Video ei ole enää saatavilla

Ovatko yhtyeet todella kuolleet suomalaisessa listahittimusiikissa? Ja ennen kaikkea: jos ovat, niin miksi?

Jos tämän vuoden Emma-gaalasta pitää nimetä yksi aidosti merkittävä hetki, sitä ei ole vaikea keksiä.

Tuo hetki nähtiin, kun Haloo Helsinki! ja JVG nousivat yhdessä lavalle ja esittivät ensimmäistä kertaa yhteiskappaleensa Texas.

Kappale julkaistiin samalla myös Spotifyssa, jossa se on keikkunut julkaisustaan lähtien Top 50 -listalla. Kuuntelukertoja se on kerännyt suoratoistopalvelussa noin kolme miljoonaa.

Ei siis mitään poikkeuksellista tai tajunnanräjäyttävää. Sen sijaan Texasin merkittävyys perustuu johonkin ihan muuhun.

Kappaleella ovat mukana kaikki 2010-luvun merkittävät suomalaiset listahittiyhtyeet – ainakin jos haluaa kärjistää hieman.

Bändien kriisistä suomalaisessa hittimusiikissa, on puhuttu musiikkialalla suuren osan 2010-luvusta. On pohdittu sitä, ovatko yhtyeet muotona kuolemaisillaan.

Miksi kaikki uudet nimet tuntuvat olevan sooloartisteja? Miksi yhtyeet eivät nouse enää samalla tavalla suosituiksi kuin aiemmin?

Alan sisäisestä hämmästelystä tuli julkista viimeistään vuoden 2016 alussa, jälleen Emma-gaalan ansiosta.

Tuolloin Jare Brandin ja Ville Gallen muodostama JVG palkittiin vuoden yhtyeenä. Apulannan entinen basisti, nykyinen elokuvaohjaaja Tuukka Temonen ei tätä ymmärtänyt. Seuraavana päivänä hän twiittasi hämmästyksensä.

”Anteeks nyt vaan, mut mikä vitun yhtye JVG?”

Temonen yritti sanoa, että hänen mielestään JVG ei voinut olla oikea ”yhtye”, koska sen jäsenet eivät soita mitään soittimia.

Seurasi niin sanottu kohu, johon osallistuivat useat musiikkialan ihmiset ja jota käytiin läpi myös mediassa usean päivän ajan. Alkuhämmästelyn jälkeen keskustelussa päästiin myös varsinaiseen aiheeseen. Siihen, miten ohut suomalainen bänditarjonta todella tänä päivänä on.

Temosen kysymykseen on helppo vastaus: JVG ei ole ”mikä vitun yhtye” vaan Suomen suosituin yhtye. Sitä se on ollut lähes koko 2010-luvun ajan yhdessä Haloo Helsingin kanssa.

Samalla ne ovat yksiä harvoista kymmenen viime vuoden aikana alkunsa saaneista yhtyeistä, joista on tullut todella suosittuja. Samassa ajassa uusia sooloartisteja on noussut pinnalle lukemattomia, ja osa heistä on ehtinyt jo kadota pinnalta poiskin.

Jos Emma-palkintoja haluaa käyttää jonkinlaisena mittarina, voi huomata, että vuoden yhtyeen palkinnon on voittanut joko Haloo Helsinki! tai JVG viitenä viime vuotena putkeen.

Jos ei halua, muitakin keinoja näiden kahden bändin ylivallan ja yhtyeiden vähäisyyden toteamiseen on.

Palataan niihin kohta.

Tuukka Temonen ei pidä JVG:tä yhtyeenä.

Tosiasia on, että Suomessa on edelleen reilusti yhtyeitä.

On muun muassa Apulanta, Teflon Brothers, Roope Salminen & Koirat, Happoradio, The Rasmus, Santa Cruz, Sunrise Avenue, Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani, Pariisin Kevät, Stam1na, Nightwish, Mokoma, CMX, Kotiteollisuus, Uniklubi, Amorphis, Von Hertzen Brothers, Disco Ensemble, Scandinavian Music Group, Atomirotta, Lordi, Viikate, Eläkeläiset, Rajaton, Dingo ja tietenkin Yö.

Lista olisi koko tämän jutun mittainen, jos haluaisi mainita kaikki.

Monilla yhtyeistä menee myös hyvin. Esimerkiksi Tuukka Temosen entinen yhtye Apulanta on vakiinnuttanut suomalaisessa musiikkimaailmassa jo sellaisen aseman, ettei sen tarvitsisi tehdä yhtään mitään uutta, ja se voisi silti esiintyä vaikka jok’ikisellä kesäfestarilla ja saada vieläpä paikalle hurjan määrän yleisöä.

Siitä huolimatta Toni Wirtasen ja Sipe Santapukin johtama bändi ei ole missään vaiheessa tyytynyt siihen, ettei ”tekisi mitään uutta”. Bändi julkaisee säännöllisesti uutta musiikkia ja järjestää villejä keikkoja. Viimeksi se ilmoitti esiintyvänsä ensimmäisen kerran Hartwall-areenalla.

Osalla suomalaisyhtyeistä menee selvästi lujempaa maailmalla kuin kotimaassa. Esimerkiksi Nightwishillä, The Rasmuksella, Santa Cruzilla ja Sunrise Avenuella on merkittävää kansainvälistä suosiota.

Suomalaisia yhtyeitä tarkastelemalla on myös helppo todeta, että toisissa musiikkilajeissa bändejä piisaa reilusti enemmän kuin toisissa.

Rockissa, hard rockissa ja metallimusiikissa yhtyeet eivät olet kuolleet mihinkään.

Sen sijaan popin, rapin ja EDM:n puolella on todella hiljaista.

Ei ole sattumaa, että juuri pop, rap ja EDM ovat ottaneet kymmenen viime vuoden aikana ylivallan listojen kärkisijoista. Vieneet rock-kansan kauhuksi pääesiintyjien paikan ”rock-festareilta”.

Yhtyeet ovat kadonneet marginaaliin samalla kun suomalaisten maine hevikansana on kaikonnut.

Siltä ainakin tuntuu.

Pop, rap ja EDM ovat pääosassa esimerkiksi Ruisrockissa, jonka julisteessa perinteiset bändit saavat tyytyä yleensä pienempiin fonttikokoihin.

Onneksi ei tarvitse luottaa pelkkään fiilistelyyn, vaan voi tarkastella listoja. Niitä musiikkialalla riittää.

On albumilista, singlelista, fyysinen albumilista, radiosoittolista, latauslista, striimauslista ja mid-price-lista.

Loppujen lopuksi ne kaikki kertovat useimmiten saman tarinan hieman eri tavalla. Eri musiikkilajien ja artistien suosio painottuu sen mukaan, mitä listaa tarkastelee.

Yksi perinteisimmistä on juuri albumilista, joka mittaa albumien myynti- ja kuuntelumääriä. Tätä juttua varten kävin läpi albumilistan kymmeneltä viime vuodelta, tammikuusta 2008 joulukuuhun 2017.

Sitä tarkastellessa on hyvä muistaa, että albumien kriisistä on puhuttu viime vuosina vielä enemmän kuin yhtyeiden kriisistä.

Kuka muka enää tekee albumeja, kysytään jatkuvasti. Todellisuudessa niitä tekevät edelleen lähes kaikki merkittävät sooloartistit ja yhtyeet, vähintäänkin kootakseen viimeisimmät hittikappaleensa yhteen.

Musiikkiteknologian muutos on toki vaikuttanut merkittävästi myös albumeiden kulutukseen. Vain harva ostaa enää fyysisiä albumeita – siksi erillistä ”fyysistä albumilistaa” on kerätty viime vuodesta lähtien. Yksittäisten kappaleiden kulutuksessa muutos on ollut vielä sekavampaa.

Siksi albumilista kertoo edelleen paljon sooloartistien ja yhtyeiden suosiosta.

Kuten sen, että yhtyeiden merkitys on selvässä laskussa.

Vielä vuonna 2008 albumilistan viikottaiseen kärkikymmenikköön mahtui keskimäärin noin 5,6 yhtyettä ja 3,6 sooloartistia. Vuonna 2017 asetelma oli kääntynyt käytännössä päälaelleen: sooloartisteja oli viikottaisessa kärkikymmenikössä keskimäärin 5 kappaletta, yhtyeitä puolestaan 3,5.

Näin jakautuivat yhtyeiden, sooloartistien ja kokoelmalevyjen osuudet prosentuaalisesti eri vuosina albumilistan kärkikymmenikössä. Grafiikka: Katri Määttänen.

Käänne on tapahtunut juuri 2010-luvun taitteessa. Vuodesta 2010 lähtien viikottaisessa kärkikymmenikössä on joka vuosi ollut enemmän sooloartisteja kuin yhtyeitä.

Samanlaisen tulkinnan voi tehdä musiikkitoimittaja Timo Pennasen kokoamista vuoden suurimpien hittien listoista. Olen käynyt läpi Pennasen listat vuosilta 2008–2017. Vuoden 2017 on epävirallinen, koska sitä ei ole vielä julkaistu.

Myös Nuorgamiin kirjoittava Pennanen on todellinen suomalaisen listamusiikin ekspertti, joka on koostanut listan jokaisen vuoden suurimmista hiteistä Suomessa usealta vuosikymmeneltä.

Nykyisin Pennanen julkaisee vuosittaisen listansa Listablogi-sivullaan. Suurimmat hitit Suomessa -listaus koostuu vuosittain päivittyvällä laskentakaavalla kappaleiden keräämistä pisteistä eri tilastoissa. Tällä hetkellä merkitsevät eniten suoratoistot, radiosoitot ja singlelistasijoitukset.

Vielä vuonna 2008 hittilistan 50 kärjen joukossa oli melkein yhtä paljon yhtyeiden ja sooloartistien kappaleita: 23 yhtyeiden ja 27 sooloartistien biisiä. Sen jälkeen ero on kasvanut selvästi.

Vuodesta 2010 lähtien sooloartisteilla oli joka vuosi 50 kärjen joukossa vähintään 35 kappaletta, parhaimmillaan yli 40 kappaletta.

Näin paljon yhtyeillä ja sooloartisteilla oli kunakin vuonna kappaleita Timo Pennasen koostaman hittilistan 50 kappaleen kärkijoukossa. Grafiikka: Katri Määttänen.

Suomessa kuunneltava hittimusiikki on kasvavassa määrin yksittäisten artistien esittämää.

Ketkä harvat yhtyeet ovat silti onnistuneet menestymään?

Lähinnä Haloo Helsinki! ja JVG.

Kyseinen kaksikko hallitsee sekä virallista albumilistaa että suurimpien hittien listaa.

Kymmenen viime vuoden aikana Haloo Helsinki! on ollut virallisen albumilistan kärkikymmenikössä 118 viikkoa, JVG puolestaan 62 viikkoa.

Lähellä pääsevät vain Lauri Tähkä ja Elonkerjuu (52), PMMP (50) ja Nightwish (48). Kahta näistä ei ole enää olemassa, kolmas on ennemminkin mittavan uran tehneen klassikkobändin kuin varsinaisesti tämän hetken kuumimman nimen asemassa.

Nämä bändit keräsivät eniten viikkoja albumilistan kärkikymmenikössä vuosina 2008–2017. Grafiikka: Katri Määttänen.

Hittikappaleiden tilastossa ero on vielä selvempi. Haloo Helsingillä on kymmenen viime vuoden aikana ollut vuosittaisten 50 kärkikappaleen joukossa 13 biisiä, JVG:llä 12. Kotimaisista yhtyeistä seuraavina tulevat Apulanta ja Happoradio viidellä kappaleellaan.

Nämä bändit keräsivät julkaisivat eniten hittilistan 50 kärkeen mahtuneita kappaleita vuosina 2008–2017. Grafiikka: Katri Määttänen.

Albumilistalla kohtuullista menestystä ovat keränneet myös Kotiteollisuus, Yö, Rajaton, Stam1na, Viikate – ja Hevisaurus.

Jos lastenmusiikkia ei lasketa, listoilta saa hakemalla hakea Haloo Helsingin ja JVG:n lisäksi kotimaisia yhtyeitä, joiden ensimmäisestä levytyksestä ei olisi aikaa yli kymmentä vuotta.

Hittikappaleiden listalla on kolme uutta yhtyettä, jotka ovat onnistuneet saamaan 50 kärkikappaleen joukkoon enemmän kuin yhden kappaleensa: Teflon Brothers, Elokuu ja Roope Salminen ja Koirat.

Teflon Brothersin historia on yli 10-vuotinen, mutta ensimmäisen levynsä yhtye julkaisi vuonna 2009. Elokuu on ehtinyt jo pistää pillit pussiin lyhyen historiansa aikana.

Albumilistalla yli kymmenen viikkoa kärkikymmenikössä on uusista yhtyeistä kerännyt sama kolmikko ja niiden lisäksi Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani.

Siinä se. Muita ei ole noussut esille.

Teflon Brothers on yksi tuoreimpia kestolistamenestyjäksi nousseita suomalaisbändejä – eikä sitäkään jokainen pidä bändinä.

Ei voi sanoa, että kukaan ei olisi yrittänyt.

Sen tietää myös Joonas Keronen.

Hän oli yksi viidestä Kauniit & Uhkarohkeat -yhtyeen jäsenestä. Bändi teki levytyssopimuksen Warner Musicin kanssa loppuvuodesta 2015 ja julkaisi Kuningatar-nimisen esikoissinglensä vuoden 2016 alussa.

Kun Warner oli tehnyt sopimuksen bändin kanssa vuonna 2015, alettiin porukkaa saman tien hehkuttaa muun muassa toimittajille. Levy-yhtiön edustajat olivat varmoja, että yhtye lyö isosti läpi. ”Vihdoin uusi hittiyhtye”, annettiin ymmärtää.

”Kuulin vasta jälkeenpäin, kuinka kovaa meitä oli hehkutettu muille. Meidät onnistuttiin pitämään onneksi hyvin maan tasalla”, Keronen kertoo.

Levy-yhtiössä oltiin aidosti innoissaan uudesta lupaavasta yhtyeestä. Warner oli voittanut taistelun: muutkin Suomen suuret levy-yhtiöt olivat yrittäneet saada Kauniit & Uhkarohkeat riveihinsä.

Aluksi myös näytti siltä, että suurille puheille oli aihetta. Kuningattaresta tuli hitti. Se on kerännyt yli 3,3 miljoonaa kuuntelukertaa Spotifyssa, mikä on kova määrä käytännössä tyhjästä nousseen yhtyeen esikoissinglelle.

Sitten yhtyeen sisällä alkoivat ongelmat, joille ei tullut loppua. Ne kaatoivat bändin noin vuodessa.

Video ei ole enää saatavilla

Ongelmien perimmäinen syy kiteyttää hyvin sen, miksi Suomessa on niin vähän bändejä tällä hetkellä.

Kauniit & Uhkarohkeat -viisikon jäsenet eivät halunneet olla vain bändi.

Eivät ainakaan Tuukka Temosen määrittelemällä perinteisellä tavalla, jossa bändi koostuu esimerkiksi solistista, kitaristista, basistista ja rumpalista. Porukasta, jossa jokainen haluaa soittaa jotain soitinta ja yksi tai useampi haluaa laulaa.

Sen sijaan viisikko halusi uudistaa koko sanan merkityksen.

He halusivat perustaa yhtyeen, joka rakentaa soundinsa pop-sooloartistien tapaan yhdessä modernien musiikkituottajien kanssa, ja jolle biisien sanat ja melodiat ovat kaikki kaikessa. Soittimia, soittamista ja keikkailua ehtii miettiä sitten joskus.

Teini-ikäisistä lähtien toisensa tunteneet Keronen, Eetu Kalavainen, Lauri Halavaara, Roope Palve ja Joona Koskela aloittivat musiikin tekemisen yhdessä vuonna 2014. Ensimmäisen vuoden ajan he keskittyvät vain mielestään hyvien kappaleiden tekemiseen.

”Käytiin me välillä treenikselläkin, vaikka ei oltukaan vielä päätetty, mitä soitinta kukin soittaa. Treenit oli silloin ’treenejä’, eli tuntikausia käsittämättömän tyhmien vitsien kertomista ja nauramista”, Keronen kertoo.

Keväällä 2015 viisikolla oli mielestään viisi hyvää kappaletta valmiina. Bändi teki alkuperäisten demojensa taustatkin koneellisesti, ilman oikeita soittimia.

Porukalla oli valmiiksi yhteyksiä musiikkialalta, eikä kestänyt kauaa, kun moni merkittävä ihminen innostui uudesta pop-tyylistä menevää musiikkia tekevästä yhtyeestä. Manageriksi tuli Jussi Hautala. Pian sen jälkeen mukaan liittyivät arvostetut tuottajat Hank Solo ja Jonas W Karlsson. Pari kuukautta myöhemmin porukalla oli jo levytyssopimus. Warnerille he päätyivät, koska saivat yhteyshenkilökseen pitkän uran musiikkialalla tehneen Lasse Kurjen.

Kaikki tapahtui nopeasti ja tuntui menevän hyvin.

Liian hyvin.

”Jälkikäteen on helppo nähdä, että se oli alun alkujaan mahdoton projekti. Se, että kaikilla meillä oli loppujen lopuksi niin erilaiset toiveet bändiä kohtaan, ei mahdollistanut meidän toimimista bändinä”, sanoo Keronen.

Kun biisejä kirjoittavasta kaveriporukasta tuli levytyssopimuksen allekirjoittanut bändi, olisi heidän pitänyt pystyä toimimaan kuten perinteinen bändi.

Kenelläkään ei ollut selkeitä vastuualueita eikä kukaan tiennyt, kuinka bändin päätökset tehdään. Lopulta kaikki yrittivät tehdä samaan aikaan samoja asioita, ja jokaisella oli erilainen näkemys siitä, miten asiat pitäisi tehdä. Uusia kappaleita ei syntynyt, koska yhtäkkiä kaikella oli liian paljon merkitystä, eikä mikään ehdotus ikinä tuntunut sopivan jokaiselle.

Hehkutus bändin ympärillä laantui. Yhtye lopetti keikkailun. Vuoden 2016 lopussa viisikko oli käytännössä varma, että homma ei jatkuisi. Tänä keväänä bändiltä kuitenkin julkaistiin vielä valmiina olleista kappaleista koostettu Bändinperumislevy, joka toimi samalla yhtyeen lopullisena päätöksenä.

Keronen ei usko palaavansa enää takaisin bändielämään, mutta on tyytyväinen opettavaiseen Kauniit & Uhkarohkeat -projektiin sen hankaluuksista huolimatta. Hän kirjoittaa nykyään kappaleita muille suomalaisartisteille.

Video ei ole enää saatavilla

Kauniiden & Uhkarohkeiden tarina ei ole viime vuosien aikana ainut laatuaan.

Viime keväänä Universal Music toi isolla ryminällä julkisuuteen tyhjästä syntyneen viisihenkisen Kuumaa-nimisen yhtyeen.

Sitä hehkutettiin julkisessa lehdistötilaisuudessa täysin poikkeuksellisen lahjakkaaksi porukaksi, joka tekisi vihdoin hiteiksi nousevaa uudenlaista bändimusiikkia. Kuulostaa tutulta. Yhtye esiintyi samana kesänä Provinssissa.

Kuumaa on yhä olemassa, mutta ensimmäinen vuosi ei ole vaikuttanut menevän ihan toivotusti. Yhtyeeltä on julkaistu kolme kappaletta, niistä kaikki ovat saaneet Spotifyssa noin 200 000 toistoa. Radiossakaan ne eivät ole mainittavasti soineet.

Tuoreimpien Facebook-päivitysten perusteella Kuumaa jatkaa yhä yrittämistä.

Ehkä yritys palkitaan, ja bändi nousee seuraavaksi isoksi nimeksi, kuten kaikki Universal Musicin toimitusjohtajasta Kimmo Valtasesta lähtien viime vuonna lupailivat.

Tai ehkä seuraava suursuosioon nouseva yhtye onkin aivan erilainen kuin se, mitä levy-yhtiöt yrittävät tällä hetkellä löytää kuumeisesti: bändiä, joka tekisi käytännössä ihan samaa hittimusiikkia kuin sooloartistit.

Sellainen erilainen yhtye voisi olla esimerkiksi tänä keväänä ensimmäisen kappaleensa julkaissut Ruusut, joka ei kuulosta samalta kuin muut bändit tai sooloartistit ja on siksi kerännyt lyhyessä ajassa musiikkialalla poikkeuksellisen paljon kiinnostusta.

Varmaa on ainakin se, että levy-yhtiöillä on kova halu muuttaa tilastoja. Uudet edes etäisesti potentiaaliset hittibändit kaapataan heti, kun sellaisia tulee.

Heti, kun joku pop-porukka haluaa tehdä musiikkia tosissaan yhtyeenä.

Metapoppia om nom nom.

Metapop on poppia popista, se on musiikkia joka on koottu pääosin muun musiikin paloista. Se on Popedan kuuntelua keittiössä ja Duran Durania tanssilattialla. Mistä suomalaisessa metapopissa on kyse?

”Kuunnellaan Oasista ja lauletaan omilla sanoilla
me ollaan paljaita, haarniskaa ei täällä tarvita”
Sanni – Mitä jos ne näkee

”Oltais niinkuin tähän asti
keittiössä luontevasti
kuunneltaisiin Popedaa”
Erin – Popeda

”Viimeinen tanssi ennen kuin maailma herää valoon
juuri silloin Duran Duran riensi auttamaan meitä”
Jenni Vartiainen – Duran Duran

Ouroboros on vanha egyptiläinen mystinen symboli, jossa lohikäärme syö omaa häntäänsä. Sen on ajateltu kuvaavan syklisyyttä, tai jotain, erilaisissa uskonnollisissa ja gnostisissa traditioissa. Mutta konkreettisessa mielessä se kuvaa myös itseensäkäpertymistä ja itseriittoisuutta – oman hännän mussuttaminen riittää, ulkopuolelle ei ole tarvetta. 2010-luvulla suomipop on osoittanut melko suurta kiinnostusta omaa häntäänsä kohtaan.

Kaikki kulttuuri on lainaa tai viittauksia. Niiden etsiminen biiseistä, leffoista ja kirjoista on parhaimmillaan pseudosivistynyttä piilosleikkiä. Suora shout-out on paljon tehokkaampaa: vaikeiden kielikuvien sijaan voi Sannin tavoin sanoa heti, että tämä biisi tapahtuu sitten sellaisessa moodissa, jossa kuunnellaan Oasista. Oasis on jykevä merkitystihentymä, kaikki tietävät mitä siitä pitää ajatella. Oasista ei esimerkiksi välttämättä kuunnella selvin päin. (Toim. huom: merkitystihentymät sen kuin tihenevät, jos kohdan lukee viittauksena Girlsin kakkoskaudella nähtyyn kohtaukseen, jossa Hannah ja Jessa istuvat kylpyammeessa ja taustalla alkaa soida Wonderwall.)

Oikeastaan näitä esimerkkejä ei pitäisi edes kutsua suomipopiksi, sillä kyseessä on jo jotain, joka tulee itsenäisenä, elinvoimaisena eliönä suomipopin jälkeen. Sitä pitäisi kutsua pikemminkin metapopiksi. Metapop ei viittaa popin itsensä ulkopuolelle, vaan rakentaa merkityksensä maailmassa, jonka jokainen pinta on jo kyllästetty popmusiikilla.

Viittauksien käyttö ja intertekstuaalisuus on myös ensimmäinen helppo tapa olla ”hyvä” kirjottaja: jo yläasteen äidinkielentunneilla voi oppia pudottelemaan aineiden sekaan lainauksia pakinoista, popmusiikista, televisiosta – ja saada siitä sinänsä ihan ansaitut kehut opettajalta. (Sitten voikin ryhtyä unelmoimaan romaanien, tai vähintään nokkelien pop-esseiden kirjoittamisesta.) Intertekstuaalisuuden käyttäminen tekstissä kuitenkin on jotain, jonkin oikean tehokeinon käyttöä. Sannin queer-tunnelmointiinkin tulee hyvää särmää, kun ajattelee, että taustalla soi Champagne Supernova.

8 kappaletta suomalaista metapoppia

Elokuvassa, arkkitehtuurissa ja kirjallisuudessa tällaista suoraa aikaisempiin kulttuurituotteisiin nojaamista on tavattu kutsua postmoderniksi. Näihin on kuitenkin usein liitetty tietty nokkeluus: ysäri-Tarantinon leffat, Pulp Fiction edellä, on kasattu pienistä paloista ranskalaista uutta aaltoa ja yhdysvaltalaista populaarikulttuuria, mutta lopputuote on virtuoottisen näppärä. Pulp Fiction on toki myös itseironinen, koko leffan nimi ilmoittaa kyseessä olevan huonolle paperille painettua kioskikirjallisuutta. Elokuvan ensi-ilta oli Cannesin pääsarjassa, josta elokuva poimi pääpalkinnon.

2010-luvun suomalainen metapop on populaarimpaa, keskitiemäisempää, pikemminkin nostalgista kuin virtuoottista. Se on post-nokkelaa tai uusvilpitöntä. Mitä näillä viitteillä sitten tehdään? Toivotut vaikutukset ovat ainakin neljänlaiset: traditioon asettuminen, tunnelman rakentaminen, hipsulipisteiden nostaminen ja humalainen oispa-kaikki-vielä-hyvin-ja-keski-ikä-kaukainen-haave-nostalgiassa vellominen.

”On aika soittaa naapurin Allulle, lähdetäänpä parille kaljalle
jukeboxiin kilahtaa lantti, siellä laulaa Hammarbergin Antti”
Stig – Ryyppy

Video ei ole enää saatavilla

Ei tarvita kirjallisuuden maisterintutkintoa sen tajuamiseen, että Stigin märänpudotteluanthemin kannuksia rakennellaan Irwinin haamun päälle. Sama pätee Jenni Vartiaisen Duran Duraniin; biisi kuulostaa siltä, että sen jälkeen voisi hyvin pyöräyttää Duran Duranin Rion, josta kappale kertoo. Duran Duran on turvallinen mutta seksikäs vertauskuva: kokaiinia ja olkatoppauksia, mutta kuitenkin 1980-luvulla eli hyvinvointivaltiossa ja harmaassa Helsingissä. Se herättää tunnelmaan muttei säikäytä, vähän kuten rakastaja/tar alasti mutta villasukissa.

Samaa erootillista kudinkasaa kaivelee Erin Popedassa. Toiveena on, ettei tehtäisi asioista liikaa numeroa, pidettäisiin homma omissa käsissä ja otettaisiin ihan iisisti. Naimisiinmenon sijaan pitäisi kuunnella keittiössä luontevasti Popedaa. Samaan aikaan post-nylonbeat-Erin lainaa vähän Paten huolettomuutta ja maskuliinisuutta: ei tässä mitään prinsessoja olla! Ja ei kai kukaan Popedaakaan selvin päin kuuntele.

Jotta viittauksia toisiin teksteihin voisi ymmärtää, pitää niiden kohdistua menneisyyteen. Nostalgia on erottamaton osa metapoppia. Duran Duran, Irwin ja Popeda ovat toki aina ajankohtaisia, mutta ehkä kuitenkin 2010-luvulla pikemminkin historiallisten viitepisteidensä ansiosta. Olavi Uusivirta seilaa tätä samaa merkitysten merta täysin purjein.

Olavi Uusivirran Toton Africa

”Jos tuut mun luo
ollaan niin kuin ennen vanhaan
se vanhat merkit tuo
ohimenneet vuodet takaisin
soitetaan silmät kii väsynyttä Wonderwallii
perustetaan sata bändii
juodaan tuhat kaljaa
toivotaan radiosta Toton Africaa”
Olavi Uusivirta – Toton Africa

Artisti, jonka nimi on Olavi Uusivirta, päätyy väistämättä suhteeseen suomalaisen populaarimusiikin kaanoniin. Kun itse näin nimen ensimmäistä kertaa, olin varma että kyseessä oli sinänsä nokkela sanaleikki, nom de guerre. Keikkajulisteessa mainostettiin Kruununhaan yläasteen tanssiaisia ehkä vuonna 1998, joissa esiintyi Joni & the Teachers -yhtye, solistinaan Olavi Uusivirta. Myöhemmin kävi ilmi, että kyseessä ei ollutkaan salanimi, vaan ihan ehta filosofiasta kiinnostunut kasiluokkalainen. Olin itse jo 13.

Toton Africa on biisinä siitä nokkela, että kuten hyvässä saksalaisessa lauseessa, merkitys muodostuu vasta fraasin lopussa. Ensimmäinen säkeistö on löysää tunnelmointia nuoruuden Pariisista, kertsissä soitetaan silmät kiinni ”väsynyttä Wonderwallia”, kuten kuka tahansa entinen taidekoululainen pari vuotta lukion jälkeen on 2000-luvun alussa rommikolapäissään tehnyt, ja vasta aivan viimeisenä sanoina pudotetaan kuulijalle Toton Africa. Perkussiot ja synat saapuvat, ja samalla hetkellä kuulija tajuaa, että niin tosiaan, myös biisin sointukierto käväisee Kilimanjaron puolella, perkussioiden pulssista puhumattakaan.

Tulevissa säkeistöissä maistellaan vielä Dave Lindholmin Romanssia ja Mustan Paraatin Peilitaloa ja kierrätetään Toton African riffejä. Olavi-levyä kriitikot pitivät vähän tylsänä keskitienä verrattuna Uusivirran parhaisiin, joten ehkä indie-juurien nimeäminen on muistuttamassa, että ei tässä nyt ihan tusinapoppia olla. Preeria-levyn kipeän nostalgiseen menneen uudelleenarviotiin tässä pikkusinfoniassa ei päästä, mutta missäpä päästäisiin. Toton African kirjoittaja ei ole enää nuori ja kaunis, liekö enää edes niin helppoa olla onnellinen?

Kuten kaikki paras nostalgia aina, myöskään Toton African nostalgia ei oikeasti kohdistu omaan nuoruuteensa, vaan vähän kauemmas. Toton African ollessa hitti Uusivirta on ollut kohdussa. Samalla se heittää epäilyksen koko kappaleen sanoman yläpuolelle – kyllä Olavi tietää, että vanhaa heilaa on turha pyytää takaisin, että vaikka kapteeni Morganin voitelemana perustettaisiin ne sata bändiä, ne olisivat kaikki sen illan harhaa. Keski-ikäistä sattuisi silmiin aamun valo.

Biisi kuitenkin toimii ns. musiikkina. On ehkä nörttiä arvostaa uudelleensoinnutettua Africaa, ja sitä miten hyvin tuon perkussiobiitin ja synat saa soljumaan suomalaisen metapopin takana, mutta olkoon!

Lisäksi yhdessä asiassa Toton Africa on objektiivisesti parempi kappale kuin Toton Africa. Jälkipolville tuntemattomaksi jäänestä syystä Steve Lukather pidättäytyi kolonialistisesta runkkukitarasoolosta. Uusivirran bändiä sama häveliäisyys ei onneksi vaivaa, vaan Timo Kämäräinen antaa ihan rohkeasti tulla, ja siksi se on niin ihanaa.

Kahleet – a millennial love story

”Kerroit myös et Leevin lauluja
kuuntelet kun sua surettaa
me sielunveljiä ollaan”
Ellinoora – Kahleet

Ellinooran Kahleet käsittelee parisuhteen päättymistä, tai ehkä sitä, että parisuhde ei pääty vaikka sen pitäisi.

Välillä tällaisen nimeltä mainitun viittauksen seuraaminen avaa loputtoman kolon. Ellinooran Kahleissa kuunnellaan leevejä ja ollaan sielunveljiä, mutta tapahtuu paljon muutakin. Bridgessä Ellinoora valittaa ”sä meet ja sä teet mitä teet mä vuodan mun kyynelet”. Meen / teen / kyynelet -riimit eivät toki ole omalaatuisia, mutta avaavat polkuja: Eppu Normaalin Vihreän joen varrella podetaan suunnilleen samoilla sanoilla kadotettua rakkautta, samoin Kaija Kärkkäisen ja Ile Kallion Kuka saa kyyneleet -biisissä.

Myöhemmässä säkeistössä joku laulaa radiossa ”täytyy irrottaa”, eikä siitä näin jälkikäteenkään voi olla aivan varma, että kukahan se oli, sillä niin ovat laulaneet ainakin Emma Salokoski, Pauli Hanhiniemi, Stig sekä Apulanta. Näistä vähintään Salokoski laulaa siitä miten huonosta parisuhteesta pitäisi päästä pois.

Mutta ehkä kaiken tämän intertekstuaalisuuden alta ei ole pääsyä pois, edes siitä parisuhteesta. Kahleet metaforana tarkoittavat ikuista kiinnioloa, vaikka oikeastaan irti pitäisi jo päästä. Ellinooran kappale onkin täydellistä metapoppia – siinä vedetään kansainväliseltä ykkösketjulta lainattua melodiaa ja tuotantoa, surautetaan blenderissä 1980-luvun suomipop ja kuorrutetaan se aivan kurantilla ajankuvalla. Erilaiset viitteet surumielisestä Leevistä Eppuihin ja geneeriseen temaattiseen menettämiseen vetäytyvät yhteen koherentiksi paketiksi. Ainoana särönä sielunveljet, jossa ei ole kyse rakkauden haikeasta menettämisestä tai irtipäästämisestä, ja koko biisin pelastava c-osa, joka sekin auttaa vain kerran.

Indietä vai kulttuurista pääomaa

”Mä en oo viimeaikoin pystyny kuuntelee Fleetwood Macii itkemättä
se on hassu juttu
Stevie Nicks
Stevie Nicks
Stevie Nicks
Stevie Nicks”
Paperi T – Stevie Nicks

Metapopin viitteissä ei yleensä ole kyse kulttuurisen pääoman rakentamisesta, eli itseään coolimpien bändien namedroppailusta, sen osoittamisesta että tiedetään jotain mitä muut eivät tiedä. Metapop täyttää lautasensa suomipopin ruotsinlaivan buffetista eikä ymmärrä edes panostaa katkarapuihin: luotetaan lämpimän puolen leeveihin, popedoihin, siekkareihin ja 1980-luvun kansainväliseen turvallisiin aor-suuruuksiin.

Poikkeuksina pitää mainita PMMP:n Päät soittaa, joka on pikemminkin kategoriassa supersuositun indie-rajan ylimurtautuneen bändin hatunnosto vähemmän tunnetulle edeltäjälleen, ja Paperi T:n koko tuotanto.

Tai siis, niinhän sitä luulisi. Stevie Nicksissä Paperi T hokee obsessoiden Fleetwood Macin Stevie Nicksin nimeä kertsissä, mikä herättelee hyviä indieviboja, niin suurta suosiota bändin Rumours pari vuotta sitten nautti hienovireisen pop-maun piireissä. Tässä kohtaa kuitenkin nykyisyys vääristää: Sama kokaiini se kiilsi niin Nicksin kuin Duran Duranin Simon Le Boninkin nenässä 1980-luvulla – Fleetwood Macin Rumours on edelleen yksi maailman kymmenestä myydyimmästä levystä. (Noin muuten olen sitä mieltä, että jonkun pitäisi tehdä Malarian pelolle sisarteos ”Paperi T:n pelko”, jossa levyn jokainen kulttuuriviittaus korvattaisiin viittauksella Paperi T:hen itseensä ja hänen omaan tuotantoonsa. Tiedättehän: ”Me tavattiin joskus Paperi T:n keikalla…”)

Paperi T itse tietää kaiken tämän varmasti. Stevie Nicks biisinä kuitenkin kompastelee myös suomirock-viittauksiin. Rivit tulee täyteen vaikka riimit ei (kuten Peitsamolla), harmaana lauantaina soi Mandoliinimies (kuten Hectorilla). Depressiokuvaushan kappale on, jäähyväiset Ruger Hauerille (extra-ouroborospisteet nimiviittauksesta toiseen omaan projektiin). Tasojakin löytyy, depressiosta ovat kärsineet myös Peitsamo, Hector – ja Nicks. Ja koska kaikki on kuitenkin aina vitsiä ja kaikki vitsit ovat totta, Ruger Hauer toki teki myös yhden levyn vielä Malarian pelon jälkeenkin.

Lopuksi

Kun toistaiseksi viimeistä kertaa – ja ehkä ensimmäistä yläasteen ja lukion jälkeen – kohtasin Olavi Uusivirran, satuimme viisi vuotta sitten samaan porukkaan kello 4:32 tihkusateessa Kitisen rannalla Sodankylän filmifestareilla. Olin humalassa, ehkä Captain Morganista, ehkä tuhannesta kaljasta, Olavilla oli kitara, oltiin väsyneitä. Jotain hoilattiin, mutta tarina ei kerro oliko se Wonderwallia vai Africaa. Joka tapauksessa hetki olisi oman metapop-kappaleensa, tai ainakin pienen esseen arvoinen. Ehkä metapopin sanoma on, että kaikki nostalgia on kaunista mutta turhaa.

Vielä tämän tekstin lopussa pitää päästää ääneen Haloo Helsinki! Kappaleen nimi on Pulp Fiction ja siinä tanssitaan niin kuin Pulp Fictionissa – mutta hurjemmin! Ollaan Uma sekä John! Ja tanssitaan niin kuin Greasessa – mutta hurjemmin! Ja ollaan Olivia sekä John! Ja ollaan Pulp Fictionia, viitteiden ja kierrätyspalojen tyylikästä uudelleenkasausta, postmodernia oman hännän imeskelyä – mutta sama John vaivaa lantiotaan, yhä cool, yhä vaarallinen, mutta jo vanhempi ja väsyneempi, ironisen etäisyyden päässä, mutta nostalgian kyllästämänä, ei enää nuorena ja kauniina…

Video ei ole enää saatavilla

Haloo Helsinki! / Elli 01.06.2013 YleX Pop, Keskustori, Tampere.

Elli, Ellin huulet ja pojat.

Haloo Helsinki on sittenkin meitä kaikkia popfaneja varten.

On melko ihana tunne, kun joku potentiaalinen artisti tai yhtye onnistuu viimein kunnolla. Haloo Helsingin kohdalla jo edellisen III-albumin mainiot singlet antoivat lupauksia, mutta nyt Maailma on tehty meitä varten lähes räjäyttää pankin – ja kuitenkin takavasemmalta.

Tinkimättömästi keikkasuosion kautta rutiinia hankkinut yhtye on salavihkaa aikuistunut, mutta ei sillä perinteisellä tylsällä tavalla – päinvastoin, Haloo Helsingin aikuistuminen merkitsee kaikkea kiinnostavaa: luontevampia sanoituksia, raikkampaa soundimaailmaa, yllättäviä kokeiluja sekä ennen kaikkea muutamia Huuda-singlen kaltaisia loistavia sävellyksiä.

Koska Haloo Helsinki aloitti nuorena ja suoraan valokeilassa, heidän on ollut pakko kypsyä suurennuslasin alla. Siihen nähden Maailma on tehty meitä varten on jopa rohkea levy. Kunnianhimoinen singlekaksikko Vapaus käteen jää ja Huuda on levyn kulminaatiopiste. Sen jälkeen kuullaan vielä viisi mainiota biisiä: mahtipontinen nimikappale, kuulaasti poppaava Hetki on kaunis, huimaavan hieno Lähtovalmiina-slovari, voimapoppia rakasteleva Rakkaus ja intensiivinen Syvälle silmiin.

Tusinaan mahtuu tietenkin vastapainoksi muutama kesympi esitys, mutta niitä enemmän miinuspisteitä tulee muutamista sanoituksista, jotka kuulostavat rimmatessaan paikoin harvinaisen väkinäisiltä, kuten Taivaanlaivan ”ihmisyyttään/…hyvyyttään/…syyttää/…syvyyttään/…daivaan/…raivaan”. Ellin säkeiden loppuja korostava laulutapa vielä alleviivaa tuota ongelmaa. Albumikokonaisuutta ne eivät kuitenkaan himmennä liiaksi, sillä pohjimmiltaan kappaleet on kuitenkin tehty keikoilla yhteislaulettaviksi, kuten Haloo Helsingin asemassa olevan yhtyeen pitääkin ne tehdä.

Tavallaan Maailma on tehty meitä varten kiteytyy Lähtövalmiina -kappaleen ”Tiedän että sä nautit/Tiedän että sä olet elossa” -säkeeseen. Albumia on ilo kuunnella, sillä siitä välittyvät luontevasti ja positiivisella tavalla kaikki tien päällä ja studiossa vietetyt tunnit, päivät, viikot, kuukaudet ja vuodet.

Haloo Helsinki ei ole vielä valmis, mutta keikkabussi on käännetty oikeaan suuntaan.

79

Maailma on tehty meitä varten ei ole minkäänlainen mestariteos, mutta ehkä jotain vielä parempaa ja hetkeen sopivampaa: luonteva silta bändin aiemman materiaalin ja tulevan välillä ja kaikkein parasta siinä on se, ettei kukaan tiedä, mitä vastarannalla odottaa.

Video ei ole enää saatavilla

Harmaa on hyvä väri on ensimmäinen single Fullsteam Recordsin helmikuussa julkaisemalta uudelta Ismo Alanko -albumilta. Alankoa säestävät uudella levyllä kitaristi Jussi Jaakonaho, basisti Mikko Mäkelä ja rumpali Niko Votkin. Kiertueelle lähtee mukaan myös multi-instrumentalisti Juho Viljanen.

Video ei ole enää saatavilla

Haloo Helsinki! – Huuda

Ratas Music Group julkaisee Haloo Helsinki! -yhtyeen neljännen ja vielä nimeämättömän studioalbumin 8. helmikuuta. Levy on ensimmäinen, jolle yhtyeen jäsenet ovat kirjoittanut kaikki kappaleet. Kitaristi Leo Hakasen YleX:llä ”kaupunkimaiseksi” kuvaileman albumin ensimmäisen singlen video käytiin kuvaamassa New Yorkissa.

Video ei ole enää saatavilla

Big Boi – Mama Told Me (feat. Kelly Rowland)

Hiphop-duo OutKastin normaalimpana pidetty osapuoli Antwan André Patton julkaisee tällä viikolla toisen sooloalbuminsa Vicious Lies and Dangerous Rumorsin, jolla vierailevat muun muassa räppärit Killer Mike ja Big K.R.I.T, indierockyhtye Wavves sekä ruotsalainen Little Dragon. Mama Told Me -videobiisissä feattaa puolestaan Destiny’s Childista tuttu Kelly Rowland.

Video ei ole enää saatavilla

Nick Cave & the Bad Seeds – We No Who U R

Grindermanin haudannut Nick Cave palaa 18. helmikuuta uudella Push the Sky Away -albumilla. Kyse on internetin inspiroimasta levystä, jolle Cave kertoo etsineensä ideoita tutkimalla Googlen ja Wikipedian syövereitä ilman lähdekritiikkiä. Lopputulos kuulostaa Caven mukaan ”keskoskaapissa olevalta haamulapselta, jolle Warren Ellis soittaa sydänääniä”.

Video ei ole enää saatavilla

Unknown Mortal Orchestra – Swim and Sleep (Like a Shark)

Jagjaguwar julkaisee 8. helmikuuta Unknown Mortal Orchestran toisen albumin, jonka nimi on ytimekkäästi II. Uusiseelantilaisen Ruban Nielsonin omaleimainen tanssipopyhtye liikkuu kakkosalbumillaan lähemmäs klassista rockia – tai ainakin Nielson on maininnut levyn merkittävimmiksi vaikuttajiksi Pink Floydin, The Beatlesin ja Led Zeppelinin.

Video ei ole enää saatavilla

Haloo Helsinki! 14.03.2012 Poklan muistokonsertti, Tavastia, Helsinki.

Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 365 Sansa – Boys (Summertime Love)

Ei käy pientä ihmistä syyttäminen, jos ei aluksi tunnista, että Sansan Boys on cover italialaisen Sabrinan herutusrenkutuksesta. Sansa coveroi povipommia niin taitavasti, etteivät jäljet johda uima-altaaseen, jossa Sabrina vilautteli nännejään vuonna 1987. Vastakohtana alkuperäisversiolle Sansan tulkinta on utuinen ja koskettava. Näin niitä covereita pitää tehdä. (Auroora Vihervalli)

Video ei ole enää saatavilla

# 364 The Amazing – Gone

The Amazingin huokoisa sointi on mannaa jokaiselle, joka ihastui ammoin Dungenin Stadsvandringar-levyn aurinkoiseen olemukseen. Dungen-kitaristi Reine Fisken tähdittämä revohka tähyilee kuitenkin myös varjoihin. Niiden uumenissa lymyävät amerikkalaisen folkin kaihoisat sävyt, jotka paljastavat The Amazingin Ruotsin Midlakeksi ja Gonen yhtyeen ikiomaksi Roscoeksi. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

# 363 Pintandwefall – Candy

Ääni ja vimma, Vaskivuoren musiikkilukio, hällä väliä. Pintandwefall kasvoi kolmannella levyllään oikeaksi orkesteriksi, mutta ei onneksi aikuisiksi. Onko mitään ihanampaa kuin neljä nuorta tyttöä miettimässä millaista elo olisi, jos iho olisi suklaatia? No ei ole! Paitsi musiikkivideo, jossa he samalla jumppaavat kömpelösti pastellinsävyisissä aerobic-trikoissa. (Anton Vanha-Majamaa)

Video ei ole enää saatavilla

# 362 Okkervil River – Wake and Be Fine

Will Sheff eksyi 2008 ilmestyneellä The Stand Ins -levyllä kummallisesti kevyen popin pariin. Se ei sopinut Okkervil Riverille, joka on elinvoimaisempi synkemmillä vesillä. Onkin ilahduttavaa, että I Am Very Far -albumi palautti teksasilaiset takaisin perusfolkrockin pariin. Wake and Be Fine kulkee melkein yhtä komeasti kuin Okkervilin paras levy Black Sheep Boy. (Auroora Vihervalli)

Video ei ole enää saatavilla

# 361 Haloo Helsinki! – Maailman toisella puolen

Täsmähitti 2010-luvun nuorille, joita halpalentoyhtiöt kuljettavat niin Prahaan kuin Pattayalle. Hakkaava rytmi, ilmava melodia ja Ellin äänessä kaikki kaksikymppisen kirkasotsaisuus, luottamus siihen, ettei mitään pahaa voi tapahtua, koskaan. Sitä haluaisi uskoa, että näiden ihmisten kasvettua aikuisiksi maailma on väkisinkin vähän avoimempi ja iloisempi paikka. (Niko Peltonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 360 Wolves in the Throne Room – Astral Blood

Celestial Lineage on tasainen, mutta hieman varovainen kokonaisuus. Vaikka bändin resepti on tuttu, syntyi sen avulla yksi vuoden hienoimmista black metal -biiseistä. Yksinkertaisen kauniit melodiat makaavat kitarameressä, meditatiivisten riffien syleilyssä. Yhtyeelle ominainen jylhä tunnelma kantaa yli biisin 10-minuuttisen keston. Hengähdystä tuo harppusuvanto. (Mikael Mattila)

Video ei ole enää saatavilla

# 359 Chase & Status (feat. Tinie Tempah) – Hitz

Drum & bass -kaksikko Chase & Status jäi Suomessa rikollisen vähälle huomiolle mainiolla No More Idols -albumillaan. The Harder They Come -leffasta napattu puhesample toimii, ja lahjakkaan Tinie Tempahin räpissä on munaa ja ideaa: ”The only thing that’s bigger, quicker, slicker, more black and more upper London is a taxi”. Parhaat hitit kumpuavat itsevarmuudesta. (Markus Hilden)

Video ei ole enää saatavilla

# 358 The Besnard Lakes – The Corner

You Lived in the City -EP:llä on neljä tasaisen hienoa raitaa, mutta parhaiten tehoaa The Corner. Kuulija unohtuu tuijottamaan kuvitteelliseen horisonttiin, ja tästä horroksesta herättävät vain Olga Goreasin utuisuuden rikkovat särökitarat. Slowdiven jumalainen Souvlaki piilee The Cornerin syvämuistissa mutta siinä ollaan aivan muualla – Kanadan revontulten alla. (Gaius Turunen)

Video ei ole enää saatavilla

# 357 Emil Jensen – Växlande molnighet

Emil Jensen koskettaa harkiten, hipaisemalla. Herkkäsanainen runoilija rakentaa lähes häviävän hennoista havainnoista joukon riipaisevia tuokiokuvia, jotka huokuvat mustavalkoiseksi haalistuneen kesän tunnelmaa. Tarinan taustalla musiikki keinuu kuin rantaa kutittavat aallot. Jensenin hartaassa kerronnassa ”silloin” määrittää osuvasti niin aikaa kuin paikkaakin. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

Kappaleen studioversion voit kuunnella Spotifyn kautta tästä.

# 356 Big Troubles – She Smiles for Pictures

Big Troubles edustaa levy-yhtiölleen Slumberlandille tyypillisten, muodollisesti pätevien yhtyeiden kärkipäätä. Tarjolla ei ole mitään uutta ja mullistavaa, mutta yhtye soi lainavaatteissaan luontevasti ja tuoreen kuuloisesti. Romantic Comedy -levyn ykkösraita She Smiles for Pictures on heliseviä kitaroita ja hönkäilylaulua Teenage Fanclubin ja Popsiclen tyyliin. (Mikko Valo)

Video ei ole enää saatavilla

# 355 Tycho – Hours

On sopivaa, että Scott Hansen on lainannut taiteilijanimensä tanskalaiselta astronomilta. Kappaleiden äänimaailma on toteutettu Boards of Canadaankin verratulla pedanttiudella. Valmiista musiikista lainaamista vierastavan artistin materiaalia ovat mm. ulkoilmanauhoitukset, joita hän keräilee luonnontieteilijän systemaattisuudella rakentaessaan kosmisia kuvaelmia. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

# 354 Danger Mouse & Daniele Luppi (feat. Jack White) – Two Against One

Rome, tuottajavelho Danger Mousen ja italialaissäveltäjä Daniele Luppin rakkaudella tekemä kunnianosoitus klassisten spaghettiwesternien musiikille, sisälsi upeiden instrumentaalien lisäksi Jack Whiten ja Norah Jonesin laulamia kappaleita. Paras näistä on Whiten pahaenteisesti tulkitsema Two Against One, joka osuu maaliinsa kuin kuudestilaukeava oikeissa käsissä. (Kimmo Vanhatalo)

Video ei ole enää saatavilla

Sarja jatkuu huomenna.

Haloo Helsinki! / Elli (vas.) sekä Leo 14.09.2011 Elämä lapselle -lehdistötilaisuus, Hartwall Areena, Helsinki.

Romanialainen Alexandra Stan osasi vedellä oikeista naruista.

Kesähittivuosi 2011 oli melko köyhä – ei kuulunut mitään Mikä kesä- tai Tytöt tykkää -biisien kaltaista kappaletta, josta jokaisella olisi jokin mielipide. Lisäksi hälyttävän moni kesäisen hitin tehnyt artisti tai yhtye oli kyennyt pakenemaan yhden hitin ihmeen vankilaa jo ennen kesää. Masentavaa kerrassaan.

Koska haluamme Nuorgamissa korostaa aidon kesähitin ainutkertaisuutta, järjestimme menestysbiisit sen mukaan, miten todennäköisesti emme kuule kyseisestä artistista enää koskaan.

Mukaan kelpuutettiin kappaleita, jotka olivat radiosoitossa ennen juhannusta, ja nimenomaan kesän suosikkeja – esimerkiksi Selvä päivä oli toki kesänkin hitti, mutta liian vanha biisi.

1. Poju – Poika (saunoo)

Kuka: Ei pettymykseksemme Poju ”Suomen rikkain mies” Zabludowicz, vaan Hausmyllystä tuttu Pasi Heinonen. Poika on tunnetusti kansanomainen nimitys lätkäpokaalille. Biisin avulla yritettiin viritellä JYPin mestaruusjuhlia.

Miksi: Älä milloinkaan aliarvioi halvan euroteknon ja lätkäkisojen painoarvoa. Sävellys on hyvä, sanoitus hirveä – mitä helvettiä tarkoittaa ”katseella mällää”? Lisäpisteitä äärimmäisen mauttomasta sulkumerkkien käytöstä.

Hittistatus: Singlelistan ykkönen seitsemän viikkoa, myynyt kultaa. Pojun tie sitkeäksi yhden hitin ihmeeksi tasoittui huomattavasti erään toukokuisen illan myötä, mutta biisi ei kehnon jumputuksen lisäksi sisällä muita tunnusomaisia kesähitin ainesosia.

Oliko se siinä: Toivottavasti, mutta saatamme kuulla Pojusta vielä lätkäyhteyksissä.

Video ei ole enää saatavilla

2. Alexandra Stan – Mr. Saxobeat

Kuka: 22-vuotias romanialainen laulaja, mutta sitä ei kukaan muista enää ensi kesänä.

Miksi: Huipputarttuva ja -ärsyttävä saksofoni-imitaatio sekä näpsäkkä, ympäri maailmaa poptähdille kaupattu välimerellinen jumppabiitti. Tämän tahtiin ovat neidot voineet turvallisesti hetkuttaa puolialastonta ylävartaloaan ja toivoa, että lähestyvä uros olisi se baarin melkein komein.

Hittistatus: Sitkeä top 3 -singlemenestys. Vuoden aidoin kesähitti, huokui potentiaalia jo ensi kuulemalta.

Oliko se siinä: Todennäköisesti, tai ainakaan tuleva menestys ei nojaa Stanin artistipersoonaan.

Video ei ole enää saatavilla

3. LMFAO – Party Rock Anthem

Ketkä: Motown-perheen vesat Stefan ja Skylar Gordy, jotka räppäävät mekaanisen yksinkertaisen tanssibiitin päälle. Joku Lauren Bennett käy kiekaisemassa pakolliset naisvokaalit. Musiikillinen vastine Suosikin megasuperhyperkultaturbolle.

Miksi: Nimensä mukaisesti helvetin hyvä bilebiisi ja erittäin ysäri. Ei sen kummempaa. Everyday I’m shufflin’ -kohta huvittaa kerta kerran jälkeen.

Hittistatus: Viikkotolkulla singlelistan top tenissä viipynyt klubisuosikki.

Oliko se siinä: Suuressa mittakaavassa kyllä, mutta bileympyröissä törmäämme varmaan vielä Gordyihin.

Video ei ole enää saatavilla

4. Anna Järvinen ja Olavi Uusivirta – Nuori ja kaunis

Ketkä: Suomalaisten mielestä suomalainen ruotsalaisartisti sekä populaarikulttuurin nuori ja kaunis monitoimimies.

Miksi: Keskinkertaisen Elokuu-rainan tunnari kiteyttää erinomaisesti kesäisen romantiikan. Kelpaa myös iskelmäväelle. Järvisen sympaattinen tulkinta ansaitsee ison käden.

Hittistatus: Massiivinen radio- ja singlemenestys, vaikka leffan katsojaluvut jäivät odotettua alemmiksi.

Oliko se siinä: Yllättäisi, jos Anna Järvinen saisi vielä lisää hittejä. Herra Uusivirralla lienee helpompaa.

Video ei ole enää saatavilla

5. Lord Est feat. Petri Nygård – Reggaerekka

Kuka: Jo viime vuosikymmenen alkupuolella ihastuttanut reggaesta ammentava laulaja ja rapartisti. Suomen Sean Paul.

Miksi: Parhaita suomalaisia popkertosäkeitä koko vuonna. Puhuttelee kaikenikäisiä ja jää takuulla takaraivoon soimaan. Plussaa reivata-verbistä. Petri Nygård.

Hittistatus: Singlelistan ykkönen parin viikon ajan, puistojen ja festarien teltta-alueiden fiilistellyimpiä biisejä. Hittirekka kiihtyi ensi tahdista täyteen vauhtiinsa 1,5 sekunnissa.

Oliko se siinä: Lord Estin aiemmista hiteistä ehti kulua vuosia, mutta seuraavaa tuskin tarvitsee odottaa yhtä kauan.

Video ei ole enää saatavilla

6. Jare & Villegalle feat. Märkä-Simo – Häissä

Ketkä: Urheileva räpkaksikko, joka ehti nousta ilmiöksi jo keväällä Nelisilmä-hitin ja esikoisalbuminsa myötä.

Miksi: Kappaleessa yhdistyvät erinomaisesti valtavirtaräpin hitikkäimmät puolet. Soundi myötäilee sopivasti Cheekiä ja känniä juhlistava teksti on silkkaa Petri Nygårdia.

Hittistatus: Singlelistan ykkönen viikon ajan, vuoden myydyimpiä sinkkuja. Selvää hittiainesta jo ennen Leijonien maailmanmestaruutta, mutta suorastaan mahdoton paeta sen jälkeen.

Oliko se siinä: Mustaa kultaa -albumilta irtoaa varmaan vielä jotain, mutta riittääkö suosiota myös jatkossa?

Video ei ole enää saatavilla

7. Haloo Helsinki – Maailman toisella puolen

Ketkä: Elli ja ne muut. Kokoonpano on julkaissut kolme albumia.

Miksi: Suorastaan erinomainen popiskelmäsävellys ja yleisöön uppoava elämänmakuinen sanoitus, jonka kruunaa tarttuvat pappadaat. Juhannuksen yhteislauluainesta.

Hittistatus: Kestävä single- ja radiolistamenestys. Myynyt kultaa.

Oliko se siinä: Älä koskaan sano ei koskaan. Jos joku olisi alkuvuodesta ilmoittanut, että Haloo Helsinki tekee erään vuoden suurimmista menestyssingleistä, olisin kehdannut jopa nauraa perään.

Video ei ole enää saatavilla

8. Bruno Mars – The Lazy Song

Kuka: Ihmeen suosituksi äitynyt popsoulartisti ja biisintekijä, joka on sorvannut maailmaan pari ihan kivaa singleä.

Miksi: Mars osasi vetää oikeasta narusta, sillä letkeän kesäinen rämpytys toimii sopivassa ympäristössä melkein aina. Ärsytyskynnys alenee sadesäällä ja elokuun lopussa pelottavan matalaksi, kun kesää ei ole sääennustuksen mukaan enää jäljellä. Apinavideo saattaa viehättää joitakin.

Hittistatus: Sitkeähkö top 20 -singlemenestys ja radiohitti. Pomminvarma resepti hiljattain läpi lyöneelle artistille.

Oliko se siinä: Doo-Wops and Hooligans -esikoiselta irronnee vielä jotain, mutta tulevaisuus Suomen markkinoilla on epävarma.

Video ei ole enää saatavilla

9. Pitbull feat. Ne-Yo, Afrojack & Neyar[/caption] – Give Me Everything

Kuka: Kuubalaissyntyinen pitkän linjan latinoräppäri, josta on yllättäen tullut maapallon suosituimpia singleartisteja.

Miksi: Pitbullin löpinä toimii tanssilattialla, mutta vielä paremmin koukuttavat Ne-Yon vokaalit ja Afrojackin teräksen lailla kiiltävä hittisoundi. Ei mitenkään erityisen kesäinen kappale, kunhan nyt sattuu olemaan ajankohtainen.

Hittistatus: Top ten -single- ja radiohitti.

Oliko se siinä: Ei, sillä seuraaja Rain Over Mekin on jo top ten -single.

Video ei ole enää saatavilla

10. Arttu Wiskari – Tuntematon potilas

Kuka: Espoon Matinkylässä asuva laulaja-lauluntekijä.

Miksi: Yleinen konsensus oli päättänyt, että nyt tarvitaan pienen ihmisen arjesta laulavaa miestä. Juha Tapion ja Samuli Edelmannin uudet singlet eivät olleet vielä ilmestyneet. Sävellyksellisesti ihan kiva. Sanoitus ahdistaa, mutta ei vereslihaan asti vaan jää kehnoine riimeineen ärsyttävän pinnalliseksi.  Milloin joku suomalaispoppari viitsisi kirjoittaa kappaleen suuren ihmisen arjesta? Kaikki eivät tyydy olemaan pieniä ihmisiä.

Hittistatus: Top 5 -singlehitti, radiolistan ykkönen ja albumi lähestyy platinarajaa.

Oliko se siinä: Tuskin.

Video ei ole enää saatavilla

11. Jukka Poika – Silkkii

Kuka: Kylmästä lämpimään -albumilla platinasarjaan siirtynyt wannabe-hippiäitien märkä päiväuni.

Miksi: Jukka Poika on niin kuuma, että mistä tahansa mukiinmenevästä kappaleesta tulee automaattisesti hitti. Lisäksi letkeä Silkkii on ollut seksikkään sanomansa ansiosta erittäin hyvää taustamusaa silmäpelille kesän grillibileissä.

Hittistatus: Singlelistan ykkönen kuuden viikon ajan.

Oliko se siinä: Vasta alkusoittoa. Näemmekö hänet Linnan juhlissa?

Video ei ole enää saatavilla

12. Adele – Set Fire to the Rain

Kuka: Vuoden myydyin artisti maailmassa.

Miksi: Ryhmän harvoja ensisijaisesti artistina hittiputken makuun päässeitä ja siten epäaidoin kesähitintekijä. Set Fire to the Rain on millintarkasti sävelletty powerballadi, josta on helppo pitää. Ohessa virallinen remiksaus.

Hittistatus: Tämän hetken soitetuin kappale radiossa, top 3 -single ja emoalbumi 21 oli viime viikolla albumilistan kärjessä.

Oliko se siinä: Ei.

Video ei ole enää saatavilla

Koko ihanuus Spotify-soittolistana!

Syysbonus: Ruudolf & Karrikoira – Mammat riivaa

Ikävä kyllä emme voineet kelpuuttaa tätä mahtavaa biisiä viralliselle kesähittilistalle, koska sitä ei ole virallisesti julkaistu ja siltä täten puuttuu virallisesti mitattavat ansiot, mutta olisihan tämän täysin huomiotta jättäminen oikeusmurha. Etenkin tällä viikolla julkaistun koreografiavideon takia:

Video ei ole enää saatavilla