Odottakaapa vaan, kun tulee Movember.

90-luvun alun tytöt ja pojat, voitte rauhoittua! Raptori on täällä taas.

Jännittävää, että jotkut jaksavat olla huolissaan suomalaisen kulttuurin puolesta. Sehän on kaikkien kulttuurien tapaan ollut aina kaiken syövä peto. Aleksis Kivikin luki Shakespearea. Toivo Kärki kuunteli amerikkalaista jazzia ja venäläisiä romansseja. Ja sama kääntäen: hiphoppia, tuota amerikkalaista videopeliaikakauden rappiomusiikkia, voi tehdä niin, että se on suomalaisempaa kuin sateenpieksämä nakkikioski.

Minun ei tarvitse perustella tätä väitettä. Kuunnelkaa tämän arvion lopusta löytyvä JVG:n massiivinen kesähitti Kran Turismo. Eikö se ole nimestään alkaen ilmeinen vastinpari Irwin-ikivihreälle Las Palmas? Humppakomppi vetää tanssilattialle neljässäkin promillessa, nimeltä mainitussa kohteessa ei ole mitään elitististä, kalpea nahka punoittaa ja halpa viina kiinnostaa. Muovinen tuotanto korreloi täydellisesti muovisten palmujen, epätodellisen sinisten uima-altaiden ja koko suomalaisen kulttuuri-imperialismin lähtökohtaisesti absurdin käsitteen kanssa.

Altavastaajan ikuinen strategia on kääntää heikkoudet voitoksi. Kun meillä ei ole rytmitajua, ghettodraamaa tai minkään sortin katu-uskottavuutta, niin miksei panostettaisi vastakohtiin? Corolla-biittiin, lähiöarkeen ja yleiseen räkäviiksisyyteen?

Se, että tätä alinta yhteistä nimittäjää voi nykyään hakea myös hiphop-kontekstissa on loistavaa. Se on ehdottomasti suurin musiikkikulttuurinen murros maassamme sitten hevin kaikenkattavan esiinmarssin. Kuluneena keväänä joku evp-jääkiekkosankari valitti jossain sitä, miten nykyään pukuhuoneissa kuunnellaan ennen matseja… räppiä. Mies oletti, ettei näin veltto, epäenerginen musiikki voi toimia aggressiivisen urheilulajin puitteissa kuin hetkellisenä trendinä. Hän haikaili, luoja sentään, Slayeria.

Tuo haastattelu asettui vaivatta samaan jatkumoon kuin 20-luvulla esitetyt oletukset jazzin sukupuolitauteja lisäävistä vaikutuksista tai 80-luvun yritykset kuunnella metallilevyjä väärin päin.

Herää, vaari, rap on nykyaikaa!

JVG:n ainoa kilpailija Suomen suosituimman rap-esiintyjän tittelistä taitaa olla Cheek, mutta tämä on ajanut itsensä pysyvästi kvasioikeistolaiseen kauppaopistobiletyksen ansaan – nurkkaan, josta ei enää pääse ihmisten ilmoille. JVG ei leuhki uusilla urheiluautoilla tai ylimielisesti disauta iholle tulevia naisia. He eivät näytä promokuvissa Wille Rydmanilta, he sanovat valtalehden haastattelussa, että viikset kasvatettiin finnien peittämiseksi.

Heidän biittinsä ovat eurodancea ja Skimbaa-biisissä riemastuttavalla tavalla Modern Talkingia. Heidän uudella levyllään mainitaan hienoja hahmoja Jari Litmasesta G.G. Allinin kautta Ruudolfiin. He onnistuvat olemaan sekä rehellisiä että populistisia. Itse asiassa he kuulostavat aika usein Raptorilta. Eurobiitti jumpsuttaa vanhanaikaiseen tyyliin. Mielentila on Hyvinkään rautatieasema.

Raptori oli ensimmäinen suosikkibändini ala-asteikäisenä. Vuosituhannen vaihteen kotimaiset hopparit käyttivät paljon aikaa heidän dissaamiseensa. Jokin ympyrä on nyt kiertynyt asteensa täyteen. Näitäkin biisejä kuunnellaan varmaan Katajarannan ala-asteen pihallakin.

67 Hirvittävän vilpittömän oloinen kesälevy täynnä hyviä biisejä. Jos etsit musiikiltasi aina ja kaikkialla jotain vakavaa, et varmaan lukenutkaan tänne asti.

Video ei ole enää saatavilla

Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 41 Thurston Moore – Benediction

Tuskinpa yksikään toinen vuonna 2011 julkaistu kappale keräsi julkaisemisensa jälkeen vastaavaa merkitysten painolastia kuin Thurston Mooren Benediction. Mooren ja yhtyetoverinsa Kim Gordonin avioerouutisen jälkeen akustisen kitaran kannattelema popkaunokki kuulosti vielä astetta riipaisevammalta, varsinkin sen viimeiset rivit: ”I know better than to let you go.” (Ville Aalto)

Video ei ole enää saatavilla

# 40 Metronomy – Everything Goes My Way

AOR-vaikutteista indietä ihanampaa on indievaikutteinen AOR. Sen kypsästi tuotettuun pehmeyteen erikoistui Metronomyn turhan niukalle huomiolle jäänyt The English Riviera -levy. Everything Goes My Wayn veltto poljento on kuin suoraan Fleetwood Macin Dreamsistä, ja lauluvuoroakin lainaa stevienicksmäisesti rumpali Anna Prior. Thunder only happens when it’s raining! (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

# 39 The Rapture – How Deep Is Your Love

Eräs kesän upeimmista hetkistä tapahtui, kun kaiuttimista kuului ensimmäisen kerran tämä diskohelmi. Ensitahdeista alkaen oli selvää, että tässä kuunnellaan nyt jotain erityistä, eikä biisin lumo ole haihtunut tippaakaan. Thong Song -konnotaatio nosti arvostuksen lähes toiseen potenssiin. Biisi, jossa handclapsit sekä hallelujahit ovat tasan tarkkaan kohdallaan. (Markus Hilden)

Video ei ole enää saatavilla

# 38 St. Vincent – Cruel

Cruelissa tuntuu kummittelevan näpistettynä ainakin neljä eri laulumelodiaa, joita en pysty paikallistamaan mihinkään. Annie Clark pelaa kuulijaansa kuin musiikillinen pokerihai ja vie kaikki rahat. Habitus pysyy viileähkönä, välillä kitarasoolo bluffiksi: julmettu sydänrosmo valloittaa puolelleen. Seireeninkutsu vaikenee vasta, kun eukko on haudattu pihamaalle. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

# 37 Lady Gaga – The Edge of Glory

Vaikka Born This Way -albumi ei ollut aivan toivottu jymypaukku, löytyi lihaksikkaalta levyltä monta hienoa hetkeä. Vuoden mahdollisesti komeimmat valtavirtapopsekunnit koettiin levyn vastustamattomimman kappaleen kliimaksissa, jossa edesmenneen Clarence Clemonsin tuuttailu yhtyy ekstaattiseen tanssipoppiin. Alkaa videon noin kolmannen minuutin kohdalla. Ihanata! (Aleksi Kinnunen)

Video ei ole enää saatavilla

# 36 Florence + the Machine – What the Water Gave Me

Florence Welchillä on huiman keuhkokapasiteettinsa lisäksi ymmärrystä siitä, miten kappaleet tulisi rakentaa. Tässä biisissä on malliopillinen draamankaari: Welch huokailee ja huutaa vuorotellen pitäen mielenkiinnon yllä loppuun asti. Kappale on mystinen, kaunis ja upottava, se houkuttelee vaikka uhkuu myös vaaraa. Biisi on täydellinen vastakohtien leikkauspiste. (Auroora Vihervalli)

Video ei ole enää saatavilla

# 35 John Maus – Cop Killer

Kun on toipunut siitä pienestä pettymyksestä, että kyseessä ei olekaan taideteorioiden läpi valutettu versio Ice-T:n johtaman Body Countin 1990-luvun alun Yhdysvaltoja presidenttitasolla kuohuttaneesta kaimakappaleesta, voi keskittyä miettimään olisiko tämä John Mausin kirkossa kaiutettu taidepop aiheuttanut viitteensä kaltaista kohua kaksi vuosikymmentä sitten. (Mikko Valo)

Video ei ole enää saatavilla

# 34 Cut Copy – Take Me Over

Australialaiselektropoppareiden Zonoscope-albumi oli hieno, vaikka levy ei herättänytkään samanlaista kollektiivista kiimaa kuin läpimurtolevy In Ghost Colours. Alkupään hittiputkesta korvaan tarttui erityisesti Take Me Over, jonka yksi jos toinenkin kuuli muistuttavan Paul Simonin You Can Call Me Alia, Men at Workin Down Underia sekä Fleetwood Macin Everywhereä. (Aleksi Kinnunen)

Video ei ole enää saatavilla

# 33 Jare & Villegalle – Mitä sä siit tiiät (feat. Ruudolf & Karri Koira)

Ostin kesällä melko kalliin yhden koon lippiksen. Sitten JVG, Rudy ja Koira veivät yhden biisin voimin ne kertaheitolla pois tyylistä. Olisi harmittanut enemmän, mutta tämän huikean biisin kuunteleminen toistakymmentä kertaa päivässä helpotti mielialaa kummasti. Missä ihmeessä viipyy Karri Koiran soololevy? Suomen Nate Dogg ansaitsee tulla tunnustetuksi omillaan. (Tommi Forsström)

Video ei ole enää saatavilla

# 32 Radiohead – Bloom

King of Limbs oli valitettavasti turhan tynkä ja vain puoliksi upea levy. Onneksi saimme sentään muutaman Radioheadin merkittävyyttä puolustavan hienon kappaleen. Kosmisen avarasti tutkiskeleva levyn avausraita Bloom sekä videobiisi Lotus Flower jäivät pahiten kutittelemaan päätäni. Vesi kielellä odotan jo kesän keikkoja, joilla kuultaneen paljon KoL-materiaalia. (Aleksi Kinnunen)

Video ei ole enää saatavilla

# 31 Fleet Foxes – Bedouin Dress

Fleet Foxes maustaa Beduin Dressissa Byrds-henkisiin lauluihin ja leijuvaan folkkiin pohjaavaa indietänsä Lähi-itä-vaikutteilla. En osaa sanoa, mikä tässä kappaleessa vetoaa eniten: ihanasti heläjävät stemmat, kevyen progressiivis-psykedeelinen folk-poljento vaiko itämainen viululinja? Ehkäpä näistä elementeistä yhdessä siittyvä oudon epätodennäköinen täysosuma? (Sami Sankilampi)

Video ei ole enää saatavilla

# 30 James Blake – A Case of You

Yleisen ohjenuoran mukaan Joni Mitchelliä ei kannata lähteä coveroimaan. Vaisto sanoo, ettei siitä selviä kunnialla. Tätä neuvoa ovat monet typerykset uhmanneet. James Blakekin sokaistui suuruudenhulluuksissaan, mutta lahjakkaana miehenä onnistui välttämään täystuhon. Blaken A Case of You on kaunis, hento ja persoonallinen cover, joka tekee Mitchellille kunniaa. (Auroora Vihervalli)

Video ei ole enää saatavilla

Kunnioitettava siivu suomiräpin kuohkeinta kermaa yhdistää voimansa. Nuorgam kiittää.

Video ei ole enää saatavilla

Justice – Audio, Video, Disco

Nimikappale pariisilaisen elektrokaksikon lokakuussa julkaistavalta kakkosalbumilta, jota on kuvailtu ”elektroniseksi hardrockiksi” ja ”soittotaidottomien progeksi”.

Video ei ole enää saatavilla

Kurt Vile – The Creature

Ensimmäinen kappale lopullisen läpimurtonsa tänä vuonna tehneen philadelphialaisrockarin tuoreelta So Outta Reach -ep:ltä.

Video ei ole enää saatavilla

Los Campesinos! – By Your Hand

Ensimmäinen näyte ja avausraita walesilaisten tweepoppareiden neljänneltä albumilta, joka julkaistaan marraskuun puolivälissä.

Video ei ole enää saatavilla

French Films – Pretty in Decadence

Tuore näyte ”Suomen Drumsiksi” mainitun helsinkiläisyhtyeen Imaginary Future -esikoisalbumilta, joka julkaistaan näinä päivinä.

Video ei ole enää saatavilla

Romanialainen Alexandra Stan osasi vedellä oikeista naruista.

Kesähittivuosi 2011 oli melko köyhä – ei kuulunut mitään Mikä kesä- tai Tytöt tykkää -biisien kaltaista kappaletta, josta jokaisella olisi jokin mielipide. Lisäksi hälyttävän moni kesäisen hitin tehnyt artisti tai yhtye oli kyennyt pakenemaan yhden hitin ihmeen vankilaa jo ennen kesää. Masentavaa kerrassaan.

Koska haluamme Nuorgamissa korostaa aidon kesähitin ainutkertaisuutta, järjestimme menestysbiisit sen mukaan, miten todennäköisesti emme kuule kyseisestä artistista enää koskaan.

Mukaan kelpuutettiin kappaleita, jotka olivat radiosoitossa ennen juhannusta, ja nimenomaan kesän suosikkeja – esimerkiksi Selvä päivä oli toki kesänkin hitti, mutta liian vanha biisi.

1. Poju – Poika (saunoo)

Kuka: Ei pettymykseksemme Poju ”Suomen rikkain mies” Zabludowicz, vaan Hausmyllystä tuttu Pasi Heinonen. Poika on tunnetusti kansanomainen nimitys lätkäpokaalille. Biisin avulla yritettiin viritellä JYPin mestaruusjuhlia.

Miksi: Älä milloinkaan aliarvioi halvan euroteknon ja lätkäkisojen painoarvoa. Sävellys on hyvä, sanoitus hirveä – mitä helvettiä tarkoittaa ”katseella mällää”? Lisäpisteitä äärimmäisen mauttomasta sulkumerkkien käytöstä.

Hittistatus: Singlelistan ykkönen seitsemän viikkoa, myynyt kultaa. Pojun tie sitkeäksi yhden hitin ihmeeksi tasoittui huomattavasti erään toukokuisen illan myötä, mutta biisi ei kehnon jumputuksen lisäksi sisällä muita tunnusomaisia kesähitin ainesosia.

Oliko se siinä: Toivottavasti, mutta saatamme kuulla Pojusta vielä lätkäyhteyksissä.

Video ei ole enää saatavilla

2. Alexandra Stan – Mr. Saxobeat

Kuka: 22-vuotias romanialainen laulaja, mutta sitä ei kukaan muista enää ensi kesänä.

Miksi: Huipputarttuva ja -ärsyttävä saksofoni-imitaatio sekä näpsäkkä, ympäri maailmaa poptähdille kaupattu välimerellinen jumppabiitti. Tämän tahtiin ovat neidot voineet turvallisesti hetkuttaa puolialastonta ylävartaloaan ja toivoa, että lähestyvä uros olisi se baarin melkein komein.

Hittistatus: Sitkeä top 3 -singlemenestys. Vuoden aidoin kesähitti, huokui potentiaalia jo ensi kuulemalta.

Oliko se siinä: Todennäköisesti, tai ainakaan tuleva menestys ei nojaa Stanin artistipersoonaan.

Video ei ole enää saatavilla

3. LMFAO – Party Rock Anthem

Ketkä: Motown-perheen vesat Stefan ja Skylar Gordy, jotka räppäävät mekaanisen yksinkertaisen tanssibiitin päälle. Joku Lauren Bennett käy kiekaisemassa pakolliset naisvokaalit. Musiikillinen vastine Suosikin megasuperhyperkultaturbolle.

Miksi: Nimensä mukaisesti helvetin hyvä bilebiisi ja erittäin ysäri. Ei sen kummempaa. Everyday I’m shufflin’ -kohta huvittaa kerta kerran jälkeen.

Hittistatus: Viikkotolkulla singlelistan top tenissä viipynyt klubisuosikki.

Oliko se siinä: Suuressa mittakaavassa kyllä, mutta bileympyröissä törmäämme varmaan vielä Gordyihin.

Video ei ole enää saatavilla

4. Anna Järvinen ja Olavi Uusivirta – Nuori ja kaunis

Ketkä: Suomalaisten mielestä suomalainen ruotsalaisartisti sekä populaarikulttuurin nuori ja kaunis monitoimimies.

Miksi: Keskinkertaisen Elokuu-rainan tunnari kiteyttää erinomaisesti kesäisen romantiikan. Kelpaa myös iskelmäväelle. Järvisen sympaattinen tulkinta ansaitsee ison käden.

Hittistatus: Massiivinen radio- ja singlemenestys, vaikka leffan katsojaluvut jäivät odotettua alemmiksi.

Oliko se siinä: Yllättäisi, jos Anna Järvinen saisi vielä lisää hittejä. Herra Uusivirralla lienee helpompaa.

Video ei ole enää saatavilla

5. Lord Est feat. Petri Nygård – Reggaerekka

Kuka: Jo viime vuosikymmenen alkupuolella ihastuttanut reggaesta ammentava laulaja ja rapartisti. Suomen Sean Paul.

Miksi: Parhaita suomalaisia popkertosäkeitä koko vuonna. Puhuttelee kaikenikäisiä ja jää takuulla takaraivoon soimaan. Plussaa reivata-verbistä. Petri Nygård.

Hittistatus: Singlelistan ykkönen parin viikon ajan, puistojen ja festarien teltta-alueiden fiilistellyimpiä biisejä. Hittirekka kiihtyi ensi tahdista täyteen vauhtiinsa 1,5 sekunnissa.

Oliko se siinä: Lord Estin aiemmista hiteistä ehti kulua vuosia, mutta seuraavaa tuskin tarvitsee odottaa yhtä kauan.

Video ei ole enää saatavilla

6. Jare & Villegalle feat. Märkä-Simo – Häissä

Ketkä: Urheileva räpkaksikko, joka ehti nousta ilmiöksi jo keväällä Nelisilmä-hitin ja esikoisalbuminsa myötä.

Miksi: Kappaleessa yhdistyvät erinomaisesti valtavirtaräpin hitikkäimmät puolet. Soundi myötäilee sopivasti Cheekiä ja känniä juhlistava teksti on silkkaa Petri Nygårdia.

Hittistatus: Singlelistan ykkönen viikon ajan, vuoden myydyimpiä sinkkuja. Selvää hittiainesta jo ennen Leijonien maailmanmestaruutta, mutta suorastaan mahdoton paeta sen jälkeen.

Oliko se siinä: Mustaa kultaa -albumilta irtoaa varmaan vielä jotain, mutta riittääkö suosiota myös jatkossa?

Video ei ole enää saatavilla

7. Haloo Helsinki – Maailman toisella puolen

Ketkä: Elli ja ne muut. Kokoonpano on julkaissut kolme albumia.

Miksi: Suorastaan erinomainen popiskelmäsävellys ja yleisöön uppoava elämänmakuinen sanoitus, jonka kruunaa tarttuvat pappadaat. Juhannuksen yhteislauluainesta.

Hittistatus: Kestävä single- ja radiolistamenestys. Myynyt kultaa.

Oliko se siinä: Älä koskaan sano ei koskaan. Jos joku olisi alkuvuodesta ilmoittanut, että Haloo Helsinki tekee erään vuoden suurimmista menestyssingleistä, olisin kehdannut jopa nauraa perään.

Video ei ole enää saatavilla

8. Bruno Mars – The Lazy Song

Kuka: Ihmeen suosituksi äitynyt popsoulartisti ja biisintekijä, joka on sorvannut maailmaan pari ihan kivaa singleä.

Miksi: Mars osasi vetää oikeasta narusta, sillä letkeän kesäinen rämpytys toimii sopivassa ympäristössä melkein aina. Ärsytyskynnys alenee sadesäällä ja elokuun lopussa pelottavan matalaksi, kun kesää ei ole sääennustuksen mukaan enää jäljellä. Apinavideo saattaa viehättää joitakin.

Hittistatus: Sitkeähkö top 20 -singlemenestys ja radiohitti. Pomminvarma resepti hiljattain läpi lyöneelle artistille.

Oliko se siinä: Doo-Wops and Hooligans -esikoiselta irronnee vielä jotain, mutta tulevaisuus Suomen markkinoilla on epävarma.

Video ei ole enää saatavilla

9. Pitbull feat. Ne-Yo, Afrojack & Neyar[/caption] – Give Me Everything

Kuka: Kuubalaissyntyinen pitkän linjan latinoräppäri, josta on yllättäen tullut maapallon suosituimpia singleartisteja.

Miksi: Pitbullin löpinä toimii tanssilattialla, mutta vielä paremmin koukuttavat Ne-Yon vokaalit ja Afrojackin teräksen lailla kiiltävä hittisoundi. Ei mitenkään erityisen kesäinen kappale, kunhan nyt sattuu olemaan ajankohtainen.

Hittistatus: Top ten -single- ja radiohitti.

Oliko se siinä: Ei, sillä seuraaja Rain Over Mekin on jo top ten -single.

Video ei ole enää saatavilla

10. Arttu Wiskari – Tuntematon potilas

Kuka: Espoon Matinkylässä asuva laulaja-lauluntekijä.

Miksi: Yleinen konsensus oli päättänyt, että nyt tarvitaan pienen ihmisen arjesta laulavaa miestä. Juha Tapion ja Samuli Edelmannin uudet singlet eivät olleet vielä ilmestyneet. Sävellyksellisesti ihan kiva. Sanoitus ahdistaa, mutta ei vereslihaan asti vaan jää kehnoine riimeineen ärsyttävän pinnalliseksi.  Milloin joku suomalaispoppari viitsisi kirjoittaa kappaleen suuren ihmisen arjesta? Kaikki eivät tyydy olemaan pieniä ihmisiä.

Hittistatus: Top 5 -singlehitti, radiolistan ykkönen ja albumi lähestyy platinarajaa.

Oliko se siinä: Tuskin.

Video ei ole enää saatavilla

11. Jukka Poika – Silkkii

Kuka: Kylmästä lämpimään -albumilla platinasarjaan siirtynyt wannabe-hippiäitien märkä päiväuni.

Miksi: Jukka Poika on niin kuuma, että mistä tahansa mukiinmenevästä kappaleesta tulee automaattisesti hitti. Lisäksi letkeä Silkkii on ollut seksikkään sanomansa ansiosta erittäin hyvää taustamusaa silmäpelille kesän grillibileissä.

Hittistatus: Singlelistan ykkönen kuuden viikon ajan.

Oliko se siinä: Vasta alkusoittoa. Näemmekö hänet Linnan juhlissa?

Video ei ole enää saatavilla

12. Adele – Set Fire to the Rain

Kuka: Vuoden myydyin artisti maailmassa.

Miksi: Ryhmän harvoja ensisijaisesti artistina hittiputken makuun päässeitä ja siten epäaidoin kesähitintekijä. Set Fire to the Rain on millintarkasti sävelletty powerballadi, josta on helppo pitää. Ohessa virallinen remiksaus.

Hittistatus: Tämän hetken soitetuin kappale radiossa, top 3 -single ja emoalbumi 21 oli viime viikolla albumilistan kärjessä.

Oliko se siinä: Ei.

Video ei ole enää saatavilla

Koko ihanuus Spotify-soittolistana!

Syysbonus: Ruudolf & Karrikoira – Mammat riivaa

Ikävä kyllä emme voineet kelpuuttaa tätä mahtavaa biisiä viralliselle kesähittilistalle, koska sitä ei ole virallisesti julkaistu ja siltä täten puuttuu virallisesti mitattavat ansiot, mutta olisihan tämän täysin huomiotta jättäminen oikeusmurha. Etenkin tällä viikolla julkaistun koreografiavideon takia:

Video ei ole enää saatavilla

Keskiverto Jare & VilleGallen kuulija on energiajuomaa litkivä, nuuskaa tykittävä ja Pro Evolution Socceriin addiktoitunut yläasteikäinen poika, joka pelaa jääkiekkoa ja kuuntelee aivotonta bileräppiä. Tällainen konsensus näyttäisi vallitsevan ainakin Basso-foorumille kirjoittelevien rap-puristien ja norsunluutorniinsa linnoittautuneiden besserwissereiden keskuudessa.

Jos jokin artisti myy ja siitä digataan, se on sisäsiittoisen underground-eliitin mielestä automaattisesti paskaa. Jos kuulija sattuu vielä olemaan alle parikymppinen nuori tai räppiä vain osa-aikaisesti ja ”väärällä tavalla” kuunteleva henkilö – pahimmillaan jopa tyttö! – sitten on helvetti irti.

Jos taas osaa ottaa rennosti ja keskittyä olennaiseen, 23-vuotiaiden Jare Brandin ja Ville Gallen debyytti Mustaa kultaa on äärimmäisen viihdyttävä teemalevy urheilusta ja siihen liittyvistä lieveilmiöistä. Homma tehdään selväksi jo albumin pariminuuttisessa introssa, joka päättyy sanoihin:

”Puhun siit mitä annan urheilulle /
ja kaikest mitä se on antanu mulle”

Johan tätä on odotettukin: pääasiassa jääkiekon ympärillä pyörivää sporttiräppiä, jossa ei hikeä, nuuskaklimppejä ja putkikassissa muhineita munasuojia säästellä! Sanoitusten ja NHL:ltä pöllityn logon lisäksi urheiluteema on läsnä Jaren & VilleGallen musiikkivideoissa, joista on voinut bongailla useita tunnettuja lätkäpelaajia aina HIFK:n Ville Peltosesta ja Siim Liivikistä Bluesin Mikael Kurkeen ja Jere Karalahteen. Pitipä ratkaisua kaupallisena jippona tai ei, tällaista ei ole Suomessa ennen tehty.

Vaikka Jare ja VilleGalle eivät ole mitään kaksisia räppäreitä, he ovat onnistuneet kirjoittamaan levyllisen suht autenttisia tekstejä, jotka tarjoavat samastumispinnan jokaiselle urheilua harrastaneelle miehelle ja naiselle. Levyn täysosuma on Nopsajalan fiittaama Faija, joka on miltei järkyttävän koskettava tarina sydämensä urheilulle antaneen isän ja kiittämättömän pojan suhteesta:

”Faija neuvoo sua kentän laidalla /
ja kuskaa reeneihin kauheella vaivalla /
melkee nostaa sun puolesta punttii /
ainoo kiitos ’heitä pari hunttii’”

Osuvan tekstinsä lisäksi biisi herättää huomiota melankolisella pohjavireellään, joka on selkeä irtiotto levyn bileräpille kumartavasta yleislinjasta. Parhaat hymyt kirvoittaa Heikki Kuulan fiittaama Nelisilmä, joka on lievistä ylilyönneistään huolimatta suorastaan nerokas poikamiehen PlayStation-ylistys.Miinuspisteitä ei tule edes siitä, että biisi tuo tarttuvassa yksinkertaisuudessaan mieleen Tean raivostuttavan Tytöt tykkää -jumputuksen.

Kepeästä tunnelmastaan huolimatta Jaren & VilleGallen läpänheitto ei liiku pelkästään pintatasolla. Tästä ovat osoituksena muun muassa Kasarin lapsi -biisin katkeransuloinen lapsuusnostalgia ja Hyvä häviäjä -kappaleen lempeä luenta kilpaurheilun ja alkoholin nujertamasta luuserista.

Sanoivat puristit mitä tahansa, allekirjoittanut on valmis nostamaan Mustaa kultaa -levyn yhdeksi alkuvuoden parhaista suomalaisista rap-julkaisuista. Tämä siitäkin huolimatta – tai siitä johtuen – että olen kohta 27-vuotias jalkapalloa pelaava ja Göteborgs Rapéa käyttävä nainen, joka kannattaa Liverpool FC:tä ja Helsingin IFK:ta.

87 Mielipiteitä jakava rap-kaksikko on onnistunut tekemään itsensä näköisen levyn, jonka näkökulma tuo tervetullutta vaihtelua rapin kuluneisiin kliseisiin.

Video ei ole enää saatavilla