Turun VPK:n talo brankku. Täällä äänitettiin ensimmäiset kokonaan Suomessa valmistetut äänilevyt.

Suomalainen levyiskelmä teki läpimurtonsa 1920-luvun lopussa, ja 1930-luku oli suomalaisen iskelmän ensimmäinen kultakausi, jonka vaikutus suomalaiseen pop-musiikkiin on jatkunut näihin päiviin saakka. Nuorgamin Suomi-iskelmän ensitahdit -sarjassa palataan juurille ja tutustutaan 1930-luvun suurimpiin hitteihin.

1930-luvun viimeiset vuodet muistettiin Suomessa pitkään ”vanhoina hyvinä aikoina”. Elintaso nousi ripeästi, ja poliittiset jännitteet olivat lientyneet vuosikymmenen alun hurjien vuosien jälkeen. Maassa odotettiin jo kuumeisesti vuoden 1940 olympialaisia: Helsingin uusi stadion vihittiin käyttöön kesällä 1938. Jopa kesät 1938 ja 1939 olivat poikkeuksellisen lämpimiä.

Myös suomalaisessa iskelmässä vuodet 1938 ja 1939 jäivät historiaan todellisena kulta-aikana. Levyjä tehtiin paljon ja ne myivät hyvin. Iskelmän kirjo vaihteli laidasta laitaan: kansanmusiikista ammentava haitarivetoinen iskelmä kukoisti edelleen, mutta toisaalta swing alkoi olla valtavirtaa etenkin kaupungeissa.

Swing kytkeytyi myös yhteiskunnallisiin teemoihin: amerikkalaiset vaikutteet, musta rytmimusiikki ja epämääräinen improvisointi eivät oikein pudonneet kansallismielisiin oikeistopiireihin. Näitä miellytti enemmän jo vakiintunut, mieluiten Saksasta vaikutteita ammentava iskelmämusiikki.

Vuosikymmenen alkupuolella Dallapén haitarijazz oli nauttinut suurta kansansuosiota, olihan laulujen aiheetkin usein poimittu kansallisesta kuvastosta. Nyt Dallapékin näytti kääntäneen selkänsä vanhalle yleisölleen. Edistyksellinen, swingiä diggaileva kaupunkilaisnuoriso piti luonnollisesti kunnia-asianaan halveksua rahvaanomaiseksi katsomaansa kansanmusiikki-iskelmää.

Tulevaisuus näytti vielä valoisalta, mutta horisontissa häämötti synkkiä pilviä.

GEORG MALMSTÉN & ODEON-TANSSIORKESTERI: HEILI KARJALASTA (1938)

Video ei ole enää saatavilla

Kesäkuussa 1937 Georg Malmstén oli viettämässä lomaansa Viipurin lähellä, kun häntä pyydettiin esiintymään paikallisille juhannusjuhlille. Malmstén otti kutsun vastaan ja päätti kyhätä juhlien kunniaksi uuden laulun, johon hän halusi liittää jonkinlaista paikallisväriä. Säe ”hei Karjalasta heilin minä löysin” juolahti hänen mieleensä, ja sävellys syntyi helposti.

Sanoissa Malmstén tarvitsi ystävänsä Roine Rikhard Ryynäsen apua. Hän lähetti sävellyksen ja jo kirjoitetut sanat postitse Ryynäselle ja edellytti tältä nopeaa toimintaa. Ei mennyt kuin kolme päivää, ja Malmstén sai sanat paluupostissa. Foksi Heili Karjalasta sai ensiesityksensä juhannuksena 1937. Yleisö piti laulusta, joten seuraavana vuonna Malmstén päätti levyttää sen Berliinissä.

Heili Karjalasta oli välitön menestys. Levy myi noin 5 000 kpl ja oli siten suuren iskelmävuoden 1938 toiseksi myydyin savikiekko Matti Jurvan Savonmuan Hiliman jälkeen. Laulun aikalaismenestystä on edelleen helppo ymmärtää: melodia on tarttuva, Malmsténin tulkinta on jylhä, ja Odeon-levymerkin studio-orkesteri soittaa dynaamisesti ja tarkasti.

Meneväksi haitarifoksiksi tarkoitettuun lauluun alettiin liittää tummempia sävyjä vasta syksyllä 1939 Neuvostoliiton aluevaatimusten myötä.

ARVI TIKKALA & HMV-TANSSIORKESTERI: SÄ KAUNEHIN OOT (1938)

Video ei ole enää saatavilla

Vuoden 1936 hitti-iskelmä Vaimokkeen jälkeen Arvi Tikkala oli käynyt teatterityönsä ohessa ahkerasti levytysmatkoilla Tukholmassa ja Kööpenhaminassa. Tikkalan repertuaari oli erittäin laaja: hän lauloi levylle fokseja, jenkkoja, polkkia, tangoja ja valsseja. Foksiosastoa leimasi kotimaisilla levymarkkinoilla poikkeuksellisen voimakas swingpainotus, josta käy esimerkiksi menestysfoksi Sä kaunehin oot.

Sä kaunehin oot oli alun perin jiddishinkielinen musikaalisävelmä Bay mir bistu sheyn. Vuonna 1937 amerikkalainen lauluyhtye Andrews Sisters teki laulusta kansainvälisen hitin swingversiollaan Bei Mir Bist Du Schön. Kappale levytettiin uudelleen lähes kaikissa teollisuusmaissa aina Neuvostoliittoa ja Saksaa myöten. Saksassa laulu tosin kiellettiin välittömästi, kun natsipuolueen propagandaosasto oivalsi sen juutalaisen alkuperän. Suomessa kappaleen levyttivät sekä Georg Malmstén että Arvi Tikkala.
Malmsténin tulkintaa säestää Dallapé, ja tunnelma vivahtaa jonnekin swingin ja juutalaisen perinnemusiikin välimaastoon. Tikkalan versio on selvästi swingpainotteisempi. Levy-yhtiön tanskalainen orkesteri säestää varmasti, ja Tikkalan tyylikkään lauluosuuden ansiosta levytys kiilaa laulun saamien kotimaisten tulkintojen kärkipaikalle.

Tikkalan vauhdikkaasti käynnistynyt ura katkesi sotaan. Hän kaatui Kollaanjoella kymmenen päivää ennen talvisodan loppua.

HARMONY SISTERS & DALLAPÉ: O JOSEF, JOSEF (1939)

Video ei ole enää saatavilla

Maire, Raija ja Vera Valtosen muodostamaa Harmony Sistersiä verrattiin Suomessa usein amerikkalaiseen Andrews Sistersiin, joka teki läpimurtonsa samoihin aikoihin. Valtosen sisarukset eivät tunteneet yhtyettä uransa alkuaikoina, mutta kuultuaan Andrews Sistersin musiikkia hekin saattoivat todeta, että tyylillinen yhteys oli ilmeinen. Se oli toki vain luonnollista, sillä molemmat pitivät esikuvinaan varhaisempia swinghenkisiä lauluyhtyeitä.

Andrews Sistersin Bei Mir Bist Du Schön oli ollut maailmanlaajuinen menestys, joten yhtye päätti jatkaa hyväksi havaitulla linjalla. Edeltäjänsä tavoin juutalaiseen musikaalisävelmään perustuva single Joseph, Joseph menestyi jälleen hyvin. Tällä kertaa hittiin tarttui ensimmäisenä Suomessa Harmony Sisters.

Harmony Sistersin ja Dallapén levytys O Josef, Josef toukokuulta 1939 on suurin piirtein tyylikkäintä swingiä, mitä Suomessa on äänitetty. Valtosen sisarusten laulusoundi on hieno, vähän tumma, ja Dallapé on löytänyt 1930-luvun viimeisinä vuosina vaalimansa hienostuneen swingtyylin. Klarinettia soittaa orkesteriin kesällä 1938 liittynyt amerikansuomalainen Bruno Laakko, joka oli pitkälti vastuussa Dallapén uudesta sweetiksi luonnehdittavasta soundista.

Sota-aikana Harmony Sistersistä tuli Suomen ensimmäinen kansainvälistä menestystä saavuttanut yhtye. Sisarukset kiersivät ahkerasti Ruotsissa ja Keski-Euroopassa, esiintyivät radiossa ja levyttivät eri kielillä. Menestyksestä huolimatta kotimaassa kuultiin myös moitteita: esiintyminen Saksassa antoi aihetta kritiikkiin saksalaismielisyydestä, kun taas äärioikeistolaisen IKL-puolueen Ajan Suunta -lehti syytti Harmony Sistersiä ”eroottisesta bolsevismista”.

Sodan jälkeen sisarukset asettuivat Ruotsiin, jossa Harmony Sisters teki useita menestyslevyjä 1950-luvun alkupuolella.

A. AIMO & SOINTU-ORKESTERI: KAUNIS ON LUOKSESI KAIPUU (1939)

Video ei ole enää saatavilla

Vuoteen 1938 asti kaikki suomalaiset äänilevyt, myös Suomessa äänitetyt, oli painettu ulkomailla. Tilanteeseen tuli muutos, kun turkulainen Sointu-yhtiö hankki Saksasta käytetyn levyprässin. Levy-yhtiö sai puuhamiehekseen monitoimimuusikko Usko Hurmerinnan, jonka osaksi tuli päävastuu kappaleiden sävellyksistä, sanoituksista ja sovituksista. Ensimmäiset kokonaan Suomessa valmistetut äänilevyt äänitettiin Turun VPK-talolla helmikuussa 1938.

Soinnun varhaiskauden menestyksiä oli kansansuosikki A. Aimon laulama valssi Kaunis on luoksesi kaipuu. Laulun luoja, iskelmänikkari Eino Partanen oli kokenut kesällä 1938 tuskallisen eron. Sävelmä ja sanat syntyivät henkilökohtaisesta kokemuksesta: ”Muistosi on mulle kallis / muuta kun jäljel ei oo”. Partasen järkytys oli suuri, kun hän kuuli sanoja spontaanisti usein muutelleen Aimon laulaneen säeparin levylle muodossa ” Muistosi on mulle kallis / mutta kun jäljet ei oo.

Kaunis on luoksesi kaipuu oli vuoden 1939 suurimpia hittejä ja se myi hyvin, noin 3 000 kpl. Laulussa on erittäin kaunis melodia, jonka ansiosta se erottuu edukseen muista ajan slaavilaisista kaihovalsseista. Aimon tulkinta on korjauksista huolimatta uskottava, ja Hurmerinnan johtama, turkulaisista ravintolamuusikoista koottu Sointu-orkesteri soittaa tutulla ja turvallisella haitarityylillä. Seuraavina vuosina laulun suosio vain kasvoi, ja A. Aimosta tuli Georg Malmsténin rinnalla sota-ajan suosituin laulaja.

MATTI JURVA: VÄLIAIKAINEN (1939)

Video ei ole enää saatavilla

Vuoden 1938 ykköshitiksi nousseen Savonmuan Hiliman jälkeen Matti Jurva ja hänen sanoittajaparinsa Tatu Pekkarinen toistivat samaa kaavaa varioiden menestyksensä useaan otteeseen. Hyvin myyneitä humoristisia jenkkoja ja polkkia syntyi 1930-luvun viimeisinä vuosina kuin liukuhihnalta.

Iskelmäuransa ohessa Jurva ehti näytellä elokuvissa. Vuoden 1939 alussa sai ensi-iltansa Nyrki Tapiovaaran ohjaama musikaali Kaksi Vihtoria, jossa Jurva esiintyi ravintolan seremoniamestarin roolissa. Tässä roolissa hän esitti ensimmäisen kerran sittemmin ikivihreäksi nousseen ja lukuisia eri tulkintoja poikineen jenkan Väliaikainen. Jurva itse ei levyttänyt laulua koskaan, joten oheinen versio on poimittu suoraan elokuvan ääniraidalta.

Taustahälystä, sekavasta soitosta ja mahdollisesti ääniraidan venymisestä johtuvista häiriöistä huolimatta Väliaikaisen potentiaali käy selvästi ilmi. Jurvan kappaleille ominainen elämänmyönteinen humoristisuus on tiessään, mutta huumoria ei ole korvattu väsyneellä melankolialla, vaan Väliaikaisessa on suomalaiselle iskelmälle harvinaista melodraamaa ja suuruuden tuntua. Pekkarisen sanoitus on yksi hänen parhaistaan, ellei jopa paras:

”Elo ihmisen huolineen, murheineen se on vain väliaikainen
ilon hetki myös helkkyvin riemuineen se on vain väliaikainen
tämä elomme loisto ja rikkaus sekä rinnassa riehuva rakkaus
ja pettymys tuo, totta tosiaan, väliaikaista kaikki on vain”

Sotavuosina Jurva pääsi levyttämään vain harvoin. Viimeisistä vuoden 1942 sessioista muistetaan erityisesti hänen propagandalaulunsa Niet Molotoff. Jurva joi itsensä hengiltä Helsingissä vuonna 1943.

BRUNO LAAKKO & LEPAKOT: KISSA VIEKÖÖN (1939)

Video ei ole enää saatavilla

Dallapén johtaja Martti Jäppilä oli lähes koko 1930-luvun ajan pyrkinyt hillitsemään yhtyeen nuorempien jäsenten jazzinnostusta. Pieniä myönnytyksiä tehden hän oli onnistunut tavoitteessaan aina vuoteen 1938 asti, jolloin Dallapén jäsenet valitsivat äänestyksessä puhallinvirtuoosi Bruno Laakon kapellimestariksi ksylofonisti Eino Katajavuoren tilalle. Erimielisyydet Dallapén musiikillisesta linjasta repivät yhtyettä, ja lopputuloksena Katajavuori ja haitaristi Viljo Vesterinen päättivät lähteä lätkimään. Jäppilä ajautui lopulta sivuun orkesterin johdosta, ja Laakko saattoi keskittyä tekemään Dallapésta täysin modernia swingbändiä.

Samoihin aikoihin tapahtui myös toinen merkittävä muutos: Dallapén oli lähdettävä Heimolan talosta, jossa se oli soittanut vuodesta 1933 lähtien. Yhtye joutui kiertolaiseksi ja se oli jatkuvassa käymistilassa. Keväällä 1939 Laakko sai kiinnityksen vakituiseksi kapellimestariksi Kaisaniemenkatu 7:ssä sijaitsevaan Lepakko-ravintolaan ja kokosi mieleisensä kokoonpanon Dallapén soittajista.

Laakon ohjauksessa Dallapén ohjelmisto oli huomattavan jazzpitoista. Hänen esikuvanaan oli swingkuningas Benny Goodman, ja hän oli itsekin taitava improvisoija. Joidenkin mielestä Laakko jopa pilasi Dallapén viedessään sen kokonaan anglosaksiselle swinglinjalle. Jäppilän vaikutuksen hellittäessä jazzpainotus pääsi myös levylle, kun yhtye kävi levyttämässä Käpylän työväentalolla nuoren Olavi Virran kanssa kesällä 1939. Sopimussyistä johtuen yhtye levytti vakipaikkansa pohjalta keksityllä nimellä Lepakot.

Käpylän sessioiden tunnetuin levytys lienee käännösfoksi Kissa vieköön, Louis Armstrongin hitti vuodelta 1938. Virran alkuspiikin jälkeen avautuu suomalainen swingtaivas. Lepakkojen soitto on Laakon ihailemaa hienostunutta ja notkeaa sweetiä. Levy kuuluu niihin harvinaisuuksiin, joilla Laakko laulaa itse, ja vieläpä suomeksi. Amerikansuomalaisella aksentilla vedetty lauluosuus on kerrassaan hurmaavan laiska ja rento, ja lopun legendaarinen huudahdus ”mistä sä ne sait?” kruunaa koko komeuden.

Levyä on monesti arvioitu menetettyjen mahdollisuuksien kautta. Sota katkaisi suomalaisen tanssimusiikin kehityksen, eikä mikään jazziin vivahtava ollut poliittisen johdon suosiossa sotavuosina. Eugen Malmstén sai sentään kiertää rintamalla johtamansa Bunker Boys -swingbändin kanssa. Jatkosodan sytyttyä Yhdysvallat kutsui kansalaisensa kotiin, ja niin Bruno Laakkokin palasi Yhdysvaltoihin viimeisellä Petsamosta lähteneellä laivalla.

Kaikesta huolimatta Kissa vieköön ja sen kaltaiset levyt kertovat edelleen siitä korkeasta tasosta, jonka suomalainen iskelmämusiikki oli saavuttanut 1930-luvun loppuun mennessä. Liikkeelle oli lähdetty Emmasta, ja vain kymmenessä vuodessa oli kuljettu todella pitkä matka.

Ansa Ikonen ja Tauno Palo elokuvassa Vaimoke.

Suomalainen levyiskelmä teki läpimurtonsa 1920-luvun lopussa, ja 1930-luku oli suomalaisen iskelmän ensimmäinen kultakausi, jonka vaikutus suomalaiseen pop-musiikkiin on jatkunut näihin päiviin saakka. Nuorgamin Suomi-iskelmän ensitahdit -sarjassa palataan juurille ja tutustutaan 1930-luvun suurimpiin hitteihin.

1930-luvun puolivälissä ja sen jälkeen Suomen talous kasvoi erittäin voimakkaasti, ja pula-ajasta toivuttiin nopeasti. Kaupungeissa oli jälleen töitä tarjolla. Maaltamuutto lähti taas käyntiin, ja kaupunkien huvitukset vetivät etenkin nuorisoa puoleensa. Yksi huvitus oli ylitse muiden: elokuva.

Äänielokuvan maailmanvalloitus oli alkanut Yhdysvalloista vuonna 1927. Ensimmäinen äänielokuva oli nimeltään enteellisesti The Jazz Singer. Kun äänielokuva löi Suomessa läpi vuosikymmenen alkupuolella, se kiihdytti amerikkalaisen viihdekulttuurin kokonaisvaltaista rantautumista. Aiemmin Suomessa oli korostettu kansallisen kulttuurin merkitystä myös viihteessä, mutta nyt kävi yhä vaikeammaksi taistella kansainvälisen populaarikulttuurin vaikutusta vastaan.

Iskelmämusiikin saralla elokuvien vaikutus oli valtava. Kansainväliset muusikkovierailut olivat erittäin harvinaisia sotienvälisessä Suomessa. Sen sijaan elokuvien kautta uusimmat iskelmät kuultiin Suomessa alkuperäisversioina vain pienellä viiveellä. Suuri yleisö ei juuri tuontilevyjä harrastanut, ulkomaanmatkoista puhumattakaan, mutta nyt sillekin tuli mahdolliseksi kuulla nykyaikaisinta viihdemusiikkia Atlantin tuolta puolen.

Äänielokuvan läpimurto sattui samoihin aikoihin kuin swingbuumin käynnistyminen niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin. Svengaavia sovituksia, suuria torvisektioita ja big bandeja suosivan swingin myyttinen alkuräjähdys tapahtui Benny Goodmanin soittaessa yhtyeineen Los Angelesissa elokuussa 1935. Pian anglosaksista linjaa mukailevat muusikot omaksuivat Suomessakin swingin ihanteet. Swingin vaikutus kuuluu monilla 1930-luvun jälkimmäisen puoliskon iskelmälevyillä.

Arvi Hänninen & Rytmi-Pojat – Abessinia (1935)

Video ei ole enää saatavilla

Eugen Malmsténin johtama Rytmi-Pojat oli Ramblersin ohella 1930-luvun modernein suomalaisorkesteri. Kun vuosikymmenen puolivälissä swing kantautui Suomen kamaralle, Rytmi-lehden perustaja Cecil Backmansson keksi ajatuksen amerikkalaistyylisestä swingohjelmasta Yleisradiolle. Yhtye muodostettiin ohjelmaa varten vuonna 1934 nimellä Rytmin Radio-Pojat, josta päädyttiin Radion Rytmi-Poikien kautta Rytmi-Poikiin.

Kokoonpano oli Suomen oloissa harvinainen, jopa 14-miehinen big band. Haitari, suuren yleisön suosikki-instrumentti, jätettiin pois heti kättelyssä. Rytmi-Poikien radio-ohjelmisto käsitti lähinnä amerikkalaista ja englantilaista swingiä. Sama päti keikkoihin, joita orkesteri soitti pääasiassa Helsingissä. Yhtyeen moderni soundi vetosi pääkaupungin koululaisiin ja opiskelijoihin, mutta suuri yleisö jäi valloittamatta. Malmstén kertoi:

”Muu Suomi kuuli meitä radiosta, ja olimme epävarmoja, millaisen menestyksen musiikkimme elävän yleisön edessä saisi. Syksyllä 1935 vierailimme muun muassa Varkaudessa. Ennen illan esiintymistä kiertelin paikkakunnan maisemia katselemassa. Konserttijulisteitamme oli kiinnitetty puhelinpylväisiin, ja erään vieressä oli juuri pari miestä tarkastelemassa orkesterin valokuvaa. Kuulin parahiksi kun toinen sanoi toverilleen: ’Taitaa olla semmoinen herrojen orkesteri, kun ei ole yhtään haitaria mukana’.”

Levytyksissä jazzdiggari Malmsténin oli taivuttava vetämään lempimusiikkinsa sijasta perinteisempää linjaa, joskin soundi oli sittenkin modernimpi kuin Dallapélla ja muilla orkestereilla. Esimerkistä käyköön Usko Hurmerinnan salanimellä U. Talka sanoittama ja säveltämä foksi Abessinia, epäilemättä juuri syttyneen Italian–Etiopian sodan innoittama eksotiikkapläjäys. Oululaisen amatöörilaulaja Arvi Hännisen perinteisen lauluosuuden jälkeen orkesteri pääsee vauhtiin, ja lopussa soitto suorastaan svengaa. Levy ei myynyt mitenkään erityisesti, mikä ei estänyt Rytmi-lehteä kirjoittamasta sen menneen ”kuin kuumille kiville”.

Arvi Tikkala & HMV-Tanssiorkesteri – Vaimoke (1936)

Video ei ole enää saatavilla

Vuoden 1936 suosituimpia kotimaisia elokuvia oli Hilja Valtosen romaaniin perustuva romanttinen komedia Vaimoke, jonka pääosissa nähtiin Ansa Ikonen ja Tauno Palo. Elokuva edusti sujuvaa amerikkalaistyyppistä komediaviihdettä, joten oli hyvin sopivaa, että myös sen musiikissa kuuluivat kansainväliset virtaukset.

Elokuvan musiikista oli vastuussa Harry Bergström, Suomen ensimmäinen päätoiminen elokuvasäveltäjä. Bergström oli soittanut pianoa 1920- ja 1930-lukujen vaihteessa useissa jazzyhtyeissä, ja todennäköisesti sitä perua on hänen sävellystöissään kuuluva ulkomainen, lähinnä amerikkalainen vaikutus. Monista aikalaisistaan poiketen Bergström ei pyrkinyt oikeastaan lainkaan jäljittelemään aikaisempaa kotimaista iskelmää. Bergströmin tavoitteet pääsivät hyvin esille elokuvan tarttuvassa tunnussävelmässä Vaimoke.

Pula-ajan valsseihin ja haitarijazziin verrattuna Vaimoke edustaa jotain aivan muuta: kansainvälisempää, modernimpaa ja optimistisempaa aikaa. Levy oli helsinkiläisen Arvi Tikkalan ensilevytys ja välitön läpimurto iskelmätähtenä. Neljän seuraavan vuoden aikana hän esiintyi yli sadalla levyllä. Tikkalan miellyttävä tenori ja sillä esitetyt elegantit swingfoksit vetosivat ensisijaisesti kaupunkien keskiluokkaan. Elantonsa Tikkala ansaitsikin päätoimisena näyttelijänä ensin Helsingissä, sitten Viipurissa ja lopulta Tampereella.

A. Aimo & Dallapé – Viidakkolaulu (1937)

Video ei ole enää saatavilla

1930-luvun mittaan Dallapé-soundi kävi läpi suuria muutoksia. Kiihkein muutosvaihe koettiin talvella 1935–36, kun orkesteri rupesi treenaamaan pääasiassa amerikkalaisiin ja englantilaisiin jazzsovituksiin perustuvaa ohjelmistoa. Heimolan talon tansseissa tällainen uudehko tuontitavara syrjäytti pian Dallapén levytetyn ohjelmiston lähes kokonaan. Orkesterin johtaja Martti Jäppilää tämä harmitti, sillä hän oli perinteisen iskelmän ystävä ja toisaalta soitti itse haitaria, josta nyt oltiin luopumassa amerikkalaisemman tyylin nimissä. Mahdollisesti häntä myös huolestutti asemien menettäminen maakunnissa, joissa uusi tyyli ei saanut vastakaikua.

Helsingissä tilanne oli toisenlainen. Haitarijazzin alalla kilpaillut Amarillo ei ollut enää uhka, mutta Eugen Malmsténin johtama big band Rytmi-Pojat muodostui merkittäväksi kilpailijaksi vuodesta 1934 lähtien. Rytmi-Poikien maine oli kasvanut yhtyeen esiintyessä säännöllisesti Fazerin kahvilassa, ja siitä oli tullut keskiluokkaisen nuorison uusi suosikki.

Dallapén jäseniä ärsytti myös Rytmi-Poikien väsymätön hehkutus ja Dallapén väheksyntä vastikään perustetussa Rytmi-lehdessä. Syksyllä 1936 Jäppilä korjasi tilanteen ostamalla taloudelliseen ahdinkoon joutuneen lehden, minkä jälkeen kirjoitusten sävy muuttui äkkiä.
Luonnollisesti Dallapé halusi haastaa Rytmi-Pojat myös itse musiikin kentällä.

Hurjimmasta päästä on A. Aimon laulama Viidakkolaulu, joka purkitettiin savikiekolle syksyllä 1937. Alun perin Viidakkolaulu oli Malesiaan sijoittuvan amerikkalaisen Bring ’Em Back Alive -seikkailuelokuvan tunnussävelmä vuodelta 1932. Pian monet jazzyhtyeet olivat ottaneet kappaleen ohjelmistoonsa, ja Dallapékin oli esittänyt sen radiossa jo vuonna 1934.

Vanhan jazzviidakon sananlaskun mukaan improvisointia painottava ja vauhdikas hot kuului mustille bändeille, kun taas vähemmän improvisoitu ja sentimentaalisempi sweet oli valkoisten bändien alaa. Jälkimmäisetkin saattoivat silti nauttia enemmän hotin soittamisesta, mutta kaupallisempi sweet toi leivän pöytään. Toisaalta esimerkiksi swingkuningas Benny Goodmanin yhtye soitti menestyksellisesti molempia tyylejä. Swingin uskontunnustuksessa, Duke Ellingtonin vuonna 1931 kirjoittamassa jazzklassikossa It Don’t Mean A Thing (If It Ain’t Got That Swing) sanotaankin suoraan: “It makes no difference if it’s sweet or hot”.

Valtaosa Dallapén 1930-luvun loppupuolella levyttämästä jazzohjelmistosta edustaa lähinnä sweetiä, mutta mukaan mahtuu ainakin yksi merkittävä poikkeus. Kehotan lukijaa itse tarkistamaan, miten käy Dallapélta hot.

Georg Malmstén & Dallapé – Vetoketju (1937)

Video ei ole enää saatavilla

Muiden uutuuksien ohella myös ensimmäiset suomalaiset teatterimusikaalit tehtiin 1930-luvulla. Tuolloin niitä kutsuttiin vielä operetin nimellä, mutta uudenaikainen revyyoperetti oli hyvin erilainen ilmestys kuin vanhemmat keskieurooppalaiset operetit. Esitykset käsittelivät ajankohtaisia aiheita ja ne sisälsivät usein huumoria, jopa satiiria, sekä tietysti tanssia ja uutta musiikkia. Lontoon West Endin ja New Yorkin Broadwayn musiikkiteatterit elivät kukoistuskauttaan, ja anglosaksiset vaikutteet puskivat Suomessa läpi tälläkin alalla.

Helsingin Kansanteatterin (Kaupunginteatterin edeltäjä) tuottama revyy Lennokki vuodelta 1936 oli jonkinlainen pioneerityö. Se osoittautui menestykseksi, tuskin vähiten Georg Malmsténin säveltämien hilpeiden musiikkinumeroiden ansiosta. Jatkoa saatiin heti seuraavana vuonna: uuden revyyn nimeksi tuli Vetoketju. Sopimussyistä johtuen Malmstén ei itse voinut esiintyä Kansanteatterin näytöksissä, mutta niihin tehtyjä kappaleita hän levytti ahkerasti.

Vetoketjun nimisävelmä on Malmsténia hilpeimmillään. Päällisin puolin kyseessä on yhdentekevä hassuttelu, mutta kepeässä swingfoksissa on sittenkin tiettyä charmia. Varhaiselle suomalaiselle iskelmämusiikille tyypillisestä melankoliasta tai raskassoutuisuudesta ei ole jälkeäkään. Malmstén laulaa poikkeuksellisen ilmeikkäästi, ja Dallapén soitto on raikasta ja miellyttävän irrottelevaa. Roine Rikhard Ryynäsen sanat ovat nokkela ylistys tuolloin uudehkolle keksinnölle, ja kaiketi ajatukseen vetoketjun sulkemisesta ja avaamisesta on jo alun alkaen liittynyt myös eroottista vihjailua?

”Kun huudan ’vetoketju’, on vetos tiukkaa
Kun kuiskaan ’vetoketju’, et liiku hiukkaa
Oot ilo ihmisien ja apu parhain
Ei sulla vertaa päällä maan”

Harmony Sisters & Dallapé – Sataman valot (1937)

Video ei ole enää saatavilla

Naisääniä ei suomalaisen iskelmän ensimmäinen kultakausi juuri tuntenut. Operettitähti Annikki Arni levytti Dallapén kanssa joitakin kohtuullisesti menestyneitä iskelmiä. Malmsténien pikkusisko Greta Pitkänen oli pääosassa Georg-veljen Mikki Hiiri -lauluissa ja aloitteli uraansa iskelmälaulajana, kun sai yllättäen angiinamyrkytyksen ja kuoli jouluna 1938.

Ensimmäiset suomalaiseen iskelmämusiikkiin pysyvän jäljen jättäneet naisäänet kuuluivat Kotkasta 1930-luvun puolivälissä. Valtosen sisarukset Maire, Raija ja Vera olivat innoissaan amerikkalaisen Boswell Sistersin musiikista. Boswell Sisters oli niin ikään kolmen sisaren muodostama jazzvaikutteinen lauluyhtye, joka oli suosionsa huipulla 1930-luvun ensimmäisellä puoliskolla.

Boswell Sistersiä ja muita elokuvissa kuulemiaan lauluyhtyeitä jäljittelemällä Valtosen sisarukset löysivät oman kolmiäänisen tyylinsä. Ensimmäisen kerran he esiintyivät radiossa keväällä 1935, ja siinä yhteydessä Yleisradion musiikkipäällikkö Toivo Haapanen keksi heille nimen Harmony Sisters. Saatuaan musiikilliseksi johtajakseen ja sovittajakseen kapellimestari George de Godzinskyn kaikki tapahtui nopeasti.

Levytysstudioon Harmony Sisters astui Helsingissä syksyllä 1937.
Jo ensisingle, käännösfoksi Sataman valot on kansainvälistä tasoa. Dallapé säestää kiireettömästi ja nautiskelevasti, sisarukset laulavat kauniisti ja pehmeästi. Enkelimäinen sopraano kuuluu nuorimmalle Raija Valtoselle, joka oli yhtyeen johtaja. Ei ole vaikea arvata, että Harmony Sistersin esikuvat löytyivät amerikkalaisista swinghenkisistä lauluyhtyeistä. Itse sisarukset nimittivät tyyliään sweetiksi.

Sisarusten kansainvälisestä eleganssista huolimatta myös suomalainen grammariyleisö otti heidät nopeasti omakseen: Sataman valot nousi Dallapén tunnetuimpien ja myydyimpien levyjen joukkoon.

Matti Jurva & Ramblers – Savonmuan Hilima (1938)

Video ei ole enää saatavilla

Juttusarjan kolmannen osan swingpainotuksesta huolimatta ei pidä unohtaa, että valtaosa Suomessa myydyistä levyistä oli edelleen aivan muuta kuin anglosaksista jazzviihdettä. Suomalaisista ja slaavilaisista kansansävelmistä ammentavat, mieluiten haitarilla säestetyt jenkat, polkat ja valssit nauttivat kestävää kansansuosiota. Näin oli etenkin maaseudulla, jonka asukkaat muodostivat suomalaisten enemmistön vielä 1930-luvun lopussa.

Dallapé oli ollut Suomen suosituin yhtye käytännössä koko 1930-luvun ajan, eikä yksikään sen kilpailijoista kyennyt haastamaan sitä tosissaan yrityksistä huolimatta. Martti Jäppilän vastalauseista huolimatta yhtye katsoi asemansa niin vahvaksi, että soittajat saattoivat yhä enemmän keskittyä toteuttamaan musiikillista kunnianhimoaan piittaamatta suuren yleisön mieltymyksistä. Ironista kyllä, samaan aikaan vuosikymmenen alun edistyksellisin yhtye, Klaus Salmen johtama Ramblers oli kulkenut täysin vastakkaiseen suuntaan.

Esiintyessään Ramblers suosi edelleen anglosaksista jazzpainotteista ohjelmistoa, mutta levyillä yhtye päätyi säestämään Matti Jurvaa. Jurvan suosio oli kasvanut tasaisesti 1930-luvun mittaan, ja yhdessä sanoittajansa Tatu Pekkarisen kanssa hän oli taitava lukemaan grammariyleisön mieltymyksiä ja toiveita. 1930-luvun lopussa he pitivät melkeinpä yksin yllä humorististen, kertovien laulelmien kuplettiperinnettä.

Jurva ja Pekkarinen saivat palkintonsa kuplettiperinteen vaalimisesta vuonna 1938, kun kaksikon kuplettivalssi Savonmuan Hilima myi melkein 10 000 kpl. Se oli todennäköisesti 1930-luvun myydyin suomalainen levy heti vuosikymmenen vaihteessa ilmestyneen Georg Malmsténin Särkyneen onnen jälkeen. Näin Ramblers pääsi viimein lyömään Dallapén, vaikka omaa ansiota saavutuksessa oli vähän. Mahtava menestys lienee perustunut tarttuvaan melodiaan, Jurvan sympaattiseen tulkintaan ja ennen kaikkea kuopiolaisen Pekkarisen kirjoittamaan murretekstiin (litterointi omani):

”Niin kaanis oli ilima, mutta kaaniimpi oli Hilima
Niin hempeesti helema sillä tuulessa heilahtelj
Voe voe kun sais tuntee nuo tuhannet tunteet
Jotka silloin minun sielussain aelahtelj”