Sam Beam, a fat house cat.

Tämä hauras folk-kaunokainen on teksasilaisen Iron & Winen tuotannon mojovin kultakimpale. Sam Beamin moderni ikivihreä päätyi Twilight-leffojen ansiosta miljoonien teinikorvienkin ulottuville.

”Have I found you?
Flightless bird, jealous, weeping
Or lost you?
American mouth
Big pill looming”

Flightless Bird, American Mouth on niitä kappaleita, jotka tuntuvat olleen olemassa aina. Niin klassinen on sävellyksen ja toteutuksen muotokieli. Valssiksi rustattu folk-herkistely on Iron & Winen kiistatta hienoin kappale ja lähes käsinkosketeltavan hauras vähäeleisyyden ylistys.

Iron & Wine on yhtä kuin parrakas teksasilaisherra Sam Beam. Hänen vuonna 2007 julkaisemansa The Shepherd’s Dog -albumi toimi siltana alku-uran folk-vetoisen laulaja-lauluntekijyyden ja uudemmilla levyilla annostellun, orkestroidumman soft rock -ilmeen välillä. The Shepherd’s Dogin päättää nimeään myöten runollinen Flightless Bird, American Mouth, joka jätti levyyn ensi kertoja tutustuessa hämmentyneen olon: ”Mitä, satuinko juuri kuulemaan mitä kauneimman melodiaihmeen, joka on kuin maailmalta huomaamatta jäänyt, kadonnut ikivihreä? Pyöräytetäänpä koko levy vielä uudestaan ja katsotaan, josko moisia löytyisi täältä lisää.”

The Shepherd’s Dog on pätevä levy, mutta siinä on vain yksi totaalisen unohtumaton raita. Flightless Bird, American Mouth täyttyy hauraan romanttisesta ja syvälle upottavasta folk-pumpulista. Jos sen teksti olisi satuttu naputtelemaan imelän lemmenlorun muotoon, ajautuisi homma helposti banaaleille raiteille. Mutta kyseessä ei ole rakkauslaulu. Sen sijaan Beam runoilee ihan tosissaan ja käyttää absurdejakin kielikuvia. Kertojaminät vaihtuvat säkeistöissä. Ensimmäisessä äänessä on poika, joka on sukeltanut kolikoiden perässä liian syvälle. Toisessa säkeistössä Beam on lihava kotikissa.

”Now I’m a fat house cat
Nursing my sore blunt tongue
Watching the warm poison rats
Curl through the wide fence cracks
Pissing on magazine photos
Those fishing lures thrown in the cold and clean
Blood of Christ mountain stream”

Tekstiä on ehditty selitellä vaikka miten päin. Tulkintoihin mahtuu niin tragediaa, politiikkaa kuin sodanvastaisuutta. Joka tapauksessa lyriikan arvoituksellisuus on osa kappaleen viehätystä. Flightless Bird, American Mouth huokuu kiehtovan ajatonta mystiikkaa. Se on 2000-lukuinen biisi, joka ei toteutuksessaan hengitä 2000-lukua.

Näyttelijä Kristen Stewart osoitti hyvää makua (ja edisti samalla roimasti Beamin uraa) valitessaan Flightless Bird, American Mouthin soimaan Twilight-teinileffojen taustalle. Iron & Winen balladi on sulostuttanut sinänsä kammottavia vampyyrirainoja sen romanttisimmissa hetkissä, ensin vanhojen tanssien taustalla ja myöhemmin korniuden synonyymistä käyvässä hääkohtauksessa. Nyt miljoonat teinitkin tuntevat Iron & Winen, tai ainakin yhden sen kauneimmista biiseistä.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

Iron & Wineltä äänestettiin myös kappaleita Upward Over the Mountain ja Woman King.

Yksi kärkikastilainen on kuitenkin joukosta poissa. Nuorgamin reportaasi viime kesän Flown kisastudiosta ei ole painettuna sanana lehden sivuilla.

Niinpä julkaisemme sen tässä. Kuka on suurempi kuin Rubik? Miksi Ville Ahonen jäätyi? Kävikö Sam Beam Nuorgamin vieraana? Lue se tästä!

Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 17 Anna Calvi – Desire

On nainen. On jumalainen nainen, hypnoottinen ääni ja punaiset huulet. Desire-kappale kumahtelee kohtalokkaana, seksuaalisena ja voimakkaana. Osuvasti nimetty biisi on jälleen yksi osoitus siitä, miksi Anna Calvi on juuri niin kuolettavan ihana kuin onkaan. ”God knows it’s just the devil in me”, Anna laulaa. Silloin tietää, että taistelu ei auta. On antauduttava. (Auroora Vihervalli)

Video ei ole enää saatavilla

# 16 Tom Waits – Bad as Me

Tom Waits, tuo vanha färssi varjoisilta kujilta, meni ja turautti seitsemän vuoden tauon jälkeen levyn, jolle ei vuoden mittaan montakaan haastajaa löytynyt. Meno on alusta loppuun täyttä höökiä, kuin yhtä raivotautista mutta inspiroitunutta mahlapurkausta. Nimibiisi Bad as Me siis kelpaa tähän listaustarkoitukseen siinä missä mikä tahansa muukin kipale levyltä. (Jarkko Immonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 15 Feist – Graveyard

Introvertilta Metals-albumilta ei löytynyt iPod-mainokseen sopivia hittejä 1234:n tyyliin. Sen sijaan levyn kirkkaimmista hetkistä käy esimerkiksi Graveyard, jonka mantrassa herätellään kuolleita henkiin. Kappale keinuu vetäytyneestä värjöttelystä kohti uljasta loppuaan, eikä kokonaisuus ole onneksi liian mahtipontinen, vaikka mukana on puhallinsoittimia ja kuoro. (Iida Sofia Hirvonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 14 Kate Bush – Snowed in at Wheeler Street (feat. Elton John)

Kaksi sielua on jumissa ikuisuuksiin pyörivässä ajan pyörässä, mutta heidän tragediansa on jäädä aina erilleen. Juuri kun he ovat saavuttamassa toisensa, heidät repii erilleen milloin Rooman palo, milloin Lontoon sumu tai 9/11. Crescendot kasvavat huikeiksi Katen ja Eltonin laulaessa koko sydämestään, etteivät he taas halua menettää toisiaan. Syvästi koskettavaa. (Mikael Mattila)

Video ei ole enää saatavilla

# 13 22-Pistepirkko – Rodeo Heart

Kun Utajärven outolinnut vaihtavat herkistelyvaihteelle, tuloksena on lähes aina poikkeuksellisen sydämeenkäyviä lauluja. Sympaattinen Rodeo Heart on Lime Green DeLorean -albumin pieni salaisuus. Se on hahmotelma haparoivasta yrityksestä pysyä kohdalle osuneen, lujaa lyövän sydämen kyydissä, ja siitä, pitäisikö päästää irti vai pitää vain entistä tiukemmin kiinni. (Tuomo Yrttiaho)

Video ei ole enää saatavilla

Kappaleen studioversion voit kuunnella Spotifyn kautta tästä.

# 12 Mirel Wagner – No Death

Joskus kuiskaus kuuluu huutoa voimakkaammin. Mirel Wagnerin arsenaali rajoittuu akustiseen kitaraan ja tuskin puheääneen yltävään lauluun, mutta vaatii kuulijansa rajoittamattoman huomion. Komean ensilevyn helmeksi nousee goottilainen tarina kuolleesta rakastetusta – vai ehkä lapsesta? Vuoden intensiivisin esitys ei päästä otteestaan ennen viimeistä nuottia. (Juha Merimaa)

Video ei ole enää saatavilla

# 11 Burning Hearts – Into the Wilderness

Kun Chairliftin luonnonmukaisesti valmistettu elektropop yhdistetään Magenta Skycoden pyhältä tuntuvaan jylhyyteen, käy selväksi kuinka poikkeuksellisesta jalopuusta turkulaisen Burning Heartsin melodian- ja nyanssientaju onkaan veistetty. Burning Hearts matkaa helmikuisella kakkosalbumillaan entistä syvemmälle luontoon. Kerrankin on varmaa, että hype kestää. (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

# 10 Atlas Sound – Terra Incognita

Aaah, niin intiimiä mutta terävää, niin terävää mutta intiimiä. Bradford Coxin kynä ei petä. Nyt on helppo sanoa, että (Coxin bändiprojektin) Deerhunterin Halcyon Digest ennakoi Parallaxia jo 2010, mutta mitään näin herkkää, paljasta ja jotenkin lumoavan pysähtynyttä ei kai kukaan ihan odottanut. Terra Incognita on tämän metamorfoosin riipivän alaston huipentuma. (Jarkko Immonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 9 Fucked Up – Queen of Hearts

”Hello my name is David. Your name is Veronica. Let’s be together, until we’re all finally crushed.” Vaikka traaginen loppu saapuu jo levyn viitosbiisissä, kukapa meistä ei tahtoisi olla kokematta Queen of Heartsin intensiteetillä starttaavaa rakkaustarinaa. Repeat-nappi huolehtii onneksi siitä, että David ja Veronica löytävät toisensa yhä uudelleen ja uudelleen. (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

# 8 Iron & Wine – Walking Far from Home

Profetiat ja sanahelinä ovat usein yhtä. Iron & Winen matkahavaintojen arvo on pikemmin niiden lyyrisessä vaikuttavuudessa kuin varsinaisessa sanomassa. Silti laulussa on jotakin ylevää ja ylevöittävää. Se antaa totuuksien jäädä ristiriitaisiksi, luovuttaa satunnaisille havainnoille todistusvoiman ja ylentää ulkopuolisuuden tunteen avaran ymmärryksen esiasteeksi. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

# 7 Kurt Vile – Jesus Fever

Oliko Lana Del Rey mielestäsi tuotekuva? Entäpä Kurt Vile sitten? Kun kerran kuvittelee hepun vetämässä Jesus Feverin American Idolissa, ei mielikuvasta enää pääse eroon. Ehtaa rokkia Vilessa on tuskin nimeksikään, vuoden parhaiten soljuvaa popnerokkuutta sen sijaan kosolti. Kurt Vilen tukka on lakritsihattaraa. Haluan syödä Kurt Vilen tukan! Lisää sokerihuurua! (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

# 6 Bon Iver – Perth

Perth on kappaleena niin ylitsetulvivan kaunis, että kuuntelijalla on vaikeuksia olla pakahtumatta. Marssirummut, valtavat äänivallit, herkähkö kitaramelodia ja Justin Vernonin korkealta henkäillyt koskettavat lyriikat takaavat yhden vuoden herkistävimmistä kappaleista. Ihailtava nappisuoritus Bon Iveriltä, myös muiden taannoisen hittialbuminsa kappaleiden osalta. (Verna Vuoripuro)

Video ei ole enää saatavilla

Sarja päättyy huomenna.

Herra professori Sam Beam teki parrasta ja banjosta indieseksikkään

Beamia voi myös pitää William Elliott Whitmoren ohella ihmisenä, joka teki banjosta indie-seksikkään instrumentin.

Itse löysin Beamin yhdenmiehenyhtyeen Iron & Winen Mojon Sylvie Simmonsin hehkutuksen ansiosta. Täydet pisteet saanut The Sea and the Rhythm EP (2003) lähti heti tilaukseen.

Pian seurasivat debyytti The Creek Drank the Cradle (2002) ja Our Endless Numbered Days (2004), joita pidän yhä Beamin hienoimpina levyinä. Siinä missä debyytin neliraitanauhurilla äänitetyt suhisevat laulut saavat jo äänikuvan kautta vuosisatojen pölykerroksen, on kakkoslevyn selkeä äänikuva kuin lasisten koriste-eläinten läpi siilautuvaa myöhäisen iltapäivän auringonvaloa.

Video ei ole enää saatavilla

Näiden jälkeen Beam onnistui mahdottomassa eli teki setämäisestä folkistaan mielenkiintoista indieyleisön silmissä. Boy With a Coin EP ja The Shepherd’s Dog -albumi (molemmat 2007) toivat musiikkiin voimakkaita afrikkalaisvivahteita polyrytmisten kitarakuvioiden ja perkussiivisten elementtien myötä, kadottamatta kuitenkaan Beamille ominaista melodisuutta.

Video ei ole enää saatavilla

Vuonna 2011 julkaistu Kiss Each Other Clean kirkasti ja rikastutti yhtyeen äänikuvaa entisestään ja on varmasti kärkipäässä loppuvuoden listoja koostettaessa. Yhtäältä AOR:n ja softrockin pehmeyttä ja Peter Gabrielin soololevyjen hienostunutta outoutta naittava levy on monessa mielessä Beamin elohopeamaisen uran tähänastinen lakipiste, ja onkin ilo saada yhtye ensiviisitille Suomeen juuri tämän levyn myötä.

Video ei ole enää saatavilla

Beamin valttikortti taitaa olla, että musiikista tuli hänelle ura vasta aikuisiällä, puolivahingossa. Kolmen lapsen isä ja entinen Miamin yliopiston matematiikan professori on kasvanut ensilevyn ujosta ja itselleen mumisevasta folkvaarista täysiveriseksi, kykyihinsä luottavaksi muusikoksi, jonka pää kestää kasvavan yleisön vaatimukset.

Ensin käteen osuivat Fleetwood Macin ja Electric Light Orchestran vinyylilevyt. Indie nautti kuulemastaan, mutta oli epävarma; sen ylähuulta koristivat vielä ironiset viikset.

Mutta polte indien rinnassa ei hellittänyt. Aina heikkoina hetkinään se palasi hyllyn äärelle ja penkoi kerta kerralta syvemmältä: Boston, Tears for Fears, The Carpenters, Steve Winwood.

Viimein indie rohkaistui, ajoi viiksensä ja kasvatti parran. Se puhui Totosta ja Americasta. Paul Simonista. The Bandistä. AOR:stä. Soft rockista. Muutos oli peruuttamaton.

Kulminaatiopiste? Kun newyorkilainen Holy Ghost! -yhtye tiedotti yhden esikoisalbuminsa vierailijoista olevan The Doobie Brothersin Michael McDonald.

Sanottakoon se toisenkin kerran: The Doobie Brothersin Michael McDonald.

Jäljelle jäi vain yksi kysymys: onko vuoden 2011 paras albumi Iron & Winen (kuvassa) Kiss Each Other Clean, Toro Y Moin Underneath the Pine, Cut Copyn Zonoscope vai Destroyerin Kaputt?

Video ei ole enää saatavilla

Iron & Wine – Walking Far from Home

Video ei ole enää saatavilla

Toro Y Moi – Still Sound

Video ei ole enää saatavilla

Cut Copy – Need You Now

Video ei ole enää saatavilla

Destroyer – Kaputt

Nuorgamin Iron & Wine -uutinen on aiheuttanut kohua sosiaalisessa mediassa. Tuleeko yhtye oikeasti Flow-festivaaleille?  Nuorgam sai suostuteltua haastatteluun kohua herättäneen Iron & Wine -gaten avainhenkilön Jean Ramsayn, joka kertoo nyt, miten asiat ovat.

Nuorgamin Iron & Wine -uutisen lähde, Jean Ramsay, mikä on totuus? Tuleeko Sam Beam eli Iron & Wine tulevan kesän Flow-festivaaleille?

”En saisi kertoa. Lupasin Samille etten puhu tästä, mutta… Sanotaanko näin, että on todennäköistä, etten ole ainoa todella partainen ihminen Suvilahdessa ensi kesänä.”

Miten voit olla siitä niin varma?

”No, kuulin sen suoraan lahjahevosen suusta.”

Siis itse Sam Beamilta?

”Kyllä.”

Miten? Missä olet tavannut Samin viimeksi?

”Olin kuukausi sitten Tukholmassa käymässä ihan muissa hommissa ja Sam oli kaupungissa. En ehtinyt Iron & Winen keikalle, koska minun piti palata Suomeen, mutta kävimme lounaalla Folkungagatanin Folkets kebabissa (loistavat uppopaistetut munakoisot, muuten!) ja harmittelin siinä, etten ole vähään aikaan nähnyt Samia livenä ja että huomisen keikkakin jää väliin. Silloin Sam lipsautti vahingossa tuon Flow-homman.”

Miksi tämä tieto oli alkujaan salainen?

”Näillä hommillahan on julkistuspäivät ja näitä pantataan, kyllä sä tiedät. Ei tämä nyt maailmoita kaada, niin kai sen nyt voi ainakin huhuna päästää ilmoille, kun nuo Flow’n viralliset julkistupäivätkin lähestyvät.”

Flow kuitenkin kiistää uutisen – mitä sanot siihen?

”En pysty kommentoimaan.”

Millainen on sinun ja Samin välinen suhde? Mistä tunnette toisenne?

”Opiskelin Miamissa kirjallisuutta yhden lukukauden samaan aikaan, kun Sam oli siellä opettamassa. Yritin alun perin iskeä Samin siskoa, mutta ystävystyin lopulta Samin kanssa paremmin ja päädyin soittamaan banjoa yhdelle demolle, joka ei sitten päätynytkään The Creek Drank The Cradlelle. Ollaan oltu siitä asti yhteydessä toisiimme. Sam itse asiassa aloitti kasvattaa partaa vasta sen jälkeen, kun oli nähnyt minun partani. Kerroin sille suomalaisen sananlaskun ’ei parta pahoille kasva’, ja se innostui siitä.”

Miten sananlasku sanotaan englanniksi?

”No, mä käänsin sen Samille ’bad guys can’t grow beards’”.

Sam Beam on hieno mies, jolla on hieno parta.

Nuorgamin luotettavilta lähteiltä juuri saamien tietojen mukaan Iron & Wine esiintyy ensi kesän Flow-festivaaleilla. Jos keikka toteutuu, kyseessä on Iron & Winen ensimmäinen keikka Suomessa koskaan!

Sam Beam, 36, joka tunnetaan artistinimellä Iron & Wine, on folkahtavsta indierockistaan tunnettu ja muhkeasta parrastaan tuttu laulaja-lauluntekijä. Elokuvataiteen professorinakin toimineen Beamin neljäs albumi, loistavia arvosteluita saanut Kiss Each Other Clean, julkaistiin tammikuun alussa.

Nuorgam tavoitti Flow Festivalin edustajat, mutta he eivät suostuneet kommentoimaan Iron & Wine -esiintymistä. Salaperäisyyttä lisää, että Iron & Winen nettisivuilla ei ole Flow’n keikasta mainintaa.

Nuorgam kuitenkin luottaa saamiinsa tietoihin. Sam Beam nähdään ensi kesänä Suomessa!