The Tourists ennen uusjakoa, jossa lilaan pukeutuneet perustivat Eurythmicsin.

The Tourists –> Eurythmics

The Tourists perustettiin vuonna 1977 ja se hajosi vuonna 1980. Vähän yli kahdessa vuodessa bändi julkaisi kolme levyllistä musiikkia, jota kai voisi sanoa power popiksi. Vaikka bändi muistetaan jälkeenpäin lähinnä David A. Stewartin ja Annie Lennoxin kasvualustana ennen maailmanmaineeseen noussutta Eurythmicisiä, se oli laulajan, kitaristin ja pääasiallisen säveltäjän Peet Combesin show. Bändillä oli kolme hitiksi laskettavaa sinkkua, joista ajalleen ominaisin video tehtiin tälle Dusty Springfield -lainalle. (Arttu Tolonen)

Video ei ole enää saatavilla

Vice Versa –> ABC

Jos Stephen Singletonin ja Mark Whiten Vice Versa olisi tullut jostain muualta kuin Sheffieldinä tunnetusta konesynkistelyn runsaudensarvesta, se olisi voinut saada enemmänkin huomiota primitiivisellä elektrollaan. Bändi julkaisi Music 4 -ep:n omalla Neutron Records -merkillään, mutta törmäsi sitten Martin Fryhyn tämän haastatellessa bändiä Modern Drugs -zineensä. Fry liittyi bändiin soittamaan syntetisaattoria, mutta siirtyi pian laulajaksi, ja jo vuonna 1980 ABC:ksi nimensä muuttanut orkesteri oli listoilla. (Arttu Tolonen)

Video ei ole enää saatavilla

The Nipple Erectors –> The Pogues

Punktaiteilija Shanne Bradley perusti The Nipple Erectorsin vuonnan 1976. Myös The Nipsinä tunnetussa, garage punkia soittavassa bändissä lauloi Shane O’Hooligan -niminen irlantilainen hahmo. Bändi julkaisi neljä sinkua, joista All The Time In The World / Private Eye on klassikko. Bändi hajosi vuonna 1980, mutta palasi seuraavana vuonna. Rummuissa oli hetken aikaa myöhemmin Culture Clubiin tiensä löytänyt Jon Moss. Mossin jälkeen rytmiä tuli lyömään Madnessistä lähtenyt John Hesler. Bradley alkoi tuoda bändiin lementtejä kreikkalaisesta, kreetalaisesta ja irlantilaisesta kansanmusiikista, mutta bändi ei enää selvinnyt studioon saakka. Shanne Bradley piti taukoa musiikista, mutta palasi vuonna 1984 yhtenä The Men They Couldn’t Hangin perustajista. Shane O’Hooligan muuttui Shane MacGowaniksi ja siirtyi yhdessä Heslerin kanssa Pogue Mahoneen, joka lyhensi pian nimensä Poguesiksi. (Arttu Tolonen)

Video ei ole enää saatavilla

Johnny & The Self-Abusers –> Simple Minds

Eteläglasgowilainen punkbändi on soundiltaan ja asenteeltaan jostain karikatyyrin ja arkkityypin väliltä. Skotlantilaisessa yliopistokaupungissa eivät punkbändit juhlineet, ja Johnny & The Self-Abusers olikin yksi lajityyppinsä harvoja edustajia. Bändi sai ulos yhden singlen, mutta hajosi pian kahtia. Yksi puolisko muuttui Cuban Heelsiksi ja toinen, johon kuuluivat Charlie Burchill, Brian McGee ja silloin vielä Pripton Weird -nimellä tunnettu ja kulmakarvansa ajava Jim Kerr, kampesi itsensä 1980-luvun stadioneille Simple Mindsina. (Arttu Tolonen)

Video ei ole enää saatavilla

Frantic Elevators –> Simply Red

Kuten tunnettua, ja esimerkiksi Michael Winterbottomin 24 Hour Party People -elokuvassa esitettyä, Simply Redin pörröpäinen keulakuva Mick Hucknall oli läsnä Sex Pistolsin myyttisellä keikalla Manchesterin Lesser Free Trade Hallissa herran vuonna 1976. Keikan innoittamana Hucknall perusti bluesahtavan punkyhtyeen nimeltä The Frantic Elevators, joka jaksoi hakata päätään seinään seitsemän kuivaa vuotta, kunnes hajosi 1984 monta kokemusta ja kourallinen flopanneita singlejä rikkaampana. Tai kyllähän singleistä yksi nousi hitiksi, Simply Redin esittämänä. The Frantic Elevatorsin viimeiseksi singleksi jäi nimittäin Holding Back the Years (1982), jonka Manchesterin soul-instituutio äänitti uudelleen aika helvetin monta miljoonaa myyneelle Picture Book -debyytilleen (1985).

Video ei ole enää saatavilla

Graduate –> Tears For Fears

1970—80-lukujen vaihde oli poikkeuksellisen hedelmällistä aikaa englantilaisessa popmusiikissa. Punkin vanavedessä syntyivät goottirock, syntikkapop, uusromantiikka ja post-punk, mutta myös vanhoja tyylisuuntia palautettiin muotiin uusin maustein. Yksi The Jamin inspiroimista bändeistä oli Bathista kotoisin oleva viisimiehinen Graduate, joka sekoitti mod-revivaliinsa mausteita The Beatin, The Specialsin ja Madnessin kaltaisilta ska-yhtyeiltä. Yhtye julkaisi yhden albumin, Acting My Age (1980), teki demoja toista varten (levy ei koskaan ilmestynyt) ja saavutti singlellään Elvis Should Play Ska brittilistan kunniakkaan sijan #106. (Laulu ehdotti tyylinvaihdosta Costellolle, ei Presleylle). Graduate olisi jäänyt entistäkin niukemmaksi alaviitteeksi pophistoriassa, ellei sen riveissä olisi ollut kaksi vakavaa nuorta miestä, Curt Smith ja Roland Orzabal, jotka käänsivät selkänsä modille ja ryhtyivät manaamaan omia traumaattisen lapsuuden haamujaan ensiksi nimellä History Of Heartaches ja lopulta Tears For Fears. Heidän debyyttinsä The Hurting ilmestyi 1983 ja on edelleen yksi valottomimmista lista-albumeista ikinä: kuten Mojo-lehti kirjoitti tuoreesta uudelleenjulkaisusta George Orwellia mukaillen, ”The Hurting on se ääni, joka syntyy kun teini läimäyttää huoneensa oven vasten vanhemman kasvoja, ikuisesti.” (Samuli Knuuti)

Video ei ole enää saatavilla

New Order juhlii voittoaan Nuorgamin Popklassikko-skabassa 83-tyyliin.

Nuorgamin päivittäin ilmestyvän Popklassikot-sarjan kahdeksas osa on valmis. Nauti, kuuntele ja kommentoi!

Spotify-rajoituksista johtuen soittolistalta puuttuvat kokonaan Mike Oldfieldin Moonlight Shadow ja Hüsker Dün Real World. Pahoittelemme.

Soittolistalla on kaikkea muuta kuin definitiivinen versio kahdesta muustakin kappaleesta: Sisters of Mercyn Temple of Lovesta kuullaan vuonna 1992 äänitetty versio ja The Go-Betweensin Cattle and Canesta vuonna 1988 äänitetty liveversio.

Vuoden 1983 Top 30 (no okei, Top 28)

1. New Order – Blue Monday
2. The Smiths – This Charming Man
3. David Bowie – Let’s Dance
4. Tom Waits – In The Neighbourhood
5. U2 – Sunday Bloody Sunday
6. The Blue Nile – Tinseltown in the Rain
7. Sisters of Mercy – Temple of Love [1992]
8. Yes – Owner of a Lonely Heart
9. The Go-Betweens – Cattle And Cane [live]
10. Spandau Ballet – True
11. Eurythmics – Sweet Dreams (Are Made of This)
12. Frankie Goes to Hollywood – Relax
13. Billy Bragg – A New England
14. Madonna – Holiday
15. Kajagoogoo – Too Shy
16. Talking Heads – Burning Down the House
17. Aztec Camera – Oblivious
18. Run-D.M.C. – It’s Like That
19. The Lotus Eaters – The First Picture of You
20. The Police – Every Breath You Take
21. Liquid Liquid – Optimo
22. Depeche Mode – Everything Counts
23. Bonnie Tyler – Total Eclipse of the Heart
24. S.O.S. Band – Just Be Good to Me
25. Public Image Limited – This Is Not a Love Song
26. Cybotron – Clear
27. Cyndi Lauper – Time After Time
28. Suicidal Tendencies – Institutionalized

Linkki soittolistaan tästä.

Annie ja Dave, paholaisen asialla.

”Sweet dreams are made of these
who am I to disagree
I travel the world and the seven seas
everybody is looking for something”

Alun julistus on etäinen, taitein muotoiltu ja moraalista vapaa. Hyytävän rauhallisesti laulaen Annie Lennox vain toteaa – ikään kuin faktana – tietävänsä, mistä unelmat on tehty. Ja että jokaisella on hintansa.

Mitään ei suoraan tarjota, mutta vihje on selvä. Minulta voit saada mitä haluat – jos hinnasta sovitaan. Ja jotenkin en voi olla vakuuttumatta, että hintana on sielu.

Mutta ajattele, mitä sillä saa. Kuin paholaisen markkinointipäällikkö Lennox linjaa, miten maailma makaa:

”Some of them want to use you
some of them want to be used by you
some of them want to abuse you
some of them want to be abused”

Siis mille puolelle peliä haluat jäädä? Onko hinnalla edes väliä?

Lisää demonisuutta tuo vaikeus määritellä puhujan asemaa. Lennoxin äänestä on turha etsiä hitustakaan tunnetta. Analogisen syntetisaattorin ja rumpukoneen luomat taustat ovat yhtä aikaa furistisia ja vanhentuneita.

Määrittelyä pakenevat myös Lennoxin androgyyni olemus sekä Dave Stewartin määrittelemättömäksi jäävä rooli Lennoxin vieressä. Bisneskumppani? Sihteeri? Puoliso?

Jos popmusiikin halutaan väittää olevan paholaisen musiikkia, argumentille voisi hakea huonompaakin tukea kuin Sweet Dreamsin. Vaan harvoinpa paholainen on kuulostanut näin hyvältä.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

Shokkirokkari Marilyn Manson ymmärsi suloisten unien pelottavuuden ja sai melko mielikuvituksettomalla versiollaan ensimmäiset listasijoituksensa Yhdysvalloissa. Kappaleen video on äänestetty maailman pelottavimmaksi, vaikka kummitukset ja friikit ovat kyllä lällykamaa pukumiehiin verrattuina. Pisteitä kuitenkin mansikin korvaamisesta possulla.

Video ei ole enää saatavilla

ABC oli parhaimmillaan heti esikoisalbumillaan Lexicon of Love, joka poiki The Look of Loven lisäksi hitit Poison Arrow ja All of My Heart.

Nuorgamin päivittäin ilmestyvän Popklassikot-sarjan seitsemäs osa on valmis. Nauti, kuuntele ja kommentoi!

Spotify-rajoituksista johtuen soittolistalta puuttuu Joan Jett & the Blackheartsin kappale I Love Rock N Roll. Lisätäksemme karkeaa merisuolaa märkiviin haavoihinne, olemme sisällyttäneet soittolistalle kappaleesta The Rock Mastersin (älkää kysykö) perin hidiöösin version.

Soittolistalla on kaikkea muuta kuin definitiivinen versio kahdesta muustakin kappaleesta: Split Enzin Six Months Leaky Boatsista kuullaan Extravagenza-albumilla julkaistu live-versio vuodelta 1993, kun taas Bow Wow Wow’n I Want Candysta kuullaan myöhemmin uudelleen äänitetty versio.

Näiden kolmen kappaleen alkuperäiset versiot voit kuunnella Youtuben avulla tästä (Joan Jett), tästä (Split Enz) ja tästä (Bow Wow Wow).

Vuoden 1982 Top 30

1. ABC – The Look of Love
2. Michael Jackson – Billie Jean
3. Madness – Our House
4. Violent Femmes – Blister in the Sun
5. The Clash – Rock the Casbah
6. Yazoo – Don’t Go
7. Dexys Midnight Runners – Come On Eileen
8. Grandmaster Flash & The Furious Five – The Message
9. Prince – Little Red Corvette
10. Lords of the New Church – Russian Roulette
11. Roxy Music – More Than This
12. New Order – Temptation
13. Billy Idol – White Wedding
14. Tears for Fears – Mad World
15. Carly Simon – Why
16. Toto – Africa
17. Associates – Party Fears Two
18. Duran Duran – Hungry Like the Wolf
19. Simple Minds – New Gold Dream (81-82-83-84)
20. Prefab Sprout – Lions in My Own Garden (Exit Someone)
21. Blancmange – Living on the Ceiling
22. Orange Juice – Rip It Up
23. Patrice Rushen – Forget Me Nots
24. Split Enz – Six Months in a Leaky Boat
25. Bow Wow Wow – I Want Candy
26. The Rock Masters – I Love Rock N Roll (Joan Jett)
27. Malcolm McLaren – Buffalo Gals
28. The Pale Fountains – Thank You
29. Eurythmics – Love Is a Stranger
30. Kid Creole & The Coconuts – Stool Pigeon

Linkki soittolistaan tästä.

Annie Lennox ja karvanaama nimeltä Dave Stewart.

Eurythmicsin viidennen singlejulkaisun viettelevätempoisien syntetisaattorisoundien alkaessa pumpata kaiuttimista tietää kuulija odottaa jotain hyvää. Ilman turhia lämmittelyjä Annie Lennox alkaa lausua määrätietoisesti:

“Love is a stranger in an open car
to tempt you in and drive you far away”

Dynamiikassaan täydellinen aloitusrivi summaa kappaleen ajatuksen rakkaudesta antautumisena hallitsemattomalle. Vietit pakottavat syöksymään tuntemattomaan, etsimään vaarallista, ulkopuolista jopa tuhoisaa. Silti tämä kaikki tulee alkuvoimaisuudessaan idealisoiduksi.

“It’s guilt edged, glamorous and sleek by design
you know it’s jealous by nature, false and unkind
it’s savage and it’s cruel and it shines like destruction”

Eurythmics taikoo Love Is a Strangeriin saman eroottisen seikkailun tunnun, jossa Roxy Music oli onnistunut aiemmin täydellisesti Love Is the Drug -hitillään. Kenties romantisoitu kuvaus iskee siksi, että roxyjen tavoin aihetta käsitellään rutkasti campia annostellen. Bryan Ferryn tavoin liioitellun persoonan karismalla operoiva Lennox on ainoa oikea henkilö tulkitsemaan Love is a Strangerin kaltaista melodraamaa.

Olkoonkin, että ensijulkaisunsa aikaan single menestyi keskinkertaisesti, Annie Lennox oli lopulta juuri sitä, mitä 1980-luvun alun popmaailma tarvitsi. Nörtähtävä syntetisaattori oli korvannut maskuliinisen sähkökitaran instrumenteista cooleimpana, mutta syntikankin takana hääri aina mies – joku karvanaama, jonka nimeä ei googlaamatta muista.

Eurythmicsissä valokeilan omi ansaitusti Lennox, jonka kyky kokonaisvaltaiseen performanssiin ja maanisen irtautunut läsnäolo loivat yksistään tarvittavan oikeutuksen muutoin pinnallisena helisevälle popille, jollaista Love Is a Strangerkin voisi ilman vokalistiaan olla.

Lennox oli äärimmäisen androgyyni, seksualisoidusta roolistaan huolimatta etäisenä pysyttelevä popidoli, luonnollinen jatke David Bowien Thin White Dukelle: kalte Pracht -estetiikkaa ja eksentristä sielukkuutta tulkinnoissaan yhdistelevä prototyyppi 1980-luvun uudelle naiskuvalle.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

Koska Nuorgam kannattaa tasa-arvoa, mainittakoon, että karvanaama avioitui sittemmin Siobhan Faheyn kanssa ja alkoi tehdä buutsirockia:

Video ei ole enää saatavilla