisyyden saavutukset ovat niin valtaisia, että niitä on mahdoton tavoittaa. John Doen yhtye X teki 1980-luvun alkupuolella punkin ja rockin historian väkevimpiä levytyksiä, joista etenkin vuonna 1980 julkaistu Los Angeles lukeutuu hienoimpiin koskaan tehtyihin rock-levyihin. Vuonna 1990 soolouransa aloittanut Doe on ollut omillakin levyillään hyvä, muttei häikäisevä. Jos X sekoitteli juurimusiikkia upein lopputuloksin punkin tulisieluisuuteen, Doe on soololevyillään pitäytynyt perinteisemmässä roots-rokkailussa. Hänen uusi levynsä Keeper on edeltäjiensä tapaan oikein toimiva. Doen laulunäänessä on kahmalokaupalla karheaa karismaa, hänen juurimusiikin (country, rockabilly, blues, folk ja vuosikertapop) hallintansa on täydellistä ja lauluntekotaitonsa kiistämättömät. Riehakas Good Enough, psykedeelinen Giant Step Backward, herkän nokturnaalinen Moonbeam, jyräävä Handsome Devil, unelmoiva Lucky Penny ja kuulas Cottage in the ‘Dale ovat kaikki hienoja kappaleita. Vieläkään John Doe ei räjäytä X:n tavoin tajuntaa, mutta se ei tarkoita, etteikö Keeper sisältäisi varsin loistavaa karhean elämänmakuista rockia. (Kimmo Vanhatalo)

Video ei ole enää saatavilla

Ganglians – Still Living

Souterrain Transmissions

68 Sacramentolaisyhtye seuraa Monster Head Room -debyyttiään (2009) lupaavalla kakkosalbumilla, joka kuitenkin kaatuu viimeistelemättömyyteen ja epätasaisuuteen. Still Livingin psykedeliassa uitettu indierock huokuu ennakkoluulottomuutta ja idearikkautta, mutta levylle olisi tehnyt hyvää samankaltainen ryhtiliike, jonka hittituottaja Mark Ronson toi Black Lipsin kesäkuiselle Arabia Mountainille. Stilisoinnin tarpeesta kertoo, että levyn kahdestatoista biisistä peräti seitsemän lähentelee viiden minuutin rajapyykkiä tai ylittää sen reilusti – kuten uuvuttavaksi Galaxie 500 -etanoinniksi jämähtävä Bradley. Näin ollen potentiaalisesti napakka kahdentoista biisin popherkku venyy ja vanuu uuvuttavaksi ja varsin turhauttavaksi 60-minuuttiseksi. Popkoukkuja ja jännittäviä kitarasoundeja sentään riittää, ja esimerkiksi Sleepin ja Evil Weaven kertosäkeet ja Junglen tymäkkä surf-twang-meininki kertovat, että lahjakkuutta tässä ryhmässä piisaa. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Joe Goddard – Gabriel EP

Greco-Roman

73 Sen heleä-äänisemmän Hot Chip -miehen ensimmäinen soololevy sisältää kolme originaalia ja yhden remiksauksen. EP:n musiikillinen linja on odotettu: pop kohtaa elektron ja housen viehättävän vanhanaikaisella tavalla. Nimibiisi Gabriel (josta kuullaan myös kaukana dubista oleva dub-versio) tuo tunnelmaltaan mieleen Bat for Lashesin ja Austran kevyesti gootahtavan konepopin, mutta kärsii hieman lauluosuudesta vastaavan lontoolaisartistin Valentinan hätäisestä ulosannista. Parempi on All I Know, joka nousee jankkaavan sähköpianonsa, melankolisen vocoder-laulunsa ja hypnoottisen raukean tunnelmansa ansiosta vuoden 2011 upeimpien kymmenminuuttisten joukkoon. EP:n täydentävä Jump on silkkaa ajantappoa, ruotsalaisen Kleerupin hengessä funktionalistisesti pumppaavaa soft-housea. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Hard-Fi – Killer Sounds

Necessary

47 Brittiläinen popilmasto on niin altis äkillisille muutoksille, ettei yhtye voi kahden listaykköseksi yltäneen albuminkaan jälkeen huokaista helpotuksesta. Nyt liipasimella on stainesilainen Hard-Fi, joka löytää itsensä kuilun reunalta, vaikka vyöltä löytyy tuplaplatinaa myynyt Stars of CCTV (2005), kultaa vuollut Once Upon a Time in the West (2007) sekä hulppeat seitsemän Top 40 -singleä. Tuhannen punnan kysymys Killer Soundsin kohdalla ei suinkaan ole ”saako yhtye kolmannen listaykkösensä” vaan ”kiinnostaako enää kerta kaikkiaan ketään”. Ilmeisesti ei: singlet Good for Nothing (Black Grape kohtaa The Clashin) ja Fire in the House (Hurts, mutta kornimpi) hyytyivät myyntilistalla viidenkymmenen kärjen ulkopuolelle eikä albumikaan yltänyt julkaisuviikollaan kuin yhdeksänneksi. Yrityksen puutteesta Hard-Fiä ei voi syyttää; yritystä on, liikaakin. Killer Sounds ei nimittäin muistuta alkuunkaan yhtenäistä albumikokonaisuutta vaan sätkii kuin säkillinen turboahdettuja popsinglejä. Stuart Pricen, Greg Kurstinin ja Alan Moulderin avustuksella bändi on sullonut Killer Soundsille jokaisen kuviteltavissa olevan melodia- ja soundijipon, ja lopputulos saa Robbie Williamsin ja Girls Aloudin ”teokset” kuulostamaan hienovaraisilta song cycleiltä. Hard-Fin kolmas – ja mahdollisesti viimeinen – levy on järjetön kokonaisuus, joka toimii taustamusiikkina siinä missä mikä tahansa The Killersistä David Guettaan ja Musesta Sugababesiin poukkoileva nuorisomusiikkikanava. Keskittyneessä kuuntelussa se ”vie pian aivovaurioon”. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla