Good to Die Records

66 Tiedättehän kolmen sekunnin säännön? Siis jos pekoniviipale tippuu lattialle, se ei ole pilalla, mikäli nostat sen ajoissa. Ehkä siinäkin on kolme sekuntia liikaa, mutta sitten ovat nämä tyypit, jotka syövät ihan mitä tahansa. Sitä näkee Creedin t-paitaan ja risoihin farkkuihin kietoutuneen resuisen möhömahan kaapimassa vanhaa kebabia asfaltilta kilpaa lokkien kanssa festareiden viimeisenä päivänä ulosmenoportin vierellä ja haluaisi sanoa, että hänen kolme sekuntiaan tulivat jo täyteen. Mutta eivät sellaiset ihmiset ikinä kuuntele. Absolute Monarchsin debyytin soidessa tuntuu, että joku unohti pyyhkiä hiekat pekonista. Bändiä on verrattu Jesus Lizardiin ja The Meniin unohtamatta grungen mörssäreitä, seattlelaisyhtyeestä kun on kyse. Rinnastukset eivät mene aivan metsään, mutta yhtyeen sekoitus kaljapöhöttyneisyyttä ja adrenaliinia jää yllättävän laahaavaksi ja maku on tympeä. Tältäkö noiserockin hiipiminen valtavirtaan kuulostaa? Ajoittain mukavan meluisaa, mutta samalla myös niin kovin kesyä. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

Cats on Fire – All Blackshirts to Me

Soliti

78 Cats on Firen kolmoslevy hankaloittaa bändin vertaamista The Smithsiin. Paremminkin All Blackshirts to Mellä soivat The Go-Betweensin ja Morrisseyn soolojen raskaseleisempi kitarajangle sekä Feltille sukua olevat melodiat. Lisäksi bändin solisti Mattias Björkas on aina ollut hahmoltaan lähempänä Feltin pelottavassa rock-tähtiharhassaan elävää Lawrencea kuin Mozia. Kokonaisuutena All Blackshirts to Me on onnistunut ja hiljalleen kypsyvä, mutta liian tasainen. Kohtuuttomien odotusten täyttämiseen oltaisiin tarvittu yksikin Tears in Your Cupin ja I Am the White-Mantled Kingin kaltainen mestaruusbiisi. Tekstit ovat hippusen aiempaa abstraktimpia, mikä tylsyttää hieman Björkasin viiltävän kynän parasta terää. Poikkeuksiakin tietty on. Levyn keskipisteenä soiva pianoballadi 1914 and Beyond sekoittaa historiankirjoja, yhteiskunnallista nihilismiä ja jehovalaisen determinististä toivoa, ja Smash It to Pieces sympatiseeraa kirjoitusten vaikutuskyvyttömyydestä kumpuavaa älykköterroria. Biiseistä lähimmäksi kaivattua kohokohtaa nousee Sense of Pride, joka on osuva kappale nuoren ja arrogantin pikkukaupunkilaisen nöyrtymisestä. Sävellyksenä se on yhtä selvä viittaus Baddingiin ja Cats on Firen Suomi-juuriin kuin varhaisen Poor Student’s Dream of Marx -biisin Leevi & the Leavings -laina. (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

Hal – The Time the Hour

Tri-Tone

69 Irlantilaisyhtye Hal niitti mainetta ja menestystä seitsemän vuotta sitten julkaistulla eskoisalbumillaan, joka poiki kolme pikkuhittiä: Play the Hitsin, joka kuulosti tuplanopeudella soitetulta Beach Boysilta, sekä balladit Worry About the Windin ja What a Lovely Dancen, joita nautittavampaa länsirannikon americanaa ei vihreältä saarelta ole kuunaan kuultu, vaikka edesmennyt The Thrills kovasti yrittikin. Sitten Hal katosi kuin tiedätte-kyllä-mikä tiedätte-kyllä-mihin-autiomaahan. Writer’s blockista kärsivä laulaja David Allen jopa jätti yhtyeen. Nyt Hal on kuitenkin palannut – eikä ketään enää kiinnosta. Ei olisikaan yllätys, jos The Time the Hour jäisi bändin joutsenlauluksi: hittejä siltä tuskin irtoaa, sillä edelleen Hal on väkinäisimmillään silloin, kun se yrittää sellaisia tehdä. Ärsyttävän ylipirteyden ja aidon herkkyyden välillä sukkuloiva albumi herää eloon jälkipuolellaan hienovaraisten jousisovitusten syrjäyttäessä kaiken maailman sammakkokuorot ja Bee Gees -räpiköinnit. Who Do You Come Here on todella kaunis, Nilssonin ja Cat Stevensin hengessä lipuva syksyinen folkpop, jolla Hal saa seitsemän vuoden tumpuloinnistaan paljon anteeksi. Myös Style Councilin impressionistisimmista hetkistä muistuttava Rocking Chair jää lämpimäksi muistoksi yhtyeestä, joka olisi voinut olla niin paljon enemmän. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Goran Kajfes – X/Y

Headspin

90 Ensimmäiset tahdit se keikuttaa persettä. Tämä ei ole mitenkään kummallista. Tanssittavaa jazzia tehdään aika monessa notkossa pohjoisessa Euroopassa. Se, mitä seuraa levyn edistyessä, on erikoista. Se musiikki siirtyy perseestä häntäluun kautta selkärankaan ja kulkee nikama kerrallaan, jokaista kuin kumivasaralla napauttaen ylös, ylös, ylös, pulputtaen David Österbergin syntetisoitujen kuplien mukana. Funkki häviää taka-alalle ja tilalle tulevat vahvat tunnelmat ja mykistävän varmaotteinen minimalismi. Ristiluuksi fuusioituneet viisi nikamaa, os sacrum rangan alapäässä, menevät nopeasti, pyhällä hengellä. Trumpetti soi hartaasti, pitkällä kaavalla. Siitä eteenpäin ryömitään shokkeja jokaisella kosketuksella lähettäen, nikamien kautta kylkiluita paukuttaen. Kajfes orkestereineen teki levyn, jolla kaikki menee juuri sillä tavalla nappiin kuin voi, kun tekee jazz-levyä 2010-luvulla. Syntetisaattorien integroiminen jazziin ei usein onnistu näin hienosti. Eikä kaukomailta haettujen vaikutteiden. Tähän päälle vielä hienot sävellykset ja elokuvallinen draamantaju, niin ollaan sellaisissa sfääreissä, että Kajfesin levy menee helposti pohjoismaisen jazzin historialliseen parhaimmistoon. Nikamien loputtua se jää asumaan liskoaivoon. (Arttu Tolonen)

Video ei ole enää saatavilla

Marina and the Diamonds – Electra Heart

679 Recordings

70 Marina Diamandis tuli BBC:n Sound of -äänestyksen ja NME:n avulla kuuluisaksi indiepopparina, jonkinlaisena rempseämpänä Lily Allenina, mutta hän ei selvästikään halua olla ainoastaan sitä. Siksi The Family Jewels -esikoisella jo lähes löytynyt paikka poptaivaalla oli ennakkoon ajatellen katoamassa näköpiiristä. Marinan silmissä vilkkuvat listojen ykkössijat ja puhdas poptähteys, mutta meillä on Florence Welch, Katy Perry, Kesha ja jopa Jessie J sekä Lana Del Rey. Tarvitsemmeko enää Marinaa? Electra Heartin perusteella kyllä. Mahtava avausraita Bubblegum Bitch tarjoaa juuri sitä mitä nimellään lupaa. Dr. Luken tuottamat Primadonna ja Lies ovat silkkaa Katy Perryä ja Homewrecker koko viikonlopun Pet Shop Boysia luukuttanutta Keshaa. Starring Role ja The State of Dreaming kohoavat korkeuksiin, samoin loppupuolen Hypocrates sekä Fear and Loathing. The Family Jewelsin raikkaus ja hulluus välähtävät Bubblegum Bitchillä, mutta tuntuvat muuten vaihtuneen laskelmoidumpaan amerikkalaiseen unelmaan, joka ei aivan pidä alun ihanaa hömppäpopeuforialupaustaan loppuun asti ja hyytyy myös vakavampien biisien osalta juuri ennen maaliviivaa. Silti suositeltava popkiekko – kaipaan ainoastaan lisää sitä persoonallisuutta, joka loi meille Mowgli’s Roadin ja I Am Not a Robotin. (Markus Hilden)

Video ei ole enää saatavilla

Moonface – With Siinai: Heartbreaking Bravery

Jagjaquwar

86 Siinain esikoisalbumi ei sanottavammin säväyttänyt, eikä Spencer Krugin (Wolf Parade, Swan Lake, Sunset Rubdown, Frog Eyes) uraa voi hyvällä tahdollakaan kuvailla kuin tasaisen epätasaiseksi. Odotukset tätä suomalais-kanadalaista yhteistyötä kohtaan eivät siis olleet erityisen korkealla. Tulokset sen sijaan häikäisevät; Heartbreaking Bravery voi hyvinkin olla Krugin uran tasapainoisin ja vaikuttavin teos. Levy käynnistyy hieman mitäänsanomattomasti nimikappaleellaan, mutta puhkeaa täyteen loistoonsa Yesterday’s Firen majesteetillisen jyrinän myötä. Kappale on yksi Heartbreaking Braveryn kolmesta kulmakivestä ja malliesimerkki siitä, kuinka Siinain dronea (Spacemen 3), postpunkia (The Chameleons) ja jopa goottirockia (Killing Joke) mukaileva sointi yhdistyy Krugin murtumisen partaalla olevaan tuomiopäivänjulistukseen. Ne kaksi muuta kulmakiveä ovat U2-kitaroiden ja perkussioiden siivittämä Quickfire, I Tried sekä ihka aidolta tanssihitiltä haiskahtava videobiisi Teary Eyes and Bloody Lips (”…make you look like Stevie Nicks”). Jollei Krug olisi jo käyttänyt suurinta osaa pelimerkkejään turhanpäiväisiin sivuprojekteihin, voisi Heartbreaking Braverylle povata valoisaa tulevaisuutta Interpol-, Ladytron– ja Horrors-fanien seuraavana suosikkina. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

The Soundtrack of Our Lives – Throw It to the Universe

Premiär Talang

73 Throw It to the Universe tuo mieleen vanhan koiranrohjakkeen, joka yrittää nauttia elämänsä viimeisestä keväästä pallon ja frisbeen perässä ravaten, vaikka haluaisi oikeasti vain kääriytyä kerälle rottinkikorinsa lämpöön. Levy on äärimmäisen sympaattinen ja herättää lämpimän melankolisia tunteita, ja sillä soittava yhtye selvästi tietää mitä tekee. Ihan joka käänteessä se ei kuitenkaan enää jaksa näyttää parastaan – eikä sen edes tarvitse, sillä kaikki rakastavat sitä silti. The Soundtrack of Our Livesin pitkälle ja upealle uralle levy on hieno päätös: ei likikään Communionin-tuplan (2008) veroinen hämmästyttäjä, muttei myöskään Origin Vol. 1:n kaltainen harha-askel. Jos väsyneellä Solar Circusilla todetaankin, ettei voimia enää ole (”I don’t have the strength”), pohditaan When We Fallilla rakentavammin, että keitä tässä lopulta oikein ollaan (”Trying to find out who we are”). Levyn kolmestatoista kappaleesta vain luopumisen, mutta myös uuden alun tematiikkaa pyörittelevällä (”So now what, my blue eyed son”) You Are the Beginningillä olisi mitään asiaa best of TSOOL -kokoelmalle, mutta hutejakaan joukkoon ei mahdu kuin yksi, Reality Show, joka on oppikirjaesimerkki epäonnistuneesta psykedeliasta. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Yournalist – Horror & Terror

Drink Tonight

38 Turkulaistrio Yournalistin debyytti on suurieleistä ja hitusen vaihtoehtoiseen taipuvaista rockia. On hämmentävää, miten monet musiikkiblogit ovat olleet kiinnostuneita bändistä, sillä Horror & Terror on 47-minuuttinen kiteymä puhtaimmasta ja tyylittömimmästä YleX-rockista. Yournalist on sävellyksellisesti perusosaava yhtye, joka on esteettisesti täysin hukassa. Albumia kuunnellessa ihmetyttää, haluaako joku oikeasti kuulostaa tältä? Horror & Terrorilla soivat Disco Ensemblen asenteettomimmat hetket, light-Muse sekä Biffy Clyron ja Foo Fightersin kaltainen yltiölattea kassavirtarock. Koko yhdistelmä on kastettu suomalaisen soittolistaradion ja muka-alternativen kolera-altaaseen. Sieltä Yournalist yrittää pärskiä pinnalle väkinäisellä omaperäisyydellä. Se huipentuu Colosseum-biisissä, jossa afropop-kepeys rikotaan vaarattomalla huudolla ja pomppuheviriffittelyllä. Horror & Terror on albumi, joka tulisi tallentaa jewelcase-cd-tuotteen sijaan saksalaisesta tukusta pilkkahintaan tilatulle cd-r:lle. Toinen paikka, jossa voisin kuvitella kuulevani Yournalistia, on nuorekkuuteen pyrkivän, keski-ikäisen kokoomuspoliitikon kunnallisvaalikampanja. (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

Kuvassa Shadowplay-fanin vakiovaruste.

Nuorgamin toimitus kokoontui torikahvilan suurimman pöydän ääreen keskustelemaan levyistä, joita ei vielä ole olemassa – ei välttämättä milloinkaan. Keskustelusta tuli niin vuolassanainen, että kirjurin oli pilkottava se kolmeen osaan. Turinoinnin edetessä toivo horisontissa häämöttävistä mestariteoksista alkoi hiipua.

Alla ensimmäiset kymmenen levyä kolmestakymmenestä, joita Nuorgam odottaa hengitystään pidätellen. Artisteille ja yhtyeille asetettu vaatimus listalle pääsemisestä oli, että edellisestä albumijulkaisusta on kulunut vähintään kuusi vuotta.

Keskusteluun osallistuivat Markus Hilden (MH), Iida Sofia Hirvonen (ISH), Jarkko Immonen (JI), Aleksi Kinnunen (AK), Teemu Kivikangas (TK), Samuli Knuuti (SK), Kimmo K. Koskinen (KKK), Hannu Linkola (HL), Antti Lähde (AL), Aku-Tuomas Mattila (ATM), Juha Merimaa (JM), Vilho Pirttijärvi (VP), Teemu Purhonen (TP), Santtu Reinikainen (SR), Anton Vanha-Majamaa (AVM) ja Juho Äijö (JÄ).

Hal – 6 vuotta

Mitä silloin?

Rough Trade voitti keväällä 2004 levy-yhtiöiden välisen kädenväännön ja sai dublinilaistrio Halin talliinsa. Yhtyeen nimetön debyytti (2005) menestyi niin kaupallisesti kuin kriittisestikin: se sai Euroopan komission myöntämän EBBA-palkinnon eniten kotimaansa ulkopuolella myyneenä esikoisalbumina ja valittiin vuoden albumiksi muun muassa Irish Independentissä. The Thrillsin, The Magic Numbersin ja Sleepy Jacksonin tapaan Hal operoi 1960- ja 1970-luvun ultramelodisen pehmoamericanan (The Band, Harry Nilsson) alueella, mutta löi aikalaisensa laudalta veljesten David ja Paul Allenin mestarillisilla lauluharmonioilla, jotka kohottivat Worry About the Windin ja What a Lovely Dancen kaltaiset balladit Everly Brothersin ja The Bee Geesin mestariluokkaan.

Mitä sen jälkeen?

Hal palasi studioon vielä vuoden 2005 aikana, ja kakkosalbumin oli tarkoitus ilmestyä alun perin vuonna 2007. David Allenin sävellyskynä meni kuitenkin pahemman kerran tukkoon, joten mies pakkasi kitaran laukkuun ja häipyi lähes kahdeksi vuodeksi kiertämään maailmaan. Velipoika Paul keskittyi sillä aikaa valokuvaukseen, kun trion kolmas jäsen Stephen O’Brien rakenteli studiota ja soitteli muun muassa Fionn Reganin kanssa.

Mitä nyt?

Hal palasi viime vuoden joulukuussa uudella kappaleella Down in the Valley, jonka voi ladata ilmaiseksi yhtyeen bandcampista. Haastatteluissa bändi lupasi The Time, The Hour -nimistä albumia huhtikuulle, mutta eipä näkynyt tahi kuulunut. Ehkä sitten syksyllä.

Ilmestymistodennäköisyys: 94 %

Halin kakkosalbumi on kaikesta päätellen julkaisua vaille valmis. Mitä todennäköisemmin se myös ennen pitkää julkaistaan, tuskinpa toukokuussa olisi muuten julkaistu levyn ensimmäistä varsinasta singleä, nimeltään Be With You. (AL)

Video ei ole enää saatavilla

George Michael – 7 vuotta

Mitä silloin?

Putkahdettuaan ulos kaapista Los Angelesin poliisin suosiollisella avustuksella, George Michael oli vuonna 2004 elämänsä parhaassa vanha elostelija -vedossa. Patience-albumi nousi Iso-Britannian listaykköseksi, myi 10 miljoonaa kappaletta ja sai Q-lehdeltä kokonaiset viisi tähteä. Se myös sisälsi jo aiemmin julkaistun Shoot the Dog -kappaleen, jonka videolla assless chapseihin sonnustautunut piirros-George irvaili Blairille ja Bushille.

Mitä sen jälkeen?

26. helmikuuta 2006: Michael löydetään Hyde Parkista autonsa ratin päälle sammuneena ja pidätetään huumeiden hallussapidosta. Hän kuvailee tapahtumaa kuivasti ”omaksi typeräksi syykseen, kuten tavallista”. 23. kesäkuuta 2006: News of the World kuvaa Michaelin harrastamassa seksiä Hampstead Heath -puiston vessassa 58-vuotiaan pakettiautokuskin kanssa. Lokakuu 2006: Michael jumittaa autollaan liikenteen ja pidätetään huumeiden vaikutuksen alaisena ajamisesta. 19. elokuuta 2008: Michael pidätetään huumeiden hallussapidosta (taas) Hampstead Heathissä. 4. heinäkuuta 2010: George rysäyttää autollaan sisään Snappy Snaps -valokuvausliikkeen ikkunasta palatessaan Gay Pride -paraatista. Syyte huumepäissä ajamisesta ja kahdeksan viikon vankilatuomio seuraavat perässä.

Mitä nyt?

Michael palaa ”sinfonisen” kiertueen merkeissä lavoille elokuussa ja aikoo levyttää albumillisen musiikkia nousevien homoartistien kanssa. Hän toivoo albumin korjaavan vahinkoja, joita hän on mielestään aiheuttanut gay-nuorille julkisella sohelluksellaan. Uusia George Michael -levyjä hän ei sen sijaan aio omien sanojensa mukaan enää tehdä, julkaisten sen sijaan kappaleensa ilmaiseksi netissä.

Ilmestymistodennäköisyys: 93 %

93 prosenttia ”gay-kollaboraatio”-albumille, 7 % omalle albumille. George on yleensä ollut sanansa mittainen mies. (SR)

Video ei ole enää saatavilla

Missy Elliott – 6 vuotta

Mitä silloin?

Timbalandin pitkäaikaisena aisaparina ja todellisena innovaattorina tunnettu rap-lady julkaisi vuonna 2005 kuudennen ja epätasaisimman studioalbuminsa The Cookbookin, jolta lohkaistiin iso hitti Lose Control.

Mitä sen jälkeen?

Melissa Elliott vaikuttaa menettäneen luovuuttaan samaan tahtiin kuin elopainoaan. Hän yritti pysyä parrasvaloissa esiintymällä muun muassa Timbalandin, Janet Jacksonin ja Ciaran albumeilla, etsimällä uusia kykyjä tosi-tv-sarjassa sekä levyttämällä musiikkia Step Up 2 -elokuvaan. Vuonna 2006 ilmestyi kokoelma Respect M.E., joka myi Iso-Britanniassa kultaa. Elliott on paljastanut kärsineensä tulehduspohjaisesta kilpirauhasen liikatoiminnasta, mikä lienee yksi syy hänen viimeaikaiseen hiljaiseloonsa.

Mitä nyt?

Viivästynyt albumi on nimetty Block Partyksi, mutta sen julkaisupäivää on siirretty eteenpäin jo neljän vuoden ajan. Uusia biisejä on kuultu kuitenkin jo muutama, mainittavimpana Best Best. Levytyssessioissa ovat käyneet ainakin Timbaland ja Pharrell Williams.

Ilmestymistodennäköisyys: 91 %

Block Party lienee kaupoissa ennen pitkää, ajankohta riippuu rimakauhun vakavuudesta. Albumin laadusta ei ole takeita. (MH)

Video ei ole enää saatavilla

Shadowplay – 14 vuotta

Mitä silloin?

Helsingissä vuonna 1982 perustettu Shadowlay yhdisti punkin ja yökerhojazzin ja nappasi itselleen Suomen viileimmän yhtyeen tittelin. Debyyttialbumi Touch and Glow (1988) on todettu aiheestakin mestariteokseksi ja samaa voidaan sanoa viis vuotta myöhemmin ilmestyneestä Eggs & Pop -albumista. Ilmestymistahti kiihtyi, ja vuonna 1997 ilmestynyt Raw Powder on jäänyt historiaan yhtyeen rockeimpana levynä.

Mitä sen jälkeen?

Keulahahmo, perustaja, sanoittaja, laulaja Brandi Ifgray teki Raw Powderin ilmestymisen aikoihin kaksi soololevyä Jimi Tenorin valvonnassa tyylilajinaan kokeellisempi sähköisyys. Biisimateriaali tosin oli sellaista, joka olisi sopinut periaatteessa Shadowplaynkin käsittelyyn. Ruotsissa asuva Brandi on ollut levyrintamalla hiljaa reilut kymmenen vuotta, mutta muilla jäsenillä on ollut muita musiikillisia projekteja.

Mitä nyt?

Shadowplay on edelleen olemassa ja tekee keikkoja pari kertaa vuodessa, kerran parissa vuodessa tai sinne päin. Viime vuoden kaksi keikkaa Bar Loosessa myytiin loppuun hetkessä, ja tällekin vuodelle oli kysyntää, mutta Shadowplayn keikkabisneksessä on myyjän markkinat. Keikkakokoontumisissa on kuulemma keskusteltu mahdollisesta levystä ja viime keväänä yhtye on huhujen mukaan demonnutkin jotain.

Ilmestymistodennäköisyys: 87 %

Biisejä on valmiina ja kovana Gang of Four -fanina Brandi halunnee muodostaa Shadowplay-levyistä oman neljän koplansa. (ATM)

Video ei ole enää saatavilla

Ceebrolistics – 6 vuotta

Mitä silloin?

Janne Hyttisen (Pijall), Matti Pentikäisen (MattiP) ja Roope Kinnusen (RoopeK) muodostama Ceebrolistics on kotimaisen hiphopin uranuurtaja sen seikkailunhaluiselta äärilaidalta. Yhtyeen julkaisutahti ei ole koskaan ollut järin tiukka – ensialbumi A Day of the People in Betweenin (1998) ja toistaiseksi viimeisen Ö:n (2005) väliin mahtuu seitsemän vuotta, EMIn julkaisema 0. EP (2001) ja singlet Hyviä Juttuja / Me (2000) ja Aintie (2005). Kädestä käteen kaupattua Spring / Escape -kasettisingleä ei moni ole kuullut. Tämä ei silti vähennä elektronista musiikkia ja dubia keitokseensa rohkeasti sekoittaneen yhtyeen painoarvoa. Päinvastoin: karkki maistuu paremmalta, kun sitä saa vain kerran viikossa. Jokaista Ceebrolisticsin julkaisua on kuunneltu hartaudella, joka tavallisesti varataan pyhien kirjojen tulkintaan.

Mitä sen jälkeen?

Ceebrojen yhteydessä on tärkeää nostaa esille myös ryhmän jäsenten yleinen skeneaktiivisuus. Ilman näitä jannuja Helsinki olisi huomattavan paljon synkeämpi paikka. Radio-ohjelmien ja klubien järjestelyn ohessa pojat ovat pyörineet Murmurecordings- ja Katusea-levylafkojen taustalla ja puuhanneet sooloprojektiensa parissa. RoopeK ja Pijall tarjoilivat menevää hiphopia Serkkupojat-aliaksella, Pijall suuntasi elektromaailmoihin Michael Black Electrona ja MattiP on julkaissut jopa runokirjankin. Pentikäisen tuorein proggis, Teeth, jota paremman termin puutteessa voisi kutsua vaikkapa post-dubstepiksi, on herättänyt täysin ansaitusti ihastusta indie-piirien mahtimediaa Pitchforkia myöten.

Mitä nyt?

Wikipedia lupaa, että Ceebrolisticsin uusi levy on ollut suunnitteilla jo pitkään. Niin tai näin, varmaa on ainakin se, että pojat pysyvät aktiivisina, ja uutta materiaalia saadaan levylautaselle nimellä taikka toisella. Tällä hetkellä esimerkiksi Teeth on niin hurjassa nosteessa, että rajana on tuskin edes kiitorata.

Ilmestymistodennäköisyys: 86 %

Optimisteina uskomme, että Ceebro-levy on luvassa, mutta vuotta emme edes yritä arvailla. Emmekä liioin formaattia – sinkku, albumi, CD-ROM vai jotain aivan muuta. (TK)

Video ei ole enää saatavilla

Kraftwerk – 8 vuotta

Mitä silloin?

Kraftwerk julkaisi kymmenennen studioalbuminsa pitkän odotuksen jälkeen syksyllä 2003, kun Ranskan ympäriajo vietti 100-vuotisjuhlavuottaan. Pyöräilyhullu düsseldorfilaisyhtye on opettanut faninsa kärsivällisyyteen, sillä sen yhdeksäs studioalbumi Electric Café oli julkaistu hulppeat 17 vuotta aikaisemmin.

Mitä sen jälkeen?

Kraftwerk vietti suuren osan seuraavista vuosista kiertämällä ympäri maailmaa. Suomessa yhtye kävi jopa kahdesti: vuonna 2004 Helsingin jäähallissa ja vuonna 2009 Flow Festivalilla. Vuonna 2005 bändiltä julkaistiin erinomainen livealbumi Minimum-Maximum, mutta vuosikymmenen pääprojektiksi osoittautui vuoden 2009 The Catalogue -boksi, jolle Kraftwerkin albumit vuoden 1974 Autobahnista Tour de France Soundtracksiin masteroitiin – ja Techno Popiksi muuttuneen Electric Cafén kohdalla jopa nimettiin – uudelleen.

Mitä nyt?

Kling Klang Studiossa kolisee ja kilisee lupaavasti, mutta henkeään ei kannata uuden Kraftwerk-materiaalin vuoksi pidättää. Sitä paitsi voi olla, että ennen kuin maailma kuulee yhdennentoista KW-albumin, yhtye saattelee päätökseen kolme ensimmäistä albumiaan (1970–1973) käsittävän remasterointi-projektinsa.

Ilmestymistodennäköisyys: 84 %

Kraftwerkin ottaminen tähän keskusteluun tuntuu suorastaan hätäilyltä. Edelsihän Tour de France Soundtracksinkin julkaisua yli kahdenkymmenen vuoden periodi, jolloin Kraftwerk julkaisi vain yhden studio- ja toisen remix-albumin. Levy tulee – muttei välttämättä meidän elinaikanamme. Joten eiköhän keitetä ensin oikein kunnon kahvit! (AL)

Video ei ole enää saatavilla

A Perfect Circle – 7 vuotta

Mitä silloin?

A Perfect Circle oli eräs 2000-luvun juhlituimmista modernin rockin akteista aikana, jolloin listoilla komeilivat lähinnä verkkariheviä puurtavat yhtyeet. Toolin laulajaveijari Maynard James Keenanin ja kitarateknikkona aiemmin tunnettu Billy Howerdelin luoman ryhmän tulevaisuus vaikutti kaikin puolin kirkkaalta, muodostuihan debyyttilevy Mer de Nomsista eräs kaikkien aikojen vauhdikkaimmin kaupaksi käyneistä tulokaslevyistä. Toolia tolloille -teema toimi.

Mitä sen jälkeen?

Debyyttiä seurasi kahden vuoden hiljaisuus, kiitos Keenanin emobändin Toolin aktivoitumisen. Sen päätteeksi vuonna 2003 A Perfect Circle pullautti ilmoille toisen pitkäsoittonsa, 13th Stepin. Kyseessä on debyyttiä melodisempi ja suorempi tekele, joka nousi niin listoille kuin kuuntelijoiden arvostuslistoille. Samaa ei voi sanoa bändin viimeiseksi tuotokseksi jääneestä Emotive-tekeleestä. Kyseessä on sodanvastaisia cover-lauluja sisältävä levy, joka jäi musiikillisesti kauas horisonttiin A Perfect Circlen aiemmista mahtipontisista tuotoksista. Ympyrähanskat lyötiin nauloihin vuonna 2004.

Mitä nyt?

A Perfect Circlen jälkeen Howerdel jatkoi musiikillisia seikkailujaan Ashes Divide -yhtyeensä kanssa. Keenan kehitti Toolin rinnalle toisen sivuprojektin, Pusciferin, eikä A Perfect Circlestä puhuttu enää kuin sivulauseissa. Vuosien kuluessa vanha nälkä kasvoi, ja jo vuonna 2008 aisapari Howerdel & Keenan työstivät uutta materiaalia. Viime vuonna yhtye palasi lavoille pienen kiertueen voimin. Settilistassa oli myös uusia biisejä.

Ilmestymistodennäköisyys: 80 %

Keenan mainitsi vuonna 2010 olevansa tekemässä A Perfect Circlen neljättä levyä, ja Howerdelin twitteröinnin mukaan uutta musiikkia on tulossa hitaasti mutta varmasti. Kaikesta päätellen A Perfect Circle tulee julkaisemaan uutta materiaalia – mutta milloin ja missä formaatissa? (TP)

Video ei ole enää saatavilla

The Postal Service – 8 vuotta

Mitä silloin?

Kun elektronörtti Jimmy Tamborello (Dntl) pyysi indienörtti Ben Gibbardia (Death Cab for Cutie) vierailemaan albumilleen Life Is Full of Possibilities (2001), kaksikko huomasi nopeasti, että maailma todellakin on täynnä mahdollisuuksia. Seuraavan kahden vuoden ajan miehet lähettivät toisilleen postitse (ooh, katso: bändin nimi!) musiikkia, joista syntyi albumi Give Up (2003), täysverinen syntikkapopklassikko, jolla Gibbardin surumieliset melodiat ja kirjalliset tekstit kohtaavat Tamborellon rytmitajun ja elektromagian.

Mitä sen jälkeen?

Harmittomaksi sivuprojektiksi luultu albumi alkoi kerätä mainetta netissä ja muodostui yliopistoradioiden kestosuosikiksi. Keulasingle Such Great Heights on pitänyt albumimyyntiä hengissä pulpahtelemalla esiin useissa mainoksissa ja Garden State -elokuvassa Iron & Winen tekemänä cover-versiona. Vaikka albumi on piipahtanut Yhdysvaltain albumilistalla korkeimmillaan vain sijalla 114, se on myynyt yli miljoona kappaletta ja on Sub Popin historian toiseksi eniten myynyt levy Nirvanan Bleachin jälkeen. Tämä ei ole maailmanhistorian ensimmäinen kerta, kun kaksi nörttiä on tahtomattaan luonut hirviön.

Mitä nyt?

Suosion kasvaessa alkoivat levitä huhut kakkoslevystä; Gibbard ja Tamborello olivat kuulemma taas ryhtyneet raapustelemaan toistensa nimiä kirjekuoriin. Pari vuotta sitten Gibbard kuitenkin vihelsi pelin poikki sanomalla, että muut projektit vievät häneltä ja Tamborellolta kaiken käytettävissä olevan ajan, eikä kakkoslevyn ilmestymisestä ole minkäänlaista tietoa eikä varmuutta. Death Cab for Cutien nousu maailmanmaineeseen tuskin sekään nopeuttaa kakkoskiekon ilmestymistä. Koska luonto kammoaa tyhjiötä, Postal Servicen paikan radioaalloilla on vienyt Owl City -niminen niljake, joka on varastanut emoyhtyeen musiikista kaiken sen, millä ei ole mitään arvoa.

Ilmestymistodennäköisyys: 76 %

Sanovat miehet mitä sanovat, meillä on toivoa niin kauan kuin posti kulkee. The Postal Servicen kakkoslevy on kuin Italian postilaitoksen armoille jätetty kirje: se saapuu noin 13 vuotta myöhässä mutta silti tasan 20 minuuttia sen jälkeen, kun olemme lopullisesti heittäneet toivomme sen suhteen. (SK)

Video ei ole enää saatavilla

Lauryn Hill – 13 vuotta

Mitä silloin?

Fugeesista soolouralle lähtenyt Lauryn Hill julkaisi The Miseducation of Lauryn Hillin vuonna 1998. Solisti ansaitsi debyytillään viisi Grammy-palkintoa, joukossa ”vuoden albumi” ja ”paras uusi artisti”, ja levy on myynyt jo yli 18 miljoonaa kappaletta. Hill kipusi pikavauhtia vaikutusvaltaiseksi poptähdeksi ja tunnetuksi humanitääriksi.

Mitä sen jälkeen?

Vuosituhannen vaihteessa Hill kyllästyi musiikkibisnekseen ja katosi julkisuudesta. Hän palasi kuitenkin konserttitaltioinnillaan MTV Unplugged No. 2, jonka riisuttu ja raaka ulkoasu jakoi mielipiteet. Tässä vaiheessa Hill oli liikkunut ”henkisen neuvojansa” Veli Anthonyn johdatuksella yhä kantaaottavampaan suuntaan: kliimaksina vuoden 2003 esitys Vatikaanissa, jolloin Hill puhutteli tuhatpäistä yleisöä katolisen kirkon pitkästä lasten hyväksikäytön perinteestä.

Mitä nyt?

Levy-yhtiön mukaan Hill on pysytellyt viimeiset vuodet ahkerana, ja biisimateriaalia on kasassa useamman albumin verran. Se, kuullaanko niitä levyllä koskaan, on toinen juttu: artisti on julkaissut yksittäisiä kappaleita vuosien mittaan, ja viime kesänä nettiin vuoti raakaversio Repercussions-nimisestä biisistä, mutta tarkkaa tietoa albumista ei ole. Keikkalavoilla Hill on taas viihtynyt, esimerkiksi tämän kevään Coachellassa.

Ilmestymistodennäköisyys: 75 %

Mikäli materiaalia tosiaan on kasassa, lienee albumikin tosiasia. Sitten Hill voikin taas kyllästyä musiikkimaailmaan ja vetäytyä luostariin. (AVM)

Video ei ole enää saatavilla

D’Angelo – 11 vuotta

Mitä silloin?

Soul-pioneerin vuoden 1995 debyytti oli kärjistetysti sanoen lähtölaukaus vuosituhannen vaihteen neosoul-buumille. Kakkosalbumi Voodoo ilmestyi vuonna 2000. Virallisten merkintöjen mukaan levyn tuotti The Rootsista tuttu Ahmir ”?uestlove” Thompson, joka myös jakoi rumpupallin D’Angelon kanssa. D’Angelo itse sanoi levyn olevan yhtä paljon Ahmirin tuotos kuin hänen omansa. Voodoo oli ilmestyessään monella tavalla paljon edellä aikaansa. Myöhemmin levy on osoittautunut tärkeäksi suunnannäyttäjäksi tämän vuosituhannen soulin, r’n’b:n ja orgaanisen hiphopin tekijöille.

Mitä sitten?

Voodoon julkaisun ja siihen liittyneiden kiertueiden jälkeen D’Angelo vetäytyi julkisuudesta lähes kokonaan. Levyvierailuja (Q-Tip, Snoop Dogg, J Dilla, Common, Fela Kuti -tribuutti Red, Hot & Riot), EMIn julkaisemaa kokoelma-dvd:tä ja paria nettiin vuotanutta demoa lukuun ottamatta hän ei ollut esillä musiikillisissa yhteyksissä vuosiin. Mies on kyllä pysytellyt julkisuudessa viime vuosina erilaisilla huumesekoilu- ja pidätysuutisilla.

Mitä nyt?

D’Angelon kolmannen albumin piti alun perin ilmestyä vuonna 2009, ja senkin jälkeen ilmestyminen on ollut hilkulla jo useamman kerran. Pari kertaa on menty jopa niin pitkälle, että levykauppojen uutuuslistoilla on pyörinyt D’Angelon uusi levy milloin milläkin nimellä. Viime vuonna levyn ilmoitettiin olevan valmis ja biiseistä vuosi pätkiä nettiin. Kaikesta päätellen lähes valmis levy heitettiin kuitenkin jostain syystä roskikseen. Huhtikuisen tiedon mukaan D’Angelo, ?uestlove ja kumppanit ovat ahkeroineet levyn kimpussa koko alkuvuoden, ja julkaisun pitäisi ehtiä tälle vuodelle. Levyn nimeksi on tulossa James River.

Ilmestymistodenäköisyys: 74 %

Vaikuttaisi siltä, että hiljaisuuden jälkeen D’Angelo on jälleen ryhtynyt tekemään musiikkia tosissaan. Kaiken tapahtuneen jälkeen kynnys julkaisuun saattaa kuitenkin olla jo niin korkea, että ehkä tässä muutama vuosi vielä odotellaan. (JI)

Video ei ole enää saatavilla

Sarjan toinen osa ilmestyy huomenna.