”Mikään aiempi ei kuitenkaan valmistanut Odessan ja koko Swim-albumin crossover-tyrmäykseen.”

Dan Snaith, lyömäsoittimia rakastava matematiikan tohtori Kanadasta, suuntasi postrock-psykedelian sekä sunshine pop -tutkielmien jälkeen yökerhoon ja nosti vuosikymmenen vaihteen elektrodiskopopsoundin seuraavalle tasolle.

”Takin’ the kids, drivin’ away
Turn around the life she let him siphon away”

Cariboun esiintyminen Flow-festivaalin aurinkoisella päälavalla elokuussa 2010 oli tilan haltuun ottamisen sekä artistin ja yleisön välisen etäisyyden häivyttämisen yllättävä mestarikurssi. Dan Snaith ja hänen kolme kanssamuusikkoaan olivat lavalla kuin teekkarit tekemässä puhelinkoppiin mahtumisen maailmanennätystä saaden suurieleisiäkin diivoja palvelleet puitteet vaikuttamaan ylenpalttiselta tuhlailulta.

Moneen kertaan palkitun Swim-albumin avaavan Odessa-singlen taustalla on mieli, joka haluaa tutkia, etsiä ja haastaa. Loputtomien, aamun sarastukseen päättyvien studiosessioiden päätteeksi se valitsee bassosoundin joka on kuin robotin luuranko. Äänikuvassa hytkyvät vastustamattomasti niin kellot kuin 1980-luvun alusta muistuttavat kompressoidut, läskit rummutkin.

Ja ehkä se tärkein: sample, josta kappale muistetaan. Sample, jota on mahdoton ajoittaa tai paikantaa. Se kylmää, vieraannuttaa ja juuri samoista syistä pakottaa lähelle. Erlend Øyen Röyksopp-vokaaleista muistuttava, alakulon läpitunkema ja äärimmäisen tarttuva laulumelodia on sille herkullinen vastapaino. Snaith kertoo näennäisen lakoniseen tyyliin tarinan naisesta, joka on saanut tarpeekseen, suunnittelee pakoa ja aikoo ottaa lapset mukaansa. Eikä lähdettyään katso taakseen.

Viisi vuotta Flow-keikkaa aiemmin Caribou oli elävänä vielä perkussiivinen tutkielma, selkeästi enemmän ensemble kuin yhtye. Se hääri, kokeili ja kompasteli ollen ajoittain briljantisti modernin psykedelinen. Vuoden 2007 Andorra-albumilla Dan Snaith päästi 1960-lukufanituksensa toden teolla kaapista. Levy pursuaa viittauksia amerikkalaiseen 1960-luvun loppupuolen sunshine-poppiin hieman samalla tavoin kuin Avalanchesin Wildflower myöhemmin.

Mikään aiempi ei kuitenkaan valmistanut Odessan ja koko Swim-albumin crossover-tyrmäykseen. Näennäisen vaivattomalta soundaavan, minimaalista teknoa sekä syvää housea sykkivän uuden Cariboun taustalla oli tekijänsä ehkäpä suurin luova kausi, jonka jäljiltä julkaisemattomia kappaleita tai niiden aihioita on seitsemänsataa.

Tätä taustaa vasten onkin paradoksaalista, että juuri tämä yksi viisiminuuttinen soitettiin vuonna 2010 täysin puhki, eikä monikaan sittemmin kyennyt tarttumaan siihen pitkään aikaan. Kappale oli vuoden ajan äärimmäistä viileyttä tavoittelevien brändien sisäänheittokatapultti.

Valtava myyntipotentiaali saa helposti unohtamaan, että Odessan upottavassa äänimaailmassa kuuluvat lopulta kuitenkin nääntymätön kokeilunhalu, säkenöivä musikaalisuus ja yksi erityisen merkittävä tekijänsä ominaisuus: kyky ymmärtää, että eri osatekijöiden välisestä ristiriidasta syntyy usein klassikoita.

Video ei ole enää saatavilla

Daphni on yhtä kuin Dan Snaith eli Flow Festivalillekin dj-keikalle saapuva Caribou. Muutaman pikkuvinyylin ja remixin pyöräyttäneen Daphnin esikoisalbumi Jiaolong ilmestyy 9. lokakuuta.

Video ei ole enää saatavilla

Laura Närhi – Tuhlari

Seuraaja Kemopetrol-laulajan platinaa myyneelle Suuri sydän -albumille (2010) ilmestyy vielä tämän syksyn aikana. Levyn ensimmäisen singlen ovat säveltäneet Matti Mikkola ja Street Kobra. Teksti on Närhen omaa käsialaa.

Video ei ole enää saatavilla

Crystal Castles – Plague

Kanadalaisen indie-elektrosuosikin kolmosalbumi kuuluu loppuvuoden odotetuimpiin levyihin. Sitä odotellessa bändi on julkaissut uuden kappaleen, Plaguen, joka löytyy uudelta albumilta – tai sitten ei.

Video ei ole enää saatavilla

Konev – The Final Cut

Tamperelainen koneellisen elevaattorimusiikin tuore pioneeri julkaisee toisen levynsä Dedicated to People Flow’n syyskuussa. Teollista, ambientia ja elektronista äänimaisemaa yhdistelevän bändin mukaan: ”All your media will be assimilated. Resistance is futile.”

Video ei ole enää saatavilla

Sin Cos Tan – Trust

Jori Hulkkosen ja Villa Nahin solistina tutuksi tulleen Juho Paalosmaan Sin Cos Tan -duo soitti viime viikolla ensimmäiset keikkansa. Nyt kaupoista löytyy 12-tuumainen sinkku ja Youtubesta kaksi lisäbiisiä. Debyyttitäyspitkää voi odotella loppusyksystä.

Video ei ole enää saatavilla

Antti H, Sami ja Tiskijukka hekumoivat bailukulttuurin ytimessä.

Nuorgam onnittelee tässä kuussa viisi vuotta täyttävää tamperelaista Hang the DJ -klubia mitä sydämellisimminsydämellisesti! Juhlan kunniaksi pyysimme HTDJ-kolmikkoa Antti H, Sami & Tiskijukka valitsemaan viisikymmentä klubin kaikkien aikojen suurinta hittiä.

Hang the DJ juhlii syntymäpäiviään ytimekkäällä maailmankiertueella, joka piipahtaa Pietarista (13.10. Club Griboedov) ennen palaamistaan kotipesään Tampereen Klubille, jossa 14.10. on mukana menossa Nuorgaminkin jututtama Marissa Nadler ja 15.10. puolestaan Magenta Skycode. Hang the DJ tanssittaa myös Helsingin Kuudennella Linjalla lauantaina 22.10.

1. Familjen – Det snurrar i min skalle
2. Two Door Cinema Club – Something Good Can Work [The Twelves Remix]
3. Kings of Convenience – I’d Rather Dance With You
4. Mark Ronson feat. Amy Winehouse – Valerie
5. ESG – Dance
6. Robyn – Dancing On My Own [Fred Falke Remix]
7. Arctic Monkeys – When the Sun Goes Down
8. ZZ Top – Sharp Dressed Man
9. Justice – Phantom Pt. II [Soulwax Remix]
10. Cut Copy – Out There on the Ice
11. The Cure – Close to Me
12. Suede – Beautiful Ones
13. Breakbot – Baby I’m Yours
14. M.I.A. – Paper Planes
15. Risto – Rakkauden rock
16. Cats on Fire – Your Woman
17. Nik Kershaw – The Riddle
18. Jackson 5 – I Want You Back [Dimitri from Paris Supa Funk Brakes Mix]
19. TV on the Radio – Wolf Like Me
20. The Strokes – Someday
21. Beck – Loser
22. Radio Dept. – Heaven’s On Fire
23. Lykke Li – I Follow Rivers [The Magician Remix]
24. Prince & the Revolution – Raspberry Beret
25. Blondie – Hanging on the Telephone
26. Pet Shop Boys – Being Boring
27. Boston – More Than a Feeling
28. Jenny Wilson – Let My Shoes Lead Me Forward
29. The Rapture – House of Jealous Lovers
30. Caesars – Jerk It Out
31. Vampire Weekend – A-Punk
32. Caribou – Odessa
33. Phoenix – If I Ever Feel Better
34. PMMP – Pariterapiaa [Uusi Fantasia Remix]
35. Depeche Mode – Enjoy the Silence
36. Bloc Party – Banquet
37. The Cardigans – Lovefool
38. The Knife – Heartbeats
39. Maskinen – Alla som inte dansar
40. Regina – En tiennyt että osaan tanssia
41. Dizzee Rascal – Dance Wiv Me
42. Daft Punk – One More Time
43. Jay-Z – 99 Problems
44. Snoop Dogg – Drop It Like It’s Hot
45. New Order – Bizarre Love Triangle
46. The Police – Roxanne
47. Mylo – Drop the Pressure
48. The Streets – Fit But You Know It
49. Gossip – Heavy Cross [Fred Falke Remix]
50. MGMT – Kids [Soulwax Mix]

Kuuntele soittolista tästä.

Dan ”Caribou” Snaithin nörttikredentiaalit ovat enemmän kuin kohdallaan: hän on matematiikan tohtori! Ja hänen isänsä on matematiikan professori!

Pusakoineen, pallokuoseineen ja pakenevine hiusrajoineen Daniel Snaith ei välttämättä näytä miltään erotiikan ylipapilta, mutta hänen kaleidos-kooppinen popmusiikkinsa on ollut viime vuosien seksikkäintä elektronista soundia koko maailmassa.

Snaith herätti kiinnostusta jo vuosituhannen alussa, jolloin hän vielä totteli nimellä Manitoba. Start Breaking My Heart (2001) ja Up in Flames (2003) olivat lupaavia, joskin hiukan persoonattomia kokonaisuuksia, joilla Snaith yhdisteli 1990-luvun alun psykedelia- ja shoegazing-bändien (Mercury Rev, My Bloody Valentine) lämmintä pörinää akateemiselta haiskahtavaan älykköteknoon. Ne, joiden huumorintaju kesti, puhuivat indietronicasta.

Paikkansa 2000-luvun mahlanjuoksuttajien joukossa Snaith sinetöi kuitenkin vasta vuosikymmenen jälkipuoliskolla, jolloin hänet jo tunnettiin nimellä Caribou. (Nimenmuutoksesta saamme muuten kiittää The Dictators -laulaja Richard Manitobaa, joka absurdismin logiikan lakeja noudattaen uhkasi kanadalaismuusikkoa oikeudenkäynnillä, jollei tämä vaihda taiteilijanimeään. Snaithin mielestä tilanne oli yhtä omituista kuin jos satunnainen John Smith olisi haastanut The Smithsin oikeuteen, mutta hän päätti joustaa.)

Caribou-debyytti The Milk of Human Kindness (2005) polki vielä hieman paikallaan, mutta sitä seuranneilla Andorralla (2007) ja Swimillä (2010) Snaith lunasti lupauksensa – ja enemmän; albumit paitsi osoittivat kanadalaisen kehittyneen entisestään värikylläisten äänimaisemien maalailijana, myös paljastivat hänen salaiset kykynsä popsäveltäjänä.

Sekä Andorra että Swim sisältävät yhden klassikkoalbumien ehdottoman edellytyksen: räjäyttävän ykkösbiisin. Ensimmäisen Melody Day on nimensä veroinen siivu hengästyttävästi helisevää pop-psykedeliaa, jälkimmäisen Odessa puolestaan törkeän viettelevä makupala rupista tanssibiittiä.

Andorra toi Snaithille uran ensimmäisen Polaris-palkinnon (Kanadan vastine brittien Mercurylle), Swim puolestaan vei artistin Billboardin Top 100 -listalle ja valittiin Mixmagin toimesta vuoden albumiksi. Vuoden kymmenen parhaan kiekon joukkoon Swimin rankkasivat muun muassa The Guardian ja Rumba.

Video ei ole enää saatavilla