Katson sinua surullisesti, koska levyni jäi jälleen liian vähälle huomiolle.

Levyjoulukalenterissa nuorgamilaiset suosittelevat kolmea vuoden 2012 levyä sekä halunsa mukaan yhtä kuluneena ilmestynyttä kokoelmaa, ep:tä tai reissueta. Vuorossa Tuomo Yrttiaho.

Sera Cahoone – Deer Creek Canyon

Harvoilla nykyisistä aktiivisesti musiikkia tekevistä laulaja-lauluntekijöistä on ääni, joka soi kuin Sera Cahoonella. Deer Creek Canyonilla tuo ääni on jälleen yhtä sitä ympäröivän musiikin kanssa – sopivasti surumielistä, elämänmakuista ja aseistariisuvaa. Cahoone on valinnut aiempien levyjensä tavoin sen hittirenkutuksia pidemmän polun kuuntelijansa sydämeen. Toki albumin hieno  aloituskolmikko on omiaan tasoittamaan tietä. Ensikuulemalla jopa hieman liiankin tasaiselta ja ilmeiseltä vaikuttanut Deer Creek Canyon on niitä levyjä, joita ei klassikkolistauksissa muisteta, mutta joihin huomaa palaavansa kerta toisensa jälkeen.

Tarjoiluehdotus: Kiireetön ja kuulas viikonloppuaamu, hampaat haastava ruisleipä ja pannullinen mustaa kahvia.

Video ei ole enää saatavilla

Japandroids – Celebration Rock

Suhtauduin Brian Kingin ja David Prowsen kitara-rummut -rymistelyyn vielä kanadalaiskaksikon debyytin jälkeen varauksella, mutta parivaljakon kakkosalbumi sai minutkin puolelleen. Suoraa ja suodattamatonta tunnetta uhkuva Celebration Rock on jatkuvaa tasapainoilua innostavan elämän ylistyksen sekä naiivin ja kiusaannuttavan kirkasotsaisuuden välillä. Riittävän säästeliäästi kuunneltuna Celebration Rock tarjoaa joka kerta takuuvarman adrenaliinipiikin. Näin tarttuvaa albumia voi tosin olla vaikea kuunnella ”riittävän säästeliäästi”.

Tarjoiluehdotus: Mahdollisimman kovaa.

Video ei ole enää saatavilla

Wild Nothing – Nocturne

Jack Tatumin dreampop-viritys on toisella albumillaan saanut mukavasti lihaa luidensa ympärille. Kiehtovimmillaan sen utuisesta, mutta ei unettavasta äänimaisemasta nousee esiin toinen toistaan hienompia selkeälinjaisia popkappaleita, joiden tahtiin voisi harkita jopa tanssivansa, jos tietäisi miten tanssitaan. Nocturnen pehmeässä ja huumaavassa soinnissa on nimensä mukaisesti öistä tunnelmaa. Miljoonasade kutsuisi sitä tummaksi valoksi.

Tarjoiluehdotus: Nocturne on parhaimmillaan aina siitä hetkestä eteenpäin kun katuvalot syttyvät.

Video ei ole enää saatavilla

Japandroids: David Prowse ja Brian King, smoking hot.

Kanadalaisduo on kakkosalbumillaan debyyttinsä tavoin kiihkeä, äänekäs ja vereslihalla. Joillekin se voi olla liikaa.

Rumpali David Prowsen ja laulaja-kitaristi Brian Kingin muodostaman Japandroidsin vuonna 2009 ilmestynyt debyyttialbumi Post-Nothing esitteli pienestä koostaan huolimatta äänekkään yhtyeen, jonka musiikki tuntui oleva yhtä kontrolloimatonta purkausta. Dynamiittiduon toiseen albumiin on asetettu esikoista huomattavasti suurempia odotuksia.

Ilotulituksella käynnistyvän Celebration Rockin kitara–rummut-kokoonpanolle perustuvat kappaleet eivät monipuolisuudellaan juhli, mutta Japandroidsin musiikissa kyse onkin jostain muusta. Jesse Ganderin tuottamalla albumilla tärkeintä on hetkellinen energian vangitseminen ja sen välittäminen kuuntelijalle. Musiikin affektiivinen, tunteisiin vetoava luonne on keskeisesti esillä. Nopeatempoisuus yhdistettynä melodisuuteen ja Kingin heittäytyvään lauluun muistuttavat vuosituhannen vaihteen melodisempaa punkia edustaneista yhtyeistä kuten H20:sta ja toisaalta romanttisuudessaan vaikkapa viime vuosien Gaslight Anthemista. Onpa levyllä myös pieniä viitteitä eräästä 2000-lukulaisen pohjoisamerikkalaisen indierockin newjerseyläisestä päähänpinttymästä.

Celebration Rockilla Kingin rooli korostuu aiempaa enemmän, sillä tämän lauluosuudet ovat levyn tunnelatauksen kannalta oleellisia. Hienoja melodiakulkuja sisältävät vokaalit kulkevat linjassa tekstien aiheiden kanssa. Palavia sydämiä, pitkäksi venyneitä öitä, ystävyyttä ja ajan kulumista tulvillaan olevat tekstit puhuttelevat kuulijaa varmasti, mutta välillä jopa liian suoraan ja ilmeisin keinoin. Esimerkiksi jo 2010 singlenä julkaistua Younger Usia kuunnellessa ei ole varma onko se jonkinlaista nostalgian kriittistä tarkastelua vaiko vain puhdasta nostalgiaa:

”Remember when we had them all on the run
and the night we saw midnight sun
Remember saying things like ’we’ll sleep when we’re dead’
and thinking this feeling was never gonna end
Remember that night you were already in bed
said ’fuck it’ got up to drink with me instead!”

Huomaan pohdiskelevani vastaavaa pitkin albumia, sillä sama yksiulotteisuus uhkaa tuon tuosta latistaa albumin voimakkaimmat tunnekuohut.

Toisaalta tietty yksinkertaistaminen ja suoruus sekä tekstin että musiikin tasolla on selkeä tyylillinen valinta. Kyse ei ole kuitenkaan naivismista vaan ytimekkyydestä, joka pukee Japandroidsin ja Celebration Rockin edustamaa tyylilajia. Siksi on valitettavaa, että useimmat albumin kappaleista tuntuvat varsinaiseen sisältöönsä verrattuna aavistuksen ylipitkiltä.

Muutaman kappaleen kohdalla kaksikko on kuitenkin saavuttanut täydellisen tasapainon, minkä ansiosta albumin vilpittömyyttä on vaikea vastustaa. Erinomaiset The House That Heaven Built, Fire’s Highway ja Adrenaline Nightshift säilyttävät kiihkeytensä pituudestaan huolimatta.

Ilmeisesti enimmäkseen livenä äänitettyä albumia tehtäessä on todennäköisesti pidetty mielessä materiaalin toimivuus myös keikoilla, mistä kertoo jo yhteislalujen ja pontentiaalisten yleisönhuudatuskohtien määrä. Levyllä tuo kaikki tuntuu hetkittäin silti turhan alleviivaavalta.

82 Jatkuva vereslihalla oleminen on lopulta Celebration Rockin problemaattisin piirre. Se vie väistämättä tilan pois muunlaiselta ilmaisulta, jollaista albumi aikaa kestääkseen kiistatta tarvitsisi. Toisaalta Celebration Rock ei voisi kiihkeydessään olla muutakaan.

Video ei ole enää saatavilla

64 kertaa Kanada -soittolistamme käynnistävä Japandroids julkaisee toisen studioalbuminsa. Vancouverilaisen noisepopduon Celebration Rock -levy ilmestyy 5. kesäkuuta. Tässä albumin nimikappale.

Video ei ole enää saatavilla

Sigur Rós – Ekki Múkk

Musiikillisessa Islanti-matkaoppaassamme itseoikeutetusti soinut Sigur Rós julkaisee kuudennen albuminsa. Mahtavasti nimetty Valtari (merkitsee höyryjyrää) ilmestyy 28. toukokuuta. Vieläkö keijukais-postrock uppoaa?

Video ei ole enää saatavilla

Jippu – Väärinpäin lentävät linnut

Nuorgamin historian ensimmäinen Giffaa hei! -artisti julkaisee kolmannen sooloalbuminsa. Levyn ensimmäinen singlelohkaisu on Väärinpäin lentävät linnut, jonka kannessa Meri-Tuuli Elorinne tekee madonnat ja poseeraa rintaliiveissä ja risti kaulassa. Singlen nimeä kantava albumi ilmestyy 25. huhtikuuta.

Video ei ole enää saatavilla

Zebra & Snake – Money in Heaven

Kotimainen elektropoptoivo Zebra & Snake julkaisee esikoisalbuminsa Healing Musicin 14. toukokuuta. Viikko ennen sitä ilmestyy tämä, albumin ensimmäinen singlelohkaisu Money in Heaven. Kappaleen videon on ohjannut Lilah Vandenburgh.

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=U1xIRG_JJT8

Gossip – Perfect World

Viime vuosien merkittävimpiä queer-artisteja listanneessa jutussamme esiintynyt Beth Ditto palaa otsikoihin Gossip-yhtyeensä viidennellä albumilla. Xenomanian Brian Higginsin tuottama A Joyful Noise -albumi ilmestyy 22. toukokuuta.

Video ei ole enää saatavilla

Lippu komeimmasta päästä!

On Arcade Fire, Fucked Up, Rufus Wainwright, Wolf Parade, Feist, Caribou, Handsome Furs… ja niin paljon muutakin. Kanadasta on tullut 2000-luvulla todellinen popmusiikin supervalta, josta on kotoisin moni nykyajan suurnimi.

Indien supertähtien lisäksi Kanadasta on kotoisin joukko muita hienoja bändejä, jotka ovat jääneet hieman suurempiensa varjoon. Koska tänään on Kanadan kansallispäivä, jota vietetään Kanadan kolmen vuonna 1867 yhdistyneen brittiläisen territorion kunniaksi, haluamme kunnioittaa vaahteralippua kaivamalla esiin kymmenen toistaiseksi hieman vähemmälle huomiolle jäänyttä 2000-luvun Kanada-popparia.

Niihin tutustuessasi voit pitää itseksesi Musavisaa – kerrankin Kummeli-henkiset vastaukset hyväksytään poikkeuksetta.

The Besnard Lakes – aavaa säröpreeriaa

MIKÄ? The Besnard Lakes on vuonna 2003 perustettu tuottaja Jace Lasekin ja hänen vaimonsa Olga Goreasin ympärille kasautunut montrealilaisnelikko. Sen lisäksi, että Lasek on perikanadalaiseen tapaan ollut muun muassa Sunset Rubdownin ja Wolf Paraden sekä tässäkin artikkelissa käsiteltävien Land of Talkin ja Young Galaxyn taustajoukoissa, Besnard Lakesin kakkoslevyllä oli soittamassa jäseniä muun muassa Godspeed You! Black Emperorin, Starsin ja The Dearsin riveistä. Jos koet kuuluvasi Sonic Youth-, My Morning Jacket– ja Neu!-siipeen, Besnard Lakesin höyryinen laajakangasrock on niin sanotusti varma tapaus.

MITÄ? Kolme studiolevyä vuosina 2003, 2007 ja 2010. Näistä kaksi uusinta, Jagjaguwarin kautta julkaistut The Besnard Lakes Are the Dark Horse ja The Besnard Lakes Are the Roaring Night päätyivät Polaris-ehdokkaiksi. Varsinkin jälkimmäiselle Nuorgamin Besnard Lakes -faniklubi antaa varauksettoman suosituksensa.

OHO! Tärkeintä on tietty tietää, mikä on tämä Besnard Lake, josta bändi on napannut nimensä. Vastaus on keskellä preeriaa, pohjoisessa Saskatchewanissa, tarkalleen pituus- ja leveysasteilla 55° 25′ 0 N, 106° 0′ 0 W sijaitseva järvi, jossa on yli 250 saarta.

Video ei ole enää saatavilla

Braids – kokeellista poppia sateenkaaren väreissä

MIKÄ? Sukupuolijakaumaltaan tasa-arvoinen taiderock-kvartetti. Kotoisin Calgarystä, mutta toimii nykyään Montrealista käsin. Yhdistelee musiikissaan primitiivisiä rytmejä, shoegazing-kitaroita, maalailevaa postrockia, elektronista pulputusta ja vastustamattomia popmelodioita.

MITÄ? Esikoisalbumi Native Speaker ilmestyi tammikuussa ja keräsi lähes yksinomaan ylistäviä arvioita. “Braids heijastaa unia sateenkaaren väreissä kimaltelevien järvien pintaan hämmästellen niiden kimallusta”, intoili Drowned in Soundin kriitikko. Kengännauhabudjetilla väsätty albumi on ehdolla syksyllä jaettavan Polaris Music -palkinnon voittajaksi.

OHO! Animal Collectiveen, Björkiin ja Cocteau Twinsiin verratun Braidsin muusikkofaneja ovat muun muassa bändiä alusta asti tukenut Deerhunterin Bradford Cox sekä Sub Pop -artisti Chad VanGaalen, jonka Flemish Eye -levymerkki julkaisee yhtyeen levyt Kanadassa.

Video ei ole enää saatavilla

Great Lake Swimmers – ei mitään studiomuusikoita

MIKÄ? Torontolainen folkrock-kvintetti, joka henkilöityy kuulaasta äänestään ja melankolisista teksteistään tunnettuun laulajaansa ja lauluntekijäänsä Tony Dekkeriin. Suositellaan Red House Paintersin, Iron & Winen, Bonnie ”Prince” Billyn ja Fleet Foxesin ystäville.

MITÄ? Nousi musiikkipiirien suosikiksi kolmannella albumillaan Ongiaralla (2007) ja sen hersyvällä singlellä Backstage With the Modern Dancers. Yhtyeen neljäs ja toistaiseksi viimeinen albumi, Lost Channels, ilmestyi vuonna 2009 ja oli ehdolla niin Polaris-pystiin kuin parhaan roots-albumin Juno-palkintoon.

OHO! Tunnetaan siitä, että äänittää albuminsa missä tahansa paitsi studiossa. Esikoisalbumi syntyi hylätyssä viljasiilossa, ja sen jälkeen studion virkaan ovat toimittaneet syrjäinen maalaiskirkko järven rannalla, entinen kaupungintalo ja upea 1900-luvun alun linna New Yorkin Dark Islandilla.

Video ei ole enää saatavilla

Japandroids – autotallin täydeltä säröä ja kiihkoa

MIKÄ? Death From Above 1979 jäi tauolle vuonna 2006. Samana vuonna sai alkunsa toinen kanadalaisduo Japandroids. Vaikka DFA 1979 palasi tänä kesänä lavoille, Japandroids ehti paikata erinomaisen hyvin bändin jättämän aukon duo-möykkäskenessä. Kitaristi Brian Kingin ja rumpali David Prowsen vancouverilaisduo täyttää biisinsä hurjalla tunnelatauksella, ja lopputulos osuu The Smashing Pumpkinsin särövallien, No Agen ja Death From Aboven 1979 duovimman ja At the Drive-Inin post-hardcoren risteämäpisteeseen.

MITÄ? Debyyttialbumi Post-Nothing ilmestyi keväällä 2009 ja keräsi aiheellista hehkutusta yhdestä sun toisesta mediasta. Vuonna 2010 Japandroidsilta ilmestyi varhaisia demoja niputtanut No Singles! -kokoelma. Lisäksi bändi teki viime vuonna kolmen seiskatuumaisen singlen sarjan. Kakkoslevystä ei ole vielä tietoa.

OHO! Japandroids ehti hajota kertaalleen loppuvuodesta 2008, juuri ennen Post-Nothingin ilmestymistä. Levy oli määrä julkaista omakustanteena, eivätkä King ja Prowse aikoneet promotoida sitä lainkaan. Tammikuussa 2009 kanadalainen indie-lafka Unfamiliar Records ilmoitti kiinnostuneensa levyn julkaisemisesta. Tästä turhautuneina King ja Prowse päättivät yrittää vielä kerran. Maaliskuussa Pitchfork antoi Best New Music -leiman ensin Young Hearts Spark Fire -biisille ja sitten koko albumille ja nosti Japandroidsin suuren yleisön tietoisuuteen.

Video ei ole enää saatavilla

Land of Talk – kitarapop-trio meni mökkiin

MIKÄ? Jälleen yksi montrealilaisbändi. Tällä kertaa triomuodossa ja perustettu vuonna 2006. Land of Talkin haikeasti, mutta iloisesti helisevän voimapopin tunnistettavin elementti on laulaja-kitaristi Elizabeth Powellin värisevä ja sympaattisella tavalla ohut ääni sekä sydäntä kirurginveitsen lailla leikkaavat lyriikat. Jos mietitään stereotyyppistä modernia kanadalaisbändiä, niin Land of Talk ei osu siihen lainkaan. Enemmänkin bändin lo-fi-vivahteisesta soundista mieleen tulee 1990-luvun alun jenkki-indie, mutta usvaisuudessa ei ylletä lähellekään sitä tyypillisintä viime vuosien säröpoppia.

MITÄ? Land of Talk on julkaissut kaksi täyspitkää levyä (2008 ja 2010) sekä kaksi ep:tä (2006 ja 2009). Molemmat albumit sekä jälkimmäisen ep:n julkaisi Conor Oberstin Saddle Creek -lafka. Viimevuotinen kakkoslevy Cloak and Cipher on ehdolla tämän vuoden Polaris-palkinnon saajaksi. Perikanadalaiseen tapaan levyllä vierailee jäseniä lähes kaikista mahdollisista kanukkiryhmistä: Starsista, Besnard Lakesista, Arcade Firesta, Wintersleepistä ja A Silver Mt. Zionista. Lisäksi levyllä kuullaan kamaripoppari Patrick Watsonia.

OHO! Kenties aliarvioiduimman 2000-lukulaisen kanadalaislevyn, Land of Talkin Some Are Lakes -debyytin on tuottanut Bon Iverin Justin Vernon. Ja mikä hienointa, levyn viimeinen biisi Troubled on äänitetty samassa mökissä, jonne Vernon pakeni sydänsuruineen tekemään For Emma, Forever Ago -albumiaan.

Video ei ole enää saatavilla

Malajube – kitaravyörytystä toisella kotimaisella

MIKÄ? Vuonna 2004 perustettu montrealilaisbändi eroaa useimmista kollegoistaan kahdesta syystä. Ensinnäkin, bändi esittää kappaleensa Kanadan toisella kotimaisella eli ranskaksi. Toiseksi, Malajube on grandiöösin orkestraalisuuden sijaan tiukan ja psykedelissävytteisen kitara-indien sanansaattaja. Sointi on lähempänä Trail of Deadia kuin Broken Social Sceneä, vaikka soundit ovat paljon teksasilaisia kiltimmät. Neljä levyä julkaissut nelikko on niitä harvoja ranskankielisiä kanadalaisyhtyeitä, jotka ovat nousseet suosioon myös maan englanninkielisen väestön keskuudessa.

MITÄ? Sekä Malajuben terveysteemainen kakkoslevy Trompe-l’œil (2006) että katolista kirkkoa käsitellyt Labyrinthes (2009) saivat noteeraukset ilmestymisvuosiensa Polaris Prize -lyhytlistoilla. Trompe l’œil sai kunnian ensimmäisenä ranskankielisenä levynä koskaan. Tänä keväänä bändiltä ilmestyi neljäs albumi La Caverne.

OHO! Labyrinthes-levyn Dragon de Glace -biisin avaussäkeessä mainitaan Helsinki. Siitä tekee vain huomaamattoman ranskankielinen lausunta-asu ”älsenkee”. Tarkka lausemuoto on ”Je dors d’ennui sur les dunes dans la nuit à Helsinki”. Näillä liksoilla en googletranslateta, mutta jotenkin se yön yli nukkumiseen ja dyyneihin liittyy. Sitä, millä tavalla ne liittyvät edes löyhähkösti Helsinkiin, kannattaa tiedustella Malajuben keulakuvakta Julien Mineaulta.

Video ei ole enää saatavilla

Miracle Fortress – köyhän miehen Brian Wilson

MIKÄ? Graham Van Pelt on eräänlainen köyhän miehen Brian Wilson. Levyillään sooloileva montrealilainen saa keikoilla tukea muusikoilta muun muassa Sunset Rubdownin ja The Luyasin riveistä. Van Pelt soittaa myös kaksi albumia julkaisseessa indierockyhtyeessä Think About Life.

MITÄ? Miracle Fortressin vahvasti Beach Boys -vaikutteinen barokkipopdebyytti Five Roses (2007) palkittiin viidellä tähdellä muun muassa The Guardianiassa ja Rumbassa. Edeltäjäänsä elektronisempi kakkosalbumi Was I the Wave? ilmestyi huhtikuussa.

OHO! Van Pelt, 41, paitsi säveltää ja sanoittaa, myös sovittaa, soittaa, tuottaa ja äänittää Miracle Fortressin kappaleet. Kyse on siis sooloprojektista isolla s-kirjaimella.

Video ei ole enää saatavilla

Timber Timbre – soittakaa David Lynchille!

MIKÄ? Torontossa ja Montrealissa majailevien Mika Posenin, Simon Trottierin ja Taylor Kirkin trio yhdistelee musiikissaan folkia, bluesia, crooner-romantiikkaa ja taiderockia tavalla, jonka luulisi vetoavan jokaiseen Tom Waitsin ja David Lynchin ystävään.

MITÄ? Yhtyeen neljäs albumi, tummäsävyisesti svengaava Creep On Creepin’ On ilmestyi huhtikuun alussa ja palkittiin neljällä tähdellä muun muassa Q:ssa ja Uncutissa. Torontolainen Eye Weekly -viikkolehti nimesi yhtyeen edellisen, nimettömän albumin vuoden 2009 parhaaksi.

OHO! Timber Timbren sävykkään soundin taustalla on, että sen kaikki kolme jäsentä ovat todellisia multi-instrumentalisteja. Esimerkiksi värisevä-ääninen laulajan Taylor Kirkin instrumentteja ovat kitara, basso, koskettimet ja rummut, minkä lisäksi hän hallitsee myös ohjelmoinnin.

Video ei ole enää saatavilla

Wintersleep – suosikkisi samassa paketissa

MIKÄ? Halifaxista saapuva Wintersleep on 2000-luvun suurten indiebändien sulatusuuni. Bändin musiikissa soivat Arcade Firen eeppisiä kertosäkeet, Band of Horsesin americana sekä The Nationalin ja varhaisen R.E.M.:n älykköindie. Vuoden 2010 The Inheritors -levyllä mukaan saatiin vielä Kanada-popille tunnuksenomaista orkestraalisuutta. Kun miettii, miten valtavan ihmismassan edellä mainitut bändit ovat tavoittaneet, on ihme, ettei Wintersleepiä tunne juuri kukaan – varsinkin, kun bändin primus motor Loel Campbell on huipputaitava biisinkirjoittaja.

MITÄ? Neljä albumia vuosina 2003–2010 julkaisseen Wintersleepin uran tähän mennessä merkittävin hetki oli, kun bändin kakkoslevy Welcome to the Night Sky voitti vuonna 2007 parhaan tulokkaan Juno-palkinnon. Viime vuoden The Inheritors jäi siihen verrattuna hieman vähemmälle huomiolle.

OHO! Wintersleep on lämmitellyt Paul McCartneya, The Rolling Stonesia ja Pearl Jamia niiden Halifaxin-keikoilla. Kanada-indietä setien makuun, siis!

Video ei ole enää saatavilla

Young Galaxy – Göteborg–Montreal All Night Long

MIKÄ? Vancouverilaislähtöinen ja sittemmin montrealilaistunut indiepop-trio, jota verrattiin uransa alkuvuosina toistuvasti sellaisiin dreampopin ja shoegazingin klassikkoyhtyeisiin kuin Slowdiveen, Galaxie 500:iin ja Spiritualizediin.

MITÄ? Kaksi albumillista kitaramaalailua (Young Galaxy, 2007, ja Invisible Republic, 2009) sai helmikuussa jatkoa osuvasti nimetyllä Shapeshiftingillä (“muodonmuutos”), joka vie bändin ilmaisua aiempaa elektronisempaan ja abstraktimpaan suuntaan, muistuttaen Beach Housen ja JJ:n kaltaisista 2000-luvun pehmeistä elektropopyhtyeistä.

OHO! Shapeshifting äänitettiin Montrealissa mutta lähetettiin sen jälkeen Göteborgiin, baleaarisen soundin ihmemiehen eli Studion Dan Lissvikin peukaloitavaksi. Skypen välityksellä suoritettu jälkituotanto vei aikansa: Young Galaxyn kolmas pienokainen syntyi yhdeksän kuukauden odotusajan jälkeen.

Video ei ole enää saatavilla

Kuuntele 64 ensiluokkaista esimerkkiä 2000-luvun kanadalaisesta popmusiikista!