Frenchkiss

43 Kysymys numero yksi: Millä tavoin Bloc Party voi edes uskotella kiinnostavansa ketään vuonna 2012? Vastaus: Hylkäämällä synteettisyyden ja leikkimällä Gang of Fourin sijaan vuoroin Queens of the Stone Agea ja At the Drive-iniä. Kysymys numero kaksi: Miten prosessi onnistuu? Vastaus. No, voisihan tämä huonomminkin mennä. Siinä missä Bloc Party ehti vuoden 2009 Intimacy-levyllään irtautua täysin kaikesta koherenssista, nykyisellään bändi on ehkä yhä keskinkertainen, mutta paljon aallonpohjaansa kiinnostavampi yhtye. Koska nykivät ja poukkoilevat kitarat ovat olleet alusta asti Bloc Partyn koukukkuuden sydän ja sielu, niiden paluusta sietää olla kiitollinen. Tenho, jolla 3×3 kiitää kaasu pohjassa ja kitarasireenit ulvoen ja Day Fourin huokuma yömetromelankolia muistuttavat niistä avuista, joilla Bloc Party nautti joskus menneellä vuosikymmenellä viisitoistaminuuttisen NME:n ulkopuolista julkisuutta. Fouria kuunnellessa ainut vakuuttava asia on kuitenkin se, että bändiltä on turha odottaa uutta Silent Alarmin tasoista onnistumista. Ongelma ei ole päässyt vuosien kuluessa muuttumaan, vaikka bändi onkin kokenut lukuisia kasvojenkohotuksia. Kele Okerekeä melodiatajuttomampaa popparia on nimittäin hämmästyttävän hankala löytää, ja jos vika on sielussa, siihen eivät botoxit auta. (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

Divine Fits – A Thing Called Divine Fits

Merge Records

82 Divine Fits on jenkki-indien ystävän märkä uni: yhtyeen keulakuvat Brett Daniel (Spoon) ja Dan Boeckner (Wolf Parade, Handsome Furs) kuuluvat paitsi mantereensa omaleimaisimpien laulunkirjoittajien myös karismaattisimpien laulajien joukkoon. Taustatukea kaksikolle antaa Sam Brown, unohdukseen vaipuneen garagepunkyhtye New Bomb Turksin nykyinen rumpali. Divine Fits täyttää kaikki odotukset – jos ”superkokoonpanon” harteille nyt uskaltaa minkäänlaisia odotuksia asettaa. Musiikki tuo odotetusti mieleen vuoroin Spoonin minimalistiset poptutkielmat, vuoroin Wolf Paraden hurmoksellisemman indierockin. Kolmion kolmannen kulman muodostaa musiikki, jota Daniel ja (Handsome Fursin perusteella etenkin) Boeckner ovat lapsuudessaan epäilemättä kuunnelleet: Gary Numan, The Human League ja muuta 1980-luvun alun futupopparit. A Thing Called on kiehtova soundtrack sille, kun kaksi lahjakasta muusikkoa (ja rumpali) tutustuu toisiinsa ja toistensa työtapoihin. Lopputuloksena on huolellisesti mietittyä ja hyvällä tavalla jännitteistä musiikkia, joka parhaina hetkinään (Baby Get Worse, Like Ice Cream) lähtee upealla tavalla lentoon. Toivottavasti projektille saadaan jatkoa, pian. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Ensiferum – Unsung Heroes

Spinefarm

64 Enpä olisi tähänkään levyyn tarttunut, ellei siinä olisi maailman siistein kansi: Väinämöinen pitelee toisessa kädessä kannelta ja näyttää toisella peace-merkkiä ja taustalla loimuaa taivas karmiininpunaisena vainovalkeiden leimussa. Ässä meno. Mutta asiaan: Unsung Heroes on alkupäästä aivan armotonta paahtoa. Symbols-intron jälkeen In My Sword I Trust potkii munille täysillä niin, että mieli tekisi lähteä taistelemaan eeppisesti ympäri Fennoskandiaa, ja nimibiisissä on aivan tappava kotimainen grungeriffi kuin Mana Manan kappaleissa ikään. Valitettavasti myöhemmin kuvaan tulee liikaa keskivaiheen paatosta, eli vähän kuin se vaihe leffoissa, jonka aikana soturi rakastuu tai kohtaa muita typeriä vaikeuksia. Lopuksi valmistaudutaan viimeiseen taisteluun, joka on Passion Proof Power. Tämä biisi on pitkä kuin nälkävuosi ja kuulostaa välillä Ozric Tentaclesilta, mikä on toki hienoa, mutta eihän näin massiivista kappaletta jaksa kultakalan keskusmuistilla varustettu ihminen kuunnella kerralla läpi. Ei ehkä kovin urhoollista, mutta jos biisillä on mittaa 20 minuuttia, niin mieluummin vaikka pelaan Bubble Bobblea ja syön Nutellaa suoraan purkista. Rankkoja nämä soturihommat. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

Four Tet – Pink

Text Records

71Pink olisi pettymys, jos se olisi ihan oikea Four Tet -albumi. Levyn yhtä aikaa hajanainen ja monotoninen luonne selittyy kuitenkin sillä, että se on Kieran Hebdenin omalla Text Records -levymerkillään julkaisemista 12-tuumaisista singleistä kasattu kokoelma; kahdeksasta kappaleesta vain kaksi on aiemmin julkaisemattomia. Uusista kappaleista 11-minuuttisella Peace on Earth -ambient-kilkatuksella on puhtaasti funktionaalinen tehtävä: se tuo lepotauon biisistä toiseen jatkuvaan 125–130 bpm:n house-tamppaukseen sykkeeseen, joka tekee levykokonaisuudesta varsin yksipuolista kuultavaa, vaikka perustaso onkin korkea. Pinkin ainoaksi tähtihetkeksi nousee Ocoras, jonka humiseva musique concrete -morsetus juo mieleen The Fieldin kanssa pimeälle tanssilattialle uskaltautuneen Pan Sonicin. Muita levyn kappaleita ei esimerkiksi mestarillista There Is Love in Youta (2010) kuunnellessa ikävä. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

The Heartburns – Fucked Up in a Bad Way

Airiston punk-levyt

90 Airiston punk-levyt teki temput ja julkaisi Suomen tämän vuosituhannen parhaan bändin vuonna 2006 ilmestyneen debyytin lopulta asiallisesti vinyylillä. Levyn syntymävuoden jälkeen suomalaisessa punkissa on nähty jonkinlainen 1990-luvun ramopunk-kuohahdukseen verrattava paraabeli, ja laulaja Teemu Bergman erinäisine yhtyeineen on ollut yksi keskeisistä löylynlyöjistä. Tätä taustaa vasten Fucked Up in a Bad Wayn kuunteleminen nyt on jo vähän nostalgista, mutta jumaplivita kun potkii! Edelleen! Nuoren bändin into ja (näyttämisen) himo haisee ja huumaa – kuuntelijan olo on nousuhumalaisen innokas ja hirveästi tekee mieli. Heikki ”HC” Kaksosen säveltämä avausraita I Wanna OD on levyn parhaita paloja. (Jarkko Immonen)

Video ei ole enää saatavilla

Patterson Hood – Heat Lightning Rumbles in the Distance

ATO Records

84 Jos Drive-By Truckersin kuormuri edellisellä Go-Go Boots -albumilla (2011) vähän ruosteisesti yskähtelikin, kuljettaa Heat Lightning Rumbles in the Distance kuulijaa Syvän Etelän masentavissa maisemissa kaiken kokeneen diesel-koneen varmuudella. Levy ei tarjoa kerrassaan mitään uutta Drive-By Truckersinsa tuntevalle, mutta yllättää positiivisesti Patterson Hoodin kaksi aiempaa, korkeintaan ihan ok -tasoista sooloalbumia kuulleen. Elämän murjoma countryrock kutittelee kyynelkanavia etenkin Willard Grant Conspiracyn soljuvasta raskassoutuisuudesta muistuttavan Disappearin, hajonneen ihmissuhteen perään itkevän Come Back Little Starin (duettokumppanina Kelly Hogan) tai simppelisti jankkaavaan koukkuun perustuvan Depression Eran (“The boy who called him daddy has grown in different ways / the things that made him happy have long since gone away”) soidessa. Toiset ne osaa. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Viidettä kertaa Tampereen klubeilla ja yökerhoissa järjestettävä Lost in Music käynnistyy keskiviikkona 19. lokakuuta. Nelipäiväisen showcase-festivaalin huipennus koetaan luonnollisesti torstaina, kun Nuorgamin ylivertaiset dj:t päästävät lahjakkuuteensa valloilleen Yo-talon Ilta Nuorgamin kanssa -illassa. Viihtyminen on kuitenkin mahdollista myös lukemattomilla tapahtuman aikana järjestettävillä keikoilla, joihin pääset perehtymään sekä Lost in Musicin nettisivuilta löytyvien aikataulujen että alle kokoamamme soittolistan avulla. Sen kautta voit kuunnella kaikkia tapahtumassa esiintyviä artisteja, joiden musiikkia Spotifystä löytyy.

Lost in Music 2011

1. Magenta Skycode – The Simple Pleasures
2. Burning Hearts – Into the Wilderness
3. Iconcrash – Delete
4. Cosmobile – Curtain
5. Ewert and the Two Dragons – (In the End) There’s Only Love
6. Kim Curly Band – Passerby
7. Delay Trees – About Brothers
8. Vuk – Rukous
9. Manna – Shackles
10. Sansa – Low
11. Eleanoora Rosenholm – Ambulanssikuskitar
12. Regina – Ui mun luo
13. Zebra and Snake – Big Bad Drummer
14. Nightsatan – Karelian Starmaster (Evil Lucifer)
15. Siinai – Marathon
16. Huoratron – $$ Troopers
17. Kiveskives – Kosketin
18. Felix Zenger – Pitkät päivät täällä (feat. Asa & Kari Tapio)
19. Freeman – Tuhatjalkainen
20. Chisu – Sabotage
21. Pasa – Metsä yöhön vaihtuu
22. Palava – En ollut
23. Arttu Wiskari – Tuntematon potilas
24. Frida Andersson – Memory
25. Maija Moisio – Syvemmälle
26. Suvi Isotalo – Kaikki sanat
27. Hehkumo – Meitä onni hipaisi
28. Vesa Ja Tytöt – Ei Kauempaa
29. Anssi Tikanmäki – Valkeakosken tehtaanpiiput
30. Sakari Kukko & Piirpauke – Kylätiellä
31. Jarmo Saari – Liian paljon liikaa
32. Värttinä – Oi dai
33. Wimme Saari – Váimmuluohti
34. Notkea Rotta – Pattaya pomppii
35. Redrama – The Getaway
36. Daco Junior – Gravity
37. The Northern Governors – Happy Souls
38. Korpi Ensemble – Rely
39. Dalindéo – Vintage Voyage
40. Iiro Rantala – Tears for Esbjörn
41. Raoul Björkenheim – I Told You So
42. Black Motor – Hard Man Anthem
43. Fun – Earthmover
44. Final Assault – Wave of Blood
45. Melvins – Honey Bucket
46. Swallow the Sun – Falling World
47. Kiuas – Kiuassault
48. Ensiferum – Twilight Tavern
49. For the Imperium – Creator
50. Profane Omen – Base
51. Metsatöll – Vaid vaprust
52. MyGrain – Trapped in an Hourglass
53. Amoral – Year of the Suckerpunch
54. Medeia – Suffocation Diuturnal
55. The Wrecking Queens – Middle and Between
56. Private Line – Dead Decade
57. The Irrationals – Years Rollin’
58. Disco Ensemble – White Flag for Peace
59. Part Time Killer – Heartbreaking Music
60. Wedding Crashers – Lost Case
61. Young Guns – Crystal Clear
62. Black City – Summertime
63. Hate Gallery – Dead Celebrity (Queen of the Damned)
64. Jessica Wolff – You Should Get Over Me
65. Ronya – Annoying
66. Martina – Red Light On

Linkki soittolistaan tästä.