Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 53 Chairlift – Amanaemonesia

Olisivatpa kaikki elektropop-biisit yhtä kekseliäitä kuin Chairliftin Amanaemonesia. Kappaleen säkeistön laulun ja biitin välinen polyrytmia on niin harhauttavaa laatua, että aivot pehmenevät ja lantio vääntyy totaalisen solmuun. Kun kertosäe upottaa valtavan melodiakoukun sydämen sisään, mitään ei ole enää tehtävissä: diskopallo pyörii ja muistikuvat hälvenevät. (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

# 52 Washed Out – Soft

Ensimmäinen sana: Slowdive. Syvältä pumpulin keskeltä nouseva narkomelodia kiertelee, kaartelee ja tempautuu termiikin mukana korkeuksiin. Toinen sana: baleaarinen. Kenkiinhän tässä taas tuijotellaan, mutta mitäs kummaa, popot tapailevat varovasti askelia shuffle-kompin tahtiin. Mitä tässä kiirehtimään, kun ei ole varsinaista määränpäätäkään. Rannalla kun ollaan. (Harri Palomäki)

Video ei ole enää saatavilla

# 51 Tyler, the Creator – Yonkers

Räpin uusi paha poika ja OWFGKTA-kollektiivin jäsen teki keskinkertaisen levyn, jonka rosoinen kasettiestetiikka viehätti mutta myös turrutti. Siltä lohkaistu Yonkers on vuoden parhaita biisejä. Levyn loputon itseironia on problemaattista: Tyler uhoaa tökkivänsä bloggaavia hipsterhinttareita hangolla (pitchfork), mutta elää ja kuolee juuri näiden blogien kautta. (Anton Vanha-Majamaa)

Video ei ole enää saatavilla

# 50 Yuck – Get Away

Kummasti enemmän amerikkalaiselta kuin brittiläiseltä kuulostava lontoolaisbändi teki levyllisen 1990-luvun lämpöä hehkuvaa kitaramourua, joka ei kuitenkaan sorru sisällöttömään retroiluun. Jo debyytin avausraita Get Away on täynnä riffejä, joista yhtyeen esikuvat olisivat kateellisia, aivan syystä. Sen pitäisi olla jokaisen tulevan ilmakitaristin ohjelmistossa. (Tuomo Yrttiaho)

Video ei ole enää saatavilla

# 49 Eleanoora Rosenholm – Valo kaasumeren hämärässä

Aiemmin Eleanoora Rosenholm kertoi makaabereja tarinoita ruumiinvalvojaisista. Silloin hän oli raadollisuudessaankin herttainen. Mutta kun hän nyt vie pommi-iskun jälkeisille raunioille, hyytyy kuulijan hymy. Ulkokohtaisen tarinoinnin tilalla on jotakin paljon kouriintuntuvampaa – hämmennys keskellä todellisuutta, joka on yhtäkkiä muuttunut untakin epätodemmaksi. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

# 48 Justice – Civilization

Lähestulkoon maailmanlopulta ja moottorin jyrinältä kuulostavan alun jälkeen biisistä kuoriutuu tarttuva tanssihitti, joka kuulostaa ylilyödyltä mutta silti sivistyneeltä. Ranskalaisduon odotetun kakkosalbumin Audio, Video, Discon ainoa aidosti yksinään toimiva kappale, josta löytyy vielä Justicelle aiemmin ominaista hulluutta ja luovuutta ilman yliyrittämistä. (Verna Vuoripuro)

Video ei ole enää saatavilla

# 47 Battles – Futura

Tämän pitäisi soida Groove FM:llä. Ehkä se tulee kymmenen vuoden päästä soimaankin. Battlesin Futura on funkyin kappale miesmuistiin. Kun John Stanierin takoma rytmi alkaa minuutin kitarannytkyttämisen jälkeen kuulua, ei lantio pysy perässä. Hitaahko rytmi vie mukanaan kuin lumivyöry. Futura on täynnä virtuoosimaista taituruutta, järkeä ja ennen kaikkea tunnetta. (Niko Vartiainen)

Video ei ole enää saatavilla

# 46 LMFAO – Party Rock Anthem

Kuluneen vuoden ykköstanssittajasta ei liene epäselvyyttä. LMFAO:n yhdistelmä OutKastin hulluutta ja Black Eyed Peasin avaruusajan tuotantoa lanasi tanssilattiat sileiksi Hangosta Nuorgamiin. Bändi selvästi ymmärsi varsin syvällisellä tasolla, että promillelukemien ollessa noususuhdanteessa ja desibelimäärän noustessa toiselle sadalle, turha älyllisyys on pahasta. (Tommi Forsström)

Video ei ole enää saatavilla

# 45 Tv-resistori – Koputan puuta

Viime vuoden ehdottomasti paras kotimainen pop-albumi oli Tv-resistorin eponyymi kolmoslevy. Jos näit Ykän, Päivin, Aleksin, Tomin ja Honkan soittamassa syksyn viimeisillä keikoilla Koputan puuta, yhtä levyn monista huippuhetkistä, tiedät että yhtye oli elämänsä kunnossa. Mitä tahansa he tekevätkään tulevaisuudessa, tulevat numerot aina olemaan heidän puolellaan. (Mikko Valo)

Respa sanoi loppuvuodesta hei hei.

Kuuntele Koputa puuta Spotifyn kautta tästä.

# 44 Cults – Go Outside

Manhattanilaisduo Cults vastasi eräästä vuoden 2011 debyyttialbumeista. Yhtyeen uudelle vuosituhannelle päivitetty spektoriaaninen tyttöbändipop kuulosti suorastaan hätkähdyttävän omaperäiseltä – samanaikaisesti jokseenkin valheellisen viattomalta ja kimmeltävän kohtalokkaalta. Go Outside oli todistuskappale ”A” Madelin Follinin ja Brian Oblivionin popneroudesta. (Santtu Reinikainen)

Video ei ole enää saatavilla

# 43 The Vaccines – Post Break-Up Sex

Lontoolaisyhtyeen ässäsingle vaikutti ensi kuulemalta huvittavalta. Yhdistelmä kaikuisia nakutuskitaroita ja lakonisia ihmissuhdepohdintoja oli kuin räätälöity menestysresepti indiepopmaineeseen. Vaccines osoittautui kuitenkin riemastuttavaksi, jopa sielukkaaksi kitarabändiksi, eikä Post Break-Up Sex suostu poistumaan päänsisäiseltä soittolistalta sitten millään. (Ville Aalto)

Video ei ole enää saatavilla

# 42 Freeman – Mattolaituri

Suurenmoisen Liian myöhään -hitin jälkilämmössä paistattelevat Freeman ja Uusi fantasia päättivät viisaasti yhdistää voimansa kokonaisen pitkäsoiton parissa. Lopputuloksena oli mainio Freeman IV, jolla muistettiin historia, mutta katsottiin myös tulevaisuuteen. Paula Vesalan sanoittama koskettava Mattolaituri vei mukanaan kuin aallot ja mäntysuopa elämän tahrat. (Kimmo Vanhatalo)

Video ei ole enää saatavilla

Freeman 22.10.2011 Lost In Music, Klubi, Tampere.

Keskiviikko

Lost in Music sai varaslähtönsä keskiviikkona, jolloin Combat Rock Industryn uudet toivot Cigarette Crossfire, Särkyneet ja Atom Notes esittäytyivät Pispalan Vastavirta-klubilla.

Cigarette Crossfire.

Särkyneet.

Nuorgamin puolueeton tarkkailija nimesi bänditrion parhaaksi Atom Notesin, muun muassa Endstandista ja Manifesto Jukeboxista tuttuja soittajia käsittävän superkokoonpanon, jonka punkissa on viehättävä ropsaus surfin svengiä, Agentsin tyylikkyyttä ja Hurriganesin hulluutta.

Atom Notes.

Torstai

Lauluntekijätulokkaat Maija Moisio ja Suvi Isotalo ottivat toisistaan mittaa torstaina Artturissa ja perjantaina Paapan Kapakassa järjestetyillä iltapäivän ilmaiskeikoilla. Artistit eivät olisi voineet olla erilaisempia, vaikka esimerkiksi Soundi-lehdelle yhteishaastattelun antoivatkin.

Maija Moisio.

Mija Moision intohimoinen ja eläytyvä suomirock oli tyylillisesti täysin levällään – mutta sympaattisella tavalla. Vielä hieman raakilemainen taustatrio säesti omaa ääntään rohkeasti etsivää ja persoonallisesti tulkinnutta Moisiota piipahdellen milloin reggaen, milloin folkpopin ja milloin metallin maisemissa.

Suvi Isotalo.

Suvi Isotalo on puolestaan esiintyjänä täysin valmis ja suvereeni. Syksyn Säveleenkin osallistuvaa laulajaa kuultiin soolona, pianon säestyksellä – ja parhaimmillaan suorastaan mykistävällä tavalla. Kaj Chydeniuksen hengessä ja aina pilke silmässä esiintyneen Isotalon bravuuriksi osoittautui uuden P.S. Maj’lle -albumin tajunnanvirtamaisesti vellova Vastarakastuneet-balladi.

Burning Hearts.

Yo-talon torstaisen Nuorgam-illan aloittanut Burning Hearts kopattiin kuulopuheiden mukaan suoraan keikan jälkeen Canadian Music Week –tapahtumaan, joka järjestetään ensi vuoden maaliskuussa Torontossa. Keikkatilanteessa kvintetiksi laajentuva indiepopduo oli jämäkkä, suoraviivainen ja kaikkien kehujen arvoinen. Hyvä!

The Melvins.

Samaan aikaan Klubilla murissut The Melvins otti yleisöltä luulot pois heti kättelyssä 10-minuuttisella Lysol-särövalli-perkussioeepoksella. Sama meininki jatkui läpi grungen ja sludgemetallin pioneerin kaksituntisen keikan: rumpalikaksikko hakkasi ällistyttävän orgaanisessa synkronissa ja isotukkaiset kielisoittajat loihtivat soittimistaan valtavaa säröä. Täysi sali otti pyyteettömästi vastaan kaiken, mitä The Melvins kollektiivisesta selkäytimestään vuodatti. Ällistyttävä, omituinen messu.

Magenta Skycode.

Välissä esiintyneen Iconcrashin jälkeen Nuorgam-illan huipentaneen Magenta Skycoden keikkaa voi kuvailla yhdellä sanalla: hurmos. Kansainvälisille festivaalivieraillekin maistunut turkulaisyhtye on äitynyt ällistyttävään iskuun; bändin alkutaipaleen hapuilusta ja ujostelusta ei ole enää tietoakaan, kun Jori Sjöroos maalailee taivaisiin kurottavia melodioitaan itsevarmuudella, joka muistuttaa Arcade Firen ja Coldplayn kaltaisista stadion-indien supertähdistä. Skål!

Perjantai

Pastacas.

Lauantai-iltapäivänä eteläiset naapurimme tarjoilivat Nuorgamille paitsi herkullisia kylmäsavulohisandwichejä ja jääkylmää vodkaa, myös Pastacasin avantgardistista luuppitaidetta. Wire-lehdenkin hehkuttama Ramo Teder – jonka taiteilijanimi tarkoittaa suomeksi kuulakärkikynää – loi pedaalien, poikkihuilun, sähkökitaran ja ties minkä epäkristillisten hilavitkuttimien avulla Artturi-baariin äänivallin, joka hymyilytti ainakin lavan läheisyydessä päätään nyökyttänyttä Fonal Recordsin Sami Sänpäkkilää.

Vuk.

Entä mitä yhdeksänkymmentäyhdeksän sadasta ulkomaalaisesta toimittajasta tai levy-yhtiöpersoonasta vastaa, kun häneltä kysytään mielipidettä suomalaisen showcase-festivaalin annista?

”Minut vietiin katsomaan [tähän valinnanvarainen suomalainen valtavirran pop- tai rockyhtye] ja se oli hirvittävää paskaa. Sitten menin johonkin kuppaiseen kellariluolaan, jossa soitti Vuk. Se oli loistava.”

Näin tälläkin kertaa. Lähes pelkästään ennen julkaisematonta materiaalia yhtyeensä kanssa esittänyt Vuk houkutteli Artturiin myhäilemään muun muassa Beggars Groupin (4AD, Matador, Rough Trade, XL) perustajan Martin Millsin, jonka hymy ulottui korviin. Joko nappaisi – vai jääkö Vukin maailmanvalloitus ikuiseksi haaveeksi?

Anssi Tikanmäki.

Yo-talon Rockadillo-illassa Anssi Tikanmäki esiintyi nimeään kantavan orkesterin kanssa ja soitti lyhyessä setissään lähinnä tunnetuimpia hittejään Klaani-elokuvan Balladista Maisemakuvia Suomesta-debyytin biiseihin.

Leikkisän jamittelevalla otteella soittaneen bändin soundia kävivät elävöittämässä Iiro Rantala pianollaan ja Sakari Kukko saksofonillaan.

Hilpeän yksityiskohdan keikkaan toi maestro Tikanmäen harmaantunut hiuspehko, joka vaihtoi väriään valoshow’n mukaan, kuten kuvasta näkyy.

Illan yllätysesiintyjän” henkilöllisyys oli onnistuttu pitämään hyvin salassa, sillä ennen mysteeriartistin lavalle nousemista juuri kukaan ei tuntunut tietävän, mitä tuleman piti.

Kimmo Pohjonen.

Ei, se ei ollut RinneRadio vaan Kimmo Pohjonen – ja vaikea olisi Rockadillon karkeloille ollut parempaakaan spesiaalia kuvitella. Pohjonen käynnisti settinsä tutun maanisesti haitarinsa kanssa riehuen. Pikkuhiljaa atonaalisen tilutuksen lomasta pilkahtelivat riffit ja melodianpätkät, jotka yhdistyivät erilaisiin maatalouskonesampleihin ja loivat kieroja äänimaailmoja. Kenties Pohjosen visiitti promosi jo tulevaa, sillä parin viikon päästä hän nousee Tampere Jazz Happeningin yhteydessä Pakkahuoneen lavalle Samuli Kosmisen ja Proton String Quartetin kera.

Wimme.

Wimmen setissä olivat läsnä kaikki tutut elementit: taustabändinä RinneRadio, tunnelmien vaihtelut meditatiivisesta suureelliseen jazzjoiku-ravejumitukseen, unohtamatta itse joikaajan absurdin hulvattomia välispiikkejä. Tuttuudestaan huolimatta Wimmen keikat ovat aina näkemisen arvoisia, ensinnäkin harvinaisuutensa, mutta myös tunnelmansa takia. Wimmen seesteisen ylväs lavapreesens huokuu saamelaisen joikuperinteen mystiikkaa, hänen narisevan äänenmuodostuksensa yltyessä välillä akrobaattisiin suorituksiin.

Värttinä.

Siinä missä jopa Kimmo Pohjosen ekspressiivinen hanuritaide tuntui hieman rutiininomaiselta, vaikutti Värttinä elävän ja hengittävän Yo-talon tunnelmaa. Eikä ihme, sillä viime aikoina itsestään vähänlaisesti meteliä pitänyt ja soittajistoaan suuresti remontoinut kollektiivi keikkaili kotimaassaan ensimmäistä kertaa yli vuoteen. Välissä heitetyt ulkomaanpistokeikat voi laskea yhden käden sormilla. Setti keskittyi bändin popimpaan tuotantoon, mikä oli tilaisuuden huomioon ottaen ymmärrettävää. Wimme Saari varasti show’n totaalisesti tullessaan lavalle sekoilemaan yhden kappaleen ajaksi. Lisää tätä!

Wrecking Queens.

Wrecking Queens sai kunnian korkata Tullikamarin ja Pakkahuoneen perjantaisen kattauksen.

Ewert & the Two Dragons.

Myöhemmin lavalle nousi virolainen Ewert & the Two Dragons. Kansainvälistä kuhinaakin herättänyt indiepopyhtye esiintyy muuten huomenna (pe 28.10.) Helsingin Siltasessa ja palaa Suomeen joulukuun alussa neljän keikan kiertueelle tanskalaisen Veton kanssa.

Isoveli.

Iltaa jatkanut Isoveli on niitä ideoita, jotka tasapainottelevat hullunrohkeasti nerouden ja idiotismin välisellä raja-aidalla. Jos et tiennyt, niin Isoveli on yhtä kuin kimaltelevaa poprockia soittanut Brightboy, mutta suomeksi. Ska-kompilla. Antaumuksellisesta keikasta huolimatta Isoveljen tähtihetki koettiin myöhemmin illalla, kun bändin laulaja Antti Westman teki yllätyshyökkäyksen lavalle kesken Arttu Wiskarin keikan – ja saateltiin tavallisten kuolevaisten pariin Pakkahuoneen perustuksia ravistelleiden urpo!-huutojen siivittämänä. Hyvä!

Ronya.

Ronyan leopardiraidat aiheuttivat Nuorgamin kylätoimikunnassa lähinnä mykistymistä.

Manna.

Mannan keikasta jäi kaikessa pätevyydestään ja artistin karismasta huolimatta päällimmäisenä mieleen yksi viikonlopun mittaan säännöllisimmin esitetyistä kysymyksistä: miksi Pakkahuoneella on aina niin paskat soundit?

Arttu Wiskari.

Festivaalin hämmentävimmät hetket oli koettu jo torstaina, kun hurmokselliseen kuntoon hankkiutuneet Arttu Wiskari ja Elastinen kreisibailasivat Nuorgam-illassa Hot Chipin elektropopin tahtiin. Ja rähinöivät myöhemmin Ilves-hotellin yökerhossa. Edellisiltana nautitut kuohuviinlavalliset eivät sanottavammin näkyneet Klubilla esiintyneen Wiskarin habituksessa. Freemanin kanssa Lost in Musicin haluttavimman kaverikuvattavan tittelin jakanut Wiskari herätti yleisössä voimakkaita tunteita – puolesta ja vastaan. Mutta ainakin Wiskari kiinnosti. Nuorgamin vastaavan toimittajan sanoin: ”Lost in Musicissa esiintyi yli 90 artistia. Ainoa keikka, jonka katsoin kokonaan: Arttu Wiskari.”

Chisu.

Wiskarin jälkeen esiintyi Kun valaistun -albuminsa juuri julkaissut Chisu, mutta Nuorgamin kylätoimikunta keskittyi yhä Wiskarin keikan puimiseen.

Martina.

Yön pimeinä tunteina kylätoimikunnan korviin kantautui ihmeellinen tarina eräästä ulkomaalaisesta agentista, joka oli löytänyt Ilveksen yökerhon lavalta etsimänsä uuden, kuuman artistin: Martinan. Keikan jälkeen agentti oli niin sanotusti mahlat valuen lähestynyt itseään agentoivaa Martinaa. Ulkkariagentin mielessä oli bookkaus, jopa signaus. Martinan puolestaan luuli, että ulkkariagentin mielessä on pelkkä pokaus. ”Stop hitting me, stop hitting me… Here’s my boyfriend”, poikaystävänsä taakse paennut Martina oli kihissyt kieltäytyen maailmanvalloitustarjouksesta. Nuorgamin tietolähde ei kerro päästiinkö asiassa myöhemmin sopimusneuvotteluasteelle.

Lauantai

Sansa.

Nuorgamin valtaväestön keräillessä vielä itseään lauantai-iltapäivänä valokuvaajamme Tomi Palsa raahautui jo kello 15:ksi Paapan Kapakkaan, jossa päivän musiikkitarjonnan korkkasi sympaattinen Sansa.

Notkea Rotta.

Illan käynnisti varsinaisesti kuitenkin Pakkahuoneessa hyppyyttänyt Notkean Rotta, jonka jäsenet tekivät keikallaan sitä, mitä heillä on tapana tehdä – pomppivat ympäri lavaa kuin bodatut kengurut. Liekö sitten kyse siitä, että ympäristö oli väärä, vai siitä, että vitsi alkaa vanhentua, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun Nuorgamin mieleen nousi ajatus: alkaako Notkiksen meiningissä olla pakottamisen makua?

Freeman.

No, sitä ei ollut ainakaan Freemanilla. Viiksimestari seurasi lähes liikuttuneessa tilassa tapaa, jolla Lim-yleisö lauloi mukana sekä miehen 1970-klassikoita että tuoreen 4-albumin modernin popin mestariteoksia. Suomipopin valkean helmen Kaksi lensi yli käenpesän kajahtaessa ilmoille koettiin festivaalin virallinen, kollektiivinen kananlihahetki.

Regina.

Nuorgamin viimeinen selkeä muistikuva Lost in Musicista oli sulavaan keikkakuntoon uuden levynsä säröpopkappaleet hionut Regina, joka esiintyi Pakkahuoneen puolella itsevarmasti ja vaivattoman oloisesti. Iisa Pykärillä oli esiintymisasunaan hauska mekko, joka näytti siltä kuin hänen rinnuksilleen olisivat nousseet suuret ja sympaattiset ajokoiran korvat. Keikan jälkeen Nuorgamin toimituksen yhyttämä Mikko Pykäri puolestaan ei osannut lopettaa intoilua Mariah Careyn 90-luvun tuotannon sulasta neroudesta – mihin saatoimme vain yhtyä täysin rinnoin.

Viidettä kertaa Tampereen klubeilla ja yökerhoissa järjestettävä Lost in Music käynnistyy keskiviikkona 19. lokakuuta. Nelipäiväisen showcase-festivaalin huipennus koetaan luonnollisesti torstaina, kun Nuorgamin ylivertaiset dj:t päästävät lahjakkuuteensa valloilleen Yo-talon Ilta Nuorgamin kanssa -illassa. Viihtyminen on kuitenkin mahdollista myös lukemattomilla tapahtuman aikana järjestettävillä keikoilla, joihin pääset perehtymään sekä Lost in Musicin nettisivuilta löytyvien aikataulujen että alle kokoamamme soittolistan avulla. Sen kautta voit kuunnella kaikkia tapahtumassa esiintyviä artisteja, joiden musiikkia Spotifystä löytyy.

Lost in Music 2011

1. Magenta Skycode – The Simple Pleasures
2. Burning Hearts – Into the Wilderness
3. Iconcrash – Delete
4. Cosmobile – Curtain
5. Ewert and the Two Dragons – (In the End) There’s Only Love
6. Kim Curly Band – Passerby
7. Delay Trees – About Brothers
8. Vuk – Rukous
9. Manna – Shackles
10. Sansa – Low
11. Eleanoora Rosenholm – Ambulanssikuskitar
12. Regina – Ui mun luo
13. Zebra and Snake – Big Bad Drummer
14. Nightsatan – Karelian Starmaster (Evil Lucifer)
15. Siinai – Marathon
16. Huoratron – $$ Troopers
17. Kiveskives – Kosketin
18. Felix Zenger – Pitkät päivät täällä (feat. Asa & Kari Tapio)
19. Freeman – Tuhatjalkainen
20. Chisu – Sabotage
21. Pasa – Metsä yöhön vaihtuu
22. Palava – En ollut
23. Arttu Wiskari – Tuntematon potilas
24. Frida Andersson – Memory
25. Maija Moisio – Syvemmälle
26. Suvi Isotalo – Kaikki sanat
27. Hehkumo – Meitä onni hipaisi
28. Vesa Ja Tytöt – Ei Kauempaa
29. Anssi Tikanmäki – Valkeakosken tehtaanpiiput
30. Sakari Kukko & Piirpauke – Kylätiellä
31. Jarmo Saari – Liian paljon liikaa
32. Värttinä – Oi dai
33. Wimme Saari – Váimmuluohti
34. Notkea Rotta – Pattaya pomppii
35. Redrama – The Getaway
36. Daco Junior – Gravity
37. The Northern Governors – Happy Souls
38. Korpi Ensemble – Rely
39. Dalindéo – Vintage Voyage
40. Iiro Rantala – Tears for Esbjörn
41. Raoul Björkenheim – I Told You So
42. Black Motor – Hard Man Anthem
43. Fun – Earthmover
44. Final Assault – Wave of Blood
45. Melvins – Honey Bucket
46. Swallow the Sun – Falling World
47. Kiuas – Kiuassault
48. Ensiferum – Twilight Tavern
49. For the Imperium – Creator
50. Profane Omen – Base
51. Metsatöll – Vaid vaprust
52. MyGrain – Trapped in an Hourglass
53. Amoral – Year of the Suckerpunch
54. Medeia – Suffocation Diuturnal
55. The Wrecking Queens – Middle and Between
56. Private Line – Dead Decade
57. The Irrationals – Years Rollin’
58. Disco Ensemble – White Flag for Peace
59. Part Time Killer – Heartbreaking Music
60. Wedding Crashers – Lost Case
61. Young Guns – Crystal Clear
62. Black City – Summertime
63. Hate Gallery – Dead Celebrity (Queen of the Damned)
64. Jessica Wolff – You Should Get Over Me
65. Ronya – Annoying
66. Martina – Red Light On

Linkki soittolistaan tästä.

Leo Friman, 60 vuotta suomipop.

Loistavan Liian myöhään -hitin vanavedessä seuraa kokonainen levyllinen Freemania ja Uutta fantasiaa.

Viime vuonna Uuden fantasian Liian myöhään lumosi nuoren, trendikään ja trendikästä popmusiikkia kuuntelevan yleisön (yritän välttää h-sanaa). Sillä lauloi Freemanina paremmin tunnettu Leo Friman, jonka useimmat muistavat maamme populaarikulttuurin peruskiveen hakatuista kappaleista Ajetaan tandemilla, Kaksi lensi yli käenpesän ja Osuuskaupan Jane. Nämä laulut ovat sellainen osa radion, baarijukeboksien, supermarketien ja tv-ohjelmien taustahälyä, että harva on kenties edes huomannut, ettei niiden esittäjästä ole kuulunut vuosikausiin juuri mitään.

Freeman julkaisi 1970-luvun loppupuolella loistavat albumit Freeman ja Freeman 2. Levyt olivat suurmenestyksiä, mutta seuraavaa albumia saatiin odottaa yhdeksän vuotta. Lopulta vuonna 1986 ilmestyi Freemanin kolmas levy Tulta tai jäätä.

Tämän jälkeen Freeman ei ole julkaissut soolomateriaalia, mutta vuodesta 1991 hän on musisoinut osuvasti nimetyn Menneisyyden vangit -yhtyeen riveissä, jonka tuotanto on niukkaa ja cover-painotteista.

Etenkin Freemanin kahden ensimmäisen levyn tarttuva ja nokkela poprock oli niin hyvää, että niiden tekijä ansaitsi parempaa kuin jäädä unholaan parin Finnhits-aikojen klassikkobiisiin esittäjänä. Hänen musiikissaan oli kuultavissa sävyjä glam rockista ja klassisesta 1960-luvun kitarapopista yhdistettynä ripaukseen progea ja aimo annokseen 1970-lukulaista singer-songwriter-pehmorockia.

Freemanin nopeat biisit (Ajetaan tandemilla, Puolikuupää, Yöbaari) tuntuivat ennakoivan voimapoppia lähestyvällä draivillaan uutta aaltoa. Balladit, kuten Valmiina kaikki on taas ja Susannalle, olivat puolestaan sydäntäsärkevän kauniita. Lisäksi Freemanin hiukan bowiemaisesti naukuva laulusoundi oli suomipopin persoonallisimpia.

Näin ollen olikin hienoa, kun Uusi fantasia lähti pelastamaan Freemania nostalgiakiertueunholasta. Isossa maailmassa levyt, joilla nuoremmat muusikot auttavat ihailemaansa veteraania löytämään uudelleen muusansa, ei niinkään päivittämällä soundia nykypäivään vaan auttamalla tätä oivaltamaan omat vahvuutensa, ovat olleet jo pitkään suosittuja.

Parhaimmillaan niillä on onnistuttu myös patistamaan has-beeniltä vaikuttanut veteraani loistokkaisiin lopputuloksiin. Kysykää vaikka Johnny Cashilta, Brian Wilsonilta, Betty LaVettelta, Glen Campbellilta tai Loretta Lynniltä.

Tällaisten levytysten totuttuun tyyliin 4 pursuilee nimekkäitä vierailijoita. Sanoituksista vastaavat Freemanin hovisanoittajan Hectorin lisäksi ainakin Asa, Jarkko Martikainen, Paula Vesala, Olavi Uusivirta, Ismo Alanko ja Mariska. Soitosta levyllä vastaavat Uuden fantasian lisäksi muun muassa Lauri Porra, Zarkus Poussa, Tuomo Prättälä, Teppo Mäkynen sekä Popedan Costello Hautamäki.

Freeman 4 muistaa tekijänsä menneisyyden, mutta se ei ole silkkaa retroa, vaan Uuden fantasian kädenjälki kuuluu selvästi. Enimmäkseen se sisältää hyvinkin toimivaa pop/rock/iskelmä/synapop-hybridiä. Liian myöhään -kappaleen yllätysmomenttia ei enää ole, mutta kyllä nämä laulut ovat silti paljon parempia kuin viimeksi 25 vuotta sitten soolomateriaalia julkaisseelta artistilta sopii odottaa.

Aivan Freemanin 1970-luvun huippujen tasolla ei liidellä. Takavuosien reteää rokkailua jää kaipaamaan, kun leppoisa poplaulu seuraa toinen toistaan. Myöskään Liian myöhään -kappaleen kiehtovaa nyrjähtäneisyyttä ei saavuteta, vaikka singlenäkin julkaistu Tuhatjalkainen ja levyn avaava Mitä sinulle kuuluu? on koottu pitkälti samoista rakennuspalikoista. Mitään hempeää elektronista pulputusta villimpää ei Freeman 4:llä kuulla.

Hyviä kappaleita kuitenkin piisaa. Edellä mainittujen Tuhatjalkaisen ja Mitä sinulle kuuluun synapoppi toimii hienojen melodioidensa ansiosta. Muumiot hassuttelee iskevästi höhlästä puheosuudesta huolimatta, ja lempeän surumielinen Mattolaituri esittelee Freemanin hituriosaamista parhaimmillaan. Muita levyn kohokohtia ovat ylväästi lipuva Voitin maailman, nostalgisen hyväntuulisesti hehkuva Matkaradio sekä Sirkusihmisiä, jonka jouset vellovat kuin Bond-tunnarissa.

Levyn heikompaa puolta edustavat kevytpsykedeelinen hippireissujen muistelu Marokko-Sörkkä, tylsä diskohölkkä Venus (Kalpee kuu) sekä turha uusintaottelu debyytin Mystilliset kyyneleet -kappaleen kanssa. Täydellisiin huteihin ei kuitenkaan sorruta, ja huonoimmillaankin 4 on miellyttävää kuultavaa.

80 Freeman 4 on tyylikäs paluu 60-vuotiaalta popveteraanilta. Tältä porukalta olisi ehkä odottanut hiukan enemmän luovaa hulluutta, mutta tällaisenaankin 4 osoittaa, että joskus vanhassa todella on vara parempi – ainakin, jos sitä vähän kiillottaa uusin työkaluin.

Video ei ole enää saatavilla

Video ei ole enää saatavilla

Eli kuinka 25-vuotias tiedostava maalaishippi Hauholta kuvitteli olevansa Elton John ja loi oman bernietaupininsa avulla uransa kimaltavimman helmen.

Leo ”Freeman” Frimanin Kaksi lensi yli käenpesän on niitä kappaleita, jotka jokainen suomalainen oppii viimeistään rippikoulun leirinuotiolla, isosen tapaillessa nylon-kielisestä kitarastaan a-mollin, e-mollin, G-duurin ja jälleen a-mollin haikeita säveliä.

Erittäin viiksekäs hämeenlinnalaismuusikko loi kappaleen 1970-luvun puolivälissä ystävänsä ja kollegansa Heikki ”Hector” Harman kanssa. Leon äiti oli musiikinopettaja, joten kotona oli piano. Friman kertoo seuraavassa, kuinka seinänaapurit vaihtuivat tasaiseen tahtiin, kun kaksikko elätteli kuvitelmiaan kansainvälisestä menestyksestä ja väkersi superhittejä milloin Sparksille, milloin Rod Stewartille ja milloin – kuten Käenpesän tapauksessa – Elton Johnille.

Leo Friman, kuvaile Kaksi lensi yli käenpesän -kappaletta viidellä sanalla.

“Haikeutta meissä kaikissa. Kaunis kesäromanssi.”

Kerro tilanteesta, jossa kappale alkoi syntyä? Missä olit ja mitä olit tekemässä?

“1970-luvun puolivälissä otin itseäni niskasta kiinni ja aloin tehdä biisejä kansainvälisille artisteille. Kyllä. Hämeenlinnalaisen omakotitalon yläkerrassa bändikaverin kanssa nauhoiteltiin Tandberg-neliraidalla ralleja Elton Johnille ja Rod Stewartille, muiden muassa. Periaate oli, että jos sohvalla maatessa laittaa oman biisinsä soimaan aivoissa esimerkiksi Elton Johnin laulamana ja se toimii, niin biisihän on silloin hyvä. Ajetaan tandemilla -biisi oli alaotsikolla ’Sparks’, Kaksi lensi yli käenpesän taas otsikolla ’E. John’. Laulussa on kolme osaa ja aika mutkattomasti ne loksahtivat kohdalleen A-osasta alkaen. Oikeastaan jo noista päivistä lähtien mä olen pitänyt tekijänoikeuksiani loukkaavana, jos joku käyttää sointukiertoa Am–E–G–Am.”

Teit kappaleen Hectorin kanssa. Millainen oli työnjakonne?

“Mä olin siis Elton John ja Hector aivan loistava Bernie Taubin. Neliraitanauhurin kelanauha on vieläkin Heikillä hyllyn perällä tallella. Pakko kehaista, että lauloin parempaa kvasienglantia kuin Remu.”

Kuka oli ensimmäinen ulkopuolinen, joka kuuli kappaleen?

“Meillä oli Hämeenlinnassa hardrock-bändi Waterloo. Basisti Lexa Kirjavainen oli luottohenkilö, jolle kehtasi esittää nämä uudet omat kappaleet. Hänen kanssaan tein sitten nauhoituksetkin. Käymme edelleen vuosikymmenten jälkeen sauvakävelemässä maanantaisin. Reipasta ja kehittävää.”

Miten kappaleen äänitykset sujuivat?

“Tuottaja Hectorilla oli selkeä yleiskäsitys teinitähti Freemanista. Nono Söderbergillä taas varsin vapaat kädet sovituksensa suhteen. Nono toi biisin kitarat ja bachmaisen, instrumentaalin D-osan. Käenpesä siis olikin itse asiassa progebiisi.”

Muistatko äänitystilanteesta jonkun ratkaisevan oivalluksen, joka teki kappaleesta erityisen?

“Studiossa ei pahemmin enää kokeiltu mitään, vaan ajatus- ja sovitustyöt oli tehty kotihommina. Mutta Esa Kotilaisensoittama moog-syntsa-proge-D-osio oli tietty aikansa helmi. Siinä mennään bachilaisittain metsään, luonnon helmaan.”

Freeman silloin.

Kun kappale oli valmis, mitä ajattelit siitä? Piditkö sitä erityisenä vai vain yhtenä muiden joukossa?

“Kaksi lensi yli käenpesän on tietenkin edelleen taiteilija Freemanin tuotannon helmi, killeri. Tänä päivänä Menneisyyden vangit esittää sen hitaammalla tempolla ja toinen C-osa on pudonnut pois, mutta muuten se on aina setin tukipilareita. Aina ja ikuisesti.”

Kuinka monta kertaa arvioisit esittäneesi Käenpesän?

“Noin 5 000 kertaa. Samoin tietty Tandemin. Eikä loppua näy. Noi on hyviä biisejä, vaikka itse sanonkin. Yleisö ottaa ne poikkeuksetta hyvin vastaan.”

Olit Käenpesän julkaisun aikaan vain noin 25-vuotias. Mistä muista asioista kuin musiikista olit tuohon aikaan kiinnostunut?

“Käenpesän teksti-idea on toki plokattu Milos Formanin elokuvasta Yksi lensi yli käenpesän. Mutta laulussahan mennään ihmissuhdepuolelle heti ekalla rivillä. Elokuvassa mennään suljetulle osastolle. Toisaalta, rakkaus on joskus hullua.”

Miten kuvailisit omaa tyyliäsi tuohon aikaan? Koitko kuuluvasi johonkin ryhmään tai liikkeeseen?

“Olin intohimoinen brittipopharrastaja vuodesta 1964. Se varmaan kuuluu musiikissa ja näkyi myös pukeutumisessa ja hiuksissa. Toisaalta oli kovasti kolmannen maailman puolesta kurjia amerikkalaisia imperialisteja vastaan. Olen vieläkin. Tiedostava maalaishippi Hauholta.”

Miten ihmiset reagoivat Käenpesään? Oliko heidän reaktioissaan jotain, joka yllätti sinut?

“Käenpesässä on hienot sanat. Laulumelodia ei pysty niitä tuhoamaan. Käenpesän yli lentää nuoripari sydän täynnä ajatusta ‘nyt ja ikuisesti’. Kurja maailma heittää heidät kuitenkin erilleen, vaan muisto ei haihdu. Lyriikassa on paljon kielikuvia, jotka eivät aukea kerralla tai niistä saa eri kerroilla erilaisia mielikuvia. Kappale on hyvin aikaa ja kulutusta kestävä. Monet ihmiset ovat ajoittaneet omaa henkilökohtaista tai parisuhdehistoriaansa laulun avulla.”

Millä tavalla kappale vaikutti omaan uraasi?

“Kappale oli hyvä follow-up Ajetaan tandemilla -hitille. Oli Suosikin sinkkulistan ykkönen heinäkuussa 1977!”

Freeman nyt.

Mitä ajattelet, kun kuulet kappaleen nyt esimerkiksi radiosta?

“Omien kappaleiden kuunteluun tai havaitsemiseen radioaalloilla ei koskaan kyllästy. Se on aina pienen ihmetyksen aihe, että joku ihminen radio-ohjelman takana on taas valinnut sun oman kappaleesi ohjelmaan. Hassua. Siitä on vähän leuhka.”

Entä mikä on taiteilija Freemanin tilanne elokuussa 2011? Elämme jännittäviä aikoja: uusi levy tulossa, Uuden Fantasian kanssa…

“Virve Rosti & Freeman ja Menneisyyden Vangit on kiertänyt Suomea kaksikymmentä vuotta. Ikuinen kiertue jatkuu. Toisaalta Uuden Fantasian kanssa on tehty kesällä kaikki isot festarit, mikä on aika siistiä. Freeman täyttää syksyllä 60 vuotta ja samalla ilmestyy tämä Uuden Fantasian kanssa tehty albumi. Mitään perinteistä Freeman-poppia ei ainakaan tuotannollisesti ole tulossa. Itselleni on tärkeää, että sanoittajakaarti on mykistävä: Ismo Alanko, Mariska, Paula Vesala, Olavi Uusivirta, Asa, Jarkko Martikainen ja tietty Hector. Unohtuiko joku? Mykisti teidätkin.”

Lopuksi saat lähettää terveisiä ja esittää toivekappaleen!

“Lähetän terveisiä kaverilleni Hectorille. ‘Joo, kyllä lähden syksyllä kanssasi jäähallikiertueelle ympäri Suomen, Hangosta Petsamoon. Esitetään Aikamatka-kiertueella yhdessä kappale Mystilliset kyyneleet: Ilta heittää pojan kylmään tähtisateeseen, tanssikenkiin hopeisiin…”

(Sitten Freemanin pitääkin jo lähteä Ikeaan.)

Freeman IV julkaistaan lokakuun alussa.

Video ei ole enää saatavilla