Karvaiset ja kiharaiset kuolonhaukat.

Death Hawks loi esikoisellaan onnistuneen synteesin. Se kaivoi kaanonin sammioista, vatkasi ja loi oman näköisensä metamorfoosin, luoden samalla melkoiset ennakko-olettamat tulevaisuuden luomisvoimalleen. Mitä bändi saa aikaan toisella albumillaan?

Tätä kirjoittaessani istun näppäimistöni takana mustaan kauluspaitaan pukeutuneena. Paitaan, jonka ainoan kuvituksen muodostavat pienenpienet valkoiset pääkallot. Valinta ei ole tietoinen, enkä liiemmälti usko intuitiivisiin astrologialta löyhkääviin etiäisiinkään. Miksi tämä on siis merkityksellistä? Kenties siksi, että nyt puhutaan Death Hawksista. Tuosta Teemu Markkulan ympärille kasautuneesta ryhmittymästä, jonka Death and Decay -esikoinen kaappasi syvän etelän synkeimmistä suonsilmäkkeistä kumpuavalla kalmankatkuisella bluestripillään lahkoonsa yhden jos toisenkin kotimaisen musiikkikriitikon, muusikoista ja vähänkään syvällisemmin rock-musiikkia harrastavista intoilijoista puhumattakaan.

Näin kävi itsellenikin, vaikka retrospektiivisesti tarkasteltuna voi aina kysyä, kuinka paljon tällaisissa ilmiöissä on kyse varkain syntyneeseen trolliin lankeamisesta – eräänlaisesta ”go with the flow” -asenteesta. Yhtye kun soi kuin reinkarnoitu Doors – niin, tai Black Sabbath, tai Captain Beefheart, tai Hawkwind, tai, tai, tai….

Kuitenkin juuri tästä Death and Decayssa oli kysymys. Sen kyvystä herättää meissä, kenties heikkoina hetkinämme sittenkin nostalgikoiksi tunnustautuvissa, tunne paluusta jonnekin mystifioituun ”wanhaan hyvään aikaan”. Ja silti: tuntua kaikista pastissiviittauksistaan huolimatta tuoreelta ja raikkaalta – sanalla sanoen originellilta. Sen kyvystä soida symbioottisesti itseensä imeneenä esikuviensa muotokielistä sanomaa, sen omailmeisekseen suodattaneena. Sen kyvystä olla samanaikaisesti orgaaninen ja huolellisesti sovitettu, dissonoiva ja melodiantajuinen; pöristä, rosoilla ja jumittaa, olla tästäkin huolimatta läsnä taiten. Samalla se tuli tahtomattaan asettaneeksi standardin – rajapyykin, joka pisti kysymään, oliko kaikki nyt tässä? Miten ylittää jo tehty, miten uudistua ja säilyttää silti identiteettinsä?

Näiden kysymysten piinaamana olin kieltämättä varautunut, polkaistessani – yhä kriittisesti erilaisiin transsendentteihin ennusmerkkeihin suhtautuvana – yhtyeen eponyymin ristimänimen osakseen saaneen kakkoslapsen käyntiin. Kakkoslapsen, joka avausraidan nimeämiskäytännöltään ei kaiketi olisi kohdallani voinut olla mikään muu kuin Night Children! Se nimen täytyi olla! Luonnollisesti! Makasinhan yhä alkuyön tuntien pimentämässä huoneessa omaa toista lastani nukuttaen.

Ja miten polkaisivatkaan yön lapsoset mieleni lentoon, todistaen – tai oikeammin julistaen – että tässä sitä nyt ollaan! Uudistuneina! Monipuolisina! Dynaamisina! Ja kuitenkin: omaa persoonallista identiteettiään hylkäämättöminä! Esikoisen doomahtava bluesjumitus taivutettuna uusiin muotoihin ja sfääreihin. Matkalla Black Sabbathista kohti Pink Floydia, Howlin Wolfista kohti Ennio Morriconea tai Piirpauketta, hylkäämättä silti ainuttakaan edeltäjistään. Ennemminkin tuoden jo hyväksi havaitun rinnalle uutta ja taivuttaen sitä itselleen sopiviin suunnikkaisiin ja tutkimattomiin avaruudellisiin ulottuvuuksiin. Kuin vahvisteeksi ja sideaineeksi avauksen julistukselleen, kuin todistaakseen uudistuneen olemassaolonsa lopullisen oikeutuksen, viheltäen pelin tämän jatkuvaksi seuraavaksi esitellyllä Cain Go Home (2. Session) -kortilla.

Death Hawks astui jo Death and Decayllä siihen samaan pakanalliseen jälkikuusikymmenlukulaiseen kehään, joiden johdannaisina nyky-yhtyeet Hexvesselin ja Jess And The Ancient Onen okkultistisista folk- ja rock-tunnelmoinneista Dark Buddha Risingin totaliteettiin olivat siinneet. Ensiksi mainitun tummanpuhuvan sävyllisyyden sisarpuoleksi voikin nostaa eittämättä kolmosraita Blind Daughter of Deathin, joka todistaa samalla viimein sen, miksi Hexvesselin Mat McNerney on maininnut Death Hawksin erääksi kiinnostavimmista suomalaisista psykedeliayhtyeistä.

Albumin musiikillisesti helpoimmin avautuvaa tarjontaa edustanee Grim-Eyed Goat, vaikka silläkin oma hetkensä psykedelian aallonharjalla kappaleen keskivaiheilla onkin. Nelosraidan tasoittelun jälkeen ohjautuu aavelaiva kuitenkin hiljalleen kohti astraalitunnelmointeja, koukaten Quiet Sunin hellän jumittelun ja Cain Go Homen ykkössession kautta kohti lopullista, yli yhdeksän minuuttista Black Acid -kliimaksia, joka nosti mielikuvieni syövereistä esiin jopa vanhan kunnon Gongin. Ei hassumpaa, ei todellakaan hassumpaa!

Filosofi Morris Weitz esitti aikanaan, ettei taidetta kaikista ponnisteluista huolimatta ole mahdollista määritellä käsitteellisesti. Se pakenee määrittelyjä, jääden lopulta avoimeksi käsiteesi. Death Hawks määritteli oman estetiikkansa Death & Decayllä, asetti sen kakkosalbumillaan uuteen tarkastelukulmaan ja jätti jälleen ilmoille saman kysymyksen kuin aiemminkin – voiko matkaa enää jatkaa ja jos voi, mihin suuntaan? Tämän avoimen kysymyksen vangiksi jäämme toistaiseksi, mutta nauttikaamme väliaika meille tarjoillusta kosmisesta epätietoisuudesta.

91 Toisella albumillaan Death Hawks kasvoi juuri siihen suuntaan, kuten olin toivonutkin. Se uskalsi irrottautua liiasta jumittelustaan, muttei silti hylännyt sielunsa syvintä olemusta.

Video ei ole enää saatavilla

Death Hawks / Tenho Mattila (vas.) sekä Teemu Markkula 18.04.2013 Klubi, Tampere.

Death Hawks ja Siinai suuntaavat sisäavaruuteen. Molemmat luottavat toistoon ja vahvoihin atmosfääreihin yleisöä fantastisille matkoilleen vokotellessaan. Molempiin orkestereihin on vaikuttanut 1970-luvun Saksan kosmische-alkuräjähdys. Death Hawks lisää kosmiseen soppaan boogieta, bluesia sekä psykedeelisen rockin tummempaa ja raskaampaa laitaa. Siinaihin taas ovat lisäksi vaikuttaneet monet krautrockin jälkeiset liikkeet, kuten ambient-musiikki, shoegaze ja ah-niin-eurooppalaiset syntetisaattorivelhot.

Karrikoiden ja epätarkasti voisi sanoa, että Saksan lisäksi Death Hawksin orientaatio on rapakon taakse ja Siinain taas Englantiin.

Death Hawks

Video ei ole enää saatavilla

Mikä se on?

Death Hawks kasattiin vuoden 2010 keväällä vain sovittamaan ja äänittämään laulaja Teemu Markkulan tekemiä kappaleita, mutta se muuttui nopeasti oikeaksi bändiksi. Orkesterin intensiiviset ja psykedeelisesti maalailevat sekä junnaavaan krautin ja boogien läpi syömät livekeikat synnyttivät tervettä hypeä Death Hawksin ympärille varsin aikaisessa vaiheessa. Bändi päätyi tamperelaisen GAEA Recordsin hellään huomaan.

Miksi se kiinnostaa?

Death Hawks on ajaton bändi. Sen viitteet, tai ainakin ne itsestään selvimmät, löytyvät erilaisista perinteistä bluesista psykedeeliseen musiikkiin, varhaiseen heavyyn ja krautrockiin, mutta soundia ei suurin surminkaan voi sanoa retroksi. Globaalissa undergroundissa on runsaudenpula samoja viitteitä viljelevistä bändeistä, mutta hyvin harva niistä pystyy nousemaan diggailunsa yläpuolelle ja tekemään historiasta omansa, kuten Primal Scream parhaimmillaan. Paperilla Death Hawks vaikuttaa uuvuttavan tutulta, mutta kuuntelukokemuksena se on jotain uutta. Ja Death Hawksilla on oikeasti biisejä.

Kautta linjan ylistävät arviot debyyttilevylle ja maine tajunnanräjäyttävänä livebändinä ovat lietsoneet kiinnostusta bändiin Suomen rajojen ulkopuolella. Kotimarkkinoilla Death Hawks saavutti oman tyylinsä saturaatiopisteen jotakuinkin heti.

Kokoonpano:

Teemu Markkula (laulu, kitara)
Tenho Mattila (kosketinsoittimet, saksofoni)
Miikka Heikkinen (rummut, perkussiot)
Riku Pirttiniemi (basso)

Julkaisut:

Death & Decay (GAEA Records, 2012)

Jos bändiä pitäisi kuvailla kolmella adjektiivilla, ne olisivat…
…tumma, juureva, kosminen.

Yhtyeen jäsenet ovat todennäköisesti kuunnelleet elämässään eniten…
…Neu!:n 2:sta ja Deep Purplen In Rockia päällekkäin.

Jos yhtye saisi hyvältä haltijalta yhden toiveen, se olisi todennäköisesti…
…mahdollisuus nähdä 1970-luvun Black Sabbath soittamassa 1960-luvun Howlin’ Wolfin taustabändinä düsseldorfilaisessa kapakassa.

Jos bändi pitäisi lähettää maailmankiertueella lämmittelemään tähtiesiintyjää…
…se olisi Queens of the Stone Age, jossa yhdistyvät samalla tavalla muusikkous, avaruus ja mystisyys. Lisäksi Death Hawks toisi iltaan bluesia.

Kahden vuoden päästä…
…Death Hawks on kysytty vieras kansainvälisillä vaihtoehtofestareilla ympäri Eurooppaa, Roadburnista Primaveraan, koska se vetoaa yhtä lailla erilaisiin raskaamman musiikin niche-faneihin kuin yleisempään indie-yleisöön. Matkoillaan bändi imee sisäänsä vaikutteita kaikkialta maailmasta, kuin hindulaisuus muiden jumalia, muokaten ne itsensä näköisiksi osana osmoosiprosessia.

Siinai

Video ei ole enää saatavilla

Mikä se on?

Siinai syntyi ilman ennakkoon määriteltyä agendaa vuonna 2009, avoimin mielin tapahtuneen yhdessä soittamisen tuloksena. Musiikki haki uomansa kuin vesi, ja sen vahvimmat vaikutteet löytyivät 1970-luvun Keski-Euroopasta, krautrockin junnauksen sekä eeppisten ja synteettisten äänimaisemien maailmasta. Levy-yhtiö Splendour Records löytyi Norjasta ja ensilevy julkaistiin ympäri maailman.

Miksi se kiinnostaa?

Siinain musiikki palkitsee kuuntelijan, joka jaksaa nähdä vaivaa. Sen voi nähdä marginaalisena, mutta oikeasti sen sisällä sykkii sydän, jonka tahdissa areenallinen ihmisiä voi vajota transsiin. Siinaista lähtee valtava, yhtenäinen ääni, jossa kukaan ei missään vaiheessa astu toisen varpaille. Keikoilla bändi tarjoaa parhaimmillaan ruumiista irtaantumisen tunteen.

Bändin debyyttilevy sai ylistäviä arvioita ja Moonfacen kanssa tehty kiertue kattoi laajalti Eurooppaa sekä Pohjois-Amerikkaa. Palaute on ollut haltioitunutta kautta linjan.

Kokoonpano:

Risto Joensuu (kitara)
Saku Kämäräinen (kosketinsoittimet)
Markus Joensuu (rummut)
Matti Ahopelto (basso)

Julkaisut:

Olympic Games (Splendour Records, 2011)
With Siinai: Heartbreaking Bravery (Jagjaguwar, 2012)

Jos bändiä pitäisi kuvailla kolmella adjektiivilla, ne olisivat…
…junnaava, synteettinen, mahtipontinen.

Yhtyeen jäsenet ovat todennäköisesti kuunnelleet elämässään eniten…
…Circlen Meroniaa, mutta he suhitelevat sen päälle syntetisaattorilla.

Jos yhtye saisi hyvältä haltijalta yhden toiveen, se olisi todennäköisesti…
…mahdollisuus päästä soittamaan Vangeliksen vuoden 1991 Eureka-keikalle Rotterdamiin, omalle proomulle maestron viereen.

Jos bändi pitäisi lähettää maailmankiertueella lämmittelemään tähtiesiintyjää…
…se olisi The National, koska kuten Moonface-kollaboraatio todistaa, Siinai on loistava yhteistyökumppani. Jossain vaiheessa kiertuetta The Nationalin kitaristi Bryce Dessner, joka soittaa kokeellisempaakin musiikkia esimerkiksi Bang On A Canin riveissä, tulisi varmasti soittamaan Siinain kanssa, mikä olisi alku uudelle hienolle projektille.

Kahden vuoden päästä…
…Siinai on julkaissut oman kakkoslevynsä, joka on saanut maailman indie-kansan polvilleen. Bändi virittelee yhteistyöprojektia Bryce Dessnerin ja Jóhann Jóhannssonin kanssa.

Eurosonic järjestetään Hollannin Groningenissa 9.–12.2013. Mukana on 19 suomalaisyhtyettä ja -artistia.

Pimeys on yksi neljästä Nuorgamin ja GAEAn torstaina järjestämässä Doris-illassa nähtävästä esiintyjästä.

Kuudennen kerran Tampereen turuilla ja toreilla järjestettävä Lost in Music käynnistyy keskiviikkona 17. lokakuuta. Nelipäiväisen showcase-festivaalin huipennus koetaan luonnollisesti torstaina Nuorgamin ja GAEA Booking & Recordsin järjestemässä illassa, jonka aikana Doriksen lavalle nousevat Pimeys, Idiomatic ja Death Hawks sekä tietysti Nuorgam Dj’s.

Viihtyminen on mahdollista myös festivaalin muissa tapahtumissa, joihin pääset perehtymään sekä Lost in Musicin nettisivuilta löytyvien aikataulujen että alle kokoamamme soittolistan avulla. Sen kun painat play-nappulaa ja otat kompassin kouraan. Tampereella nähdään!

Huom! Olemme liittäneet iloksesi jutun loppuun 4 kuvaa Näsinneulasta!

Lost in Music 2012

1. Pimeys – Elämä kiinnostaa
2. Pariisin Kevät – Kesäyö
3. Jukka Ässä – Eläköön, amatöörit!
4. Stig – Vadelmasuklaa
5. Super Janne – Stadi on snadi
6. Karri-Koira – Kaikki tai ei mitään
7. Lenno – Streets
8. Alex Kunnari – Lifter
9. Noah Kin – My Name Is Noah Kin
10. Nicole Willis & The Soul Investigators – Keep Reachin’ Up
11. Death Hawks – How Dark Was the Land
12. Circle – Lääke
13. Kevin – Töölönlahti
14. Black Twig – Paper Aeroplane
15. Kiki Pau – Small Cuts
16. Idiomatic – You Are Not the Sun
17. French Films – When People Like You Filled the Heavens
18. Delay Trees – Uni15
19. Antero Lindgren – Louise (My Sweet)
20. All Will Be Quiet – Writing History
21. Revival Hymns – Spew
22. Varvara – Nicotine Stains
23. 15 Minutes Before The Dive – E.T.
24. Jurek – Ennen kuin me kadotaan
25. Sara – Rauhan aika
26. Neljä Ruusua – Katkera kuu
27. Mariska & Pahat Sudet – Liekki
28. Heli Kajo – Elämäsi suloisin virhe
29. Johanna Kurkela – Rakkauslaulu
30. Samuli Laiho – Sido mut suhun
31. Jalava – Sinä yönä
32. Eva & Manu – If Only
33. Mari Kalkun – Loomine
34. Bon Jouni – Please Don’t Fuck Me Up
35. Mirel Wagner – The Well
36. Timo Väänänen – Taikuri (Magician)
37. Jess and the Ancient Ones – Prayer for Death and Fire
38. Omnium Gatherum – New World Shadows
39. Bloodred Hourglass – Speed Superstar
40. Trelleborg – Gunbjorn (Birth of Skerriz)
41. Stam1na – Puolikas ihminen
42. Kumikameli – Cafe aulaitia ja latteuksia
43. Billy Talent – Viking Death March
44. Moron Police – Charlie’s Enormous Mouth
45. Lapko – River Venom
46. Murmansk – Sweet Trio
47. Pikku Kukka – Tyttö ja poika
48. Rubik – Sun’s Eyes
49. Kap Kap – Fullmooner
50. Don Johnson Big Band – Living The Life
51. Naturally 7 – Wall Of Sound
52. Kuningasidea – Valkoinen lippu
53. Tuomas Kauhanen – Miksi naiset rakastuu renttuihin?
54. Petri Nygård – Ryöstö
55. Eevil Stöö X Koksu Koo – Legacy (feat. Koksukoo & Dj Kridlokk)
56. Levon Zoltar – You Down With Obp
57. LCMDF – Cool And Bored
58. Iiris – Just Like an Ogre
59. Timi Lexikon – Moon kuu
60. Superscar – Neon Lights
61. Stockers! – Closer
62. TV Off – L.O.V.E.
63. Sansa – Low
64. Sturm und Drang – Molly The Murderer
65. Poets Of The Fall – The Lie Eternal
66. Doom Unit – Killing Time
67. Barbe-Q-Barbies – Love Machine
68. Death Letters – I Wish I Could Steal A Sunset
69. Wedding Crashers – Electric Butt
70. Koria Kitten Riot – The Wedding Waltz
71. The Flaming Sideburns – Black Moon
72. 22-Pistepirkko – UFO Girl
73. Barry Andrewsin Disko – Lampaita
74. Topi Saha – Se joka karkuun pääs
75. Kardemimmit – Tuonen tyttö

Kuuntele soittolista tästä.

Death Hawks / Tenho Mattila (vas.) sekä Teemu Markkula 30.03.2012 Täydellinen viikonloppu, Bar Hovi, Rauma.

Tänään Tampereen Aspinniemen Kesäsiirtolassa on vuorossa huikea 5 Minuutin festivaali. Pitkälti toistakymmentä eri artistia esittää kukin 5 minuutin mittaisen keikan, mukana Death Hawks ja lukematon määrä muita mahtavuuksia. Tapahtuma alkaa kello 17.

Death Hawks katsoo menneisyyteen – ja luo nykyisyyttä.

Esikoisalbuminsa julkaiseva yhtye esittelee meille, miten musiikillinen fantasiamaailma rakennetaan.

Hienoja yhtyeitä on periaatteessa kahdenlaisia. Mielivaltaisiksi esimerkeiksi kategorioista kelpaavat Beatles ja Kraftwerk. Ensin mainitut esittelevät hienouttaan kappaleen tai albumin mittaisina palasina ja mitä erilaisimmissa konteksteissa. Jälkimmäiset rakentavat fantasiamaailman ja jalostavat ja varioivat sitä kuin Tolkien omaansa.

Karkea jako ei estä Beatlesin tuotantoa olemasta tavallaan looginen kokonaisuus eikä lukemattomia Kraftwerk-biisejä olemasta omillaan toimivia klassikoita. Ymmärtänette, mitä tarkoitan.

Death Hawks seisoo tukevasti jälkimmäisellä maaperällä, ainakin nyt esikoisalbuminsa perusteella. Laulaja-kitaristi-biisintekijä-tuottaja Teemu Markkulan johtama yhtye rakentaa yhtenäistä äänimaisemaa, vaikka kykeneekin tarkastelemaan sitä monelta kantilta. Vaikka Death Hawksin kohdalla voisi pudotella nimiä – ja on pudoteltukin – bändi kuulostaa vaivatta itseltään. Sen musisoinnissa on tiettyä alkemiselle tasolle yltävää omanlaisuuttaan, jota ei voi eritellä. Ei sitä oikein voi selittääkään muulla kuin niinkin boheemis-romanttisella väitteellä, että Markkulalla on visio.

Koska tämä on levyarvostelu, haluatte tietää, miltä Markkulan visio sitten kuulostaa. Ei-musikaaalisena ihmisenä en viitsi vastata kysymykseen musiikin teoriaan kuuluvilla termeillä. Sellaisten amatöörimäisestä käytöstähän levykriitikoita on ripitettykin. Sen sijaan esitän kaksi vastausta, joista ensimmäinen on huonompi, koska vastoin yllä sanottua se yrittää hakea rinnastuksia muista yhtyeistä.

Minulle Death Hawks tuo ajoittain mieleen Jolly Jumpersin. Välillä se kuulostaa ihan konkreettisestikin sisarbändiltä: loputtomalle rakeilevalle särölle vedettyä laulua ja kitaroita, kohtalokasta kaikua, aavistus tai vähän enemmänkin Crazy Horsen soolo-osuuksia. Enemmän kyse on silti taiteen muodon ja merkitysten poikkeuksellisesta suhteesta.

Muoto on merkitys. Se, mitä yhtye haluaa sanoa, ei löydy purkamalla sen musiikki osatekijöihinsä. Toiminnan pointti on kokonaisuudessa; äänimaiseman, laulun ja soiton, sanoitusten ja melodiakulkujen, biisinnimien ja kansitaiteen muodostamassa helvetin isossa taustakankaassa, joka ei ole mikään 10 000 palan palapeli vaan kulissi, johon voi astua sisään ja tulla osaksi sitä.

Juuri tällaiseksi yhtyeeksi olen Jolly Jumpersinkin aina mieltänyt, samoin kuin vaikkapa Tindersticksin tai Liekin, joilla taas ei ole muuten juuri mitään tekemistä Death Hawksin kanssa.

Sitten runollisempi versio. Death & Decay kuulostaa vapaassa järjestyksessä muun muassa seuraavilta asioilta: viskipullon kanssa elävältä haudatulta Robert Johnsonilta, H.P. Lovecraftin vähemmän tunnetulta pienoisromaanilta Hulluuden Kalliovuorilla, kapinalta murmeleiden tyrannia vastaan, kohtuuttomiin mittasuhteisiin vääristyneeltä Lucky Lukelta, lapsuutesi pelottavimmalta tienristeykseltä, alkukesän illassa leijailevan hiekkapölyn kauneudelta, käsivarakuvalta Mansonin perheen murhista, liskojen yöltä, yksinäiseltä saarnaajalta, jonka lahko kuoli ruttoon.

Jos levyjä arvostellaan kriteerinä se, miten on kulloisissakin tavoitteissa onnistuttu, ei Death & Decay ole kovin kaukana täydellisyydestä. Bändin dynamiikka on huikea. En oikein ymmärrä monien arvostelujen krautrock-rinnastuksia, sillä käsittääkseni krautrock on monotonian hypnoottisuudella pelaavaa musiikkia, kun taas Death Hawks räjähtää ja purkaa intensiteetin juuri oikeissa kohdin – niissä, missä sitä ei ihan vielä osannut odottaa. Peruskaavaa rikotaan sen verran kuin pitääkin, ja sen rikkominenkin tuottaa aina toimivan lopputuloksen.

Oikeastaan juuri nämä hetket jäävät parhaiten mieleen: Shining vetää sitä krautia diskotatsilla kuin Black Audio, Death Has No Reprieve alkaa sen seurakuntansa hylkäämän pastorin kännisellä valituksella ja Peace Maker -päätösraita etenee kohtalokkaiden kitaraniskujen säestämästä taivaallisen kuoron introsta vallan helvetilliseen mekkalaan, kuten nuo rauhanneuvottelut yleensäkin.

Mutta koko levyn mitalta Death Hawks kirjoituttaa mielikuvituksella kertomuksia, piirrättää kädellä kuvia ja projisoi ne tuosta ikkunastani näkyvien Kinaporin kattojen ylle irvistelemään, hihittelemään ja karjumaan käsittämättömiä lauseita. Eihän tätä auditiivista koiruohoa voi olla rakastamatta.

87 Ei muuta kritiikkiä kuin ihmettely: mitä Death Hawks muka ajatteli seuraavaksi tehdä? Toisaalta, mitä sen väliä? Tämä levy on tässä nyt.

Video ei ole enää saatavilla

Death Hawks 11.02.2012 Valoa-festivaali, Artturi, Tampere.

Kuolemanhaukat. Teemu Markkula toisena vasemmalla.

Yhtyeeseen kuuluvat:

Laulaja-kitaristi Teemu Markkula, kosketinsoittaja-saksofonisti Tenho Mattila, rumpali-perkussionisti Miikka Heikkinen ja basisti Riku Pirttiniemi.

Perustettu:

Keväällä 2010. Kokoonpano muodostui aluksi Markkulan kirjoittamien kappaleiden sovittamista ja äänittämistä varten, mutta tiivistyi lopulta ihan oikeaksi yhtyeeksi, mistä kertoo Teemu Markkula -etuliitteen hiljattainen pudottaminen pois bändin nimen edestä. Death Hawks -nimi syntyi Tampereen Telakalla, Pintandwefall-lämmittelykeikan jälkimainingeissa. Kaikki yhtyeen jäsenet soittivat aikaisemmin progressiivisessa folkpsykedeliassa velloneessa Genzale-yhtyessä.

Julkaisut:

Ei vielä mitään. Soundcloudissa on kuultavana kaksi kappaletta. GAEA Records julkaisee Death Hawksin esikoisalbumin keväällä 2012. Genzalen julkaisemman omakustanteisen promoalbumin voi kuunnella ja ladata Soundcloudista. Markkulan toinen aktiivinen yhtye Colonization 337 on julkaissut yhden ep:n ja tekee parhaillaan esikoisalbumiaan. Soundcloudissa on kuunneltavissa kappaleet Violence ja Harvest Machine.

Todennäköisimmin Death Hawks…

…ei joudu tyytymään yhdessäkään levyarviossa alle neljän tähden arvosanaan. Juomapelien ystävät voivat bongailla arvioista sanoja blues, kraut, boogie, psykedelia ja viikset – ja juoda itsensä ankaraan humalatilaan.

Epätodennäköisimmin Death Hawks…

…saa ainuttakaan esikoisalbuminsa blues-kraut-boogie-psykedelia-viiksi-eepoksistaan kaupallisten radiokanavien voimasoittoon.

Levyhyllyssä Death Hawksin voi sijoittaa…

…niiden kyseenalaiselta enoltasi perimiesi hiirenkorville kauhtuneiden arvovinyylien joukkoon.

Miksi Death Hawks on hyvä…

…koska sen musiikki ei ole mistään kotoisin. Tarkoittaa: on ajatonta ja toismaailmallista, jostain faktan ja fiktion rajamailta.

Death Hawksin musiikki kolmella sanalla Teemu Markkulan kuvailemana:

”Vaarallinen, juureva, toismaailmainen.”

Mitä kappaletta toivot dj:ltä, kun olet hyvin, hyvin humalassa?

“Serge Gainsbourgin Sea, Sex and Sunia.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä albumia olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?

”Crosby, Stills, Nash & Youngin Déjà Vuta.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä yhtye tai artisti tekee tällä hetkellä maailman tärkeintä musiikkia? Miksi?

”Pop Levi. Vaikka Pop Levikin ammentaa vaikutteita musiikkiinsa 1960-, 1970- ja 1980-luvuilta, hänen tyylinsä ja ilmaisunsa on jotain uutta ja jännittävää.

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on suosikkisäkeesi pop-musiikissa?

”What is this that stands before me?”
(Black Sabbath – Black Sabbath)

Mihin artistiin vertaaminen imartelisi Teemu Markkulaa kaikkein eniten?

”David Bowieen tai Howlin’ Wolfiin.”

Mikä on suosikkiäänesi maailmassa?

”Ukkonen.”

Jos musiikkisi olisi maisema tai muu konkreettinen ympäristö, miltä se näyttäisi?

”Aukea lehtimetsä yöllä ja outoja valoja taivaalla.”

Mitkä kolme asiaa inspiroivat sinua eniten tällä hetkellä?

”Syksy, kylmyys ja toisen levyn suunnittelu.”

Mikä on ensimmäinen poplaulu, josta muistat pitäneesi?

”Juha Vainion Sellaista elämä on.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä klassista poplaulua et ole koskaan oikein ymmärtänyt?

”Nirvanan Smells Like Teen Spiritiä.”

Mikä on tyylikkään naamakarvoituksen salaisuus?

”Rohkeus, ylpeys ja muoto.”

Jos The Death Hawksia ei oteta huomioon, mikä on haukkojen top 3 kautta aikojen?

”Ronnie Hawkins & The Hawks, Alan Hawkshaw ja Hawkwind. Ja mainittakoon vielä Hudson Hawk -elokuva.”

Video ei ole enää saatavilla

Death Hawks keikalla:

1.12. Katriinamiesklubi, Kustaa Vaasa, Helsinki (duo)
26.12. O’Haras, Tampere (Teemu Markkula soolo)
14.1.2012 Telakka, Tampere

http://vimeo.com/31268564