Suomeen…? Hjmm hjmm, Q-Tip tuumaa.

Syksyllä 2011 laitoimme Nuorgamissa järjestykseen olennaisinta 100 artistia ja yhtyettä, jotka eivät olleet käyneet Suomessa. Mikä on tilanne kuusi ja puoli vuotta myöhemmin?

#80 The Mountain Goats (uusi)

Mikä: John Darniellen tuottelias ja kulttiseurattu vaihtoehtofolk-yhtye, jonka teemaskaala on vaihdellut vapaapainista Raamatun kautta teinigoottiuteen.

Kauan odotettu: Darnielle itse pitää vuoden 2002 All Hail West Texas -levyä ”lo-fi-tuotantonsa kulmakivenä”. Samana vuonna ilmestynyt Tallahassee vei bändin 4AD:lle. Kolmanneksi kaanonlevyksi voinee lukea vuoden 2005 The Sunset Treen. Jokainen odottaja on kuitenkin yksilö: Darnielle on julkaissut tällä vuosituhannella 12 levyä, ja ”kyytiin” on voinut hypätä minkä kohdalla tahansa.

Tuleeko: Toivotaan, toivotaan. Bändin kiertueet ovat harvinaisehkoja, Euroopan-kiertueet vielä harvinaisempia. Syksyn 2017 keikat Tukholmassa olivat osa ensimmäistä Skandinavian-kierrosta 14 vuoteen – ensiyrityksellä Ruotsia raavittiin sentään linköpingejä myöten.

Video ei ole enää saatavilla

#79 Gary Numan (–43)

Kuka: Känisevä syntikkapopin legenda ja robotti-wannabe, joka on luonut kolhoudesta ja tunnekylmyydestä linjakkaan joskin yksiulotteisen uran.

Kauan odotettu: Vuodesta 1979, jolloin Numan alkoi ympätä silloisen bändinsä Tubeway Armyn geneeriseen punkiin vaikutteita Bowielta, Ultravoxilta ja Philip K. Dickiltä.

Tuleeko: Flow-lauantain alkuillasta Numanille löytyisi telttapaikka, jos Suomessa vain olisi intohimoisia numanoideja. Heitä tarvittaisiin keikan järjestämiseen, sillä Numania on jo jonkin aikaa kiinnostanut saarnata vain käännytetyille.

Video ei ole enää saatavilla

#78 The Avalanches (–30)

Mikä: Sampleista kasattua tanssimusiikkia tekevä australialaisyhtye, joka julkaisi vuonna 2000 Since I Left You -indieklassikon ja palasi kaikkien yllätykseksi levytyskantaan 16 vuotta myöhemmin.

Kauan odotettu: Alusta asti, ja nyt taas hieman intensiivisemmin, kun yhtye onnistui sittenkin olemaan olemassa ja tekemään levyn.

Tuleeko: Nähtäväksi jää, menikö Avalanchesin ”juna” jälleen. Viime kesänä bändi kiersi pitkin Eurooppaa ja oli varmasti myös suomalaisfestivaalien toivelistoilla. Seuraavasta kiertueesta ei ole tietoa – ja kuten on käynyt ilmi – bändillä on taipumusta vuosien vaikeiluun.

Video ei ole enää saatavilla

#77 Melody’s Echo Chamber (uusi)

Mikä: Ranskalaisen Melody Prochet’n ranskapoppia, shoegazea ja progea yhdistelevä projekti.

Kauan odotettu: Prochet’n silloisen poikaystävän Tame Impalan Kevin Parkerin taikapölytuotannolla kuorrutetusta esikoisesta (2012) lähtien. Kesäkuun alussa ilmestyvä kakkoslevy nostaa odotukset vielä toiseen potenssiin.

Tuleeko: Kesällä 2017 Prochet joutui vakavaan onnettomuuteen, eikä ole sen jälkeen ollut julkisuudessa tai keikkaillut. Toivoa sopii, että hän palaa vielä joskus lavoille. Ja että suomalaispromoottorit ovat silloin valppaina.

Video ei ole enää saatavilla

#76 Frankie Rose (uusi)

Mikä: Frankie Rose, oikealta nimeltään Frankie Rose, on Dum Dum Girlsistä, Vivian Girlsistä ja Crystal Stiltsistä soolouralle lähtenyt indiemuusikko.

Kauan odotettu: Vuoden 2012 Interstellar-levyn syntikkatykittelevästä avauskappaleesta ja Know Me -indiepophitistä lähtien.

Tuleeko: Toivottavasti. Rosen neljäs soololevy Cage Tropical ilmestyi viime vuonna ja osoitti, että Rosen magiasta on yhä hyvin paljon jäljellä, vaikka hänen päivänsä indiemedioiden otsikoissa alkavat olla luetut.

Video ei ole enää saatavilla

#75 (Sandy) Alex G (uusi)

Mikä: Alexander Giannoscoli eli Elliott Smithiin ja Built to Spilliin verrattu philadelphialainen laulaja-lauluntekijä ja Frank Oceanin yhteistyökumppani.

Kauan odotettu: Vuonna 1993 syntynyt Giannoscoli on jälleen yksi Bandcamp-tähti, mutta laajemmin noteeratuksi indienimeksi hän nosti itsensä julkaistessaan vuonna 2014 ensimmäisen ei-omakustanteensa DSU:n, jonka muun muassa Noisey, Vogue ja Washington Post listasivat vuoden parhaiden joukkoon. Lopullinen läpimurto oli Dominon vuonna 2017 julkaisema seitsemäs (!!!) levy Rocket.

Tuleeko: Giannoscolin asema sukupolvensa keskeisenä indienimenä alkaa olla sen verran sementoitu, että eiköhän.

Video ei ole enää saatavilla

#74 Best Coast (uusi)

Mikä: Kalifornialaisten Bethany Cosentinon ja Bobb Brunon duo, joka laulaa yksinkertaisia ja kesäisiä lauluja ”laiskottelusta, pilvenpoltosta ja kissoista”, kuten Cosentino on yhtyettä kuvannut.

Kauan odotettu: Kesästä 2010, jolloin Best Coastista tuli yksi viimeisistä buzzbandeista. Cosentino ja hänen Snacks-kissansa hurmasivat Twitterissä, ja yhtye julkaisi oivallisen Crazy for You -debyyttinsä, joka yllätti kaikki nousemalla Yhdysvaltain albumilistalla sijalle 36.

Tuleeko: Tuskinpa, ellei pääse yli hypebändin kohtalostaan. Vuonna 2013 ilmestyneen kakkoslevyn tuotti Jon Brion, ja se pärjäsi listalla debyyttiäkin paremmin, mutta huuma oli ohi. Vuoden 2015 kolmoslevyä muistaa tuskin kukaan. Crazy for Youn kymmenvuotisjuhla odottaa kahden vuoden päässä, mutta saavatko yhden kesän ihmeet soittaa klassikkolevykeikkoja?

Video ei ole enää saatavilla

#73 Camera Obscura (–22)

Mikä: Skotlantilainen hissutteluindien mestariryhmä.

Kauan odotettu: Vuoden 2006 ylistetty Let’s Get Out of This Country -albumi oli läpimurto, vuoden 2009 French Navy -single indiediskokelpoinen moderni twee-standardi.

Tuleeko: Ensisijainen toive on, että yhtye virkoaisi. Nyt Camera Obscura on ollut hiljaa ja keikkailematta vuodesta 2015, jolloin sen kosketinsoittaja Carey Lander kuoli sairastamaansa osteosarkoomaan.

Video ei ole enää saatavilla

#72 Tegan and Sara (uusi)

Mikä: Kanadalaiset identtiset kaksoset Tegan ja Sara Quin, jotka aloittivat vuosituhannen vaihteessa kitaravetoisena indie-duona, mutta vaivihkaa muuttuivat suoraviivaiseksi popkaksikoksi.

Kauan odotettu: Riippuu siitä miten ajoissa Teganin ja Saran musiikkiin on tutustunut, mutta vähintään läpimurtoalbumista So Jealous (2004) lähtien.

Tuleeko: Jos Tegan and Saralla olisi kiinnostusta vierailla Suomessa, he olisivat todennäköisesti käyneet esimerkiksi Flow-festivaalilla jo vuosia sitten. Nyt tiedossa ei ole keikkoja ylipäätään missään.

Video ei ole enää saatavilla

#71 Beirut (–30)

Mikä: Newmexicolaisen multi-instrumentalistin Zach Condonin parikymppisenä luoma indiefolkyhtye, joka leikkaa ja liimaa maailman musiikkikulttuurit sopivan hippimäisiksi kollaaseiksi.

Kauan odotettu: Vuoden 2007 4AD-debyytin Flying Cup Clubin indiehitistä Nantesista lähtien.

Tuleeko: Tuskin mikään olisi ollut flowfestivaalimpi artisti vuonna 2008 kuin Beirut, mutta kiinnostus bändiä kohtaan on ollut siitä lähtien tasaisessa laskusuhdanteessa. Spekuloida voi korkeintaan sillä, ottaisiko Pori Jazz, Ilosaarirock tai Juhlaviikot Beirutin keikalle, jos saisi tarpeeksi halvalla.

Video ei ole enää saatavilla

#70 Fiona Apple (uusi)

Kuka: 1990-luvulla hädin tuskin parikymppisenä läpilyönyt pianoa soittava vaihtoehtotähti, jonka laulut ovat henkilökohtaisia poliittiseen ja vereslihalle asti.

Kauan odotettu: Vuoden 1996 Tidal-levystä ja sen Grammyn voittaneesta Criminal-kappaleesta asti. Tällä vuosituhannella Applelta on lähinnä odotettu levyjä, joita hän on julkaissut vuosina 2005 ja 2012. Mahdolliset keikat ovat siihen päälle kivaa bonusta.

Tuleeko: Pahanlaisesti esiintymispelkoinen Apple on tehnyt uransa aikana neljä kiertuetta, joiden Euroopan-keikat voi laskea yhden käden sormilla. Eli ihme jos.

Video ei ole enää saatavilla

#69 Selena Gomez (uusi)

Kuka: Disneyn Wizards of a Waverly Place -sarjasta laulajan uralle ponkaissut supertähti, jolla on 137 miljoonaa Instagram-seuraajaa ja on-off-rakkaussuhde Justin Bieberiin.

Kauan odotettu: Kymmenen vuotta, Gomez perusti Selena Gomez and The Scene -yhtyeen vain 16-vuotiaana. Sooloura alkoi varsinaisesti vuonna 2013, jolloin ilmestyi Stars Dance -albumi, joka sisälsi muun muassa Yhdysvaltojen Hot 100 -listan top ten -hitin Come & Get It.

Tuleeko: Vuoden 2016 Revival-kiertueella Gomez oli buukattu keikalle Hartwall Arenalle, mutta hän joutui jättämään kiertueen koko Euroopan-osan väliin terveysongelmien takia. Toivo elää!

Video ei ole enää saatavilla

#68 Soccer Mommy (uusi)

Mikä: Bandcampista indieyleisön tietoisuuteen noussut nashvilleläinen college rock -artisti Sophie Allison, joka on nimennyt vaikutteikseen Mitskin ja Avril Lavignen.

Kauan odotettu: Siitä sekunnista, kun on kuullut Allisonin laulavan keväällä julkaistun Clean-debyyttinsä Your Dog -singlen ensimmäisen rivin.

Tuleeko: Levyn erinomaisuus oli yllätys, ja auttamattomasti myöhässä tätä festivaalikesää ajatellen. Syksyn Euroopan-kiertue ei tule Tukholmaa lähemmäs, mutta toivoa sopii, että Soccer Mommy on relevantti vielä kesän 2019 festivaalibuukkaajien silmissä.

Video ei ole enää saatavilla

#67 Kehlani (uusi)

Mikä: America’s Got Talentissa Poplyfe-coverbändin osana vuonna 2011 menestynyt r&b-laulaja, josta tuli sittemmin Grammy-ehdokas ja Eminemille ja Cardi B:lle kelpaava fiittaaja.

Kauan odotettu: Grammy-ehdokkuuden Kehlani sai vuoden 2015 You Should Be Here -mixtapellaan. Varsinaisena läpimurtona voi pitää tammikuun 2017 CrazySexySavage-debyyttilevyä, joka nousi jättihittien puutteesta huolimatta Billboardin kolmoseksi.

Tuleeko: Ottajia varmasti olisi Pori Jazzista Flow’hun ja Circusin pistokeikkaan, mutta onko Kehlanin suosio liian Amerikka-keskeistä. Viime vuoden Euroopan-kiertue jäi kesken tyräleikkauksen vuoksi. Konsertit nähtiin keskimäärin tuhannen katsojan klubeilla, mikä ei välttämättä ole paras diili Kehlanin kaltaiselle tähdelle.

Video ei ole enää saatavilla

#66 Annie Lennox (uusi)

Mikä: Skotlantilainen laulaja-lauluntekijä, josta tuli tähti Eurythmicsin toisena jäsenenä. Soolouralle hän lähti vuonna 1992 ja heti ensimmäinen levy Diva oli klassikko ja massiivinen hitti.

Kauan odotettu: Siitä lähtien kun Whyn laulukoukku kaikui ekaa kertaa jollain aikuiseen makuun sopivalla radiokanavalla, mutta se aikuisen maun omaava joukko ei ehkä kovin valtavaa salia täyttäisi.

Tuleeko: Epätodennäköistä, ellei Pori Jazz räväytä. Annie Lennox täyttää suuria konserttisaleja tarpeeksi monessa markkinassa, ettei hänelle tarvitse buukata tuotannollisista syistä myöhemmin peruttavaa keikkaa.

Video ei ole enää saatavilla

#65 Conor Oberst (+16)

Mikä: Entinen lapsinero, laulaja-lauluntekijä joka tunnetaan parhaiten vuoteen 2011 jatkuneesta Bright Eyes -yhtyeestään. Lisäksi hän oli mukana Monsters of Folk -superbändissä vuonna 2009 ja on julkaissut tällä vuosikymmenellä neljä soololevyä. Viimeisin niistä, nimeltään Salutations, ilmestyi viime vuonna.

Kauan odotettu: Bright Eyesin 2000-luvun alun läpimurrosta asti.

Tuleeko: Oberstin toivominen tarkoittaa käytännössä Bright Eyesin toivomista, ja vaikka comeback-nostalgiakiertueita ei vielä ole luvassa, laulaja soittaa valikoituja nuoruuskappaleita yhä keikoillaan. Flow-festivaalin iltapäivän hattuslotissa (mm. Ryan Adams vuonna 2017) olisi Oberstille erinomainen paikka, joka toivottavasti vielä täytetään.

Video ei ole enää saatavilla

#64 Kacey Musgraves (uusi)

Mikä: Kolmekymppinen Grammy-voittaja, kantritähti ja parhaassa tapauksessa crossover-tähti Nashvillestä.

Kauan odotettu: Keväästä 2018, kun rundi-inkkarit löysivät Musgravesin kolmannen levyn Golden Hourin turvamusiikikseen.

Tuleeko: Tuskin saapuu edes Eurooppaan ennen kuin kantritähteyden pölyt on lopullisesti karistettu. Jos niin ylipäänsä tapahtuu joskus.

Video ei ole enää saatavilla

#63 Sebadoh (uusi)

Mikä: Indie rockin indierockmaisuuden maailmanennätys, joka muuttui Lou Barlow’n puuhasteluprojektista oikeaksi bändiksi 1980-luvun lopulla tämän saatua potkut Dinosaur Jr.:sta.

Kauan odotettu: Noin neljännesvuosisadan ajan. Sebadoh oli ja on tärkeä bändi maltillisen kokoiselle joukolle sinnikkäitä indierockveteraaneja kauhtuneissa t-paidoissaan, joissa lukee usein esimerkiksi ”Yo La Tengo”, ”Guided by Voices” tai ”Posies”.

Tuleeko: Jos virtaa vain vielä riittää, niin mahdollista. 2000-luvun ensimmäinen Sebadoh-albumi Defend Yourself (2013) toi bändin Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan – muttei Suomeen. Barlow nähtiin Helsingissä joulukuussa, kun Dinosaur Jr. esiintyi Tavastialla alkuperäiskokoonpanossaan.

Video ei ole enää saatavilla

#62 Q-Tip (uusi)

Mikä: Yksi räpin eläviä jumalkuvia, jonka paikka pantheonissa voisi olla hiukan samanlainen kuin Willie Nelsonilla countryssa. Teki suurtyönsä viime vuosina uudelleen aktivoituneen ja lopettaneen A Tribe Called Questin jäsenenä.

Kauan odotettu: Vuodesta 1990 – muodossa tai toisessa.

Tuleeko: Konsertoi vielä viime syksyyn asti sekä soolona että osana A Tribe Called Questiä, mutta jälkimäisen pantua pillit pussiin mahdollisuudet ovat tilastotiedettä perversseihin solmuihin mankeloiden puolittuneet.

Video ei ole enää saatavilla

#61 Gas (uusi)

Mikä: Saksalainen elektronisen musiikin moniottelija ja Kompakt-levy-yhtiön perustaja Wolfgang Voigt. Gas-nimellään Voigt on julkaissut kuusi albumia syvälle ikimetsiin tunkeutuvaa ambientin ja teknon rajaseuduilla kummittelevaa LSD-hakuista äänimassaa. Itse hän kuvailee musiikkinsa olevan ”metsän tuomista diskoon tai toisin päin”.

Kauan odotettu: Realistisesti vasta viime vuodesta lähtien. Vuosituhannen vaihteessa julkaistujen levyjen aikaan Gasin tuskin odotettiin ilmestyvän Suomeen esittämään musiikkiaan, mutta viime vuoden Narkopopin jälkeen Voigt herätti myös projektin livekeikat henkiin.

Tuleeko: Ei mitenkään mahdotonta. The Other Sound on kuitenkin käytännössä ainoa vaihtoehto, vaikka Gasin kuuleminen Turussa Uittamon lavan metsissä Ilmiössä olisikin valtavan upeaa.

Video ei ole enää saatavilla

Ei oo helppoo Fionallakaan.

”Sometimes my mind don’t shake and shift
But most of the time
it does”

Jokainen laulava lauluntekijä kuulosti 1990-luvun tuottaja Jon Brionilta. Tai ainakin Fiona Apple, Aimee Mann ja Rufus Wainwright kuulostivat. Heistä jokaisen pianosoundi on viritetty piukkaan rajalle, johon pehmoinen ja täydellinen ihanuus loppuu ja jolta haukotus alkaa. Heistä jokaisen soitto toisaalta kuulostaisi täydelliseltä vaikka tarranauhalla äänitettynä. Fast As You Can on – varsinkin taivaspaikan ansaitsevassa väliosassaan – Brion-soundia rikkaimmillaan.

Fast As You Canile on juotettu on kaksi kappaletta yhteen, tai oikeastaan sen keskelle on kolvattu yksi Applen hienoimmista kappaleista, jota ei koskaan kuulla kokonaan.

Kuten niin monen muunkin Applen rakkaustarinan, Fast As You Can on puhuttelun sekä vellomistaan romantisoivan itsetutkiskelun yhdistelmä. Liian vaikeassa rakastamisessa mykkä raivo muuttuu kesken kaiken lämmöksi ja taas takaisin haista paskaan. Applen suussa mieliala vaihtuu maanisesta latelusta leutoon ja kaihoisaan vereslihaan, kunnes puhkuu keuhkot tyhjäksi käskien lähteä karkuun, kun vielä omin jaloin pääset.

”O darling, it’s so sweet, you think you know how crazy
how crazy I am
You say you don’t spook easy, you won’t go, but I know
and I pray that you will”

Applella on melkein jokaisessa kappaleessaan jokin särö tai pari, josta katkeruudeksi, uhmaksi ja itsesääliksi tekeytyvä selkänahaton herkkyys pääsee läpi. Fast As You Canillakin niitä on yksi.

Kun ohimenevän hetken ego on heltymässä ja antamassa periksi, Apple lipsauttaa äänensä rekisteriin, jota kuka tahansa muu käyttäisi joka toisessa nuotissa, jos vain osaisi. Ja silti jossain pitkällä näkökentän ulkopuolella on pakko vieläkin vinoilla.

”I’ll be your pet,
if you just tell me it’s a gift”

Ei se saatana tajua. Anti olla.

”But if you’re getting any bright ideas, quiet dear
I’m blooming within
Fast as you can, baby wait watch me, I’ll be out”

No mene, mene mene mene.

Fast As You Canin videon ohjanneelle Paul Thomas Andersonille annan 14 vuoden taakse yhden neuvon: älä enää ikinä tee musiikkivideota tyttöystävällesi ja tyttöystävästäsi. Hirveetä kattoo.

Teit myös Magnolian ja Aimee Mannista lopullisesti tähden sekä annoit Jon Brionin peukaloida soundtrackin, joten saat anteeksi.

Video ei ole enää saatavilla

Fiona Applen x albumin koko nimi on The Idler Wheel Is Wiser than the Driver of the Screw and Whipping Chords Will Serve You More than Ropes Will Ever Do, ettäs tiedätte.

The Idler Wheel on Fiona Applen ilmaisullinen kuperkeikka, ja unohdukseen asti odotettu neljäs näytös.

Seitsemässä vuodessa Fiona Apple on kääntänyt totutun tyylinsä nurinniskoin, ja ollut omien sanojensa mukaan kuuntelematta nykymusiikkia viimeiset kymmenen vuotta. Melkein yhtä pitkän hiljaisuuden jälkeen maailmalla on nyt uusi ja entistä ristiriitaisempi Fiona Apple.

Applen aikaisemmat albumit ovat perustuneet enemmän tai vähemmän kaltoin kohdellun, katkeran ja koppavan tekstin sekä synapseja solmivan tulkinnan ja jousilla ja koskettimilla kohotettujen aikuisrock-sovitusten ristiriidalle.

Joni Mitchellin ja Jeff Buckleyn jälkeen kovin moni artisti ei ole hallinnut soitintaan niin nöyryyttävän tarkasti kuin Apple. Jokainen nielaisu, värinä, murtuma, volyyminvaihdos, yläkertaan nosto ja kellariin kompastuminen on alituisesti niin piukassa latingissa, että Applen kertojien uupumuksesta tulee vaivihkaa kuulijankin taakka.

Kun Applen ääni sitten yhden ainoan kerran levyn aikana hajoaa, koko yhtye hengittää sisään ja ulos alleviivatakseen kaikkensa. Seuraava säe ja sointu taas kohauttaakin jo olkia, toisessa silmäkulmassa pilke, toisessa takaisin imaistu kyynel – ”Oh well…”. Jokaista tekstin liikettä seuraa ympärillä ketterästi sykkivä ja dramaattisia korostetaukoja rakastava näkymätön orkesteri.

The Idler Wheeliltä Apple on vetänyt töpselin seinästä, pyyhkinyt sovituksista rivien välit tyhjiksi ja töhertänyt niiden marginaaleihin joskus leipätekstiä parempia oivalluksia. Studion sijasta levyllä soi kaikkea marimbasta autoharppuun ja korasta celestaan. Yksinkertaisiksi jätetyt kappaleet kuulostavat lastenlauluilta ihmiseltä, joka ei ole koskaan puhunut lapselle – jolle niistä on iloa vain vieraannuttavaksi tehostehälyksi äänitettynä.

Applen kappaleiden minät saavat edelleen elinvoimansa siitä, etteivät ole koskaan toipuneet mistään. Enää ne kuitenkaan eivät haikaile tai kadu, vaan osaavat jo haluta ja halveksia itseään.

Raa’aksi jätettyä sointia kiinnostavampaa The Idler Wheerissä on viimein irti päästetty ääni. Ennen pahimmilla itkupuristimillaankin – I Know, Never Is a Promise, Oh Well, Carrion, no niillä kaikilla – säästeliäästi ja raivostuttavan tahdikkaasti fraseerannut Apple on nyt jättänyt laulunsa yksin enemmän kuin koskaan aiemmin.

Yhtä raakana ja risaisena Apple ei ole ääntään ennen taltioinut kuin Daredevilin kiihkossa. Werewolfin säkeistöissä hän vääntää itsensä viimeiseen hengenvetoon ja rehvastelee uransa parhailla Amorin kusettamilla aforismeilla, kitalaki solmussa nieleskellystä itkusta.

”I could liken you to a werewolf
the way you left me for dead
but i admit
I provided a full moon

I could liken you to a shark
the way you bit off my head
but then again, I was waving around
a bleeding, open wound”

Anything We Want innostuu jo varovaisesti rakkaudesta, jota ei ole vielä olemassa, ensi kertaa Applen kirjoissa. Kuten Werewolfkin, se osoittaa, miten tiiviit rihlat Applen kurkussa on. Oikein tähdättyinä yksinkertaisetkin rivit tekevät pahaa jälkeä.

”My scars were
reflecting the mist in your headlights
I looked like a neon zebra
shaking rain off her stripes

And the rivulets
had you riveted
to the places I wanted you to
kiss me
when we find some time alone”

Viimeisellä Hot Knifella himon ja hullaannuksen kohteena on ilmeisen vilpittömästi joku tietty, ensi kertaa taasen. Älä nyt Fiona helvetti ala onnelliseksi, ethän?

Eniten The Idler Wheelissä viehättää – ja hiertää – lopulta Applen ennenkuulumaton rentous ja itsevarmuus. Jokaisen kappaleen ja tunteen ei enää tarvitse olla suurin, kaunein ja kipein. Toisaalta Applen parhaat kappaleet tuntuvat olevan juuri tämän pakkomielteen ansiota. Nyt hän ruoskii itseään vääristä paikoista: turhan monet kappaleet ovat luonnosmaisia muutenkin kuin estetiikaltaan – kesken ja simppeliydessään leuhkiakin. Levyn nimikin kenties viittaa Applen uskoon uuteen metodiinsa.

Vaikka jokainen järkevä ihminen vaihtaisi huonomman kätensä Applen äänihuuliin, puoliksi tehdyssä kappaleessa intiimeimmänkin laulun avohaavat vaikuttavat ihottumalta, joka ei vuoda tai kutise raapimallakaan. Enkä osaa päättää, onko sekin vain osa Applen kieroa charmia.

77 Vaikka The Idler Wheel saattaa olla tekijänsä toistaiseksi unohdettavin levy, sen ylittämättömät huiput kivettävät uskon siihen, ettemme ole kuulleet Fiona Applesta vielä mitään.

Video ei ole enää saatavilla