How To Dress Well eli Tom Krell herkistyy myös turkkilaisessa saunassa.

Mitä sinulle tulee mieleen, kun termi r&b mainitaan? Todennäköisesti ylväillä lauluäänillä ja sielukkuudella kuorrutettu, ajoittain teemoiltaan kovin lihallinen musiikki, jota useimmiten esittävät tummaihoiset amerikkalais- tai englantilaislaulajat ja -laulajattaret. Ehkä mieleesi tulvii kuvakavalkadi diivoista, naistenmiehistä ja ihmissuhdekoukeroista? Tai tällä vuosikymmenellä yleistyneen, klubimusiikista ja popista lainaavan MTV-r&b:n kiillotetun kliininen musiikkivideomaailma?

Niin tai näin, aika todennäköistä on, ettei ensimmäinen mielikuva ole ainakaan valkoihoinen, hintelä kaupunkilaismies, joka pukeutuu r&b-kuvaston vaalimien kultaketjujen ja luksusmuodin sijasta kuin arkkitehti tai indierokkari.

Kaikista niin sanotun mustan rytmimusiikin lajeista r&b säilyi pisimpään nimenomaan mustan yleisön ja mustien artistien leipälajina ja on sitä jokseenkin voimakkaasti edelleen. Siinä missä räpistä tuli myös valkoihoisten pelikenttää viimeistään Beastie Boysin ja vielä enemmän Eminemin myötä, r&b pysyi vielä tälle vuosituhannelle tultaessa tummaihoisten dominoimana alueena.

Viime vuosina tilanne on kuitenkin muuttunut, kun varsinkin kokeellisemman popin ja elektronisen musiikin parissa operoivat, hyvinvoivan oloiset ja jokseenkin nörtähtävät valkoihoiset nuoret miehet ovat alkaneet tunnustaa rakkautaan musiikkilajeista lihallisimmalle. Tuloksena on ollut eräänlaisen uuden, sulkeutuneesti herkän, seksiä silti tihkuvan ja indiehtävämmän r&b:n nousu, jota voisi konemusiikkipainotteisuutensa ja akateemisten esittäjiensä vuoksi kutsua myös nörtti-r&b:ksi. Tässä viisi maistiaista kyseisen suuntauksen keskeisistä artisteista.

#1 How To Dress Well

Filosofiaa yliopistotasolla mm. Kölnissä ja New Yorkissa opiskellut Tom Krell vie kappaleissaan haavoittuvaisen, mutta kimeän äänensä suorastaan ärsyttävän rajamaille, minkä vuoksi perinteisemmän r&b:n ystävän voi aluksi olla vaikea hyväksyä Krellin utuisan, pääasiassa lo-fi-elektrosta ja popista vaikutteensa onkivan musiikin ja r&b:n yhteyttä.

Kuka tahansa lajin tunteva joutuu lopulta kuitenkin myöntämään, että kyseessä on uusia tulkintoja ajattomista lemmen teemoista onkivaa, puhdasta r&b:tä, vaikkakin hintelän akateemisella ja hillityllä otteella.

Miehen kliinisen tyylitelty olemus on myös nostanut hänen eteerisen musiikkinsa aina yhtä viilipyttymäisen viileän muotimaailman suosioon, ja esimerkiksi Urban Outfitters -ketju on tehnyt How To Dress Wellin kanssa yhteistyötä tämän musiikkivideoilla.

Samalla artisti itse on kertonut vaikutteistaan, että varsinkin Janet Jacksonin Velvet Rope -levyn kypsä seksuaalisuus on tehnyt häneen vaikutuksen, toimien esikuvana viime vuonna ilmestyneelle Total Loss -albumille. Lopputuloksena on laskelmoivaa alakulttuurien valtavirtaistamista keskiluokan kulutushyödykkeeksi yhdistettynä intohimoja tihkuvan mustan musiikin perinteiden kunnioittamiseen, eli pelkkää voittamista.

Video ei ole enää saatavilla

#2 Autre Ne Veut

Toinen alan moniosaaja ja niin ikään Urban Outfittersin musiikkivideokumppani, amerikkalainen Arthur Ashin, on noussut lajityypin mestaruussarjaan tänä vuonna julkaistulla Anxiety-levyllään. Aivan kuten Tom Krell, myös Ashin on maisterismiehiä. Psykologian alalta tutkintonsa tehneen Ashinin kappaleissa käsitellään usein lukkiutuneita tunnetiloja, ahdistuksia ja epätoivoa, mutta samalla niissä soi r&b-slowjameista tuttu seksuaalinen latautuneisuus. Haastatteluissa mies taas tekee sujuvasti viittauksia musiikin ja muun taiteen historiaan, mainiten esimerkiksi David Lynchin elokuvat yhtenä musiikkinsa tunnetilojen lähteenä, ja kertoo avoimesti kärsivänsä paniikkikohtauksista.

Elokuussa Flow Festivalille saapuvan Ashinin kokeellis-taiteellisesta ja r&b:n perinteestä irrallaan olevasta taustasta kertoo paljon se, että ennen uraansa nörttipanojamien tulkitsijana hän teki paljon noise- ja burleski-teemaisia keikkoja, joissa yleisöä hämmennettiin tanssiesityksin ja korvia raastavaa meteliä tuottamalla. Vähitellen hän kuitenkin myönsi itselleen r&b:n kutsun ja ryhtyi hiomaan kappaleitaan kevyempään muotoon. Viimeistään Anxietyllä niissä alkoikin soida popin ja modernin, Timbalandin vaikutuksesta kaikuja poimineen, säksättävän klubisoundin äänimaisema yhä voimallisemmin. Kuin muistona vähemmän valtavirtaan istuvista taiteilija-ajoistaan, Autre Ne Veutin levyt julkaisee kokeellisesta elektrostaan tunnetun Oneohtrix Point Neverin, eli Daniel Lopatinin levymerkki Software. Tämä selittyy sillä, että Ashin ja Lopatin olivat kämppiksiä collegessa.

Vielä ennen Anxietyn ilmestymistä Ashin epäili, että r&b-fanit eivät ottaisi hänen musiikkiaan kakistelematta vastaan, mutta genren viime vuosina kokema elektronisen minimalismin ja herkistelyn tulva, jota ovat kipparoineet artistit Weekndistä Migueliin, on siirtänyt koko tyylilajin lähemmäksi Autre Ne Veutin polveilevaa ilmaisua. Silti hämmentämisen taito on pysynyt hänen toimintansa ytimessä, ja ajoittain kuulijat ovat keskittyneet kaikkeen muuhun, kuin musiikkiin. Vuoden 2011 Body-ep:n kohdalla suurin kysymys tuntui ainakin internetissä olevan, onko levyn kannessa lähikuva naisen vaginasta? Ei, se oli öljytty käsi.

Video ei ole enää saatavilla

#3 Inc.

Uuden nörtti-r&b:n ytimessä tuntuu olevan eri genreistä vaikutteita vimmaisesti omaan musiikkinsa imevän musiikki-intoilun lisäksi rautaisen ammattilaiskokemuksen kerääminen ennen varsinaista artistiuraa. Siinä missä modernin r&b:n mestarit R. Kellystä Jodecin jäseniin hioivat osaamistaan uransa alkuvaiheessa katulaulajina tai kirkkokuorojen kultakurkkuina, ovat tämän uuden r&b-aallon artistit usein kunnostaununeet joko kokeellisemman ilmaisun parissa tai toimineet ensin laulunkirjoittajina ja muusikkoina muille artisteille. Näin sai alkunsa myös yhdysvaltalaisen veljes-duon, Incin ura. Andrew ja Daniel Aged toimivat muun muassa Pharrell Williamsin sessiomuusikkoina ennen oman yhtyeensä perustamista.

Inc. on kuin indiepopin surusilmäisyydestä ja haikeudesta sekä 1980-luvun popin vilpittömästä tunteikkuudesta pitävien partaturrien ja humanistityttöjen r&b-unelma. Ei liian maskuliininen ja sovinistinen ollakseen ärsyttävä, eikä liian kliininen ja mainosmainen ollakseen vieraannuttava. How To Dress Wellia ja Autre Ne Veutia askelen loungehtavampaan, sanoittaisiinko jopa sademaisempaan (yhtye, ei sääolosuhde, toim. huom.) suuntaan kappaleensa vievä Inc on tehnyt kermaisen raskaine bassolinjoineen ja huokailevine laulusuorituksineen yhden alan hienoimmista esikoislevyistä. Viime vuonna julkaistu No World soi kuin kokoelma tämän uuden polven elektro-herkistely-r&b:n ytimestä puristettuja timantteja.

Myös duon ulkoinen olemus huokuu enemmän muotinäytöspopin androgyynia, 1990-lukulaista gootteilua kuin maskuliinisuutta ylivuotavaa r&b-machoilua. Yhtyeen viitekehyksestä kertoo paljon myös se, että heidän levynsä julkaisevalle 4AD-lafkalle levyttävät muun muassa Ariel Pink’s Haunted Graffiti, Atlas Sound, Bon Iver ja Grimes.

Video ei ole enää saatavilla

#4 Jai Paul

Genren mysteerimies Jai Paul osaa nostattaa odotuksia. Keväällä hänen kauan odotettu esikoislevynsä, tai ainakin sellaiseksi väitetty, ilmestyi kokonaisuudessaan nettiin. Pian levyn sisältänyt Bandcamp-sivu kuitenkin katosi, ja artisti ilmoitti, ettei kyseessä ollut hänen sivunsa, sekä ettei levy missään nimessä ollut hänen valmis esikoisjulkaisunsa. Tapauksen mutkikkuutta lisäsi se, että muun muassa Jai Paulin levy-yhtiön XL:n edustaja twiittasi Bandcamp-julkaisusta ensin innostuneena, mutta vain pari päivää myöhemmin yhtiö ilmoitti, että kyseessä oli laiton julkaisu, joka sisälsi lähinnä Jain keskeneräisiä demoja.

Miksi tätä julkaisua sitten odotettiin niin paljon? No siksi, että aikaisemmin Jai Paul oli julkaissut vain kolme kappaletta, joiden niistäkin kahden perään oli merkattu sana demo, ja kaikki nämä julkaisut olivat saaneet niin kriitikoilta kuin muilta artisteilta suunnatonta hehkutusta osakseen. Esimerkiksi 2011 vuoden keväällä julkaistu BTSTU on päätynyt sekä Beyoncén ja Draken sample-käyttöön, ja viime vuoden keväällä julkaistu Jasmine (demo) sai artistin Soundcloud-tilillä yli puoli miljoonaa soittoa alle kuukaudessa. Oman lisänsä hypeen tuo myös se, ettei hänen oikeaa henkilöllisyyttään tiedetä, ja siitä käydään erinäisiä arvuutteluja pitkin ja poikin internetin musiikkisivustoja.

Musiikillisesti Jai Paulia on jo ehditty vertaamaan eroottisen latauksensa osalta Princen sensuelliin tunnelmointiin, ja kappaleiden lo-fi-soundeilla silattu, mutta suoraviivainen tarttuvuus on kieltämättä jotain, mitä niin moni yksin työhuoneensa nurkassa läppärillä säveltävä ja grimesmäisestä menestyksestä haaveileva taidekoululainen haluaisi saavuttaa.

Video ei ole enää saatavilla

#5 Shlohmo

Oikeastaan Shlohmo on enemmän tuottaja ja biittinikkari, kuin r&b-laulaja tai ilmiselvästi tähän ryhmään kuuluva artisti, mutta silti hänet on pakko mainita tässä yhteydessä. Omilla levyillään abstrakteja ja villisti laukkaavia rytmimattoja kutoneen Shlohmon, eli losangeleslaisen Henry Lauferin musiikissa kuuluu ehkä selkeimmin se uusi r&b:n suuntaus, jossa elektroninen kokeilevuus ja utuiset äänimaiset suodatetaan mustan rytmimusiikin tunteikkuuden ja perinteisten kappalerakenteiden läpi. Shlohmon maalailevammasta musiikista ei ehkä kuule helposti yhteyttä r&b:hen, mutta kun soimaan laittaa tämän remixit r&b-artisti Jeremihin suorasukaisen himokkaasta Fuck U All The Timesta tai näiden yhteistyönä levyttämän Bo Peep (Do U Right):n, niin huomaa, että kyseessä on mitä selkeimmin tämän musiikkilajin nykykehityksen kannalta keskeinen tekijä.

Shlohmon taituruuden ovat huomanneet muutkin kuin Jeremih, ja mies on tehnyt omien, bassokoukkuja tulvivien ja poukkoilevien säksätysten peittämien levytystensä lisäksi yhteistyötä muun muassa How To Dress Wellin, Draken ja Burialin kanssa. Eikä ihme, hänen tekemisissään kun on parhaimmillaan r&b:n ja neosoulin mestarismiehen D’Angelon mieleen tuovaa haurasta sointia.

Video ei ole enää saatavilla

How To Dress Well esiintyy Kuudes Aisti-festivaalilla sunnuntaina 7.7.

Australialaisyhtyeen kolmen vuoden takainen esikoisalbumi Conditions myi kotimaassaan platinaa ja Britanniassakin kultaa. Kesäkuun 5. päivänä ilmestyvän nimettömän kakkosalbumin on tuottanut Tony Hoffer (Beck, M83).

Video ei ole enää saatavilla

The Hives – Go Right Ahead

The Hives palaa albumikantaan viisi vuotta nolohkosti flopanneen The Black and White Albumin jälkeen Lex Hivesillä, jonka fagerstalaisyhtye julkaisee omalla levymerkillään. Levyn ensimmäinen maistiainen kuulostaa jotenkin tutulta… sanoiko joku Electric Light Orchestra?

Video ei ole enää saatavilla

Usher – Climax

”Vuoden kovin r&b-single”, ulvovat yhdet. ”Hirveetä ininää”, valittavat toiset. Usherin seitsemäs studioalbumi Looking for Myself ilmestyy 12. kesäkuuta, ja kaiken järjen mukaan siitä tulee artistin neljäs perättäinen listaykkönen.

Video ei ole enää saatavilla

Jai Paul – Jasmine

Viime vuonna BTSTU-singlellään Nuorgamissakin ihastuttanut Jai Paul kiinnitettiin XL Recordingsille jo vuonna 2007, mutta lontoolaisartistin esikoislevy antaa yhä odottaa itseään. Kakkossingle Jasmine tuskin ainakaan vaimentaa BBC:n Sound of 2011 -pollissakin noteerattun elektro-soul-lahjakkuuteen kohdistuvia odotuksia.

http://vimeo.com/39591901

Huoratron – Cryptocracy

Aku Raskin odotettu esikoisalbumi ilmestyy vihdoin 25. huhtikuuta. Levyn nimikappaleen videota ei suositella epileptikoille!

Video ei ole enää saatavilla

Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 257 Big Wave Riders – Behind These Walls

Tätä energian määrää! Jos yksi biisi kertoo meille mitään, niin Big Wave Riders on viime vuosien lukuisista kitaraa vatkaavista, enimmäkseen 1980- ja 1990-luvuille katsovista indie-bändeistä se lupaavin. Tämä on soundina ja räjähdyksenä täysosuma. Se ampuu yli kaikissa oikeissa paikoissa. Se on röyhkeä silloin kun pitää. Se ei koskaan pyytele anteeksi nuoruuttaan. (Arttu Tolonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 256 Still Corners – Cuckoo

Alkusyksyisiltä päiväuniltaan hunajaan hukutetun kamomillateen ja selittämättömän ikävän tuoksuun heränneeltä Portisheadilta kuulostavassa Cuckoossa ei ole oikeastaan juuri mitään omaperäistä. Monotoniset ja nynnyt komppi ja basso, kosketintäkki, johon kääriytyä sekä huokaileva, taas uneen vaivuttava ääni sattuvat nyt vain olemaan täydellisen vapaapäivän takeet. (Tapio Reinekoski)

Video ei ole enää saatavilla

# 255 Wöyh! – Lokki

Lokkia voi pitää nykykalevalaisena kansanperinteenä. Laulu eli vuosia suusta suuhun Hyyrysen veljesten riemukkailla matkoilla. Itse muistan kuulleeni laulun lukuisia kertoja kesällä 2004. Oheinen video sai ensi-iltansa vanhemman wöyhöttäjän eli Jussin 40-vuotisjuhlilla. Nyt kansa janoaa lisää Wöyh!-lauluja. Julkaisujen esteenä saattavat olla arveluttavat tekstit. (Tomi Palsa)

Video ei ole enää saatavilla

# 254 Gatto Fritto – Lucifer Morning Star

Britti Ben Williams pläjäyttää oikeilla synilla ja vocoderillaan elektronista huojuntaa, joka omaksuu myötämielisen kuulijan osaksi organismiaan. Mieleen nousee italoihme Kanon ja miespuolisen Cocteau Twinsin yhteistyö, kakerandelismin ja shoegazingin ristisiitos, jossa jokainen soittaa luontevasti toisten soittimia. Kehtolauluhyminää digitaaliajan lapsukaisille. (Gaius Turunen)

Video ei ole enää saatavilla

# 253 Frank Ocean – Swim Good

Odd Future -mies Frank Ocean on eräs vuonna 2011 esiin nousseen uuden, dekonstruktionistisen r’n’b:n tärkeimmistä tekijöistä. Ilmaiselta Nostalgia, Ultra -mixtapelta löytyvä Swim Good oli kappale, joka sai ihmiset höristämään korviaan. Biisi on kuin R. Kellyn musiikista olisi herutettu viimeinenkin hunajatippa, jolloin jäljelle jää vain askeettista robottisoulia. (Santtu Reinikainen)

Video ei ole enää saatavilla

# 252 Gauntlet Hair – Top Bunk

Journalisti Simon Reynolds lanseerasi aikoinaan termin oseaaninen rock. Hän viittasi sillä Cocteau Twinsin ja A.R. Kanen kaltaisiin bändeihin, joiden musiikki karkaa ahtaista raameista esteettömiin luonnonmaisemiin. Gauntlet Hairin voisi väittää tekevän luolarockia. Kaksikon soitanta junnaa, velloo ja kimpoilee isosti pienessä tilassa. Ja kaikuu niin penteleesti. (Harri Palomäki)

Video ei ole enää saatavilla

# 251 Nero – Guilt

Olin tietoinen dubstepistä jo sen ollessa cool ja uusi juttu. En vain juurikaan pitänyt siitä. Mielestäni se oli nuivaa ja vieraannuttavaa musiikkia, jossa oli pari hyvää uutta tuotantoideaa. Onnekseni 2010-luku on tuonut nämä hyvät ideat populistisemman musiikin pariin, jotta kaltaiseni niheilijätkin voivat nauttia siitä. Neron Guilt tekee tämän upealla tavalla! (Tommi Forsström)

Video ei ole enää saatavilla

# 250 Miracle Fortress – Raw Spectacle

Graham Van Pelt ei toisella albumillaan yltänyt loistavan Five Roses -debyytin tasolle, mutta eivät kaikki levyn elektroniset yritelmät huteja olleet. Ei etenkään Raw Spectacle, joka klassisen elektropopkappaleen lailla saa uskomaan, että koneessa on sielu. Sen henkäyksiä lienevät äänikuvan laidoilla lipuvat syntetisaattoriarpeggiot ja pehmeät konerumpusykäykset. (Ville Aalto)

Video ei ole enää saatavilla

# 249 Ulver – Providence

Ulver onnistuu maalaamaan niin maagisen tainnuttavia mielikuvia, että tekisi mieli ottaa kokonaan loparit tästä oravanpyörästä, mitä länsimaiseksi elämäksikin kutsutaan, ja karata kaukaisuuteen. Öinen metsä Norjan tuntureilla, yksinäiset tähdet mustalla taivaalla ja viehättävän kaunis yksinäisyys soivat hienovaraisen tyylikkäästi tässä upeassa Ulver-maalauksessa. (Niina Virtanen)

Video ei ole enää saatavilla

# 248 Beth Ditto – I Wrote the Book

Ditto on Gossipin tuhti nainen. Gossipilla on noin kaksi hyvää kappaletta. Diton soolouran aloittaneen ep:n tuotti modernin elektropopin superkaksikko, Simian Mobile Disco. Ep:llä on neljä kappaletta, joista I Wrote the Book ei ole paras, mutta ainoa, josta on tehty video. Videosta näkee, mihin Ditto tähtää; suureksi diivaksi, lihavaksi Madonnaksi. Se voi onnistua. (Matti Markkola)

Video ei ole enää saatavilla

# 247 Black Milk & Danny Brown – Zap

Detroitilaiset biittinero Black Milk ja räppäri Danny Brown ovat niittäneet kunniaa omilla tahoillaan. Spin-lehti muun muassa valitsi Brownin XXX:n vuoden rap-albumiksi. Ei siis ihme, että yhteistyössä syntynyt Black & Brown -ep oli niin onnistunut. Zap on optimaalinen sekoitus retrofuturistista biittiä ja Brownin sanat huolella pureksivaa ja sylkevää ulosantia. (Santtu Reinikainen)

Video ei ole enää saatavilla

# 246 Jai Paul – BTSTU

Joskus yksikin kappale voi riittää. BTSTU on liian nuoren britin ainoa single, harsomaisen falsetin, raukean rytmin ja jälkijunassa pörisevän basson liitto, Draken ja Beyoncén samplaamaksi päätynyt avaruuspopin klassikko, joka villitsi musiikkiblogeja jo toissa vuonna, mutta sai virallisen julkaisunsa vasta huhtikuussa. XL Recordingsilla on käsissään kultakimpale. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Sarja jatkuu huomenna.