Tad oli Sub Popin äänekkäin bändi.

Paistirasvan hajuisen klubin lavalle kapuaa hikinen ryhmä. Olut lämpenee Styrofoam-kupissa, mutta niin myös tunnelma. Basso ja rummut jurnuttavat kuin V12-koneen männät. Laulaja mutisee sulkeutuneesti tai ärjyy traktorinsa tulpat nuotteja paremmin tuntevan maaltamuuttajajussin aggressiota. Jostain yliopistosta on noukittu kitaristi, jolla on joku avantgardemanifesti taskussa, mikäli poliisi sattuu kysymään melusaasteelle oikeutusta. On immigroiduttu Seattleen, Chicagoon tai New Yorkiin ja kaikkia potuttaa.

Siinä stereotypia 1980-luvulla uransa aloitelleista ja 1990-luvulla himmeään kukoistukseen nousseista yhtyeistä, joista osa onnistui kiinnittämään myös isojen levymerkkien huomion ahdistuneisuudellaan ja raskaudellaan.

Nuorgam esittelee kymmenen liian vähälle huomiolle jäänyttä, omaan ankaruuteensa tukehtunutta äijärockaktia suoraan historian lihaläjästä.

#1 Steel Pole Bath Tub

Aloita tästä: The Miracle of Sound in Motion (1993)

Mitä: Covereihin ja sämpleihin luottanut friikkibändi oli alternativebuumin salamatkustaja, jonka hällä-väliä-asenteellisten slackernoise-levyjen ei olisi pitänyt alkujaankaan menestyä millään mittapuulla. Lopullinen itsesabotaasi oli suunnitelma The Carsin debyyttialbumin coveroimisesta kokonaisuudessaan, jonka jälkeen levy-yhtiö hyllytti yhtyeen.

Entä sitten: Vuoden 1995 jälkeen Steel Pole Bath Tub oli telakalla, kunnes Cars-projektin tuotokset saatiin lopulta 2001 ulos Unlistenable-nimisenä julkaisuna. Edellisen kerran yhtye on aktivoitunut 2008.

Video ei ole enää saatavilla

#2 Trenchmouth

Aloita tästä: Trenchmouth Vs. the Light of the Sun (1994)

Mitä: Lokerointiin taipumaton chicagolaisyhtye yritettiin asettaa muun muassa posthardcore-brändin alle, mutta seikkaili usein mukavuusalueidensa ulkopuolella. Vs. the Light if the Sun on no wave- ja dub-vaikutteita sekoitettuna normaalia 1990-luvun monokromaattista räimettä itsepäisemmäksi paketiksi.

Entä sitten: Viisi albumia julkaistuaan yhtye hajosi 1996. Fred Armisen loi uran Saturday Night Live– ja elokuvatähtenä. Chris DeZutterista tuli orgaanisen kemian opettaja.

Video ei ole enää saatavilla

#3 Tar

Aloita tästä: Jackson (1991)

Mitä: Northern Illinois Universityn kasvattien Mike Greenleesiin ja John Mohrin hardcore-bändin myöhempi inkarnaatio vaikutti Chicagon noise-skenessä muutaman vuoden ajan mm. Jawbonen kanssa yhteistyötä tehden.

Entä sitten: Tar kieltäytyi systemaattisesti isojen lafkojen kanssa toimimisesta, eikä uransa loppuvaiheessa kokenut keikkailuakaan mielekkäänä. Yhtye hajosi Over and Out -albumin jälkeen 1995.

Video ei ole enää saatavilla

#4 TAD

Aloita tästä: 8-Way Santa (1991)

Mitä: Seattlen ensimmäisiin grunge-bändeihin ja Sub Popin varhaisimpiin kiinnityksiin lukeutunut TAD on mainittu kyseisen levymerkin äänekkäimpänä. Robert Christgaun 1990-luvulla noiserockbändeille lanseerama termi ”pigfuck” sopii bändille kuin lihamuki käteen.

Entä sitten: Tad Doyle ja kumppanit missasivat kaksi major label -tilaisuutta (Giant Records ja Elektra), mutta hiipumisen jälkeen yhtye on päätynyt ainakin yhden dokumenttielokuvan aiheeksi. Johtohahmo Doyle on vetänyt sekalaisia bändiprojekteja.

Video ei ole enää saatavilla

#5 Killdozer

Aloita tästä: Twelve Point Buck (1987)

Mitä: Äänellisiä pohjamutia jyystävä Killdozer edustaa noiserockin klassikkoja tunnetummasta päästä, mutta bändi on jäänyt myös aina Touch and Go -sisaryhtye Jesus Lizardin varjoon. Ansaitsemaansa huomiota bändi alkoi saada miehistönvaihdosten ja Steve Albinin tuottajaksi siirtymisen myötä 1990-luvulla – Butch Vigin ohjauksessa syntynyt Twelve Point Buck taas edustaa bändin varhaista, hämyilevää tavaramerkkisoundia parhaimmillaan.

Entä sitten: Killdozer lakkasi olemasta vuonna 1996 Fuck You, We Quit -nimisen kiertueen päätteeksi.

Video ei ole enää saatavilla

#6 Cows

Aloita tästä: Peacetika (1991)

Mitä: Minneapoliksen räyhähenkinen punkblues oli tekijöidensä jatkuvaa manaussessiota, jossa Birthday Partyn, Captain Beefheartin ja Swansin kummitukset halusivat asuttaa samaa tomumajaa.

Entä sitten: Tinkimättömällä visiolla sinniteltiin kymmenen vuotta. 1998 tapahtuneen hajoamisen jälkeen vokalisti Shannon Selberg perusti Heroine Sheiksin.

Video ei ole enää saatavilla

#7 Helmet

Aloita tästä: Meantime (1992)

Mitä: Pioneerimainen newyorkilaisbändi aloitti lukuisten tässä artikkelissa mainittujen yhtyeiden tavoin Amphetamine Reptile -levymerkin suojissa, ja onnistui jotenkin uimaan Interscopelle. Meantime albumi oli pienehkö kaupallinen menestys.

Entä sitten: Helmet ei koskaan kasvanut aivan niin isoksi kuin sen olisi pitänyt. Sittemmin bändin maine on jäänyt sen oman alternative metal -jälkikasvun epäedustavaan varjoon.

Video ei ole enää saatavilla

#8 Claw Hammer

Aloita tästä: Thank the Holder Uppers (1995)

Mitä: Alun perin Sympathy for the Record Industrylle levyttänyt Kalifornian punkbluesbändikin pääsi Helmetin siivellä Interscopen rosteriin. Ääniterrorismin ja alternativemaisen kitararevittelyn välillä ennalta-arvaamattomasti seilannut yhtye olisi ansainnut vuoden 1995 Super Things -kappaleella hitin, mutta jälkigrunge teki jo tuhojaan.

Entä sitten: Näivettyminen omaan outouteen. Viimeinen pitkäsoitto Hold Your Tongue ilmestyi 1997. Bändi jatkoi keikkailua vuoteen 2000.

Video ei ole enää saatavilla

#9 Surgery

Aloita tästä: Shimmer (1993)

Mitä: Kuinka paljon Sonic Youthin kuratointityö vaikuttikaan ysärialternativen käänteisiin hyvässä ja pahassa… Kim Gordon sumpli newyorkilaisen nuoren polven noisebändin Atlanticille ja yhtye oli kahden levyn ajan marginaalisessa nousujohteessa.

Entä sitten: Laulaja Sean McDonnell kuoli astmaan.

Video ei ole enää saatavilla

#10 Cell

Aloita tästä: Slo*Blo (1993)

Mitä: Sonic Youth -kortti jälleen. Thurston Moore avitti kitarateknikkonsa Keith Nealyn bändille levytyssopimuksen. Yritys tuottaa Geffenille Nirvanan ja Sonic Youthin hybridimuoto osoittautui kalliiksi flopiksi. Debyytti Slo*Blo ns. puhalsi kaupallisesti, mutta on mainettaan parempi levy.

Entä sitten: Cell julkaisi Living Room -albumin vuonna 1994 ja katosi sen jälkeen tyystin kartalta.

Video ei ole enää saatavilla

Helmet, ruutupaitoja ja stop and go -riffittelyä.

Kypärä.

Yhtyeen nimi on kypärä ja se takoo jämptiä rytmimusiikkia, josta suuri osa kuulostaa siltä kuin soitto olisi veitsellä leikattua. Tällaista ei ollut vielä vuoden 1990 tietämissä liiemmin metallipiireissä tavattu, semminkin kun lyhyttukkaiset musikantit näyttivät hevimorköjen sijaan vihaisilta kirjastoapulaisilta.

Eikä Helmet varsinaisesti metallia soittanutkaan, vaikka säröä matalavireisessä kitarassa oli kosolti, laulu meni usein rähjäämiseksi ja rummut paukkuivat tulisesti. Taustalla hehkui vankkaa osaamista niin jazzin, orkesterimusiikin kuin punkinkin parista, mikä kuului raikkaana erilaisuutena. Tyylimääritystä lievennettiinkin nimeämällä ulosanti vaihtoehtometalliksi tai post-hardcoreksi.

Fugazin ja Prongin kaltaisten uranuurtajien ohella Helmet toi stop and go -riffittelyn tiedostavan vaihtoehtofanin – ja metallijengin – tietoisuuteen ja kietoi useimmat sen terävien rytmien pauloihin. Helmetin debyyttilevyn musiikillisesti jalostuneimmasta päästä oleva Bad Mood on tehokkaasta kirurgiriffistä priimaesimerkki.

Bad Mood on pariminuuttinen, primitiivinen rypistys. Se rakentuu 1/8-tahdin mittaisen tauon lataaman puujalkariffin sekä monisäikeisesti soinnutetun b-osan varaan. Silti osaset ja etenkin niiden käsittely vankistavat kappaleen kokonaiseksi teokseksi, jossa on vimmaa ja yllätyksiä, melua ja melodiaa. Kappale on aluksi äärimmäisen ryhdikäs, mutta lipeää epäkeskoon arvaamattomuuteen.

Puoliväliin jälkeen yhtye siirtyy vapaamuotoiselle noise-rock-vaihteelle, ja jazz-koulutetun kitaristi-solisti Page Hamiltonin mieltymys sekä säröön että meluun silaa kappaleen klimaattisen loppupuoliskon maaniseen sävyyn. Mies sooloilee – tai pikemminkin mekastaa kitaransa kanssa – ja ärjyy kappaleen nimeä muun yhtyeen rynkyttäessä vimmaisesti taustalla.

Bad Mood ei ole Helmetin paras kappale, ei edes paras esitys Strap It On -debyytiltä. Oikeastaan se vasta antaa vahvoja viitteitä siitä, kuinka vakuuttavaksi Helmetin ilmaisu oli kiteytymässä parilla seuraavalla levyillä.

Kappale on silti oman alansa helmi kaikessa ytimekkyydessään ja kyvyssään yhdistää militanttia täsmällisyyttä ja huuruista sekoilua. Suolaista ja makeaa. Ilman toista ei kumpikaan maistuisi miltään.

Video ei ole enää saatavilla