Domino

62 Dominon tuoreimmasta albumidebytantista ei ole annettu julkisuuteen juuri muuta tietoa kuin että hän on 25-vuotias ja kotoisin Alankomaista. Siihen nähden on melko yllättävää, että mies on saanut esikoisalbumilleen vierailijoiksi Damon Albarnin ja kulttiräppäri MF Doomin. The Child of Lov operoi tyylilajissa, joka kärsii tällä hetkellä hienoisesta ylitarjonnasta: R&B-rytmejä, elektronista kilkutusta ja avantgarde-estetiikkaa yhdistelee juuri nyt moni muukin. Mitään jamesblakemaista hipsuttelua levy ei sentään pidä sisällään. Hollantilainen väläyttelee sen sijaan mielellään rouhean soulmiehen elkeitä (kuten Malachai tai Jamie Lidell), mutta on valitettavasti itse konseptinsa heikoin lenkki. Falsettiujelluksia, fiilismongerruksia ja murahduksia toistensa päälle latoessaan The Child of Lov kuvittelee varmasti olevansa kuin mikäkin Prince, mutta kuulostaa väkinäisyydessään enemmän Kim ”Humane” Heroldilta. Give Me, One Day ja Go With the Wind vihjaavat , että tuottajana Child of Lovilla voisi olla valoisa tulevaisuus edessään. Se saattaa kuitenkin edellyttää mikrofonin luovuttamista osaavampien käsiin. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Mikal Cronin – MCII

Merge

63Mikal Cronin taitaa näppärät molli- ja duurikäännökset niin kuin jokainen Brian Wilsoninsa huolellisesti opiskellut. Työtä pelkäämättömän kalifornialaispopparin (mm. Ty Segall Band, Moonhearts) kakkosalbumi on kuitenkin varsin mitäänsanomatonta kuultavaa. Croninin kelpo sävellykset valuvat hukkaan, kun biisi toisensa jälkeen toistaa samaa kaavaa: säkeistöt akustisilla ja kitaroilla pelaavaa beatlesmiä, kertosäkeisiin höysteeksi tympeimmät mahdolliset 1990-luvun jenkkialternativen surinakitarat. Näennäisestä tuoreudestaan huolimatta Cronin edustaa samaa muodollisesti pätevää powerpop-keskinkertaisuutta kuin kaikki maailman brendanbensonit ja benkwellerit. Matkaa 1970- tai 1990-luvun alan mestareihin jää kurottavaksi mailikaupalla. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Eve – Lip Lock

From the Rib

84 Ruff Rydersin 1990-luvun First Lady vietti hiljaiseloa lähes vuosikymmenen, mutta nyt Eve Jeffers on palannut – juuri sopivasti, kun hypensä verkkoon sotkeutunut Azealia Banks on viimein julkaisemassa esikoisalbumiaan. Ja aika paljon saa neiti Banks saada aikaan, jos aikoo lyödä Lip Lockin laudalta. Se nimittäin hipoo huippusuoritusta: biitit ovat addiktoivia, Even flow viihdyttää ja kertosäkeet tarttuvat kuin tennarin pohja siiderin tahmaisemaan tanssilattiaan. Harva albumi on 11 vuoden odotuksen arvoinen, mutta Lip Lock on. Sitä kuunnellessa tuntuu kuin Eve olisi poissa ollutkaan. Kompaktilta Lip Lockilta löytyy pop-potentiaalia (Make It Out This Town), vimmaista riimien sylkemistä (Wanna Be, Grind or Die), kiinnostavia musiikillisia koukkuja (Mama in the Kitchen, Forgive Me) ja hienostunutta pehmeyttä (Never Gone). Uusi Eve ei ole yhtä kiukkuinen kuin vuosituhannen vaihteen gangsta-Eve, mutta musiikillisesti hän ei ole koskaan kuulostanut näin kiinnostavalta. Upeaa! (Markus Hilden)

Video ei ole enää saatavilla

Inter Arma – Sky Burial

Relapse

84 Kuinkahan monta hienoa levyä on ajautunut karikkoon vain siksi, että on ollut sisäinen pakko leikkiä aivan liian monella tyylilajilla? Popmusiikin puolella luku saa Bon Iverin partakarvojen lukumäärää isomman arvon. Mutta metallipuolella, kaikissa niissä tyyleissä, jotka ovat hyperkriittisiä omasta puristisesta asenteestaan, sellaisen yrittäminenkin on melko harvinaista. Onnistuessaan tulokset voivat olla mielipuolisia niin parhaalla mahdollisella tavalla (The Body) kuin aivokurkiaisen lävistävän Damokleen miekankin lailla (Botanist), mutta Inter Arman toinen levy ymmärtää kuinka pienet liikkeet voivat tehdä suuria tuloksia. Ne pienet liikkeet ovat tosin lähinnä piirtoviivoja, joissa yhdistyy näennäisesti hankalia yhdistelmiä. Westward löytää alitajunnasta vision, missä Pig Destroyer ja Lynyrd Skynyrd leikkivät hippaa. ’sblood varastaa Steve Reichin koripallon ja pakenee muristen paikalta, ja kaksiosainen The Long Road Home voittaa My Morning Jacketin viimeisen seitsemän vuoden tuotannon, kunnes blastbeat piiskaa tasankohienoudet unohduksiin. Suurin ihme nousee siitä kuinka tämä kaikki saadaan toimimaan ja jakamaan näinkin kunnianhimoisen levyn minuutteja ilman, että jokin osa itsetuhoutuu. Vuoden toistaiseksi parhaita raskauksia, en tahdo aborttiklinikalle! (Antti Piirainen)

Video ei ole enää saatavilla

Mark Kozelek & Jimmy LaValle – Perils From the Sea

Caldo Verde

70 Rakettivauhtia levyjä julkaissut Mark Kozelek (Red House Painters, Sun Kil Moon) lyöttäytyy yhteen The Album Leaf -projektistaan tunnetun Jimmy LaVallen kanssa. Moisen parin yhteistyö enteilee hyvää, ja Perils From the Sea alkaakin vahvasti kappaleella What Happened to My Brother. Miesten yhdessä laulama kertosäe on herkkä ja koskettava. Kozelek rikkoo albumilla muutamaan otteeseen tutuksi tullutta suoraviivaista ja riisuttua lauluntekotyyliään, mikä on virkistävää, mutta jokin jää uupumaan. Suurin osa levystä kuulostaa tutulta Kozelekilta, vain istrumentaatio on vaihtunut nylonkielisestä kitarasta pehmeästi pulputtaviin rumpukoneisiin ja unisiin koskettimiin. Kappaleet eivät missään nimessä ole huonoja, ja levy toimii varsin hyvänä johdatona kummankin artistin maailmoihin. Valitettavasti Perils From the Sea -levyllä Kozelekin ja LaVallen vahvuudet eivät sulaudu täysin saumattomasti yhteen. (Jyri Pirinen)

Video ei ole enää saatavilla

The Phoenix Foundation – Fandango

Memphis Industries

87 Viime vuoden syyskuussa kirjoitimme suomalaisista yhtyeistä ja artisteista, joilla on kaima maailmalla. Mukaan olisi sopinut myös The Phoenix Foundation: tämä arvio ei nimittäin käsittele melodista punkrockia soittavaa yhtyettä Suomen Turusta vaan raikasta popkvartettia Uuden-Seelannin Wellingtonista. Jos joskus olet miettinyt miltä kuulostaisi, jos joku yhdistäisi mahdottoman luontevasti Midlaken utuisen psykedeliafolkin ja Cut Copyn optimistisen tanssipopin, niin anna Fandangon kertoa sinulle vastaus. The Phoenix Foundationin viides albumi on yhtä täydellistä musiikkia lämpimiin kevätpäiviin kuin Daft Punkin Random Access Memories: se soi raukeasti mutta napakasti, sopivan uneliaasti mutta silti kristallinkirkkaasti, sen musiikki on lapsellisen helppoa, mutta täynnä kiehtovia yksityiskohtia. Edellisalbumillaan Buffalolla (2010) brittilehdistön sydämet valloittaneen kvartetin leikkisä luonne tulee parhaiten esiin The Captainin ja Wallsin kaltaisissa kuplivissa tanssipaloissa, kun taas bändin progressiiviset piirteet paljastuvat Coralen muuntautuessa haikeasta folkinstrumentaalista rymisteleväksi spacerock-eepokseksi. Bändi nostaa hattua myös esikuvilleen: Supernatural ja Inside Me Deadin kumartavat rullaavalla dreampopillaan hienovaraisesti The Chillsin ja The Churchin kaltaisille kiwiklassikoille.(Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Edes Hannu Mikkolan kaikki etunimikaimat eivät ole erityisen kuuluisia, kuten 51koodia-yhtyeen Hannu Sallinen.

Yhdysvaltain albumilistan ykköspaikallakin kököttänyt fun. esiintyy tänään tiistaina 25.9. Helsingin Circuksessa. Valitettavasti amerikkalaista voimapoptrioa ei lämmittele helsinkiläinen noiserocktrio Fun. Olisiko siinä riemulla rajoja – tuskin!

Fun-yhtyeiden inspiroimina intouduimme muistelemaan kaikkia muitakin suomalaisia artisteja ja yhtyeitä, joilla on kaima maailmalla. Samalla vaivalla yritimme kuvitella, mitä tapahtuisi, jos nuo kaksi nimensä jakavaa artistia sulautuisivat yhteen – kauheuksia tietenkin!

Muun muassa The Sounds, Lodger, Freeman, Sara ja Soma eivät tällä kertaa mahtuneet mukaan, mutta onhan sitä näissäkin. Nauttikaa – ja kertokaa kommenteissa, mitkä nimikaimat eivät mieleemme juolahtaneet!

#1 Fun vs. fun.

Mikä Fun?

Neuroottisen kulmikas helsinkiläinen noiserock-trio, jota on kuvailtu ytimekkäästi ja ei-aivan-harhaanjohtavasti “Suomen Shellaciksi”. Onpa bändi peräti äänittänyt kaksi edellistä albumiaan (Zu-Pa!, 2007, ja New 13, 2010) Shellacin Steve Albinin Electrical Audio -studiossa – niistä ensimmäisen jopa Albinin itsensä toimiessa tuottajana.

Mikä fun.?

Häpeilemättömän melodista alternativerockia Panic at the Discon ja Phantom Planetin hengessä soittava newyorkilaistrio teki lopullisen läpimurtonsa vuoden takaisella We Are Young -singlellä, jonka kertosäkeen muistaa hautaansa asti jokainen, joka sen on kerran kuullut. Listaykkösenäkin tovin viihtyneen trion pysäyttämättömältä vaikuttavaa voittokulkua jatkaa Some Nights -albumin toisena singlenä lohkaistu nimikappale, jonka afro- ja folk-sävyillä suolattu voimapop on tuonut platinaa muun muassa Yhdysvalloista, Australiasta ja Ruotsista.

Jos Fun ja fun. sulautuisivat…

…palaisi Cosmobile samalla kellonlyömällä keikkalavoille. Tuomas Palosen johtama indierockryhmä ponnistaa meidän Funimme tapaan hardcoresta, emosta ja grungesta, muttei amerikkalaisen fun.-yhtyeen tapaan pelkää maustaa musiikkiaan hyvinkin melodisilla ja populaareilla elementeillä. Samaan mikstuuraan luotti 1990-luvulla Quicksand.

Kuuntele: Fun + fun. = Cosmobile

#2 Asa vs. Aṣa

Kuka Asa?

Matti Salo, 2000-luvun 21. nerokkain muusikko ja suomalaisen hiphopin Loppuasukas, joka toi valtavirran räppiin Pekka Strengin luontokuvastoa ja hipahtavia balkan-sävyjä – ja sai siitä hyvästä Teosto-palkinnon. Edellisellä Jou jou -albumillaan (2011) ysäriräppiä herätellyt artisti työstää parhaillaan jatko-osaa Foetida-Pro Promo 2 -mixtapelleen.

Kuka Aṣa?

Lämpimistä myssyistä ja kohtuuttoman suurista silmälaseista pitävä nigerialais-ranskalainen laulajatar Bukola Elemide on julkaissut kaksi albumia jazzahtavaa nykysoulia, joka on kelvannut etenkin Angélique Kidjon ja Erykah Badun ystäville. Kakkosalbumi Beautiful Imperfection vei Asan Billboardin maailmanmusiikkilistan kolmanneksi.

Jos Asa ja Aṣa sulautuisivat…

…syntyisi Meshell Ndegeocello. Jos Aṣan sliipattu soul ja hunajainen lauluääni kohtaisivat Asan usein äkkiväärän, kriittisen ja ajoittain hermeettisen ilmaisun, huutaisi resepti enää muutamaa bassosooloa.

Kuuntele: Asa + ]]> https://www.nrgm.fi/artikkelit/yritetaan-ja-yritetaan-uudelleen-12-suomalaistenkin-noteeraamaa-naisten-esittamaa-rb-hittia/ Tue, 29 Nov 2011 09:00:01 +0000 http://www.nrgm.fi/?p=18832

Miksen kelpaa teille, Mariah kysyy?

Vuosikymmenten aikana yksi genre on jäänyt hieman paitsioon Suomen listoilla: naisten laulama r&b. Seuraavassa tusina meilläkin läpi lyönyttä ja omalla tavallaan kiinnostavaa naisten esittämää r&b-hittiä – sekä yksi kiinnostava noteeraamatta jäänyt. Lähdemateriaalina on käytetty muun muassa Timo Pennasen loistavaa Sisältää hitin -teosta (2006).

Roberta Flack – Killing Me Softly (With His Song)

Killing Me Softly on listahistorian ainoa r&b-kappale, joka on ollut jättihitti maassamme kahdesti alkuperäiskielellään ja kaiken kukkuraksi vahvojen naisten ansiosta: ensin vuonna 1973 Flackin esittämänä ja 1996 Fugeesin tulkitsemana. Flack ei ollut biisin ensimmäinen esittäjä, vaan sen julkaisi ihan ekana Lori Lieberman pari vuotta aiemmin.

Video ei ole enää saatavilla

Sade – Love Is Stronger Than Pride

Sade Adu yhtyeineen on Suomen listahistorian menestynein brittiläinen r&b-tähti. Love Is Stronger Than Pridesta tuli meillä isohko hitti vuonna 1988 – voi jopa sanoa, että se pärjäsi Suomessa paremmin kuin päämarkkinoillaan, mikä on soul-piireissä lähes ainutlaatuista. Syyksi on helppo nostaa edellisen Promise-albumin (1985) supersuosio: kymmenen viikkoa albumilistamme kärjessä.

Video ei ole enää saatavilla

Janet Jackson – That’s the Way Love Goes

1990-luvulle hypättäessä maailmasta tuli avoimesti eroottisempi, ja sensuelli r&b saattoi menestyä Suomessakin. Mitään jättihittejä ei silti irronnut I Will Always Love Youn kaltaisten balladien ulkopuolelta. Siinä mielessä Janet Jacksonin That’s the Way Love Goes oli merkkipaalu: vihjailevan seksikäs r&b-kappale, joka kelpasi suomalaisille radioasemille. Videolta voi bongata muuan Jennifer Lopezin.

Video ei ole enää saatavilla

Diana King – Shy Guy

Diana Kingin Shy Guy oli kesän 1995 ilmiö. Vaikea sanoa, miksi radiot soittivat sen puhki. Arvioisin syyksi pehmeät viittaukset reggaen suuntaan, vuotta aiemminhan kesähitiksi imaistiin Big Mountainin tulkinta Baby I Love Your Waystä. Shy Guy oli tarpeeksi kesäinen ja sopivan sovinnaisesti r&b. Biisi nousi singlelistamme kärkeen ja radiolistalla peräti kakkoseksi. 1995 oli muutenkin hyvä vuosi mustalle musiikille, sillä myöhemmin syksyllä Coolion Gangsta’s Paradise äityi niin ikään megahitiksi.

Video ei ole enää saatavilla

Brandy & Monica – The Boy Is Mine

Michael Jacksonin Thriller-albumin ensimmäinen single The Girl Is Mine innoitti varmasti Rodney Jerkinsiä, Dallas Austinia, Brandya ja Monicaa, kun joukkio levytti The Boy Is Minen. Kappale sisällytettiin molempien tähtien albumeille vuonna 1998 ja se nousi listoille kaikkialla. Näin voi sanoa, sillä se ylitti juuri ja juuri Rumban 50 hittiä -kynnyksen ja on vielä tänäkin päivänä sekä Brandyn että Monican ainoa hitti maassamme.

Video ei ole enää saatavilla

Lauryn Hill – Ex-Factor

Lauryn Hill kiinnosti Fugeesin The Scoren (1996) jälkeen myös suomalaisia siinä määrin, että The Miseducation -albumi (1998) menestyi ihan kivasti ilman radiotukeakin. Hill on harvoja Suomen listoille päässeitä ulkomaisia naisräppäreitä, mutta hänen varsinaiseksi ansiokseen pitää nostaa nousevien r&b-artistien kuten Erykah Badun, Macy Grayn ja Angie Stonen kiilautuminen Pori Jazzin järjestäjien toivelistan kärkeen.

Video ei ole enää saatavilla

TLC – Unpretty

TLC sai maistaa Suomi-menestystä jo CrazySexyCool-albumin (1994) sinkulla Waterfalls, mutta heidän suurimmaksi radiohitikseen eteni ulkonäköpaineita ruotiva Unpretty (1999), joka kuulosti musiikillisesti tarpeeksi Lene Marlinilta miellyttääkseen soittolistapomoja. Yleistäen r&b-biiseillä on ollut Suomessa sitä helpompaa menestyä, mitä pehmeämpiä ja popimpia ne ovat olleet soundiltaan. Sääntöön löytyy vahvistavia poikkeuksiakin.

Video ei ole enää saatavilla

Macy Gray – I Try

Suomi omaksui Macy Grayn yllättävän nopeasti heti Britannian jälkeen talvella 2000, hieman ennen Yhdysvaltoja. Samassa paketissa I Tryn kanssa listoille nousi myös Gabriellen brittihitti Rise. Tyylillisesti molemmat edustivat Lauryn Hillin perintöä, ja osasyynä suomalaistenkin Gray-innostukseen oli varmasti rouvan erikoinen ääni.

Video ei ole enää saatavilla

Destiny’s Child – Independent Women Part 1

Beyoncé ja kumppanit joutuivat aluksi neljästä Top 10 -jenkki- ja viidestä brittihitistään huolimatta tyytymään lähinnä MTV-näkyvyyteen. The Writing’s on the Wall -albumi ylitti listakynnyksen syksyllä 2000 ja viimeistään Charlie’s Angels -yhteyden jälkeen Independent Women Part 1 räjäytti pankin. Ihanaa, meillä oli viimein naisten laulama tanssittava r&b-jättihitti! Survivor-albumi (2001) myi platinaa.

Video ei ole enää saatavilla

Aaliyah – Try Again

Valveutuneet muistavat Aaliyahin jo Timbalandin sorvaamasta Are You That Somebodysta (1998) ja todella asiaan perehtyneet osaavat nimetä sitäkin varhaisemmat singlet, mutta Euroopan suurta yleisöä Aaliyah alkoi kiinnostaa vasta menehdyttyään elokuussa 2001. Tuhoisan lento-onnettomuuden jälkeen Aaliyah-albumi käväisi listoilla ja I Care 4 U -kokoelma (2003) ostettiin peräti Top 20:iin. Try Againista kehittyi sleeper-klassikko: biisi, joka ei koskaan tilastoitunut, mutta jonka aika moni tuntee.

Video ei ole enää saatavilla

Eve feat. Alicia Keys – Gangsta Lovin’

Kesän 2001 supertulokas Alicia Keys nousi meillä listoille vasta talvella 2002 ja Idols-kokelaidenkin tulkitsema Fallin’ jäi tyystin ilman tilastomerkintöjä. Läpimurron jälkeen vastaanotto oli niin lämmin, että räppäri Even groovaavasta Gangsta Lovin’ -biisistä tuli syksyllä 2002 Keysin omia balladeja suurempi menestys ainoastaan jälkimmäisen vierailun ansiosta. Biisinsä itse kirjoittavaa ja pianoa soittavaa Keysiä oli laulaja-lauluntekijä-orientoituneiden suomalaistenkin helppo diggailla. Esimerkiksi Evellä sekä selvästi Keysiä jyrkemmin puhtaaksi r&b-laulajaksi profiloituneella Ashantilla oli huomattavasti vaikeampaa.

Video ei ole enää saatavilla

Kelis – Milkshake

Kuinkahan moni Provinssirockissa 2000 Kelisin nähneistä oikeasti uskoi neidosta tulevan r&b:n ja myöhemmin tanssimusiikin kiintotähti? Muistan Rumban haukkuneen useita Kelisin alkuaikojen sinkkuja, mutta ääni kellossa muuttui, kun The Neptunesista tuli hip ja cool. Albumilistallemme neito ei tietenkään ole koskaan selviytynyt, mutta Milkshakesta sukeutui sinkku- ja klubihitti.

Video ei ole enää saatavilla

Mariah Carey – We Belong Together

Otin tämän mukaan havainnollistaakseni, miten vaikeaa r&b-hiteillä voi joskus Suomen listoilla olla. We Belong Together oli kaikilla kriteereillä tarkasteltuna vuoden 2005 suurimpia menestystarinoita kansainvälisesti: 14 viikkoa jenkkiykkösenä, Britannian kakkonen erinomaisin myyntiluvuin, Australian ja Hollannin ykkönen ja kärkikolmikossa useissa maissa. Suomessa sen olemassaolosta tuskin edes tiedettiin – ainakin, mikäli listoja on uskominen. Myös The Emancipation of Mimi -emoalbumi jäi ulos albumilistalta, vaikka Carey oli 1990-luvulla supertähti täälläkin. Get Your Number sekä Don’t Forget About Us paketoivat listojen valossa merkillisen albumiprojektin nousten sinkkukolmoseksi ja -ykköseksi.

Video ei ole enää saatavilla