Jenni kutsuu, kuuleeko Maaäiti?

Kolme ja puoli vuotta 150 000 kappaletta myyneestä Seilistä. Tätä levyä on odotettu. Sellaisissa tilanteissa pätee usein, että kaikki antikliimaksin aineksetkin ovat käsillä.

Melko tarkkaan 15 vuotta sitten Aikakone julkaisi kolmannen albuminsa Maa. Se ei suinkaan ollut Aikakone-albumiksi mikään rimanalitus, vaan sisälsi useita päteviä hittejä, kuten mainiot Tulisitko ja Perhosten yö. Tripla- ja tuplaplatinaa myyneisiin edeltäjiinsä verrattuna levy oli silti eräänlainen floppi, ja Aikakoneen alamäki yhtyeenä alkoi siitä.

Nyt Jenni Vartiainen julkaisee niin ikään kolmannen (soolo)albuminsa kahden huippumenestyksen jatkoksi. Se kantaa nimeä Terra, mikä on tietysti ”maa” latinaksi. ”Terra” lienee myös yksi niitä latinan sanoja, joiden merkityksen kuka tahansa tallaaja varmimmin tuntee. Otsikoinnin tarkoitus taitaa olla syvällisyyden mallintaminen ottamatta sitä riskiä, että kukaan hämmentyisi.

Kun albumin nimeää Terraksi, asettuu pintapopin yläpuolelle ja viittaa eräänlaiseen yleispätevämpään perspektiiviin, josta käsin olemistamme tämän maan päällä nyt tarkastellaan. Kansiteksteissä Vartiainen kertoo, että ”Terran matka alkoi Norjan Lofooteilta kesäkuussa 2012”, mutta että sen jälkeen lauluja ja levyä tehtiin myös muun muassa Lontoossa, Santorinilla, Koh Yaolla, Bostonissa, Islannissa ja ”kaikkialla näiden välissä”. No, 150 000 levyä myyneen Seilin tuotoilla on ollut mahdollisuus etsiä yhteyttä maaäitiin vähän perusteellisemminkin.

Kokonaiskuva ”albumista ja elämästä yleensä” kirkastui silti Etelä-Suomessa, Pohjassa. Siellä artisti joutui myös vaaranpaikkaan. ”Moni laulu tehtiin peltojen keskellä susia peläten, niitä kun oli nähty, pidin puukkoa mukana”, Vartiainen kertoo.

Suden tiedetään hyökänneen ihmisen kimppuun Suomessa viimeksi 1800-luvulla, mutta vastustan kiusausta vetää tästä itseäni suuresti huvittaneesta sivumaininnasta mitään itse levyyn liittyviä johtopäätöksiä. Tai enpäs vastusta: banaalien asioiden ylidramatisointi on myös Terran sisältämän musiikin helmasynti ja oikeastaan Vartiaisen koko artistipersoonan ytimessä.

Supertähden levyt ovat tuotantotavaltaan antiteesi amerikkalaistyylisille listapop-albumeille: näitä tehdään suljetussa piirissä, johon ovat tälläkin kertaa kuuluneet Jennin itsensä lisäksi lähinnä tuottaja-säveltäjä Jukka Immonen ja sanoittajat Mariska ja Teemu Brunila. Työnjako on selvä: Mariska kirjoittaa latteita mukasyvällisyyksiä, Brunila suunnattoman vaivaannuttavia ihmissuhdebanaliteetteja ja Immonen konstruoi ammattilaisen varmuudella kylmänkalseaa, eteeriseksi tarkoitettua ja jossain määrin vanhentuneelta kuulostavaa synteettistä mattoa.

Sattumaahan Vartiaisen suosio ei ole, eikä se perustu myöskään ulkomusiikillisiin tekijöihin, koska sellaisia ei oikeastaan ole, tai ainakaan haluta olevan. Se perustuu kyllä ihan tämän saman porukan tekemiin loistaviin biiseihin, joista ikoninen Ihmisten edessä käynnisti koko lumivyöryn ja epätasaisen Seilin parhaat esitykset, kuten Duran Duran ja ikivihreäksi kai jo laskettava Missä muruseni on voittivat lopullisesti kaikki mahdolliset kuuntelijaryhmät puolelleen. Täysosumien joukossa on silti aina ollut hutejakin, pahimpana tietysti karmaiseva Nettiin.

Nyt tilanne on valitettavasti se, ettei pitkään ja hartaasti väännetyllä Terralla ole oikein ainoatakaan pelastavaa tekijää. Kaikki asianosaiset ovat panneet itseään hämmästyttävän halvalla.

Levyn mahdollista temaattisuutta väläytellään pahaenteisesti intronomaisella Muistan kirkkauden -avausraidalla, jonka Mariska-tekstissä Vartiainen kertoo menneistä elämistään ja asettuu jonkinlaisen tähdistä tulleen messiaan rooliin. Aiemmilla kerroilla hän on mokannut, mutta aikoo tällä kertaa tasata tilit karman kanssa kunnolla. Kuulijan selkärankaa pitkin alkaa juosta kylmäjalkaisia liskoja tässä vaiheessa.

Onneksi Terra pitäytyy tämän jälkeen edes vähän paremmin maan kamaralla. Mariskan kynästäkin on irronnut lähinnä ympäripyöreyksiä vuorenkorkuisista tunteista. Tiedättekin jo Junat ja naiset -hitin, joka on siinä mielessä levyn parempaa laitaa, että siinä on sekä melodinen koukku että yksi sanoitusidea: miehet pysyvät paikallaan, mutta junat ja naiset on luotuja kulkemaan. Tuohon näkemykseen on vaikea sanoa mitään, mutta useimmissa teksteissä ei ole edes yhtä ideaa, tai sitten on sellainen idea, johon tekee mieli huutaa äänekkäästi vastaan.

Mariskan tekeleistä tätä jälkimmäistä osastoa edustaa ennen kaikkea Minä sinua vaan, joka rakentuu kiinnostavan paradoksaaliselle idealle: kertoja uskoo ”rakkaus”-sanan voimaan ja kieltäytyy mainitsemasta sitä turhissa yhteyksissä, mutta kuitenkin teksti, jossa tuon sanan mainitsemista jääräpäisesti kartetaan, kertoo nimenomaan siitä elämän suurimmasta rakkaudesta, joka kestää nälän ja pelon ja rinnastuu omistautuvista suhteista äärimmäisimmäksi miellettyyn, karhuemon suhteeseen pentuihinsa. Kertoja lupaa myös, että vaikka tekstin sinä lakkaisi vastaamasta tunteisiin, hän on joka tapauksessa päättänyt itse rakastaa tätä pakkomielteisesti koko loppuelämänsä.

Ovatkohan sanoittaja ja laulaja itse ymmärtäneet, kuinka kuumottavaa tekstiä tällainen on? Vai eikö sillä ole väliä, kun vokalistina on kaunis naispoptähti?

No, Mariska selviää silti melko puhtain paperein verrattuna Brunilaan. Hänen tehtävänsä tässä kuviossa on kirjoittaa typeryyksiä nykypäivän kielellä. Aavistelen, että levyn seuraaviksi hiteiksi on kaivattu hänelle, Vartiaiselle ja Immoselle yhteisesti kreditoituja tarttuvia lauluja Selvästi päihtynyt ja Tyttövuodet. Näistä ensimmäinen olisi huvittava, ellei se soisi päässä niin, että olo alkaa parin kuuntelun jälkeen olla kuin juurihoitopotilaalla. Teksti kertoo ilmeisesti kännissä tavanneesta pariskunnasta, joka löytää tipattoman tammikuun myötä uudet ilot jatkuvasta nussimisesta. Vartiainen laulaa säkeet ”Lauantaina kolmatta kertaa nähdään kaikki kahtena / koiranpennun lailla kun leikkii, ei vaan ehdi nukkua” samalla eleettömällä eteerisyydellä kuin kaiken muunkin.

Levyn ainoa menevä tanssiraita Tyttövuodet sitä vastoin ansaitsisi tuplasti kaikki ne närkästyneet blogikirjoitukset, jotka taannoisen kesäkumibiisin kohdalla olivat hieman ylimitoitettuja. Tekstin maailmankuva on vastenmielinen. Vartiainen asettuu siinä hömppäviihteestä tutun stereotyypin, Sitä Oikeaa odottavan naisen, asemaan. Hän on nähnyt ”monenlaista larppaajaa laidasta laitaan”, mutta alkaa olla jo kyllästynyt ”turhiin tuttavuuksiin”. Toivelistalla olisi siis prinssi, joka veisi hänet pois sosiaalisesta elämästä ja uusia ihmisiä tapaamasta. Arvaan kyllä, millaiseen elämään. Sen asunnon sisustamisessa olisi hyödynnetty ruotsalaisia design-lehtiä, siellä istuttaisiin pseudovintagesohvalla katsomassa laadukkaamman laidan tosi-tv-ohjelmia tai kokattaisiin yhdessä ruokia, joiden nimiä ei Kontulassa osata lausua. Miksi edes menisi koskaan mihinkään tapaamaan ketään, kun Alkostakin saa nykyään luomupunaviinejä?

Tuhannesti ei tällaiselle maailmankuvalle. Porvarilliseen idylliin käpertyminen tappaa sielun niin mieheltä kuin naiselta, mutta Tyttövuodet-otsikko asemoi tämän konstruktion tietysti sukupuolipoliittiseksi lausunnoksi. Nimenomaan ”tytöt” on pelastettava baareista ja irtosuhteista ”naiseuteen”, eli sinne vintage-sohvalle sen oikean miehen viereen.

Häpeä, Teemu Brunila.

Mielestäni tällainen syväluotaus on aivan ansaittua silloin, kun artisti itse saatetekstissä likimain määrittelee levyn vuosia rakennetuksi suurtyöksi ja harkituksi lausunnoksi jostain. Olisi paljon helpompaa ajatella Terran olevan vain hömppää, jonka teemoihin ei tarvitse lukea sen enempää kuin Gimmelin vastaaviin. Ehkäpä useimmat kuulijat suhtautuvatkin levyyn niin.

Minusta Terra on ytimeltään mätä ajallemme ominaisella tavalla. Paketointinsa ylellisyydessä se muistuttaa kalliimpia naistenlehtiä, jotain Gloriaa tai Oliviaa, joiden sisältä löytyy sama alistava ja ylhäältä asetettuihin pysyväisyyden normeihin tyytyvä maailmankuva kuin 1950-lukuisista kotirouvaoppaista, jotka nykyään kiertävät hauskoina nettilinkkeinä. Tästä puuttuu oikeastaan vain se monikansallisen kosmetiikkayrityksen kustantama, toimitukselliseksi sisällöksi naamioitu liite.

Kun hyviä biisejä ei ole, ehtii ajatella liikaa kaikenlaista.

30 Eräät kansivihkon kuvat Vartiaisesta tuovat mieleen tarinat kirjailija Olavi Paavolaisen nuorena ja ylidramaattisuuteen taipuvaisena tulenkantajana järjestämistä pseudoitämaisista naamiaisista. Vartiainen on kuitenkin jo yli kolmenkymmenen. Paavolainen taas oli 28-vuotias kirjoittaessaan Suursiivous-pamfletin, jossa hän teurasti kaiken oman aikansa kirjallisuudessa falskina pitämänsä nautittavaan tyyliin. Kirjoitan tätä suomalaisen kirjallisuuden päivänä ja mietin, mitä Paavolainen olisi ajatellut Terrasta.

Video ei ole enää saatavilla

Jenni Vartiainen 18.09.2013 Elämä lapselle -konsertti, Hartwall Areena, Helsinki.

Neumann on kuin Ritari Ässä, nettitikkuja sydämessä.

Tietotekniikasta kertovan kappaleen kirjoittaminen on suuri arviointivirhe. Nettilaulu saa tekijänsä näyttämään ajastaan jäljessä olevalta vanhukselta tai laiskalta vitsailijalta.

Ongelma on varsin suomalainen. Nettisanojen käyttäminen on puhekielessäkin hankalaa, joten kansainvälisten uudistermien laulaminen ääneen synnyttää välitöntä kammoksuntaa. Nettisanoittaja työskentelee banaaliuden ja korniuden välimaastossa.

Tässä suomalaisten verkkorallien synkeimmät esimerkit.

#1 Dingo – Facebookissa (2012)

Neumann onnistui yhdellä kappaleella kadottamaan sen nosteen, jonka Vain elämää -sarja toi hänen uralleen. Nipa fraseeraa Maki Kolehmaisen ja Jimi Consatinen kökösti tuottaman kappaleen kertosäkeen pehmeällä beellä: ”Näin kuvasi Facebbbookissa”.

Alun perin Dingolle tehdyn singlen sanoitus on herättänyt primitiivisiä säälireaktioita. Kappale kertoo uusmedian ja rakkauden hämmentämästä miehestä, joka uskoo pääsevänsä somen kautta ihastuksensa makuuhuoneeseen. Erityisen kipeästi kuulijoihin on iskenyt sanoituksen kohta: ”Olen tässä sun Ritari Ässä, nettitikkuja sydämessä”.

Kun Neumann yrittää olla hauska ja ajankohtainen 53-vuotiaana, traagisen ritarin hahmo näyttäytyy väärällä tavalla surullisena.

Video ei ole enää saatavilla

#2 Taiska – Systeemi (1981)

Tietotekniikka on orwellilainen systeemi, joka ottaa yksilöltä oman tahdon. Näin väittää käännöskappale vuodelta 1981. Iskelmälaulaja Taiska jyrähtää, kuinka ei halua olla pelkkä tunnus. Vanha hippi ei millään taivu tietokoneaikaan, vaan harrastaisi mieluummin seksiä Mombasan rannoilla.

Uriah Heepin kosketinsoittajan Ken Hensleyn System-kappaleen yhteiskuntakritiikki on vaihtunut käännöksessä tietokonekapinaksi. Raul Reiman on kääntänyt alkuperäiskertosäkeen ”aa-aa-aa ooh-ooh-ooh” nerokkaasti muotoon ”aa-aa-aa aa-tee-koo”.

Kuuntele kappale Spotifystä.

#3 Tipi & Ministerit – ATK (1980)

ATK on paha asia. Myös Tipi & Ministerit -yhtyeen vuonna 1980 tekemässä kappaleessa, jossa ihminen on kuin järjestelmällinen tietokone, jonka tekniikka tuhoaa. Jäljelle jäävät vain kyyneleet.

Usein punksanoituksilta kestää idioottimaisuudet, mutta ATK sekoittaa tietotekniikkakapinassaan tunteet ja tunteettomuuden pahan kerran. Samae Koskisen versiossa (2009) nousi esille kappaleen herkkä sävellys. Tässä kappaleen versioi kouvolalainen punkyhtye Maho Neitsyt.

Video ei ole enää saatavilla

#4 Eero Aven – Internet Love (1998)

Iskelmälaulaja (s. 1941) sai koneen verkkoon! Eero Avenin kannatti ehdottomasti kirjoittaa rakkauslaulu tuosta ihanasta tilanteesta. Internet on Eero Avenille väylä, joka vie suoraan lempeen ja unelmiin. Love Recordsillekin levyttäneen iskelmätyöläisen 1990-lukulainen näkemys netistä on virkistävän hölmistynyt.

Video ei ole enää saatavilla

#5 Mikko Alatalo – Digi-digi-digi (2001)

Mikko Alatalo on rakentanut hirvittävän uransa naisten seksinvonkaamisballadeille ja ralleille, joissa taivutaan paskalle. Alatalo ja hänen luottomiehensä Harri Rinne yhdistivät vuonna 2001 tutut teemansa kappaleella Digi-digi-digi.

Alatalo hikoilee netin senssipalstoilla: ”Mä chattailen ja tekstailen, virtuaalisesti sekstailen”. Sanoituksessa menevät soittoäänet, chätit, tekstiviestit ja irkkaaminen sekaisin, kun kansansuosikki kuvailee etärakastelun kiihkeää tunnelmaa.

Kaksi vuotta kappaleen julkaisun jälkeen Alatalosta tuli keskustan kansanedustaja. Neljä vuotta myöhemmin puolueen puheenjohtaja Matti Vanhanen herutti netissä Susanna Kurosta. Voisi kysyä, oliko Alatalon ralli vain rehellinen tiivistelmä kepulaisesta mielenmaisemasta 2000-luvulla?

Video ei ole enää saatavilla

#6 Ismo Alanko Säätiö – email.internet.sexi.sexi.sexi (2000)

Kun Ismo Alanko tekee aikalaishuomioita, hän usein tuomitsee nykyvirtaukset, kuten Suomi putos puusta -kappaleessa globalisaation ja kiinalaiset pitsat. Vuonna 2000 hän kohdisti pilkan hektiseen nettimaailmaan. Alanko huutaa kappaleen vitsikästä nimeä kuin shamanistista mantraa ja karsea hanuri vinkuu. Hänen tapansa niputtaa sähköposti ja seksi kertoo, ettei aihepiiri ole ihan hyppysissä.

Käyttökelvoton kappale nousee kuitenkin arvoon, kun sitä kuuntelee osana Sisäinen solarium -levyn kokonaisuutta. Kappaletta seuraavan Ehkäpä elämä onkin vain sitä miltä tuntuu -laulun kauneus korostuu, kun se pelastaa edellisen laulun melulta. Sitä seuraava kappale Minuutin hiljaisuus on vieläkin suurempi statement median tilasta.

Kuuntele kappale Spotifystä.

#7 Jope Ruonansuu – Naamakirja (2010)

Irwin Goodman ja Vexi Salmi pilkkasivat Ryysyrannalla suomalaista tapaa piehtaroida kärsimyksessä. Jope Ruonansuu muutti rilluttelusävellyksen äänisaasteeksi, jonka sanoituksissa kerrotaan, kuinka koko maamme armahin on alkanut harrastaa Facebookia.

Ruonansuu ei itsekään usko Naamakirjan hauskuuteen vaan rääkyy väsyneesti ponnettomat läppänsä.

Video ei ole enää saatavilla

Poikkeustapaus: Jenni Vartiainen – Nettiin

Älä kirjoita kappaletta netistä -sääntöön on yksi poikkeus. Jenni Vartiaista varoiteltiin, että Nettiin-kappale voi romuttaa hänen koko uransa. Onhan se nyt aika hölmöä laulaa nuoresta naisesta, jonka alastonkuvia ”joku Ilpo” katselee masturboidessaan.

Hän otti riskin ja onnistui tekemään hitin, jonka sanoja lauletaan keikoilla täysillä mukana. Vartiaisella on kykyä tehdä asioita, joihin Ismo, Jope tai Nipa eivät pysty. Vaikka kappale on pyyntö intiimiyden kunnioittamisen puolesta, sen voima on siveyden ja rivouden tasapainossa. Utelias kuulija voi salaa haaveilla, miltä laulun alastonkuvat näyttävät.

Kuulija voi myös miettiä, miten epämiellyttävältä Nettiin kuulostaisi, jos amatööripornosta kertovan laulun esittäisi kappaleen tekijä, turkulaismaukuja Teemu Brunila. Toivottavasti demo ei koskaan vuoda nettiin.

Video ei ole enää saatavilla

Hatsune Miku on laulanut jo kymmenillä tuhansilla kappaleilla.

Tyttöpopkeskiviikko on viikottainen katsaus, jossa paneudutaan tyttöpopin maailmaan pintaa syvemmältä mutta pintaa unohtamatta.

Poptähti on fiktiivinen rooli, jota yleensä vetää ihminen, joka on jotenkin oikeastikin olevinaan esittämänsä henkilö. Todellisuudessa yksikään artisti ei ole sitä miltä julkisuudessa esittää olevansa, ja se on ihan okei. Kuka haluaa ihmisen kun voi saada tähden? Tämän juttusarjan kuluessa pyrin nostamaan keksityt pop-persoonat jalustalle ja osoittamaan, että falskeimpia kaikista ovat ne, joiden persoonaan kuuluu aitous.

Hatsune Miku & Jenni Vartiainen

Onko poptähden pakko olla ihminen?

Hatsune Miku on vuonna 2007 uransa aloittanut japanilainen poptähti. Hän on 16-vuotias, syntynyt 31.8., 158 cm pitkä, painaa 42 kiloa ja pärjää parhaiten välillä 70–150 bpm. Toistaiseksi hän on ehtinyt laulaa useilla kymmenillä tuhansilla kappaleilla.

Hatsune Miku on synteettinen poptähti. Hän on syntynyt kokonaan tietokoneen sisuksissa, lauluääntä myöten. Kysymys kuuluu, tekeekö se hänestä vähemmän aidon kuin vaikkapa Jenni Vartiaisesta?

Seuraavalla videolla Hatsune Miku esiintyy livenä Tokiossa vuonna 2010. Kappaleen nimi on World Is Mine.

Video ei ole enää saatavilla

Huomaa ihmisistä koostuva taustabändi.

Hatsune Miku on monella tapaa vallankumouksellinen artisti. Tuotantoyhtiö Crypton Future Media on pyrkinyt häivyttämään etäisyyden artistin ja yleisön välillä. Fanit voivat tehdä omia Hatsune Miku -biisejään Vocaloid 2 -ohjelmalla, joka tuottaa autenttista Hatsune Miku -lauluääntä synteettisesti. Voi siis sanoa, että artisti laulaa jokaisella fanibiisillä itse.

Tuotantotiimin tehtävä on kuratoriaalinen. He valitsevat fanien tekemistä biiseistä parhaat keikkoja ja muita virallisia yhteyksiä varten. Hatsune Miku on open source -poptähti, jolle kuka tahansa voi tehdä materiaalia. Sen takia esimerkiksi seuraavan kaltainen fanivideo ei ole mitenkään enemmän tai vähemmän aito kuin suureen tyyliin tehty livekeikka.

Video ei ole enää saatavilla

Tässä vertailun vuoksi Jenni Vartiaisen video kappaleelle Malja:

Video ei ole enää saatavilla

Mukana on paljon samoja tehokeinoja kuin viime viikon Azealia Banks -videolla. Mustavalkoisuus ja mukamas spontaani läsnäolo luovat vaikutelman siitä, että katsoja tarkastelee artistia sellaisena kuin tämä todella on. Se on tietenkin valhetta, sillä musiikkivideon jokainen elementti on harkittu ja tahallinen. Video houkuttelee uskomaan, että todellinen Jenni Vartiainen on samanlainen kuin videolla esiintyvä Jenni Vartiainen.

Joskus roolihahmot ovat ilmeisempiä. Vannoutuneemmatkaan Lady Gaga -fanit tuskin odottavat, että hän on siviilissäkin samanlainen kuin videolla.

Video ei ole enää saatavilla

Vai pelaako Lady Gagakin uskottavuuspeliä? Kappaleen Marry the Night videon täyspitkällä versiolla alussa on varsin mittava monologi, jossa koomaava Gaga käy läpi tuntojaan. Teksti voi olla elämänkerrallinen tai täysin keksitty, mutta ollakseen videossa sen on täytynyt käydä roolihahmon filtteri läpi.

”Lady Gaga” on Stefani Germanottan itselleen luoma roolihahmo. t.A.T.u:n tuottaja Ivan Shapovalov loi bändinsä jäsenille roolihahmot toisiinsa rakastuneina lesbotyttöinä. Tässä mielessä voisi väittää, että Hatsune Miku on näitä artisteja vähemmän fiktiivinen, sillä häneen ei sisälly poptähdille ominaista ajatusta siitä, että julkisivu vastaisi todellista persoonaa. t.A.T.u-fani pettyy kuullessaan, ettei mitään suhdetta oikeasti koskaan ollutkaan. Miku-fani ei joudu pettymään koskaan, koska synteettiseen poptähteen ei sisälly valhetta todellisesta ihmisestä.

Hatsune Mikun aitoutta korostaa entisestään se, että hänen koko repertuaarinsa koostuu yleisön syvimmistä tunnoista. Monia artisteja Kari Tapiosta alkaen on kutsuttu kansan tuntojen tulkiksi, mutta lopulta biisit kuitenkin tekee joku musiikkielitisti. Hatsune Mikun tapauksessa artisti on kirjaimellisesti yleisönsä peilikuva. Keikalla yleisö näkee oman luovuutensa hedelmät.

Yhteenveto: Jenni Vartiainen on valhetta, koska elävän ihmisen muodostama artisti sisältää aina ajatuksen siitä, että esiintyjä ja roolihahmo ovat yhtä. Tämä ei ole totta:

Video ei ole enää saatavilla

Kappale on nimeltään Tunnoton.

Hatsune Miku on ylpeän synteettinen, mutta edustaa samalla kansan syvien rivien aidoimpia impulsseja. Hänessä ei ole ristiriitaa. Sen takia tämä ei ole valhetta:

Video ei ole enää saatavilla

Joskus kone on autenttisempi kuin ihminen.

Juhana Pettersson on kirjailija, toimittaja ja roolipelitaiteilija. Sarjan kirjoittajan ensimmäinen romaani Sokerisamurai ilmestyy alkuvuodesta 2013 (Into Kustannus) ja sijoittuu tyttöpopin maailmaan.

Jenni Vartiaisen kahta sooloalbumia on myyty yhteensä yli 200 000 kappaletta. (Kuva: Tomi Palsa)

Huikeasti menestyneen laulajan poikkeuksellisen hieno läpimurtohitti hehkuu onnea, rohkeutta ja kaipuuta.

”Kadut täyttyy ihmisistä
ne ei tiedä meistä mitään
Ootat mua asemalla
Ehkä kello antaa anteeksi minulle
Juoksen loppumatkan
Sinä olet kaunis niin kuin aina
sinun korkeissa koroissa”

Näiden avaussäkeiden ja sitä seuraavan haikean pianovetoisen poljennon jälkeen syksy 2007 ei ollut entisensä.

Jenni Vartiainen oli toki osoittautunut jo Gimmelissä ryhmän karismaattiseksi ja lahjakkaaksi voimahahmoksi. Siirtyminen soolouralle ei yllättänyt. Ei myöskään ennätyksiä paukutellut tuleva soolomenestys.

Ihmisten edessä on helposti viime vuosien hienoimpia kotimaisia popkappaleita, eri kansanryhmät lävistänyt Vartiaisen uran toistaiseksi hienoin yksittäinen laulu.

Turun taikuri Teemu Brunila ammensi sävellykseensä kaihoisia sävyjä ja lannistunutta diskokomppia – molemmat tuttuja The Crashin tuotannosta.

Kappaleen lopussa tunnelma paiskautuu suorastaan katarttiseksi, mitä yöllisesti hehkuva video hyvin tukee: on kuin eteerisen vahvan Vartiaisen tulkinta leijailisi jossain yötuulen kannattelema, pikaruokaroskien mukana kelmeiden katuvalojen hohkaamilla rautatieaseman nurkilla. Yksinäisyyttä ja yhdessäoloa. Kaipuuta ja onnea.

We’re trash, you and me. Tiedäthän. We’re the litter on the breeze.

Vartiaisen singleistä kaksi, En haluu kuolla tänä yönä ja Missä muruseni on, on yltänyt singlelistan ykköseksi. Ihmisten edessä nousi parhaimmillaan listan kakkoseksi. (Kuva: Tomi Palsa)

Ihmisten edessä on kappale ihastumisen huumasta, onnesta, ihmimillisestä rohkeudesta, tavallaan myös itsemääräämisoikeudesta, ja hyvä niin.

Silti kappaleesta on pakko nostaa tuttu riemastuttava tekstirivi, joka heivaa odotushorisontin ympäri: ”olet kaunis niin kuin aina, sinun korkeissa koroissa”.

Sanoitus on Brunilan kirjoittama, mutta Vartiaisen laulamana se saa uuden, painokkaamman merkityksen: kappaleesta tuli valtavirtaradioiden gay-anthem, joka toi Vartiaiselle ja Brunilalle sekä Seta ry:n Asiallisen tiedon omena -palkinnon että vuoden biisi-Emman.

Kappaleesta tuli onnellista hymyilyä herättävä kohottava rakkauslaulu, rohkea laulu, jonka takia ainakin minä koin sen yhä enemmän omakseni.

”Sillä tämä ilta kävellään käsi kädessä
ihmisten edessä
Älä sinä muiden katseista välitä
sillä me ollaan yhdessä
Ne ei tiedä mitään, ne ei kuulu tähän tarinaan
joka harvoille luetaan”

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

Monelta oli jäänyt huomaamatta, miten hieno Vartiaisen varsinainen esikoisingle, Ihmisten edessä -hittiä edeltänyt Tunnoton oli ollut. Kappaleen on säveltänyt Egotripin Knipi.

Video ei ole enää saatavilla

SAMAAN AIKAAN MAAILMALLA

14. tammikuuta 2007 – Per-hirmumyrsky iski Ruotsiin. Maan liikenne pysähtyi, kolme ihmistä kuoli kaatuneiden puiden alle ja 262 000 jäi ilman sähköjä.

Jenni Vartiainen 10.07.2011 Ruisrock, Turku.

Jenni Vartiainen 9.7.2010 Ruisrock, Turku

Ministeri ei löytänyt Cat Stevensiä Spotifysta.

Stefan Wallin, 43, kulttuuri- ja urheiluministeri, RKP (21 – Varsinais-Suomi)

www.stefanwallin.fi

Mikä on soittolistasi nimi?

”Elämäni biisit.”

Millä perusteella valitsit juuri nämä biisit soittolistaasi?

”Ne ovat niitä, jotka ovat minulle eri tavalla henkilökohtaisesti tärkeitä.”

Keille ihmisille suosittele soittolistaasi ja miksi?

”Niille, jotka haluavat tulla musiikista hyvälle tai melankoliselle tuulelle.”

Mikä on soittolistasi sinulle kaikkein tärkein kappale ja miksi?

”Bruttolistalla oli ehkä 30 biisiä, jäljelle jäi 10. Olisi epäreilua yhdeksää biisiä kohtaan nostaa vain yhtä. Nuo kymmenen ovat lempparini, yhdessä ja erikseen.”

Olisitko halunnut listallesi jonkun kappaleen, jota ei kuitenkaan Spotifyssa ollut?

”Oliko Cat Stevensin Remember the days on the old school yard (sic) Spotifyssa?”

Millainen musiikinkuuntelija olet?

”Kotona, autossa, yksin.”

Kuka artisti tai mikä bändi on kaikkien aikojen suosikkisi?

”Abba. Näin heidän voittavan vuoden 1974 Euroviisut, ja olen kuunnellut heidän musaansa siitä lähtien. Ajatonta, nerokasta musiikkia, josta tulee hyvä fiilis.”

Minkä uuden artistin tai yhtyeen musiikin löysit viimeksi?

”Jenni Vartiaisen. Se kolahti sekä hänen että Brunilan Teemun maukkaiden rytmien ansiosta. Vaimo hankki cd:n ja minä kuuntelin positiivisesti ällistyneenä.”

Ostatko vielä fyysisiä äänitteitä?

”Ostan cd-levyjä, joo. Kaappi on myös täynnä vinyylejä.”

Spotify vai iTunes?

”Itse asiassa ei kumpaakaan.”

Milloin viimeksi kävit kuuntelemassa livemusiikkia?

”Olin helmikuun lopussa työmatkalla New Yorkissa, ja kävin silloin kuuntelemassa Bon Jovin konserttia Madison Square Gardenissa.”

Bonus: Jos Jumala ja Lemmy tappelisivat, kumpi voittaisi?

”Ei ne ikinä tappelisi.”

Stefan Wallinin soittolista.

1. Eppu Normaali – Urheiluhullu
2. ABBA – Under Attack
3. Jenni Vartiainen – Nettiin
4. Magnus Uggla – Victoria
5. Juice Leskinen – Kaksoiselämää
6. Dire Straits – Industrial Disease
7. Eppu Normaali – Murheellisten laulujen maa
8. Madonna – Sorry
9. Hector – Lumi teki enkelin eteiseen
10. Peter Gabriel – Sledgehammer

Kuuntele Stefan Wallinin soittolista.