Johnny Cash ei usko Jussi Raittisen varoituksia.

Eurooppalainen country on joskus aika vaikea yhtälö. Country-musiikilla on vankka suosio joillain alueilla, kuten Iso-Britanniassa ja Irlannissa sekä Norjassa, mutta laadulla tai edes kiinnostavuudella ei niillä syntyvää musiikkia ole pilattu.

Paitsi se yksi norjalainen country-biisi, jossa lauletaan siitä miten joku näki elämänsä ensimmäistä kertaa mustan miehen jonkun länsirannikon kylän rautatieaseman raitilla. Se oli kiinnostava.

Suomessa on aina ollut mainittuihin alueisiin verrattuna aika hiljaista country-rintamalla. Kukaan ei ole tullut countrylla suosituksi. Monet jo valmiiksi suositut artistit ovat kylläkin välillä levyttäneet countrya: Kari Tapio, Tapio Rautavaara, Jussi Raittinen, Rauli Badding Somerjoki…

Hank Williamsin, Johnny Cashin ja Willie Nelsonin muodostamasta countryn Isä, Poika ja Pyhä (piipun) Henki -kolminaisuudesta eniten suomennoksia on tehty Johnny Cashin kappaleista. Cashin klassikoiden sanoituksia on lokalisoitu luovasti ja välillä jopa onnistuneesti.

#1 Inkeri Ketola – Tyttö kehräsi (I Walk the Line)

”Näin tyttö ootti aina hartaammin
ja kehräämöstä syntyi tehdaskin
on töissä miestä, naista tuhansin
ja tyttönen, hän kehrää vain.”

Alun perin: Johnny Cash kirjoitti kappaleen rakkauden ja uskollisuuden tunnustuksena tuoreelle puolisolleen. Tarkoitus oli sanoa, että vaikka tien päällä houkutus kolkuttaa jatkuvasti pukuhuoneen oveen, ei Johnny aio sille ovea avata. Kappale oli Cashin ensimmäinen ykköshitti ja myi miljoonia.

Suomeksi: Kappaleen käänsi Sauvo Puhtila, joka tunnetaan paremmin Saukkina. Tarina käsittelee yhä miehen ja naisen suhdetta, mutta nyt siihen on saatu ympättyä mukaan Finlaysonin tai vastaavan yrityksen syntyhistoria. Mies lähti laivalla maailmalle, ehkä Michiganiin kaivoksille tai jotain, ja nainen jäi kehräten odottamaan. Aikaa kului ja lankaa syntyi niin paljon, että oli pakko hankkia pääomaa ja perustaa tehdas. Niin helppoa se on, kun sen osaa. Mies tuli takaisin ja sai töitä rakkaansa vapriikista. Pisteet kotiin sovittajille pienestä ja naiivista melodianpätkästä, jota suomalaisessa versiossa viljellään. Kyllä Cash hämmästyisi.

Inkeri Ketolan ura laulajana oli lyhyt. Se kesti vuodesta 1959 vuoteen 1962. Hän lopetti ammattimaisen laulamisen epilepsian vuoksi, mutta aika puoliammattilaistasolla se oli siihenkin saakka ollut, koska 1960-luvun alussa ei juuri kukaan vielä tienannut elantoaan iskelmää laulamalla.

Video ei ole enää saatavilla

#2 Esa Niemitalo – Kivi on kylmä sisältä (Wreck of the Old 97)

”Kun kerroin niille, että aioin mennä heti duuniin
ja muuttaa elämäni täydelleen
ne ajoi pois ja paperini paiskasivat uuniin
en saanut jäädä edes eteiseen”

Alun perin: Yksi 1920-luvun varhaiscountryn suurimpia hittejä, jonka Cash levytti esikoisalbumillaan. Helvetillistä vauhtia posottavan junakuskin tarina pohjautuu Virginiassa vuonna 1903 tapahtuneeseen onnettomuuteen ja pitää sisällään graafisen yksityiskohdan: ”Scalded to death by the steam”.

Suomeksi: Esa Niemitalosta piti hienon baritoniäänensä takia tulla ”Tapio Rautavaara jr.”, mutta monipuolinen työmies muutti 1970-luvulla Ruotsiin. Siellä alkoi sivu-ura kantrimuusikkona. Nämä levyt tehtiin omakustanteina aina yhdellä otolla soitettuja biisejä ja kotona liimailtuja kansia myöten. Kakkosalbumille Elämän korttipeli käännettiin Johnny Cashia kaksikin kappaletta: Wreck ja Folsom Prison Blues.

Wreckin käännöksessäkin on hirveän hikiset paikat, kun juuri linnasta vapautunut kundi astelee sosiaalitoimiston ovesta sisään. Alkuperäisen sanat kokonaan hylkäävä, Cashin syrjäytyneitä kunnioittavaa eetosta tavoitteleva versio on onnistunut. Tuolloin vielä merimiehenä sanoitustöidensä ohella työskennellyt Aappo I. Piippo kirjoittaa sossuahdistuksen ja mielivaltaiset virkamieskäytännöt esille vahvasti. Musiikillisesti versio toimii myös hyvin, vaikkei Cashin At San Quentin -ajan bändin mielipuolista livetikkausta edes tavoitella.

Video ei ole enää saatavilla

#3 Jarno Sarjanen – Kiven sisällä (San Quentin)

”Kai kiven sisään ainiaaksi jään
Mut vankila vain hauska paikka ois
Mies kaipaisi ei enää mihinkään
Jos Hämeenlinnaan vielä päästä vois”

Alun perin: Yksi legendaarisimmista konserttihetkistä, San Quentinin vangeille ensiesitetty vankilahalveksunta. Kyseisellä At San Quentin -livelevyllä sympatiat Cashin ja vankiyleisön välillä kuuluvat niin vahvasti, että Cash olisi varmasti voinut saada aikaan mellakan niin halutessaan. Fiksu mies kun oli, niin tyytyi esittämään biisin kahdesti peräkkäin.

Suomeksi: Junnu Vainion melko tuoreen käännöksen levytti ensin Tapio Rautavaara. Tuskatta se ei syntynyt; lopputulos oli monen lauluoton ja nauhanleikkauksien yhdistelmä. Pääasiassa omiin kappaleisiinsa keskittynyt Jarno Sarjanen, ensimmäinen varsinainen kantritähtemme, versioi käännöksen JP-Musiikin vankilaulukokoelmakasetille vuonna 1981. JP-Musiikki yhdisti mielellään Sarjasen ja Cashin jatkossakin: vuonna 1983 julkaistiin hieman häikäilemätön Country Aces -LP, jonka sisällöstä oli puolet Cashin, puolet Sarjasen esityksiä.

At San Quentin -coverin lähtökohta oli kovin mahdollinen, mutta Sarjanen jos joku pääsi Cashin taajuudelle: mies osasi laulaa vahvasti myös niistä elämänurista, joista hänellä ei ollut kokemusta. Ongelmina ovatkin JP-Musiikin halpisstandardeja noudattava, pieteetillä Rautavaaran versiosta sellaisenaan kopioitu sovitus ja Vainion vankilaluetteloksi muuttuva sanoitus. Cashin sappea ei Suomessa olisi kuitenkaan uskallettu levyttää sellaisenaan, joten Vainion huumorimauste on ymmärrettävä vaihtoehto. Lopun punchline saattaa mennä joiltain nykykuulijoilta ohi, sillä Hämeenlinnan naisvankilan viimeinen jäänne, ainoastaan naisten käytössä ollut sellirakennus, purettiin vuonna 1976.

Video ei ole enää saatavilla

#4 Jussi Raittinen – Syöpäsairaala (Folsom Prison Blues)

”Muistan pienenä mä kerran neuvon äidiltä näin saan
’Oma rakas pieni kulta, älä ryhdy polttamaan!’
Mutta huvin vuoksi kerran mä tartuin tupakkaan
Siitä sain mä keuhkosyövän, en tule koskaan toipumaan”

Alun perin: Cash kirjoitti kappaleen palvellessaan Yhdysvaltain ilmavoimissa Länsi-Saksassa. Soltuille oli näytetty valistamistarkoituksessa elokuva Inside the Walls of Folsom Prison. Biisi on yksi vahvimmin Cashin taiteilijanuraa määrittävistä biiseistä, ei vähiten kuolemattoman ”I shot a man in Reno just to watch him die” -heiton ansiosta.

Suomeksi: Cashin kappale sai ehkä alkunsa valistuksesta, mutta lopputulos ei kuulostanut kukkahattuiselta asennekasvatukselta. Sen puolen hoiti kotiin Cashin tietämättä Raittinen tällä tupakan ja äidin neuvojen huomiotta jättämisen vaaroista kertovalla laululla. 1970-luvun Suomessa ei olisi uskallettukaan julkaista sosiopaatin tarinaa sellaisenaan, vaan laulun kertojasta piti tehdä pimeätä pelkäävä rassukka, joka ei edes naista meinannut saada tai uskaltanut lähteä kavereiden kanssa kaupungille. Ja sitten poltti röökin ja kuoli siihen! Tekstin käänsi videossa steel-kitaraa soittava Roy Rabb.

Cashin kertoja ei tunnu katuvan muuta kuin kiinnijäämistään, mutta Raittisen käännöksen päähenkilö katuu syntymäänsäkin. Kaiken kaikkiaan todella onnistuneesti lokalisoitu 1950-luvun oikeistolaisista Yhdysvalloista 1970-luvun vasemmistolaiseen Suomeen. Jenkki-outlaw:sta tuli suomalainen peräkammarinpoika.

Video ei ole enää saatavilla

#5 Rauli Badding Somerjoki – Kun ei, niin ei (The Ways of a Woman in Love)

”Nyt vihdoinkin sen käsitin
mä sinut menetin
en pääse mokkasiineihin
sen toisen kaverin”

Alun perin: The Ways of a Woman in Love ei ole Cashin oma kappale, vaan sen takana ovat itsekin Sunille samoihin aikoihin sinkkuja tehnyt Bill Justis ja myöhemmin samettisesta laulutyylistään tunnetuksi tullut countrypolitan-suuruus Charlie Rich. Cashin versio meni listakakkoseksi vuonna 1958. Se oli yksi Cashin noin puolesta tusinasta hitistä sinä vuonna. Aiheesta on olemassa Charlie Richin hieman soulahtahva, jopa jatsahtavakin versio, mutta Cashin on se, joka tunnetaan ja joka inspiroi Rautavaaraa tekemään käännöksen, jota Somerjoki tässä versioi. Funkki pois ja Tennesee Threen klassinen boom-chicka-boom tilalle.

Suomeksi: Rautavaaran käännös on aika suora. Kyse on rakkaansa menettäneestä miehestä, mutta suomalaisessa versiossa kuvaan lisätään luokkakamppailu. Kun kertoja käy iltaisin stalkkaamassa eksäänsä tämän kotona, talon edessä on hieno auto. Kertojan auto on ikäloppu romu. Mysteeriksi jää, miksi kalliin auton omistaja käyttää mokkasiineja. Somerjoen sinkun julkaisun aikoihin hienolla autolla ajavalla jupilla olisi ollut jalassa Sebagon ”dokkarit”, mutta ehkä mokkasiinit olivat kova juttu 1960-luvun alussa, kun Rautavaara sorvasi tekstiä.

Kun ei niin ei oli Somerjoen viimeisiä julkaisuja. Se ilmestyi loppusyksystä 1986 ja Somerjoki kuoli 14.1.1987. Uuden lp-levyn tekeminen jäi kesken.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus! Tapio Rautavaara – Yölinjalla (I Walk the Line)

”On mutka pimeässä aina arvoitus
ja linjan pelastaa vain vaaran aavistus
ja öinen kiitotie niin usein liukas lie
kun ajan vain yölinjallain”

Suomeksi: Yölinjalla oli pitkään merkitty kokonaan Rautavaaran nimiin ja kappaleen Wikipedia-sivulta löytyy yhä tällainen maininta:

”Edelleenkin esiintyy näkemystä, että Cashin ja Rautavaaran laulut eivät ole sama sävellys. Rautavaaran kappale poikkeaa alkuperäisestä sekä melodialtaan että rytmiikaltaan: sen voisi sanoa olevan variaatio (ei käännösversio) Cashin kappaleesta. I Walk The Linessa ja Yölinjassa on samat säestyssoinnut, eikä säestyssoinnuilla ole tekijänoikeudellista suojaa.”

Aika epätoivoista. Korjatut tekijätiedot olivat voimassa vuodesta 1962 vuoteen 2008, jolloin Kulkurin taival -boksi julkaistiin.

Yölinjalla oli alun perin Rautavaaran levyttämän Kun ei niin ei -sinkun b-puoli, mutta siitä tuli a-puolta isompi hitti. Rautavaaran sanoituksella ei ole mitään tekemistä alkuperäisen rakkauslaulun kanssa, vaan se rakentaa romanttista rekkamiesmyyttiä perinteisimmällä mahdollisella tavalla, countryn kautta.

Hauska yksityiskohta Rautavaaran vuonna 1962 levyttämässä versiossa on, että hän aloittaa jokaisen säkeen hymisemällä. Johnny Cash teki saman saadakseen kiinni säkeiden modulaatioista. Rautavaara levytti kappaleen toisen kerran vuonna 1965, ilman hyminöitä.

Video ei ole enää saatavilla

Ystävyydestä syntyi pioneerityötä ja klassikkokappaleita.

Keskiolutkuppilassa tunnelma on jähmeä. Enosta, Kannukselta, Pellosta ja Pudasjärveltä Helsinkiin muuttaneet miehet tappavat aikaa, murahtaen välillä toisilleen väsähtäneesti. Joku lehteilee Hymyä ajatuksissaan. ”Tuore joulukuun 1971 numero. Ennen lehdessä vilisi paljon tekstiä, nyt on kuin lihatiskillä kävisi. Oikeita aiheita sentään mukana, kuten ainainen maaltapako. Kotona vanhusten luona olisi hyvä käydä. Mitä minä täällä? Eilen kiersi huhua tehtaan lopettamisesta.”

Jukeboksi ainakin on tuliterä. Muutaman vuoden päästä siitä soivat yhä enemmän itsesääliin vajonneet iskelmät. Nyt soi kuitenkin jotain vähän aikaa sitten Amerikasta näihin oloihin muokattua, joka saa miesten hyväksynnän. ”Se on Sarjanen, Maunulasta”, osaa joku sanoa. ”En mä siitä muuta tiedäkään. Ei taida oikein kukaan tietää.”

Kliseet ovat tuttuja, mutta joistain asioista on puhuttava mahdollisimman suoraan.

Video ei ole enää saatavilla

Syksyn sävel 1971: ainoa jäljelle jäänyt esitystallenne keikkaelämää vältelleestä Jarno Sarjasesta.

Pienen pojan haaveet on moneen kertaan versioitu klassikko, jonka myötä kantri viimeinkin iskee kyntensä Suomen kamaraan. Jarno Sarjasen esikoisalbumilla ja muulla tuotannolla on kuitenkin paljon muuta annettavaa. Kun debyyttilevy julkaistiin viimein uudelleen pian Sarjasen kuoleman jälkeen vuonna 2009, saattoi huomaamatta jäädä eräs seikka: albumi on harvinaisen eheä kokonaisuus, jollaisia Suomessa oltiin vuoden 1971 loppuun mennessä julkaistu vasta kahden käden sormilla laskettava määrä.

Sarjanen oli jo saanut meriitteihinsä ensimmäisen suomalaisen kantrisinglen, Nukkekodin. Miehen esikoisalbumi on myös Suomen ensimmäinen yksittäisen artistin tekemä kantrialbumi (Jussi Raittisen koordinoima eri esittäjien Kantri ilmestyi joitakin kuukausia aiemmin). Biisikeskeinen juttusarjamme tekee näillä perustein toisen poikkeuksensa ja haastattelee albumin tiimoilta Kari Kuuvaa, maineikasta pitkän linjan laulunkirjoittajaa, joka kirjoitti valtaosan albumin kappaleista.

Ystävystyminen, yhteistyö ja ramppikuume

Jarno Sarjanen ja Kari Kuuva vuonna 1966.

Cantores Minores -poikakuorossa musiikkiuransa aloittanut Sarjanen ja aloitteleva lauluntekijä Kuuva tapasivat ensimmäisen kerran Fennada-Filmin vanhoissa tiloissa Kulosaaressa vuonna 1964. Taloa käytti muiden bändien ohella treenipaikkanaan myös beatcombo Willy and the Wanderers, jonka solistina ja komppikitaristina Kuuva toimi.

”Olimme Jarnon kanssa ensitapaamisesta lähtien ns. bestikset. Huumorimme, elämänfilosofiamme ja musiikkimakumme olivat hyvin samankaltaisia. Varmaankin ensimmäinen yhdistävä tekijä meillä oli kiihkeä Elvis-fanitus. Muut asiat tulivat mukaan sitten pikkuhiljaa. Jo varhain tuli selväksi, että meistä kumpainenkin oli ahkera lukumies.”

”Jarno ei varsinaisesti bändiini liittynyt, hän lähti vain silloin tällöin seurakseni rundille ja nousi joskus lavallekin komppikitaraa soittamaan.”

”Jarnon esiintymiskauhu oli todella omaa luokkaansa, se tuli ilmi jo Wanderersin aikoina. Kompin sijasta hänen piti soittaa soolokitaraa, mutta jo parin keikan jälkeen hänen oli pakko lopettaa: ramppikuume ei hellittänyt lavallakaan ja hän sekosi välillä sooloissaan perusteellisesti. Traagista tässä oli se, että privaatisti, ihan soittajien kesken, hänet tunnettiin tuolloin ’kaupungin nopeimpana kitaristina’.”

”Keskustelimme tuosta rimakauhusta paljonkin, silloin ja myös myöhemmin. Perimmäistä syytä siihen emme koskaan keksineet. Vain alkoholin avulla hän muutaman keikan levyuransa alkuvaiheessa pystyi heittämään, mutta parin pieleen menneen kostean yrityksen jälkeen hän totesi, ettei edes kannata yrittää.”

Sarjasen maine jäi kulttitasolle ja laajeni pikkuhiljaa vain omien levytysten sekä muiden artistien hänen kappaleistaan tekemien tulkintojen kautta.

”Jarno sisäisti vahvasti sellaisen ajattelun, ettei hän välittänytkään julkisuudesta, eikä ns. tähteydestä. Hän halusi ennen kaikkea olla hyviä levyjä tekevä laulaja-lauluntekijä ja siinä hän kyllä onnistui loistavasti.”

Kuuvaa soolomenestys kutsui Tango pelargonian ja Pikku Ninan myötä jo 1964. Sarjasen kanssa tehtävä musiikki sai odottaa julkaisuaan vielä muutaman vuoden.

The Birth of the Kantri

Countrykappaleita on Suomessa versioitu 1920-luvulta lähtien, mutta itsekirjoitetut kappaleet puuttuivat. Jopa Jussi Raittisen ja kumppaneiden Kantri-LP (jonka tekoon Kuuva ja Sarjanen osallistuivat vuonna 1971) koostui käännöskappaleista, poikkeuksena Kuuvan kirjoittama Nukkekoti, jonka Sarjanen oli levyttänyt jo 1968. Kuuva oli vielä maamme ainoa kantrilaulujen kirjoittaja; vasta myöhemmin 1970-luvulla muut alkoivat tuoda omaa näkemystään esiin.

”Varsinainen kantridiggari minusta tuli jo 12-vuotiaana, kun äitini toi minulle ulkomaanmatkalta tuliaiseksi Eddy Arnoldin LP:n Anytime. Opettelin tuohon aikaan kitaransoittoa ja tuo Arnoldin levy antoi siihen kummasti lisää potkua. Myöhemmin kantridiggaamiseni lisääntyi, kun tutustuin kantriguru Jussi Raittiseen.”

”Kantrilevyjen kuuntelun lisäksi kävimme myös joissakin alan konserteissa (jollaiset olivat Suomessa silloin harvinaista herkkua) ja kerran sain backstagella jopa kätellä silloista suurta idoliani Bobby Barea. Baren levytykset olivat ehkä alussa suurin innoittajani kantrin tekemiseen.”

Maailmalla ensimmäinen rocksukupolvi oli alkanut kaivella populaarimusiikin juuria uuden innostuksen löytämiseksi. Sarjasenkin varhaislevytykset rinnastuvat jossain määrin tähän uuteen countryrockiin. Esikoisalbumin taustabändinä oli Country Boys, Kantri-LP:llä jo esiintynyt Jussi Raittisen Boysistaan muokkaama erikoiskokoonpano. Kaikki kokeneita suomalaisia popmuusikoita, asiaankuuluvana kuorrutuksena Roy Rabbin pedal steel -kitara. Ryhmittymä esiintyi Kuuvan kanssa osuuskuntahipoissa nimellä Jussi, Kari and the Country Boys.

Country Boys vuonna 1971. Vasemmalta Roy Rabb, Jussi Raittinen, Kari Kuuva, Aikka Hakala, Antero Jakoila, Kaj Westerlund.

Jarno Sarjasen esikoiselle laitetut singleraidat (Vapaa oon/Mietin mitä teen ja Bronson) oli äänitetty jo 1970 osin muiden soittajien kanssa. Loput yhdeksän kappaletta nauhoitettiin lokakuussa 1971 Country Boysin voimin muutaman vierailijan avustaessa. Esimerkiksi Pienen pojan haaveiden hienon huuliharppuosuuden soitti Heikki Jäntti.

”Pyrimme taustojen teossa livemeininkiin ja siihen, että jokainen soittaja sai toteuttaa itseään. Runkona meillä olivat alkuperäiset demonauhani, joihin olin päällesoitoilla tehnyt kitarajuttuja ja laulustemmoja. Niitä sitten kuunneltiin, eikä sen kummempia sovituksia meillä sointulappuja lukuun ottamatta ollutkaan. Jos jollekulle tuli hyvä ’koukku’ tai riffi mieleen, sitä tietenkin kokeiltiin. Ja tulihan niitä. Olimme kaikki nuoria, innokkaita, kantrikärpäsen puremia soittajia.”

”Koska Jarno oli paras mahdollinen tulkki hirmuisella fiilingillä syntyneille ensimmäisille kantrilauluilleni (Nukkekoti, Parasta mielestäni), oli valtava ilo tehdä niitä hänelle lisää. Eikä tietenkään vähiten siksi, että olimme myös mitä parhaimpia ystäviä!”

Kuuva itse soitti albumilla komppikitaraa ja hänen selvästi kuuluviin miksatuista taustalauluosuuksistaan kuuluu aito innostus.

Kantrin syvin olemus

Kuuva kirjoitti Sarjasen esikoisalbumille omin voimin kymmenen kappaletta. Loput kaksi (Mietin mitä teen ja Paikkakunnan putkassa) syntyivät Sarjasen kanssa yhteistyönä. Hirtehinen avausraita Tässä vielä eletään maksimoi viljelijähahmonsa kurjuuden niin, että kuulijaa alkaa väkisinkin naurattaa.

Video ei ole enää saatavilla

”Vakavaa suhtautumistamme kantriin kuvastaa kai se, ettei Jarnon ensikiekolla juuri huumoria viljellä. Tässä vielä eletään on ainoa parodinen kappale levyllä, ellei sitten Paikkakunnan putkassa -krapulalaulustamme halua niitä piirteitä löytää. Myöhemmissä kantribiiseissäni on huumorin pilkettä hieman enemmän.”

Tango pelargonian väärintulkinnan jälkeen kuulijat olivat muun tuotannon myötä oppineet tuntemaan Kuuvan humoristina, vaikka se olikin vain osa totuudesta. Tässä vielä eletään on tarpeellinen muistutus siitä, ettei kantriakaan kannata ottaa liian vakavasti. Sitten loppulevy voi hiljentyä musiikkilajinsa edessä, kuten peruskiveä muuratessa kuuluu tehdäkin.

”Jarnolle tekemäni laulut olivat jo tekovaiheessa kantriksi tarkoitettuja. Koska olin niitä tehdessäni ajatellut nimenomaan häntä, oli Jarnon helppo heittäytyä tunnelmaan, mutta myös antaa teoksiini se viimeinen ja ratkaiseva silaus: ainutlaatuinen Sarjas-soundi.”

Matalalta laulaminen muuttaa monien äänet etäisiksi ja kylmiksi. Sarjasen laulu on tällöinkin lämmin, pehmeä ja erittäin inhimillinen.

”Jarno oli innokas Elvis-fani. Jos kuuntelee hänen fraseeraustaan, niin Elviksen vaikutuksen kyllä löytää. Kantriosastolla Jarno vannoi alkuaikoina Bobby Baren letkeän laulutyylin nimeen. Myös kanadalainen folkartisti Gordon Lightfoot oli Jarnon esikuvia.”

Sunnuntaiaamun melankolia on Kuuvaa ja Sarjasta parhaimmillaan. Laulun rakenne on vähäeleisen dramaattinen: kertojan aution kaupungin kuvailu paljastuu välttelyksi, kun tämä viimein väliosassa myöntää, mistä on kysymys.

Video ei ole enää saatavilla

”Sunnuntaiaamu syntyi kuin itsestään Töölönlahden rannalla tekemäni varhaisen aamukävelyn tuloksena. Sekoitin tunnelmakuvaukseen omia muistojani erään seurustelusuhteen päättymisestä ja hyvinhän se toimi. Tämä on yksi suosikeistani levyllä.”

”Tulen entisen rakkaani luota mä pois
Luku päättynyt yksi taas on
vaikka luulin sen jatkuvan, niin jatkuvan
Aamu on kaunis kuin totta ei ois
että syömmeni itkee
ja auringon toivoisin sammuvan, pois sammuvan”

Sarjanen ei kuulosta siltä, että torjuisi tai kiroaisi aurinkoa pois. Hän on murtuneimmillaan ja kuitenkin äärimmäisen sympaattinen. Tälle miehelle tarjoaisin lohtupullon. Vaan jotkut asiat on hiljaa yksin kituutettava.

Mietin mitä teen, Juo maljas pois, Nyt uskon viimeinkin, Bronson; hienouksia albumilla riittää. Pikatien tekijä on kirjoittajan mielestä kenties sen aliarvostetuin hetki.

Video ei ole enää saatavilla

”Pikatien tekijän innoittajana on varmasti ollut Jimmy Webbin musiikki, jota ihailen suunnattomasti. Vieläkin webbmäisempi lienee Matti Eskolle tekemäni samankaltainen laulu Pikateiden lapset.”

”Mä pikatietä teen, se johtaa jonnekin
helteeseen jäin töihin niin kuin toisetkin
ja määränpäätä tien mä edes tiedä en
mä muiden kanssa hiljaa etenen

Joskus mietin miksi muille tietä teen
miks’ omaa tietäin alkaa voi en uudelleen”

Pikatien tekijä on suomalainen Wichita Lineman. Asfaltinlappaaja ei kiipeä pohtimaan yksinäisyyttään puhelinpylvääseen kuten Webbin kaapelinkorjaaja, vaan pysyy rikkonaisena muiden rinnalla koko ajan raataen. Biisissä on mausteena Webbin eteerisyyttä, joka tuntuu vievän sitä kantrin rajojen ulkopuolelle.

Suomipop oli nousemassa kansainväliselle tasolle. Sama tapahtui välittömästi suomikantrin kohdalla. Kaj Westerlundin basso soi korkealta ja pitkin koko nuottiviivastoa kuin McCartneylla. Roy Rabbin steelkitara nostaa jalat asfaltista. Jani Uhlenius soittaa pianojuttuja, jotka kuullaan myöhemmin Abban Dancing Queenilla.

”Tuskin enää kuljen täällä milloinkaan
teen tietä vain mä tuntemattomaan”

”Jokin laulu jää kai soimaan”

Jarno Sarjanen kertoi esikoisalbumin julkaisun jälkeen YLE:n tekemässä haastattelussa, että ulkomaille oli meneillään pieniä viritelmiä. Kuuva kumoaa tämän.

”Se Jarnon väite, että olisin saanut Bobby Barelle myytyä Nukkekodin, on kyllä legendaa. Raittisen Jussi tosin soitti kappaleen Barelle RCA:n konserttijatkoilla ja Bare kohteliaisuudesta sanoi pitäneensä siitä.”

”Pienen pojan haaveet olisi saattanut pärjätä hyvin esimerkiksi Ruotsissa, mutta levy-yhtiöt ja kustantajat eivät tuohon aikaan juurikaan ulkomaanmarkkinoihin satsanneet.”

Tämän jutun aloittanut tuokiokuva ei sekään ollut kovin totuudellinen. Suomikantri jäi vuonna 1971 lähinnä muusikkopiirien kuunneltavaksi. Syksyn säveleen osallistunut melankolisen toiveikas Pienen pojan haaveet sijoittui seitsemänneksi. Sarjasen debyytistä tuli keräilylevy pian ilmestymisensä jälkeen.

Tänään Sarjasen ja Kuuvan kappaleet elävät Suomessa. Pienen pojan haaveet on laulukirjoissakin. Suosittu on myös esikoisalbumin päättävä kulkuriromanttinen Vapaa oon, jonka Liljan Loisto versioi viime keväänä. Merkittävimmän työn biisien suosion kannalta teki ne vuonna 1977 levyttänyt Jukka Raitanen.

”Raitasen versioita arvosti kovasti Jarnokin. Hänestä oli hienoa, että Jukka kävi niitä keikoilla esittämässä hänen puolestaan. Vaatimaton Raitanen taas nimitti itseään mielellään ’Vara-Sarjaseksi’.”

Sarjasen seuraava studioalbumi Sarjastus (1977) sisälsi vain hänen itsensä kirjoittamiaan kappaleita. Kuuvan lauluja hän levytti jatkossakin, koko uran ajalta niitä kertyi yhteensä 20.

Kun Sarjanen palasi studioon parin vuosikymmenen levytystauon jälkeen vuonna 2008 tehdäkseen muutaman uuden biisin Rocket Recordsin kattavalle urakoosteelle, alkoi taas tapahtua. Kuuva ja Sarjanen ryhtyivät suunnittelemaan yhteisen levyn tekemistä. Enempää ei ehditty, koska Sarjanen menehtyi yllättäen leukemiaan helmikuussa 2009.

”Suunnitelmamme oli, että tekisimme muutaman biisin yhdessä ja loput olisivat olleet sitten puoliksi Jarnon, puoliksi minun laulujani. Tuolle levylle tarkoitettuja kappaleitani ilmestyy varmasti tulevilla omilla levyilläni.”

”Jarnon kuolema oli minulle sellainen järkytys, että surutyö jatkuu edelleenkin. Uskoisin, että sellaista ystävää, kuin Jarno oli minulle, harvoin ihmiselämässä kohtaa.”

Jarno Sarjanen ja Kari Kuuva vuonna 1994.

”Jarnon ensialbumi kuuluu edelleenkin laulutuotantoni tärkeimpien levyjen joukkoon. Se sisältää joitakin ehdottomasti parhaita biisejäni ja levyn tunnearvo on minulle tietenkin suuri. Aivan varmasti olimme tärkeitä kantrimusiikin uranuurtajia Suomessa. Olen siitä ylpeä ja Jarnon kulttimaine hivelee myös minua.”

Lauluntekijä Kuuva

Kari Kuuvan laulutuotanto käsittää satoja lauluja. Luomme vielä pienen katsauksen hänen uraansa, onhan kyseessä yksi tiheimmistä Valkeisiin helmiin haastatelluista musiikintekijöistä.

”Olen alusta alkaen ollut lauluntekijänä innostunut amatööri, enkä ole kovin paljoa tilaustöitä tehnyt. Yleensä laulujeni lähtökohtana on ja on ollut melodinen inspiraatio. Syntynyt sävellys on sitten tuonut pintaan tunteita ja tunnelmia, jotka olen purkanut sanoiksi. Tällaisia lauluja minulla on ollut kymmenittäin ’pöytälaatikossani’ ja aina kun joku artisti on tarvinnut biisejä, olen kutsunut hänet tai hänen tuottajansa kotiini etsimään sopivia. Mitään hirmuista ammattilaiskirjoittajan rutiinia ei siis ole minulle päässyt syntymään.”

”Ajoittain olen saanut kunnian tehdä tietyille hyville artisteille enemmänkin lauluja. Tällaisia ovat olleet Sarjasen lisäksi Sammy Babitzin, Virve Rosti, Ritva Oksanen, Frederik, Kari Tapio, Matti Esko, Jukka Raitanen… Tällaiset laulut ovat olleet tavallaan tilaustöitä, mutta eivät rutiininomaisia: hyvä ja mieluinen artisti itsessään on toiminut silloin innoittajana ja inspiraation lähteenä.”

Kuuvan soolouralla on ollut pitkään hiljaista. Edellinen pitkäsoitto Ajopäiväkirja ilmestyi 1991.

”Olen saanut juuri uuden levyn aikaiseksi runsaan 20 vuoden tauon jälkeen. Tauko johtuu vuonna 1991 tapahtuneesta auto-onnettomuudesta, jonka seurauksena murskaantunut selkänikamani keskiselässä korvattiin luusiirteillä ja metallipuristimella. Rankka toipuminen vei koko 1990-luvun.”

”Vasta 2000-luvun alussa aloin uudelleen kirjoittaa lauluja. Itse en kuitenkaan pitänyt tarpeellisena levyttää, koska en enää voinut ammatillisessa mielessä keikkailla.”

”Tuottajaguru Atte Blom kiinnostui kuitenkin pari vuotta sitten songwriter-tyyppisestä materiaalistani siinä määrin, että sai minut houkuteltua pitkästä aikaa studioon. Uusi ’minun näköiseni’ albumi on nyt viilattu valmiiksi ja julkaisuajankohta on helmikuun alussa.”

”Olen todella iloinen siitä, että saan taas julkaistua ominta itseäni. Itse asiassa olemme sopineet kolmesta levystä, joten seuraavaa varten olen jo aloittanut sävellys- ja sanoitustyön.”

Kari Kuuva tarjoaa Nuorgamin lukijoille myös kantrimaistiaisen pian julkaistavalta levyltään!

”Tankki täynnä unelmia on laulu, jonka tein Sammy Babitzinin muistoksi hänen menehdyttyään auto-onnettomuudessa 1973. En saanut sitä jostain syystä silloin levyttää, joten tein sen nyt.”

KARI KUUVA

Syntynyt Tampereella 20. helmikuuta 1946.
Kirjoittanut Suomen äänitearkiston mukaan 367 levytettyä kappaletta (lukema ei sisällä 2000-luvulla levytettyjä)! Tunnetuimmat ovat itse levytetty Tango pelargonia ja Sammy Babitzinin Daa da daa da.
Oma levytysura alkoi vuonna 1964 ja se käsittää toistaiseksi 139 kappaletta.
Kantrikappaleita on Jarno Sarjasen lisäksi syntynyt muun muassa Jukka Raitaselle, Kari Tapiolle, Jyrki Härköselle, Matti Eskolle ja Kake Randelinille.
Mitä musiikkia kuuntelit vuonna 1971? ”Säveltäjänä rakastin hyviä melodioita ja olin tietenkin Beatles-fani. Bändin lopetettua nousivat poplistallani kärkipaikoille muun muassa Elton John ja Gilbert O’Sullivan. Olin myös jo hyvin varhain suuri bossanovan ystävä. Antônio Carlos Jobimin musiikki jaksoi kiehtoa, kuten myös bossan kaupallisemmat sovitukset tyyliin Sérgio Mendes & Brasil 66. Kantrin puolella suosikkejani olivat muun muassa Glen Campbell, Bobbie Gentry, John Denver ja kantri-folkmies Gordon Lightfoot.”
Miltä nykyinen popahtava Amerikan kantri vaikuttaa? ”Sanotaan näin, että ns. popkantri on mielestäni useimmiten kivempaa kuultavaa kuin pelkkä liukuhihnapop. Todella hyvää popahtavaa ja rokahtavaakin kantria alkoivat kehiin tuoda 1990-luvun lopulla esimerkiksi Shania Twain ja Keith Urban, joista pidän kovasti. Minusta on hienoa kuulla myös uuden aallon kantribändejä. Rascal Flatts ja Dixie Chicks ovat tehneet huikeata uraa, ja Eli Young Band, The Band Perry ja Zac Brown Band ovat suuria suosikkejani. Perinteinen kantri säilyy aina, joten uusille raikkaille tuulille on tilaa!”