Televisio ei tappanut soittolistatähtiä.

Taas se on täällä: syksyn vittumaisin influenssavirus H3N2. Vaikka tautia vastaan taistelisi kierrepotkuin ja liekinheittimin, aina löytyy ihmisiä, jotka räkivät päin naamaa joko julkisessa kulkuvälineessä, kirjaston lukusalissa, baarin nurkkapöydässä tai käräjäoikeuden istunnossa. Oli tauti miten paha tahansa, nämä oman elämänsä bobflemingit eivät ikinä jää kotiin sairastamaan.

Syysflunssaan on onneksi olemassa useampikin lääke. Yksi niistä on televisio, joka juuri nyt tulvii kesätauolta palanneita kotimaisia reality-sarjoja. Mikäpä olisikaan parempi keino tappaa aikaa, aivosoluja ja bakteereja kuin katsella ahtaaseen tilaan tungettuja moniongelmaisia vammaisia, huippumalleiksi halajavia puhe- ja kävelytaidottomia dorkia tai Hjalliksen alaisiksi pyrkiviä selkäänpuukottavia sössöttäjätunareita. (Mervi, älä ole noin kiukkuinen, vaikka oletkin kipeä. Diili ja Huippis on hyviä ohjelmia. BB on… ohjelma sekin. Nuorgam on rakkauden media. Me rakastamme tv-viihdettä! t. yx vaan)

Tai mikäli haluaa esittää kultturellia humanistia, voi aina ilmoittaa katselevansa Teeman dokumentteja, joita kaikki sanovat katsovansa, mutta eivät kuitenkaan katso. (Me Nuorgamissa katselemme Teeman dokumentteja! t. sama)

Alla olevan Spotify-linkin takaa löytyy 26 tv-aiheista biisiä, joiden tahdissa voi virittäytyä haluamaansa televisionkatselutunnelmaan. Mukana on niin televisiota ylistäviä kuin sitä kritisoivia biisejä pääasiassa punkrockin ja postpunkin parissa ansioituneilta bändeiltä. Lista on koottu häpeilemättömän subjektiivisesti eli siltä löytyy vain yllekirjoittaneen korvaa miellyttäviä biisejä.

• Black Flag – TV Party
• Misfits – TV Casualty
• The Rezillos – Top of the Pops
• Pelle Miljoona & 1980 – TV
• Kari Peitsamo ja Ankkuli – Hesan telkkariin
• The Cramps – TV Set
• Ebba Grön – Tittar på TV
• Wire – Ex Lion Tamer
• Magazine – TV Baby
• Fall – A Lot of Wind
• Talking Heads – Found a Job
• Gang of Four – 5.45
• The Normal – T.V.O.D.
• The Damned – Idiot Box
• Skids – TV Stars
• The Dickies – I’m Stuck in a Pagoda with Tricia Toyota
• Bad Religion – Television
• Wavves – TV Luv Song
• Public Enemy – She Watch Channel Zero?!
• The Disposable Heroes of Hiphoprisy – Television, the Drug of the Nation
• Bruce Springsteen & The E Street Band – 57 Channels (And Nothin’ On)
• Dire Straits – Money for Nothing
• ZZ Top – TV Dinners
• The Handsome Family – All the TVs in Town
• American Music Club – Mom’s Tv
• Lou Reed – Satellite of Love

Gang of Four.

Populaarimusiikin innovatiivisimpiin yhtyeisiin kuuluva Gang of Four on viimeistään 2000-luvulla saanut ansaitsemansa arvostuksen, kun postpunkista vaikutteita ottaneet uudet yhtyeet ovat marssineet esiin kaupunkien kellareista. Nuorgam soitti kitaristina ja tuottajana arvostetulle Andy Gillille, koska mekin rakastamme miehiä univormuissa.

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?

“Hankala kysymys. Hmm. Voi luoja, todella hankala kysymys. On vaikeaa valita vain yhtä kappaletta, mutta se ei ole oikein kummoinen vastaus, vai mitä? Hmm. Kappale, jota olen ainakin kuunnellut hyvin paljon, on The First Cut Is The Deepest, jonka Cat Stevens kirjoitti silloin, kun hän vielä käytti tuota nimeä. Äänitys, jota kuitenkin tarkoitan, on I-Roy-nimisen reggaeartistin versio. Hänen versionsa on uskomaton, ja minulla oli siihen vuosia kestänyt pakkomielle. Se on eräs parhaista koskaan tehdyistä äänityksistä ja paljon parempi kuin muut kappaleesta tehdyt versiot. I-Royn tulkinta on jotain täysin ainutlaatuista – ikään kuin hän äänensä avulla tanssisi ympäri rytmiä ja sanoituksia tavalla, joka tuo siihen täysin uuden näkökulman. Minulle se on definitiivinen versio kappaleesta.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä kappaletta toivot dj:ltä silloin, kun olet todella, todella humalassa?

“Varmaankin Chicin Le Freakia.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä yhtye tai artisti tekee tällä hetkellä tärkeintä musiikkia maailmassa?

“Jälleen hankala kysymys. On muutama asia, joista todella pidän. En usko tietäväni kuka tekee koko maailman tärkeintä musiikkia, mutta voin kertoa muutamasta yhtyeestä, joihin olen viime aikoina tutustunut. Molemmat ovat tietääkseni Ruotsista, The Knife ja Fever Ray. Tiedätkö ne? Joku sanoi, että minun kannattaisi tutustua niihin. Olen katsonut heidän videoitaan paljon Youtubesta, ja molemmat kuulostavat mahtavilta! Todella omaperäinen suhtautuminen melodiaan, minkä lisäksi he riisuvat kappaleistaan kaikki ylimääräiset elementit. He kuulostavat aidosti tuoreilta ja innovatiivisilta. Pidän heidän musiikistaan paljon. Eräs ystäväni kuvaili The Knifen soundia hyvin: ‘Kappaleet ovat sävellyksinä minimalistisia, mutta bändi kuulostaa siitä huolimatta massiiviselta’.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on ärsyttävin musiikinlaji, johon olet törmännyt?

“Tuolle sijalle on valtava ylitarjonta. Oikeastaan mitä tahansa Britannian radiosta, jossa soitetaan pääosin äärimmäisen ärsyttäviä ja vaivaannuttavia popbändejä. Huonona päivänä Oasis kuulostaa ärsyttävimmältä. He ovat – tai olivat, Oasishan ei ole enää kasassa – hyvin ylpeitä ja tuntuivat oikeasti ajattelevan tekevänsä jotain todella merkittävää, vaikka todellisuudessa he vain kopioivat The Beatlesia. Kuka tahansa pystyy siihen.”

Kenen muusikon kuolema on viimeksi koskettanut sinua syvästi?

“Jimi Hendrixin. Olin hyvin nuori, suunnilleen 13–14-vuotias, ja minulla oli pakkomielle Hendrixiin. Pidin paljon kaikesta mitä hän teki, mutta etenkin Band of Gypsysistä ja myöhemmin A Cry of Lovesta eli levystä, jota hän työsti ennen kuolemaansa. Hän teki uskomattomia levyjä ja hänellä oli paljon sanottavaa. Hendrix tuntui ennen kuolemaansa olevan menossa täysin uusille ja tuntemattomille musiikillisille alueille, joten on todella sääli, että tapahtui mitä tapahtui. Luonnollisesti hänen kuolemansa oli minulle suuri shokki, sillä hän merkitsi minulle todella, todella paljon.”

Missä olit, kun kuulit hänen kuolemastaan?

“Hmm. En tiedä, en muista, mikä on hieman outoa, koska yleensä ihminen muistaa tarkasti tärkeät paikat ja tapahtumat. Muistan kuitenkin, että minulla oli kuva Hendrixistä huoneeni seinällä. Oudointa on, että se putosi lattialle sinä päivänä, kun hän kuoli.”

Mikä laulu saa sinut tuntemaan olosi nostalgiseksi?

“Van Morrisonilla on kappale nimeltä Linden Arden Stole the Highlights. Se on vain pari minuuttia pitkä, mutta saa kenet tahansa purskahtamaan kyyneliin – se on niin vaikuttava! On uskomatonta, miten joku kykenee tekemään niin vain muutaman minuutin aikana. Se löytyy albumilta Veedon Fleece ja on kappaleena sinänsä Van Morrisonille aika tyypillinen. Ihan vain tiedoksi; Linden Arden oli viinaan päin menevä, mutta kuitenkin hyväsydäminen heppu Irlannista. Van Morrison on tehnyt paljon asioita, jotka eivät ole millään tasolla mielenkiintoisia, mutta hänen äänensä on kuitenkin sen verran mahtava, että hän kykenee puristamaan muutamaan sanaan tai tavuun uskomattoman tunnelatauksen. Se pysäyttää kuulijan täysin.”

Video ei ole enää saatavilla

Millä tavoilla musiikkibisnes muuttuu seuraavan kymmenen vuoden aikana?

“Hmm. En oikein osaa sanoa. On ihme, jos jokin ei tule muuttumaan, koska tällä hetkellä etenkin nuorten muusikoiden on hankala elättää itsensä millään järkevällä tavalla. On typerää, että Euroopan valtiot eivät tee enempää suojellakseen luovia aloja ja niihin liityvää teollisuutta. Sen sijaan esimerkiksi autoihin tai tietokoneisiin liittyvää teollisuutta suojellaan henkeen ja vereen, vaikka kaikki tietävät sen siirtyvän alati kiihtyvällä tahdilla maihin, joissa työvoima on mahdollisimman halpaa. Valtioiden pitäisi vaalia ja suojella pitkälti yksityisyrittäjinä toimivia kulttuurintekijöitä eli käytännössä lähes koko luovaa alaa. Lähes 8 prosenttia Euroopan taloudesta liittyy jollain tavalla luoviin aloihin, joten valtioiden pitäisi pitäisi taata, että luovilla kulttuurialoilla työskentelevät ihmiset saavat tarvitsemansa toimeentulon, ja suojella näiden alojen ylläpitoa.

“Tämä tuo tuloja Iso-Britanniaan, Suomeen, Ranskaan ja ihan minne tahansa. Jokainen valtio on riippuvainen luovista aloista. Kuitenkin näiden alojen luonteen mukaisesti kaikki on hyvin fragmentoitunutta. Musiikkibisneksestä puhuttaessa tarkoitetaan julkaisijoita, kaikkea mitä on vielä jäljellä suurista levy-yhtiöistä, kolmen ihmisen ylläpitämiä pienyhtiöitä, ihmisiä jotka omistavat kappaleiden tekijänoikeudet ja niin edelleen. Kyseessä on monitahoinen ja monimutkainen ala, joka ei tällä hetkellä saa ansaitsemaansa arvostusta. En tiedä mihin suuntaan se menee tulevaisuudessa, sillä internet on muuttanut musiikin jakelutavat täysin. Vaikka fyysisen tallenteen kaupasta ostamisen sijaan ladataan tiedostoja läppärille – maksoi niistä tai ei – ihmisten ei pitäisi hylätä käsitystä oikeudenmukaisuudesta. Tiivistettynä kyse on moraalista, siitä mikä on oikein ja mikä väärin.”

Muutamat ystäväni eivät julkaise lainkaan fyysisiä tallenteita, vaan käytännössä jakavat musiikkiaan ilmaiseksi internetissä, koska fyysisten tallenteiden julkaisu ei ole heille taloudellisesti kannattavaa. Esimerkiksi suomalainen bändi Viola (terveisiä Tommille! – toim. huom.) lopetti kokonaan fyysisten tallenteiden tekemisen ja jakaa nykyään koko tuotantonsa vapaasti verkossa. Se on hieman surullista. Suosin itse vinyylilevyjä, mutta ei minulla sinänsä ole mitään mp3-tiedostoja vastaan.

Kenen lauluääni saa selkäpiissäsi soimaan hyyn?

“Hmm. Huonolla tavalla Mariah Careyn. Vihaan teeskenneltyä tunneilmaisua ja sitä, että kappaletta yritetään käyttää vain teknisen taidon näyttämiseen. Periaatteessa – ja ihan käytännössäkin – se muistuttaa enemmänkin korkeushyppyä; mitataan esimerkiksi sitä, kuinka monta oktaavia pystyt hyppäämään. Se saa minut voimaan pahoin, sillä se latistaa musiikillisen ilmaisun fyysiseksi suorituksesi. Hyvällä tavalla minuun vaikuttaa puolestaan Bob Dylan. Onnistuessaan hän kykenee äänellään ihmeisiin.”

Mikä on suosikkisäkeesi popmusiikissa?

“Todennäköisesti Kylie Minogue laulamassa I Can’t Get You Out of My Headia, koska jollain ihmeen tavalla siinä on onnistuttu muodostamaan rytmin, melodian ja sanoitusten täydellinen liitto. Toinen vastaava kappale on Rolling Stonesin (I Can’t Get No) Satisfaction, siinäkin kaikki edellämainitut elementit yhdistvät täydellisellä tavalla.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä klassista popkappaletta et ole koskaan oikein tajunnut ymmärtänyt?

“Glen Campbellin Wichita Linemania.”

Video ei ole enää saatavilla

Kenen edesmenneen artistin tai hajonneen yhtyeen olisit halunnut nähdä livenä?

“Jimi Hendrixin, en koskaan ehtinyt nähnyt häntä elävänä.”

Mikä on ärsyttävin musiikistasi tehty tulkinta, johon olet törmännyt?

“En pidä siitä, että ihmiset uskovat meidän pyrkineen täydelliseen sosialismiin. On myös häiritsevää, että ihmiset ajattelevat meidän heiluttavan sosialismin punaista lippua ylipäätään. Nämä ihmiset eivät ole kuunnelleet lainkaan tai ainakaan tarpeeksi hyvin kappaleitamme, sillä pinnan alla kaikki on paljon monimutkaisempaa.”

Minkä kappaleen todennäköisimmin laulat karaokebaarissa?

“The Whon Pinball Wizardin.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä yhtyettä tai artistia todennäköisimmin suosittelet uudelle tuttavuudelle?

“Hmm. Varmaankin jotain uutta. Pidän siitä reaktiosta minkä ihmisiltä saa, kun he kuulevat jotain heille ennestään tuntematonta. Jotain yksinkertaista, mutta jotain jossa on rytmiä ja groovea. Todennäköisimmin jotain elektronista musiikkia, jossa kuitenkin on rock’n’rollin energiaa. Pidän sen tyyppisestä musiikista itse paljon.”

Vinyyli, CD, kasetti vai mp3?

“Vinyyli kuulostaa kiistatta parhaalta. Mp3-tiedostot ovat enemmänkin näytteitä ja makupaloja, jotka antavat musiikista jonkinasteisen mielikuvan. Jos haluaa nauttia musiikista parhaimmillaan, niin kannattaa hankkia levyt vinyylinä ja niistä hyvät painokset. Mikään muu formaatti ei kuulosta yhtä hyvältä hyvien stereoiden kautta soitettuna.”

Oletko koskaan valehdellut musiikkimaustasi vaikuttaaksesi viileämmältä kuin oletkaan?

“Varmaankin. Joskus esimerkiksi joku toimittaja saattaa suositella jotain tiettyä artistia ja kysyä olenko kuullut sitä. Yleensä vastaan vain ‘kyllä’, joka on silkka valhe, jotta en vaikuttaisi typerältä.”

Englantilaisella musiikkimedialla on aika kyseenalainen maine. En ole esimerkiksi ikinä ymmärtänyt NME:n tapaa nostaa uusia bändejä kanteen ennen kuin ne ovat välttämättä edes julkaisseet mitään. Miksi he tekevät niin?

“NME yrittää aina olla coolimpi kuin muut vastaavat musiikkilehdet. He haluavat aina olla ensimmäinen, joka määrittelee mikä on hyvää ja mikä huonoa, pystyäkseen mainostamaan löytäneensä jonkin artistin ennen muita.”

Edelleen Oasiksen hajoamisen jälkeenkin Gallagherin veljekset ovat lähes viikottain lehden jututettavana.

“Sanos muuta! Vielä 1970- ja 1980-luvuilla NME oli todella hyvä julkaisu, joka käsitteli myös musiikkia laajempia asioita.”

Mikä on ensimmäinen popkappale josta muistat pitäneesi?

“Umm. Ensimmäinen kappale, josta muistan pitäneeni, oli The Beatlesin She Loves You. Sain singlen äidiltäni, kun olin lapsi, ja se oli ensimmäinen omistamani levy. En välitä siitä enää, mutta nuorempana kyllä. Pidin etenkin siitä, miten kitarat, rummut ja muut olivat silkkaa rytmiä! Englannissa ennen The Beatlesia tehty musiikki ei ollut lainkaan niin rytmikästä, vaan keskittyi lähes yksinomaan melodiaan ja sointuihin eli hyvin perinteiseen laulunkirjoittamiseen.”

Kuinka hyvin tunnet suomalaista musiikkia?

“En tiedä juuri mitään suomalaista, joten tähän kohtaan tulee varmaan tyhjää tilaa.”

Voisin suositella Shadowplayta, joka teki 1980-luvulla uskomattoman hyvän version kappaleestanne Damaged Goods. Heidän versionsa kuulostaa aivan The Stoogesilta soittamassa smooth jazzia.

“Todellako? Lupaan kuunnella sen jahka ehdin.”

Lisäksi Pan Sonic on varmasti aiempien sanomisiesi perusteella ainakin tutustumisen arvoinen. Minimalistista elektroa, joka jakaa mielipiteet – se on aina hyvä merkki.

“Kuuntelen paraikaa Youtubesta heidän kappalettaan nimeltä Leikkuri. Aika teollisen kuuloista. Ihan mielenkiintoista.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on paras uusi kappale, jonka olet kuullut?

“Jotain The Knifelta, mutta en ikävä kyllä muista kappaleen nimeä.”

Kumpi on tärkempää: kappale vai se miltä se kuulostaa?

“Molemmat. Et voi saada toista ilman toista. Kappaleen soundi on yhtä tärkeä kuin itse sävellys. Hyvä esimerkki on aiemmin mainitsemani The First Cut Is The Deepest. Se on Rod Stewartin esittämänä täysin yhdentekevä, mutta I-Royn versioimana mestariteos.”

Mikä on noloin omistamasi levy?

“Jotain Simply Rediltä.”

Gang of Four ja Liikkuvat lapset Korjaamolla 3.9. Liput 34/36 euroa.

Video ei ole enää saatavilla

Suunnilleen tältä nykyään näyttävä Gang of Four konsertoi Helsingissä 3. syyskuuta. Huraa!

Andy Gill raapaisee kitarastaan alakuloisia sointuja. Ne kaihoavat Jamaikan suuntaan, mutta ovat liian levottomia polveutuakseen Karibian letkeydestä. Ne ovat piikikkäitä ja kehottavat pitämään turvavälin.

Dave Allenin basso täyttää ensin kitaran parkaisun jättämät aukot ja ottaa sitten vastuun biisin rytmirungosta. Funkaava mutta väritön kuvio kimpoilee sinne tänne ja herättää rumpali Hugo Burnhamin, joka pelkistää itsestään fordistisen säännöllisesti puksuttavan koneenjatkeen.

Sitten soitto alkaa kulkea ja kirskua. Soundi on rutikuiva ja hienouksilla voitelematon, ja nopeasti käy selväksi, ettei tämä ole kiva bilebiisi.

Sitten neljän koplasta viimeinen saapuu paikalle: Jon King avaa suunsa ja laulaa masentuneena siitä, kuinka rakkaudesta karisee romantiikka ja jäljelle jää esineellistävä vietti.

Komentava rytmi on tässä vaiheessa aktivoinut niskan nykimään ja kenties nostanut jalat lattiasta. Mutta pian seuraa oivallus: tämä rytmihän on läpeensä epäeroottinen! Se on nykivä ja motorinen, mutta ilman mitään soidinmenoihin viittaavaa. Tästä on alkukantaisin rokkirytmein manattava seksuaalinen emansipaatio ja viinalla läträävä hedonismi kaukana. Vasta biisin outro sallii bändille muutaman hetken irtioton.

Gang of Four oli Leedsin yliopiston taidepiirien tuote, samoin kuin postpunk-pioneerit Mekons ja Delta 5. Voi helposti kuvitella, kuinka King, Gill, Burnham ja Allen siteerasivat tytöille ennemmin Horkheimeria kuin Baudelairea, ja luultavasti pyrkien lähinnä platoniseen mielihyvään ja älylliseen yhteyteen.

Bändi oli kriittinen, ehkä myös kyyninen, muttei nihilistinen. Se agitoi imperialismia, kulutushysteriaa ja köyhyyttä vastaan, mutta pohti myös tunne-elämää, kuten Damaged Goods, bändin ensimmäinen singlejulkaisu, osoittaa. Jos ensimmäinen soittokerta ei vielä vienyt mattoa alta, odotti B-puolella toinen mietelmä rakkauselämästä: siinä missä Damaged Goodsissa valitellaan tunteiden kuihtumista pelkäksi himoksi, Love Like Anthraxissa jätetään jo lemmelle tylyt jäähyväiset – rakkauden rinnastaminen pernaruttoon puhunee puolestaan. Myöhempää debyyttilevyä kolhompi tuotantojälki vielä alleviivaa viestiä.

Gang of Fourin musiikki oli tyylikkään minimalistista, mutta jonkin verran ovea raotettiin myös rahvaammalle soundille. Nelikko oli varmasti aivan fiiliksissä sadan oluttuopin tuiskeessa meuhkanneesta Dr. Feelgoodista ja varsinkin sen maanisesta kitaristista Wilko Johnsonista, mutta keikan jälkeen kotona oltiin säntillisesti tutkimassa Televisionin biisien hienouksia.

Vaikka Gang of Fourin tärkeimpien levyjen varjo on pitkä, olisi harhaanjohtavaa sanoa yhtyeen olleen aikaansa edellä: pikemmin se oli tiukasti ja tarkkanäköisesti ajankohdassaan kiinni. Tämä ääniviesti on päivätty tilanteeseen, jossa rock’n’roll oli kertaalleen tuhoutunut loputtomien nautintojen tragediaan ja punkkarit alkaneet paljastua nilkeiksi tai valveutuneimmillaan puoluekirjasosialisteiksi. Oli otollinen aika tarjota vaihtoehto: vedota viettien sijaan – tai lisäksi – älyyn ja protestoida funkaavasti. Sen Gang of Four ymmärsi.

Red Hot Chili Peppers ja Rage Against the Machine ovat puhuneet Gang of Four -faniudestaan avoimesti ja myöhemmin The Rapture, !!! sekä monet muut punkia ja tanssirytmejä yhdistelleet ovat kuunnelleet Damaged Goodsin monta, monta kertaa ja yrittäneet purkaa sitä osiin etsien maagista elementtiä, joka tekee biisistä niin koukuttavan: samanaikaisesti tunnekylmän mutta inhimillisen.

Video ei ole enää saatavilla

Kaksi muutakin yli kolmekymmentävuotiasta vaihtoehtorockyhtyettä on osoittanut vuoden alussa huomattavia virkeyden merkkejä.

Gang of Fourin (kuvassa) tuore levy Content todistaa, että ankara punk-funk taittuu Leedsin sediltä tällä vuosituhannella siinä missä !!!:n kaltaisilta oppipojiltakin.

R.E.M. taas palautti uskon itseensä Collapse Into Now -albumilla, jonka hirviömäiset rockpalat ja tunnelmalliset balladit vievät ajatukset välittömästi 1990-luvulle ja yhtyeen luvun loiston päiviin. Johtuisiko moinen siitä, ettei Michael Stipe ole tällä kertaa hehkuttanut levyn sisältävän bändinsä parasta materiaalia vuosikymmeniin?

Video ei ole enää saatavilla

Wire – Adapt

Video ei ole enää saatavilla

Gang of Four – You’ll Never Pay for the Farm (Live @ David Letterman 8.2.2011)

Video ei ole enää saatavilla

R.E.M. – ÜBerlin