Doug Paisley näyttää mallia, kuinka lavastetaan kestopainajaisia aiheuttava promokuva.

Kevättalvella toisen täyspitkänsä Constant Companion (No Quarter) julkaissut kanadalainen laulaja-lauluntekijä Doug Paisley saapuu ensi viikonloppuna ensivisiitille maahamme.

Nuoressa tekijässä on Townes van Zandtin syvyyttä ja James Taylorin makeutta. Mistään kevyen luokan lahjakkuudesta ei ole tosiaan kyse, ja siitä ovat todisteina evyllä vierailevat Leslie Feist ja The Bandin Garth Hudson.

Ihan tyhjästä mies ei ole ponnistanut, sillä takana on kymmenen vuoden ura Chuck Erlichmannin kanssa nimellä Russian Literature, ja onpahan miehillä bluegrassin kenties kuuluisinta veljesduoa The Stanley Brothersia kunniottava tribuuttiduo Stanley Brothers: A Loving Tribute.

Paisley on aiemmin kiertänyt Bonnie Prince Billyn kanssa nimellä Dark Hand and the Lamplight, johon kuului myös kuvataiteilija Shary Boyle, joka heijasti kuvia Paisleyn taustalle.

Paisley vastasi Nuorgamin kysymyksiin meilitse kiertuekiireiden keskeltä.
Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?

“Happy Birthday.”

Video ei ole enää saatavilla

Mariah Carey sings Happy Birthday for Muhammad Ali

Mitä kappaletta toivot todennäköisimmin dj:ltä silloin, kun olet todella, todella humalassa?

”Against All Odds.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä yhtye tai artisti tekee tällä hetkellä maailman tärkeintä musiikkia?

”Ne jotka juuri tällä hetkellä lintsaavat koulusta treenatakseen kellareissa. ”

Kuka on suosikkibeatlesi?

”Ringo Starr – kuten minäkin, hän oli suuri Beatlesin fani.”

Kenen muusikon kuolema on viimeksi koskettanut sinua syvästi?

”Amy Winehousen.”

Minkä laulun kuullessasi tunnet aina olosi nostalgiseksi?

”John Lennonin Love.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä mieltä olet Auto-Tunesta?

”Se on tämän sukupolven wah-wah.”

Video ei ole enää saatavilla

Kenen laulajan ääni saa selkäpiissäsi soimaan hyyn?

“George Jonesin.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on suosikkisäkeesi popmusiikissa?

’Everybody’s looking for a way to say something nobody’s said
but that’s hard to do”

Video ei ole enää saatavilla

Kenny Rogers – Love Lifted Me

Mitä klassista poplaulua et ole koskaan oikein ymmärtänyt?

”Rainy Day Woman 12&35.”

Ketkä soittaisivat unelmakvartetissasi? Kuka toimisi tuottajana?

”Edesmennyt isoäitini – piano, John Duffey – laulu ja mandoliini, Bob Dylan – soolokitara, Carlton Barrett – rummut.”

Jos löydät itsesi karaokebaarista, minkä kappaleen todennäköisimmin laulat?

“Let’s Stay Togetherin.”

Video ei ole enää saatavilla

Al Green – Let’s Stay Together

Mit ä yhtyettä tai artistia todennäköisimmin suosittelet uudelle tuttavuudelle?

”Haciendaa.”

Video ei ole enää saatavilla

Hacienda – She’s Got a Hold on Me

Mikä on parasta metallimusiikkia ja miksi?

”Cruise.”

Oletko koskaan valehdellut musiikkimaustasi vaikuttaaksesi coolimmalta kuin oletkaan?

”No nyt olen.”

Mikä on ensimmäinen poplaulu, josta muistat pitäneesi?

“Against All Odds.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on yleisin syy sille, ettet pidä jostain tietystä kappaleesta?

”Huono sanoitus.”

Kuinka hyvin tunnet suomalaista musiikkia?

”Todella upea Fonalin katalogi on minun ikkunani suomalaiseen musiikkiin, ja pidän kuulemastani kovasti.”

Jim Morrison – nero vai pölvästi?

”Käännekohta Val Kilmerin uralla.”

Video ei ole enää saatavilla

Doug Paisley – At the End of the Day

Doug Paisley Turun Dynamossa 10.9.2011, liput 10/8€

71 Elektropunkyhtye Ima Robotin ja indiefolk-kollektiivi Edward Sharpe & the Magnetic Zerosin laulajan Alexander Ebertin sooloesikoinen on leikkisä kokoelma viiden viime vuosikymmenen parasta popmusiikkia. Ilmavasti tuotetulla ja sävellyksiltään luontevan iloisella albumilla lainaillaan milloin folkia, milloin ranskalaista chansonia, mylvitään milloin vereslihaisia soulballadeja, milloin haudanvakavia johnnycashismeja. Omaleimaisillaan Ebert (joka varmasti kokee Devendra Banhartin sukulaissielukseen) on gainsbourgmaisesti keinahtelevassa Truthissa. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Alexander – Truth

Blancmange: Blanc Burn
Proper

76 Aika kulkee sykleissä: kun pysähdyt riittävän pitkäksi aikaa, ne, jotka kulkivat edelläsi, ilmestyvät selkäsi taakse. Jos Blancmangesta voi mitään päätellä, kestää yksi sykli neljännesvuosisadan. Brittiläinen konepopin kulttinimi julkaisi kolmannen levynsä vuonna 1985 ja on nyt julkaistulla neljännellä albumillaan ehtinyt vuoteen 1988. Blanc Burnin pulputtavat ja surisevat soundit ja elektroniset tuutulaulut ovat kuin priimakauden Orbitalia tai Underworldia. Melodioiltaan ja rakenteiltaan yhtyeen kappaleet ovat kuitenkin puhdasta, joskin ilahduttavan viistoa popmusiikkia. Blanc Burnin yllä leijuukin Sparksin, Momusin ja Luke Hainesin kaltaisten eksentrikkojen pistävä katku. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Blancmange – Drive Me

bob hund: Det överexponerade gömstället

60Det överexponerade gömstället on bob hundin toinen levy pitkän hiljaiselon jälkeen. Valitettavasti se on edeltäjänsä tavoin epätasainen julkaisu, jolla yhtye hylkää sähäkät ja hurmaavasti kitaroidut rallinsa. Kosketinvoittoinen äänimaailma on kepeänäkin kolkk,o ja monotoniset bassolinjat kuljettavat lähelle krautrockia. Muutamat täsmäiskut, kuten avausraita bob hund 2020 sekä uudella aallolla ratsastava Stumfilm, osoittavat nykyisenkin ilmaisun pukevan skoonelaisten absurdismia. Niiden kylkiäisinä on kuitenkin monta hankalasti sulavaa äänikollaasia, jotka kavaltavat yhtyeen uudistumishalun perustuvan avarakatseisuuden ohella kärsimättömyyteen. Levyn kansi kiteyttää sisällön. Valkoisen kotelon päälle liimatussa Post-it-lapussa graafikko pahoittelee ideoiden puutetta. Sopivassa mielentilassa toteutus tuntuu rohkealta, nerokkaaltakin, mutta vähintään yhtä usein ratkaisun tajuaa jo alkujaan väljähtyneeksi. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

bob hund – Stumfilm (Helsingin Tavastialla 28.3.2011)

Malachai: Return to the Ugly Side
Domino

73 Oletko koskaan miettinyt, miltä Massive Attack mahtaisi kuulostaa, jos Mark Lanegan ja The Roots -rumpali ?uestlove olisivat liittyneet kollektiiviin 1990-luvun alkupuolella? Bristolista – mistäpä muualtakaan – peräisin oleva Malachai-duo antaa kysymykseen vastauksen. Monster ryskyy uhkaavasti kuin Mezzaninen tai U.N.K.L.E:n Psyence Fictionin millenniaaliset painajaiset reilun kymmenen vuoden takaa. Vielä parempi on likaisen funky singlekappale Let ’Em Fall. Malachai hallitsee hommansa, vaikkei soulin ja kevytpsykedelian parissa seikkaillessaan harha-askeleilta vältykään. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Malachai – Let ’Em Fall

Doug Paisley: Constant Companion
No Quarter

95 Kanadalaisen ruutupaita & parta -folkkarin toinen albumi on täysosuma. Mukavan pehmeä 1970-lukulainen folk soljuu rikkaana kuin liian makea maitokahvi lauantai-aamuna. Paisleyä on verrattu Townes van Zandtiin ja James Tayloriin, eikä syyttä: katkeraa kipua ja hippimäistä pehmeyttä on Paisleyllä tasamäärin. Vierailijoiden suhteenkin miehellä on hyvä maku. The Bandin Garth Hudsonin luomupsykedeeliset urut tuovat samaa ekstaattista iloa levyn avausraidalle kuin Neko Casen Fox Confessor Brings the Floodille, ja duetto Leslie Feistin kanssa on yksinkertaisesti vuoden kaunein kappale. Pienieleisen kaunista levyä voikin suositella niille harvoille, mutta ennakkoluulottomille ihmisille, jotka tietävät, että Nashville Skyline ja Self Portrait ovat Bob Dylanin, jos nyt eivät hienoimpia, niin ainakin nautittavimpia levyjä. (Jean Ramsay)