Romy Madley Croft ja Jamie xx.

The xx:n Romy Madley Croftin laulama ääniraita sille, kun mennyt ei päästä irti otteestaan.

”You go to new places
With I don’t know who
And I don’t know how
To follow you”

Poistun kantakahvilastani kadulle. Kadun risteyksessä näen menneiden aikojen rakkaani nykyisen kumppaninsa kanssa. Päästessäni risteykseen kuljen heidän perässään.

Mietin, pitäisikö minun tervehtiä pariskuntaa ja vaihtaa kuulumisia? Tuntuu kuitenkin siltä, että tämä on sellaiselle toimenpiteelle täysin väärä hetki. Emme ole oikeastaan olleet enää tekemisissä, ja juoksuaskeleiden ottaminen ja nimen kutsuminen ruuhkaisella kadulla mahdollisesti kiusallisen tilanteen vuoksi tuntuu liian vaivalloiselta. Jätän asian avoimeksi.

Mietin häivähtävän hetken, onko hän muuttunut. Ainakin hän näyttää samalta kuin hieman yli kaksi vuotta sitten. Silloin hän unelmoi omistusasunnosta. Minä unelmoin rokkitähteydestä ja isommasta vuokrakämpästä, jossa minulla on oma työhuone.

En ole välttämättä se henkilö, jonka kanssa kannattaa pyrkiä kohti keskiluokkaista unelmaa. Olen tuudittautunut ajatukseen siitä, että vahvuuteni kumppanina ovat jotain tyystin muuta kuin taloudellisen vakauden ylläpitäminen, ja niissä asioissa olin tosi hyvä. En vain tiedä mitä ne asiat ovat.

Lähestyn pariskuntaa, he katselevat epäröivänä rakennuksen ovea. He katoavat sisälle ja luulen, etteivät he missään vaiheessa huomanneet läsnäoloani. Jatkan matkaa kotiin.

”Didn’t I take you to
Higher places you can’t reach without me?”

Kuunnellessani tätä tekstiä varten Jamie xx:n (Jamie Smith) singleä Loud Places vuodelta 2015, palasin ajatuksissani kuvailemaani tilanteeseen. Katkeransuloinen teksti resonoi niiden kysymysten ja ajatusten kanssa, jotka minun pitäisi oikeastaan työntää sivuun voidaakseni jatkaa eteenpäin.

Nehän olivat aivan hyviä aikoja, eikö? Olen varmasti hienompi ihminen, paremman näköinen ja parempi kokki kuin se uusi tyyppi. Mitä olisi voinut olla? Asiat olisivat saattaneet järjestyä.

Ihan turhaa haihattelua kaikki.

Suhteet päättyvät pääsääntöisesti hyvistä syistä. Siltikin sitä juuttuu helposti menneisyyteen. Vaikka elämää kohentaisi uusi rakkaus, menneet asiat kaivelevat mieltä ja uudet kokemukset peilautuvat vanhoihin asioihin, joille maalailee kultareunuksia, ettei kaikki tuska tuntuisi aivan turhalta.

Romy Madley Croft, The xx -yhtyeen toinen osapuoli, laulaa pidättyvään tapaansa tekstiä, jonka alku muistuttaa jonkinlaista introvertin rakkauselämän tiivistystä. Madley Croft kertoo menevänsä meluisiin paikkoihin, jotta löytäisi jonkun, jonka kanssa olla hiljaa.

Entisen kumppaninsa tekstin kertojanääni uskoo etsivänsä jotakuta, jonka kanssa kokemukset olisivat upeampia kuin hänen kanssaan. Sellaistahan ihmiset tekevät, keräävät viimeiset omanarvontunteensa rippeet ja uskottelevat itselleen, että ovat kaikesta huolimatta parasta, mitä menneelle rakkaalle on tapahtunut.

Toisessa säkeistössä kertoja sanoo menneen suhteensa tapahtumapaikkojen olevan hiljaisia, nyt kun hän käy niissä yksin. On erikoista päätyä paikkoihin, joihin liittyvät muistot ovat toisesta ihmisestä. Sekatavarakaupan hyllyjen välissä voi päätyä yllättävien takaumien vietäväksi.

Entinen kumppani on aivan uusissa paikoissa. Eri kahviloissa, eri sekatavarakaupoissa. Kertoja sanoo, ettei tiedä, miten seurata entistä kumppaniaan.

Mitä se tarkoittaa? Miksi pitäisi seurata? Haluaako hän samoja asioita? Miksi helvetissä?

Loud Places on upea ääniraita sille, kun mennyt ei päästä irti otteestaan. Vaikka ei kaipaisi mennyttä lainkaan, muistot seuraavat mukana minne ikinä päätyykin.

Video ei ole enää saatavilla

Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 113 Peaking Lights – All the Sun Shines

Kolmenkymmenen asteen helteet ja väkivaltainen auringonpaiste olivat viime kesänä lähinnä uuvuttavia, mutta onneksi nestehukkaa saattoi paeta isojen huivien, aurinkolasien ja Peaking Lightsin suojaan. Wisconsinilaisyhtyeen anesteettinen dubpsykedelia muuttuu helposti kieppuvaksi taustatapetiksi, mutta siihen on helppo upota myös hyytävän talven kolottaessa luita. (Iida Sofia Hirvonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 112 Wire – Red Barked Trees

Taidepunkin suurmestarit yllättivät viime vuoden alussa julkaisemalla yhden uransa parhaista albumeista. Tapojensa mukaisesti Wire teki levyn päättäneellä melkein-nimikappaleella hypyn tuntemattomaan. Kolmijakoinen, akustisten kitaroiden dominoima laulu on elegia tuhoutuvalle luonnolle, eikä sen viattomalle herkkyydelle löydy verrokkia konkariyhtyeen tuotannosta. (Ville Aalto)

Video ei ole enää saatavilla

# 111 Beastie Boys – Too Many Rappers

Beastie Boys palasi tänä vuonna hurjan kovalla uutuuslevyllä. Sen ehdoton kohokohta on jo parisen vuotta sitten nettiin vuotanut Too Many Rappers. Levyllä vieraileva Nas ei heitä kaikkein ikimuistoisinta läppää mutta se ei haittaa, kun riimejä putoilee neljän räppärin toimesta puolelta ja toiselta. On and on ’til the crack of dawn, until the year 3000 and beyond! (Anton Vanha-Majamaa)

Video ei ole enää saatavilla

# 110 Noel Gallagher’s High Flying Birds – AKA… What a Life!

”I’m gonna take that tiger outside for a ride.” Hieno lause vanhemman Gallagherin kryptisessä lyyrisessä virrassa. Siinä tiivistyy kaikki se keski-ikäisen haikailu villin Hacienda-nuoruuden perään, uhmaileva aikomus palata siihen vielä yhdeksi illaksi, mistä tässä samaan aikaan ylevässä ja tanssittavassa instant-klassikossa on kyse. On eletty, ja millainen elämä! (Niko Peltonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 109 Gil Scott-Heron vs. Jamie XX – NY Is Killing Me

Hyvä kuolema on vaikea kuvitella. Meillä kaikilla on liioiteltu kuva omasta sankarillisesta potentiaalistamme Kuoleman edessä. Tai jos ei muuta, niin toiveita. Hyvä kuolema voisi kuulostaa tältä. Tai edes ne rauhan hetket, jotka sitä edeltävät. Ehkä se eksistentialistinen kauhu saisi raivattua itselleen tilaa viimeisellä ikuisuuden kestävällä nanosekunnilla. Ehkä. (Arttu Tolonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 108 Lassi Valtonen – Kerran ollaan nuoria

Lassi Valtonen on erikoishahmo. Hänen käytöksensä vaikuttaa töykeältä ja lavalla Lassi ei osaa olla luontevasti sitten millään. Mutta kun tämä puustapudonnut nuori mies laulaa, voi perkele miten komeasti hän sen tekee! Ja kun Poutahaukoista tunnettu Marko Haavisto lahjoitti Lassin levylle juuri hänen suuhunsa sopivan huippukappaleen, ei mikään voi mennä pieleen. (Tomi Palsa)

Lassi Valtonen – puusta pudonnut.

Kuuntele Kerran ollaan nuoria Spotifyn kautta tästä.

# 107 Maria Minerva – 10 Little Rock Chix Listening to Neu!

Villein ja viilein noise/electrosonicyouth/anti-disco chic(k) tulee juuri nyt Virosta. Maria Minerva on kuin syväjäähauteestaan sulatettu Malaria! Mustahuulisen, totisen ja paskanharmaan DDR:n sijaan Minervan musiikissa kaikuu pankkiirien raiskaama, kiiltävä ja ränsistynyt, aamuviideltä korkkareissa nilkat mutkalla hoipertava Tallinna. Pian kaikki kuulostaa tältä. (Tapio Reinekoski)

Maria Mineva julkaisi viime vuoden aikana peräti kaksi albumi ja kaksi ep-levyä.

Kuuntele 10 Little Rock Chix Listening to Neu! Spotifyn kautta tästä.

# 106 Bright Eyes – Jejune Stars

The People’s Keyn jokaisessa kappaleessa piilee viisautta. Ei yksittäisiä nokkelia ajatuksia vaan täysivaltaista viisautta. Jejune Stars on selviytymistarina pienoiskoossa olematta tuomitseva, lässyttävä tai kiusallinen. Ennen kaikkea laulu on lohdullinen ja voimakas. Vaikuttaa kieltämättä lässyltä, mutta kuuntele biisi itse, jos epäilyttää. Kuuntele ja viisastu. (Auroora Vihervalli)

Video ei ole enää saatavilla

# 105 Veronica Falls – Bad Feeling

Veronica Fallsin debyytti on vuoden indiepop-levy niille, jotka haluavat nauttia elämänsä ja musiikkinsa ylidramaattisena syöksykierteestä toiseen johtavien kohtausten sarjana. Kitarat helisevät C86-filterin läpi suodatettuja mollisointuja, joiden tahtiin voi silti tanssia pallomekko liehuen. Niin autenttista ja söpöä angstia, ettei siitä voi olla hullaantumatta! (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

# 104 Burial – Street Halo

Samannimisen ep:n avaava Street Halo kummittelee kuin viimeinen muistikuva eilisyön klubista. Krapulaverhon takainen tasainen jyske sekoittuu päänsärkyyn. Epäinhimilliseksi efektoitu dubstepbotin ääni ei tyynnytä, pelottelee vain. Kun musiikki vähitellen kaikuu pois, huomaa seisovansakin sateessa, pimeässä ja tuntemattomalla kadulla. Kello on puoli kuusi aamulla. (Tapio Reinekoski)

Video ei ole enää saatavilla

# 103 Future Islands – Close to None

Toissa vuonna Twin Shadow’n Forget-levyyn ihastuneet saattoivat vuonna 2011 lääkitä musiikillisia vieroitusoireitaan baltimorelaisen Future Islandsin On the Water -albumilla. Sen kirkkaimpana tähtenä kimaltelee Close to None, oivallisen jakomielinen popkappale, jonka alkupuolen vellovasta ambient-merestä nousee lopulta määrätietoisesti tamppaava indiediskohirviö. (Ville Aalto)

Video ei ole enää saatavilla

# 102 EMA – California

Vuoden erolevyistä itsensä pahimmalle vereslihalle raapi EMAn Past Life Martyred Saints. Sen houreinen kliimaksi California lievittää paniikkikohtausta kodeiiniövereillä, leikkaa kallon halki ja tökkii aivojen puhekeskusta haarukalla. Tiedottomuudessa välitetyt ärsykkeet pulppuavat vuoden intensiivisintä tajunnanvirtaa ja maanisimpia fraaseja kitaradronepedillä. (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

Sarja jatkuu huomenna.