84 Kuluva vuosi on osoittautumassa varsin suotuisaksi rapeasti surisevalle indierockille. Cloud Nothingsin, Japandroidsin ja Black Twigin seuraan lyöttäytyy nyt Crocodiles, kalifornialaisten Charles Rowellin ja Brandon Welchezin duo, jonka kolmas albumi yhdistelee hyväksi havaittuja aineksia konstailemattomalla tavalla. Vähälahjaisemmat lajitoverinsa Crocodiles hotkii kitaansa jo melodiatajunsa turvin: jo Ramones tiesi, että suorin mutkin vedetty Beach Boys on aina hyvä idea, eikä Crocoiles ole katsonut aiheelliseksi tätä totuutta kyseenalaistaa, kuten riemastuttava Bubblegum Trash osoittaa. Parhaimmillaan, kuten nimikappaleellaan ja Sunday-singlellään, Endless Flowers on suorastaan juovuttava yhdistelmä new waven suoraviivautta, Spector-popin raikkautta sekä Dinosaur Jr:n ja My Bloody Valentinen kitaramyrskyjä. Kliseisiinkin bändi sortuu (Dark Alleys on se indieraamatun velvoittama motorisella kompilla naputtava krautpop) mutta silloinkin meiningistä välittyy kesää 2012 markkeeraava soittamisen riemu. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Paloma Faith – Fall to Grace

Sony

48 Kotimaassaan platinasarjaan noussut brittilaulaja Paloma Faith näyttää promokuvissaan dramaattiselta burleskihahmolta, mutta kuulostaa aika tavanomaiselta eurooppalaisen popsoulin tekijältä. Naisen esikoislevy Do You Want The Truth Or Something Beautiful? jaksoi kiinnostaa vahvojen sävellysten ansiosta: varsinkin Smoke and Mirrors ja New York olivat Duffyn tai Adelen parhaisiin verrattavissa olevia helmiä. Kakkosalbumilta sellaisia ei valitettavasti löydy. Meininkiä leimaa puiseva ihankivuus. Kun Adele lauloi särkyneistä parisuhteista, on Palomakin päättänyt panostaa särkyneen sydämen teemaan. Levyn avaavasta, kovin rutiininomaisesta Pickin’ Up the Pieces -sinkusta lähtien jauhetaan pitkälti samaa asiaa. Ei sekään juuri auta, että Just Be rauhoittuu pelkän pianon säestämään herkistelyyn: biisi on keskinkertainen, ja Paloma ylitulkitsee. Kohtalaisen tarttuva 30 Minute Love Affair ja hieman dramaattisempi päätösraita Streets of Glory nousevat kohokohdiksi, mutta kyllä tätä levyä on vaikea kuvitella kuuntelevansa enää arvostelun lähetettyään. On kai väistämätöntä, että Adelen ennenkuulumattoman menestyksen jälkeen markkinoille tulee ilmaantumaan paljon bulkkia ainoana motiivina murusten pyydystäminen samasta kultarysästä. (Niko Peltonen)

Video ei ole enää saatavilla

Jaakko Eino Kalevi & Long Sam – Totuuden rakastajat / Amateurs de vérité

Helmi-levyt

74 Jaakko Eino Kalevi on eräänlainen suomalaisen elektron outolintu, mistä kertoo sekin, että hän levyttää enimmäkseen aivan erilaisesta musiikista tunnetulle Helmi-yhtiölle. Musiikki on kuitenkin parhaimmillaan loistanut Flexible Heart -biisin kaltaisina täysiverisinä pop-timantteina. Jotain hieman erilaista on tarjolla tällä kaksijakoisella äänitteellä, jonka materiaali on tehty nuoruudenaikaisen soittokaveri Long-Samin kanssa. Levy alkaa neljällä biisillä vuosien 2001–2003 julkaisemattomista sessioista; loput neljä ovat viime vuosien satoa. Kronologisesti järjestetty julkaisu starttaa hieman fokustaan hakevalla likaisella elektrolla, mutta peliääniä ja rock-kitaraa naittava Cruisin’ piristää tunnelmaa, ja avauspuolen päättävä upean syntisesti funkkaava I’m Scared I’m Getting Used to This Low Life I’m Living on falsettilauluineen ja nimeään myöten nerokas. Sen tasolle ei uudempikaan tuotanto yllä, mutta tarjoilee kyllä entistä kiteytyneempiä sävellyksiä, meheviä synasoundeja ja riittävästi vaihtelua. Plastic Bag on hienoa, minimalistista poppia, She’s the Line hämmentää tönkköenglanniksi vedetyllä koomisella mystiikallaan. Kokonaisuutena voi todeta, että herrat Savolainen ja Toroi tasapainoilevat onnistuneesti popin ja erikoismusiikin välisellä ei-kenenkään maalla. Hyvän käsityksen toiminnan sympaattisesta outsider-luonteesta saa jo kansiposeerauksista. (Niko Peltonen)

Peaking Lights – Lucifer

Mexican Summer

83 Peaking Lights julkaisi alkuvuodesta Lucifer-nimisen streamin. Se osoittautui uuden albumin sijaan mixtapeksi, joka antoi ymmärtää, että tuleva levy veisi duon dub-vaikutteista soundia lähemmäs New York Hustlea, lovers rockia ja UK-discoreggaeta. Aivan näitä odotuksia Lucifer ei onnistu täyttämään, mutta loistava, calypsomaisena keinuva Live Love tai monotonisessa klubiusvassa uiskenteleva Midnight kyllä toimisivat tanssiinkutsuina; mieluiten jossain merenrannalla sijaitsevassa ränsistyneessä yökerhossa, jossa jäämurska olisi alkoholia tärkeämpi osa drinkkejä ja äänentoisto kilpailisi aaltojen pauhun ja patiolla sähköä tuottavan generaattorin hikisen puuskutuksen kanssa. Edessä on silmänkantamattomiin pimeää rantaviivaa ja lupaus seikkailusta tai pelkästään ajelehtimisesta yössä vailla kontaktia todelliseen. Edellinen levy 936 toi tunkkaista lämpöä talveen keinotekoisella tropiikilla, Lucifer taas helpottaa helteitä, kun kukat mätänevät parvekerasioissa, ja toimii vilvoittavana suihkuna, jossa vesipisarat on terästetty kiniinillä. Se on sadekuuron ropinaa peltikattoon kuivuuden riivaamassa shanty townissa. Miinuksen sanana todettava, että loppua kohti tällaiset levytykset onnistuvat toki aina kääntymään junnaaviksi basso-orgioiksi ja lapsen jokelluksen miksaaminen mukaan mihin tahansa biisiin saa minut ajattelemaan hippejä ja kantoliinoja ja avojalkaisuutta, ja siinä vaiheessa heiluu delete. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

The Pond – s/t

43 Kathryn Williams löi läpi vuosituhannen vaihteessa julkaistulla Little Black Numbers -albumilla, jonka herkät ja tummasävyiset laulut toivat liverpoolilaiselle Mercury-ehdokkuuden ja poikivat jopa maltillista listamenestystä. Brittiläisen folkpopin sankarittareksi Williamsista ei kuitenkaan ollut; hänen myöhemmistä julkaisuistaan eniten huomiota on herättänyt vuoden 2004 coveralbumi Relations, jonka kappalevalinnat (Neil Young, Leonard Cohen, Jackson Browne, Tim Hardin) kertovat paljon 37-vuotiaan musiikillisesta vaikutepaletista. Kahdeksannella albumillaan Williams hylkää sooloartistin identiteettinsä ja korostaa kuuluvansa nyt yhtyeeseen. Williamsin ja sessiomuusikoiden Simon Edwardsin ja Ginny Cleen muodostama The Pond (ei sovi sekoittaa juuri uuden albumin julkaisseeseen australialaisyhtyeeseen Pondiin) tekee valitettavasti armottoman tylsää musiikkia; sellaista jazzfolkin ja electronican yhdistelmää, jonka hengettömyys paljastui jo vuosituhanteen vaihteessa Bentin ja Mint Royalen kaltaisten downtempo-artistien toinen toistaan laimeammilla leyvillä. Bebopin yllättävä räp-osuus herättää horroksesta, muuten levy ärsyttää lähinnä mitäänsanomattomuudellaan. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Edward Sharpe & the Magnetic Zeros – Here

68 En suoraan sanottuna ymmärrä, millä lihaksilla Edward Sharpe & the Magnetic Zeros on kasvanut muutamassa vuodessa niin suureksi, että Alex Ebertin cityhippikollektiivin kakkosalbumi singahti ilmestyessään Yhdysvaltain albumilistan viidenneksi. Kaikkia mahdollisia amerikkalaisen juurimusiikin tyylejä vapaamielisesti sekoitellut Up from Below (2009) oli toki viehättävä albumi, mutta ei juuri millään tavalla kaupallinen – ainakaan Mumford & Sonsin maailmanvalloitusta edeltäneessä maailmassa. Here on edeltäjäänsä huomattavasti hallitumpi ja seesteisempi albumi. John Phillipsin ja American kaltaisia 1970-luvun alun länsirannikkolorvailijoita muistuttavassa ilmavuudessaan ja raukeudessaan se on melkeinpä liiankin rento. Ilman Jade Castrinon, joka laulaa levyn reippaimman kappaleen, jalkaa saluunanlattiaan polkevan That’s What’s Upin, ruudikasta panosta levy olisi huomattavasti tylsempi. Ebertin biisien perustaso on periaatteessa korkea, mutta kauniiksi yhteislauluksi kasvavaa Maylaa lukuun ottamatta kovin moni levyn kappaleista ei muistijälkiä jätä.

Video ei ole enää saatavilla

The Walkmen – Heaven

Fat Possum

70 Albumi albumilta sointiaan rikastanut The Walkmen on löytänyt musiikissaan tietyn ajattomuuden tilan, jossa se on vapaa nykyhetkeen sidotuista trendeistä ja tyyleistä kuulostaen silti aina myös ajankohtaiselta – sekä ennen kaikkea itseltään. Toistaiseksi terävimmillään ja kiinnostavimmillaan newyorkilaisyhtye oli vuoden 2008 albumillaan You & Me. Vuonna 2010 ilmestynyt Lisbon jatkoi yhtyeen soundin kehittämistä sekä irtiottoa 2000-luvun jenkki-indien loputtomasti toistetuista kaavoista. Heaven on tyylikäs jatko The Walkmenin uralla, mutta aiempiin levytyksiin nähden se kuulostaa omaan korvaani hieman enemmän välityöltä ennen uusien ideoiden kristalloitumista. Se on edeltäjänsä tavoin albumillinen brooklynilaista kitararockia aikuisempaan makuun, mutta siltä puuttuu You & Men ristiriitaisuus, jollaista se kieltämättä kaipaisi. Vaikuttaakin siltä, että yhtye on Heavenilla löytänyt sisäisen harmoniansa. Kuuntelijaa tasapainoisuus käy silti hetkittäin tympimään. (Tuomo Yrttiaho)

Video ei ole enää saatavilla

Rättö (kuvassa) ja Lehtisalo esiintyivät viidessä ensimmäisessä Monsters of Popissa, mutta eivät ole tällä kertaa mukana. Kuva: Jukka Tarvonen.

Kaikkien aikojen kuudes Monsters of Pop käynnistyy tänään Tampereen Klubilla ja Telakalla. Nuorgam sukelsi kolmipäiväisen klubifestivaalin historiaan ja muisteli menneitä festivaalin tuottajan Antti Hietalan kanssa. Kokosimme myös mykistävän soittolistan, jolla kuullaan seitsemääkymmentäkuutta MoPissa vuosien varrella esiintynyttä artistia!

Linkki soittolistaan tästä.

2006: Liekin kuumuudessa

Risto Ylihärsilä ja Joose Keskitalo, poikarakkautta. Kuva: Tomi Palsa.

Ensimmäinen Monsters of Pop järjestettiin elokuun alussa Kauppakadun Yo-talolla ja Pub Artturissa. Torstaina 10. elokuuta Jukka Salmisen Tapes-soolokeikka käynnisti festivaalin, jonka päätti lauantai-iltana Boys of Scandinavia. Ensimmäisen ”mopin” erikoisuus oli Risto Ylihärsilän ja Joose Keskitalon yhteiskeikka lauantaina Artturissa.

Antti Hietala: ”Eka kerta on aina eka kerta. Kaikilla oli ihanaa, kaikki oli helppoa. Yo-talon hevosenkengässä mitattiin Liekin keikan aikana lämpötilaksi 45 astetta.”

2007: Revi siitä!

Martin Rev, hämmentäjä aviaattoreissaan. Kuva: Tomi Palsa.

Toisena vuotenaan Monsters of Pop laajeni myös Ravintola Laternaan. Sinne esiintymään kiinnitetty Paavoharju peruutti viime hetkellä keikkansa, jolloin yhtyettä tuuraamaan hälytettiin ensimmäisessäkin Monsters of Popissa hurmannut Rättö ja Lehtisalo. Samalla käynnistyi perinne, joka katkeaa vasta tänä vuonna, kun Porin mahladuo ei ensimmäistä kertaa kuulu festivaalin ohjelmaan. Toinen seikka, josta vuoden 2007 MoP muistetaan, on newyorkilaisen Suicide-yhtyeen legendaarinen Martin Rev, jonka lauantainen keikka Yo-talolla niin sanotusti jakoi mielipiteet.

AH: ”Toisessa MOPissa nähtiin kaksi keikkaa, joita en tule unohtamaan ikinä: Studio oli täydellinen, Martin Rev taas, sanotaanko, ’haastava’. Revin performanssin ehdottomuus oli suurelle osalle yleisöä ehkä liian anarkistista, itse nautin kuitenkin suuresti. Studion MOP-keikka jää muuten historiankirjoihin yhtyeen toiseksi viimeisenä live-esiintymisenä.”

2008: Ruotsalainen sukellus

Venäläinen Everything Is Made in China ei ryssinyt vuoden 2008 MoP-esiintymistään. (Anteeksi.) Kuva: Antti Hietala.

Kolmantena vuotenaan Monsters of Pop muutti Tampereen länsipuolelta itään, kun Klubi ja Telakka ottivat Yo-talon, Artturin ja Laternan paikat festivaalin esiintymisareenoina. Ruotsalaisen Familjenin huipentamana viikonloppuna kuultiin Monsters of Popin ensimmäistä venäläistä esiintyjää, kun postrockyhtye Everything Is Made in China myrskysi torstaina Klubilla.

AH: ”Kolmantena vuotena kaikki meni mahtavasti, kiitos osittain vaihdon Tullikamarin ympäristöön. Mieleen jäi Familjenin nokkamiehen stagedaivaus. Valitettavaa oli, ettei kukaan uskaltanut ottaa kaksmetristä svedua kiinni. Jos tarkkaan katsoo, niin Klubin tanssilattialta löytyy edelleen se monttu, jonka Johanin kallo sai aikaan.”

2009: Viime hetken peruutus

Op:l Bastards ja eeppinen voitto. Kuva: Sakari Karipuro.

Neljännen Monsters of Popin pääesiintyjinä kuultiin keikkalavoille palannutta Op:l Bastardsia. The New Wine puolestaan laajensi festivaalin kansainvälistä tarjontaa Norjan suuntaan. Vuoden erikoisuus oli Ville Leinosen ja Pekko Käpin keikka, jonka ohjelmisto muodostui kuopatun Office Building -yhtyeen kappaleista.

AH: ”Tästä vuodesta on jäänyt päällimäisenä mieleen Those Dancing Daysin viime hetken peruutus ja sen aiheuttama harmitus. Samoin Name The Petin stokispintaliitäjien viinanhimo.”

2010: Svedu ei sylje lasiin

Ranskalainen Danger näyttää kreisibailauksen mallia. Kuva: Sakari Karipuro.

MoPin kansainvälistyminen jatkui, kun esiintyjien kotimaihin lisättiin Suomen, Ruotsin, Yhdysvaltojen, Venäjän ja Norjan seuraan Uusi-Seelanti (The Ruby Suns) ja Ranska (Danger). Festivaalin poikkitaiteellista tarjontaa edustivat Elokuvateatteri Niagarassa esitetty Sub Pop -levy-yhtiön musiikkivideoretrospektiivi ja Telakan kakkoskerroksessa järjestetty Poppimonsterit-lastentapahtuma.

AH: ”Itselle tärkeä vuosi siinä, että saatiin kaksi omaa suosikkia, Danger ja
Ikons, keikalle. Ikonsien viinanhimo oli myös omalla tasollaan. The Ruby Sunsin pojat tulivat keikkansa jälkeen kainosti kysymään että ’saisimmeko joitain alkoholijuomia takahuoneeseen’. Kävi ilmi, että svedupetterit olivat juoneet heidänkin raideriviinat.”

2011: The Rollstons lusii

Kolmannen kerran Monsters of Popissa esiintyvän The Rollstonsin tyylinäyte vuodelta 2007. Kuva: Ilkka Valpasvuo.

Ei Rättöä ja Lehtisaloa, mutta sentään Regina ja The Rollstons, joille Monsters of Pop on historian kolmas. Yhtyeistä jälkimmäinen vastaa toisesta festivaalin erikoisherkusta ja esittää kokonaisuudessaan myyttisen Doing Time -cd-r-albuminsa kymmenen vuoden takaa. Toinen spesiaalikeikka on kerran aikaisemminkin MoPissa nähdyn Jessen ja Jimi Tenorin yhteisesiintyminen. Kuudennessa Monsters of Popissa musisoivat myös muun muassa norjalainen kosmisen discon mestari Lindstrom, ruotsalaiset popsuosikit JJ ja Lo-Fi-Fnk sekä kotimaiset Siinai, Huoratron ja Big Wave Riders.

Monsters of Pop 2006–2011

1. Tapes – Eightythree
2. Ville Leinonen & Valumo – Valumo [live]
3. Magenta Skycode – Go Outside
4. Samae Koskinen – Hän asuu näillä kulmilla
5. Liekki – Päijänne
6. Risto – Pupu Tupuna
7. Joose Keskitalo – Pimeydestä pimeyttä vastaan
8. Custom Drummer – Luxus
9. Tv-Resistori – Serkut rakastaa paremmin
10. Le Sport – Tell No One About Tonight
11. I Was a Teenage Satan Worshipper – Botox Zombies
12. Regina – Minua ollaan vastassa
13. Most Valuable Players – Stockholm Doesn’t Belong to Me
14. Boys of Scandinavia – Why Do You Love Me
15. Pintandwefall – John the Seahorse
16. Don’t Be a Stranger – Perfect Problem
17. Sister Flo – White Noise
18. The Rollstons – Notorious
19. Anssi 8000 – Squirrel Song
20. K-X-P – Mehu Moments
21. Plain Ride – One More Round
22. Studio – Self Service
23. The Micragirls – Queen of the Cavemen
24. Martin Rev – In Your Arms
25. Aksu – Ei sen niin oo väliä
26. Cats On Fire – Higher Grounds
27. Viola – Lovelights
28. Pluxus – Transient
29. Eleanoora Rosenholm – Kodinrakennusohjeet
30. Aavikko – Futer City
31. Islaja – Sydänten ahmija
32. Kastor – Melody I Hear in Your Heartbeat
33. Kiki Pau – Poses
34. Goodnight Monsters – First One on the Beach
35. Everything Is Made in China – Sleepwalking
36. Familjen – Det snurrar i min skalle
37. Puumaja – Kesä voi mennä pieleen
38. Office Building – Eyes on the Road
39. Kiila – Kevätlaulu
40. Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi – Käpytemppeli
41. Manna – Holy Dirty Game
42. Vuk – Rukous
43. Zebra & Snake – Big Bad Drummer
44. Nottee – Don’t Waste Your Light On Me
45. Name The Pet – Falling
46. The New Wine – Bridge
47. Op:l Bastards – Spraybeat [Eagle Mix]
48. Murmansk – Sweet Trio
49. Ikons – Imperiet
50. The Ruby Suns – Cranberry
51. Cosmobile – Curtain
52. Francis – Eternal Souls
53. Them Bird Things – Like a Fire
54. The Baddies – Battleships
55. Bye Bye Bicycle – Navigation
56. Burning Hearts – Into the Wilderness
57. Shine 2009 – New Rules
58. Jaakko Eino Kalevi – Flexible Heart
59. Ka So Re – Petite
60. Villa Nah – Running On
61. Danger – 11h30
62. On Volcano – The Explorer
63. NT´s White Trash – You & Me
64. JJ – Let Go
65. Delay Trees – Cold
66. Britta Persson – Toast to M
67. The Valkyrians – Disorder
68. Lo-Fi-Fnk – Boom
69. Siinai – Munich 1972
70. Nightsatan – Four Eyed Cyclops
71. Bright Shades – Sightseeing
72. Jesse – Odotin ihmettä
73. Jimi Tenor – Barcelona Sunrise
74. Lindstrøm – Where You Go I Go Too
75. Huoratron – $$ Troopers
76. Rico Tubbs – Hip Rave Anthem

Linkki soittolistaan tästä.

Monsters of Pop Tampereen Klubilla, Telakalla ja Ravintola 931:ssä 22.–24. elokuuta. Muista myös lauantaina 24.8. Klubilla klo 11–14 järjestettävä darrashoegaze-tapahtuma Aamiaisklubi <3 Monsters Of Pop <3 NRGM!, jossa ravitsevaa buffet-aamiaista säestävät mainiot Nuorgam-dj:t OO))) & Astro-Sofia! www.monstersofpop.net