Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 293 They Might Be Giants – When Will You Die

Liki kolme vuosikymmentä toiminut kulttinimi julkaisi jälleen viime vuonna uutta musiikkia, eikä tapaus aiheuttanut minkäänlaista reaktiota, ainakaan meillä Suomessa. Yhtye saattaa olla liian linjaton ja näsäviisas suomalaiseen makuun. TMBG on tosin ollut pitkään Conan O’Brienin musiikkivieraista ahkerimpia, joten josko ura urkenisi sitä kautta viimein täälläkin. (Tomi Palsa)

Video ei ole enää saatavilla

# 292 Brian Eno & Rick Holland – Bless This Space

Tuottajavelho Brian Eno todisti jälleen kerran olevansa parhaimmillaan yhteistyöhankkeissa. Drums Between the Bells -albumin avaavalla Bless This Spacella Eno luo jatsahtavan ja harkitun, mutta poikkeuksellisen aggressiivisen äänimaailman, jossa Rick Hollandin kirjoittamaa siunausta luetaan kosmos kumisten. Tuloksena kolme minuuttia 46 sekuntia siunattua tilaa. (Juha Merimaa)

Video ei ole enää saatavilla

# 291 The Caretaker – Camaraderie at Arms Length

Turha väittää, ettei umpikäsitteellinen musiikki voisi olla riemastuttavaa, kaihoisaa, pelottavaa tai mitä tahansa tunneadjektiivia. Leyland Kirbyn mystisiä ballroom-savikiekkoja – tai niiden uria ja kulumia – soittavan The Caretaker -aliaksen (kyllä, The Shining) levyt soivat kadonnutta aikaa. Puistattaa ajatellakin, miltä oma Alzheimerini kuulostaa vuonna 2062. (Tapio Reinekoski)

Video ei ole enää saatavilla

# 290 Yuksek – Dead or Alive

Ranskalainen elektropoppari kanavoi kakkosalbumillaan inasen liian terhakkaasti Elton Johnia. Suoraviivainen päätöskappale kuitenkin sammuttaa valot vastaansanomattomasti. Gallilogiikalla laadituista enkkulyriikoista on paha hahmottaa draaman kaarta, mutta musiikin loppunostatus antaa ymmärtää, että kyse on elämästä ja sen vastakohdasta. Mahtia ja pontta piisaa. (Harri Palomäki)

Video ei ole enää saatavilla

Kappaleen studioversion voit kuunnella Spotifyn kautta tästä.

# 289 Someone Still Loves You Boris Yeltsin – Yellow Missing Signs

Kitaravetoisen voimapopin parissa puuhastelevan yhtyeen riemastuttava pistäytyminen synapopin puolelle on ylijäämäkappaleista koostetun Tape Club -albumin helmi. Ja mikäli musiikissa ei ole vielä riittävästi koukkuja, kappaleen aihe se vasta kutkuttaakin: Yellow Missing Signs käsittelee yhtyeen kotikaupungissa 90-luvulla tapahtunutta, yhä ratkaisematonta rikosta. (Tuomo Yrttiaho)

Video ei ole enää saatavilla

# 288 …And You Will Know Us by the Trail of Dead – Summer of All Dead Souls

Nimihirviöyhtye tarjoaa jälleen kerran hengästyttävää post-hardcoren intensiteettiä ja taivaita kurottelevaa pop-sensibiliteettiä. Aurinkoinen melodia saa mainiosti kontrastia vimmaisesti kasvattelevasta paukutuksesta. Tarttuvuuden ja rytisevän mekkaloinnin tasapaino pysyy kuitenkin hallinnassa tuottaen yhtyeelle tyypillistä ainutlaatuisen riehaannuttavaa jälkeä. (Kimmo K. Koskinen)

Video ei ole enää saatavilla

# 287 Pusha T – Raid (feat. 50 Cent & Pharrell)

Juhlitun rap-veljespari Clipsen toinen puoli, ”räppärien räppäri” Pusha T ei jäänyt lepäämään laakereilleen duon edellislevyn jälkeen, vaan hankkiutui Kanyen GOOD Music -levymerkin hoteisiin ja julkaisi ensimmäisen soolo-mixtapensa. Raid on ihastuttavan bullshit-vapaata nykyräppiä: vain kuivausrummun säälimättömyydellä funkaava biitti ja päälle ladeltuja riimejä. (Santtu Reinikainen)

Video ei ole enää saatavilla

# 286 Kathleen Edwards – Change the Sheets

Ensimmäiset sanani Nuorgam-kollegalle Jean Ramsaylle olivat: “Meillä oli tänä vuonna sama suosikkilevy.” Tuo levy oli Failer, Kathleen Edwardsin rosoinen countryrock-helmi (2003). Yhdeksän vuotta myöhemmin laulaja on yhä tilanteessa, jossa Billboardin Top 100 -kynnys on ylittämättä. Change the Sheetsin perusteella pian ilmestyvä albumi Voyager muuttaa asian tolan. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

# 285 Blitzen Trapper – Love the Way You Walk Away

Blitzen Trapper on onnistunut Love the Way You Walk Away -kappaleella vangitsemaan jotain olennaista 1970-lukulaisen amerikkalaisen southern rockin ja folkin ytimestä. Melankolinen ja herkkä kappale kaihoisine steel-kitaroineen, soljuvine banjoineen ja huuliharppuineen jättää kaikenmaailman fleetfoxesit lähtöruutuun. Perinnetietoisuutta oivaltavilla sovituksilla. (Sami Sankilampi)

Video ei ole enää saatavilla

# 284 A$AP Rocky – Bass

A$AP Rockyn narkoottiset räpit ja Clams Casinon tuotanto iskivät kultasuoneen ja ison levydiilin myötä undergroundhitit nousivat ansaitusti valtavirtaan. Bass on toivottavasti esikoislevyn seuraava singlelohkaisu: notkutunnelman kyllästyttäessä voi sitten soittaa biisin 78 kierroksen nopeudella ja fiilistellä kaiuttimien vuotaessa mahlanmakeaa purppurasiirappia. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

# 283 Faarao Pirttikangas & Kuhmalahden Nubialaiset – Unta se vain on

Tein Pekalle, tai hänen inspiroimanaan, kolme sanoitusta ja yhden käännöksen. Sanoituksista yksi päätyi aivan eri bändin käyttöön ja kaksi viruu käyttämättöminä (yksi niistä ihan syystä), mutta käännös meni läpi ja päätyi levylle sekä bändin settiin. Ihan syystä. Unta se vain on tuo Kuhmalahden Nubialaisten levylle pienen pilkahduksen taivasta. Ei se synti riitä. (Arttu Tolonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 282 Canon Blue – Indian Summer (Des Moines)

Nashvilleläinen Daniel James osoittautui toisella albumillaan Owen Pallettin ja Sufjan Stevensin kaltaiseksi barokkipoplahjakkuudeksi. Jylhää, dynaamista, matikkarockin ja musique concreten koskettamaa orkestraalista popmusiikkia soivan Rumspringa-levyn hienoin hetki käy höyhenenkevyine rytmeineen musiikillisesta vastineesta kimmoisalle parille ballerinatossuja. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Sarja jatkuu huomenna.

Rumraket

85 Nashvilleläinen Daniel James osoittautuu toisella albumillaan Owen Pallettin ja Sufjan Stevensin kaltaiseksi barokkipoplahjakkuudeksi. Rumspringa soi jylhää, dynaamista, matikkarockin ja musique concreten koskettamaa orkestraalista popmusiikkia, joka on valovuosien päässä Colonies-esikoisalbumin (2007) hauraasta makuuhuonefolkista. Parinkymmenen muusikon vahvistamat laulut pirskahtelevat raikkaasti kuin kevätpuro, ja niiden ehjissä rakenteissa on kaikuja Tortoisen musiikillisista palapeleistä ja Grizzly Bearin harmonisesta perfektionismistä. Kiihkeällä A Nativella James puolestaan kuulostaa kuin henkisesti tasapainoiselta Patrick Wolfilta. Virheetön albumi. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Cut Off Your Hands – Hollow

Frenchkiss

72

Aiemmin Shaky Hands -nimellä tunnettu Cut Off Your Hands ottaa kakkosalbumillaan viisaasti sivuaskeleen You and I -esikoisensa (2008) geneerisesti tanssittavasta indierockista. Hollow’lla uusiseelantilaisyhtye soittaa luontevaa, raukeannapakkaa kaikukitararockia, jossa on kaikuja kiwipopin mestarien The Chillsin sekä uransa yhteen albumin lopettaneen teksasilaisyhtyeen Voxtrotin musiikista. Bändin tunnistettavin osa on laulaja Nick Johnston, jonka venytetysti artikuloitussa laulutavassa on enemmän kuin ripaus Mark Kozelekia, jonka Red House Paintersilta albumin päätösraita Buried vahvasti kuulostaa. Suomalaisen indien ystävän korvaan Johnston kuulostaa puolestaan lähes tismalleen The Rollstonsin Mikko Valolta! (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

I Break Horses – Hearts

Bella Union

80Ruotsalaisten Maria Lindénin ja Fredrik Balckin muodostamassa duossa on paljon muutakin hyvää kuin maailman tärkeimmän laulaja-lauluntekijän Bill “Smog” Callahanin kappaleesta napattu nimi. I Break Horses edustaa varsin puhtaasti viime vuosina ryöstökalastettuja shoegazing- ja dreampop-genrejä, mutta tuo niihin riittävästi uutta kulmaa noustakseen massan yläpuolelle, Beach Housen ja M83:n vakavaksi haastajaksi. Bändi yhdistää Cocteau Twinsin kolhosti ryskyvät konerytmit parhaimmillaan hyvinkin rohkeasti säriseviin kitaroihin ja kotimaisesta Shogun Kunitokista muistuttavaan analogis-elektronisesti vellovaan äänivirtaan. Biisit ovat parhaimmillaan mestarillisia (taivaisiin kohoava Winter Beats, intensiteettiään kasvattava Pulse), heikoimmillaan yhdentekevyydessäänkin siedettävää Ravonettes-poppia (Wired, Empty Bottles). (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla