Major Lazer katsoi dystooppisen tasangon yli ja huokaisi: Katso nyt minua, en kykene lainkaan uskomaan mitä ne ovat minulle tehneet.

Diplo on tehnyt tuottajana selväksi, että hänellä on suvereeni taito naittaa faveloiden hikinen paukutus pop-ystävällisiin koukkuihin ja leipoa tällä kaavalla massiivisia hittejä. Mutta miehestä on muuhunkin.

”Look at me
I just can’t believe
What they’ve done to me
We could never get free
I just wanna be”

Vuosi 2012 jää Diplon kirjoissa historiaan siitä, että silloin hän todisti osaavansa myös himmata.

Ensin helmikuussa julkaistiin Diplon tuottama, veretseisauttavan komea Climax, jonka tuotannollinen niukkuus nosti Usherin upean laulun ansaitsemalleen jalustalle.

Major Lazerin kakkoslevyltä ensimmäisenä maistiaiseksi nostettu Get Free ei ehkä ole samalla tavalla siirapissa uitettu kuin Climax, mutta äänimaisemaltaan se on vähintäänkin yhtä väljä. Sen jokainen elementti on tarkkaan harkittu ja rakkaudella paikoilleen asetettu.

Climaxin tavoin myös Get Freen pelkistetty tuotanto antaa roimasti tilaa lauluraidalle, jolla Dirty Projectorsin Amber Coffman kiekuu ja kujertaa tumman sensuellilla äänellään elämänsä suorituksen.

Get Freen tärkein anti on kuitenkin kertosäkeen laulumelodia. Se nappaa välittömästi pihteihinsä, eikä suostu jättämään kuulijaa rauhaan, vaikka korvakäytävän tunkisi täyteen hammastikkuja.

Näistä aineksista on tehty biisi, joka on helposti vuoden 2012 parhaimmistoa ja jo nyt lunastanut paikkansa 2000-luvun parhaan 111 biisin joukosta.

Harmi, että Free The Universe -levy on muuten varsin unohdettavaa sekoilua.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

Major Lazerilta ei äänestetty muita kappaleita. Niukasti listan ulkopuolelle jääneeltä Dirty Projectorsilta sen sijaan äänestettiin kappaleita Stillness Is the Move ja The Gun Has No Trigger.

David Longstreth – mies, joka vituttaa Joonas Kuismaa – yhtyeineen.

Nuorgamin levyjoulukalenterissa kirjoittajat suosittelevat kolmea vuonna 2012 ilmestynyttä täyspitkää sekä halutessaan yhtä ep:tä tai reissueta. Vuorossa Joonas Kuisma.

Dirty Projectors – Swing Lo Magellan

Vuosi 2012 oli minulle erityisesti ulkomaalaisen musiikin puolesta kädenlämpöinen. Vilpittömän hehkuttamisen arvoisia pitkäsoittoja oli vaikea keksiä. Vaikka Swing Lo Magellan on valintani vuoden levyksi, on suhteeni siihenkin kaksijakoinen ja ambivalentti. David Longstreth kykenemättömyys mihinkään yksinkertaiseen tai suoraviivaiseen vituttaa. Toisaalta koen nautintoa etääntyessäni miehen musiikista ja kamppaillessani saavuttaakseni kappaleiden punaiset langat. Oheinen avausraita Offspring Are Blank esittelee kokonaisuuden pääelementit: laiskan käsienläpsyttelyn, A-osan kertakaikkisen kempon laulumelodian ja lopulta kertosäkeen puhdistavan orgastisen sähkökitaran.

Video ei ole enää saatavilla

Ariel Pink’s Haunted Graffiti – Mature Themes

Alkuun Mature Themes tuntui pettymykseltä. Missä olivat edeltävältä Before Today -albumilta tutut Round and Roundin kaltaiset hetilämpimät hitit? Mitä oli tämä eltaantuneelta spermalta kuulostavan Kinski Assassin -avaajan narsistinen synavenkoilu? Levyn pariin oli kuitenkin palattava uudelleen, kun herra Pink alkoi syksyllä hölistä lehdistössä panemisesta, beta-urosten vallankumouksesta ja monogamian luonnottomuudesta. Muun muassa The Quietuksen Joe Kennedy pahoitti mielensä. Tämä kaikki oli hyvin huvittavaa ja paljasti Mature Themesin musiikin pohjimmiltaan juuri niin flipanneeksi ja härskiksi kuin miltä se kuulostaakin. Lopulta levyn nimikkobiisi, Symphony Of The Nymph ja Baby päätyivät vuoden suosikkikappaleitteni joukkoon.

Video ei ole enää saatavilla

David Byrne & St. Vincent – Love This Giant

Love This Giant ei lopulta ole suunnattoman onnistunut tai kestävä levy. Kiinnostava se kuitenkin on. Kahden eri aikakauden vaihtoehtostarat tekivät yhteistyötä sekä sukupolvien kuilun että kirjaimellisen etäisyyden yli. Marssibändille sävelletyt kappaleet nimittäin kirjoitettiin sähköpostin välityksellä. Popmusiikkia tehdään liian harvoin vaskipuhaltimille, joskin tällä levyllä ratkaisu muuttuu jatkuvan toisteisuutensa vuoksi hauskasta tehokeinosta kyllästyttäväksi loppua kohden. Love This Giant on kuitenkin oivallinen krapularyyppy niille kaltaisilleni, jotka eivät ole vieläkään päässeet yli St. Vincentin keikasta kesän Flow-festivaaleilla ja joiden sydämessä on erityinen paikka Talking Headsiä varten.

Video ei ole enää saatavilla

Dirty Projectors, parhaimmillaan juuri sellaista kuin vuoden 2012 parhaan popmusiikin kuvittelisikin olevan.

Vaikeasti lähestyttävä newyorkilaisyhtye virittäytyy uudella albumilla populaarimpaan suuntaan vaihtelevin tuloksin.

Koukku, jolle Swing Lo Magellanin kolmas raita Gun Has No Trigger perustuu, ei ole koukku laisinkaan. David Longstreth maalaa dramaattisia ja polveilevia kuvaelmia, jotka lopussa huipentuvat ”aseeseen vailla liipaisinta”. Laukeamista ei koskaan tapahdu. Laulu jää pystyyn. Kuin tätä puuttuvan palasen estetiikkaansa alleviivaten Dirty Projectors -yhtyeen johtohahmo on käännättänyt kappaleen myös akkadin kielelle. Nykykuulijalle tuloksena on symbolisoppaa, mutta Longstrethille tämä on tapa piilottaa vaivalla luotu teos ja esitellä pelkkä tyhjä seinä.

Pitäisikö moisesta yllättyä sen valossa, mitä tiedämme Longstrethista? Yalensa kesken jättänyt musiikinopiskelija, syntynyt Connecticutissa 1981, karismaattinen ja sanavalmis kriitikoiden lempilapsi, jonka tyylikeinoissa kuuluvat intohimo afrikkalaiseen kansanmusiikkiin sekä äärimmäisen kokeellisiin ja vaihtoehtoisiin esitystapoihin – Swing Lo Magellanin perusteella nyt myös viehtymys täydellisiin popmelodioihin.

Niin, tässä vaiheessa olemme kaikki jo hieman kateellisia Longstrethille ja haluaisimme mieluusti olla hänen saappaissaan sen sijaan, että kuumeisesti yritämme löytää sitä kolmatta sointua Landolan syövereistä ikuisen opiskelijaboksin toivottomassa nurkassa.

Swing Lo Magellanilla vaikuttavaa on juuri tapa, jolla Ivy Leaguen dropout saa kuulijan toviksi vaikuttumaan neroudestaan. Hetken ajan albumi luo tunteen siitä, että juuri tältä kaiken nykymusiikin pitäisi täydellisessä maailmassa kuulostaa: innovatiiviselta ja hullunraikkaalta. Parin ensimmäisen kappaleen ajan Swing Lo Magellan kuulostaa vuoden 2012 parhaalta popalbumilta, sillä yhtye tempoo niin moniin musiikillisiin suuntiin, että sen johtohahmon orkestroiman vaikutepaletin laajuus lumoaa ensyklopedisuudellaan.

Avausraita Offspring Are Blank alkaa monotonisesti läimähtelevällä samplella, jonka voisi nähdä viittauksena afroamerikkalaiseen work song -perinteeseen. Mukana kulkee taustaharmonia, joka risteilee aavemaisesti jossain Lähi-idän ja amerikkalaisen fuusiojazzin välimaastossa, kunnes kappale räjähtää reaganilaiseen hardrock-kitarointiin ja Longstrethin vivahteikas ääni muuttuu kuristavaksi glam-kiekumiseksi.

Vastaavaa kykyä äkillisiin transformaatioihin kuullaan halki levyn. Koko musiikillinen historiantunti tuntuu tapahtuvan hetkessä ilman radikaaleja muutoksia kappaleen muotokielessä, joka tuntuu jo valmiiksi sisältävän kaikki tarvittavat arkistonäytteet. Vanhan latteuden mukaisesti tulos vaikuttaa akateemiselta olematta kuitenkaan kuiva.

Parhaimmillaan Longstreth on liitutauluaan maanisesti pyyhkivä ja kerros kerrokselta täyttävä luennoitsija. Hänen yhtyeensä on joukko oppilaita, joilla on vaikeuksia pysyä mentorin karttakepin tahdissa. Historialliset periodit ja proverbit sekoittuvat toisiinsa heidän liimatessaan makaronista ja mehupilleistä kasaan vinksahtaneita diorama-kuvaelmia, joissa Paul Bunyan, Tom Joad, Paul Revere ja Kunta Kinte seikkailevat kaikki samoissa maisemissa. Longstreth astelee paikalle, pudistelee päätään ja sytyttää sekavat tekeleet tuleen puhaltaen niihin elämän liekin: kuolleella kielellä nuolenpääkirjoitetut palimpsestit roihahtavat nyt leimuaviksi kankaiksi.

Kun Swing Lo Magellanin vääntömomentti kuitenkin jo kolmannen raitansa jälkeen lopahtaa, on vaikutelma lannistava. Gun Has No Triggeriin mennessä Dirty Projectorsin uuteen soundiin kohdistuvat odotukset ovat jo ehtineet kasvaa liian massiivisiksi. Longstrethin (kautta albumin oivalliset) sanoitukset eivät riitä kannattelemaan kappaletta asetultuina laiskan hiphopbiitin päälle. Tuotanto on listaystävällisen kohteliaalla tavalla vinksahtanutta – kuin mainettaan tylsemmän Gnarls Barkley -duon tekemisissä aikoinaan. Samaa sinisilmäisesti soulahtavaa r’n’b-soundia kuullaan useaan otteeseen läpi albumin.

Gun Has No Trigger osoittaa, että innovaatioiden loppuessa kesken albumin sinänsä hienoihin popkappaleisiin jää koristeluksi ainoastaan väkinäisiä kikkailuja. Pienenä pophuijauksena tuo kliimaksia vailla oleva raita toimisikin ensimmäisen neljänneksen hengähdystaukona, mutta sama kaava alkaa toistua suurimmassa osassa sen perässä tulevissa kappaleissa. Taitavia sävellyksiä marssitetaan kuulijan eteen, milloin memphisläisenä kantrina, milloin hieman karibialaisessa helmiäissävyissä kimaltavana maailmanmusiikkina tai Just From Chevronissa kuultavana vetoavana folk-herkistelynä. Kaikessa soi samalla kuitenkin Longstrethin pakonomaiseksi muuttunut halu tehdä asioista mutkikkaampia kuin ne ovat.

Levyn loppupuolelta erityisen maininnan ansaitsee ainoastaan Maybe That Was It, joka alkaa upean tuskaisella, levottomasti verkkaisien symbaalien päällä valittavalla kuolinkouristussähkökitaralla, jossa on epätoivoa kuin Jefferson Airplanen ja Country Joe & and the Fishin vainoharhaisimmissa psykedeliabiiseissä konsanaan. Muotokieli ja tuotanto mumisevine kuiskauksineen ovat lähes identtiset esikuviin, joita Projectorsin tavoin inspiroi aikanaan amerikkalaisen juurimusiikin melankolia. Yllättävämpää on aiemmin albumilla häirinnyt soulahtavuus, joka ujutetaan mukaan jollain oudolla tavalla kokonaisuuteen luontevasti lomittuvana elementtinä. 1960-luvun Frisco-bändejä osuvampi vertailukohta olisikin vahvasti jazzperinteeseen ankkuroituneissa suomalaisissa 1970-luvun progeyhtyeissä.

Jo pelkkä katseen luominen Dirty Projectorsin aiempiin projekteihin osoittaa, ettei yhtyettä koskaan ole voinut moittia kokeellisuuden puutteesta. Eri asia on, kuinka mielenkiintoisia tuloksia kokeellisuus on tuottanut. Kuvaan sopii, että kaikista mahdollisista yhteistyökumppaneista bändin edellinen tuotos levytettiin juuri Björkin kanssa. Molemmat tekijät ovat läpi uransa olleet postmodernikkoja sanan monissa määritelmissä: genrejen raja-aitoja kaatavien, äärimmäisen kompleksien kudelmien rakentajina, tai kuten Homer Simpson kerran osuvammin totesi: ”Weird for the sake of weird”.

81 Swing Lo Magellanilla älypäinen sävellyksellinen luovuus toisaalta synnyttää todella villejä kuvaelmia, toisaalta taas paljastuu usein häslääväksi nikkaroinniksi, jolla jo valmiiksi vahvat kappaleet koetetaan vääntää oudommiksi ja raskauttaa harhauttavilla musiikkiantropologian reunaviitteillä.

Video ei ole enää saatavilla

David Longstrethin johtama newyorkilainen avantpopyhtye julkaisee vihdoin odotetun seuraajan vuoden 2009 ylistetylle Bitte Orcalle. Swing Lo Magellan -albumi ilmestyy 10. heinäkuuta. Levyjen välissä Dirty Projectors ehti väkertää Mount Wittenberg Orca -albumin Björkin kanssa.

Video ei ole enää saatavilla

Aesop Rock – Zero Dark Thirty

Tekevätkö Death Grips ja Odd Future jotain aidosti uutta? Vai vain sitä samaa kuin Aesop Rock ja muut vasemman laidan hiphopparit vuosituhannen vaihteessa? Ian Bavitzin kuudes albumi Skelethon ilmestyy 10. heinäkuuta.

Video ei ole enää saatavilla

Maroon 5 – Payphone

”Corporate rockin” mestareiden uudella singlellä vierailee Wiz Khalifa, ja sen ovat tuottaneet Benny Blanco ja Shellback. Kalifornialaisten neljäs albumi Overexposed ilmestyy 26. kesäkuuta.

Video ei ole enää saatavilla

Jalava – Sinä yönä

”Sinä yönä toisensa kohtasivat vanttera suomenhevonen, punainen 1970-luvun Dodge, näyttelijä Markus Järvenpää, muusikko Laura Moisio ja tunnelmallisessa ladossa viihdyttänyt Jalava-yhtye.” Sinkku ja Juha Laulumaan ohjaama video enteilevät tamperelaisen folkrockyhtyeen syyskuussa julkaistavaa esikoisalbumia.

Video ei ole enää saatavilla

Linkin Park – Burn It Down

Linkin Parkin viides albumi Living Things ilmestyy 26. kesäkuuta. Levyn ovat tuottaneet yhtyeen musiikillinen johtohahmo Mike Shinoda ja Rick Rubin. Merkitseekö Burn It Down paluuta juurille, kuten bändin on tulevaa albumiaan kuvaillut?

Video ei ole enää saatavilla