A-Ha seuraa ABC:n ja New Orderin jalanjälkiä Nuorgamin Popklassikot-sarjan ykköseksi.

Nuorgamin päivittäin ilmestyvän Popklassikot-sarjan yhdeksäs osa on valmis. Nauti, kuuntele ja kommentoi!

Spotify-rajoituksista johtuen soittolistalta puuttuu The Flying Lizardsin Sex Machine, joka oli listan 29:s. Kappaleen videon voit katsoa tästä.

Vuoden 1984 Top 30 (no okei, Top 29)

1. A-Ha – Take on Me
2. Don Henley – The Boys of Summer
3. Talk Talk – It’s My Life
4. Van Halen – Jump
5. Prince – When Doves Cry
6. The Cars – Drive
7. Cocteau Twins – Lorelei
8. The Replacements – Unsatisfied
9. Echo & the Bunnymen – The Killing Moon
10. Bronski Beat – Smalltown Boy
11. Sade – Smooth Operator
12. Bruce Springsteen & The E Street Band – Dancing in the Dark
13. The Smiths – What Difference Does It Make?
14. Alphaville – Forever Young
15. The Chills – Pink Frost
16. Bryan Adams – Run to You
17. Modern Talking – You’re My Heart, You’re My Soul
18. U2 – The Unforgettable Fire
19. Corey Hart – Sunglasses at Night
20. Madonna – Material Girl
21. The Style Council – Shout to the Top
22. Dead or Alive – You Spin Me Round (Like a Record)
23. Nik Kershaw – The Riddle
24. The Jesus & Mary Chain – Upside Down
25. Killing Joke – Eighties
26. The Minutemen – Corona
27. Propaganda – Dr. Mabuse
28. Scritti Politti – Wood Beez (Pray Like Aretha Franklin)
29. The Fall – C.R.E.E.P.

Linkki soittolistaan tästä.

Echo & the Bunnymen.

Kun minulta tiedustellaan pophistorian veret hyytävintä kappaletta, tulee ensimmäisenä vastauksena mieleen Echo & the Bunnymenin The Killing Moon.

Fyysistä pahoinvointia allekirjoittaneelle aiheuttavat jo kappaleen ensimmäiset tahdit, jotka ponkaisevat eetteriin varoittamatta, äkkiväärinä ja pisteliään kuulaina, liidellen sitten lähes flamencomaisina omille teilleen kitaristin kylmänpuremien sormien lopulta jähmetyttyä amputaatiokuntoon.

Popkoukkujen ja ahdistuneen kitinän yhteennaittajina mestaroitunut Echo & the Bunnymen oli hionut frigidin atmosfäärin huippuunsa jo Porcupine-levyllään (1983). Albumi veti rajalinjan sille, miten koreilevaksi ja operettimaiseksi postpunkin voi parhaimmillaan raffinoida. Bunnymen sekoitti genrelle ominaisesta elokuvallisesta kaksivärisyydestä niin laajan likaisenvalkoisten sävyjen skaalan, että samalla yhtye ikään kuin mitätöi tulevaisuuden itseltään.

Vuotta myöhemmin seuranneelta Ocean Rain -albumilta puuttuu Porcupinen maanisuus. Tehokeinot ovat nyt liioitellumpia ja väkinäisempiä. Vispilärummut ja vaelteleva piano tuovat Killing Mooniin lynchiläistä savuisuutta; kömpelösti aseteltuja kliseitä vailla edeltäjänsä nerokasta sommitteluntajua.

Siitä huolimatta Killing Moon on bändin tuotannossa se kaikkein ahdistavin verenseisauttaja. Teksti on suoraviivaisuudessaan täynnä synkkää fatalismia, jota vain alleviivaa se, että pohjimmiltaan kappale on radiosoittoon räätälöityä melodraamaa. Echo & the Bunnymen palaa poplaulelman pariin ja samalla Ian McCulloch löytää sisäisen perusgoottinsa.

“So soon you’ll take me
Up in your arms
Too late to beg you or cancel it
Though I know it must be the killing time”

Maalailevan impressionismin tilalla on nyt raskas uhkaavuuden tuntu. Kappale antaa epäselvän vihjeen eroottisesta kohtaamisesta tai henkirikoksesta. McCulloch eläytyy siinä määrin kertojan rooliin, että hän todella tuntuu uskovan kohtalokkaan voimaballadinsa vääjäämättömästi etenevään draamankaareen.

Laulaja karsi sanoituksesta itselleen aiemmin tavanomaiset surrealismit ja tuntuu olevan niin tosissaan, että Robert Smithiäkin hirvittäisi. Kuutamo, valtameri ja lemmenkuolo. Kyllä, aina kappaleen soidessa tunnen selkäpiissäni lovecraftilaista kauhunvärinää.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

Nuorgam on tunnetusti poiminut kaikki tässä sarjassa esitellyt kappaleet Richard Kellyn sukupolviklassikosta Donnie Darko. Elokuvassa Killing Moonista kuullaan maxisingleltä löytyvä pidempi versio.

Video ei ole enää saatavilla