Kuka ei kuulu joukkoon ja miksi?

Nuorgamin levyjoulukalenterissa kirjoittajamme suosittelevat joka päivä kolmea vuoden 2012 albumia. Lisäksi he saavat halutessaan nostaa yhden ep:n, reissuen tai kokoelman vuoden tarjonnasta. Luukun 11 avaa Hannu Linkola.

Moonface with Siinai – Heartbreaking Bravery

Maineensa vakiinnuttaneiden artistien yhteistyökuviot tuottavat harvoin mitään ikimuistoista. Muun muassa Wolf Paradesta ja Swan Lakesta tutun Spencer Krugin ja Siinain liitto tuntuu kuitenkin olevan taivaassa solmittu. Heartbreaking Braverylla molemmat osapuolet kuuntelevat toistensa viestejä herkin aistimin ja reagoivat niihin voimalla. Niinpä yhteistyö kasvaa lähes rajatonta korkoa. Krugin hermostunut tulkinta tuo Siinain äänivalleihin hehtaareittain kosketuspintaa, ja vastalahjaksi Siinai tarjoaa Krugille musiikillisen viitekehyksen, jossa mies pystyy kerrankin tasalaatuiseen suoritukseen. Kyse ei ole kuitenkaan suoraviivaisesta vaihdannaistaloudesta, vaan aidosta yhteensulautumasta, jossa roolit menevät sekaisin ja lopputulos ylittää osiensa summan. Heartbreaking Bravery yhdistää neuroottisen tulkinnan valtaviin tonaalisiin voimiin ja kirkastaa autistisen krautrockin avaruudelliseksi kauneudeksi. Mitä kovemmalla volyymilla albumia kuuntelee, sitä vavahduttavammin se kertoo viestinsä: Moonface ja Siinai ovat tehneet aidosti merkittävän levyn.

Video ei ole enää saatavilla

DDT – Inatše/P.S.

Yksi vuoden ehdottomia kulttuuritapahtumia oli venäläisen DDT:n minikiertue Suomessa. Juri Ševtšukin kipparoima yhtye helli maaliskuussa Helsinkiä ja Tamperetta pitkällä historiallaan ja jämäkällä kulttuurisella painoarvollaan. Yhtye ei kuitenkaan tyytynyt ratsastamaan vanhalla maineellaan. Konserttien rungon muodosti tuore Inatše/P.S.-levy, kolossaaliseen ilmaisuun taipuvaisen Ševtšukin kunnianhimoisin luomus. Järkälemäisellä tupla-albumilla mies käy läpi koko musiikillisen ja kerronnallisen repertuaarinsa kuin testamenttia laatien. Hän vyöryttää ilmoille neuvostolähiön kokoisia riffejä ja karjuu niiden päälle yhteiskunnallisen pahoinvointinsa, mutta malttaa myös helliä pehmeillä soinnuilla ja sielukkaalla humanismillaan. Levy maalaa nykyajasta painajaismaisen kuvan, jonka tauspuolella ovi on kuitenkin avoin muutokselle. Suomi‒Venäjä-seuran laatimat käännökset osoittavat, että ääniryöpyn keskeltä löytyy pohdittavaa jokaiselle kulutusyhteiskunnan kansalaiselle, olipa hänen nimensä Ivan Denisovitš tai Vladimir Putin.

Video ei ole enää saatavilla

Burning Hearts – Extinctions

En tiedä vieläkään varmuudella, mikä minuun iski eräänä helmikuisena varhaisaamuna. Katselin pakkasen kiillottamaa taivasta, jota päivän ensimmäinen kajo koetti hennosti punata, ja annoin Extinctionsin tahdittaa hidasta heräilyäni. Levy ei ehtinyt oikeastaan alkua pidemmälle, kun minut valtasivat yhdellä kertaa rajaton onni, haikeus, levottomuus, rauha, hurmos ja alakulo. Kakkosraidan Into the Wilderness saapuessa kertosäkeeseensä olin jo mennyttä. Kuuntelin laulun läpi kerta toisensa jälkeen sitoutuen siihen yhä syvemmin ja kadottaen samalla täydellisesti kykyni käsitellä sen vetovoimaa. Kun lopulta pääsin kappalelistassa eteenpäin, tiesin Extinctionsin olevan olennainen osa vuoden 2012 äänimaailmaani. Mutta miksi juuri tämä levy? Miksi juuri Burning Hearts onnistui asettelemaan lämmön ja viileyden, sielun ja mekaanisuuden sekä muovin ja luonnon suhteet sellaiseen tasapainoon, joka riisui minut täydellisesti aseista? Oliko kyse oikeasta musiikista oikealla hetkellä, vai olisiko yhtye sulattanut sydämeni joka tapauksessa myöhemmin? En osaa vastata. Ja juuri siksi tiedän rakastavani tätä levyä varauksetta, nyt ja aina.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus: Wojciech – Ystävät, toverit -vinyyli

Päättyvänä vuonna innostuin vuosien tauon jälkeen vinyylilevyistä. Ja kuinkas sattuikaan, yksi kaikkien aikojen kotimaisista suosikkilevyistäni, Wojciechin Ystävät, toverit, prässättiin polyvinyylikloridille lähes kohtsillään ostohurman iskettyä. Niinpä Facebookissa masinoidusta uudispainoksesta tuli paitsi pakkohankinta myös yksi vuoden kuunnelluimmista levyistäni. Sydämestäni toivon, että uusi formaatti tuo albumille kaltaisteni postimerkkeilijöiden lisäksi kosolti uusia ystäviä, tovereita.

Video ei ole enää saatavilla

Video ei ole enää saatavilla

Nuorgam ylpeänä ensiesittää, loistavan Burning Hearts -yhtyeen Modern Times -video albumilta Extinctions. Videon on ohjannut ja kuvannut Paola Suhonen hänen studioillaan New Yorkissa.

Burning Heartsin Jessika Rapo kommentoi:

”Modern Timesin video kuvattiin toukokuussa, samalla kun BH kävi soittamassa kolme keikkaa New Yorkissa. Ivana- liikkeen suljettua sunnuntai-iltana, Paola, kamera, valot, bändi ja suuri paljettisäkki levittäytyivät butiikin lattialle. Paola kuvasi vanhalla, rakkaalla 18mm-kamerallaan kun Jessika ryömi paljettimeressä. Pojat seurasivat tapahtumia lähinnä liikkeen perältä paikallista pale alea nauttien. Joku saattoi välillä avustaa paljettisateen luomisessa. Taustalla soi Extinctions, Julee Cruise ja Trish’s Mind Bending Motorway Mix.”

Henry Ojala ja Jessika Rapo ovat Burning Hearts. (Kuva: Tomi Palsa)

Jessika Rapon ja Henry Ojalan muodostama Burning Hearts tekee arktista versiota baleraarisesta popista, joka on kovin viehättävää.

”Life and death are given a different meaning
in grizzly kingdom above the treeline
where the permafrost’s growing deeper”

Ensimmäisen kerran kuulin Burning Heartsista Jori Hulkkosen A Peasant’s Dream -kappaleesta tekemän hienon remixin myötä. Silloin ei vielä selvinnyt oliko bändi, remix, vai kummatkin hyviä. Heinäkuussa 2011 yhdysvaltalaisella Shelflife-levymerkillä julkaistu Into The Wilderness kertoi, että kyseessä on poikkeuksellinen yhtye. Myös ulkomailla kiinnostus yhtyeeseen kasvoi ja kappaletta hehkuteltiin lukuisissa indieblogeissa.

Jos hyvän kappaleen mittarina pidetään sitä kuinka usein yllättää itsensä hyräilemästä sitä, on Pohjanmaan maaseudulla levytetty Into The Wilderness sieltä paremmasta päästä. Laulu on ehkä aavistuksen kömpelöä ja koko homma kuulostaa hieman kotikutoiselta, mutta kaikki tämä jotenkin kuuluu asiaan niin kuin ryijy mummolan seinustalle kaappikellon viereen.

Lähin vertailukohta, joka tulee mieleen, on Au Revoir Simone. Burning Hearts tekee sen tavoin seesteisen kevyttä, melankolista elektropoppia, jonka estetiikka on sukua twee-popille. Tämä ei yllätä, kun tiedetään, että Jessika Rapo ja Henry Ojala ovat vaikuttaneet Le Futur Pompisten ja Cats On Firen riveissä.

Jessika Rapo on laulanut myös Le Futur Pompistessa. (Kuva: Tomi Palsa)

Kuten brittiläinen popmusiikkisnobi-ystäväni totesi, kun laitoin hänelle linkin Into The Wilderness -videoon: ”Not an original but sweet”. Se oli suuri kohteliaisuus krantulta mieheltä, jonka kevyhyllyyn suomalaisesta musiikista ovat aiemmin kelvanneet vain Pekka Streng, Op:l Bastards ja Paavoharju. Burning Hearts ei ole omaperäisintä musiikkia, mutta poikkeuksellisen sympaattista.

Jos olet kesällä menossa mökille, Lappiin vaeltamaan tai muuten vaan luonnon helmaan, kannattaa tämä kappale ottaa mukaan matkavarustukseen.

Video ei ole enää saatavilla

SAMAAN AIKAAN MAAILMALLA

28. tammikuuta − Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske päätti lahjontasyytteiden nostamisesta entistä ulkoministeri Ilkka Kanervaa vastaan. Törkeästä lahjuksen antamisesta syytetään toimitusjohtaja Kyösti Kakkosta, liikemies Toivo Sukaria sekä Nova-yhtiöiden entisiä johtajia Arto Merisaloa ja Tapani Yli-Saunamäkeä. Kanervan epäillään saaneen yli 50 000 euron arvosta etuja yhtiöiltä, jotka suunnittelivat suuria kauppakeskuksia Varsinais-Suomeen, jossa Kanerva johti Varsinais-Suomen liiton hallitusta sen puheenjohtajana. Kaikki syytetyt kiistivät väitteet.

Southern Fried

88 Hot Chipin Joe Goddard ja promoottori-dj Raf Rundell ovat kierrelleet muutaman vuoden maailmaa karhupuvuissaan, housen evankeliumia iloluontoisesti levittäen. Kaksikon esikoisalbumi on kaikkien odotuksien vastaisesti mestariteos; Be Strongilla duon tunnuslauluksi muodostuneen Bear Hugin kaltaisten novelty-hittien lomassa muun muassa täydellistä New Order -poppia (house-pianojen siivittämä Work), LCD Soundsystemin koskettavuuteen yltävää musanörttinostalgiaa (Lee ”Scratch”Perrylle kunniaa tekevä UK Garage -helmi Heart of the Congos), mikeskinnermäisiä nyyhkyballadeja (Church), baleaarista rentoilua (The Birds & the Bees) ja jopa Hank Williams goes Hacienda -tyyppinen acid-country-renkutus (Time in Mind). Vaikutteitaan The 2 Bears ei peittele vaan päinvastoin nostaa ne tapetille albumin nimikappaleessa: ”Wu-Tang Clan, The KLF, Jazzy Jeff, Todd Terry, Timbaland, Beach Boys, Art of Noise…” Be Strong on kaikkea tätä. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Burning Hearts – Extinctions

Solina

80 Turkulaiskaksikon uutuus on sisäsiistissä kohteliaisuudessaan vaativa levy – se ei pakota kuuntelemaan, vaan antaa nätisti tilaa muille ajatuksille, kotiaskareille tai aamubussin ikkunasta auringonnousun katselulle. Mutta jos kuuntelija malttaa keskittyä, levyn maailma aukeaa varovaisesti ja paljastaa jotain hyvää ja kaunista. Kuten Swallows-biisissä sanotaan: ”This is our world, a sacred place to be”. Instrumentaatio on harkittua, pidäteltyä, Jessika Rapon laulu on fokuksessa. Rapokaan ei kuitenkaan turhia irrottele, vaan pysyttelee tutun seesteisellä tunneskaalalla. Kokonaisuutena levy on ehkä vähän kaareton, ja toimisikin parhaiten vinyyliltä, jolloin puolen kääntäminen rytmittäisi kokemusta. Levy on kuin kokoelma parivaljakon julkaisemattomien albumien helmiä – jokainen biisi itsessään on laadukas, ihana ja hyvä, mutta yhdessä ne ovat välillä turhan samasta puusta veistettyjä. Extinctions on kuin ravintolapäivä – joka pisteellä ei tarvitse käydä vaan aina voi napsia sopivat päältä, ja vaikka ei osallistuisi ollenkaan, on jotenkin mukava tietää, että se on olemassa. (Jarkko Immonen)

Video ei ole enää saatavilla

Django Django – s/t

Because Music

70 Djangon Djangon poikia tekisi mieli läimiä olalle, rutistaa ja sanoa, että ”hyvä hyvä, jatkakaa ihmeessä samaan malliin”. Lontoolaiskvartetti tuo nimittäin kaivatun annoksen vallattomuutta ja seikkailunhalua lievää alennustilaa potevaan brittiläiseen kitarapoppiin. Django Djangon musiikin viehättävyyttä kuvaa parhaiten se, kuinka hankalaa yhtyeen musiikin kuvaileminen on. Sen kappaleissa voi tapahtua melkein mitä vain, mutta hauraana punaisena lankana kaiken hyväntuulisen touhottamisen keskellä kulkee psykedeelisen popin perinne – joskin viaton ja jopa lapsellinen tulkinta siitä. Mieltätaivuttavien happopainajaisten sijaan levy on leikkisä kuin lastenkutsuille eksynyt Hot Chip tai kamelin selkään hypännyt Jonathan Richman. On elektronista pörinää, rautalankakitaroita, hälytyssireenejä, Beatles-stemmoja, aavikkojumitusta, house-rytmejä, dub-muistumia – kaikkea sitä musiikillista pöyhettä, josta Django Djangon ilmeisimmät esikuvatkin (Beta Band, Super Furry Animals) ammensivat. Jos bändi pystyy rakentamaan seuraavalle levylleen enemmänkin Worin, Waveformsin ja Hail Bopin tasoisia kappaleita, vain taivas on rajana. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Errors – Have Some Faith in Magic

Rock Action

83 Viisi vuotta sitten kaikista maailman festivaaleista Oulun Qstockissa vieraillut Errors saattaa olla ihan oikean läpimurron kynnyksellä. Glasgowlaisyhtye yhdistelee Have Some Faith in Magicilla postrockin dynamiikkaa, teknon logiikkaa ja Animal Collective -sukupolven kosmista psykedeliaa paljon vakuuttavammin kuin kahdella ensimmäisellä albumilaan – tai kuin suurin osa hengenheimolaisistaan. Mogwain Rock Action -levymerkin suojissa kaikessa rauhassa kypsynyt kvartetti muovaa analogisyntetisaattoreistaan ja kitaraefekteistään usein kuudenkin minuutin mittaisia minieepoksia, jotka ovat kuin pieniä tutkielmia popin ja elektronisen musiikin potentiaalista. Parhaina hetkinään (Magna Encarta, Earthscore ja Pleasure Palaces) levy onnistuu irtautumaan lievästä sisäänpäinkääntyneisyydestään ja palkitsee ruhtinaallisesti ne, jotka vielä uskovat musiikin taikaan. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 17 Anna Calvi – Desire

On nainen. On jumalainen nainen, hypnoottinen ääni ja punaiset huulet. Desire-kappale kumahtelee kohtalokkaana, seksuaalisena ja voimakkaana. Osuvasti nimetty biisi on jälleen yksi osoitus siitä, miksi Anna Calvi on juuri niin kuolettavan ihana kuin onkaan. ”God knows it’s just the devil in me”, Anna laulaa. Silloin tietää, että taistelu ei auta. On antauduttava. (Auroora Vihervalli)

Video ei ole enää saatavilla

# 16 Tom Waits – Bad as Me

Tom Waits, tuo vanha färssi varjoisilta kujilta, meni ja turautti seitsemän vuoden tauon jälkeen levyn, jolle ei vuoden mittaan montakaan haastajaa löytynyt. Meno on alusta loppuun täyttä höökiä, kuin yhtä raivotautista mutta inspiroitunutta mahlapurkausta. Nimibiisi Bad as Me siis kelpaa tähän listaustarkoitukseen siinä missä mikä tahansa muukin kipale levyltä. (Jarkko Immonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 15 Feist – Graveyard

Introvertilta Metals-albumilta ei löytynyt iPod-mainokseen sopivia hittejä 1234:n tyyliin. Sen sijaan levyn kirkkaimmista hetkistä käy esimerkiksi Graveyard, jonka mantrassa herätellään kuolleita henkiin. Kappale keinuu vetäytyneestä värjöttelystä kohti uljasta loppuaan, eikä kokonaisuus ole onneksi liian mahtipontinen, vaikka mukana on puhallinsoittimia ja kuoro. (Iida Sofia Hirvonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 14 Kate Bush – Snowed in at Wheeler Street (feat. Elton John)

Kaksi sielua on jumissa ikuisuuksiin pyörivässä ajan pyörässä, mutta heidän tragediansa on jäädä aina erilleen. Juuri kun he ovat saavuttamassa toisensa, heidät repii erilleen milloin Rooman palo, milloin Lontoon sumu tai 9/11. Crescendot kasvavat huikeiksi Katen ja Eltonin laulaessa koko sydämestään, etteivät he taas halua menettää toisiaan. Syvästi koskettavaa. (Mikael Mattila)

Video ei ole enää saatavilla

# 13 22-Pistepirkko – Rodeo Heart

Kun Utajärven outolinnut vaihtavat herkistelyvaihteelle, tuloksena on lähes aina poikkeuksellisen sydämeenkäyviä lauluja. Sympaattinen Rodeo Heart on Lime Green DeLorean -albumin pieni salaisuus. Se on hahmotelma haparoivasta yrityksestä pysyä kohdalle osuneen, lujaa lyövän sydämen kyydissä, ja siitä, pitäisikö päästää irti vai pitää vain entistä tiukemmin kiinni. (Tuomo Yrttiaho)

Video ei ole enää saatavilla

Kappaleen studioversion voit kuunnella Spotifyn kautta tästä.

# 12 Mirel Wagner – No Death

Joskus kuiskaus kuuluu huutoa voimakkaammin. Mirel Wagnerin arsenaali rajoittuu akustiseen kitaraan ja tuskin puheääneen yltävään lauluun, mutta vaatii kuulijansa rajoittamattoman huomion. Komean ensilevyn helmeksi nousee goottilainen tarina kuolleesta rakastetusta – vai ehkä lapsesta? Vuoden intensiivisin esitys ei päästä otteestaan ennen viimeistä nuottia. (Juha Merimaa)

Video ei ole enää saatavilla

# 11 Burning Hearts – Into the Wilderness

Kun Chairliftin luonnonmukaisesti valmistettu elektropop yhdistetään Magenta Skycoden pyhältä tuntuvaan jylhyyteen, käy selväksi kuinka poikkeuksellisesta jalopuusta turkulaisen Burning Heartsin melodian- ja nyanssientaju onkaan veistetty. Burning Hearts matkaa helmikuisella kakkosalbumillaan entistä syvemmälle luontoon. Kerrankin on varmaa, että hype kestää. (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

# 10 Atlas Sound – Terra Incognita

Aaah, niin intiimiä mutta terävää, niin terävää mutta intiimiä. Bradford Coxin kynä ei petä. Nyt on helppo sanoa, että (Coxin bändiprojektin) Deerhunterin Halcyon Digest ennakoi Parallaxia jo 2010, mutta mitään näin herkkää, paljasta ja jotenkin lumoavan pysähtynyttä ei kai kukaan ihan odottanut. Terra Incognita on tämän metamorfoosin riipivän alaston huipentuma. (Jarkko Immonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 9 Fucked Up – Queen of Hearts

”Hello my name is David. Your name is Veronica. Let’s be together, until we’re all finally crushed.” Vaikka traaginen loppu saapuu jo levyn viitosbiisissä, kukapa meistä ei tahtoisi olla kokematta Queen of Heartsin intensiteetillä starttaavaa rakkaustarinaa. Repeat-nappi huolehtii onneksi siitä, että David ja Veronica löytävät toisensa yhä uudelleen ja uudelleen. (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

# 8 Iron & Wine – Walking Far from Home

Profetiat ja sanahelinä ovat usein yhtä. Iron & Winen matkahavaintojen arvo on pikemmin niiden lyyrisessä vaikuttavuudessa kuin varsinaisessa sanomassa. Silti laulussa on jotakin ylevää ja ylevöittävää. Se antaa totuuksien jäädä ristiriitaisiksi, luovuttaa satunnaisille havainnoille todistusvoiman ja ylentää ulkopuolisuuden tunteen avaran ymmärryksen esiasteeksi. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

# 7 Kurt Vile – Jesus Fever

Oliko Lana Del Rey mielestäsi tuotekuva? Entäpä Kurt Vile sitten? Kun kerran kuvittelee hepun vetämässä Jesus Feverin American Idolissa, ei mielikuvasta enää pääse eroon. Ehtaa rokkia Vilessa on tuskin nimeksikään, vuoden parhaiten soljuvaa popnerokkuutta sen sijaan kosolti. Kurt Vilen tukka on lakritsihattaraa. Haluan syödä Kurt Vilen tukan! Lisää sokerihuurua! (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

# 6 Bon Iver – Perth

Perth on kappaleena niin ylitsetulvivan kaunis, että kuuntelijalla on vaikeuksia olla pakahtumatta. Marssirummut, valtavat äänivallit, herkähkö kitaramelodia ja Justin Vernonin korkealta henkäillyt koskettavat lyriikat takaavat yhden vuoden herkistävimmistä kappaleista. Ihailtava nappisuoritus Bon Iveriltä, myös muiden taannoisen hittialbuminsa kappaleiden osalta. (Verna Vuoripuro)

Video ei ole enää saatavilla

Sarja päättyy huomenna.

Nehän ne hattupaiset!

Onko tutun näköinen kuva? No, mutta nehän on ne turkulaiset, Jessika Rapo ja Henry Ojala eli Burning Hearts, meidän Kaikki huomisen bändit -juttusarjastamme!

Samat, jotka esiintyvät loisteliaasti Tampereen YO-talon Ilta Nuorgamin kanssa -tapahtumassamme. Kyllä, he ovat taas täällä. Niin paljon me heitä rakastamme.

Nuorgam ylpeänä esittää, ennakkokuuntelussa Burning Heartsin erinomainen Extinctions-albumi. 1. helmikuuta ilmestyvän albumin kappaleet meille esittelee Jessika Rapo.

ENNAKKOKUUNTELU ON LOPPUNUT! MENKÄÄ HYVÄT IHMISET JA OSTAKAA TÄMÄ LEVY!

On the Last Day of the Decade

”Tästä kappaleesta levyn teema sai alkunsa. Se syntyi uudenvuodenaattona, radiosta kuullun suru-uutisen jälkeen. Tein vielä sanoituksia, kun ekat juhlavieraat soittivat ovikelloa. Alkuperäinen versio biisistä oli tosi erilainen, ja vähän vaikea saada toimimaan, kunnes keksittiin käyttää pelkkää outroa.”

Into the Wilderness

”Timothyn elämä päättyi Alaskan puuttomilla, ikiroudan peittämillä vuoristorinteillä, mutta hänen tarinansa inspiroi meitä. Oikean rytmiikan löytäminen oli tämän kappaleen salaisuus. Niin, ja onneksi biisin nimeksi ei tullutkaan Sleeping Under the Same Stars as Timothy.”

Modern Times

”Olemme itsekin tästä biisistä vielä vähän hämillään, ja hymyilyttää myös, koska sitä oli kovin hauska tehdä. Se kertoo elämän haavoittuvaisuudesta, ja myös siitä, että ihmisen toiminnan takia dodoja ei enää ole. Mun suosikkiraitoja!”

Love and Dissonance

”On ylistys sekä äänitaiteilija Delia Derbyshirelle että Broadcastin Trish Keenanille. Trishin äkillinen sairastuminen ja poismeno kosketti ja säikäytti jollain ihmeellisellä tavalla. Ehkä siksi, että näen meidän elämässä ja musisoinnissa yhtäläisyyksiä. Asiat voivat niin nopeasti muuttua elämässä.”

The Swallows

”Studion siirtäminen maaseudulle oli onnenpotku inspiraatiolle, ja tämä biisi oli ensimmäisiä joka syntyi Monäsin kylässä, paikassa jossa viihdytään äärimmäisen hyvin. Saunan lämmetessä ehtii lisätä stemmoja tai äänittää bongoja… Extinctionsilla Swallows soi kuulaammin kuin ep:llä, ja me tykätään siitä.”

Burn Burn Burn

”Voisin kuvitella, että myös Burn-sana tuli mieleen saunan lämmöstä, vaikkakin biisi kertoo selviytymisestä. Tausta syntyi tosi nopeasti: Henry rummuissa, minä Philicorda-uruissa (jolla suurin osa biiseistä on sävelletty). Tuo liveäänitys jäi sitten biisin pohjaksi, ja meillä oli heti aika vahva näkemys siitä, minkälaista soundia oltiin hakemassa.”

Trade Winds

”Trade Winds on planetaarisille tuulille ja maantieteellisille koordinaateille omistettu biisi, joka kertoo eksyksissä olemisesta ja halusta tulla löydetyksi. Se on myös levyn vanhin biisi ja varmasti siksi sellainen vaikeampi tapaus sovittaa. Uusia ideoita oli liiankin paljon jossain vaiheessa, mutta päädyttiin kuitenkin käyttämään niitä ensimmäisiä.”

The Beast

”Lestadiolaisseudulla Pohjanmaan Luodossa ammuttiin karhu, joka oli innostuneiden metsästäjien mukaan ’liikkunut liian lähellä kyläkoulua’. Tämä tapaus inspiroi vahvasti tekstiä. Itse kuulen näin jälkeinpäin myös vahvat Suzanne Vega -vaikutukset.”

Deep Waters

”Henry äänitti vielä näitä kitarajuttuja, kun suurin osa biiseistä oli jo melkein lähtenyt masterointiin, ja Jori oli myös mukana luomassa oikeeta tunnelmaa kappaleeseen ihan viime metreillä. Mä olen vaan tosi onnellinen siitä, että tämä tarina pääsi levylle.”

Burning Heartsin Extinctions julkaistaan 1. helmikuuta.

Keskiviikko

Lost in Music sai varaslähtönsä keskiviikkona, jolloin Combat Rock Industryn uudet toivot Cigarette Crossfire, Särkyneet ja Atom Notes esittäytyivät Pispalan Vastavirta-klubilla.

Cigarette Crossfire.

Särkyneet.

Nuorgamin puolueeton tarkkailija nimesi bänditrion parhaaksi Atom Notesin, muun muassa Endstandista ja Manifesto Jukeboxista tuttuja soittajia käsittävän superkokoonpanon, jonka punkissa on viehättävä ropsaus surfin svengiä, Agentsin tyylikkyyttä ja Hurriganesin hulluutta.

Atom Notes.

Torstai

Lauluntekijätulokkaat Maija Moisio ja Suvi Isotalo ottivat toisistaan mittaa torstaina Artturissa ja perjantaina Paapan Kapakassa järjestetyillä iltapäivän ilmaiskeikoilla. Artistit eivät olisi voineet olla erilaisempia, vaikka esimerkiksi Soundi-lehdelle yhteishaastattelun antoivatkin.

Maija Moisio.

Mija Moision intohimoinen ja eläytyvä suomirock oli tyylillisesti täysin levällään – mutta sympaattisella tavalla. Vielä hieman raakilemainen taustatrio säesti omaa ääntään rohkeasti etsivää ja persoonallisesti tulkinnutta Moisiota piipahdellen milloin reggaen, milloin folkpopin ja milloin metallin maisemissa.

Suvi Isotalo.

Suvi Isotalo on puolestaan esiintyjänä täysin valmis ja suvereeni. Syksyn Säveleenkin osallistuvaa laulajaa kuultiin soolona, pianon säestyksellä – ja parhaimmillaan suorastaan mykistävällä tavalla. Kaj Chydeniuksen hengessä ja aina pilke silmässä esiintyneen Isotalon bravuuriksi osoittautui uuden P.S. Maj’lle -albumin tajunnanvirtamaisesti vellova Vastarakastuneet-balladi.

Burning Hearts.

Yo-talon torstaisen Nuorgam-illan aloittanut Burning Hearts kopattiin kuulopuheiden mukaan suoraan keikan jälkeen Canadian Music Week –tapahtumaan, joka järjestetään ensi vuoden maaliskuussa Torontossa. Keikkatilanteessa kvintetiksi laajentuva indiepopduo oli jämäkkä, suoraviivainen ja kaikkien kehujen arvoinen. Hyvä!

The Melvins.

Samaan aikaan Klubilla murissut The Melvins otti yleisöltä luulot pois heti kättelyssä 10-minuuttisella Lysol-särövalli-perkussioeepoksella. Sama meininki jatkui läpi grungen ja sludgemetallin pioneerin kaksituntisen keikan: rumpalikaksikko hakkasi ällistyttävän orgaanisessa synkronissa ja isotukkaiset kielisoittajat loihtivat soittimistaan valtavaa säröä. Täysi sali otti pyyteettömästi vastaan kaiken, mitä The Melvins kollektiivisesta selkäytimestään vuodatti. Ällistyttävä, omituinen messu.

Magenta Skycode.

Välissä esiintyneen Iconcrashin jälkeen Nuorgam-illan huipentaneen Magenta Skycoden keikkaa voi kuvailla yhdellä sanalla: hurmos. Kansainvälisille festivaalivieraillekin maistunut turkulaisyhtye on äitynyt ällistyttävään iskuun; bändin alkutaipaleen hapuilusta ja ujostelusta ei ole enää tietoakaan, kun Jori Sjöroos maalailee taivaisiin kurottavia melodioitaan itsevarmuudella, joka muistuttaa Arcade Firen ja Coldplayn kaltaisista stadion-indien supertähdistä. Skål!

Perjantai

Pastacas.

Lauantai-iltapäivänä eteläiset naapurimme tarjoilivat Nuorgamille paitsi herkullisia kylmäsavulohisandwichejä ja jääkylmää vodkaa, myös Pastacasin avantgardistista luuppitaidetta. Wire-lehdenkin hehkuttama Ramo Teder – jonka taiteilijanimi tarkoittaa suomeksi kuulakärkikynää – loi pedaalien, poikkihuilun, sähkökitaran ja ties minkä epäkristillisten hilavitkuttimien avulla Artturi-baariin äänivallin, joka hymyilytti ainakin lavan läheisyydessä päätään nyökyttänyttä Fonal Recordsin Sami Sänpäkkilää.

Vuk.

Entä mitä yhdeksänkymmentäyhdeksän sadasta ulkomaalaisesta toimittajasta tai levy-yhtiöpersoonasta vastaa, kun häneltä kysytään mielipidettä suomalaisen showcase-festivaalin annista?

”Minut vietiin katsomaan [tähän valinnanvarainen suomalainen valtavirran pop- tai rockyhtye] ja se oli hirvittävää paskaa. Sitten menin johonkin kuppaiseen kellariluolaan, jossa soitti Vuk. Se oli loistava.”

Näin tälläkin kertaa. Lähes pelkästään ennen julkaisematonta materiaalia yhtyeensä kanssa esittänyt Vuk houkutteli Artturiin myhäilemään muun muassa Beggars Groupin (4AD, Matador, Rough Trade, XL) perustajan Martin Millsin, jonka hymy ulottui korviin. Joko nappaisi – vai jääkö Vukin maailmanvalloitus ikuiseksi haaveeksi?

Anssi Tikanmäki.

Yo-talon Rockadillo-illassa Anssi Tikanmäki esiintyi nimeään kantavan orkesterin kanssa ja soitti lyhyessä setissään lähinnä tunnetuimpia hittejään Klaani-elokuvan Balladista Maisemakuvia Suomesta-debyytin biiseihin.

Leikkisän jamittelevalla otteella soittaneen bändin soundia kävivät elävöittämässä Iiro Rantala pianollaan ja Sakari Kukko saksofonillaan.

Hilpeän yksityiskohdan keikkaan toi maestro Tikanmäen harmaantunut hiuspehko, joka vaihtoi väriään valoshow’n mukaan, kuten kuvasta näkyy.

Illan yllätysesiintyjän” henkilöllisyys oli onnistuttu pitämään hyvin salassa, sillä ennen mysteeriartistin lavalle nousemista juuri kukaan ei tuntunut tietävän, mitä tuleman piti.

Kimmo Pohjonen.

Ei, se ei ollut RinneRadio vaan Kimmo Pohjonen – ja vaikea olisi Rockadillon karkeloille ollut parempaakaan spesiaalia kuvitella. Pohjonen käynnisti settinsä tutun maanisesti haitarinsa kanssa riehuen. Pikkuhiljaa atonaalisen tilutuksen lomasta pilkahtelivat riffit ja melodianpätkät, jotka yhdistyivät erilaisiin maatalouskonesampleihin ja loivat kieroja äänimaailmoja. Kenties Pohjosen visiitti promosi jo tulevaa, sillä parin viikon päästä hän nousee Tampere Jazz Happeningin yhteydessä Pakkahuoneen lavalle Samuli Kosmisen ja Proton String Quartetin kera.

Wimme.

Wimmen setissä olivat läsnä kaikki tutut elementit: taustabändinä RinneRadio, tunnelmien vaihtelut meditatiivisesta suureelliseen jazzjoiku-ravejumitukseen, unohtamatta itse joikaajan absurdin hulvattomia välispiikkejä. Tuttuudestaan huolimatta Wimmen keikat ovat aina näkemisen arvoisia, ensinnäkin harvinaisuutensa, mutta myös tunnelmansa takia. Wimmen seesteisen ylväs lavapreesens huokuu saamelaisen joikuperinteen mystiikkaa, hänen narisevan äänenmuodostuksensa yltyessä välillä akrobaattisiin suorituksiin.

Värttinä.

Siinä missä jopa Kimmo Pohjosen ekspressiivinen hanuritaide tuntui hieman rutiininomaiselta, vaikutti Värttinä elävän ja hengittävän Yo-talon tunnelmaa. Eikä ihme, sillä viime aikoina itsestään vähänlaisesti meteliä pitänyt ja soittajistoaan suuresti remontoinut kollektiivi keikkaili kotimaassaan ensimmäistä kertaa yli vuoteen. Välissä heitetyt ulkomaanpistokeikat voi laskea yhden käden sormilla. Setti keskittyi bändin popimpaan tuotantoon, mikä oli tilaisuuden huomioon ottaen ymmärrettävää. Wimme Saari varasti show’n totaalisesti tullessaan lavalle sekoilemaan yhden kappaleen ajaksi. Lisää tätä!

Wrecking Queens.

Wrecking Queens sai kunnian korkata Tullikamarin ja Pakkahuoneen perjantaisen kattauksen.

Ewert & the Two Dragons.

Myöhemmin lavalle nousi virolainen Ewert & the Two Dragons. Kansainvälistä kuhinaakin herättänyt indiepopyhtye esiintyy muuten huomenna (pe 28.10.) Helsingin Siltasessa ja palaa Suomeen joulukuun alussa neljän keikan kiertueelle tanskalaisen Veton kanssa.

Isoveli.

Iltaa jatkanut Isoveli on niitä ideoita, jotka tasapainottelevat hullunrohkeasti nerouden ja idiotismin välisellä raja-aidalla. Jos et tiennyt, niin Isoveli on yhtä kuin kimaltelevaa poprockia soittanut Brightboy, mutta suomeksi. Ska-kompilla. Antaumuksellisesta keikasta huolimatta Isoveljen tähtihetki koettiin myöhemmin illalla, kun bändin laulaja Antti Westman teki yllätyshyökkäyksen lavalle kesken Arttu Wiskarin keikan – ja saateltiin tavallisten kuolevaisten pariin Pakkahuoneen perustuksia ravistelleiden urpo!-huutojen siivittämänä. Hyvä!

Ronya.

Ronyan leopardiraidat aiheuttivat Nuorgamin kylätoimikunnassa lähinnä mykistymistä.

Manna.

Mannan keikasta jäi kaikessa pätevyydestään ja artistin karismasta huolimatta päällimmäisenä mieleen yksi viikonlopun mittaan säännöllisimmin esitetyistä kysymyksistä: miksi Pakkahuoneella on aina niin paskat soundit?

Arttu Wiskari.

Festivaalin hämmentävimmät hetket oli koettu jo torstaina, kun hurmokselliseen kuntoon hankkiutuneet Arttu Wiskari ja Elastinen kreisibailasivat Nuorgam-illassa Hot Chipin elektropopin tahtiin. Ja rähinöivät myöhemmin Ilves-hotellin yökerhossa. Edellisiltana nautitut kuohuviinlavalliset eivät sanottavammin näkyneet Klubilla esiintyneen Wiskarin habituksessa. Freemanin kanssa Lost in Musicin haluttavimman kaverikuvattavan tittelin jakanut Wiskari herätti yleisössä voimakkaita tunteita – puolesta ja vastaan. Mutta ainakin Wiskari kiinnosti. Nuorgamin vastaavan toimittajan sanoin: ”Lost in Musicissa esiintyi yli 90 artistia. Ainoa keikka, jonka katsoin kokonaan: Arttu Wiskari.”

Chisu.

Wiskarin jälkeen esiintyi Kun valaistun -albuminsa juuri julkaissut Chisu, mutta Nuorgamin kylätoimikunta keskittyi yhä Wiskarin keikan puimiseen.

Martina.

Yön pimeinä tunteina kylätoimikunnan korviin kantautui ihmeellinen tarina eräästä ulkomaalaisesta agentista, joka oli löytänyt Ilveksen yökerhon lavalta etsimänsä uuden, kuuman artistin: Martinan. Keikan jälkeen agentti oli niin sanotusti mahlat valuen lähestynyt itseään agentoivaa Martinaa. Ulkkariagentin mielessä oli bookkaus, jopa signaus. Martinan puolestaan luuli, että ulkkariagentin mielessä on pelkkä pokaus. ”Stop hitting me, stop hitting me… Here’s my boyfriend”, poikaystävänsä taakse paennut Martina oli kihissyt kieltäytyen maailmanvalloitustarjouksesta. Nuorgamin tietolähde ei kerro päästiinkö asiassa myöhemmin sopimusneuvotteluasteelle.

Lauantai

Sansa.

Nuorgamin valtaväestön keräillessä vielä itseään lauantai-iltapäivänä valokuvaajamme Tomi Palsa raahautui jo kello 15:ksi Paapan Kapakkaan, jossa päivän musiikkitarjonnan korkkasi sympaattinen Sansa.

Notkea Rotta.

Illan käynnisti varsinaisesti kuitenkin Pakkahuoneessa hyppyyttänyt Notkean Rotta, jonka jäsenet tekivät keikallaan sitä, mitä heillä on tapana tehdä – pomppivat ympäri lavaa kuin bodatut kengurut. Liekö sitten kyse siitä, että ympäristö oli väärä, vai siitä, että vitsi alkaa vanhentua, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun Nuorgamin mieleen nousi ajatus: alkaako Notkiksen meiningissä olla pakottamisen makua?

Freeman.

No, sitä ei ollut ainakaan Freemanilla. Viiksimestari seurasi lähes liikuttuneessa tilassa tapaa, jolla Lim-yleisö lauloi mukana sekä miehen 1970-klassikoita että tuoreen 4-albumin modernin popin mestariteoksia. Suomipopin valkean helmen Kaksi lensi yli käenpesän kajahtaessa ilmoille koettiin festivaalin virallinen, kollektiivinen kananlihahetki.

Regina.

Nuorgamin viimeinen selkeä muistikuva Lost in Musicista oli sulavaan keikkakuntoon uuden levynsä säröpopkappaleet hionut Regina, joka esiintyi Pakkahuoneen puolella itsevarmasti ja vaivattoman oloisesti. Iisa Pykärillä oli esiintymisasunaan hauska mekko, joka näytti siltä kuin hänen rinnuksilleen olisivat nousseet suuret ja sympaattiset ajokoiran korvat. Keikan jälkeen Nuorgamin toimituksen yhyttämä Mikko Pykäri puolestaan ei osannut lopettaa intoilua Mariah Careyn 90-luvun tuotannon sulasta neroudesta – mihin saatoimme vain yhtyä täysin rinnoin.

Ison hatun alle on helppo piiloutua.

Nuorgam palaa Turkuun ja liputtaa seuraavaksi Burning Heartsin tulevaisuuden puolesta. Intoilun taso on niin kova, että bändi nähdään ensi viikolla Lost in Musicin yhteydessä pidettävässä Illassa Nuorgamin kanssa.

Yhtyeeseen kuuluvat:
Henry Ojala ja Jessika Rapo. Henry Ojala on tuttu Cats on Fire -yhtyeestä ja Jessika Rapo on laulanut Le Future Pompistessä. Livekokoonpanossa ovat mukana myös Johan Ekström, Ville Hopponen ja Niko Kivikangas. Kysymyksiin vastasi Jessika.

Koska perustettu ja missä:
Ensimmäinen biisi valmistui Turussa keväällä 2007.

Julkaisut:
Aboa Sleeping (albumi, 2009)
Night Animal / A Peasant’s Dream [Jori Hulkkonen remix] (7″, 2010)
The Letter [Arthur Russell -cover] (2010)
Into the Wilderness (ep. 2011)

Kaikki yllämainitut ovat amerikkalaisen Shelflife-lafkan julkaisemia. Seuraava levy Extinctions ilmestyy 1.2.2012. Euroopassa levyn julkaisee Solina ja Yhdysvalloissa Shelflife.

Video ei ole enää saatavilla

Todennäköisimmin Burning Hearts…
Hakkaa syntetisaattoreitaan ja päivittää twitteriään jossain majakassa seesteisin mielin ja hiukset hulmuten.

Epätodennäköisimmin Burning Hearts…
Päätyy Soundin kanteen.

Levyhyllyssä Burning Heartsin voi sijoittaa:
Acid House Kingsin kaltaisten skarppien, mutta eteeristen saaristolaisindiepoppareiden läheisyyteen.

Miksi Burning Hearts on hyvä:
Kesällä ilmestynyt Into the Wilderness -ep sisältää lempeää, huolella tuotettua ja vaivattomasti soljuvaa indiepoppia, jollaiseen Suomessa aniharvoin kohtaa. Burning Heartsin suurin vahvuus ei kuitenkaan piile sofistikoituneiden äänimaisemien maalailussa, vaan kyvyssä kirjoittaa poikkeuksellisen kauniita melodioita. Ep:n nimibiisi lumoaa ja vaatii klikkaamaan repeatia kerta toisensa jälkeen. Jos Burning Heartsin tulevalla Extinctions-albumilla on vähänkään yhtä vahvoja kappaleita, yhtyeen voi odottaa keräävän kuulijoita luokseen yleisen mediahehkutuksen asteesta riippumatta.

Kuvailkaa itse musiikkianne kolmella sanalla:
Vilpitöntä, rehellistä luontopoppia.

Mitä kappaletta toivot dj:ltä, kun olet hyvin, hyvin humalassa?
Sonic Youthin Kool Thing toimii aina. Chuck D:n räppiosuuden vetäminen on aina mielettömän hauskaa. Saatan myös kuvitella itseni Kim Gordoniksi ja soittaa ilmabassoa.

Video ei ole enää saatavilla

Mitä albumia olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?
Varmaan ensimmäistä omaa levyämme Aboa Sleepingiä, jonka teimme itseämme varten kokeilumielessä. Halusimme testata, kuinka yhteistyömme onnistuisi. Meidän ei ollut alun perin tarkoitus levyttää ensimmäisiä Burning Heartsin kappaleita. Myspace-biisimme päätyivät kuitenkin Shelflifelle ja pian oli pakko tehdä lisää kappaleita kokonaista albumia varten.

Mikä yhtye tai artisti tekee tällä hetkellä maailman tärkeintä musiikkia? Miksi?
En oikeasti osaa sanoa. Minulla ei ole mitään tiettyä suosikkia ja aika harvoin innostun uudesta musiikista. Tottakai esimerkiksi Fleet Foxes tekee mielestäni kaunista musiikkia ja on vieläpä ärsyttävän hyvä livenä, mutta en tiedä luokittelisinko sitäkään maailman tärkeimmäksi yhtyeeksi. Toisaalta Sufjan Stevens ja Stephin Merritt ovat säveltäjinä ihan omassa luokassaan. He ovat hurjan tuotteliaita ja musikaalisia.

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on suosikkisäkeesi popmusiikissa?

”All day, all day
watch them all fall down
all day, all day
domino dancing”
(Pet Shop Boys: Domino Dancing)

Video ei ole enää saatavilla

Mitä yhtyettä tai artistia suosittelet todennäköisimmin uudelle tuttavuudelle?
Jos tyyppi on yhtään samanhenkinen kuin minä, suosittelisin varmaan Arthur Russellin tai The Magnetic Fieldsin tuotantoon perehtymistä. Jos uusi tuttavuus pitäisi perehdyttää indiemusaan, pitäisi varmaan aloittaa vaikka Stone Rosesista tai Smithsistä.

Video ei ole enää saatavilla

Mikä sai sinut ryhtymään muusikoksi?
Varmastikin suuri tarve saada tehdä omannäköistä musiikkia, sellaista, jota itsekin kuuntelisin. Haluan laulaa asioista, jotka kertovat omasta elämästäni ja elämäntilanteestani. Laulut saavat tavallaan arkistoitua ja jäädä muistuttamaan minua menneistä ajoista. Minua myös kiehtoo ajatus siitä, että tekemämme sävelmät ja sanoitukset saattavat elää vielä jossakin sen jälkeen, kun meitä ei enää ole. Jätämme jälkiä ja salaisia viestejä tulevaisuuteen, mutta ennen kaikkea teemme musiikkia itseämme varten.

Mihin yhtyeeseen tai artistiin musiikkisi vertaaminen imartelisi sinua kaikkein eniten?
Omien sanoitusten vertailu johonkin taitavaan sanoittajaan olisi aika jees.

Jos musiikkinne olisi maisema tai muu konkreettinen ympäristö, miltä se näyttäisi?
Varmaan jotain avointa kulttuurimaisemaa, jossa on paljon niittyjä ja lehtimetsäsaarekkeita. Mertakin näkyisi. Ja kivoja vanhoja puutaloja. Lampaita laiduntaisi niityillä ja pääskyset lentelisivät.

Mitkä kolme asiaa inspiroivat sinua/teitä eniten tällä hetkellä?
Kuolema, elämän haavoittuvaisuus ja studiomme Pohjanmaalla Monäsissä.

Burning Hearts Ilta Nuorgamin kanssa -tapahtumassa Lost in Musicissa torstaina 20.10. Mukana myös Magenta Skycode, Iconcrash ja Nuorgam-dj:t. Liput 6 euroa.

Video ei ole enää saatavilla

Rättö (kuvassa) ja Lehtisalo esiintyivät viidessä ensimmäisessä Monsters of Popissa, mutta eivät ole tällä kertaa mukana. Kuva: Jukka Tarvonen.

Kaikkien aikojen kuudes Monsters of Pop käynnistyy tänään Tampereen Klubilla ja Telakalla. Nuorgam sukelsi kolmipäiväisen klubifestivaalin historiaan ja muisteli menneitä festivaalin tuottajan Antti Hietalan kanssa. Kokosimme myös mykistävän soittolistan, jolla kuullaan seitsemääkymmentäkuutta MoPissa vuosien varrella esiintynyttä artistia!

Linkki soittolistaan tästä.

2006: Liekin kuumuudessa

Risto Ylihärsilä ja Joose Keskitalo, poikarakkautta. Kuva: Tomi Palsa.

Ensimmäinen Monsters of Pop järjestettiin elokuun alussa Kauppakadun Yo-talolla ja Pub Artturissa. Torstaina 10. elokuuta Jukka Salmisen Tapes-soolokeikka käynnisti festivaalin, jonka päätti lauantai-iltana Boys of Scandinavia. Ensimmäisen ”mopin” erikoisuus oli Risto Ylihärsilän ja Joose Keskitalon yhteiskeikka lauantaina Artturissa.

Antti Hietala: ”Eka kerta on aina eka kerta. Kaikilla oli ihanaa, kaikki oli helppoa. Yo-talon hevosenkengässä mitattiin Liekin keikan aikana lämpötilaksi 45 astetta.”

2007: Revi siitä!

Martin Rev, hämmentäjä aviaattoreissaan. Kuva: Tomi Palsa.

Toisena vuotenaan Monsters of Pop laajeni myös Ravintola Laternaan. Sinne esiintymään kiinnitetty Paavoharju peruutti viime hetkellä keikkansa, jolloin yhtyettä tuuraamaan hälytettiin ensimmäisessäkin Monsters of Popissa hurmannut Rättö ja Lehtisalo. Samalla käynnistyi perinne, joka katkeaa vasta tänä vuonna, kun Porin mahladuo ei ensimmäistä kertaa kuulu festivaalin ohjelmaan. Toinen seikka, josta vuoden 2007 MoP muistetaan, on newyorkilaisen Suicide-yhtyeen legendaarinen Martin Rev, jonka lauantainen keikka Yo-talolla niin sanotusti jakoi mielipiteet.

AH: ”Toisessa MOPissa nähtiin kaksi keikkaa, joita en tule unohtamaan ikinä: Studio oli täydellinen, Martin Rev taas, sanotaanko, ’haastava’. Revin performanssin ehdottomuus oli suurelle osalle yleisöä ehkä liian anarkistista, itse nautin kuitenkin suuresti. Studion MOP-keikka jää muuten historiankirjoihin yhtyeen toiseksi viimeisenä live-esiintymisenä.”

2008: Ruotsalainen sukellus

Venäläinen Everything Is Made in China ei ryssinyt vuoden 2008 MoP-esiintymistään. (Anteeksi.) Kuva: Antti Hietala.

Kolmantena vuotenaan Monsters of Pop muutti Tampereen länsipuolelta itään, kun Klubi ja Telakka ottivat Yo-talon, Artturin ja Laternan paikat festivaalin esiintymisareenoina. Ruotsalaisen Familjenin huipentamana viikonloppuna kuultiin Monsters of Popin ensimmäistä venäläistä esiintyjää, kun postrockyhtye Everything Is Made in China myrskysi torstaina Klubilla.

AH: ”Kolmantena vuotena kaikki meni mahtavasti, kiitos osittain vaihdon Tullikamarin ympäristöön. Mieleen jäi Familjenin nokkamiehen stagedaivaus. Valitettavaa oli, ettei kukaan uskaltanut ottaa kaksmetristä svedua kiinni. Jos tarkkaan katsoo, niin Klubin tanssilattialta löytyy edelleen se monttu, jonka Johanin kallo sai aikaan.”

2009: Viime hetken peruutus

Op:l Bastards ja eeppinen voitto. Kuva: Sakari Karipuro.

Neljännen Monsters of Popin pääesiintyjinä kuultiin keikkalavoille palannutta Op:l Bastardsia. The New Wine puolestaan laajensi festivaalin kansainvälistä tarjontaa Norjan suuntaan. Vuoden erikoisuus oli Ville Leinosen ja Pekko Käpin keikka, jonka ohjelmisto muodostui kuopatun Office Building -yhtyeen kappaleista.

AH: ”Tästä vuodesta on jäänyt päällimäisenä mieleen Those Dancing Daysin viime hetken peruutus ja sen aiheuttama harmitus. Samoin Name The Petin stokispintaliitäjien viinanhimo.”

2010: Svedu ei sylje lasiin

Ranskalainen Danger näyttää kreisibailauksen mallia. Kuva: Sakari Karipuro.

MoPin kansainvälistyminen jatkui, kun esiintyjien kotimaihin lisättiin Suomen, Ruotsin, Yhdysvaltojen, Venäjän ja Norjan seuraan Uusi-Seelanti (The Ruby Suns) ja Ranska (Danger). Festivaalin poikkitaiteellista tarjontaa edustivat Elokuvateatteri Niagarassa esitetty Sub Pop -levy-yhtiön musiikkivideoretrospektiivi ja Telakan kakkoskerroksessa järjestetty Poppimonsterit-lastentapahtuma.

AH: ”Itselle tärkeä vuosi siinä, että saatiin kaksi omaa suosikkia, Danger ja
Ikons, keikalle. Ikonsien viinanhimo oli myös omalla tasollaan. The Ruby Sunsin pojat tulivat keikkansa jälkeen kainosti kysymään että ’saisimmeko joitain alkoholijuomia takahuoneeseen’. Kävi ilmi, että svedupetterit olivat juoneet heidänkin raideriviinat.”

2011: The Rollstons lusii

Kolmannen kerran Monsters of Popissa esiintyvän The Rollstonsin tyylinäyte vuodelta 2007. Kuva: Ilkka Valpasvuo.

Ei Rättöä ja Lehtisaloa, mutta sentään Regina ja The Rollstons, joille Monsters of Pop on historian kolmas. Yhtyeistä jälkimmäinen vastaa toisesta festivaalin erikoisherkusta ja esittää kokonaisuudessaan myyttisen Doing Time -cd-r-albuminsa kymmenen vuoden takaa. Toinen spesiaalikeikka on kerran aikaisemminkin MoPissa nähdyn Jessen ja Jimi Tenorin yhteisesiintyminen. Kuudennessa Monsters of Popissa musisoivat myös muun muassa norjalainen kosmisen discon mestari Lindstrom, ruotsalaiset popsuosikit JJ ja Lo-Fi-Fnk sekä kotimaiset Siinai, Huoratron ja Big Wave Riders.

Monsters of Pop 2006–2011

1. Tapes – Eightythree
2. Ville Leinonen & Valumo – Valumo [live]
3. Magenta Skycode – Go Outside
4. Samae Koskinen – Hän asuu näillä kulmilla
5. Liekki – Päijänne
6. Risto – Pupu Tupuna
7. Joose Keskitalo – Pimeydestä pimeyttä vastaan
8. Custom Drummer – Luxus
9. Tv-Resistori – Serkut rakastaa paremmin
10. Le Sport – Tell No One About Tonight
11. I Was a Teenage Satan Worshipper – Botox Zombies
12. Regina – Minua ollaan vastassa
13. Most Valuable Players – Stockholm Doesn’t Belong to Me
14. Boys of Scandinavia – Why Do You Love Me
15. Pintandwefall – John the Seahorse
16. Don’t Be a Stranger – Perfect Problem
17. Sister Flo – White Noise
18. The Rollstons – Notorious
19. Anssi 8000 – Squirrel Song
20. K-X-P – Mehu Moments
21. Plain Ride – One More Round
22. Studio – Self Service
23. The Micragirls – Queen of the Cavemen
24. Martin Rev – In Your Arms
25. Aksu – Ei sen niin oo väliä
26. Cats On Fire – Higher Grounds
27. Viola – Lovelights
28. Pluxus – Transient
29. Eleanoora Rosenholm – Kodinrakennusohjeet
30. Aavikko – Futer City
31. Islaja – Sydänten ahmija
32. Kastor – Melody I Hear in Your Heartbeat
33. Kiki Pau – Poses
34. Goodnight Monsters – First One on the Beach
35. Everything Is Made in China – Sleepwalking
36. Familjen – Det snurrar i min skalle
37. Puumaja – Kesä voi mennä pieleen
38. Office Building – Eyes on the Road
39. Kiila – Kevätlaulu
40. Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi – Käpytemppeli
41. Manna – Holy Dirty Game
42. Vuk – Rukous
43. Zebra & Snake – Big Bad Drummer
44. Nottee – Don’t Waste Your Light On Me
45. Name The Pet – Falling
46. The New Wine – Bridge
47. Op:l Bastards – Spraybeat [Eagle Mix]
48. Murmansk – Sweet Trio
49. Ikons – Imperiet
50. The Ruby Suns – Cranberry
51. Cosmobile – Curtain
52. Francis – Eternal Souls
53. Them Bird Things – Like a Fire
54. The Baddies – Battleships
55. Bye Bye Bicycle – Navigation
56. Burning Hearts – Into the Wilderness
57. Shine 2009 – New Rules
58. Jaakko Eino Kalevi – Flexible Heart
59. Ka So Re – Petite
60. Villa Nah – Running On
61. Danger – 11h30
62. On Volcano – The Explorer
63. NT´s White Trash – You & Me
64. JJ – Let Go
65. Delay Trees – Cold
66. Britta Persson – Toast to M
67. The Valkyrians – Disorder
68. Lo-Fi-Fnk – Boom
69. Siinai – Munich 1972
70. Nightsatan – Four Eyed Cyclops
71. Bright Shades – Sightseeing
72. Jesse – Odotin ihmettä
73. Jimi Tenor – Barcelona Sunrise
74. Lindstrøm – Where You Go I Go Too
75. Huoratron – $$ Troopers
76. Rico Tubbs – Hip Rave Anthem

Linkki soittolistaan tästä.

Monsters of Pop Tampereen Klubilla, Telakalla ja Ravintola 931:ssä 22.–24. elokuuta. Muista myös lauantaina 24.8. Klubilla klo 11–14 järjestettävä darrashoegaze-tapahtuma Aamiaisklubi <3 Monsters Of Pop <3 NRGM!, jossa ravitsevaa buffet-aamiaista säestävät mainiot Nuorgam-dj:t OO))) & Astro-Sofia! www.monstersofpop.net

Shelflife Records

81 Yksikään yhtye, joka on versioinut Arthur Russellia, ei voi olla läpeensä paha. Ei sillä, että Burning Heartsin kevätaamunkuulas elektropop huokuisi muutenkaan pimeyden voimia. Jessika Rapon (Le Futur Pompiste) ja Henry Ojalan (Cats on Fire) duo levyttää amerikkalaiselle Shelflife Recordsille, jonka pirtaan se sopii enemmän kuin hyvin: Into the Wilderness soi kuin labelille levyttäneistä yhtyeistä tunnetuin eli The Radio Dept kaikesta suhinasta ja sukkiintuijottelusta riisuttuna. Rapo ja Ojala ovat seinähulluja, jos jättävät ep:n nimikappaleen tai sen avaavan The Swallowsin pois tulevalta albumiltaan; kappaleet kun ovat juuri niitä kuuluisia ”täydellisiä popbiisejä”, joita niin moni niin turhaan jahtaa. Fever ja A Matter of Timing ovat puolestaan riittävän erilaisia ja oikealla tavalla ”b-puolimaisia” tuodakseen kokonaisuuteen sitä raikkautta ja vaivattomuutta, jota ep-levyissä parhaimmillaan on. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Son Lux – We Are Rising

Anticon

73 Ryan Lott on klassisesti koulutettu muusikko, joka – hölmö kun on – tuhlasi nuoruutensa vakavasti otettavan taidemusiikin parissa. Nyt, 32-vuotiaana, amerikkalainen umpilahjakkuus julkaisee vasta toisen albuminsa. We Are Rising on ällistyttävä yhdistelmä orkestraalista kamaripoppia ja anaalista laptop-minimalismia. Levy on tuotannollinen taidonnäyte, joka todistaa Lottin poikkeuksellisesta lahjakkuudesta – semminkin, kun hän teki levyn alusta loppuun yhden kuukauden aikana. Kunhan Lott kehittyy tulkitsijana tai laulunkirjoittajana vielä pykälän tai pari, hän voi jonain päivänä yltää Owen Pallettin ja Sufjan Stevensin kaltaisten mestarien tasolle. Nyt vain jylhä Rising, koskettavan lannistunut Flickers ja kolibrien lentoa Neubauten-ryminään yhdistelevä Let Go onnistuvat tunkeutumaan kuulijan sydämeen saakka. Muut kappaleet jäävät hetkellisiksi ihastuksiksi. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla