Tämän viikon perjantaina ja lauantaina tapahtuva Hustle HKI joutui viime hetkellä emigroitumaan pienempiin tiloihin, kun lippumyynti ei täyttänyt Suvilahden vaatimuksia. Sääli, sillä The Circusin lavalla nähdään viisi amerikkalaisen hiphopin mielenkiintoisinta nimeä. He tulevat viidestä eri kaupungista, viidestä eri osavaltiosta Yhdysvaltain joka laidalta.

Räppi on hauskaa. Mikä tekee siitä vielä hauskempaa? Lautapelit, tietenkin. Tänään pääset pelaamaan Amerikan räppitähteä, jossa kaikki ovat voittajia ja voittajat saavat kaiken. Päämääränä on päästä Miguelin keikalle, mutta sitä ennen käydään moikkaamassa festareiden neljää muuta ulkkarinimeä.

Helsinki-Vantaalla käy kuhina, mutta ehdit kuin ehditkin Finnairin suoralle lennolle New Yorkiin. Lennolla katsot Ice Cuben tähdittämän perhekomedian ja juot punaviiniä. Toivuttuasi jet lagista lähdet tallaamaan Queensin katuja ja törmäät heti koko pelilaudan kookkaimpaan staraan. Saat 1 000 dollaria ja täydellisen sushi-illallisen.

ACTION BRONSON (NY)

”Just let me sharpen my knives, thrown on the apron
X’s mark the steak and the salad crumbled with bacon
And bleu cheese, caramel complexion’s on two knees
Or two skis, carving up the Alps is what this dude needs”

Kuka? Albanialais-juutalaiseen perheeseen syntynyt Ariyan Arslani aloitti uransa gourmet-kokkina, ja ruoka näyttelee yhä hänen musiikissaan suurta roolia. Ghostface Killahiin syystäkin verrattu Bronson julkaisi vuoden 2011 aikana kaksi pitkää albumia, Dr. Lecterin ja Well-Donen, joita seurasi tänä kesänä julkaistu Saaab Stories -EP.

Mitä? Saaab Storiesin Pitchforkiin arvioinut Ian Cohen tylytti levyä sen misogynistisestä otteesta, joka ei pyri herättämään keskustelua vaan lähinnä pönkittämään Bronsonin gangsterinegoa. Tämä alkaa jo mauttomasta levynkannesta, jossa kaksi aasialaista, prostituoiduiksi koodattua puolialastonta naista odottavat ovella uhkaavasti seisovaa Bronsonia.

Miksi? Matalaotsaisesta misogyniasta huolimatta, tai juuri sen vuoksi, Bronson on räppärinä mielenkiintoinen. Hän tuo jotain takaisin siitä 1990-luvun gangsterieetoksesta, johon Wu-Tang Clanin jäsenet Ghostfacen johdolla linkittyvät. Retroattityydi on ristiriidassa sen murroksen kanssa, joka valtavirtaräpissä on paraillaan kytemässä, varsinkin New Yorkissa. Kuinka ylipainoinen, tuuhealla parralla verhottu ja naisia vakavalla naamalla tuhoava räppäri istuu tähän maailmaan?

Mitä sitten? Toinen kysymys on, riittääkö Bronsonilla tuoreita ideoita tulevalle studiodebyytille. Aikatauluista ei ole vielä tietoa, mutta Bronson on maininnut haluavansa ainakin suuresti ihailemansa Kool G Rapin mukaan levylle.

Video ei ole enää saatavilla

* *

Seuraavaksi yrität Detroitiin, Eminemin kotikaupunkiin, mutta mitä! Tielle on asettunut “sätkää” poltteleva Kid Cudi! Koska et tullut tänne kuuntelemaan pinnallista taidekoulunyhväystä, ja kun nettiauktoriteetitkaan eivät hänestä välitä, päätät lähteä Interstate 95:ää etelään.

Mutta mitä! Philadelphian oma kasvatti Will Smith on päässyt käsiksi Matrixiin ja monistanut itseään koko rannikon täyteen! Koska et ole M. Night Shyamalan, joka olisi jo kääntänyt tämän elokuvaksi, tartut viimeiseen oljenkorteen ja matkustat kalliilla risteilyaluksella aina Jacksonvilleen asti. Sieltä jatkat matkaa turvallisesti Meridianiin, Mississippiin. Perillä otat ajelun vuonna 1895 rakennetussa Dentzel-karusellissa ja tapaat osavaltion lupaavimman räppärin.

BIG K.R.I.T. (MS)

”Thank god for everything, I coulda died like yesterday
Make room for me in case my plane just ain’t meant to fly
I hope you feel if I fall from the sky, hollering out don’t let me die”

Kuka? Lukuisia mixtapeja julkaissut Big K.R.I.T. nousi räppimaailman huulille vuoden 2010 K.R.I.T. Wuz Herellä ja eritoten sitä seuranneella Return of 4Evalla, jolla kuultiin Chamillionaren ja Ludacrisin kaltaisia vierailijoita. Vuosi sitten julkaistiin studiodebyytti Live From The Underground, jolla K.R.I.T. määritteli tarkemmin tyylinsä.

Mitä? Big K.R.I.T.:n musiikki on silkkaa mannaa niille, jotka ovat jo kuluttaneet UGK:n ja Outkastin levyt puhki. Sen tyylipuhdas ja perinnetietoinen etelävaltioiden räppi avaa ummikolle ovia tyylilajin vanhojen mestareiden luokse ja kokeneemmalle kuulijalle se toimii nostalgiatrippinä. Silti kyse ei ole pelkästä menneiden muistelusta.

Miksi? Live From The Undergroundilla K.R.I.T. kuulostaa omantuntonsa härnäämältä Big Boilta. Hän aloittaa tarinoilla perseen jahtaamisesta ja kruisailusta, mutta tulee viimeistään Don’t Let Me Downilla tajunneeksi räppielämän nurjan puolen. Hennessy vie maksan, pilvi aivosolut ja aseet tappavat. Eikä mikään kestä ikuisesti. Jako bilettäjään ja pohdiskelijaan tekee Big K.R.I.T.:stä yhden tämän hetken mielenkiintoisimmista räppäreistä.

Mitä sitten? K.R.I.T. (King Remembered In Time) -EP:n huhtikuussa julkaissut räppäri pysyttelee kiireisenä: työn alla on yhteislevy Yelawolfin kanssa, ja toisesta studioalbumistakin kiertelee jo huhuja.

Video ei ole enää saatavilla

* *

Mississippistä on tyylillisesti ja maantieteellisesti lyhyt matka Teksasiin ja Houstoniin. Matkalla käytät 500 dollaria kivääriin, 100 dollaria laadukkaaseen meskaliiniin ja 750 dollaria täytettyyn kauriiseen. Parkkeeraat amerikanrautasi Riff Raffin kotipihalle. Räppäri hymyilee, kuten statuspäivityksensä mukaan tekee aina, kun on päivässä tienannut yli kymmenentuhatta dollaria.

RIFF RAFF (TX)

”Propaganda propels us – ostrich feathers
Security guards with 9 berettas, pullin’ up Volkswagen jettas
Causin’ storms in sunny weather, in sunny whether, in sunny weather
Hopin’ that my days get, hopin’, hopin’ days get, days get better”

Kuka? MTV Riff Raff -nimellä aloittanut teksasilaisräppäri saattaa näyttää tutulta, vaikka et olisi hänen videoitaan entuudestaan nähnyt. James Francon överi ghettokuningas Spring Breakersissa on ottanut tältä vaikutteita niin karmean ulkonäön kuin ylivedetyn käytöksenkin suhteen. MTV:llä pyörineessä, korstoja gentlemaneiksi koulineessa realitysarjassa From G’s to Gents esiintynyt Riff Raff putosi ohjelmasta jo toisessa jaksossa, mutta se ei Houstonista kotoisin olevaa, Jody Highrolleriksi itseään kutsuvaa artistia hidastanut. Hän aloitti räppäämisen, otti Youtuben haltuunsa erilaisilla sketseillä sekä musiikkivideoilla ja tutustutti itsensä kahteen keskeiseen tekijään: Action Bronsoniin sekä Diploon.

Mitä? Jälkimmäinen, joka tuntee viraalihittien maailman kuin omat taskunsa, otti vuonna 2012 Riff Raffin oman Mad Decent -levymerkkinsä alle. Sen jälkeen räppäri on julkaissut läjän mixtapeja sekä The Golden Alien -albumin. Action Bronsonin kanssa tehty Bird on a Wire oli niinikään tärkeä astinkivi suosion saamisessa.

Miksi? Riff Raffin imagolle olennaista on typerän punaniskan stereotyypillä leikittely: Jody Christianista emme tiedä mitään, mutta Riff Raffin aivoton, kokaiinin ja vesipyssyjen kanssa sekoileva narsistisekopää ei mitenkään voi olla todellinen. Eihän?

Mitä sitten? Diplon tuottamaa studiodebyyttiä odotellaan vielä elokuulle. Neon Icon -nimeä kantavan albumin mittavaan vierailijalistaan lukeutuvat ainakin Drake, Wiz Khalifa, Mac Miller, A$AP Rocky, Snoop Dogg ja Action Bronson. Jälkimmäisen kanssa Riff Raff vetänee Hustle HKI:n lavallakin yhteisbiisejä.

Video ei ole enää saatavilla

* *

Riff Raffin jälkeen haluaisit jo länsirannikon lämpöön sulokurkkuisen Miguelin luo. Reitillä vaanii kuitenkin Roca Dolla, Phoenixin pieni suuri räppäri, jota kutsutaan “Arizonan Dr. Dreksi”. Kukaan ei ole kutsunut Roca Dollaa mukaan leikkiin, joten hän on hyvin vihainen. Pakenet pohjoiseen, aina hyiseen Michiganiin asti… Menetät kiväärisi ja täytetyn kauriisi. Onneksi meskaliinit menivät jo.

DANNY BROWN (MI)

”I got them Penis Psalms for your Vagina Monologues
Love a feminist bitch, oh, it get my dick hard
So no apologies for all the misogyny
I just want your company to come and watch some porn with me”

Kuka? Detroitista kotoisin olevan Danny Brownin tarina on ainakin katu-uskottava: 18-vuotiaana Brown ryhtyi kauppaamaan huumeita ja pysytteli bisneksessä pitkään, vaikka vannoi lopettavansa ensimmäiseen rikossyytteeseen. Lain kouraa vuosia pakoiltuaan Brown kärsi lopulta tuomionsa, ja päätti sen jälkeen keskittyä musiikkiinsa. Nuoruusvuosista muistuttavat huonokuntoiset hampaat ja kappaleiden hälläväliä-asenne.

Mitä? Brown ihannoi teksteissään rock-staran elämää, ja vannoo lähtevänsä lopulta Jimi Hendrixin tai Kurt Cobainin tapaan. Huikea XXX-mixtape (2012) on lyyrisen kekseliäisyyden ja flow’n taidonnäyte, jolla Brown käy läpi kaikki hilpeät aiheet itsemurhasta cunnilingukseen. Albumi on poskettoman hauska, ja Brownin ADHD:sta kärsivän ex-narkkarin pössis kantaa pitkälle, vaikka XXX:llä onkin mittaa 19 kappaleen verran.

Miksi? Viime vuoden puolella julkaistu Grown Up on osoitus siitä, että Brownilta taittuu myös aurinkoinen, old school -skrätsäyksellä ryyditetty fiilistely. Jos artistia itseään kiinnostaisi, olisi hänessä aineksia poptähdeksikin. Toki taustalta löytyy edellämainitussa hitissäkin kummituksia, joita päästään mahdollisesti tonkimaan lähempää Brownin seuraavalla albumilla…

Mitä sitten? …jonka pitäisi viimeisimmän tiedon mukaan ilmestyä vielä tänä syksynä. Levy kantaa tällä hetkellä nimeä Old, joka viittaa edesmenneeseen Ol’ Dirty Bastardiin – johon Brownia on toki vertailtu alusta asti.

Video ei ole enää saatavilla

* *

Detroitista lähdet pitkälle matkalle kohti Los Angelesia. Reitin varrella ei häiriöitä esiinny – onko täällä päin räppäreitä lainkaan? Saavut Kaliforniaan väsyneenä, mutta onnellisena. Miguelin kimaltavat vatsalihakset johdattavat sinut oikeaan osoitteeseen, mutta onko pääpalkinto lopulta amerikantähti vaiko silkka ryöstö? Arpa suosii rohkeaa.

MIGUEL (CA)

”Do you like drugs, do you like drugs, yeah?
Well, me too, me too, me too, me too
Do you like hugs? Do you like love?
Feel like we got so much in common now”

Video ei ole enää saatavilla

Skenaario 1: Kaksi albumia julkaissut, ja niistä jälkimmäisellä (Kaleidoscope Dream) musiikkimedian polvilleen pakottanut Miguel vetää sinulle keikan, jollaista et ole ennen nähnyt – ellet sitten ole nähnyt R. Kellyä livenä. Miguel tihkuu puhdasta seksiä ja leikittelee omalla huippuunsa treenatulla lihallaan niin itsevarmasti, että kostut jokaisen ruumiinaukkosi tuntumasta.

Adornin, Do You…:n ja Where’s The Fun In Foreverin kaltaiset kappaleet vedetään läpi täydellisen moderneina R&B-sovituksina, Miguelin ääni soi livenä vielä albumiakin komeammin ja esiintyjänä hän on täysin läsnä tilassa. Naiset otetaan huomioon siinä missä miehetkin. Miguel on kuin härskimpi versio Frank Oceanista ja matkalla oman sukupolvensa Princeksi.

Skenaario 2: Kaksi albumia julkaisseella ja niillä kiitosta keränneellä Miguelilla on noussut kusi päähän. Levyjen biisit vedetään läpi hirvittävinä rock-sovituksina, joiden ikeessä huomaamattaan oman mukavuusalueensa täysin jättänyt Miguel paljastaa heikkoutensa supertähtenä ja sortuu naurettavaan rokkikukkoiluun. Biisit eivät kuulosta miltään, eikä Miguel kostuta kuin omat kainalonsa.

Tässä elehtimisessä on jotain niin kiusallista, ettei moistaa tuskaa toivoisi ankeimmallekaan yleisölle. Kaiken huippuna Miguel vielä kompastuu kesken spedeilynsä. Myötähäpeän määrä on niin järjetön, että viimeiseksi säästetyn Adornin kamalat kitarasoolot tuntuvat siltä, kuin joku raapisi aivojesi empatiapisteitä ruosteisilla ongenkoukuilla.

Skenaario 3: Lähdet Seattleen Macklemoren keikalle. Hänen sinkkunsa Thrift Shop on myynyt enemmän kuin kaikkien edellä mainittujen artistien singlet yhteensä.

Hustle HKI Helsingin The Circuksessa ja Henry’s Pubissa 19.–20. heinäkuuta.

Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 353 Death Grips – Klink

Joskus turpasauna on paras sauna. Tässä siitä saa nauttia 22 sekuntia pidempään kuin nyrkkeilyerässä. Ja mikä parasta, sinulle huudetaan päin naamaa. Läpsitään ja huudetaan. Ihan kuin merijalkaväessä, jossa joku kessu on koko ajan kaivamassa silmiä päästäsi päästäkseen nussimaan kalloasi. Tämä kessu on 180 senttiä lihasta ja tatuointeja. Revi siitä, jos uskallat. (Arttu Tolonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 352 Cloud Nothings – No Future / No Past

Kaikki tarvitsevat elämäänsä yhden ranteet auki ja ammeeseen -tyylisen häiriöbiisin, jonka loputtoman psykoottisessa lohduttomuudessa voi piehtaroida omien pikkuongelmiensa kanssa. Tämä Cloud Nothingsin single on juuri se biisi tänä vuonna. Merkittävää on myös se, millaisen pesäeron Pavementin ja Liarsin väliin putoava vaikerrus tekee edellisen levyn pop-punkiin. (Jarkko Immonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 351 Cat’s Eyes – Face in the Crowd

The Horrorsin laulajamörkö Faris Badwan + kanadalainen sopraano Rachel Zeffira = spectoriaanista suureellisuutta autotallimittakaavassa, juroa nahkarotsidraamaa, terapian tarpeeseen luisunutta tyttö/poikadynamiikkaa. Face in the Crowd talloo romanssin kukkapenkkiin Nancy Sinatran goottibuutseilla. PS. Kaksikko heitti ensimmäisen keikkansa Pietarinkirkon messussa. (Harri Palomäki)

Video ei ole enää saatavilla

# 350 Ron Sexsmith – Believe It When I See It

En tiedä haluanko milloinkaan kasvaa yhtä keski-ikäiseksi ja mukavuudenhaluiseksi kuin miltä Ron Sexsmith on 2000-luvun äänitteillään vaikuttanut, mutta tämä ihanan vaivattomasti soljuva laiskanpulskea melodiakaunokki saa sen tuntumaan pirun houkuttelevalta. Ja kaikista maailman ihmisistä tämän musiikillisen kansaneläkeanomuksen on tuottanut Bob ”Metallica” Rock! (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Kappaleen studioversion voit kuunnella Spotifyn kautta tästä.

# 349 Wooden Shjips – Lazy Bones

”Vittu ku ei tapahdu mitää. Pitäskö tatuoida silmät?”

”Hei pudotetaaks vähä happoo? Lähetää matkalle!”

”Emmä, rupee jumittaa siit paskast nii pahasti.”

”No mut jumitetaa! Se niinku avaa jotain porttei susta tai jotai. Pistetää kato jotai musaa.”

”Okei, venaa mä laitan tota Wooden Shjipsii.” – ”Pffuuh, vittu et potkii ja svengaa!”

”Ai kumpi? Laput vai tää musa? ”

”Joo!” (Jarkko Immonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 348 Ringo Deathstarr – So High

Pöljästi nimetyn austinilaisyhtyeen huuruinen shoegaze-vyörytys tarjoaa kuuntelijalleen niin akustisten kuin efektoidujenkin kitaroiden täyttämän pariminuuttisen instant-sokerihumalan. Mybloodyvalentin-konosmaisen ylikierroksilla käyvä kaahausbiisi on kuorrutettu vähän liian söpöillä tyttö-poikalauluilla ja palaa loppuun vauhdilla kuin halpa roomalainen kynttilä. (Iida Sofia Hirvonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 347 Big K.R.I.T. – Dreamin’

Vuosi 2011 oli mixtapen: useat kohutuimmista julkaisuista mustan musiikin kentällä olivat mixtapeja. Niin myös mississippiläisräppäri Big K.R.I.T.:in Return of 4Eva, joka löysi tiensä monen median vuoden parhaat -listalle. Pakahduttavan The Brothers of Soul -samplen varaan sommiteltu lämpöisä Dreamin’ ei jätä mahdollisuutta piileskelyyn korskean tuotannon takana. (Santtu Reinikainen)

Video ei ole enää saatavilla

# 346 Teeth – Shawty

Brittilabelille levyttävän Teethin postdubstep-arkkitehtuuri on parasta, mitä Suomesta on aikoihin maailmalle lähtenyt. Shawtyn Skinemax-estetiikkaan nojaava video on kuin hypnagoginen kaleidoskooppi ja se kuvaa Teethin musiikkia täydellisesti: letargisuudessaan äärimmäisen tyylitietoista jyystöä, jossa vaikutteet seuraavat toisiaan välähdysmäisinä leikkauksina. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

# 345 Tornado Wallace – Rainbow Road (The Revenge Strings of Fife Mix)

Tornado Wallace on viiksekäs aussituottaja Lewie Day. Sillä ei ole oikeastaan sen suurempaa väliä, koska tämän(kin) biisin pääosassa säätää The Revenge eli Graeme Clark. Skotti on vastannut jo muutaman vuoden ajan parkettimarkkinoiden läskeimmistä uusdisko/boogiehouse-hämmennyksistä. Basso höböttää, kläppi läpsähtää, kenkä sanoo koo koo koo ja lanne heiluu näin. (Harri Palomäki)

Video ei ole enää saatavilla

# 344 Crowbar – Cemetery Angels

Jykevällä d-beatilla alkava puksutus tuo esiin sludge metalin kulmakiven soinnin rivakamman laidan. Silti särömuuri on tonnin painoinen, ja liki yhtä massiivinen pääkörmy Kirk Windstein ärjyy silkkaa elämäntuskaa. Homma menee totaalisen murskaavaksi suorastaan naurettavan raskaaksi äityvässä finaalissa. Kaksijakoinen kappale rullaa ja murjoo kuitenkin tehokkaasti. (Kimmo K. Koskinen)

Video ei ole enää saatavilla

# 343 Tuure Kilpeläinen & Kaihon karavaani – Erämaa

Miksei menestysiskelmä muka voisi olla sydänverellä kirjoitettu laulujoikeasta elämästä? Tuure Kilpeläinen on todistanut, että kyllä se voikin. Erämaa-hittilevyn nimiraita on pieteetillä tehty ja tulkittu kappale, jossa äänen ruvelle vetävä tunne pukeutuu oppikirjasymboliikkaan. Lattaria, chansonia, mustalaismusiikkia ja kansanlaulua aivan luontevana cocktailina. (Niko Peltonen)

Video ei ole enää saatavilla

Kappaleen studioversion voit kuunnella Spotifyn kautta tästä.

# 342 Megafaun – Get Right

Juna halkoo nimetöntä maisemaa jossain päin Yhdysvaltoja. Kiskot polkevat tasaista rytmiä, välillä teräs kirskahtaa terästä vasten kuin matkustajien unia viiltelevä kitara. Ikkunasta katsoo yksinäinen mies. Hänen katseensa on unohtunut haaveiksi lasiruutuun. Get Right on pehmeä tervehdys näistä tunnelmista, joissa kahdeksaan minuuttiin mahtuu kokonainen ikuisuus. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

Sarja jatkuu huomenna.