Arecibo

74 Onko Suomessakin aikanaan kohtuusuositun italialaisen Alicen paluu mikään tapaus vuonna 2012? Kuinka se voisi olla, kun rouva keikkaili Helsinki–Tampere–Turku-kolmiolla viimeksi vuonna 1996 ja edellisestä pääasiassa uusia kappaleita sisältäneestä studiolevystä (Exit) on 14 vuotta. Syntikkakerroksia, brittiläisiä taiderockvaikutteita (levyillä ovat soittaneet mm. Peter Hammill, Tony Levin ja nyt jo yli 20 vuotta mukana ollut Japanin Steve Jansen) ja uskontovivahteisia sanoituksia yhdistelevä tummaääninen Alice on liikkunut 1980-luvun puolivälistä asti aikuispopin mielenkiintoisimmalla alueella. Samsara vie Exitillä hiottua kaavaa akustisempaan suuntaan. Alicen mukaan pyrkimyksenä oli yhtenäisen kokonaisuuden tekeminen, mikä selittää pitkän valmistumisajan ja muutaman melodisesti heikomman raidan mukanaolon. Vaikutelma albumin nimen mukaisesta buddhalaisesta elämänpyörästä säilyykin aina melankolisesta alusta (Mino Di Martinon hieno Morire d’amore) rauhalliseen päätökseen (Al Mattino). Muista biiseistä on mainittava säveltäjämestari Franco Battiaton suhdefilosofiaan ja ihanan pakkomielteiseen olla-verbin taivutteluun keskittyvä Eri con me, Lucio Dallan hippiaikana tekemä psykedeelinen iskelmä Il Cielo ja Alicen itse kirjoittama, levyn mahtavasti tiivistävä Orientamento. Hyvä levy, mutta suosittelen tätä vain nykyaikuispoppia ujostelematta arvostaville tai italiaa taitaville. Muiden kannattaa hypätä kyytiin kymmenen vuoden päästä, jolloin Bat for Lashes tekee viimeinkin täysin samanlaista musaa. Tai aloittaa Alicen kuuntelu 1980-luvun mestariteoksista Capo Nord ja Azimut. (Gaius Turunen)

Video ei ole enää saatavilla

Efterklang – Piramida

Rumraket

85 Jos samalle levylle onnistutaan tunkemaan Bon Iverin alakuloinen sielukkuus, Genesistä lainailevaa mutkittelevaa poppia, lionelrichiemäistä 1980-luvun estetiikkaa ja M83:n elektronista sointia, voiko kyseessä olla muuta kuin ylitsevuotava ja ähkyä tuottava sekametelisoppa? Näköjään voi. Efterklangin uutuus on monenkirjavuudestaan huolimatta niin tyylipuhdas ja virtaviivainen kokonaisuus, että päätä huimaa. Rytmikilkatuksensa se on velkaa Björkin parhaille vuosille ja maalailevimmillaan se muistuttaa Phil Collinsin suurieleisimpiä kappaleita, mutta kaikista tuottamistaan mielleyhtymistä huolimatta se kuulostaa koko ajan tuoreelta ja omaehtoiselta. Hilpeitä pop-ralleja levy ei vaikutteistaan huolimatta tarjoa, vaan pikemminkin unenomaisen, loppuun asti latauksensa säilyttävän tunnevyöryn, jonka ei toivoisi päättyvän. Ei missään nimessä helppo levy, mutta jo parilla kuuntelulla niin palkitseva kokonaisteos, että se palauttaa uskoni albumiformaattiin ainakin toviksi. (Juuso Janhunen)

Video ei ole enää saatavilla

Familjen – Allt På Rött

Cosmos

73 Jos Familjen eli Johan T. Karlsson haluaisi, hän voisi todennäköisesti tienata miljoonia kirjoittamalla megahittejä Lady Gagalle tai Madonnalle, niin hyvin Allt På Röttin äänimaailmasta on kuultavissa miehen suvereeni kyky päivittää 1980- ja 1990-luvun elektronisen musiikin ja popin elementtejä tähän päivään. Stadionhittikokoelman sijaan hän on kuitenkin luonut albumin, jolta löytyy niin euroviisukertosäkeitä kuin Erasuren tai 808 Staten mieleen tuovia, mutta esikuviaan popinpia rutistuksia. Tuotannoltaan rosoiseksi jätetyn levyn taso heittelehtii, mutta ei niin paljon, etteikö homma kantaisi loppuun asti. Kappaleista Roskilde -94 ja Vi Va Dom ansaitsevat erikoismaininnan indiediskojen lattioiden täyttäjinä. Varsinkin jälkimmäinen on kaikessa 1990-lukupastissiudessaan lähes raivostuttavan tarttuva. Ei tämä mikään vuoden levy ole, mutta pelkästään sieluni riemulla täyttävien yksityiskohtien ja lainausten bongailu takaa popnörteille mutusteltavaa. (Juuso Janhunen)

Video ei ole enää saatavilla

Frigg – Polka V

Sibelius Academy Folk Music Recordings

75 Kotimaisen laajakangasfolkin all stars -kokoonpano on viidennellä albumillaan selkeästi edennyt ilmaisussaan. Paikoin se soundaa edelleen siltä kuin Joe Satriani, Paul Gilbert, Michael Angelo Batio ja Yngwie Malmsteen olisivat vaihtaneet viuluihin ja päättäneet räväyttää tutkintokonsertissa esiin kaiken osaamisensa. Septetin pahin uhmaikä näyttää silti taittuneen, ja tilalle ovat tulleet hyvät sävellykset. Kiinnostavinta antia on heti kärkeen sijoitettu, ES-pärinöissä olevan E-Street Bandin lailla vyöryvä Vierivä, jonka pop-koukut ovat varsin onnistuneita. Samaten Kiulupolska on maltettu rakentaa sinfonisen nousevaksi, ja sen huipentava mandoliinisooloilukin kuulostaa vain rennolta ilottelulta. Päällisin puolin sävelkieli on tuttua Friggiä, ja esimerkiksi Elinan ja Teron häävalssi kuulostaa perusnättiydessään täysin samalta kuin kaikki muutkin Sibelius-akatemialla väännetyt häävalssit. Pakollinen soittotaidollinen eksploitaatio on taas ängetty Bø!-polkkaan, mutta näitä mauttomuuksia tulee vastaan kiitettävän säästeliäästi. Tuotannollisesti tämä on muotovalioa ja hieman synteettistäkin vientituotemusiikkia, mutta samalla kohtuullisen löysin rantein ja iloisesti toteutettua sellaista. Ilman muuta Friggin kymmenvuotisen uran paras tuotos, joka varmasti houkuttelee vakiyleisönsä täyttämään Kaustisen pääareenan ensi kesänäkin. (Mikael Mattila)

Video ei ole enää saatavilla

The Helio Sequence – Negotiations

Sub Pop

68 Portlandilainen The Helio Sequence on kasvattanut suosiotaan albumi albumilta, ja tuskinpa duon viides tekele muodostaa poikkeusta säännöstä. Negotiations soi lievästä pliisuudestaan ja ulkokohtaisuudestaan huolimatta vahvasti ja viettelevästi. Bändin huippuunsa hioma resepti on yksinkertainen: raskaasti ryskyviä rytmejä, bassovoittoisesti pöriseviä syntikoita, kuulaasti helmeilevää dreampopkitaraa ja hempeitä laulumelodioita – miksipä siitä ei nauttisi? Negotiations kuulostaa varsin paljon samalta kuin newyorkilaisen The Walkmenin aiemmin tänä vuonna julkaistu Heaven-albumi, joka sekin rullaili yllättävän lähellä tien keskiviivaa. Vaihtoehtorocksoundia on kevennetty myös Beach Housen ilmavalla hattarapopilla. Avausbiisi One More Timen (valitettavasti ei Daft Punk -cover) lisäksi tasalaatuiselta ja -paksulta levyltä nousee esiin loppupuolen syksyinen December-balladi. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Homeboy Sandman – First of a Living Breed

Stones Throw

88 Kun Stones Throw vuosi sitten kiinnitti Homeboy Sandmanin, se tuli kiinnittäneeksi yhden amerikkalaisen hiphopin parhaiten varjelluista salaisuuksista. Kolme pienkustannealbumia pyöräyttänyt artisti esittäytyi isommalle yleisölle tammikuussa, jolloin ilmestynyt Subject: Matter EP on kuluvan vuoden kenties paras hiphop-julkaisu – tai itse asiassa oli First of a Living Breedin julkaisuun asti. Angel de Villar II sukkuloi vaivattomasti Commonin ja Cunninlynguistsin levyiltä tutun kevytpsykedeelisen hiphop-soulin (Couple Bars, 4 Corners) ja 2010-luvun digitaalisen vainoharhailun välillä (Illuminati, Rain) – ja tarjoileepa väliin letkeää vanhan koulun verkkoaitaräppiäkin (Jurassic 5 -muistumia herättävä Watchu Want from Me?). Supertähteä 32-vuotiaasta partasuusta tuskin koskaan tulee ja hän tuntuu tietävän sen itsekin (”People asked me if my life changed / Here’s what I might say / Not really, not really”), mutta Commonin manttelia miehen harteille sopii sovitella. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Arto Järvelä – Plays the Fiddle Vol. 3: On the Coast

OArt music

70 Nuorgamissa harmiteltiin taannoin, miksei Bob Dylan tee hittisinglejä, vaan tukeutuu reilun nelikymmenminuuttisen studioalbumin formaattiin ja pitää musiikillisen ilmaisunsa muutenkin varsin perinnetietoisena rootsina. Samaiselle perinnesetien pitkälle puistonpenkille istahtaa myös Järvelän klaanin kaikenähnyt viuluvekkuli Arto. Jos Frigg on nuorisosuosiossaan nykykamun Kanye West tai David Guetta, lienee Järvelä jonkinsortin Dylan. Hyperaktiivisessa maailmassa kaikki informaatio syötetään meille yhä lyhyempinä pätkinä ja megalomaanisemmin väritettynä. Minkälainen virka on silloin 42-minuuttisella viululevyllä, jolla yksi mies soittaa suomenruotsalaiselta rannikolta kerättyjä perinnesävelmiä? Järvelän sooloviulusarjan kolmas tuotos toiminee parhaiten livenä koettuna hämärän pirtin nurkassa, takkatulen paukahdellessa vieressä. Aluksi se alkaa levyltä kuultuna puuduttaa, sitten pienieleinen estetiikka imaisee mukaansa, mutta välillä jännite taas karkaa. Ehkä olen niin pop-dynamiikan kyllästämä, että tällaiseen ilmaisuun syventyminen vaatii aikaa. Toisaalta, onko tällaista musiikkia tällaisessa muodossa tarkoituskaan painaa vain cd:n steriiliin pintaan? Äärimmäisen perinnetietoiselle lähestymistavalle on silti nostettava hattua – tässä soitossa ei ainakaan ole mitään ylimääräistä. Kaiken lisäksi levy on musiikkihistoriallinen dokumentti, joka kansvihkossaan vielä taustoittaa näitä kappaleita soittaneiden pelimannien vaiheita. Melko vähän on askelia Kanye Westinkään ilotulituksesta Gil Scott-Heronin kautta sadan vuoden takaisiin blues-tekijöihin. ”Who will survive in America”, Scott-Heron kyseli. Selviäisikö suomenruotsalainen viulumusiikki puolestaan omassa kotimaassaan? (Mikael Mattila)

Video ei ole enää saatavilla

Koivuniemen Herrat – Jotain uutta auringon alla

Suomen musiikki

69 Koivuniemen Herrojen kahden vuoden takainen esikoislevy Sokeat johdattaa oli luontevaa jatkoa yhtyeen sanataiteilija Shakan tekemisille rataräpin maailmassa Jontin aisaparina: lisää tarinoita Kallion kääntöpuolelta, mutta enemmän sivustakatsojan, kuiville jo pelastautuneen kertojan näkökulmasta. Yhtä tärkeän uuden ulottuvuuden levylle toi itse yhtye, joka venyi funkiin ja psykedeliaankin niin luontevasti, että lopputuloksen määritteleminen hiphopiksi olisi ollut aikamoinen yksinkertaistus. Tämä uutuus on taas uusi looginen kehitysaskel: katuläppää kuullaan enää metatasolla, biiseissä jotka kertovat siitä, miten ennen tehtiin katuläppää. Enemmän niissä pohditaan esimerkiksi vapauden käsitettä ja mahdollisuutta muuttaa kulmilta jonnekin muualle. Samoin musiikki ottaa yhä suurempia vapauksia progen ja jazzin suunnalla, vaikka Shakan karismaattista räppäystäkin kuullaan paljon. Muodollisesti täysin pätevän ja hienosti sovitetun ja soitetun albumin ainoa ongelma on, että se vaikuttaa tietyllä tavalla aikuishopilta, kovin seesteiseltä ja välillä vähän virkamiesmäiseltäkin. (Niko Peltonen)

Video ei ole enää saatavilla

Maria Minerva – Will Happiness Ever Find Me?

Not Not Fun

63 Siinä missä Grimes on puhtaasti poseeraaja, Tallinnasta lontoolaistunut, vuonna 1988 syntynyt Maria Minerva eli Maria Juur on alusta asti profiloinut itsensä älyköksi. Master of Arts -tutkintoaan viimeistelevä Minerva viittaa jatkuvasti haastatteluissa ja teksteissään kriittisen teorian filosofeihin. Siksi Strange Things in My Room -biisiin (2010) tehdyllä videolla vilahtanut ranskalaisfilosofi Gilles Deleuzen kuva ei tuntunut väkinäiseltä pisteiden keruulta. Hypnagogisten häivähdysten sijaan Minervan musiikki kuulostaa loppuun asti laskelmoidulta, hajonneen indiekoneen tuotokselta, kuten Grimesinkin: I Don’t Wanna Be Discovered (Will Happiness Ever Find Me):n lopun kansanmusiikkisamplet, Firen triphop-biitit huojumaan laittavat syntikkaujellukset ja Chordettesin Mr. Sandman -sample päätösbiisi The Starissa ovat kiinnostavalla tavalla itsetarkoituksellisia ja saavat pohtimaan tekijänsä motiiveja. Pintansa puolesta Will Happiness Ever Find Me? on puoliksi abstraktia ja unista läppäritaidetta ja puoliksi poseerauspoppia Weekdayn muotinäytöksiin. Jälkimmäinen ajatus on Minervasta varmasti sietämätön. Hän haluaisi herättää ajatuksia, mutta hautaa vahingossa Hegel– ja Plath-viitteiset ideansa kaikuihin. (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

Mumford & Sons – Babel

Mumford & Sons

62 Nyt kakkosalbuminsa ilmestyessä Mumford & Sons ei todellakaan ole maailman trendikkäin yhtye: sen luokittelemiseen on käytetty “new boring” ja “landfill indie” -tyyppisiä termejä. Yhtyeen Sigh No More -esikoinen oli kuitenkin erinomainen levy, ja sen miljoonamenestys vähintäänkin käsittämätöntä. Kuinka todennäköistä oli, että tarttuvatkaan biisit auttaisivat banjopitoista folkrock-albumia tuplaplatinamyyntiin jenkeissä ja vielä isompaan suosioon koti-Britanniassa? Babel onkin tehty aivan eri tilanteessa kuin debyytti. Tuntuu kuin kollektiivi itsekään ei oikein hahmottaisi suosionsa salaisuutta ja kuin tämä olisi johtanut lievään varmaan päälle pelaamiseen. Ensilevyllä riemua herättäneet kertosäenostatukset kuulostavat tarkkaan toisinnettuina jo laskelmoivilta, ja banjo tekee tälläkin kertaa täsmälleen samat jutut: mieleen hiipii ajatus, että sitä käytetään pahimmillaan yhtä tylsästi kuin niitä kaiutettuja kitaroita Coldplayn levyillä. Nämä ongelmat eivät olisi suuria, jos biisimateriaali olisi tälläkin kertaa a-luokkaa, mutta ei se ole. Ensimmäisillä kuunteluilla se kuulostaa hämmentävänkin keskinkertaiselta. Sitkeästi yrittämällä muutamiin eeppisempiin esityksiin alkaa sentään vähän tykästyä, Broken Crowniin aika paljonkin. Eikä perusmeiningissäkään nyt varsinaista vikaa ole. Silti: jos ensisingle I Will Waitia olisi aikanaan tyrkytetty kansalle Little Lion Manin sijasta, ei kukaan tietäisi mitään Mumford & Sonsista. (Niko Peltonen)

Video ei ole enää saatavilla

Stars – The North

ATO

52 Olin varautunut kirjoittamaan, miten harmaimpaankin päivään tulee hopeareunus, jos kuulee Starsin toisen solistin Amy Millanin ääntä ja yhtyeen ultrakuulasta poppia. Ennen kuin montrealilaisbändin viides levy etenee loppusuoralleen, ylisanat eivät irtaudu hermoradoista. The North on paria edeltäjäänsä runsaampi ja jopa soittolistaradiomaisen täynnä soiva albumi. Se on kohtalokasta bändin hienovaraisuuden kannalta. Kuulostaa, kuin Arcade Fire olisi pesiytynyt Starsiin ja kalvaisi tämän sielua hengiltä riivaajan lailla. Backlinesin nostatus ottaa vielä oikealla vatsanpohjasta, mutta herkän Through the Minesin Arcade Firen Ready to Startista lainattu stadionpoljento tuhoaa. Tasapainon kuulauden ja mahtipontisuuden välillä Stars löytää vasta loppuhetkillä. The 400 -pianoballadi häivähtelee Starsin sävelkielellä esitettyä Coldplayta, joka realiteettien vastaisesti pystyisi jonkinlaiseen tunneilmaisuun. Päätösraita Wallsin lohduttomat säkeet (”You can have me / But you can’t make me happy”) ovat lähes suora viittaus The Magnetic Fieldsin 100,000 Firefliesiin. Vasta silloin tähdet ovat niin sanotusti asemissaan, eli suuret melodiat ja herkkyys yhtä hienostuneisuuden kanssa. (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

Woods – Bend Beyond

Woodsist

84 Yhdysvaltain sympaattisimpiin ja luontevimpiin folkrockbändeihin kuuluva Woods onnistuu jo kolmannen kerran tällä vuosikymmenellä: Bend Beyond on edeltäjiensä At Echo Laken (2010) ja Sun & Shaden (2011) tapaan pieni ja vaatimaton levy, jonka sisältö on täyttä rautaa. Tällä kertaa Woodsin painopiste on Kaliforniaan päin kumartavassa 1970-luvun alun hippifolkissa; Cali in a Cup ja Back to the Stone -kappaleissa Woods-nokkamies Jeremy Earl ei juuri peittele rakkauttaan Harvest-ajan Neil Youngia kohtaan ja päätyy kuulostamaan hämmästyttävän paljon edesmenneeltä norjalaisfolkkarilta St. Thomasilta. Nuggets-kokoelmilta tuttua happoräminää kuullaan sitäkin: Find Them Empty ja Size Meets the Sound ovat esimerkillisiä esityksiä ja jälkimmäinen jopa 13th Floor Elevatorsin klassikoiden tasoa. Yksinkertaisesti ihastuttavan albumin kruunaa neljän soinnun renkutuksesta juhlalliseksi folkhymniksi kasvava Impossible Sky. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Antti H, Sami ja Tiskijukka hekumoivat bailukulttuurin ytimessä.

Nuorgam onnittelee tässä kuussa viisi vuotta täyttävää tamperelaista Hang the DJ -klubia mitä sydämellisimminsydämellisesti! Juhlan kunniaksi pyysimme HTDJ-kolmikkoa Antti H, Sami & Tiskijukka valitsemaan viisikymmentä klubin kaikkien aikojen suurinta hittiä.

Hang the DJ juhlii syntymäpäiviään ytimekkäällä maailmankiertueella, joka piipahtaa Pietarista (13.10. Club Griboedov) ennen palaamistaan kotipesään Tampereen Klubille, jossa 14.10. on mukana menossa Nuorgaminkin jututtama Marissa Nadler ja 15.10. puolestaan Magenta Skycode. Hang the DJ tanssittaa myös Helsingin Kuudennella Linjalla lauantaina 22.10.

1. Familjen – Det snurrar i min skalle
2. Two Door Cinema Club – Something Good Can Work [The Twelves Remix]
3. Kings of Convenience – I’d Rather Dance With You
4. Mark Ronson feat. Amy Winehouse – Valerie
5. ESG – Dance
6. Robyn – Dancing On My Own [Fred Falke Remix]
7. Arctic Monkeys – When the Sun Goes Down
8. ZZ Top – Sharp Dressed Man
9. Justice – Phantom Pt. II [Soulwax Remix]
10. Cut Copy – Out There on the Ice
11. The Cure – Close to Me
12. Suede – Beautiful Ones
13. Breakbot – Baby I’m Yours
14. M.I.A. – Paper Planes
15. Risto – Rakkauden rock
16. Cats on Fire – Your Woman
17. Nik Kershaw – The Riddle
18. Jackson 5 – I Want You Back [Dimitri from Paris Supa Funk Brakes Mix]
19. TV on the Radio – Wolf Like Me
20. The Strokes – Someday
21. Beck – Loser
22. Radio Dept. – Heaven’s On Fire
23. Lykke Li – I Follow Rivers [The Magician Remix]
24. Prince & the Revolution – Raspberry Beret
25. Blondie – Hanging on the Telephone
26. Pet Shop Boys – Being Boring
27. Boston – More Than a Feeling
28. Jenny Wilson – Let My Shoes Lead Me Forward
29. The Rapture – House of Jealous Lovers
30. Caesars – Jerk It Out
31. Vampire Weekend – A-Punk
32. Caribou – Odessa
33. Phoenix – If I Ever Feel Better
34. PMMP – Pariterapiaa [Uusi Fantasia Remix]
35. Depeche Mode – Enjoy the Silence
36. Bloc Party – Banquet
37. The Cardigans – Lovefool
38. The Knife – Heartbeats
39. Maskinen – Alla som inte dansar
40. Regina – En tiennyt että osaan tanssia
41. Dizzee Rascal – Dance Wiv Me
42. Daft Punk – One More Time
43. Jay-Z – 99 Problems
44. Snoop Dogg – Drop It Like It’s Hot
45. New Order – Bizarre Love Triangle
46. The Police – Roxanne
47. Mylo – Drop the Pressure
48. The Streets – Fit But You Know It
49. Gossip – Heavy Cross [Fred Falke Remix]
50. MGMT – Kids [Soulwax Mix]

Kuuntele soittolista tästä.

Rättö (kuvassa) ja Lehtisalo esiintyivät viidessä ensimmäisessä Monsters of Popissa, mutta eivät ole tällä kertaa mukana. Kuva: Jukka Tarvonen.

Kaikkien aikojen kuudes Monsters of Pop käynnistyy tänään Tampereen Klubilla ja Telakalla. Nuorgam sukelsi kolmipäiväisen klubifestivaalin historiaan ja muisteli menneitä festivaalin tuottajan Antti Hietalan kanssa. Kokosimme myös mykistävän soittolistan, jolla kuullaan seitsemääkymmentäkuutta MoPissa vuosien varrella esiintynyttä artistia!

Linkki soittolistaan tästä.

2006: Liekin kuumuudessa

Risto Ylihärsilä ja Joose Keskitalo, poikarakkautta. Kuva: Tomi Palsa.

Ensimmäinen Monsters of Pop järjestettiin elokuun alussa Kauppakadun Yo-talolla ja Pub Artturissa. Torstaina 10. elokuuta Jukka Salmisen Tapes-soolokeikka käynnisti festivaalin, jonka päätti lauantai-iltana Boys of Scandinavia. Ensimmäisen ”mopin” erikoisuus oli Risto Ylihärsilän ja Joose Keskitalon yhteiskeikka lauantaina Artturissa.

Antti Hietala: ”Eka kerta on aina eka kerta. Kaikilla oli ihanaa, kaikki oli helppoa. Yo-talon hevosenkengässä mitattiin Liekin keikan aikana lämpötilaksi 45 astetta.”

2007: Revi siitä!

Martin Rev, hämmentäjä aviaattoreissaan. Kuva: Tomi Palsa.

Toisena vuotenaan Monsters of Pop laajeni myös Ravintola Laternaan. Sinne esiintymään kiinnitetty Paavoharju peruutti viime hetkellä keikkansa, jolloin yhtyettä tuuraamaan hälytettiin ensimmäisessäkin Monsters of Popissa hurmannut Rättö ja Lehtisalo. Samalla käynnistyi perinne, joka katkeaa vasta tänä vuonna, kun Porin mahladuo ei ensimmäistä kertaa kuulu festivaalin ohjelmaan. Toinen seikka, josta vuoden 2007 MoP muistetaan, on newyorkilaisen Suicide-yhtyeen legendaarinen Martin Rev, jonka lauantainen keikka Yo-talolla niin sanotusti jakoi mielipiteet.

AH: ”Toisessa MOPissa nähtiin kaksi keikkaa, joita en tule unohtamaan ikinä: Studio oli täydellinen, Martin Rev taas, sanotaanko, ’haastava’. Revin performanssin ehdottomuus oli suurelle osalle yleisöä ehkä liian anarkistista, itse nautin kuitenkin suuresti. Studion MOP-keikka jää muuten historiankirjoihin yhtyeen toiseksi viimeisenä live-esiintymisenä.”

2008: Ruotsalainen sukellus

Venäläinen Everything Is Made in China ei ryssinyt vuoden 2008 MoP-esiintymistään. (Anteeksi.) Kuva: Antti Hietala.

Kolmantena vuotenaan Monsters of Pop muutti Tampereen länsipuolelta itään, kun Klubi ja Telakka ottivat Yo-talon, Artturin ja Laternan paikat festivaalin esiintymisareenoina. Ruotsalaisen Familjenin huipentamana viikonloppuna kuultiin Monsters of Popin ensimmäistä venäläistä esiintyjää, kun postrockyhtye Everything Is Made in China myrskysi torstaina Klubilla.

AH: ”Kolmantena vuotena kaikki meni mahtavasti, kiitos osittain vaihdon Tullikamarin ympäristöön. Mieleen jäi Familjenin nokkamiehen stagedaivaus. Valitettavaa oli, ettei kukaan uskaltanut ottaa kaksmetristä svedua kiinni. Jos tarkkaan katsoo, niin Klubin tanssilattialta löytyy edelleen se monttu, jonka Johanin kallo sai aikaan.”

2009: Viime hetken peruutus

Op:l Bastards ja eeppinen voitto. Kuva: Sakari Karipuro.

Neljännen Monsters of Popin pääesiintyjinä kuultiin keikkalavoille palannutta Op:l Bastardsia. The New Wine puolestaan laajensi festivaalin kansainvälistä tarjontaa Norjan suuntaan. Vuoden erikoisuus oli Ville Leinosen ja Pekko Käpin keikka, jonka ohjelmisto muodostui kuopatun Office Building -yhtyeen kappaleista.

AH: ”Tästä vuodesta on jäänyt päällimäisenä mieleen Those Dancing Daysin viime hetken peruutus ja sen aiheuttama harmitus. Samoin Name The Petin stokispintaliitäjien viinanhimo.”

2010: Svedu ei sylje lasiin

Ranskalainen Danger näyttää kreisibailauksen mallia. Kuva: Sakari Karipuro.

MoPin kansainvälistyminen jatkui, kun esiintyjien kotimaihin lisättiin Suomen, Ruotsin, Yhdysvaltojen, Venäjän ja Norjan seuraan Uusi-Seelanti (The Ruby Suns) ja Ranska (Danger). Festivaalin poikkitaiteellista tarjontaa edustivat Elokuvateatteri Niagarassa esitetty Sub Pop -levy-yhtiön musiikkivideoretrospektiivi ja Telakan kakkoskerroksessa järjestetty Poppimonsterit-lastentapahtuma.

AH: ”Itselle tärkeä vuosi siinä, että saatiin kaksi omaa suosikkia, Danger ja
Ikons, keikalle. Ikonsien viinanhimo oli myös omalla tasollaan. The Ruby Sunsin pojat tulivat keikkansa jälkeen kainosti kysymään että ’saisimmeko joitain alkoholijuomia takahuoneeseen’. Kävi ilmi, että svedupetterit olivat juoneet heidänkin raideriviinat.”

2011: The Rollstons lusii

Kolmannen kerran Monsters of Popissa esiintyvän The Rollstonsin tyylinäyte vuodelta 2007. Kuva: Ilkka Valpasvuo.

Ei Rättöä ja Lehtisaloa, mutta sentään Regina ja The Rollstons, joille Monsters of Pop on historian kolmas. Yhtyeistä jälkimmäinen vastaa toisesta festivaalin erikoisherkusta ja esittää kokonaisuudessaan myyttisen Doing Time -cd-r-albuminsa kymmenen vuoden takaa. Toinen spesiaalikeikka on kerran aikaisemminkin MoPissa nähdyn Jessen ja Jimi Tenorin yhteisesiintyminen. Kuudennessa Monsters of Popissa musisoivat myös muun muassa norjalainen kosmisen discon mestari Lindstrom, ruotsalaiset popsuosikit JJ ja Lo-Fi-Fnk sekä kotimaiset Siinai, Huoratron ja Big Wave Riders.

Monsters of Pop 2006–2011

1. Tapes – Eightythree
2. Ville Leinonen & Valumo – Valumo [live]
3. Magenta Skycode – Go Outside
4. Samae Koskinen – Hän asuu näillä kulmilla
5. Liekki – Päijänne
6. Risto – Pupu Tupuna
7. Joose Keskitalo – Pimeydestä pimeyttä vastaan
8. Custom Drummer – Luxus
9. Tv-Resistori – Serkut rakastaa paremmin
10. Le Sport – Tell No One About Tonight
11. I Was a Teenage Satan Worshipper – Botox Zombies
12. Regina – Minua ollaan vastassa
13. Most Valuable Players – Stockholm Doesn’t Belong to Me
14. Boys of Scandinavia – Why Do You Love Me
15. Pintandwefall – John the Seahorse
16. Don’t Be a Stranger – Perfect Problem
17. Sister Flo – White Noise
18. The Rollstons – Notorious
19. Anssi 8000 – Squirrel Song
20. K-X-P – Mehu Moments
21. Plain Ride – One More Round
22. Studio – Self Service
23. The Micragirls – Queen of the Cavemen
24. Martin Rev – In Your Arms
25. Aksu – Ei sen niin oo väliä
26. Cats On Fire – Higher Grounds
27. Viola – Lovelights
28. Pluxus – Transient
29. Eleanoora Rosenholm – Kodinrakennusohjeet
30. Aavikko – Futer City
31. Islaja – Sydänten ahmija
32. Kastor – Melody I Hear in Your Heartbeat
33. Kiki Pau – Poses
34. Goodnight Monsters – First One on the Beach
35. Everything Is Made in China – Sleepwalking
36. Familjen – Det snurrar i min skalle
37. Puumaja – Kesä voi mennä pieleen
38. Office Building – Eyes on the Road
39. Kiila – Kevätlaulu
40. Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi – Käpytemppeli
41. Manna – Holy Dirty Game
42. Vuk – Rukous
43. Zebra & Snake – Big Bad Drummer
44. Nottee – Don’t Waste Your Light On Me
45. Name The Pet – Falling
46. The New Wine – Bridge
47. Op:l Bastards – Spraybeat [Eagle Mix]
48. Murmansk – Sweet Trio
49. Ikons – Imperiet
50. The Ruby Suns – Cranberry
51. Cosmobile – Curtain
52. Francis – Eternal Souls
53. Them Bird Things – Like a Fire
54. The Baddies – Battleships
55. Bye Bye Bicycle – Navigation
56. Burning Hearts – Into the Wilderness
57. Shine 2009 – New Rules
58. Jaakko Eino Kalevi – Flexible Heart
59. Ka So Re – Petite
60. Villa Nah – Running On
61. Danger – 11h30
62. On Volcano – The Explorer
63. NT´s White Trash – You & Me
64. JJ – Let Go
65. Delay Trees – Cold
66. Britta Persson – Toast to M
67. The Valkyrians – Disorder
68. Lo-Fi-Fnk – Boom
69. Siinai – Munich 1972
70. Nightsatan – Four Eyed Cyclops
71. Bright Shades – Sightseeing
72. Jesse – Odotin ihmettä
73. Jimi Tenor – Barcelona Sunrise
74. Lindstrøm – Where You Go I Go Too
75. Huoratron – $$ Troopers
76. Rico Tubbs – Hip Rave Anthem

Linkki soittolistaan tästä.

Monsters of Pop Tampereen Klubilla, Telakalla ja Ravintola 931:ssä 22.–24. elokuuta. Muista myös lauantaina 24.8. Klubilla klo 11–14 järjestettävä darrashoegaze-tapahtuma Aamiaisklubi <3 Monsters Of Pop <3 NRGM!, jossa ravitsevaa buffet-aamiaista säestävät mainiot Nuorgam-dj:t OO))) & Astro-Sofia! www.monstersofpop.net