Sarcofaguksen Kimmo irtaantumassa varjostaan.

Flow-festivaalilla nähdään tänäkin vuonna yllättäviä ja nousukiidossa olevia artisteja esittelevä Heineken Open Source Stage. OSS-lavan esiintyjiä voi kuka tahansa ehdottaa ja äänestää Heinekenin Facebook-sivuilla.

Myös Nuorgam päätti kantaa kortensa kekoon ja valita seitsemän suosikkiaan listalla jo olevista ehdokkaista. Lisäksi valitsimme kolme ehdokasta, jotka mielestämme kuuluisivat listalle.

NÄITÄ NUORGAM ÄÄNESTÄISI

Fotoshop

MIKÄ? Yhden miehen ympärille rakentuva Fotoshop soittaa jalkoihin tuijottavaa mutta taivaisiin kurkottavaa elektropoppia M83:n ja MGMT:n hengessä.

MIKSI? Jo bändin nimi huutaa pääsyä Flow’n kaltaiseen graafikkoparatiisiin. Ei ole mitään syytä epäillä, etteikö ainakin festarin Lauantaidisko-siipi ottaisi Fotoshopin utuisen mutta tanssittavan soundin riemulla vastaan.

Karkkiautomaatti

MIKÄ? Vuosina 1993–1998 toiminut Karkkiautomaatti oli suomalaisen indierockin ja punkpopin piristysruiske, jonka kirkasotsainen naivismi sai paatuneimmankin kyynikön hymyile… tai noh, ainakin hymähtämään.

MIKSI? Karkkiautomaatti ei ole antanut minkäänlaista toivoa comebackin mahdollisuudesta. Paitsi Nuorgamin printin haastattelussa! Paluu ei siis ole täysin poissuljettu! Ehkä. Joskus. Se on kesä nyt, eli let’s dream!

Video ei ole enää saatavilla

Oukkidouppi

MIKÄ? Nuoren Karvasen, Överi Börjen ja Luu T:n muodostama Oukkidouppi kutsuu itseään ”maailman eniten habi-orientoituneeksi räp-kollektiiviksi, jonka tarkoitus on tehdä maailmasta parempi paikka elää”. Mitäpä siihen lisäämään.

MIKSI? Siksi, että Oukkidouppi on todella outo tapaus. Twitterin, Facebookin, YouTuben ja Tumblrin vallannut trio on kuin psykedeelejä napsinut Raptori, jonka keikat herättävät vuoroin hilpeyttä, vuoroin hämmennystä ja vuoroin mitä vittua -reaktioita. Täydellinen OSS-lavan esiintyjä siis.

Video ei ole enää saatavilla

Cigarette Crossfire

MIKÄ? Vuonna 2010 perustetu Cigarette Crossfire soittaa melodista ja melankolista punkrockia Leatherfacen, Hot Water Musicin ja Manifesto Jukeboxin hengessä.

MIKSI? The Splitsin viimevuotinen Flow-keikka oli menestys. Punkrockille lienee siis paikkansa myös tämänvuotisessa festaritarjonnassa. Cigarette Crossfire ei ole lähtenyt haistelemaan suomipunkin nykytrendejä ja kuulostaa siksi virkistävän ajattomalta.

Video ei ole enää saatavilla

Raimo

MIKÄ? Suomiräpin pioneereihin kuuluva Raimo tulee Olarista, räppää Olarista ja hoitaa hommansa harvinaisen olarimaisella tyylillä. Mikä tärkeintä, Raimo ”on sun kuuluvuustaajuudellasi”.

MIKSI? Flanellipaidat olivat viimevuotisen Flow’n suosituin asuste. Raimon avustuksella flanelli voisi tänä vuonna vaihtua kauluspaitoihin.

Video ei ole enää saatavilla

Neat Neat

MIKÄ? Kahdesta miehestä ja kahdesta naisesta koostuva Neat Neat soittaa suurieleistä vaihtoehtorockia, jonka estetiikka tulee popin maailmasta ja soundipaletti Musen ja Placebon kaltaisilta stadionrokkareilta.

MIKSI? Suomalainen vaihtoehtorocktarjonta on viime vuosina ollut köykäistä ja pyörinyt lähinnä Lapkon navan ympärillä. Neat Neatissä voisi olla ainekset seuraavaksi kangaskassi-ilmiöksi.

Video ei ole enää saatavilla

Sarcofagus

MIKÄ? Vuosina 1977–1982 toiminut ja hiljattain uudestaan aktivoitunut Sarcofagus oli ja on Suomen ensimmäinen heavy metal -yhtye. ’Nuff said?

MIKSI? Pahimman suomihevibuumin laannuttua Flow-yleisö voinee vihdoin suhtautua heavymetalliin kevyen ironisesti. Mikä parasta, Sarcofaguksen solistissa Kimmo Kuusniemessä on kaikki hipster-magneetin ainekset. Miettikää vaikka sitä Kuusniemen ohjaamaa ja David Hasselhoffin tähdittämää liikenneturvallisuusvideota.

Video ei ole enää saatavilla

NÄMÄ NUORGAM LISÄISI LISTALLE

Shadowplay

MIKÄ? Vuonna 1982 perustettu helsinkiläinen Shadowplay ei yrittänyt olla indie eikä postpunk, vaan bändi oikeasti oli molempia. Paikoin jopa jazzin kanssa flirttaillut yhtye julkaisi kolme albumia, jonka jälkeen Brandi Ifgray ja kumppanit ovat keikkailleet äärimmäisen epämääräisesti.

MIKSI: Pelkästään Jelly-biisi oikeuttaisi Shadowplayn paikan OSS-lavalla. Nykyisten Joy Division -kloonien maailmassa olisi hienoa kuulla aikalaisyhtyettä, joka todella osaa asiansa.

Video ei ole enää saatavilla

Hopeajärvi

MIKÄ? Svengaavalla hälläväliä-asenteella siunattu Hopeajärvi soittaa nyrjähtänyttä alternative-räminää, jossa on aineksia niin punkista, noiserockista kuin vasemman laidan suomirockistakin.

MIKSI? Siksi, että ylläoleva kuvaus kuulostaa niin hyvältä.

Video ei ole enää saatavilla

Rambling Boys

MIKÄ? Muun muassa Räjäyttäjät-miehistöä sisältävä Rambling Boys vannoo primitiivisen ja viimeistelemättömän bluesin nimeen. Tämän lähemmäs orgaanista soundia ei sähköisillä soittimilla päästä.

MIKSI? Rambling Boys tulee halvemmaksi kuskata Helsinkiin kuin oululainen kollegansa The Sultans. Lisäksi jokainen Rambling Boysia kuullut tietää, että bändi on mainio.

Video ei ole enää saatavilla

KILPAILU

Minkä artistin tai yhtyeen sinä lisäisit mukaan Heineken Open Source Stage -äänestykseen? Tai mitä artistia tai yhtyettä kaikkien pitäisi ehdottomasti käydä äänestämässä?

Kerro kommenttina oma ehdotuksesi. Anna myös perustelu.

Kaikkien kommentoineiden kesken arvotaan kolme kappaletta kolmen päivän lippuja Flow-festivaaleille. KISA ON OHI! ONNEKSI OLKOON, Ben Christensen, Ville Tikka ja Lasse Myllylahti. Teihin on oltu / ollaan yhteydessä!

Heineken Open Source Stagen pre-eventsit:
La 7.6. Korjaamo: Tuuttimörkö, Loft A.
La 20.7. mbar
La 3.8. mbar
Kaikkiin tapahtumiin vapaa pääsy, K-18.

Keskiviikko

Lost in Music sai varaslähtönsä keskiviikkona, jolloin Combat Rock Industryn uudet toivot Cigarette Crossfire, Särkyneet ja Atom Notes esittäytyivät Pispalan Vastavirta-klubilla.

Cigarette Crossfire.

Särkyneet.

Nuorgamin puolueeton tarkkailija nimesi bänditrion parhaaksi Atom Notesin, muun muassa Endstandista ja Manifesto Jukeboxista tuttuja soittajia käsittävän superkokoonpanon, jonka punkissa on viehättävä ropsaus surfin svengiä, Agentsin tyylikkyyttä ja Hurriganesin hulluutta.

Atom Notes.

Torstai

Lauluntekijätulokkaat Maija Moisio ja Suvi Isotalo ottivat toisistaan mittaa torstaina Artturissa ja perjantaina Paapan Kapakassa järjestetyillä iltapäivän ilmaiskeikoilla. Artistit eivät olisi voineet olla erilaisempia, vaikka esimerkiksi Soundi-lehdelle yhteishaastattelun antoivatkin.

Maija Moisio.

Mija Moision intohimoinen ja eläytyvä suomirock oli tyylillisesti täysin levällään – mutta sympaattisella tavalla. Vielä hieman raakilemainen taustatrio säesti omaa ääntään rohkeasti etsivää ja persoonallisesti tulkinnutta Moisiota piipahdellen milloin reggaen, milloin folkpopin ja milloin metallin maisemissa.

Suvi Isotalo.

Suvi Isotalo on puolestaan esiintyjänä täysin valmis ja suvereeni. Syksyn Säveleenkin osallistuvaa laulajaa kuultiin soolona, pianon säestyksellä – ja parhaimmillaan suorastaan mykistävällä tavalla. Kaj Chydeniuksen hengessä ja aina pilke silmässä esiintyneen Isotalon bravuuriksi osoittautui uuden P.S. Maj’lle -albumin tajunnanvirtamaisesti vellova Vastarakastuneet-balladi.

Burning Hearts.

Yo-talon torstaisen Nuorgam-illan aloittanut Burning Hearts kopattiin kuulopuheiden mukaan suoraan keikan jälkeen Canadian Music Week –tapahtumaan, joka järjestetään ensi vuoden maaliskuussa Torontossa. Keikkatilanteessa kvintetiksi laajentuva indiepopduo oli jämäkkä, suoraviivainen ja kaikkien kehujen arvoinen. Hyvä!

The Melvins.

Samaan aikaan Klubilla murissut The Melvins otti yleisöltä luulot pois heti kättelyssä 10-minuuttisella Lysol-särövalli-perkussioeepoksella. Sama meininki jatkui läpi grungen ja sludgemetallin pioneerin kaksituntisen keikan: rumpalikaksikko hakkasi ällistyttävän orgaanisessa synkronissa ja isotukkaiset kielisoittajat loihtivat soittimistaan valtavaa säröä. Täysi sali otti pyyteettömästi vastaan kaiken, mitä The Melvins kollektiivisesta selkäytimestään vuodatti. Ällistyttävä, omituinen messu.

Magenta Skycode.

Välissä esiintyneen Iconcrashin jälkeen Nuorgam-illan huipentaneen Magenta Skycoden keikkaa voi kuvailla yhdellä sanalla: hurmos. Kansainvälisille festivaalivieraillekin maistunut turkulaisyhtye on äitynyt ällistyttävään iskuun; bändin alkutaipaleen hapuilusta ja ujostelusta ei ole enää tietoakaan, kun Jori Sjöroos maalailee taivaisiin kurottavia melodioitaan itsevarmuudella, joka muistuttaa Arcade Firen ja Coldplayn kaltaisista stadion-indien supertähdistä. Skål!

Perjantai

Pastacas.

Lauantai-iltapäivänä eteläiset naapurimme tarjoilivat Nuorgamille paitsi herkullisia kylmäsavulohisandwichejä ja jääkylmää vodkaa, myös Pastacasin avantgardistista luuppitaidetta. Wire-lehdenkin hehkuttama Ramo Teder – jonka taiteilijanimi tarkoittaa suomeksi kuulakärkikynää – loi pedaalien, poikkihuilun, sähkökitaran ja ties minkä epäkristillisten hilavitkuttimien avulla Artturi-baariin äänivallin, joka hymyilytti ainakin lavan läheisyydessä päätään nyökyttänyttä Fonal Recordsin Sami Sänpäkkilää.

Vuk.

Entä mitä yhdeksänkymmentäyhdeksän sadasta ulkomaalaisesta toimittajasta tai levy-yhtiöpersoonasta vastaa, kun häneltä kysytään mielipidettä suomalaisen showcase-festivaalin annista?

”Minut vietiin katsomaan [tähän valinnanvarainen suomalainen valtavirran pop- tai rockyhtye] ja se oli hirvittävää paskaa. Sitten menin johonkin kuppaiseen kellariluolaan, jossa soitti Vuk. Se oli loistava.”

Näin tälläkin kertaa. Lähes pelkästään ennen julkaisematonta materiaalia yhtyeensä kanssa esittänyt Vuk houkutteli Artturiin myhäilemään muun muassa Beggars Groupin (4AD, Matador, Rough Trade, XL) perustajan Martin Millsin, jonka hymy ulottui korviin. Joko nappaisi – vai jääkö Vukin maailmanvalloitus ikuiseksi haaveeksi?

Anssi Tikanmäki.

Yo-talon Rockadillo-illassa Anssi Tikanmäki esiintyi nimeään kantavan orkesterin kanssa ja soitti lyhyessä setissään lähinnä tunnetuimpia hittejään Klaani-elokuvan Balladista Maisemakuvia Suomesta-debyytin biiseihin.

Leikkisän jamittelevalla otteella soittaneen bändin soundia kävivät elävöittämässä Iiro Rantala pianollaan ja Sakari Kukko saksofonillaan.

Hilpeän yksityiskohdan keikkaan toi maestro Tikanmäen harmaantunut hiuspehko, joka vaihtoi väriään valoshow’n mukaan, kuten kuvasta näkyy.

Illan yllätysesiintyjän” henkilöllisyys oli onnistuttu pitämään hyvin salassa, sillä ennen mysteeriartistin lavalle nousemista juuri kukaan ei tuntunut tietävän, mitä tuleman piti.

Kimmo Pohjonen.

Ei, se ei ollut RinneRadio vaan Kimmo Pohjonen – ja vaikea olisi Rockadillon karkeloille ollut parempaakaan spesiaalia kuvitella. Pohjonen käynnisti settinsä tutun maanisesti haitarinsa kanssa riehuen. Pikkuhiljaa atonaalisen tilutuksen lomasta pilkahtelivat riffit ja melodianpätkät, jotka yhdistyivät erilaisiin maatalouskonesampleihin ja loivat kieroja äänimaailmoja. Kenties Pohjosen visiitti promosi jo tulevaa, sillä parin viikon päästä hän nousee Tampere Jazz Happeningin yhteydessä Pakkahuoneen lavalle Samuli Kosmisen ja Proton String Quartetin kera.

Wimme.

Wimmen setissä olivat läsnä kaikki tutut elementit: taustabändinä RinneRadio, tunnelmien vaihtelut meditatiivisesta suureelliseen jazzjoiku-ravejumitukseen, unohtamatta itse joikaajan absurdin hulvattomia välispiikkejä. Tuttuudestaan huolimatta Wimmen keikat ovat aina näkemisen arvoisia, ensinnäkin harvinaisuutensa, mutta myös tunnelmansa takia. Wimmen seesteisen ylväs lavapreesens huokuu saamelaisen joikuperinteen mystiikkaa, hänen narisevan äänenmuodostuksensa yltyessä välillä akrobaattisiin suorituksiin.

Värttinä.

Siinä missä jopa Kimmo Pohjosen ekspressiivinen hanuritaide tuntui hieman rutiininomaiselta, vaikutti Värttinä elävän ja hengittävän Yo-talon tunnelmaa. Eikä ihme, sillä viime aikoina itsestään vähänlaisesti meteliä pitänyt ja soittajistoaan suuresti remontoinut kollektiivi keikkaili kotimaassaan ensimmäistä kertaa yli vuoteen. Välissä heitetyt ulkomaanpistokeikat voi laskea yhden käden sormilla. Setti keskittyi bändin popimpaan tuotantoon, mikä oli tilaisuuden huomioon ottaen ymmärrettävää. Wimme Saari varasti show’n totaalisesti tullessaan lavalle sekoilemaan yhden kappaleen ajaksi. Lisää tätä!

Wrecking Queens.

Wrecking Queens sai kunnian korkata Tullikamarin ja Pakkahuoneen perjantaisen kattauksen.

Ewert & the Two Dragons.

Myöhemmin lavalle nousi virolainen Ewert & the Two Dragons. Kansainvälistä kuhinaakin herättänyt indiepopyhtye esiintyy muuten huomenna (pe 28.10.) Helsingin Siltasessa ja palaa Suomeen joulukuun alussa neljän keikan kiertueelle tanskalaisen Veton kanssa.

Isoveli.

Iltaa jatkanut Isoveli on niitä ideoita, jotka tasapainottelevat hullunrohkeasti nerouden ja idiotismin välisellä raja-aidalla. Jos et tiennyt, niin Isoveli on yhtä kuin kimaltelevaa poprockia soittanut Brightboy, mutta suomeksi. Ska-kompilla. Antaumuksellisesta keikasta huolimatta Isoveljen tähtihetki koettiin myöhemmin illalla, kun bändin laulaja Antti Westman teki yllätyshyökkäyksen lavalle kesken Arttu Wiskarin keikan – ja saateltiin tavallisten kuolevaisten pariin Pakkahuoneen perustuksia ravistelleiden urpo!-huutojen siivittämänä. Hyvä!

Ronya.

Ronyan leopardiraidat aiheuttivat Nuorgamin kylätoimikunnassa lähinnä mykistymistä.

Manna.

Mannan keikasta jäi kaikessa pätevyydestään ja artistin karismasta huolimatta päällimmäisenä mieleen yksi viikonlopun mittaan säännöllisimmin esitetyistä kysymyksistä: miksi Pakkahuoneella on aina niin paskat soundit?

Arttu Wiskari.

Festivaalin hämmentävimmät hetket oli koettu jo torstaina, kun hurmokselliseen kuntoon hankkiutuneet Arttu Wiskari ja Elastinen kreisibailasivat Nuorgam-illassa Hot Chipin elektropopin tahtiin. Ja rähinöivät myöhemmin Ilves-hotellin yökerhossa. Edellisiltana nautitut kuohuviinlavalliset eivät sanottavammin näkyneet Klubilla esiintyneen Wiskarin habituksessa. Freemanin kanssa Lost in Musicin haluttavimman kaverikuvattavan tittelin jakanut Wiskari herätti yleisössä voimakkaita tunteita – puolesta ja vastaan. Mutta ainakin Wiskari kiinnosti. Nuorgamin vastaavan toimittajan sanoin: ”Lost in Musicissa esiintyi yli 90 artistia. Ainoa keikka, jonka katsoin kokonaan: Arttu Wiskari.”

Chisu.

Wiskarin jälkeen esiintyi Kun valaistun -albuminsa juuri julkaissut Chisu, mutta Nuorgamin kylätoimikunta keskittyi yhä Wiskarin keikan puimiseen.

Martina.

Yön pimeinä tunteina kylätoimikunnan korviin kantautui ihmeellinen tarina eräästä ulkomaalaisesta agentista, joka oli löytänyt Ilveksen yökerhon lavalta etsimänsä uuden, kuuman artistin: Martinan. Keikan jälkeen agentti oli niin sanotusti mahlat valuen lähestynyt itseään agentoivaa Martinaa. Ulkkariagentin mielessä oli bookkaus, jopa signaus. Martinan puolestaan luuli, että ulkkariagentin mielessä on pelkkä pokaus. ”Stop hitting me, stop hitting me… Here’s my boyfriend”, poikaystävänsä taakse paennut Martina oli kihissyt kieltäytyen maailmanvalloitustarjouksesta. Nuorgamin tietolähde ei kerro päästiinkö asiassa myöhemmin sopimusneuvotteluasteelle.

Lauantai

Sansa.

Nuorgamin valtaväestön keräillessä vielä itseään lauantai-iltapäivänä valokuvaajamme Tomi Palsa raahautui jo kello 15:ksi Paapan Kapakkaan, jossa päivän musiikkitarjonnan korkkasi sympaattinen Sansa.

Notkea Rotta.

Illan käynnisti varsinaisesti kuitenkin Pakkahuoneessa hyppyyttänyt Notkean Rotta, jonka jäsenet tekivät keikallaan sitä, mitä heillä on tapana tehdä – pomppivat ympäri lavaa kuin bodatut kengurut. Liekö sitten kyse siitä, että ympäristö oli väärä, vai siitä, että vitsi alkaa vanhentua, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun Nuorgamin mieleen nousi ajatus: alkaako Notkiksen meiningissä olla pakottamisen makua?

Freeman.

No, sitä ei ollut ainakaan Freemanilla. Viiksimestari seurasi lähes liikuttuneessa tilassa tapaa, jolla Lim-yleisö lauloi mukana sekä miehen 1970-klassikoita että tuoreen 4-albumin modernin popin mestariteoksia. Suomipopin valkean helmen Kaksi lensi yli käenpesän kajahtaessa ilmoille koettiin festivaalin virallinen, kollektiivinen kananlihahetki.

Regina.

Nuorgamin viimeinen selkeä muistikuva Lost in Musicista oli sulavaan keikkakuntoon uuden levynsä säröpopkappaleet hionut Regina, joka esiintyi Pakkahuoneen puolella itsevarmasti ja vaivattoman oloisesti. Iisa Pykärillä oli esiintymisasunaan hauska mekko, joka näytti siltä kuin hänen rinnuksilleen olisivat nousseet suuret ja sympaattiset ajokoiran korvat. Keikan jälkeen Nuorgamin toimituksen yhyttämä Mikko Pykäri puolestaan ei osannut lopettaa intoilua Mariah Careyn 90-luvun tuotannon sulasta neroudesta – mihin saatoimme vain yhtyä täysin rinnoin.