Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 41 Thurston Moore – Benediction

Tuskinpa yksikään toinen vuonna 2011 julkaistu kappale keräsi julkaisemisensa jälkeen vastaavaa merkitysten painolastia kuin Thurston Mooren Benediction. Mooren ja yhtyetoverinsa Kim Gordonin avioerouutisen jälkeen akustisen kitaran kannattelema popkaunokki kuulosti vielä astetta riipaisevammalta, varsinkin sen viimeiset rivit: ”I know better than to let you go.” (Ville Aalto)

Video ei ole enää saatavilla

# 40 Metronomy – Everything Goes My Way

AOR-vaikutteista indietä ihanampaa on indievaikutteinen AOR. Sen kypsästi tuotettuun pehmeyteen erikoistui Metronomyn turhan niukalle huomiolle jäänyt The English Riviera -levy. Everything Goes My Wayn veltto poljento on kuin suoraan Fleetwood Macin Dreamsistä, ja lauluvuoroakin lainaa stevienicksmäisesti rumpali Anna Prior. Thunder only happens when it’s raining! (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

# 39 The Rapture – How Deep Is Your Love

Eräs kesän upeimmista hetkistä tapahtui, kun kaiuttimista kuului ensimmäisen kerran tämä diskohelmi. Ensitahdeista alkaen oli selvää, että tässä kuunnellaan nyt jotain erityistä, eikä biisin lumo ole haihtunut tippaakaan. Thong Song -konnotaatio nosti arvostuksen lähes toiseen potenssiin. Biisi, jossa handclapsit sekä hallelujahit ovat tasan tarkkaan kohdallaan. (Markus Hilden)

Video ei ole enää saatavilla

# 38 St. Vincent – Cruel

Cruelissa tuntuu kummittelevan näpistettynä ainakin neljä eri laulumelodiaa, joita en pysty paikallistamaan mihinkään. Annie Clark pelaa kuulijaansa kuin musiikillinen pokerihai ja vie kaikki rahat. Habitus pysyy viileähkönä, välillä kitarasoolo bluffiksi: julmettu sydänrosmo valloittaa puolelleen. Seireeninkutsu vaikenee vasta, kun eukko on haudattu pihamaalle. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

# 37 Lady Gaga – The Edge of Glory

Vaikka Born This Way -albumi ei ollut aivan toivottu jymypaukku, löytyi lihaksikkaalta levyltä monta hienoa hetkeä. Vuoden mahdollisesti komeimmat valtavirtapopsekunnit koettiin levyn vastustamattomimman kappaleen kliimaksissa, jossa edesmenneen Clarence Clemonsin tuuttailu yhtyy ekstaattiseen tanssipoppiin. Alkaa videon noin kolmannen minuutin kohdalla. Ihanata! (Aleksi Kinnunen)

Video ei ole enää saatavilla

# 36 Florence + the Machine – What the Water Gave Me

Florence Welchillä on huiman keuhkokapasiteettinsa lisäksi ymmärrystä siitä, miten kappaleet tulisi rakentaa. Tässä biisissä on malliopillinen draamankaari: Welch huokailee ja huutaa vuorotellen pitäen mielenkiinnon yllä loppuun asti. Kappale on mystinen, kaunis ja upottava, se houkuttelee vaikka uhkuu myös vaaraa. Biisi on täydellinen vastakohtien leikkauspiste. (Auroora Vihervalli)

Video ei ole enää saatavilla

# 35 John Maus – Cop Killer

Kun on toipunut siitä pienestä pettymyksestä, että kyseessä ei olekaan taideteorioiden läpi valutettu versio Ice-T:n johtaman Body Countin 1990-luvun alun Yhdysvaltoja presidenttitasolla kuohuttaneesta kaimakappaleesta, voi keskittyä miettimään olisiko tämä John Mausin kirkossa kaiutettu taidepop aiheuttanut viitteensä kaltaista kohua kaksi vuosikymmentä sitten. (Mikko Valo)

Video ei ole enää saatavilla

# 34 Cut Copy – Take Me Over

Australialaiselektropoppareiden Zonoscope-albumi oli hieno, vaikka levy ei herättänytkään samanlaista kollektiivista kiimaa kuin läpimurtolevy In Ghost Colours. Alkupään hittiputkesta korvaan tarttui erityisesti Take Me Over, jonka yksi jos toinenkin kuuli muistuttavan Paul Simonin You Can Call Me Alia, Men at Workin Down Underia sekä Fleetwood Macin Everywhereä. (Aleksi Kinnunen)

Video ei ole enää saatavilla

# 33 Jare & Villegalle – Mitä sä siit tiiät (feat. Ruudolf & Karri Koira)

Ostin kesällä melko kalliin yhden koon lippiksen. Sitten JVG, Rudy ja Koira veivät yhden biisin voimin ne kertaheitolla pois tyylistä. Olisi harmittanut enemmän, mutta tämän huikean biisin kuunteleminen toistakymmentä kertaa päivässä helpotti mielialaa kummasti. Missä ihmeessä viipyy Karri Koiran soololevy? Suomen Nate Dogg ansaitsee tulla tunnustetuksi omillaan. (Tommi Forsström)

Video ei ole enää saatavilla

# 32 Radiohead – Bloom

King of Limbs oli valitettavasti turhan tynkä ja vain puoliksi upea levy. Onneksi saimme sentään muutaman Radioheadin merkittävyyttä puolustavan hienon kappaleen. Kosmisen avarasti tutkiskeleva levyn avausraita Bloom sekä videobiisi Lotus Flower jäivät pahiten kutittelemaan päätäni. Vesi kielellä odotan jo kesän keikkoja, joilla kuultaneen paljon KoL-materiaalia. (Aleksi Kinnunen)

Video ei ole enää saatavilla

# 31 Fleet Foxes – Bedouin Dress

Fleet Foxes maustaa Beduin Dressissa Byrds-henkisiin lauluihin ja leijuvaan folkkiin pohjaavaa indietänsä Lähi-itä-vaikutteilla. En osaa sanoa, mikä tässä kappaleessa vetoaa eniten: ihanasti heläjävät stemmat, kevyen progressiivis-psykedeelinen folk-poljento vaiko itämainen viululinja? Ehkäpä näistä elementeistä yhdessä siittyvä oudon epätodennäköinen täysosuma? (Sami Sankilampi)

Video ei ole enää saatavilla

# 30 James Blake – A Case of You

Yleisen ohjenuoran mukaan Joni Mitchelliä ei kannata lähteä coveroimaan. Vaisto sanoo, ettei siitä selviä kunnialla. Tätä neuvoa ovat monet typerykset uhmanneet. James Blakekin sokaistui suuruudenhulluuksissaan, mutta lahjakkaana miehenä onnistui välttämään täystuhon. Blaken A Case of You on kaunis, hento ja persoonallinen cover, joka tekee Mitchellille kunniaa. (Auroora Vihervalli)

Video ei ole enää saatavilla

Florence Welch on 2010-luvun popin kultasormi.

Kohtuuton, naurettava levy, joka koskettelee juuri oikeita sydämen kieliä.

Kerran pieni punatukkainen tyttö oli leikkimässä vanhempiensa puutarhassa. Ihan vain huvin vuoksi hänelle oli puettu prinsessavaatteet ylle. Tytöllä oli varhaiskypsä visuaalinen silmä, ja vaikka hän piti kovasti vaatteistaan, huomasi hän kritiikinkin aiheita: värit eivät aivan sointuneet toisiinsa, kaikki ei ollut aivan niin täydellistä kuin oli luvattu. Kaikki oli aika mainiota ja kerrassaan harmaan todellisuuden tuolle puolen kurkottavaa, mutta jotakin puuttui.

Pieni punatukkainen tyttö tuli isoisoäitinsä, tunnetun noidan haudalle, istui nurmikolle ja hautasi pään käsiinsä. Kaikki oli myrkynvihreää ja sarjakuvamaista ja melko hyökkäävää, mutta jotakin puuttui.

Silloin pienen punatukkaisen tytön isoäidin, tunnetun noidan, haudalla alkoi tapahtua. Multa alkoi ryöpytä oudolla tavalla alhaalta päin, ikään kuin joku pyrkisi ylös. Mustaa multaa työstettiin alhaalta päin. Aukko laajeni ja pieni punatukkainen tyttö tuijotti mykistyneenä ja kauhuissaan. Pian multainen pää tuli näkyviin ja sen omistaja ravisteli väkivaltaisesti kuraa hiuksistaan.

Se oli Jim Steinman.

Vielä pari minuuttia multaa raivattuaan se oli pinnalla ja käveli suoraan pienen punatukkaisen tytön luo. Se katsoi pientä punatukkaista tyttöä syvälle silmiin. Kukaan ei tiedä, mitä sitten tapahtui, sillä paikalla ei ollut ketään muita kuin Jim Steinman ja pieni punatukkainen tyttö.

Flash forward Suomeen, Helsinkiin ja goottibileisiin jonakin lauantaina. Takana on raskas työviikko, ja olen nukkunut kerta kaikkiaan liian vähän. Paikalle tulee punatukkainen tyttö, jonka olen tavannut ensimmäistä kertaa viikkoa aikaisemmin. Ystäväni on deejiin virassa ja laittaa soimaan tutun, mahtipontisen kappaleen.

”Time it took us
To where the water was
That’s what the water gave me
And time goes quicker
Between the two of us
Oh, my love, don’t forsake me
Take what the water gave me”

Ja sitä unohtaa kaiken ja on transsissa, ääni vyöryy syvän tunteen aaltona päälle. Menen vessaan ja peilin edessä Jim Steinman meikkaa, virnistää ja nostaa peukalonsa.

86 Florencesta tykkäävät ne jotka tykkäävät. Punaviinipullo räjähtää ja asianosainen ryömii pöytien alla etsimässä palasia. Ne on pakko löytää äkkiä, sillä viidessä minuutissa edessä ovat treffit elämäsi rakkauden kanssa. Kaikki on hirvittävän kohtuutonta ja parasta ikinä.

Video ei ole enää saatavilla

Ensimmäinen single brittiläisen taidepopyhtyeen vielä nimeämättömältä kakkosalbumilta, joka julkaistaan näillä näkymin 7. marraskuuta. Florence Welchin kirjoittaman kappaleen on tuottanut Paul Epworth (Adele, Bloc Party).

Video ei ole enää saatavilla

Common – Ghetto Dreams [feat. Nas]

Ensimmäinen single yhdysvaltalaisen hiphop-veteraanin yhdeksänneltä albumilta The Dream, The Beliveriltä, joka ilmestyy 22. marraskuuta. Kappaleella vierailee vähintään yhtä maineikas Nas.

Video ei ole enää saatavilla

Charlotte Gainsbourg – Terrible Angels

Nimikappale ranskalaisartistin juuri ilmestyneeltä EP:ltä, joka julkaistaan myöhemmin marraskuussa Stage Whisper -livealbumin kylkiäisenä. Kappaleen on tuottanut myös Gainsbourgin viimevuotisen IRM-albumin tuottanut Beck.

Video ei ole enää saatavilla

Joker – Slaughterhouse [feat. Silas]

Toinen single bristolilaisen dubstep-artistin esikoisalbumilta The Visionilta, joka ilmestyy 4. marraskuuta. Kappaleella vierailee Silas tanskalaisesta Turboweekend-yhtyeestä.

Video ei ole enää saatavilla

Atlas Sound – Terra Incognita

Ensimmäinen single Deerhunterin laulaja-kitaristin, Nuorgamin 2000-luvun mahlanjuoksuttajien listallekin yltäneen Bradford Coxin kolmannelta sooloalbumilta Parallaxilta, joka ilmestyy 7. marraskuuta.

Video ei ole enää saatavilla