Lefse

59 The Wilderness soi dreampopiksikin perin narkoottisesti. Ehkä buffalolainen Kyle J. Reigle haluaa vaivuttaa kuulijansa ikuiseen uneen – siksi ”hautausmaat”? Toinen Cemeteries-nimellä julkaistu albumi soi kuin Winter’s Bone -elokuvan Ozark-rämeikköihin eksynyt M83. Kimaltelevien neon-syntetisaattorien tilalla on ruostetta ja rustiikkia, mikä tuo periaatteessa kiinnostavaa kontrastia perinteisiin dreampop-maisemiin. Raukeus vain kääntyy Reiglen käsissä helposti unettavuudeksi – ja lopulta tylsyydeksi. Ehkä syy on lopulta musiikkiin kätkeytyneissä kompromisseissa; parhaiten kun levyn kappaleista toimii lähes 7-minuuttinen Summer Smoke, jossa Spacemen 3:n ja Low’n meditatiivisuus on viety kaikkein pisimmälle. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Philip Glass – REWORK_Philip Glass Remixed

Orange Mountain Music

67 Mestarisäveltäjän syntymäpäivien kunniaksi julkaistu tribuutti-remixalbumi on ajatuksena jotenkin kiusallisen pompöösi. REWORK tekee kuitenkin ennakkoluuloistani silppua, sillä levyn ongelma ei ole liika muodollisuus. Pantha Du Princen tanssituttava versiointi Mad Rushista ja Memory Tapesin diskolla höystetty Floe ’87 jäävät ensikuulemalla ilahduttavina mieleen, mutta ongelmaksi muodostuu levyä rasittava laadun vaihtelu. REWORK vaatii sen hyväksymistä, että kappaleista osa on lähinnä kevyitä uudelleentulkintoja Glassin sävellyksistä, kun taas osa muovautuu kunkin artistin tuotannon mukaelmiksi. Esimerkiksi Corneliuksen Glassworks ei juuri tuo lisää alkuperäiseen sävellykseen, kun taas Amon Tobin jyrää bassoillaan Warda’s Whorehouse Inside Outin jokseenkin oman sointinsa peilikuvaksi. Jos kokoelma ei olisi Glassin itsensä tilaama ja Beckin kuratoima, voisi luulla, että sekavuus johtuu tuottajan näkemyksen puutteesta. Ehkä nämä gurut näkevät myös levyn vähemmän mielenkiintoisissa tulkinnoissa jotain, mikä minulta jää huomaamatta, sillä vaikka paketti on rento alkuasetelmaansa nähden, ei se oikein kanna koko mittaansa. (Juuso Janhunen)

Video ei ole enää saatavilla

Lord Huron – Lonesome Dreams

IAMSOUND

56 Jokainen merkittävä artisti ja yhtye kylvää jäljessään paljon vahinkoa, niin myös Fleet Foxes. Seattlelaisyhtyeen erinomaisen esikoisalbumin (2008) vaikutukset ovat tuntuneet kivuliaasti viime ja tämän vuoden aikana, kun markkinat ovat täyttyneet toinen toistaan kuulaammin, ilmavammin ja valitettavasti myös kädenlämpöisemmin humisevista folkrock-äänitteistä. Amerikkalainen Ben Schneider seuraa kahta vuoden 2010 ep-levyään esikoisalbumilla, joka toimii yhden tai kahden biisin annoksina parhaimmillaan varsin hyvin, mutta aiheuttaa albumimitassa kuulijassa lähinnä tuohtumusta. Lonesome Dreamsilla ei toisinneta vain Fleet Foxesin muotokieltä; Schneider tekee myös pieniä poikkeamia The Shinsin rytmikkään rallattelun (I Will Be Back One Day), Efterklangin kokeellisuuden (The Man Who Lives Forever) ja luonnollisesti Mumford & Sonsin paisuttelun (She Lit a Fire) suuntaan. Osa tyyliharjoitelmista toimii toisia paremmin – mutta mitä sitten? (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Pitbull – Global Warming

RCA

38 Pitbull on kalju amerikkalainen räppäri ja egoistinen miespissis. Rakastan Pitbullia ilmiönä, mutta nyt hän on tehnyt konseptialbumin, jonka teemana on ilmaston lämpeneminen. Pitbullin ongelma on kyvyttömyys keskittyä yhteen johtavaan teemaan – tai oikeastaan se on ainoa asia, jonka hän osaa, mutta teeman on oltava juhliminen. Mannerjäät sulavat, mutta Don’t Stop the Party, Pitbull kehottaa. Hurrikaanien riepotellessa Party Ain’t Over, kuuluu Pitbullin neuvo. Saksan uudet hiilivoimalat tuottavat kaksi kertaa enemmän päästöjä kuin koko Suomi yhteensä: Have Some Fun ja Tchu Tchu Tcha, toteaa Pitbull ja kittaa Voli-votkaa Jennifer Lopezin seurassa – Drinks for You (Ladies’ Anthem). Kaiken kaikkiaan Pitbullin ilmaisu on liian harhailevaa. Hiphopin suuret klassikot ovat aina perustuneet kykyyn määritellä tilanne dynaamisesti. Kun Nelly meni klubille, hän kuvaili, täysin vailla hyperbolea, siellä olevan niin kuuma, että kaikki vaatteet oli riisuttava. Kun nainen Usherin mielestä on Hot Thing, asia toistetaan kertosäkeessä yhdeksän kertaa. Pitbull ei pysty tarkentamaan, kuinka paljon lämpötila tulee nousemaan. Edes tiedemiehet eivät pysty! Lopulta hänestä saa vain kuvan tyyppinä, joka ryyppää ja bailaa todella hikisenä. Tekisi mieli lohkaista jotain sen tapaista, että ”Global Warming on kuuma bailulevy, mutta jättää kuulijansa kylmäksi.” (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

Chelsea Wolfe – Unknown Rooms: A Collection of Acoustic Songs

Sargent House

78 Kalifronialainen Chelsea Wolfe on julkaissut kuluvan vuosikymmenen aikana kaksi albumillista kauneuden, rujouden ja kuuntelukelvottomuuden käsitteitä haastavaa musiikkia, jota Nylon Magazine luokitteli artikkelissaan ”drone-metal-taidefolkiksi”. ”Swansia tytöille” on toinen luonnehdinta, johon olen törmännyt – ja tavallaan jopa kuvaavampi. Unknown Roomsille on koottu Wolfen varhaisia, internetissä pyörineitä folk-sävellyksiä, joille ei löytynyt tilaa sen paremmin The Grime and the Glow’lta (2010) kuin läpimurtoalbumi Apokalypsisiltä (2011). Wolfe on äänittänyt kappaleet uudelleen, asianmukaisen karsituissa ja lähes aavemaisissa sovituksissa pitäytyen. Ja miten vaikuttavin tuloksin! Unknown Rooms toimii juuri niin kuin tällaisen välipalan pitääkin: se on hieno palkinto artistia alusta asti seuranneille tosifaneille ja toisaalta vetää ”helppoudessaan” puoleensa niitä, joille kahden ensimmäisen albumin armottomuus on ollut liikaa. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Chelsea Wolfe, tuijotuskisojen ikuinen ennakkosuosikki.

Kuudennelle linjalle sunnuntaina saapuva kalifornialainen Chelsea Wolfe istahti Nuorgamin piinapenkkiin. Kun hän nauhoittaa synkkiä folk-laulujaan, pantterin näköinen lemmikkikissa hyppii ja tuijottaa.

Mikä on ensimmäinen popkappale, josta muista pitäneesi? Mistä pidit siiinä?

“Varmaankin Ace of Basen Don’t Turn Around. Se oli mielestäni hieno erobiisi.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä laulaisit todennäköisimmin karaokebaarissa?

“Lauryn Hilliä!”

“Mitä kappaletta pyydät todennäköisimmin dj:ltä, kun olet todella, todella humalassa?

“AFX:n [Aphex Twin] Where’s Your Girlfriendin.”

Video ei ole enää saatavilla

Jos saisit valita kenet tahansa, kenet haluaisit laulamaan tai soittamaan levyllesi?

“Jack Whiten, Nick Caven tai Antony Hegartyn.”

Mikä sai sinut ryhtymään muusikoksi?

“Aloin kirjoittaa ja levyttää lauluja 9-vuotiaana. En ole koskaan halunnut lopettaa.”

Mitkä kolme asiaa inspiroivat sinua tällä hetkellä?

“Muinainen aika, synkkä glamour ja luonto.”

Mikä laulu saa sinut tuntemaan olosi nostalgiseksi?

“Buffy Sainte-Marien Poppies. Löysin kappaleen jokin aika sitten. Se on kuin kehtolaulu tulevaisuudesta, vaikka onkin kirjoitettu 1960-luvulla.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on ärsyttävin musiikkigenre, johon olet törmännyt?

“En siedä sielutonta musiikkia.”

Miten Kalifornia kaikuu musiikissasi?

“Olen kotoisin Pohiois-Kaliforniasta. Siellä on kaunista. Pohjois-Kalifornia on täynnä isoja puita sekä ihania metsiä, jokia ja vuoria. Siellä on selkeät vuodenajat; kesät ovat kuumia ja talvet hyytäviä. Rakastan näitä kaikkia asioita ja ne innoittavat minua. Inspiroidun myös Los Angelesin pimeästä kirkkaudesta. Se on synkkä, säkenöivä, outo ja hektinen.”

Mikä on suosikkiäänesi maailmassa?

“Mikä tahansa ääni, joka sattuu resonoimaan senhetkisen sieluntilani kanssa. Fleetwood Macin Lindsey Buckinghamin laulu oli ensimmäinen suosikkiääneni lapsena.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on suosikkitapasi kuluttaa aikaa?

“Kissani Moonin kanssa oleileminen. Hän näyttää ihan pantterilta! Kun nauhoitan laulujani ja soitan outoja ääniä, hän alkaa hyppiä ja tuijottaa minua huolestuneilla silmillään ikään kuin varmistaakseen, että olen kunnossa.”

Mikä yhtye tai artisti tekee tämän hetken tärkeintä musiikkia?

“En pysty vastaamaan, sillä en kuuntele tarpeeksi musiikkia. Minun on keskityttävä omaan musiikkiini ja visiooni.”

Chelsea Wolfe Kuudennella linjalla 29. huhtikuuta.

Video ei ole enää saatavilla