Editors / Tom Smith 05.07.2013 Ruisrock, Turku.

Tänään maanantaina Editors keikalla Helsingin suurkaupungissa, The Circus -klubilla. Ruisrockissa yhtye oli kovassa iskussa, joten kannattaa vaivautua paikalle.

Editors. Sumea Justin Lockey toisena vasemmalla.

Brittibändi Editors kävi keikkailemassa tänä kesänä Ruisrockissa ja on tulossa takaisin Suomeen 30. syyskuuta. Kitaristi Chris Urbanowicz jätti yhtyeen huhtikussa 2012, ja kesäkuussa julkaistulla The Weight of Your Love -albumilla kuultiin ensimmäistä kertaa Editorsin uutta jäsentä Justin Lockeya.

Lockey muisteli Nuorgamin kanssa kesäistä festarikeikkaansa ja kertoi unelmakvartettiinsa kuuluvan muun muassa tv-sarjoista tuttuja hahmoja ja kuuluisia filosofeja.

Mikä artisti tai yhtye tekee maailman tärkeintä musiikkia juuri nyt?

”Riippuu kuuntelijasta ja siitä, mitä pitää tärkeänä. En usko, että musiikki muuttaa nykyään maailmaa samalla tavalla kuin 1960- tai 1970-luvulla. Ihmisillä on paljon tärkeämpääkin tekemistä kuten tekstailu tai PlayStationin pelaaminen, eikö?”

Soititte Ruisrockissa tänä kesänä. Millainen keikka oli?

”Suomi oli hieno kokemus. En tiennyt, mitä odottaa. Pidin vapaapäivän Turussa ennen festaria ja kävelin ympäriinsä. Festareilla oli kiva soittaa – etenkin, kun kaikki suuret laivat ja lautat menivät lavan ohi, kun soitimme.”

Miltä on tuntunut soittaa uutta albumia livenä?

”Tosi hyvältä! Kesän festivaalisetissämme oli neljä tai viisi biisiä uudelta levyltä ja ne upposivat yleisöön. Tällä hetkellä meillä on menossa viimeiset treenipäivät ennen Euroopan-kiertuetta, joka alkaa tällä viikolla. Lisäsimme settilistaamme lisää uusia biisejä ja myös nipun ekstrakappaleita aiemmilta levyiltä.”

Soitatko mieluummin festivaaleilla vai klubeilla?

”Tykkään molemmista. Festareilla soitetaan ihmisille, jotka eivät normaalisti tulisi keikoillemme, joten siellä täytyy taistella voittaakseen yleisö. Klubeilla taas saa soittaa omalle yleisölle. Siellä voi kunnolla esitellä kaikkien albumien kirjoa.”

Kenen muusikon haluaisit laulavan tai soittavan levylläsi?

”Bruce Springsteen. Hän on pomo.”

Video ei ole enää saatavilla

Ketkä soittaisivat unelmakvartetissasi? Kuka tuottaisi?

”Aristoteles, Homer, Platon ja Ringo Starr. Tuottaja olisi Martin Sheenin näyttelemä presidentti Bartletin hahmo West Wingistä.”

Video ei ole enää saatavilla

Kenen lauluääni saa selkäpiissäsi soimaan hyyn hyvällä ja kenen huonolla tavalla?

”Hyvällä tavalla norjalaisen Susanna and the Magical Orchestran Susanna [Wallumrød]. Huonolla tavalla kuka tahansa, joka ei ole Susanna.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä mieltä olet ”kielletyn nautinnon” käsitteestä popmusiikissa?

”Mielestäni sellaista käsitettä ei ole. Sävelmästä tykkää tai ei tykkää. Kielletty nautinto taitaa tarkoittaa sitä, että kavereille täytyy erikseen tunnustaa jostain bändistä tykkääminen, jos pelkää tulevansa naurunalaiseksi. Maailmassa on paljon isompia asioita, joista huolehtia, kuin se, että joku ei tykkäisi musiikkimaustasi.”

Mitä yhtyettä tai artistia suosittelet todennäköisimmin uudelle tuttavuudelle?

”Douglas Darea. Hän on erikoislaatuinen brittipoika, joka signattiin juuri Erased Tapes Recordsille. Hän on tosi siisti tyyppi.”

Video ei ole enää saatavilla

Jos saisit pelastaa yhden levyn kokoelmastasi, mikä se olisi?

”The Breedersin Pod tai Nirvanan In Utero. Ne ovat suorastaan ylhäisiä.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä levy parantaa tehokkaimmin krapulasi?

”Freen Free. Erityisesti kappale Laying in the Sunshine.”

Video ei ole enää saatavilla

Ketkä olivat ensimmäiset idolisi teini-ikäisenä?

”En koskaan oikein idolisoinut ketään. Tykkäsin Nirvanasta ja Pixiesistä, mutten tehnyt niistä itselleni pakkomielteitä.”

Millä tavoilla musiikkibisnes muuttuu seuraavan kymmenen vuoden aikana?

”Artisteja kusetetaan yhä enemmän. Samoin yleisöä.”

Kumpi on tärkeämpää: kappale itsessään vai se, miten se on toteutettu?

”Kappale itsessään ja lyriikat, jotka ovat kaiken alku, kipinä ja idea. Mutta tarvitaan myös muita juttuja, jotta biisistä tulee paras mahdollinen.”

Mitkä kolme asiaa inspiroivat sinua tällä hetkellä?

”Tee, John le Carrén kirjat ja kymmenen sukkaparin pakkaus, jonka ostin H&M:ltä Pietarista.”

Editors Helsingin The Circuksessa 30.9. Liput ennakkoon 37 euroa, ovelta 38 euroa.

Video ei ole enää saatavilla

Editors, eivät oikeasti toimittajia.

Editors suodatti debyyttialbuminsa post-punk-vaikutteet toisen levynsä ensisinglellä Coldplay-henkiseksi, liki sokerisen pakahduttavaksi indiepop-tunnelmoinniksi.

”I can’t shake this feeling I’ve got
My dirty hands, have I been in the wars?
The saddest thing that I’d ever seen
Were smokers outside the hospital doors”

Smokers Outside the Hospital Doors hämmensi The Back Roomin (2005) vahvasti joydivisionmaisen äänimaiseman jälkeen. Kappale oli hitti ja tuntui hyvin pitkälti jopa suuren yleisön kosiskelulta.

Mielleyhtymiä Coldplayhin ei voi edelleenkään välttää. Piano. Loppusoiton kuorolaulut. Rumpukomppi, jonka voisi siirtää sellaisenaan Clocksiin. Tom Smithin matala baritoni on suurin erottava tekijä, mutta kyllä Chris Martin voisi ehdottaa omalle bändilleen tästä valmista lainakappaleideaa, joka menisi yhtyeensä muun materiaalin joukossa moitteetta läpi.

Editorsin kakkoslevy An End Has a Start (2007) oli kurkotus valtavirran pyörteisiin. Ensisinglen jälkeen kappaleen nimibiisi ja Racing Rats tuntuivat vielä pitävän bändin toisen jalan post-punk-oven välissä, mutta levyn singleistä Push Your Hands Towards the Air nykäisi jalan jälleen pois astuen valtavirtaiseen vesilätäkköön.

Smokers Outside the Hospital Doorsin sanoituksessa haikaillaan menneisiin ja toivotaan uutta alkua. Kappale on kaikkiaan hyvä esimerkki siitä, millainen täydellinen popkappale 2000-luvulla on. On haikeaa melodiaa, on piano, on korkealta soitettua kitarateemaa, on kuoro-osuuksia, on mahtipontista loppusoittoa.

Editors olisi voinut maksimoida hittipotentiaalin lisäämällä Smokers Outside the Hospital Doorsiin vielä jousisektion ripottelemaan lisää sokeria kappaleen sovitukseen, mutta yhtye ja tuottaja Jacknife Lee tekivät viisaasti jättäessään tämän tekemättä. Jousien myötä Editorsin toisen levyn avaussingle olisi muuttunut erittäin imeläksi, mutta nyt Smokers Outside the Hospital Doors pysyy vielä hyvän maun rajoissa.

Tuon hyvän maun vuoksi kappale on yksi 2000-luvun toimivimpia poplauluja.

Video ei ole enää saatavilla

Mitä muuta?

Editorsilta äänestettiin myös kappaleita An End Has a Start, All Sparks ja Munich.

Editors. Se soi kuin stadion, vaikka niin snadi on.

Stadionbändi ilman stadioneita palaa näyttämölle miehistönvaihdosten jälkeen. Mutta kiinnostaako ketään enää?

Jälkikäteen ajatellen Editorsin niputtaminen osaksi vuoden 2005 paikkeilla riehunutta post post punk -skeneä tuntuu arviointivirheeltä, joka johtui kai lähinnä Tom Smithin miedosti curtismaisesta äänenväristä. Yhtä hyvin bändiä olisi voinut kutsua apeaksi versioksi Coldplaysta tai 2000-lukulaiseksi vastineeksi niille Echo & The Bunnymenin tapaisille laajakangasbändeille, jotka eivät koskaan kasvaneet aivan niin suuriksi kuin niiden melodiankehittelyistä olisi voinut päätellä.

Editorsin pyrkimys stadioneille kulminoitui kakkoslevy An End Has a Startiin (2007), joka oli muutaman kuukauden ajan suosikkikuunneltavaani. Se levy on Iso. Sen kappaleet huokuvat pyrkimystä päästä stadioneille yleisömassojen eteen – vain jotta väkijoukoille voisi kertoa rakkauden kuolevan ja elämän olevan aika lannistavaa.

No, pari vuotta myöhemmin näin Editorsin livenä Provinssirockissa ihan kohtalaisen kokoisen yleisön edessä ja ymmärsin, miksei sitä suurta läpimurtoa tullutkaan. Lavalla seisoi ryhmä anonyymejä kenkiintuijottelijoita, joiden hyvät biisit eivät jaksaneet tuossa tilanteessa kompensoida karisman puutetta. Editors-fanius alkoi tuntua mahdottomalta.

Pian tämän jälkeen bändi julkaisi epätasaisen, mutta suurelta osin aivan hyvän In This Light And On This Evening -albumin, joka tuntui kaupallisessa mielessä sivuaskeleelta. Sitten se ajautui luovaan umpikujaan ja sisäisiin ristiriitoihin, joiden ratkaisemiseksi kitaristi Chris Urbanowiczin oli poistuttava riveistä.

Kun Editors nyt palaa albumilla, joka tuntuisi monin paikoin sovituksillaan ja sävellyksillään taas tavoittelevan rockmaailman vuorenhuippuja, on aika lailla selvää, ettei niitä miljoonamyyntejä enää tule. Emme me elä sellaisessa maailmassa. Niin sanotusti “meni jo”.

Mutta otetaanpa levy levynä.

Kaikki alkaa hyvin. The Weight ja Sugar ovat persoonattomista otsikoistaan ja aika geneerisestä melodraamatyylittelystään huolimatta erinomaisia biisejä. Varsinkin jälkimmäinen tavoittaa ”it breaks my heart to love you” -säkeineen sellaisen näennäisen vereslihaisen kohtalokkuuden, jota Editorsilta odottaakin. Nämä lievästi elokuvalliset mielikuvat miehestä kävelemässä alkusyksyisessä vesisateessa kaupungin illassa, vaikeaa ihmissuhdetta loputtomiin vatvoen… eivät ne välitä mitään tosielämästä, mutta aina niillä on paikkansa melankoliaan koukuttuneen kuulijan elämässä. Vielä yksi fiksi ylevää itsesääliä, kiitos.

A Ton of Love -single vaihtaa moodia. Sen terhakassa kitarariffissä on mainittua Bunnymenia enemmän kuin laki sallii, ja fiilis kääntyy murjotuksesta tuon yhtyeen tehokkaasti viljelemään, näppärien kriitikoiden ”elementaaliseksi” kutsumaan elämänhaluun. Smith hinkuu kahmalokaupalla kaikkia mahdollisia tunteita, rakkauden ja himon ohella vihaakin. On uskallettava elää! Tämä epäeditorsmainen sanoma tulee puun takaa ja tuntuu virkistävältä, mutta ihan ulkoisten mittasuhteidensa veroinen biisi A Ton of Love ei ole.

Epätietoinen What Is This Thing Called Love? -hidastelu kuitenkin rikkoo levyn rytmin, ja tematiikkakin alkaa toistaa itseään. Sitten alkaa tuntua siltä, että Editors kalastelee kuulijan huomiota monenlaisilla tempuilla, joita se ei osaa aivan tarpeeksi hyvin. Pelkkien jousten säestämä Nothing voisi vuoden 1994 Sueden käsittelyssä olla huikean romanttinen neonvalojen ja raastavien tunteiden merkkiteos; nyt se tuntuu vain ihan kivalta. Paremmin toimii tiukasti yhtyeen omalla mukavuusalueella pysyttelevä Formaldehyde.

Yksi onnistunut kokeilukin albumin loppupuolelta löytyy: varovaisella kantrikompilla etenevä itkuinen The Phone Book kykenee pelaamaan niin yhtyeen vahvuuksilla kuin uusilla ideoillakin. Oivallus ei ehkä ole niin epätodennäköinen kuin äkkiseltään voisi luulla. Editorsin tavassa puhua sydänsuruista tiukan muotokielen puitteissa on jotain samaa kuin kantrimusiikissa. Erot selittyvät lähinnä maantieteeseen liittyvillä tekijöillä, vaikka tietysti tämä albumi äänitettiin Nashvillessä, mikä on ehkä antanut brittijätkille ajatuksen tai pari.

Siinä se sitten suunnilleen on. The Weight Of Your Love on vähän sitä sun tätä: peruskamaa ja lievää uskaliaisuutta, hyviä biisejä ja huonompia, isoa soundia ja introverttiyttä.

73 Lievä alisuorittamisen maku levystä jää, niin kuin koko bändin urasta vuoden 2007 jälkeen. Toisaalta se on riittävän hyvä kuunneltavaksi ainakin silloin tällöin tämän arvostelun kirjoittamisen jälkeenkin. Ihan jees bändi, Editors.

Video ei ole enää saatavilla

Editors, ryppyotsaisen indierockin airut, esiintyy perjantaina Ruisrockissa.

Viime vuosikymmenen puoliväli oli hedelmällistä aikaa indierockille. Vuosina 2004–2006 esiin murtautui joukko yhtyeitä, joista muodostui 2000-lukulaisen indierockin eturintama. Noina vuosina nämä yhtyeet julkaisivat albumeja, jotka vaikuttivat keskeisesti paitsi hahmottoman genren kehitykseen tulevina vuosina, myös sen aseman vahvistumiseen.

2000-luvulla indierockista tuli myös tietynlainen standardi, joka tahrasi lähes kaiken ympärillään olevan niin, että lopulta käsitteen siististä purkamisesta on tullut lähes mahdotonta. Viimeistään 2000-luvulla indierockin määritelmästä suodattuivat pois myös tuotantovälineiden, marginaalin ja vaihtoehtoisuuden kautta syntyvät merkitykset. Indierock imaistiin osaksi populaarikulttuuria ja populaarikulttuuriteollisuutta. Kulttuuri- ja markkina-arvoltaan huimaa vauhtia kasvava genre hyötyi muun muassa saamastaan ajasta tv-sarjojen, elokuvien, mainosten ja pelien taustaraidoilla, vaikkei ollutkaan vaihtoikaupassa ainoa voittaja. Yleisölle selvin merkki tästä kaikesta oli kuitenkin se, että indierock alkoi kuulua ja näkyä aiempaa voimakkaammin.

Ruissalossa esiintyy perjantaina myös takametsien indierocksuuruus Band of Horses.

Tähän mainittuun eturintamaan on laskettava myös perjantaina Ruisrockissa esiintyvät yhdysvaltalainen Band of Horses ja brittiläinen Editors, sillä yhtyeiden debyyttialbumit ilmestyivät kyseisenä ajanjaksona ja peräkkäisinä vuosina enteillen kummankin kokoonpanon nousemista aikansa indierock-eliittiin. Vuosikymmenen puolivälin jälkeen näistä yhtyeistä vankisti asemiaan valtavirran kuohuissa ja osa vajosi uusien aaltojen työntäminä pinnan alle kadotettuaan ajankohtaisuutensa popmusiikin trendien nopeatempoisessa vaihtelussa.

Siispä myös Band of Horses ja Editors ovat kummatkin neljällä albumillaan joutuneet reagoimaan virtaussuunnan muutoksiin tahoillaan.

Editors – Back Room (2005)

Tummanpuhuvalla debyyttialbumillaan brittiläinen Editors oli helppo nähdä yhtenä vuosikymmenen monista post-punk -johdannaisista, joihin se on luettu hienoisesta muuntautumisestaan huolimatta myös Back Roomia seuranneiden albumien myötä. Musiikkinsa ohella erityisesti vokalisti Tom Smithin matala baritoni herätti vertailuja aikalaisista erityisesti Interpoliin, jonka brittiläisenä vastineena Editorsia on usein mielikuvituksettomasti pidetty. Se oli kuitenkin soundi, joka osui oikeaan hetkeen. Parhaimmillaan brittilistan kakkoseksi yltäneen ja Mercury-ehdokkaana olleen albumin tuotti Jim Abbiss, joka on myöhemmin tuottanut muun muassa Arctic Monkeysin debyytin sekä kappaleita Adelen albumeille 19 ja 21.

Video ei ole enää saatavilla

Vuonna 2005 ilmestyivät myös mm. Death Cab For Cutie – Plans, Franz Ferdinand – You Could have It So Much Better, Bloc Party – Silent Alarm, My Morning Jacket – Z, Wolf Parade – Apologies to the Queen Mary.

Band of Horses – Everything All the Time (2006)

Amerikkalaisen indien valtavirtaistamisessa 1980- ja 1990-luvuilla kunnostautunut Sub Pop alkoi jälleen 2000-luvulla profiloitua uusien vaihtoehtonimien esiinnostajana. The Shinsin ja Wolf Paraden kaltaisten yhtyeiden myötä pohjoisamerikkalainen indierock löysi itsestään kerroksia, joissa amerikkalaisen rockin perinteet kohtasivat uusia ja kokeilevampia sävyjä. 2000-luvun Seattle-soundia edusti Benjamin Bridwellin johtama Band of Horses, jonka tyyli oli yhtä aikaa moderni ja perinteisen amerikkalainen. Albumin ykkössingle Funeralista muodostui yhtyeelle elintärkeä marginaalihitti, joka levitti sanaa yhtyeestä muun muassa tv-sarjojen taustoilla. Samalla siitä tuli kappale, joka on monille yhä yhtä kuin Band of Horses.

Video ei ole enää saatavilla

Vuonna 2006 ilmestyivät myös mm. Arctic Monkeys – Whatever People Say I Am That Is What I Am Not, The Decemberists – The Crane Wife, The Killers – Sam’s town, TV on the Radio – Return to Cookie Mountain, Yo La Tengo – I’m Not Afraid of You and I Will Beat Your Ass.

Editors – An End Has a Start (2007)

An End has a Startin kohdalla Editors oli samassa tilanteessa kuin monet muut kollegansa: edellinen albumi oli herättänyt kasvavaa kiinnostusta ja kiertueet muiden indierock-yhtyeiden kanssa vahvistivat genren kansainvälistä läpimurtoa. Kakkosalbumillaan Editors ottikin tietoisen askeleen kohti suurempaa myös musiikissaan. Platinamyyntiin yltäneen albumin suurin hitti Smokers Outside the Hospital Doors edusti stadionmittasuhteissaan jo jotain täysin erilaista kuin debyytin kulmikkaat ja post-punkin jälkilöylyjä hehkuvat raidat, mutta enimmäkseen peruselementit säilyivät samoina.

Video ei ole enää saatavilla

Band of Horses – Cease To Begin (2007)

Vuonna 2007 suuri yleisö alkoi olla kypsä myös Band of Horsesille. Debyyttialbumin jälkeen kokoonpanomuutoksia läpikäyneen yhtyeen kakkosalbumi Cease to Begin ylsi parhaimmillaan Billboardin sijalle 35. Toiseksi singleksi valittu No One’s Gonna Love You edusti selkeintä jatkumoa debyyttialbumin ja uuden albumin välillä, ja se seurasi The Funeralia myös suuria yleisöjä tavoittavana hittinä.

Video ei ole enää saatavilla

Vuonna 2007 ilmestyivät myös mm. Arcade Fire – Neon Bible, MGMT – Oracular Spectacular, The National – Boxer, The Shins – Wincing the Night Away, Spoon – Ga Ga Ga Ga Ga.

Editors – In This Light and on This Evening (2009)

Liekö Editors kuunnellut aikalaiskriitikoiden epäileviä sanoja tummanpuhuvan kitaraindien kaavoihin kangistumisesta vai kaipasivatko herrat itsekin taiteellista uusiutumista, mutta kolmosalbumillaan yhtye yllätti varmasti monet edellisen albumin myötä mukaan hypänneet kuulijat. Toistaalta Floodin (Depeche Mode, New Order) tuottama elektoronisempi In This Light on This Evening oli ikään kuin linjassa jatkuvasti yhä monipuolisemmaksi ja ristiriitaisemmaksi kehkeytyvän indierock-kentän kanssa. Samalla se laajensi kertaheitolla näkemyksiä siitä, millainen yhtye Editors oikein on.

Video ei ole enää saatavilla

Vuonna 2009 ilmestyivät myös mm. Girls – Album, Grizzly Bear – Veckatimest, The Pains of Being Pure at heart – s/t, Wild Beasts – Two Dancers, The Xx – s/t.

Band of Horses – Infinite Arms (2010)

Cease to Beginin suosiota seuranneiden kiertueiden myötä Band of Horsesin seuraavaa albumia saatiin odottaa edeltäjäänsä pidempään. Kolmosalbumi Infinite Arms oli Band of Horsesin ensimmäinen monikansallisella levy-yhtiöllä. Albumin Band of Horses siirtyi lähemmäs kantrirockvaikutteita – Bridwellin ulkoista, hampuusimaista olemusta myöten. Hengenheimolaiset löytyivät nyt entistä selvemmin Iron & Wine ja Fleet Foxesin kaltaisista nimistä. Yhtye jatkoi Grammy-ehdokkuuden saaneella Infinite Armsilla vielä yhteistyötä aiemmat albumit tuottaneen Phil Ekin kanssa, mutta musiikillinen suunta enteili tulevia muutoksia myös tuotantopuolella.

Video ei ole enää saatavilla

Vuonna 2010 ilmestyivät myös mm. Ariel Pink’s Haunted Graffiti – Before Today, The Black Keys – Brothers, Twin Shadow – Forget, Vampire Weekend – Contra.

Band of Horses – Mirage Rock (2012)

Neljännellä albumillaan Band of Horses osoitti, kuinka selkeä muutos yhtyeen musiikin painotuksissa on kuudessa vuodessa tapahtunut. Yhtyeen kahden ensimmäisen albumin kohdalla usein mainittu ”takametsien indierock” muuttui Glyn Johnsin (The Rolling Stones, The Who) tuottamalla Mirage Rockilla entistä enemmän ”amerikkalaiseksi” keskitien rockiksi, jossa ainoastaan Bridwellin kirkkaana säilynyt ääni muistuttaa debyytin tuoreudesta. Myös kiertuekumppanit löytyivät yhä enemmän tältä suunnalta, kuten vaikkapa syksyn 2012 (sitemmin tosin peruuntunut) kiertue Willie Neslonin kanssa osoittaa. Toisaalta, Band of Horses on ollut neljällä albumillaan mukana ujuttamassa kantria ja folkia takaisin pohjoisamerikkalaiseen indierockiin sekä kansainvälisen yleisön musiikkimakuun, joten yhtyeen kehitys lienee tässä mielessä looginen. Samalla se on selkeä esimerkki 2000-luvun pohjoisamerikkalaisen indierockin suuntauksista, jossa monet perinteistä ammentavat tekijät ovat mielellään nähneet itsensä kulkemassa The Byrdsin, Gram Parsonsin ja Neil Youngin viitoittamaa tietä, muuttuen hitaasti yhdeksi lenkiksi arvokkaassa ketjussa.

Video ei ole enää saatavilla

Vuonna 2012 ilmestyivät myös mm. Cloud Nothings – Attack on Memory, Japandroids – Celebration Rock, Swans – The Seer, Two Door Cinema Club – Beacon, Wild Nothing – Nocturne.

Editors – The Weight of Your Love (2013)

Neljän vuoden levytystauko saattaa olla kohtalokas yhtyeelle, joka elää ajankohtaisuudestaan. Toisaalta, Editorsin edellisen albumin sekoitettua pakkaa, oli vaikea sanoa ennakkoon, millainen yhtyeen neljäs albumi tulisi olemaan. Ainakin sen syntyminen edellytti kokoonpanomuutoksia: yhtyeen kitaristi Chris Urbanowitz jättäytyi pois, syynä ”erimielisyydet yhtyeen musiikin tulevasta linjasta”, ja tilalle tuli peräti kaksi uutta jäsentä. Tätä ja edellisen albumin irtiottoa silmällä pitäen Editorsilla oli mahdollisuus avata kokonaan uusi luku tarinassaan neljännen albuminsa myötä. Jacquire Kingin (Tom Waits, Kings of Leon) tuottama The Weight of Your Love edustaa tietyssä mielessä jonkinlaista yhdistelmää kahdesta edeltäjästään: se on yhtyeelle tyypillisesti vakava ja paikoitellen eeppisiin mittasuhteisiin kasvava albumi, mutta silti se jatkaa myös kolmosalbumin soundikokeiluja muistuttaen entistä enemmän vaikkapa Echo & The Bunnymenin ja varhaisemman U2:n touhuista. Ainakin se osoittaa, että Editors on pyrkinyt perustelemaan myös itselleen olemassaoloaan uudella vuosikymmenellä, vaikka sitten kurottamalla vuosikymmenten taakse.

Video ei ole enää saatavilla

Vuonna 2013 ovat ilmestyneet myös mm. Caveman – Caveman, Deerhunter – Monomania, The Men – New Moon, Unknown Mortal Orchestra – II.

Editors ja Band of Horses Ruisrockissa perjantaina 5.7.

Editors / Tom Smith 14.08.2010 Ankkarock, Korso.

Tom Smith / The Editors 14.8.2010 Ankkarock, Korso