Kridlokk, kirjaston ystävä.

Memphis-soundia Suomi-otteella työstäneestä kappaleesta tuli kesän 2011 kovimpia hittejä, vaikkei siinä juuri aurinko paista.

”Yksinkertainen koodisääntö:
lainaan enkä palauta
Jos omistaja nappaa kiinni,
esitä kuollutta”

Utuisen uhkaavana eteenpäin lipuva äänimaisema, jossa baunssaavan basson rinnalla kulkee korkealta liplattava melodia ja matalalle miksattu aaeeiiiihhh-huudahdusten toistuma. Näistä aineksista rakentuu Dj Kriddlokkin toukokuussa 2011 julkaistun UG-Solo -levyn hitti Lainaan enkä palauta.

Jo vuosia kotimaisessa rap-skenessä vaikuttanut DJ Kriddlokk tarjosi biisillä juuri sitä, mitä aurinkoisena alkanut kesä 2011 kaipasi: painostavan kuumaa ja hien lailla ihmiseen tarttuvaa likaista soundia. Ei täkäläisiä kaupunkeja voi minään Memphiseinä pitää, mutta Lainaan enkä palauta oli täydellistä musiikkia puistoissa ja kulmilla notkumiseen.

Löysän rytmin ja vielä löysemmän flown yhdistelmä sai jopa ne, joille gangstarap ei ole sydämen asia, nyökyttelemään päätään sekä fiilistelemään Kridlokkin ja Eevil Stöön jossain huumorin ja huuruisen mafiafiktion välimaastossa liikkuvia sanoituksia. Ja hyvä, että sai, sillä jos kappaleesta ei olisi tullut hitti muutamilla radiokanavilla ja jos sitä ei olisi kuullut kesäisissä puistoissa, ei se ehkä koskaan olisi saavuttanut niin laajaa suosiota kuin lopulta teki.

Kappaleen ansiota oli pitkälti myös se, että erinomainen UG-Solo nousi jopa Suomen virallisella listalla sijalle 23 ja DJ Kridlokkia vietiin keikoille ympäri maan. Tätä voi pitää aikamoisena saavutuksena, kun muistaa, että kyseessä on suomenkielistä gangstaräppiä rosoisilla soundeilla puskeva, aikaisemmin lähinnä alan harrastajien tuntema artisti.

”Parinsadan pikavippi,
ja sen jälkeen liittymä kiinni
Täydellinen suunnitelma,
Kridlokk ei voi jäädä kiinni”

Suomi ei ole Sisilia, Memphis tai Chicago, joten täällä gangstarapin vääntäminen on äkkiä itseään vastaan kääntyvä, tahattoman koomiseksi yltyvä uravalinta. DJ Kridlokk ja Eevil Stöö ovat kuitenkin onnistuneet tässä kappaleessa tiivistämään suomalainen konnan luonteen arjen rajamailla kulkevaksi tarinaksi, jossa osataan myös liioitella alan parhaiden perinteiden mukaan. Lyyrisesti tarinaa juoksutetaan kaljan lähikaupasta nyysimisestä röökin pummaamisen kautta pisteeseen, jossa sankareillamme on porttikielto jopa keskiajalle.

Vuosi 2011 oli hyvä vuosi kotimaisessa hiphopissa, mutta Lainaan enkä palauta ja sitä ympäröinyt albumikokonaisuus olivat siinä mielessä poikkeuksellia teoksia, että ne laajensivat kotimaisen yleisön käsityksiä täkäläisen rap-musiikin kentästä. Lisäksi kappale antoi meille nimeään mukailevan kertosäehokemansa myötä tuhansia kertoja Kummeli-hokemia paremman fraasin, jolla voi selittää esimerkiksi kavereilta pummatut röökit ja kotiin unohtuneen matkakortin.

Video ei ole enää saatavilla

SAMAAN AIKAAN MAAILMALLA

25. tammikuuta 2011 − Hallituksenvastaiset mielenosoitukset alkoivat Egyptissä. Hallitus julisti ulkonaliikkumiskiellon ja rajoitti internet- ja matkapuhelinyhteyksiä.

Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 173 Glen Campbell – A Better Place

A Better Place kertoo menneisyyden aaveista, katumuksesta, pelastuksesta ja tuonpuoleisesta. Campbellin ylvään massiivisesti lipuvia klassikkoja muistuttavasta kappaleesta tulee entistä koskettavampi, kun tietää, kuinka läheltä sen teksti liippaa Alzheimerin tautiin sairastuneen kantrilegendan elämää. Tämä mies on elänyt ja rakastanut. Joskus sillä on hintansa. (Kimmo Vanhatalo)

Video ei ole enää saatavilla

# 172 Purity Ring – Ungirthed

Go, Canada, go! Corin Roddick työsti ny-ny-nykivät syntsahoppaavat pohjat Montrealissa. Megan James lauloi heleän viettelevästi Halifaxissa. Yhdessä he tekivät kaunista musiikkia, joka viipyy lautasella kymmentä sekuntia vaille kolme minuuttia ja mielessä pidempään. Unipoppia? Kyllä kai, mutta kavala rytmitys ja nasakat melodiakoukut pitävät silmät ymmyrkäisinä. (Harri Palomäki)

Video ei ole enää saatavilla

# 171 Jane’s Addiction – End to the Lies

Muhevan dubahtavasti bassoriffillä starttaava kipale on kierossa yksinkertaisuudessaan perin kiehtova. Sen säväyttävä säe on niin mainio, että biisin nimeä hokeva kertsi jopa latistaa kappaleen tunnelmaa. Kuitenkin erinomaisella bassosoinnutuksella ja sitä oivasti tukevalla kitaraleijutuksella levitoiva kappale on tunnelmaltaan riemastuttava. Sanomakin on naseva. (Kimmo K. Koskinen)

Video ei ole enää saatavilla

# 170 Swedish House Mafia – Save the World

Upea melankolinen biisi vahvoilla melodioilla, joka toimisi millä tahansa tyylillä tuotettuna, ja koira-aiheinen video. Mitä muuta voisi toivoa? Tietenkään ei ole haitaksi, että tuotanto on Swedish House Mafian tyyliin ihastuttavan modernisti säkenöivä yhdistelmä ajatonta kone-estetiikkaa ja vuotta 2011. Käpälät ilmassa viimeistään huikean loppunostatuksen voimin! (Tommi Forsström)

Video ei ole enää saatavilla

# 169 Magazine – The Burden of a Song

Postpunk ei ole kuollut – itse asiassa se tuoksuu vallan tuoreelta. Lajityypin jättiläinen ainakin kykeni pudistelemaan neljännesvuosisadan tomut tamineistaan ryhtymättä dubstepiin. Magazine rakentuu yhä funkbetonisesta sokkelista, piikikkäästä kitaroinnista ja tivoliuruista. Katolla keikkuu Howard Devoto, tuo lyyrikkojen lyyrikko ja pirullinen seremoniamestari. (Harri Palomäki)

Video ei ole enää saatavilla

# 168 DJ Kridlokk – Lainaan enkä palauta

Suomiräpin monista mytologioista Kridlokkin, Stöön, Herkon, Supertuottaja Koksu K:n ja muiden ympärillä pyörivä on kokonaisuutena paras. Tarinoiden ja musiikin yhdistelmä on aivan omaa luokkaansa. Tämä todella carpentermaisen pahaenteiseltä kuulostava kappale käsittelee lähinnä bissen, karkin ja sipsien pöllimistä. Se tuntuu tätä kuunnellessa älyttömän tärkeältä. (Arttu Tolonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 167 Katy B – Movement

Brittien klubimusiikin rehevästä perinnöstä ammentavan Katy B:n esikoisalbumi lukeutui vuoden tyylipuhtaimpiin suorituksiin. Movement on vain yksi hieno biisi albumilla, joka on niin täynnä hienoja biisejä, että siltä on vaikea valita yhtä ylitse muiden. Musiikkia voi suositella kaikille, joilla on ikävä sellaista fiksua tanssimusaa, josta Roisin Murphy tunnetaan. (Santtu Reinikainen)

Video ei ole enää saatavilla

# 166 Active Child – Hanging On

Losangelesilainen Pat Grossi kumosi kaikki todennäköisyyden lait ja sai new agen kuulostamaan hyvältä idealta. Tapa, jolla 28-vuotias poikakuorolainen yhdistelee elektroa ja modernia kuoromusiikkia, teki vaikutuksen erityisesti kappaleella Hanging On, jonka kultapisaroina kimaltelevat harpunhelähdykset raottavat verhoa maailmaan, jota hallitsee Enya – ikuisesti. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

# 165 Grouper – Come Softly

Vuoden kaunein juuri ja juuri olemassa ja hereillä oleva popkappale muuttaa minkä tahansa mielialan melankoliaksi, jonka ei toivoisi loppuvan. Hälyutuun ja monofoniaan aina tiukasti verhoutunut Grouper (Liz Harris) ei ole koskaan ennen ollut näin intiimi ja altis. Jos Laura Palmerin ruumista ei olisi koskaan löydetty, Come Softly olisi ollut Twin Peaksin tunnari. (Tapio Reinekoski)

Video ei ole enää saatavilla

# 164 Patrick Wolf – Together

Riikinkukko-Wolf ampui yhdellä laukauksella napakympin tauluun, jonka pienemmille pisteille Hurts sarjatulitti kymmenen kertaa pitkin esikoisalbumiaan. Diskojousilla ja oopperalaululla kuorrutettu Together on menevä, raikas ja viileä pophitti sortumatta lainkaan teennäiseen muovisuuteen. Together suorastaan huokuu lämpöä. Yksin olet hyvä, yhdessä olemme parempia. (Markus Hilden)

Video ei ole enää saatavilla

# 163 Dirty Beaches – Lone Runner

Alex Zhang Hungtain Dirty Beaches oli vuoden yllättäjä. Mies, kitara ja looppipedaali saavat aikaan rujoa jälkeä, ja Hungtain projektia on väsymykseen asti kuvailtu lähtökohdiltaan elokuvamaiseksi. Välillä käytetyt tyylikeinot ovatkin pahinta b-leffakrääsää, mutta meno on niin intensiivistä, että Badlands-levy ja Lone Runner -single eivät jää pölyttymään hyllyssä. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

# 162 The Black Lips – Time

Black Lipsin garage-ronteilta oli oikea neronleimaus palkata Arabia Mountain -levynsä tuottajaksi retrosoundeihin erikoistunut kultasormi Mark Ronson. Hienon albumin loppupuoliskolle piilotetun Timen leppoisasti rullaava folkrock tuo lempeän, mutta sähköisen tuulahduksen 1960-luvun puolivälin Amerikan länsirannikolta. Tästä ei enää retrorokkailu paremmaksi tule. (Kimmo Vanhatalo)

Video ei ole enää saatavilla

Sarja jatkuu huomenna.