Ystävien kanssa tehdyt virheet muistaa aina parhaiten, mikäli on uskominen Gasellien Heimo-kappaletta.

Kokosimme listan kotimaisista hiphop-kappaleista, jotka käsittelevät kaverisuhteita.

Posse, gang tai squad. Rakkaille ja läheisille ihmisille on monta kutsumanimeä.

Erityisesti 2000-luvun alussa kaverisuhteet olivat usein toistuva aihe kotimaisessa hiphopissa.

Kokosimme listan kappaleista, jotka käsittelevät kaverisuhteita tavalla tai toisella. Mukaan mahtuu sekä itseriittoista uhoa että herkkiä tunnustuksia. Kappaleet on rankattu tieteellisesti pätevän ystävyysprosentin mukaan.

#8 Royal Family – Kaikki yhden puolest (2004)

Video ei ole enää saatavilla

Royal Family -artistiryhmä julkaisi albumit vuosina 2004 ja 2005. Ryhmän kokoonpano vaihteli kappaleesta toiseen, mutta Kaikki yhden puolest -sinkulla mukana ovat Skandaali, Pikku G, YOR123, Helpus ja Mängimies. Kuten kappaleen nimestä voi arvata, Royal Family kertoo olevansa tiivis ryhmittymä kuin muskettisoturit ranskalaiskirjailija Alexander Dumas’n tuotannossa. Kappaleen on tuottanut sittemmin lukuisilla listahiteillä mukana ollut MGI eli Henri Lanz.

Mitä on ystävyys?

”Kun lähimmät frendit on työkavereina / muut mc:t katkoo kynii ja syö papereitaa”

Ystävyysprosentti: 66 %

#7 Vapaapudotus – Ystävä 2001 (2001)

Vaasalainen Vapaapudotus oli ”asian” äärellä jo vuonna 2001 ilmestyneellä Kun te nukutte -EP:llään. Heille ystävyys on luottamusta, tukea sekä veljellisiä painimatseja festivaaleilla.

Mitä on ystävyys?

”Ne muijat jotka suhteen jälkeen jää, ei lähe menemään / äijät jotka massii pistää ku ei oo syötävää”

Ystävyysprosentti: 79 %

#6 Fintelligens – Vaan sil on väliä (2003)

Video ei ole enää saatavilla

Rähinä Records on julkaissut loputtomasti kaverisuhteita käsitteleviä kappaleita. Fintelligensin Vaan sil on väliä -kappaleella Iso H kiittää ystäviään ja perhettään sekä myöntää, ettei olisi pärjännyt ilman heidän apuaan. Elastinen puolestaan kertoo ystävyyden olevan rahaakin tärkeämpää. Kappaleen sanomaan ei voi vastata kuin sydänhymiöin.

Mitä on ystävyys?

”Se on se peruskallio, mä luotan mun ystäviin / ainoot ketkä mut tuntee, kenelle voi jutut purkaa / ja mä oon täs myös teille, ette luota muhun turhaan”

Ystävyysprosentti: 80 %

#5 Avain – Ympäri mennään, yhteen tullaan (2001)

Avaimen (nyk. Asa) kappale kasvaa anssikelamaisiin mittoihin. Kappaleella muistellaan menneitä sekä mainitaan nimeltä ihmisiä ja Helsingin kaupunginosia. Lisäksi tapahtuu liikenneonnettomuus. Tuskin kenellekään on yllätys, että Avaimen kappaleessa on myös niin kutsuttu yhteiskunnallinen ulottuvuus.

Mitä on ystävyys?

”Mutsi puhu systerille Mikost aina shittii / me hakattii sen kaa Nintendo-kasibittii / se teki piissei, näytti mitä on graffititaide / mä olin pieni lelu, mieles pelkkä metroraide”

Ystävyysprosentti: 81 %

#4 Kapasiteettiyksikkö – Mitä äijät feat. Emma (2001)

Fintelligensin tavoin myös Rähinä Recordsin Kapasiteettiyksikköä on inspiroinut miesoletettujen välinen ystävyys. Kapasiteettiyksikölle ystävät ovat ”äijiä, jotka pitävät toistensa puolia”. Mikäli kappaleen määrittelee aihetunnisteiden avulla, ne ovat #bromance ja #viuluräppi.

Mitä on ystävyys?

”Meitsille mun frendit on kaikki kaikessa / hengataan yhes arjessa, ei pelkästään bailatessa / kaikki jutut aukenee ilman et sanotaa sesam / ja ne jeesaa tarpeessa vaikeessa tilanteessa”

Ystävyysprosentti: 86 %

#3 Gettomasa – Lössi (2018)

Video ei ole enää saatavilla

Kapasiteettiyksikön ”bromance” ei ole mitään verrattuna Gettomasan näkemykseen onnistuneesta illanvietosta: ”Sata jäbää remmissä, kellään ei messissä heilaa.”

Mitä on ystävyys?

”Ja ku mä rullaan, nii mulla on mukana mun lössi / pistä listalle plus sata, mulla on mukana mun lössi”

Ystävyysprosentti: 89 %

#2 Gasellit – Heimo (2013)

Video ei ole enää saatavilla

Gasellien kappale on kuin luotu yläkouluaan lopetteleville nuorille tai tuoreille abiturienteille. Gasellit väittää, että yhteiset kokemukset hitsaavat kaveriporukan yhteen. Kukapa sitä kiistämään? Kulttuuriantropologiaan liittyvän heimo-termin käyttämisestä Gasellit saa ehdottomasti lyyran vertauskuvalliseen tohtorinhattuunsa.

Mitä on ystävyys?

”Enhän mä selviäis tääl yksin päivääkää / vaikka ette päältä nää meikäläinen välittää”

Ystävyysprosentti: 93 %

#1 Stepa – Ystäviä aina (2017)

Video ei ole enää saatavilla

Stepa räppää Henget-albumillaan ystävyydestä niin kauniisti kuin vain sosiaalialan töitä tekevä ihminen osaa. Kappaleen voi tulkita käsittelevän parisuhteen päättymistä tai ihmiskunnan universaalia veljeyttä ja sisaruutta. Niin tai näin, Stepa ansaitsee muun muassa halauksen.

Mitä on ystävyys?

”Se on pelkkä ulkokuori joka meidät erottelee / minä tunnen kaikki haamut jotka sinua pelottelee / ja kun sieluni valtaa taas se pelko ja kipu / epätoivon hetkellä minä muistan kyllä sinut”

Ystävyysprosentti: 99 %

Mitä muita sykähdyttäviä kotimaisa hiphop-kappaleita miesoletettujen välisestä ystävyydestä tulee mieleesi? Kerro jutun kommenteissa.

Kaljaa ja sotkua, hyi kamala.

”Radiokanavan musiikkipäällikkö, tuu ikkunaan, täällä huutaa Gasellit!”

Maarit Lallin ohjaama Kohta 18 -elokuva (2012) kertoo aikuisuuden kynnyksellä tasapainottelevasta poikaporukasta. Vanhemmat käyvät hermoille, mutta toisaalta ilman heitäkään ei voisi elää. Omasta elämästä pitäisi ottaa vastuu, eikä kukaan ole kertomassa, kuinka se tehdään.

Helsinkiläiskokoonpano Gasellien Aina-albumi on omalla tavallaan räppiä Kohta 18 -elokuvan kohderyhmälle, sillä levyä leimaa keskenkasvuisuus. Eikä siinä ole mitään pahaa, sillä hyvähän se on, että räppärit käsittelevät aiheita, joihin heillä on kosketuspintaa. He sivuavat riimeissään aikuistumista, he myös viittaavat satunnaisesti vanhemmiltaan saamiinsa elämänohjeisiin.

Aina-albumi on poppiräppiä ilmaisun myönteisessä merkityksessä. Kuka tahansa osaa tehdä kertosäkeitä, joissa toistellaan kappaleen nimeä tai yhtä riviä mantranomaisesti, mutta monet Gasellien levyn kertosäkeistä jäävät pyörimään päähän jo ensimmäisellä kuuntelukerralla.

Vaikka musiikilliset yhtäläisyydet jäävätkin vähäisiksi, kertosäekeskeisyytensä vuoksi Gasellit on niputettavissa samaan sarjaan esimerkiksi Cheekin, Tuomas Kauhasen ja Rähinä Recordsin artistien kanssa.

Gasellien levyllä ei kuitenkaan kuule hittihakuisten kotimaisten räppilevyjen vakiovierailijoita. Esimerkiksi Rähinän artistit ovat jo useasti pyyhkineet pölyt Jimi Constantinen päältä ja tuoneet hänet studioon laulamaan kertosäkeitä, mutta Gasellien levyllä vierailee Hopeajärvi-yhtyeen Teemu Tanner. Holiday Inn -raidalla hän käyttää artistinimeä Tohtori Käärme.

Voidaan siis sanoa, että Gasellit seisoo toinen jalka niin sanotussa undergroundissa, toinen jalka listahittejä pyörittävän radiokanavan musiikkipäällikön oven välissä. Se on myös Aina-albumin vahvuus ja heikkous.

Kertosäkeet ovat tarttuvia, riimeissä on hyväntuulista itseironiaa. Poissa ovat debyyttilevyllä välähdelleet misogynia ja luotaantyöntävä uho. Mutta tuon kaiken vastapainoksi albumille mahtuu infantiilia Justimusfilms-räppiä. Esimerkiksi sinkkuna julkaistu 2006 sekä erityisesti Millennium ovat itsetarkoituksellisessa humoristisuudessaan kappaleita, jotka kestävät hädin tuskin yhtä kuuntelukertaa.

Se on harmillista, sillä albumin avaava kappalekolmikko (Jäniksen vuosi, Teinijäte, Susilapsi) on täyskäsi, josta Rähinä Recordsin toimistossa nähdään vain päiväunia.

Gasellien räppäreiden riimit ovat läpi levyn yksinkertaisia ja toteavia, eikä niiden sisältöä tarvitse tavata Wikipedian avulla, mutta ehkä se ei olekaan tärkeintä, mitä Aina-albumille on nauhoitettu. Ehkä merkityksellisempää on, mitä tapahtuu albumin soidessa, kun on 17-vuotias, kotibileissä ja kädessään luokkakaverin isoveljen diilaama Koff-tölkki.

73 Aina-albumi on tarttuvaa poppiräppiä, mutta hetkittäin yhdentekevää huumorimusiikkia.

Video ei ole enää saatavilla

Monsp 

69  Tässä taas yksi todiste suomiräpin monipuolistumisesta: Gasellit kartoittaa harmaata aluetta Fintelligensin ja undergroundin välimaastossa. Nelihenkinen helsinkiläisyhtye satsaa kertosäkeisiin, tarttuviin taustakoukkuihin ja perusasioissa pitäytyviin teksteihin, mutta ei kuulosta lipevältä, populistiselta tai halvalta. Elektroniset biitit eivät ole mitään perusjunttaa, minkä todistaa jo loistava avauskaksikko: Ime huiluu olisi aika normiuhoa ilman ovelaa rytmitystään, ja huikean hieno Hiki piirtää graafista kuvaa ahdistavan kuumasta ja kännissä vietetystä kesästä länkkärikitaroiden säestyksellä. Jälkimmäisellä raidalla vierailee Villegalle, ja jossain mielessä Gasellit ovatkin JVG:n hengenheimolaisia. Urheiluslangin sijasta tosin kuullaan vieläkin enemmän ryyppyjuttuja ja aika angstisia kuvauksia naissuhteista. Pidemmän päälle tyyppien tyttöjutut alkavat tympiä, eikä asiaa ainakaan yhtään auta iisin melodinen Pillist kii, jolla ääneen pääsee taas kerran mustasukkaisuuden riivaama, väkivallalla uhkaileva nuorimies. Vaikka kyse onkin tietysti rooliin kirjoittamisesta, on vaikea keksiä tilannetta, jossa tällaista kappaletta haluaisi kuunnella. Kokonaisuutena Kiittämätön on kuitenkin sujuvasti alas menevää kesämusaa, joka tavoittaa hetkittäin aavistuksen loistokkuudesta. Ainakin toistaiseksi yhtye on liiaksi kiinni tavanomaisuudessa pystyäkseen pitämään niistä hetkistä kiinni.

Video ei ole enää saatavilla

Notkea Rotta – Notkea Rotta

Monsp

55 Notkean Rotan kaltaisen konseptuaalisen vitsin venyttäminen jo viiden albumin mittaiseksi on melkoinen haaste. Edellisen julkaisun, nimihahmon soololevyksi profiloidun Notkean maan myötä tarina tuntui jo vetelevän viimeisiään. Sitten mukaan saatiin kitaristilegenda Rane Raitsikka ja suunta otettiin taas perusasioiden äärelle Itä meidän -klassikon (2005) maisemiin. Periaatteessa kyse on tuon levyn toisinnosta, nyt vain bändimeiningillä toteutettuna. Toisin sanoen Rotta häslää sekavia,  Rautaperse vetää viinaa ja naisia ja Komisario Jyrkkä saa heittää väliin oman biisinsä. Vain Meno-Anu puuttuu, ja ehkä hyvä niin. Biisien nimet ovat hauskoja – Pumpataan puskissa, Salkku ja mulkku, Paradoksaaliset pallinaamat – mutta valitettavasti ne ovat sitten hauskinta näissä rutiinivedoissa. Riimit eivät tipahtele läheskään vanhaan malliin, oivallukset ovat kortilla. Konsepti on yksinkertaisesti lypsetty tyhjiin. Ilman tiukasti funkkaavia ja rokkaavia taustoja tämä olisi huomattavan tylsä levy. Nyt sen tähdeksi nousee eittämättä bändi, ja ennen kaikkea Raitsikka, jonka riffittely tuo vähän mieleen Licenced To Illin. Kohokohdaksi nousee menevä Mitä iistimpää, sitä siistimpää. Loppuun on vielä todettava, että promillemäärän noustessa nousee levyn saama pistemääräkin, ja livenä tätä toimintaa ehkä katsoisi hyvinkin mielellään. (Niko Peltonen)

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=BrcIDdpz74o

Santigold – Master of My Make-Believe

Warner

53 Santigoldin pitäisi olla täydellinen poptähti, mutta hän ei ole. Jo philadelphialaisen esikoisalbumi Santogold (2008) paljasti tyhjiön siellä, mistä pitäisi olla karisma, eikä levyn pitkään kypsytelty seuraaja muuta tilannetta. Master of My Make-Believe on tympeä  ja flegmaattinen levy. Kuinka sen kappaleista voisi innostua, kun Santigoldin omakaan viisari ei värähdä? Viime vuonna julkaistun Go!-singlen enteili hyvin albumin keskinkertaisuutta. Diplon tuottama militantti paukutus oli kuin M.I.A. autopilotilla, mikä on viimeinen asia, jolta Santigoldin kannattaisi kuulostaa. Tuoreista singleistä Big Mouth jatkaa samaa linjaa – vielä epäonnistuneemmin. Disparate Youth on sentään kelpo biisi, mutta senkin relevanttiusastetta kuvaa hyvin, että ensimmäisenä se tuo mileen Klaxonsin (muistatteko?) coverin Gracen ysäridanceklassikosta Not Over Yet. Dave Sitekin tuotantojälki kuuluu selkeimmin siinä, että levyn parhaat kappaleet (God from the Machine, This Isn’t Our Parade) ovat niitä, jotka kuulostavat eniten Sitekin omalta bändiltä, TV on the Radiolta. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Spain – The Soul of Spain

Glitterhouse

71 Kalifornialainen slowcoreyhtye Spain julkaisi vuosina 1995–2001 kolme albumia, joita voi suositella varauksetta kaikille Low’n ja Tindersticksin melankolisiin maailmoihin ihastuneille. Parhaimmillaan, kuten I Believe -albumin (2001) avaavalla kuolemattomalla biisikolmikolla She Haunts My Dreams–Born to Love Her–You Were Meant for Me, Josh Hadenin hönkimät kappaleet ovat kuin seisovaa ilmaa, minimalistisesti ja metronomintarkasti laahaavia stalker-vinjettejä, joiden intiimiys on yhtäaikaisesti tukahduttavaa ja vangitsevaa. Spain palaa yhdentoista vuoden tauolta The Soul of Spainilla, joka on ihan onnistunut kokonaisuus, vaikka tuskin saavuttaa kenenkään sydämessä yhtä tärkeää paikkaa kuin kulttisuosikeiksi päätyneet edeltäjänsä. Levy on tunnelmaltaan vähän liian välitön tuntuakseen kovin merkittävältä, vaikka bändi I’m Still Freellä ja Only Onella vahvuuksiaan väläyttääkin. Spain on hieno yhtye, mutta ennen kaikkea yhden idean yhtye: kun yhtye vähän rockailee (Because Your Love) tai sallii muiden kuin Hadenin päästä mikrofonin ääreen (All I Can Give), se muuttuu silmänräpäyksessä tunnistamattomaksi. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla