Queens Of The Stone Agen luona voi käydä vieraisilla ja poistua kun huvittaa.

Hietaniemen rantaan keikalle saapuvan Queens Of The Stonea Agen uusin albumi, … Like Clockwork, on pullollaan vierailijoita. Tässä niistä viisi mielenkiintoisinta.

Josh Homme on joskus verrannut Queens Of The Stone Age -bändiään nuoreksi rakastajaksi, jota vierailijat voivat käydä panemassa silloin kun huvittaa ja poistua aktin jälkeen. Uusimman, …Like Clockwork -albumin, äänityssessioissa makuuhuoneen ovi kävi taajaan. Vällyihin ei pujahtanut mitä tahansa kokemattomia puskarunkkareita, vaan rutinoituneita panomiehiä. Vierailijalista koostuu suurista rocktähdistä ja ansioituneista taiteilijoista.

QOTSA:n laulaja, Josh Homme, on kuitenkin pitänyt äänitysstudiossa diktaattorin valtaa tiukasti hyppysissään. Hänelle on täysin yhdentekevää, kuinka isosta nimestä on kysymys: Hommea lukuunottamatta kaikki musiikilliset suoritukset on painettu tiiviisti taustalle palvelemaan kokonaiskuvaa ja Hommen hahmoa bändinsä kiistattomana keulakuvana. Myös bändin vakijäsenet ovat jatkuvassa kierrossa. …Like Clockworkin vierailijoita ei ole vaivauduttu edes nimeämään ainakaan cd-levyn kansiin.

Kuten arvata saattaa, ketään Queens Of The Stone Agen parhaista rakastajista on turha odottaa näkevänsä keskiviikkoisessa Helsingin-konsertissa, mutta heidän taidoistaan voi nauttia tämän artikkelin parissa.

#5 Dave Grohl

Fresh Pots!

Nirvanasta ja Foo Fightersista tuttu rumpali-kitaristi-lauluntekijä teki yhteistyötä Hommen kanssa jo Queens Of The Stone Agen vuoden 2002 hittilevyllä Songs For The Deaf. Miehet soittivat lisäksi yhdessä Led Zeppelin -basisti John Paul Jonesin kanssa superkokoonpanossa Them Crooked Vultures. …Like Clockworkilla Grohl takoo kannuja tunnistettavalla tyylillään yhteensä viidellä raidalla, kuten esimerkiksi My God Is The Sun -kappaleella.

Video ei ole enää saatavilla

#4 Nick Oliveri

No voin mä laulaakin

Nick Oliveri tekee …Like Clockworkilla yllätyspaluun Queens Of The Stone Agen pariin. Josh Homme potki aina Katzenjammer– ja Kyuss-ajoista asti mukana olleen basistinsa bändistä vuonna 2004. Hommen mukaan miehet ovat kuitenkin pysyneet ystävinä. Kuullessaan, että Dave Grohl on mukana uuden albumin äänitysprosessisa, Oliveri pyysi päästä mukaan basistina. Tämä ei Hommelle käynyt, mutta Oliveri sai laulaa taustat kahdelle raidalle, kuten If I Had A Tail -kappaleelle.

Video ei ole enää saatavilla

#3 Alex Turner

Bye, bye, black balloon, see you real soon.

Arctic Monkeys -nokkamies Alex Turnerin ja Josh Hommen yhteistyö alkoi vuonna 2009, kun Homme tuotti osittain bändin Humbug-albumin Kalifornian aavikoilla. …Like Clockworkille Turner tarjosi taustalaulun lisäksi myös sanoituksellista panostaan. Hän on osin vastuussa Kalopsian tekstistä.

Video ei ole enää saatavilla

#2 Jake Shears

Josh. Tämän äänityksen ajan olen vain sinun.

Scissors Sistersistä tunnetun laulajan, Jake Shearsin, keijumaista olemusta ei äkkiseltään yhdistäisi Hommen yltiömachoon yhtyeeseen. Shears on kuitenkin fanittanut Queens Of The Stone Agea jo pitkään. Kenties vielä yllättävämpää on se, että Homme on kertonut pitävänsä yhtälailla Scissors Sistersin musiikista. Shears laulaa …Like Clockworkin avaavalla Keep Your Eyes Peeled -biisillä.

Video ei ole enää saatavilla

#1 Sir Elton John

Elton John – oikea kuningatar.

Mitä helvettiä Sir Elton John tekee Queens Of The Stone Age -albumilla!? No soittaa pianoa ja laulaa taustoja Fairweather Friends -raidalla. Elton John päätyi mukaan Hommen projektiin yhteisen tuttavan, Jake Shearsin, välityksellä. John oli soittanut Hommelle puhelimella ja kertonut, että albumille on tulossa kaikkea muuta, paitsi itse kuningatar. Eltonistahan sellainen sitten saatiin. 66-vuotias legenda on kutsunut …Like Clockworkia maailman parhaaksi rock-albumiksi viimeiseen viiteen vuoteen – luultavasti siksi, että on sillä itse mukana.

Koska Fairweather Friendsiä ei löydy youtubesta, esitettäköön tässä Elton Johnin Crocodile Rock -tulkinta Muppet Showsta!

Video ei ole enää saatavilla

Queens of the Stone Age Rock the Beach -festivaalilla tänään 26.6.2013 kello 18.55.

Foo Fighters / Dave Grohl 15.6.2008 Provinssirock, Seinäjoki.

Dave Grohlin, tuon jopa ärsyttävyyteen asti mukavan kuvan itsestään antavan multi-instrumentalistin, sooloprojektista vuosikausia sitten oikeaksi yhtyeeksi pätevöitynyt Foo Fighters saa faneiltaankin kaksijakoisen vastaanoton.

Yhtäältä bändi tekee mestarillisella taidolla ensiluokkaisen riemullista voimapoppia, toisaalta se on liian suosittu ja kiva ollakseen elitistisen musafriikin mielikki.

Tämä vaikea ristiriita on roikkunut Foo Fightersin helmoissa jo pitkään, eikä tilannetta ole helpottanut, että yhtye on julkaissut useamman munattoman levyn.

Silti yhtyeeseen on jaksanut aina uskoa, sillä sinkkubiisithän Foo Fighters on aina osannut hoitaa kotiin. Mutta sitten kakkoslevyn The Colour and the Shape bändi ei ole riemastuttanut kokonaisuudessaan hyvällä levyllä.

Wasting Lightia edeltänyt Echoes, Silence, Patience and Grace tosin oli aikuisemmalla otteellaan askel toimivaan kokonaisuuden hallintaan ja samalla paras Foo-levy aikoihin.

Mutta miten on nyt, kun Nirvanan livekitaristi Pat Smear on palannut yhtyeeseen, levyn tuottajana on Nevermind-klassikon tuunannut Butch Vig, ja vierailijana häärii Nirvana-basisti Krist Novoselic? Ja räväkät ennakkomaistiaiset Rope ja erityisesti rähäkkä punk-rytyytys White Limo antavat odottaa ehtaa nuoruuden riehakkuutta?

Sitä levy ei ainakaan samalla intensiteetillä enempää tarjoa, oivaa avausbiisi Bridges Burningia lukuun ottamatta.

Jotakin tästä uudelleen löydetystä jätkämäisestä punk-asenteesta on silti tarttunut muihinkin kappaleisiin, ja esimerkiksi Dear Rosemaryn surumielistä pop-ilmaisua höystää mukavan jämäkkä ote ja meluisaksi äityvä kliimaksi. Joissakin kohdin täysin Foo Fighters -kappaleiden prototyypeiltä kuulostavien raitojen seassa seikkaillessa alkaa silti tuntua siltä, että tämä on kuultu jo moneen kertaan.

Toki yhtye hoitaa tonttinsa suvereenisti jopa velloessaan tavaramerkkisoundissaan. Vahvat melodiat, pehmeänäkin ilahduttavan räväkkä ja monipuolinen ilmaisu ja sopiva vaihtelu melankolian ja riemumielen välillä pitävät levyn turhanpäiväisimmilläänkin kelvollisella tasolla.

Erinomaiseksi Wasting Lightista ei ole, mutta muutama rehdisti riemastuttava kappale kannattelee hetkittäin latistuvaa kokonaisuutta selkeästi pinnalla.

Ja, kuten yleensä oikeasti hyvien levyjen tapauksessa, lisäkuunteluilla riviraidatkin alkavat vaikuttaa diggaamisen arvoisilta.

73 Alkuun lievältä pettymykseltä vaikuttava kokonaisuus kohoaa räväkän yleisotteen ja laiskimmillaankin vahvojen kappaleiden ansiosta Foo Fighters -tuotannossa mediaanin yläpuolelle.

Video ei ole enää saatavilla