Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 305 Death in Vegas – Medication

Richard Fearless, tuo varjoissa viihtyvä biittimörkö, palautti Death in Vegasin pitkältä sapattivapaalta Trans-Love Energies -albumilla. Medication tarjoaa monenlaista säästeliäin annoksin. Sekvensseri sanoo ”säkäsäkä”, rytmi sanoo ”klonk” ja kuoro sanoo ”aah” – mutta harvoin yhtä aikaa. Vahva lääkitys pitää tunnetason hillityn pelokkaana. Tätä olis kova tanssia. (Harri Palomäki)

Video ei ole enää saatavilla

# 304 Alison Krauss & Union Station – Lie Awake

Miksi makaan hereillä, kun mikään ei ole vialla, kysyy Alison Krauss kappaleella, jota voisi itseäänkin kuvata virheettömäksi. Kappale on Kraussin veljen Viktorin kirjoittama mittatilaustyö, jonka hitaasti palava sovitus antaa tilaa Alison kuulaalle äänelle ja Jerry Douglasin upealle Dobrolle. Lopputulos on toki ammattityötä, mutta huippuammattilaisten tekemänä. (Juha Merimaa)

Video ei ole enää saatavilla

# 303 Lucenzo feat. Don Omar – Danza Kuduro

Mammat riivaa, asfalttisoturi! Eikun tämä onkin se alkuperäinen kappale, ei Ruudolfia eikä Karri-koiraa. Danza Kudoro on skandaalinkäryisesti Nuorgamin vuoden 2011 top-listalla, vaikka on alun perin kesältä 2010! Kahdella kielellä laulettu, innokas reggaeton oli vuoden 2011 Dragostea din tei – suomalaiset eivät tiedä, mitä lauloivat, mutta lauloivat silti mukana. (Matti Markkola)

Video ei ole enää saatavilla

# 302 Hauschka – Girls

Volker Bertelmann, preparoidun eli epäkristillisesti sorkitun ja manipuloidun pianon instrumentikseen valinnut eurooppalaisen taidemusiikin nero, rakastaa yhtä palavasti Steve Reichia, Green Dayta kuin Missy Elliottiakin. Girls on Bertelmannia vastustamattomimmillaan; vaivihkaa kehittyvää, matemaattisuudessaankin svengaavaa ja kauniisti vinksahtanutta avantpoppia. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

# 301 Supo – Se tulee olemaan helppoo

Kitarattomasti rytkyvä garage rock -meuhkaaminen funkkaa ja möyhii syntisen huuruisasti. Piru riivaa ja viina löyhkää karvaisten miesten jahdatessa reheviä naaraita savisella pellolla. Biisin svengi kaappaa mukaansa soiden primitiiviseen sykkeeseen eli rockin perusasioiden äärellä ollaan tiukasti. Luolamiesmäinen urahtelu ja mylvintä kuuluu touhuun elimellisesti. (Kimmo K. Koskinen)

Supon Piiskaa ilmaan kuvion -albumi ilmestyi Bad Vugum -levy-yhtiön kautta.

Voit kuunnella Se tulee olemaan helppoo -kappaleen Supon Myspace-sivuilta.

# 300 Pete & the Pirates – Can’t Fish

Harvemmin sama kappale herättää mielleyhtymiä sekä Robert Louis Stevensonin Aarresaareen että Miljoonasateen Veitsen valossa -levyyn. Salaperäinen, pinnan alla väreilevä jännitys Can’t Fishissa muistuttaa noiden kahden klassikon maailmasta. Vaikka merirosvot olisivatkin vain yhtyeen nimessä, niin kyllä olkinaisen voi nähdä tanssivan Admiral Benbow Innin katolla. (Mikko Valo)

Video ei ole enää saatavilla

# 299 The Megaphone State – Lights

Jaa mikä Gracias? Jo useampia vuosia hiphop-piireissä vaikuttanut Megaphone State tekee likipitäen Suomen viimeistellyintä englanninkielistä räppiä, ja Ekow on Redraman ohella paras toisella kotimaisella räppäävä mc. Tulevaa kakkosalbumia alustava Lights on täyteläinen siivu hämyisen jazzklubin mieleen tuovaa räppimannaa, joka kietoutuu ympärille kuin savuverho. (Santtu Reinikainen)

Video ei ole enää saatavilla

# 298 The Cars – Sad Song

Hyviä comeback-levyjä tapaa äärimmäisen harvoin, joten kasarisuosikki The Carsin Move Like This oli erittäin iloinen yllätys. Yhtye päätti viisaasti palata 1980-luvun alun napakkaan soundiinsa. Paras esimerkki tästä oli loistava Sad Song. Siinä vaiheessa, kun kappaleen propulsiivinen kertosäe iskee ison vaihteen silmään, tanssiinkutsusta ei tohdi enää kieltäytyä. (Kimmo Vanhatalo)

Video ei ole enää saatavilla

# 297 Seksihullut – Häähullut

Helsingin Kalliossa konttaavien ”Seksareiden” ensimmäinen pitkäsoitto tahkoaa läpi 17 biisiä about 20 minuutissa. Tuotanto kusee ja ilma on piukkaa. Räkänaamaisen, vittuilevan, paskaperseisen ja kaatuilevan punkinrätkytyksen aiheet vaihtelevat luottohäiriöistä hampurilaisiin ja Terminator-elokuvien T2:sta, no, näihin häähulluihin. Vuoden piristävimpiä älähdyksiä. (Jarkko Immonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 296 Mélanie Laurent – Uncomfortable (feat. Damien Rice)

Minulle ei soitettu tätä biisiä, kun yläasteella piti valita uusi kieli opiskeltavaksi. Silloin ei-englanninkielistä populaarimusiikkia edusti Rammstein ja Saksa, niin kuin myös kielivalintaani. Puolet Uncomfortablesta menee ohi mutta toinen puoli iskee sieluun. Jatkuvissa sydänsuruissa riutuva Damien Ricekin on aina parhaimmillaan dramaattinen nainen rinnallaan. (Niina Virtanen)

Video ei ole enää saatavilla

# 295 Franklin – I Know (Com Truise Remix)

Com Truise on häpeämätön analogifetisisti. Hänen omilla, instrumentaalisilla teoksillaan on taipumus kuulostaa syntesoijavalmistajien esittelyraidoilta tai suoraan videolle ajautuneiden kasarileffojen soundtrackeilta. Ranskalaisartisti Franklinin nuotin vierestä kulkevan hoilauksen kaverina Truisen julkeat pörinät toimivat hienosti. Kontrasti luo outoa tunnelmaa. (Harri Palomäki)

Video ei ole enää saatavilla

# 294 The Field – Then It’s White

Ruotsalainen The Field oli kuuma tuore nimi 2007. Kompakt-artisti Axel Willnerin edellinen levy taisi livahtaa monen ohi, mutta nyt Field herkisti jälleen korvat. Ihastuttavan verkkaisen leijaileva ja pianon johdattama Then It’s White -kappale tarjoaa minimalistisen teknon tarkkuutta ja Looping State of Mind -albumin nimeen istuvaa kaunista mielentilakieputusta. (Aleksi Kinnunen)

Video ei ole enää saatavilla

Sarja jatkuu huomenna.

Volker Bertelmannin voi kutsua kylään, mutta isoäidin perintöflyygelin kimppuun miestä ei kannata päästää.

Düsseldorfilainen Volker Bertelmann tutkii musiikissaan niin sanotun preparoidun pianon mahdollisuuksia; hän siis soittaa pianoa sen kieliä manipuloimalla sekä muilla tavoilla, joihin vain avarakatseisimmat vanhemmat lapsiaan rohkaisevat. Nuorgamin haastettelussa paljastui, että avantgarde-neron levyhyllystä löytyy muun muassa Green Dayta ja Missy Elliottia. Vuodesta 2004 Hauschka-nimellä levyttänyt Bertelmann esiintyy Flow’ssa perkussionisti Samuli Kosmisen kanssa.

Mikä on ensimmäinen poplaulu, josta muistat pitäneesi?

“Queenin Bohemian Rhapsody. Tykästyin sen kompleksisuuteen. Olin todella otettu, että joku bändi voi kirjoittaa sellaisia kappaleita.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä yhtye tai artisti tekee tällä hetkellä maailman tärkeintä musiikkia?

“En osaa sanoa, koska meillä on niin monta rinnakkaista musiikkimaailmaa. Yhden erottaminen tärkeimmäksi on mahdotonta. Steve Reich on muusikko, joka tekee minulle tärkeätä musiikkia. Hän teki jo yli 40 vuotta sitten musiikkia, joka kuulostaa yhä modernilta ja inspiroi monia nuoria muusikkoja.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?

“Ehkä Michael Jacksonin Billie Jeaniä. Se on yksi lapsuuteni lauluja, ja nyt myös tyttäreni kuuntelevat sitä.”

Minkä laulun kuullessasi tunnet aina olosi nostalgiseksi?

“Amy Winehousen Rehabin. Se on tämän päivän musiikkia, joka kuulostaa vanhalta. Tämä yhdistelmä toimii aina.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä kappaletta toivot todennäköisimmin dj:ltä silloin, kun olet todella, todella humalassa?

“En ylensä juo, mutta dj:tä pyytäisin soittamaan jotain Missy Elliottilta.”

Mistä uusi kappale on viimeksi kolahtanut oikein kunnolla?

“M.I.A.:n XXXO.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä klassista poplaulua et ole koskaan oikein ymmärtänyt?

“Tarkoitatko laulun lyriikkaa vai sen suosiota? Minusta on ehkä kuitenkin tärkeämpää ymmärtää pitääkö kappaleesta vai ei.”

Millaisesta klassisesta musiikista pidät eniten?

”En pidä mistään tyylistä toista enemmän. Pidän hyvästä musiikista ja sitä löytyy kaikista tyyleistä.”

Mikä on suosikkisäkeesi popmusiikissa?

“Wake me up when september ends”
(Green Day: Wake Me Up When September Ends)

“Siinä sanotaan niin paljon yhdessä fraasissa. Se koskettaa minua.”

Video ei ole enää saatavilla

Jos löydät itsesi karaokebaarista, minkä kappaleen todennäköisimmin laulat?

“The Beatlesin Let It Ben.”

Mitä yhtyettä tai artistia todennäköisimmin suosittelet uudelle tuttavuudelle?

“Suosittelisin kuuntelemaan Fat Cat Recordsin julkaisemia levyjä, koska heillä on niin paljon todella uniikkeja ja erilaisia artisteja listoillaan.”

Mikä on noloin äänite levykokoelmassasi?

“Sieltä löytyy huonoa baijerilaista kansanmusiikkia!”

Oletko koskaan valehdellut musiikkimaustasi vaikuttaaksesi coolimmalta kuin oletkaan?

“Totta kai!”

Kuinka hyvin tunnet suomalaista musiikkia?

“En kovin hyvin. Pidän Vladislav Delaystä. Samuli Kosmisen tunnen tietenkin, koska teen hänen kanssaan töitä. Samulin kautta tutustuin hienoon haitarinsoittajaan Kimmo Pohjoseen.”

Video ei ole enää saatavilla

Jim Morrison – nero vai pölvästi?

“Nero, tietenkin.”

Hauscka feat. Samuli Kosminen Flow Festivalin Voimalan konsertissa pe 12.8. klo 19.

Video ei ole enää saatavilla

79 Peter Silbermanin sooloprojektista trioksi kasvaneen The Antlersin edellinen albumi Hospice nosti newyorkilaisyhtyeen ansaitusti laajemman yleisön tietoisuuteen. Burst Apart jatkaa edeltäjänsä jäljissä tunnelmallisen, synavetoisen indierockin parissa, vieläpä melko samoilla askelmerkeillä. Pahimmillaan dreampopin unettavimmat ja eteerisimmät elementit yhdistyvät The Antlersin musiikissa hattaramaiseksi hötöksi, johon oivallisetkin sävellykset ovat vaarassa hukkua. Parhaimmillaan yhtye on sen sijaan No Widowsin ja Every Night My Teeth Are Falling Outin kaltaisissa, tummasävyisissä ja kiihkeissä kappaleissa. Esimerkiksi Parentheses on lopun kitaroineen osoitus yhtyeen kyvystä kehittää ilmaisuaan. Merkittävä osa The Antlersin soundia on luonnollisesti Silbermanin korkeassa rekisterissä kulkeva lauluääni, josta löytyy nyt aiempaa enemmän sävyjä. Albumin kansikuvan ja musiikin suhde on poikkeuksellisen onnistunut. (Tuomo Yrttiaho)

Video ei ole enää saatavilla

Friendly Fires – Pala
XL Recordings

64 Elektronisen indierockin häpeilemättömän kaupallista laitaa edustava Friendly Fires kuulostaa kakkosalbumillaan melko tarkkaan Cut Copyn ja Pendulumin risteytymältä. Brittibändi veistää biisinsä yhdestä ja samasta, oksattomasta ja varsin suorarunkoisesta puusta, josta se pyrkii heruttamaan mahlatippoja rytmisten koukkujen, luksusluokan soundien ja reippaan meiningin avulla. Resepti toimii moitteettomasti ja tanssittavasti noin levyn puoliväliin asti, mutta sen jälkeen Friendly Fires alkaa toistaa itseään niin pahasti, että – suokaa anteeksi – Pala nousee väkisinkin kuulijan kurkkuun. Notkeasti kuplivat Hawaiian Air ja Pull Me Back to Earth ovat tämän pinnallisen kulutusviihdykkeen parhaat hetket, mutta eivät nekään aivan esikoisalbumin Paris-klassikon veroisia. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Hauschka – Salon des Amateurs
FatCat

89 Volker Bertelmann tulee Düsseldorfista, tuosta Saksan Porista, joka on antanut eurooppalaiselle taiderockille muun muassa Kraftwerkin, Neu!n, Mouse on Marsin ja Propagandan. Viimeistään nyt, seitsemännen albuminsa jälkeen, Bertelmann ansaitsee tulla nostetuksi edellä mainittujen klassikkoartistien rinnalle. Bertelmann tekee musiikkinsa pääosin pianolla – ja instrumentin kanssa varsin epäortodoksisesti vehdaten, sen kieliä sorkkien, muokaten ja jos jonkinlaisia objekteja niiden väliin sulloen. Tieto saksalaisen käyttämistä metodeista musiikkinsa tekemisessä käy kuitenkin Salon des Amateursin myötä herttaisen yhdentekeväksi; levy sisältää yksiselitteisen erinomaista musiikkia, oli se tehty millä metodilla hyvänsä. Salon des Amateurs on rytmikäs, elegantti ja Bertelmannin artistinimen mukaisesti varsin ”hauschka” albumi, josta aistii sukulaisuutta niin Steve Reichin jankuttavaan ambientiin, Penguin Café Orchestran leikkisiin kamariharjoituksiin, Gotan Projectin tangohaaveiluihin kuin Arthur Russellin abstakteihin selloseikkailuihin. Levy kuulostaa siltä kuin soittimet soisivat itsekseen, omaksi ilokseen. Hauschka on varmasti mielenkiintoisin artisti, jonka missaat elokuun Flow-festivaaleilla. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Miss Li – Beats & Bruises
National

47 Ruotsalaisen Linda Carlssonin ura alkoi ryminällä. Neitokaisen debyytti ilmestyi marraskuussa 2006, ja runsas vuosi myöhemmin diskografia oli jo kolmen studioalbumin ja tuplakokoelman mittainen. Tekotapa tuki esitysmuotoa. Levyt olivat spontaaneja ja valloittavia sikermiä, joilla artisti porhalteli kömpelön ragtimen, hattaraisen soulin ja pikkutyperän popin välillä. Idealaari ei ollut kuitenkaan pohjaton. Miss Lin edellinen levy, Dancing the Whole Way Home (2009), oli hiotumpi ja tyylitellympi tuotos, jolla oli vain murto-osa edeltäjiensä karismasta. Beats & Bruises jatkaa samalla linjalla, mutta syventää syöksykulmaa. Kappaleiden lähennellessä muodollista pätevyyttä käy ilmeiseksi, että varsinaista sanottavaa Miss Lillä on vain vähän. Beats & Bruises on ontoilla sanoituksilla kuorrutettu pinnallinen pastissiryöppy kevytsoulia ja muovimotownia. Väkinäisesti keikistelevine vokalisointeineen Miss Li uhkaa suorastaan ärsyttää. Ja minä kun olin vähällä rakastua tähän naiseen. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

The Most Serene Republic ‒ Pre Serene: Thee Oneironauts
Home of the Rebels

63 Viime vuosikymmenen puolivälissä Kanadasta ponnisti monta kiinnostavaa yhtyettä. Yksi näistä oli The Most Serene Republic, joka on kolmen pitkäsoiton jälkeen päättänyt julkaista arkistojen aarteita. Pre Serene esittelee orkesterin esiasteen, Thee Oneironautsin, äänityksiä vuodelta 2003. Vaikka töin tuskin täysi-ikäisten soittajien esityksessä on paljon luonnosmaisuutta, Zoltar Speaksin kaltaiset himmeät helmet osoittavat, että albumilla on anekdoottiarvon lisäksi muutakin tarjottavaa. Ilahduttavan persoonallisesti soiva äänite on kodikas ja nukkavieru, parhaimmillaan jopa haikean kaunis. Seesteisen pinnan alla kytevä kaaoksen uhka osoittaa, että Thee Oneironautsin musiikki on ruumiillinen osa The Most Serene Republicin kasvutarinaa. Vaikka yhtyenuorukainen ei uskalla nostaa kappaleitaan kovin korkeaan liitoon, se ei suostu myöskään ujostelemaan. Siellä täällä kasvavat nerokkuuden versot auttavat kuulijaa kestämään satunnaiset kasvukivut. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

Pinback – Information Retrieved, Pt A
Temporary Residence Limited

70 Törmäsin Pinbackiin joskus vuosituhannen vaihteen tienoilla ja ihastuin kovasti sen This Is a Pinback -debyyttiin. Armistead Burwell Smith IV:n sekä Rob Crow’n kokeelliseksikin mainitussa indierockissa oli yhtä aikaa jotain oudosti ajatonta ja silti niin tunnistettavasti aikaansa kiinnittyvää. Debyytin jälkeen yhtye katosi tutkastani, enkä ole sen koommin kaksikon tekemisiä seurannut. Siksi Pinbackin uusi kahden kappaleen Information Retrieved Pt A -EP on mieluisa yllätys. Yhtye luottaa osittain samaan reseptiin kuin uransa alussa: nakuttavat rummut ja kitarat muodostavat yhdessä basson ja risteilevien lauluraitojen kanssa sulavan kokonaisuuden, josta puuttuvat kaikki turhat paisuttelut ja kliimaksit. Kiehtovinta Pinbackissa onkin sen kyky tehdä musiikkia, jossa sen vähäeleisyydestä huolimatta sorrutaan vain harvoin tasapaksuuteen. Vaikka lähimmät verrokit löytyvät vuosikymmenen takaa Built to Spillin, Elliott Smithin ja varhaisen Death Cab for Cutien kaltaisista nimistä, on Pinback säilyttänyt soundissaan sen tietyn ajattomuuden. (Tuomo Yrttiaho)

Video ei ole enää saatavilla