Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 341 Handsome Furs – Serve the People

Kanada ja pop – minkäs sille oikein voi. Toimii. Genren elektronisempaa laitaa edustaa tämä perverssillä tavalla Suomeen rakastunut aviopari. Biisi on uuden Sound Kapital -levyn helmi. Se yhdistää hienosti humisevan tuotannon, hyvällä tavalla perinteisen sävellyksen ja (myös Wolf Paradesta tutun) Dan Boecknerin sopivasti paatoksellisen ja julistavan laulutyylin. (Jarkko Immonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 340 Zervas & Pepper – Cigar Store Indian

Vihaan radiota suuresti. Kuulin kuitenkin virkistävän kappaleen YleX:n Uuden musiikin iltavuorossa. Tuntui kuin Neil Young ja Midlake kohtaisivat intiaanien leirinuotiolla. Vaikutuin ja tilasin Zervas & Pepperin albumin kuulematta sekuntiakaan muita biisejä. Levyn pikkukiva aikuisfolk petti odotukset, mutta Cigar Store Indian kuuluu kevyesti vuoden biisivalioihin. (Tomi Palsa)

Video ei ole enää saatavilla

Kappaleen studioversion voit kuunnella tästä.

# 339 Noah Kin – Outerspace

Valtavassa nosteessa julkaistu debyyttialbumi ei ehkä täyttänyt kaikkia kohtuuttomiksi kasvaneita odotuksia, mutta se oli kelpo päänavaus nuorelta räppäriltä. Outerspace on albumin paras biisi – hengästyttävästi eteenpäin kiitävä palanen jostain ulkoavaruuden ja klubin tanssilattian väliltä. Mikä huikeinta, sekä tuotanto että riimit ovat Noah Kinin omaa käsialaa. (Santtu Reinikainen)

Video ei ole enää saatavilla

# 338 Loch Lomond – Blue Lead Fences

Britannian suurimman järven mukaan itsensä nimennyt portlandilaisyhtye on kuin Sufjan Stevensin maanläheinen serkkupoika kengännauhabudjetilla. The Decemberistsin kanssa tehty Amerikan-kiertue ja sitä seurannut neljäs albumi toivat bändille vihdoin jonkinlaisen läpimurron, mikä kaikkia kellopelien, staccato-viulun, mandoliinien ja vibrafonien ystäviä ilahduttaa. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

# 337 The Dirtbombs – Good Life

Kun utelias ja konsepteihin tykästynyt rockbändi päättää tulkita albumillisen teknon klassikoita, on lopputuloksena sielukkaan kuuloinen versio kahdeksan vuoden takaisesta The Rapturesta. Tämä näkemyksellinen Detroit-synteesi Inner Cityn vuoden 1988 tanssihitistä maistunee myös heille, jotka toivovat musiikkinsa oikeiden ihmisten oikeilla soittimilla soittamana. (Mikko Valo)

Video ei ole enää saatavilla

# 336 Tenhi – Haaksi

Tenhin Haaksi on nimensä mukaisesti kuin pitkä venematka. Teemat polveilevat, musiikilliset kaaret ovat suorastaan postrockmaisia. Rytmi keinahtelee hijaisten laineiden lailla, ja etäisesti kaikuva piano on se seestynyt ulappa. Nämä vedet ovat tyyniä, matka etenee hiljalleen mutta varmasti. Haaksen nokassa Tyko Saarikko mumisee usvaisesti kuin ennenkin. Kaunista. (Mikael Mattila)

Video ei ole enää saatavilla

# 335 Nightwish – Storytime

Holopainen vihdoin lunastamassa täyden potentiaalinsa! Vähemmän itäsuomalaista heviautismia, enemmän Danny Elfmania, Lloyd Webberiä ja Abbaa! Vielä kun mies saisi karsittua Nightwishistä loputkin jäykän paalutusmetallin ainekset. Mitä paremmaksi bändi muuttuu, sitä enemmän se saa odottamaan hajoamistaan, jotta Holopainen voisi keskittyä esimerkiksi musikaaleihin. (Tommi Forsström)

Video ei ole enää saatavilla

# 334 Drive-By Truckers – Used to Be a Cop

2000-luvun ylivertaisimman southern rock -koplan yhdeksäs levy Go-Go Boots oli bändin uran heikoimpia – siltä löytyi ”vain” 4–5 virheetöntä americana-timanttia. Niistä kirkkain on Used to Be a Cop, piilevää raivoa kihisevä vinjetti päähänpotkitusta ja katkeroituneesta ex-jeparista, kuin Springsteenin Highway Patrolman, jossa kertoja ja päähenkilö ovat yksi ja sama. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

# 333 Eini – Mä jään

Vuoden ”vanha koulu kohtaa uuden aallon” -ilmiön omasta mielestäni pisimmän korren suhteessa odotustasoon vetänyt projekti oli Einin ja Lemonator-lähtöisen tuottajatiimin yhteistyönä syntynyt Mä jään, joka päivittää kasaridiskodiivan soundin 2010-luvulle menettämättä tippaakaan Iskelmäradio-ulottuvuudestaan, jolla daamin vanha fanikanta pysynee edelleen otteessa. (Tommi Forsström)

Video ei ole enää saatavilla

# 332 Jimmy Träskelin – Tuhannes laulu

Yksi vuoden lupaavimmista lauluntekijöistä tunnelmoi juhlavasti harmonin säestyksellä debyyttinsä päätösraidalla. Tyylikäs herrasmies tulkitsee kuin Hector parhaina päivinään. Laulussa on sekä paljon lopullista, että jotain avoimeksi jättävää: paljon kokenut tuulisen kylän poika juoksee rakastettunsa kanssa pitkin katua ja auringonlaskuun, kohti uusia seikkailuja. (Mikael Mattila)

Video ei ole enää saatavilla

Kappaleen studioversion voit kuunnella Spotifyn kautta tästä.

# 331 Kemopetrol – A Song & a Reason

Kemopetrol palaa tavalla, joka ei jätä toivomisen varaa. Huolella työstetyn albumin nimiraita kantaa tittelinsä taakan ylväänä ja jäntevänä. Melodia nousee korkeuksiin kuin huomaamatta, sanojen alakulossa on vapauttavaa uhmaa. Lopuksi niin rakenne kuin sävelkin katoavat tuuleen kuin tanssiaskelten häätämä epätoivo. Viimeistään silloin laulu ja sen syy ovat yhtä. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

Kappaleen studioversion voit kuunnella Spotifyn kautta tästä.

# 330 Totally Enormous Extinct Dinosaurs – Garden (Soul Clap Like It’s ‘97 Remix)

Silloin tällöin runopojat ja -tytöt kekkaavat, että tanssimusiikkihan on nastaa. Oxfordin dinot astelevat parketille Hot Chipin, Holy Ghostin ja kumppaneiden avaamaa väylää. Lakoninen laulanta asettuu luonnikkaasti ekstrovertin biitin lomaan. Soul Clapin tulkinta väittää olevansa vuodelta 1997 mutta lehmänkellot ja syndrumit vievät sen vielä kauemmas historiaan. (Harri Palomäki)

Video ei ole enää saatavilla

Sarja jatkuu huomenna.

Varokaa Kalliossa! Tätä on luvassa yleisissä saunoissanne lokakuun alussa!

Montrealin elektropoppaileva aviopari esiintyy lauantaina Tavastialla. Pitkällä automatkalla Missourista Oklahomaan Dan Boeckner ja Alexei Perry kertoivat Nuorgamille, miltä tuntuu seistä alasti Mannerhemintiellä, huusivat toistensa päälle ja tahtoivat saunaan Kallioon.

Mitä kappaletta olette kuunnelleet eniten elämänne aikana?

Dan: “The Clashin White Man (In Hammersmith Palaisia). Pidän kappaleen välittömyydestä ja siitä, miten löysästi vokaalit on sovitettu.”

Video ei ole enää saatavilla

Alexei: ”Vartuin osittain Karibialla. Kuuntelin isäni kanssa päivittäin Otis Reddingiä. Se oli lapsuuteni soundtrack ja on sitä oikeastaan vieläkin. Kun menimme Danin kanssa naimisiin, soitimme These Arms of Minen.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä kappaletta todennäköisimmin pyydätte dj:ltä silloin, kun olette todella, todella humalassa?

Dan: “Digital Undergroundin The Humpty Dancea… Ja tämä on totuus.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä artisti tai yhtye tekee maailman täkeintä musiikkia juuri nyt?

Alexei: ”En ole varma osaanko vastata tähän täysin, mutta mielestäni pekingiläinen Car Sick Cars on todella tärkeä yhtye. He pureutuvat siihen mitä nykyään tarkoittaa olla elossa ja tavoittavat yhä enemmän ja enemmän ihmisiä, jotka samaistuvat musiikista huokuvaan tyytymättömyyteen. Pidän heidän tupakasta kertovasta kappaleestaan Zhong Nan Hai. Se herättää minut.”

Video ei ole enää saatavilla

Dan: ”Paha sanoa. Jotkut tekevät musiikillisesti tärkeää musiikkia, toiset tekstillisesti tärkeää musiikkia. Joten vastaus riippuu siitä miten määrittää tärkeyden.”

Kenen muusikon kuolema on viimeksi koskettanut teitä syvästi?

Dan: ”Jay Reatardin. Olimme kotona Montrealissa.”

Alexei: ”Vic Chesnutt oli todella läheinen monille ystävilleni. Minulla oli tilaisuus illastaa kerran hänen kanssaan. Hänen kuolemansa on todellinen menetys meille kaikille.”

Video ei ole enää saatavilla

Teillä on erikoinen suhde Suomeen, ja olette kutsuneet Helsinkiä toiseksi kodiksenne. Kuinkas nyt näin?

Dan: ”Olemme saaneet paljon todella läheisiä ystäviä Helsingissä. Tiesin Helsingin olevan toinen kotini sillä kirkkauden hetkellä, kun seisoin alasti lumisateessa Mannerheimintiellä vedettyäni itseni maailmanlopun jurriin Errottajassa.”

Alexei: ”Kannatan, vaikken kokenutkaan samaa ’kirkkauden hetkeä’. Hauskimmat hetkeni ovat yleensä niitä kaikkein utuisimpia ja mystisimpiä, ja monet niistä olen kokenut Suomen maaperällä.”

Yksi paikka Suomessa, jossa ette ole käyneet, tai asia, jota ette ole vielä Suomessa kokeneet?

Dan: ”Haluamme mennä yleiseen saunaan Kaaliossa.”

Alexei: ”En usko, että ehdimme tällä kertaa, mutta haluan pian päästä käymään kunnolla pohjoisessa.”

Mitkä ovat lempisäkeenne poplyriikassa?

”White riot, I wanna riot
White riot, a riot of my own”
The Clash – White Riot

Alexei: “Me kaikki tarvitsemme poliittiset hymnimme muuttaaksemme maailmaa, vaikka sitten vain laulun ajaksi.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä klassista popkappaletta ette ole koskaan oikein ymmärtäneet?

Dan: “Santanan Black Magic Womania. En ymmärrä sen viehätystä. [Black Magic Woman on alun perin Fleetwood Macin kappale – toim. huom.]”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on ärsyttävin tulkinta, joka musiikistanne on tehty?

Molemmat: ”Että olisimme ’indierock-bändi’.”

Mitä todennäköisimmin laulatte karaokebaarissa?

Dan: “R.E.M.:n Losing My Religionin.”

Video ei ole enää saatavilla

Alexei: “Shania Twainin Man! I Feel Like a Womanin. Valitettavasti näin on myös usein käynyt.”

Video ei ole enää saatavilla

Lempikappaleesi Eppu Normaalilta?

Molemmat: ”Tahdon sut!”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä artistia tai bändiä suosittelisitte ensimmäisenä mielenkiintoiselle tuttavuudelle?

Alexei: ”Azraa. Se on serbibändi, joka jokaisen tulisi tuntea, mutta josta kukaan entisen Jugoslavian ulkopuolella ei tunnu tietävän.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä oli ensimmäinen popkappale, josta muistatte pitäneenne?

Alexei: ”Tina Turnerin Crazy. Liu’uin sukkasillani edestakaisin kotini eteiskäytävää isäni ja siskoni kanssa.”

Mitä suomalaisia bändejä tai artisteja olette viime aikoina kuunnelleet?

Molemmat: ”Islajaa, kuten aina. Pets on Prozacia. Circleä. K-X-P:tä. Paavoharjua. TV-Resistoria.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on edellinen todella hyvä kappale, jonka olette kuulleet?

Dan: “Class Actressin Keep You.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on noloin omistamanne levy?

Dan: ”Mikään levyhyllyssäni ei nolostuta minua. No, ehkä pari Peter Gabrielin lähdön jälkeistä Genesis-levyä.”

Jim Morrison – nero vai pölvästi?

Dan: ”Jim Morrison Jim Morrisonina = pölvästi. Val Kilmer Jim Morrisonina = nero.”

Alexei: ”Ha ha ha! Täydellistä!”

Handsome Furs Helsingin Tavastialla 8.10. Liput ennakkoon Tiketistä, 15 euroa.

http://vimeo.com/26138933

(Jason Drake)

62Parhaiten muun muassa Midlakelle ja Def Jux -hiphoplevymerkin artisteille tekemistään remixeistä tunnettu Cassettes Won’t Listen (brooklyniläinen Jason Drake) hapuilee elektropopin parissa sympaattisesti, mutta yllättävän amatöörimäisesti. Haukotuttavasti nimetty EVINSPACEY on sitä kiinnostavampi, mitä lähempänä keskitietä se kulkee. Perfect Day ja Wave to the Winners ovat The Postal Servicen ja Morr Musicin folktronica-artistien hengessä soivaa söpöilypoppia, joka on kuin luotu televisiomainoksiin. Dubstepistä ja Hot Chipistä muistuttavien rytmikokeilujen kohdalla Drake astuu sen sijaan syvälle metsän uumeniin. Suurta riemua Cassettes Won’t Listen ei tarjoa, mutta kelvolliseksi köyhän miehen Memory Tapesiksi siitä sentään on. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Ronnie Dunn – s/t

Sony Music

40 Jossain vaiheessa 1990-lukua sitä vain ymmärsi, että country-musiikki oli astunut 1980-luvun kaavamaisimman AOR:n saappaisiin ja stadionluokkaan. Brooks & Dunn -duo oli yksi sen ajan suosituimpia ja laskelmoivimpia yhtyeitä. Kahta vaille jokainen levy myi platinaa. Pari erosi vuonna 2009. Ronnie Dunnin ensimmäinen soololevy ei eroa duon tuotannosta juuri millään tavalla. Biisit käsittelevät yhä kovin tutuilla ja tylsillä tavoilla mytologista työväenluokkaiskokemusta, miehen omaa tarvetta rockata stetson päässä, honky tonk-baareja, joissa kadonneet sielut kokoontuvat, ja pieleen menneitä ihmissuhteita. Jos eroja haluaa hakemalla hakea, voi ehkä uskotella itselleen, että Ronnie Dunnin soundipolitiikka on hiukan särmikkäämpi kuin vanhalla bändillä. Se kuitenkin vaatii jonkin verran itsesuggestiota. Brooks & Dunn oli klassinen esimerkki bändistä, jonka kohdalla hittikokoelma riittää. Luulen, että Ronnie Dunnin soolotuotannon kohdalla kannattaa myös odottaa kokoelmaa. Tai alkaa hiljalleen koota toimivaa Spotify-soittolistaa. I Can’t Help Myself on ainoa biisi tällä levyllä, jolla on mitään saumoja päästä mukaan. (Arttu Tolonen)

Video ei ole enää saatavilla

Handsome Furs – Sound Kapital (Sub Pop)

66 Sound Kapitalin kansidesignissa on sellaista voimakasta ikonisuutta kuin klassikkoalbumien pahveissa pitääkin. Valitettavasti levy itsessään on moisesta statuksesta kaukana ja todistaa, että paljon puhuttu tuotannon ekonomisuus on usein vain eufemismi sisällön köyhyydelle. ”Äänipääomasta” puhuminen tuntuukin julkaisun kohdalla kornilta. Handsome Fursin biiseissä on tarkalleen kaksi kiintopistettä: Alexei Perryn syntetisaattori nytkyttää puuduttavasti paikallaan biisistä toiseen ja Dan Boeckner voihkii vokaalinsa niin pakotetusti, ettei sanoitusten sisältö voisi vähempää kiinnostaa. Pisteet muutamasta oikeaoppisesta (tylsästä) syntsapophaikailusta ja sinänsä kelvollisen draivin ylläpidosta nopeammissa biiseissä, jotka tekevät Sound Kapitalista viihdyttävää, mutta kasvotonta aivonarikkapoppia.

Video ei ole enää saatavilla

Tedeschi Trucks Band – Revelator

Sony Music

78 Derek Trucks on ilmiö. Aina hänen musiikkiaan ei oikein jaksa kokonaisuutena, mutta viimeistään slide-kitarasoolon kohdalla on pakko hiljentyä fiilistelemään. Miehellä on taikaa näpeissä, ja se koskettaa joka kerta. Derek Trucks Bandin levyillä on aina ollut joitain huikeita vetoja, mutta kokonaisuuksina ne ovat olleet aikamoista sillisalaattia jazz-, blues-, etno- ja ties mitä -vaikutteineen. Tedeschi Trucks Band on Derekin ja vaimonsa Susan Tedeschin yhteinen projekti ja fokus on tiukasti funkyssa bluesissa. Tämän musiikin soittaminen kuulostamatta tylsältä ääliöltä on todella vaikeaa, mutta avioparin 11-miehinen bändi onnistuu siinä. Groove on murhaavan tiukka olematta tylsän suorittava. Se hengittää. Torvisovitukset ovat yllättävän maltillisia tälle genrelle, jossa ylisoittaminen on yleinen helmasynti. Sama pätee urkuihin. Ja oikeastaan kaikkeen muuhinkin. Biisimateriaali ei enimmäkseen yllä samalle klassikkotasolle kuin bändin soitto, mutta ei levyltä yhtään erityisen heikkoakaan sävellystä löydy. Jos haluat rakastua, kuuntele Midnight in Harlemin viimeiset 2 minuuttia 15 sekuntia tai Shrimp and Grits -välipalan slide-näppäilyt. (Arttu Tolonen)

Video ei ole enää saatavilla

Unknown Mortal Orchestra – s/t

True Panther

82

Unknown Mortal Orchestra on burialmaisessa kasvottomuudessa viihtyvä mysteeri, jonka takaa paljastuu uusiseelantilainen, Portlandiin asettunut kitaristi Ruban Nielson. Bändin/sooloprojektin nimetön esikoisalbumi on yksi vuoden omalaatuisimmista herkuista; yhden tempun poni, jonka puolesta totolappusensa lyö enemmän kuin mielellään. Unknown Mortal Orchestran kappaleet rakentuvat lähes poikkeuksetta kolmen peruselementin päälle: karheasti svengaava breakbeat, kulmikas ja yllätyksellinen kitarariffi ja Nielsonin taipuisa ja hajamielinen falsetti. Niiden ympärillä on lähinnä tilaa, vinyylineulan rahinaa. Levy käynnistyy hätkähdyttävästi Ffunny Ffriendsillä, jonka jankuttava, rytmisesti kikkaileva riffi on samanaikaisesti parasta ja naurettavinta musiikkia mitä tänä vuonna on kuultu – voiko hyvän biisin tekeminen todella olla näin yksinkertaista? Levyn toinen tähtihetki Little Blu House on kuin Beck ja Dirty Beaches jammailemassa Slowdivea. Hittihakuinen How Can You Love Me on raikas versio The Go! Teamin pölhöilevästä pop-kaahauksesta, samanhenkinen Nerve Damage! puolestaan levyn ainoa huti. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla