”Formationin videolla Beyoncé hyöri ikään kuin Katrina-hurrikaanin jälkeisissä maisemissa Louisianassa, vaikka se kuvattiinkin Los Angelesissa. Kappaleen poliittisesti latautuneet sanoitukset henkivät black positivity -asennetta.”

Beyoncé-bileet kesällä 2016 Helsingin Teurastamolla olivat maailman parhaat.

”Okay, okay, ladies, now let’s get in formation, ’cause I slay
Okay ladies, now let’s get in formation, ’cause I slay”

Kesällä 2016 Helsingin Teurastamolla järjestettiin Beyoncé-bileet. Oli paskan kesän paras päivä. Aurinko paistoi B-Side-baarin terassille tauotta. Dj:t soittivat vain Beyoncén kappaleita. Glitter-artisti taitelili glittermeikkejä halukkaille. Halukkaita oli niin paljon, ettei jonottaminen edes olisi kannattanut. Tanssiryhmä oli hankittu paikalle opettamaan Beyoncé-tansseja. Lisäksi oli asukilpailu.

”Tervetuloa viidakkoon… on pelejä”, kuten siinä Guns N’ Roses -käännösiskelmässä, jota ei ole levytetty, sanottaisiin.

Harhauduin, anteeksi.

Pukukilpailussa riitti osanottajia. Erilaisia beyonceja eri Beyoncé-aikakausilta tanssi auringonpaisteessa.

Ne olivat maailman parhaat bileet! 95 prosenttia osallistujista oli oletettavasti naisia. Tanssilattia oli turvallinen tila. Ei lääpitty, ei ördätty eikä isketty kiinni takapuskuriin. Toisin kuin monissa indiediskoissa, kävijäkuntaan kuului runsaasti muitakin kuin valkoisia ihmisiä. Juhlittiin kesää, kauneutta, nuoruutta ja monimuotoisuutta toisia kunnioittaen mutta ilosta pirskahdellen. Sinä iltana jokainen oli oman elämänsä Queen B.

Soittolista oli ymmärrettävistä syistä sangen kapea, vaikka kappaleita kuultiin myös Destiny’s Child -orkesterin tuotannosta. Saman vuoden helmikuussa julkaistu Formation kuultiin muistin mukaan ainakin 15 kertaa. Se oli osa visuaalista Lemonade-albumia, jonka harva oli kuullut, koska sitä ei löytynyt Spotifysta. Joku murjaisi vitsin, että julkaisutemput ovat menneet niin pitkälle, että pian Beyoncén albumin voi saada haltuunsa vain, jos artisti toisi sen käteen Uberilla keskellä Manhattania.

Formationin videolla Beyoncé hyöri ikään kuin Katrina-hurrikaanin jälkeisissä maisemissa Louisianassa, vaikka se kuvattiinkin Los Angelesissa. Kappaleen poliittisesti latautuneet sanoitukset henkivät black positivity -asennetta. Kaukana New Orleansista, Helsingin Teurastamolla, hoettiin kappaleen feminististä mantraa.

Formationin soidessa bileet hehkuivat luoksensa jokaista kutsuvaa Bey-feminismiä. Sen voiman ja tärkeyden tunsi illan aikana tapahtuneessa kohtaamisessa.

Kaveri pyysi bilealueen ulkopuolelle juomaan reppuviinejä. Hän maisteli lämmintä Rieslingiä aikansa ja sanoi sitten:

– Kuule, minusta tuntuu, että Trump voittaa ne vaalit.

Video ei ole enää saatavilla

Nuorgam lupaa rahat takaisin lukijoilleen, jos Kate Bush esiintyy milloinkaan Suomessa.

Syksyllä 2011 äänestimme Nuorgamissa järjestykseen olennaisinta 100 artistia ja yhtyettä, jotka eivät olleet käyneet Suomessa. Mikä on tilanne kuusi ja puoli vuotta myöhemmin?

#20 Yeah Yeah Yeahs (+12)

Mikä: Yksi 2000-luvun New York -indien suurimmista ja kauneimmista.

Kauan odotettu: Siitä lukien, kun bändi lunasti valtaisaksi paisuneen hypen vuoden 2003 debyyttilevyllään Fever to Tell.

Tuleeko: Bändi lienee ollut kaikenlaisilla toivelistoilla jo pitkään, mutta tällä hetkellä todennäköisyydet ovat miinusmerkkisiä (sic). Yeah Yeah Yeahsin bänditoiminta oli tauolla vuodesta 2014 solisti Karen O:n äitiydestä johtuen. Tänä kesänä bändi tekee valittuja festivaaleja Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Kunhan seuraava kunnon kiertue julkistetaan, kannattaa olla sormet ristissä, sillä Suomen nykyisessä festivaalikentässä realistisia buukkaajia on enemmän kuin koskaan.

#19 Joni Mitchell (+31)

Mikä: Legendojen legenda.

Kauan odotettu: Vasta siitä asti, kun lehdet ovat listanneet ”kaikkien aikojen parhaita levyjä”. Blue-albumi ilmestyi vuonna 1971 ja päätyi naiskiintiöksi kaanonmiesten klassikkolistoille jättäen Mitchellin muun diskografian aiheetta varjoonsa.

Tuleeko: Ei tule. 74-vuotiaan Mitchellin terveydentilasta on kuultu huolestuttavia tietoja. Vuonna 2015 hän päätyi jopa hetkeksi teho-osastolle. Jo ennen sitä hän on kertonut, ettei pysty lentämään Morgellonin syndroomaksi kutsutun sairauden vuoksi. Viimeiset omat konserttinsa hän on soittanut tiettävästi vuonna 2000.

Video ei ole enää saatavilla

#18 Courtney Barnett (uusi)

Mikä: Australialainen laajaleksikkoisen ja äärilyyrisen indierockin tähti.

Kauan odotettu: Avant Gardener -single hurmasi sivistyssanaindien ystävät vuonna 2013. Kaksi vuotta myöhemmin ilmestyi debyyttilevy Sometimes I Sit and Think, Sometimes I Just Sit, jonka jälkeen kaikki tunsivat ”sen tyypin”, joka riimittelee sanoilla erroneous, harmoneous ja sanctimonius ja lausuu ”origamin” taitavammin kuin kukaan rockhistoriassa ennen häntä.

Tuleeko: Olisi voinut tulla jo! Suomalaiset indietyypit ovat varmasti nähneet Barnettin, jos ovat käyneet viime vuosina eurooppalaisilla festivaaleilla. Visiitti Flow’hun tai Sidewaysiin tai – huh – helsinkiläisklubille on vain ajan kysymys.

Video ei ole enää saatavilla

#17 Cardi B (uusi)

Kuka: Bronxin räp-kuningatar – ainakin siihen asti, kun Nicki Minaj julkaisee kesäkuussa symbolistisesti nimetyn The Queen -albuminsa.

Kauan odotettu: Bodak Yellow -läpimurtosingle ilmestyi viime kesänä ja paisui loppuvuoteen mennessä vuoden suurimmaksi biisiksi.

Tuleeko: Ruisrock oli jo tehnyt vuosikymmenen buukkauksen, kunnes Cardin vauvahommat sotkivat suunnitelmat. Nyt vaarana on, että hän nousee pysyvästi supertähtiluokkaan, jossa Suomen kaltaisen laitamarkkina-alueen epäkiinnostavuutta ei voi ylikorostaa.

Video ei ole enää saatavilla

#16 Missy Elliott (uusi)

Mikä: Yhdysvaltain eniten levyjä myynyt naisräppäri ja moninkertainen Grammy-voittaja.

Kauan odotettu: Vuodesta 1997, jolloin Supa Dupa Fly -levy teki niin Missystä kuin levyn tuottaneesta Timbalandista supertähtiä ja muun muassa Destiny’s Childille ja Aaliyah’lle yhdessä kappaleita tehneen tuottajakaksikon.

Tuleeko: Jos Missy Elliott saa seuraajan vuoden 2005 The Cookbook -levylleen julki tänä vuonna – kuten on uhkaillut – ensi vuonna voitaisiin nähdä hänen ensimmäinen kiertueensa sitten vuoden 2010 ja toivoa, että Flow tai Pori Jazz olisi yksi sen pysäkeistä.

Video ei ole enää saatavilla

#15 SZA (uusi)

Mikä: Solána Imami Rowe, Beyoncélle, Rihannalle ja Nicki Minajille lauluja kirjoittanut yhdysvaltalainen neo-soul- ja r&b-tähti, joka julkaisi kolme vuotta valmistellun CTRL-debyyttinsä viime kesänä.

Kauan odotettu: Ennen kuin CTRL-levy myi platinaa ja päätyi kriitikkolistojen kärkipäähän, SZA:n tunnetuin saavutus oli Rihanna-feat tämän ANTI-levyn Consideration-kappaleella. Levyä seuranneen vuoden aikana osakkeet ovat olleet jatkuvassa nousussa. Viimeisin cv-merkintä on Kendrick Lamarin kanssa Black Panther -soundtrackille tehty All the Stars -hitti.

Tuleeko: SZA on varmasti Flow’n toivelistalla sen verran korkealla, että hänen saapumisensa on todennäköisempää kuin monen muun saman kokoluokan r&b-tähden – jos ei sitten Pori Jazz nappaa häntä ensin.

Video ei ole enää saatavilla

#14 Carly Rae Jepsen (uusi)

Kuka: Entinen Idols-kolmonen Kanadasta, joka päätyi tekemään näennäisen höttöä, mutta muotopuhtaudessaan täydellistä poppia.

Kauan odotettu: Hittien ystävät huomasivat, ettei Call Me Maybe olekaan kappale muiden joukossa. Pop-entusiastien rakkauden Jepsen voitti lopullisesti vuoden 2015 kaupallisesti epäonnistuneen Emotion-levyn jälkeen.

Tuleeko: Tähän mennessä Jepsen on tenyt vain kaksi omaa konserttia Euroopassa. Jos ja kun oikea Euroopan-kiertue joskus koittaa, on toivottavaa, että Suomesta löytyisi Jepsenille sopiva paikka. Jäähalleihin hänen suosionsa ei nykyisellään riitä, klubit tuntuvat niin ikään vaikeilta, ja festivaalien profiiliin häntä on vaikea mahduttaa tapauksesta riippuen suosio- tai profiilisyistä. Mitä jää jäljelle? Kulttuuritalo?

Video ei ole enää saatavilla

#13 The Magnetic Fields (+7)

Mikä: Newyorkilaisen Stephin Merrittin pitkäaikainen projekti, joka on viehtynyt pikimustaan sarkasmiin, traagiseen romantiikkaan, lelusoittimiin, megalomaanisiin levykokonaisuuksiin, helinään, surinaan, pärinään, milloin mihinkin.

Kauan odotettu: 69 Love Songs julkaistiin vuonna 1999, ja Merrittistä tuli etabloitu musiikkilehtinimi. Aiemmat levyt ovat vähintään yhtä erinomaista, mutta kuulopuheiden mukaan niiden löytäminen vaati vakavaa postimyynnin ja indien harrastamista läpi 1990-luvun. Viime vuonna Merritt julkaisi 50 Song Memoir -nimisen omaelämäkertatriplalevyn, jota hän kiersi esittämässä kokonaisuudessaan kahden illan mittaisina konserttispektaakkeleina.

Tuleeko: Epätodennäköistä, mutta aina sopii toivoa, kunhan istumakonsertti saadaan järjestettyä. Merritt kärsii hyperakusiasta ja on laiska kiertämään varsinkin Euroopassa – mutta on silti käynyt viimeisen kymmenen vuoden sisällä kolmesti Tukholmassa.

Video ei ole enää saatavilla

#12 Gorillaz (+7)

Mikä: Blurin Damon Albarnin ja parhaiten Tank Girlistä tunnetun sarjakuvataiteilijan Jamie Hewlettin kaksikymmentä vuotta sitten perustama virtuaalibändi, joka kaikkien yllätykseksi tuli jäädäkseen.

Kauan odotettu: Alusta alkaen. Gorillazin konserteista ovat puhuneet haltioitunein sanoin nekin, jotka eivät yhtyeen vaikutteita sieltä täältä kauhovasta hybridipopista niin välitäkään.

Tuleeko: Toivottavasti – tosin pätäkkää pitää lyödää pöytään tukuttain. Gorillaz täyttäisi Suomessa minkä tahansa jäähallin ja voisi olla lukuisien festivaalien pääesiintyjä Flow’sta Ruisrockiin ja Provinssista Pori Jazziin. Keväällä bändi kolusi Etelä-Amerikkaa Para- ja Uruguayta myöten.

Video ei ole enää saatavilla

#11 Nils Frahm (uusi)

Mikä: Saksalainen klassista pianonsoittoa ja elektronista musiikkia yhdistelevä nero, joka pyörii lavalle rahdattavien soitinten ja laitteiden ympärillä kuin lapsi karkkikaupassa.

Kauan odotettu: Vuoden 2013 kokoelmalevy Spaces summasi yhteen hiljalleen kertyneen maineen Frahmista upeana live-esiintyjänä, joka rakentaa kappaleensa vähäeleisesti ja kasvattaa ne kärsivällisesti kliimaksiinsa. Tänä vuonna julkaistu All Melody jatkaa samaa linjaa.

Tuleeko: Löytyykö riittävästi maksavaa kiinnostusta? Frahm olisi täydellinen kiinnitys Flow’lle tai Kulttuuritaloon, mutta promoottoreita varmasti mietityttää, onko Frahm Suomessa riittävän suuri nimi budjettiriskin kattamiseksi. Roudauskustannuksista ja livemaineesta johtuen Frahmin hintalappu ei liene kovin pieni.

Video ei ole enää saatavilla

#10 Boards of Canada (+68)

Mikä: Yksi mysteerisimmistä ellei mysteerisin elektronisen musiikin kokoonpano maailmassa. Vasta vuonna 2005 selvisi, että skottilaiskaksikko on biologista sukua keskenään – eli veljeksiä. Musiikki on upottavaa salatiedettä ja vangitsevaa magiaa.

Kauan odotettu: Music Has the Right to Children -mestariteoksesta (1998) lähtien.

Tuleeko: Vuoden 2013 paluulevy Tomorrow’s Harvest ja sen julkaisukampanja loivat odotuksia, että yhtye olisi tekemässä myös jonkinlaista keikkaa. Mutta ei. Boards of Canada ei ole vieläkään esiintynyt livenä vuoden 2001 jälkeen, eikä uutta musiikkiakaan ole ilmestynyt viiteen vuoteen muutamaa remixiä lukuun ottamatta.

Video ei ole enää saatavilla

#9 Burial (uusi)

Mikä: Lontoolainen William Bevan, elektronisen musiikin pioneeri ja mysteeri.

Kauan odotettu: Teoriassa siitä lähtien, kun vuoden 2007 Untrue-levy keksi elektronisen musiikin uudelleen. Käytännössä on ollut selvää, ettei Burialiin kuulu keikkoja tai julkisuutta.

Tuleeko: Jos – ja valtava paino sanalla jos – Burial joskus muuttaa julkisuuslinjaansa, niin ihan mahdollista. Monin verroin merkittävämpi este on, ettei hän ylipäänsä ole koskaan edes vihjaillut keikkailevansa.

Video ei ole enää saatavilla

#8 Solange (uusi)

Mikä: Beyoncén pikkusisko, joka on jo moneen kertaan osoittanut olevansa enemmän kuin vain Beyoncén pikkusisko.

Kauan odotettu: Vuoden 2012 Losing You -indiehitti loi lupaukset, vuoden 2016 A Seat at the Table -levy räjäytti pankit.

Tuleeko: Kertoimet Flow-festivaalien pääesiintyjäpaikoille vuosina 2019–2021 eivät ole erityisen korkeat. Liikkuvat osat ja aikataulut ovat toki asia erikseen.

Video ei ole enää saatavilla

#7 Lorde (uusi)

Mikä: Uusiseelantilainen Ella Yelich-O’Connor, 21 vuotta, sukupolvensa ääni.

Kauan odotettu: Moni kuunteli vuoden 2013 Pure Heroine -levyä nyökytellen, mutta kukaan ei maininnut Lordea Flow-toiveitaan listatessa tai lähtenyt Eurooppaan tämän keikkojen perässä. Viime vuoden Melodraman jälkeen tilanne on ollut aivan toinen.

Tuleeko: Eiköhän lähivuosina. Lorde olisi luonteva buukkaus mille tahansa suomalaisfestivaalille – tai miksei vaikka Kulttuuritalollekin – ja tällä hetkellä juuri sopivan kokoinen artisti saapuakseen tänne.

Video ei ole enää saatavilla

#6 Drake (uusi)

Mikä: Meemien mestari ja yksi internet-ajan rap-suuruuksista, joka tietää, millä millenniaalien Instagram-kuvatekstit saa täytettyä.

Kauan odotettu: Take Care -levy löi Draken suureen tietoisuuteen vuonna 2011, ja Hotline Blingin tietää jokainen vähänkin internetiä viime vuosina vilkuillut.

Tuleeko: ”Now I’m on the road, half a million for a show”, räppäsi Drake jo vuonna 2013. Hintalappu lienee noussut entisestään, ja Drakella riittää kysyntää Pohjois-Amerikassa niin, ettei hän joka vuosi Eurooppaan vaivaudu. Lähimpänä hän on käynyt Tukholmassa, viimeksi vuosi sitten keväällä. Jos Drake Suomeen tulee, se ei tapahdu ainakaan kolmeen vuoteen.

Video ei ole enää saatavilla

#5 Ryuichi Sakamoto (uusi)

Mikä: Kokeellisen popin, elektronisen musiikin, elokuvamusiikin ja ambientin pioneeri, ”Japanin Kraftwerkin” eli Yellow Magic Orchestran perustajajäsen. 66-vuotias, joka on tehnyt yhteistyötä muun muassa David Bowien ja David Sylvianin, julkaisi viime vuonna erinomaisen async-albumin toivuttuaan kaulan alueen syövästä.

Kauan odotettu: Yellow Magic Orchestran, Thousand Knives -soolodebyytin (1978) ja viimeistään vuoden 1983 Merry Christmas, Mr. Lawrence -elokuvan (1983) myötä tietyissä piireissä jo vuosikymmentä. Ja uuden sukupolven taholta 2000-luvun alun Fennesz- ja Alva Noto -kollaboraatioista lähtien.

Tuleeko: Koputettakoon ensin puuta, mitä Sakamoton terveyteen tulee. Hänen edellisestä, sinfoniaorkesterin kanssa tehdystä Japanin-kiertueestaan on neljä vuotta. Sen jälkeen Sakamoto on esiintynyt vain kerran, viime vuoden toukokuussa Brasilian São Paulossa, japanilaisen kulttuurin edistämiskeskuksen Japan Housen avajaisissa. Euroopassa Sakamoto on käynyt viimeksi kesällä 2013, jolloin hän esiintyi Lontoossa Yoko Onon kuratoimalla Meltdown Festivalilla.

Video ei ole enää saatavilla

#4 Sufjan Stevens (+1)

Mikä: Amerikkalainen indie-folk-popin lippispäinen supernero.

Kauan odotettu: Vuodesta 2003, kun Stevens julkaisi ”The Fifty States Projectin” aloittaneen albumin Michiganin ja etenkin vuoden 2005 jälkeisen Illinoisin jälkeen.

Tuleeko: Yritetty on, mutta hintalappu on kova. Toisaalta Nuorgamin vastaavalla toimittajalla on lippismiehen itsensä antama suullinen lupaus syksyltä 2016! Joten jos ei seuraavalla Euroopan-kiertueella nappaa, niin tiedätte keitä syyttää: keikkapromoottoreita.

Video ei ole enää saatavilla

#3 Daft Punk (+6)

Mikä: Ranskalainen kypäräkaksikko, jolla on pahana tapana tehdä yksi musiikillinen vallankumous vuosikymmenessä.

Kauan odotettu: Homework-esikoisalbumin (1997) singlet Da Funk ja Around the World nousivat hitiksi vielä aikana, jolloin ”kaikki” näkivät televisiossa musiikkivideoita. Eli alusta asti hyvin laajasti.

Tuleeko: Ei mahdotonta, muttei todennäköistäkään. Daft Punk ei ole keikkaillut sitten Alive 2007 -kiertueen, ja jos duo ”tien päälle” vielä joskus lähtee, varmasti aivan jokainen maailman metropoleista ottaa heidät avosylin vastaan. ”Alive 2017” -kiertueesta liikkui runsaasti huhuja, mutta kaikki vihjailevat verkkosivustot, videotrailerit ja uutiset paljastuivat ankoiksi.

Video ei ole enää saatavilla

#2 Beyoncé (+22)

Mikä: Queen Bey, pop-ikoni, feministi-ikoni, tyyli-ikoni.

Kauan odotettu: Vuodesta 2003 lähtien. Silloin Beyoncé siirtyi Destiny’s Childistä soolouralle ja julkaisi ensimmäisen singlensä Crazy in Loven.

Tuleeko: Aina saa toivoa, varsinkin, kun Olympiastadionin remontti saadaan valmiiksi. ‘Yoncen Euroopan-kiertueet eivät ole olleet mitenkään harvinaisia. Tänä kesänä Beyoncé kiertää Jay-Z:n kanssa ja esiintyy pitkin Itämeren reunamia Tukholmasta Varsovaan. Edellisestä eurokiertueesta on siitäkin vain kaksi vuotta.

Video ei ole enää saatavilla

#1 Kate Bush (+10)

Mikä: Yksi popin suurimmista taiteilijoista. Ja yksi levyarvioiden väärinkäytetyimmistä referenssiartisteista.

Kauan odotettu: Wuthering Heights -single julkaistiin tammikuussa 1978. Siitä lähtien.

Tuleeko: Ei tule, koska ei lähtökohtaisesti keikkaile. Bushin esitykset Lontoon Hammersmith Apollossa elokuussa 2014 olivat valtava ihme, Euroopan-kiertue täyttä mahdottomuutta ja Suomen-konsertti vielä mahdotontakin mahdottomampi ajatus.

Video ei ole enää saatavilla

”Yhtäkkiä Beyoncé ei halunnut enää olla bootylicious. Hän oli viimein valmis olemaan Independent Woman ja laulamaan Run the World tarkoittaen jokaista tavua.”

Beyoncén cooliuden alkupiste: hyvä aihe väitellä kovaäänisesti julkisilla paikoilla

”Baby love me lights out”

Vastikään, kauniina aurinkoisena kevätpäivänä istuin ystäväni kanssa kahvilassa. Seurasi kovaäänisehkö pop-väittely: onko jokin yksittäinen hetki, jolloin Beyoncésta tuli silleen ihan kaikkien mielestä cool?

Ensimmäisestä vastauksesta on helppo löytää konsensus: hän oli jo sitä Destiny’s Childin aikaan ja ensimmäisestä soolosinglestään Crazy in Love lähtien.

Hyväksytään.

Seuraavasta vastausvaihtoehdosta seurasi jo eripuraa: Mitä kesällä 2011 julkaistu 4-levy aiheutti? Oliko se kenties ratkaiseva käännekohta?

Katsotaanpa. Jonkinlaista kriitikkosuosiota oli ainakin havaittavissa. Siihen vaikutti jo aika. Tuolloin poptimismiksi kutsuttu indien ja valtavirran liudentuminen eli kultavuosiaan.

Ennakkobiisi 1+1 kelpasi Pitchforkille arvioitavaksi – ensimmäisenä Beyoncén omana kappaleena ikinä. Levy sai medialta 8,0 pisteen varovaiset kehut, ja miljardin dollarin torvikoukulla siunattu Countdown-single ylsi vuoden seitsemänneksi parhaaksi kappaleeksi.

Metacriticin kritiikkiaggregaattorissa 4 sai 73 pisteen keskiarvon – niukasti Beyoncén uran parhaan – mutta vuoden kärkilistoja sillä ei kolkuteltu.

Mutta vuosi 2011 oli aikaa, jolloin Beyoncé oli vielä valtavirtapoptähti eikä kokonaistaideteos. Queen Bey oli jo keksitty, mutta tuolloin kuningatarkin oli vielä kuolevainen.

4 oli megaluokan pop-levy, mutta varsin perinteinen sellainen eikä missään nimessä Tapaus. Sen edeltäjältäkin oli jäänyt elämään omat halonsa ja singleladiesinsä, miksei ”Neloseltakin”.

Silti levyn keulasingle Run the World (Girls) oli voimalaulu, jollaista ei ollut ennen kuultu. Enää miehen sormeen ei tarvinnut laittaa sormusta, kuten kolme vuotta aiempi megahitti neuvoi. Tämä oli Meidän juttu.

Kesän 2011 suuri popkysymys kuului: ”Onko Beyoncé feministi?” Itse hän sanoi haastattelussa, että feminismin tilalle voisi keksiä uuden sanan. Bootylicious esimerkiksi olisi hyvä.

Pikemminkin koomista kuin coolia.

Run the World (Girls) oli listafloppi yltäen vain Billboardin sijalle 29. (Beyoncén soolouralla oli tuolloin pitkälti toistakymmentä parempaa noteerausta.)

Se enteili kuitenkin tulevaa.

Vuonna 2011 poptähteys ei ollut vielä nykyisen kaltainen läpi internetin levittyvien kuvien, videoiden, giffien, hashtagien, meemien ja lyriikanpätkien rihmainen verkosto ja toisiinsa linkittyvä sekamelska.

Beyoncé jos joku on esimerkki tällä tavoin ”monimediallisesta” poptähdestä, joten tarvitaan vielä kolmas vastaus.

Ystäväni mielestä vastaukseni oli väärä, mutta minä väitän, että kaikki muuttui 13. joulukuuta 2013.

Vasta se oli alku kaikelle tälle.

via GIPHY

via GIPHY

via GIPHY

via GIPHY

Tuona joulukuun päivänä Beyoncé julkaisi iTunesissa viidennen levynsä – tarkemmin ottaen ”visual albumin”, sillä jokaisesta kappaleesta oli tehty video – nimeltään Beyoncé.

Levy ilmestyi yllättäen ja pyytämättä kuin In Rainbows. Levy muutti musiikkibisneksen yllättäen ja pyytämättä kuin In Rainbows. Levy muutti poptähteyden yllättäen ja pyytämättä tavalla, jota kukaan ei ollut tehnyt Beyoncéa ennen.

Yhtäkkiä Beyoncé oli meemi.

Yhtäkkiä Beyoncé oli tuhansia giffejä ympäri internetiä.

Yhtäkkiä Beyoncé oli I woke up like this ja bow down bitches, never drop that alcohol ja lopulta I slay.

Yhtäkkiä Beyoncé ei halunnut enää olla bootylicious. Hän oli viimein valmis olemaan Independent Woman ja laulamaan Run the World tarkoittaen jokaista tavua. (Last.fm:n kuuntelumääriä esittävästä kuvaajasta voi arvioida, että Run the World (Girls) on noussut nykysuosioon vasta jälkijättöisesti.)

Yhtäkkiä Beyoncé oli maailman vaikutusvaltaisin feministi, joka lainasi asialleen kirjailija Chimamanda Ngozi Adichien suuta.

Yhtäkkiä Beyoncé oli politiikkaa.

Yhtäkkiä pop oli politiikkaa.

Miley Cyrusin Wrecking Ball oli lyönyt vanhan popmaailman säröille jo muutamaa kuukautta aiemmin, mutta Beyoncé oli se, joka ajoi muutoksen loppuun ja raivasi tietä Rihannan ANTIn kaltaisille pelottomille megalevyille.

Beyoncé-albumilla ei enää soinut suoranainen r&b, vaan elektroninen pop maailmassa, jossa genret ovat viimein luhistuneet toistensa sisään.

Levy oli ensimmäinen hetki, kun Beyoncén yhteydessä saattoi hyvillä mielin käyttää määrettä ”kriitikkosuosikki”. (Osasyy on toki kriitikoissa.)

Metacriticeissä ja pitchforkeissa päästiin uusille arvosanaluvuille. Poptimismi sai lopullisen voittonsa. Siitä lähtien vähintä, mitä maailman suosituimmilta poppareilta on saattanut odottaa, ovat megaspektaakkelit ja vuoden kiinnostavimmat levyt. Mieluiten molemmat.

Levyn kahdesta ensisinglestä Drunk in Love oli kiistaton viiden ja puolen minuutin bängeri ja Beyoncén allofthelights, josta tuli Grammy-voittaja ja megahitti.

Sen rinnakkaissingle ja toinen Spotifyssa julkaistu biisi oli XO, robynmaisesti naksuttava keskitempoinen, pieni sävellys varsinaisen pop-monoliitin varjossa.

XO on voimaballadi ilman suoranaista balladia tai joka paikkaan tursuteltavaa juustoa, mutta muilla lajityypin rakkaimmilla hyveillä. Laulu kuin kolme ja puoli minuuttia ilotulitusta, paperikonfettia ja läikähtelevää lämpöä tietoisuudesta, että elämä on juuri nyt tässä hetkessä, euforia on aina väliaikaista ja kohta Ne Rummunlyönnit iskevät viimeisen kerran ja kappale on ohi.

Kun Beyoncén ääni on sortua monta kertaa kertosäkeiden aikana, sydänalassa värähtää ja muistaa, että hahmo gif-animaatiossa on ihminen.

Samoin megatähden yllättävä inhimillisyys muistuttaa siitä, että vaikka pop olisi kuinka astunut juuri samalla sekunnilla uuteen aikaan, se on silti pohjimmiltaan sitä samaa, johon on ehtinyt rakastua jo niin monta kertaa.

Video ei ole enää saatavilla

Jay-Z, hulluna Beyoncésta ja päinvastoin.

Hupsis, oho, anteeksi, olen vain rakastunut.

”Uh oh, uh oh, uh oh, oh, no, no
Uh oh, uh oh, uh oh, oh, no, no
Uh oh, uh oh, uh oh, oh, no, no
Uh oh, uh oh, uh oh, oh, no, no”

Destiny’s Childin vetäydyttyä tauolle Beyoncé Knowlesin sooloura käynnistyi hieman yskähdellen, sillä hänen ensimmäinen ikioma singlensä Work It Out (2002) floppasi jenkkilistoilla. Mutta tuskin kukaan täysissä ruumiin ja sielun voimissa ollut päätteli Beyoncén sooloilun jäävän siihen. Hänen huolella valmisteltu Dangerously in Love -esikoisalbuminsa oli tuleva järisyttämään maailmaa. Se oli väistämätöntä.

Minun ja Beyoncén välinen suhde on kaksijakoinen. En jaksa innostua hänen kaikista tekemisistään. Kuinka monta kertaa artisti voi kaupata saman mantran itsenäisistä naisista? Kuinka monta kertaa voi huoletta julkaista albumin, jolla on täytebiisejä vähintään yhtä monta kuin niitä hyviä kappaleita?

Mutta samalla Beyoncéssa on jotain aivan ainutlaatuista. Hän on maaginen esiintyjä ja tulkitsija. Ei tarvitse kuin katsoa Crazy in Loven video, jossa jokainen liike on hallittu, viettelevä ja majesteettinen. Jos planeettamme tarvitsisi kuningattaren edustamaan koko ihmiskuntaa, ehdottaisin Beyoncéa.

Crazy in Lovella Beyoncé houkutteli lopullisesti ansaansa kuin seireeni. Biisi oli Grammy-palkitun Rich Harrisonin vision tulos ja Beyoncélla varsin vähän tekemistä sen sävellyksen kanssa. Harrison oli hankkinut Chi-lites-samplen (nuo upeat torvet!) käyttöönsä jo kauan ennen Crazy in Loven levyttämistä.

Harrison tiesi pitävänsä hallussaan jotain erityistä eikä sitä voinut antaa kenelle tahansa. Hän esitteli kappaleen Beyoncélle, joka ei ollut heti täysin vakuuttunut. Crazy in Lovella kaikki on hyvin rosoista ja retroa, ja tähti pelkäsi biisin olevan liian vanhanaikainen. Ei kukaan käytä torvia hittikappaleessaan enää vuonna 2003!

Huoli oli turha, kaikki menivät sekaisin. Biisi rullaa, suorastaan vyöryy tajuntaan sekä kotikuuntelussa että tanssilattialla. Se ei vanhene koskaan. Levytysten aikaan Beyoncé oli juuri alkanut tapailla Jay Z:tä, joka aivan viime hetkellä kävi studiossa vetämässä mainiosti kokonaisuuteen sopivan rap-osuuden. Se on piste sen kuuluisan i:n päälle: mikäpä sen sopivampaa kuin vastarakastunut pariskunta laulamassa yhdessä siitä, miten rakkaus saa käyttäytymään oudosti.

”Looking so crazy in love’s
Got me looking, got me looking so crazy in love”

Kuningatar oli saapunut.

Video ei ole enää saatavilla

Mitä muuta?

Beyoncélta äänestettiin myös kappaleita Countdown ja Single Ladies (Put a Ring on It).

Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 65 Death Cab for Cutie – Codes and Keys

Amerikan indiesuuruuden seitsemänneltä albumilta löytyy melodinen ja tunteellinen pianohelmi. Biisi muistuttaa jostakin syystä tunnelmaltaan vähän heidän vuosien takaista tekelettään Your Heart Is an Empty Roomia. Se tuskin haittaa ketään, sillä molemmat pätkät ovat loistavia todisteita Death Cab for Cutien taidosta tehdä yksinkertaisia ja osuvia pianokappaleita. (Verna Vuoripuro)

Video ei ole enää saatavilla

# 64 Kasabian – Days Are Forgotten

Kasabian on briteille sitä mitä keskitien suomirock meille, mutta tietysti popmusiikin suurmaassa nämäkin kuviot hoidetaan paremmin. Aina Kasabianin levyiltä on pari harmittomalla tavalla hienoa lad-renkutusta löytynyt. Tämä sinkkubiisi on edelleen sitä itseään, vähän Happy Mondaysia ja vähän Rollareita ja ripaus melankoliaa ja mukana hoilattava kertosäe. Toimii. (Niko Peltonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 63 Wild Beasts – Lion’s Share

Eroottisen ulinaindien kultapoikien tuorein pitkäsoitto ei avautunut ihan ensi kuulemalta, mutta palkitsi jaksamisen pakahduttavalla kammiovärinän tunteella. Kappaleessa on kuultavissa kaikki syyt tykätä Wild Beastsista: ihanan hintahtavat vokaalit, tunnelmallinen, äärimmilleen kiristettyä pianonkieltä muistuttava purkautumaton jännite ja pehmopornahtava kuvasto. (Jarkko Immonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 62 Ville Leinonen – Aika

Klaustrofobista goottidiskoa, joka juoksee pirullisen tikittävää kelloa vastaan. Se vaanii ja velloo, kuten nuolen nuoreen uhriinsa ampuva laulaja. Päättää Auringonsäde/Pommisuojan hämmentäviin, mutta lumoutuneisiin tunnelmiin. Ja kaikesta ebm-jytkeestä huolimatta tämänkin kappaleen juuret ovat iskelmässä, siitä Leinosen mahtavan kohtalokas tulkinta pitää huolen. (Mikael Mattila)

Video ei ole enää saatavilla

Kuuntele Aika-kappaleen studioversio Spotifyn kautta tästä.

# 61 The New Tigers – Pocketful of Sand

Olen kehunut New Tigersiä jo aivan liikaa, mutta kerta kiellon päälle. Kun kuuntelen Pocketful of Sandia, en edelleenkään jaksa välittää sen ysärisurinan retromaanisuudesta tai vaikutteiden ilmeisyydestä, vaan toivon kappaleen jatkuvan äärettömyyksiin. Kaksi sointua on paperilla vähän, mutta oikeinkäytettynä paljon enemmän kuin kolme tai kuusi. Sen tiesi jo Wire. (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

# 60 Cass McCombs – County Line

County Line on balladi sanan vanhimmassa merkityksessä: ajaton, hempeilevä ja nostalgiaan nojaava sävellys. Se ei tosin veisi yhtä hyvin mukanaan, jos äänitys ei olisi niin äärettömän hienon kuuloista joka hetki. Kaikki virveleistä kitaraan kuulostaa erittäin tarkkaan harkituilta, mutta täydellinen sähköurkusoundi ja McCombsin ääni jättävät kaiken muun varjoonsa. (Niko Vartiainen)

Video ei ole enää saatavilla

# 59 Jens Lekman – Waiting for Kirsten

Kun Kirsten Dunst tuli Göteborgiin Lars von Trierin Melancholian kuvauksiin, Jens Lekman teki biisin Dunstin visiitistä hänen kotikaupunkiinsa. Tositarinaan mahtuu godotmaisen tuloksetonta odottelua Dunstin hotellilla, folköliä ja osuvia huomioita ruotsalaisen hyvinvointiyhteiskunnan alasajosta. Samalla selviää, miksi Lekman on nykypopin parhaita tarinankertojia. (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

# 58 Holy Ghost! – Wait and see

Newyorkilaisten Wait and See on malliesimerkki täydellisen popkappaleen muodosta, tyylistä ja mitasta. Wait and See on kevyt, rullaava ja helposti lähestyttävä kolme ja puoliminuuttinen kappale, jossa ei lauleta tuhmista asioista, vaan ihmissuhteesta ja rakkaudesta. Ihanassa videossa muuten esiintyvät Holy Ghost! -kaksikon iskät esittämässä lapsiaan. Hellyyttävää! (Matti Markkola)

Video ei ole enää saatavilla

# 57 Rihanna – We Found Love

On Rihannan onni, että hän löysi Calvin Harrisin. We Found Love on jälkimmäisen kappale alusta loppuun. Musiikkivideo kierrättää Trainspotting-henkistä brittibilekuvastoa, joka on barbadosmimmille varmasti vierasta. Kappale rytmittyy huumepilvien ja alati jyrkemmiksi käyvien laskutilojen varaan. Avainsana on toisto, kertosäkeen koukku ei tahdo päästää otteestaan. (Anton Vanha-Majamaa)

Video ei ole enää saatavilla

# 56 Forest Fire – Born Into

Mitä tapahtui ujostelevan ensilevyn jälkeen? Missä vaiheessa Forest Fire ehti kasvaa näin itsevarmaksi ja suvereeniksi? Missä vaiheessa siitä jalostui massiivinen roihu, jonka liekeissä kärventyy koko joukko vaihtoehtomusiikin kuivimpia totunnaisuuksia? Palovaroitus: kun yhtye laulaa asettaneensa sydämensä sinuun, se saattaa olla oikeammassa kuin osaat uskoakaan. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

# 55 Real Estate – It’s Real

Mars lähimpään puistoon, viltti alle ja kylmät juomat varjoon. Se on ensimmäisiä ajatuksia Real Estaten kitaroiden helistessä ja koko bändin yhtyessä riemulliseen hoilotukseen. It’s Real on mitä täydellisintä musiikkia laiskoihin hellepäiviin tai niistä haaveilemiseen. Kesää odotellessa voikin siis tyytyä vain sulkemaan silmänsä – antaa Real Estaten hoitaa loput. (Tuomo Yrttiaho)

Video ei ole enää saatavilla

# 54 Beyoncé – Party

Messevä booty, jumalainen ääni ja vuoden leppoisin bilebiisi. Tätä olisi kelvannut hietsun rannassa männäkesänä jorailla, jos joku muukin olisi kappaleen kuullut. Kanye West juontaa kappaleen, jolla Andre 3000 vierailee maailman vaivattomimmalla featilla. Tempo on sellainen, että kelpaa uima-altaassa keinutella. Jos tällainen nynny kynäniska nyt sinne uskaltaisi. (Anton Vanha-Majamaa)

Video ei ole enää saatavilla

Vaadimme Suomeen muun muassa Portisheadin ja Beth Gibbonsin.

Olkaa hyvä, yhtä vaille sata yhtyettä ja artistia, joiden ensimmäisestä Suomen-keikasta Nuorgamin torilla on tähän päivään asti saatu vain haaveilla.

Kymmenosaiseen artikkeliimme perustuvalta soittolistalta puuttuu ainoastaan Bill Callahan, jonka musiikkia ei Spotifystä löydy.

Tartu siis lähipromoottoriasi kraivelista ja vaadi häntä hankkimaan paikalliseen kuppilaasi joku alla olevista artisteista, niin Nuorgam kiittää!

Heitä me odotamme Top 100 (okei, 99):

1. Portishead – Machine Gun
2. Pixies – Where Is My Mind?
3. My Bloody Valentine – Only Shallow
4. OutKast – Ms. Jackson
5. Sufjan Stevens – For the Widows in Paradise, for the Fatherless in Ypsilanti
6. The Knife – We Share Our Mother’s Health
7. Beck – Gamma Ray
8. Bon Iver – Skinny Love
9. Daft Punk – One More Time
10. PJ Harvey – Let England Shake
11. Kate Bush – Flower of the Mountain
12. Justin Timberlake – LoveStoned/I Think She Knows
13. Arctic Monkeys – Piledriver Waltz
14. Feist – 1234
15. Guided by Voices – Everywhere With Helicopter
16. Yo La Tengo – You Can Have It All
17. The Divine Comedy – Absent Friends
18. Gorillaz – On Melancholy Hill
19. The Magnetic Fields – The Book of Love
20. Mission of Burma – Academy Fight Song
21. Neu! – Neuschnee
22. Coldplay – Clocks
23. Beyoncé – Best Thing I Never Had
24. The Strokes – You Only Live Once
25. Stereolab – Cybele’s Reverie
26. The Fall – Totally Wired
27. Mariah Carey – Fantasy
28. My Morning Jacket – Victory Dance
29. Kasabian – Fire
30. The Blue Nile – Tinseltown in the Rain
31. Yeah Yeah Yeahs – Heads Will Roll
32. Hot Chip – One Life Stand
33. Magazine – Definitive Gaze
34. Aretha Franklin – (You Make Me Feel Like) A Natural Woman
35. Gary Numan – Are ’Friends’ Electric?
36. Basement Jaxx – Raindrops
37. Death Cab for Cutie – I Will Follow You into the Dark
38. Wire – Adapt
39. Beirut – Santa Fe
40. Wild Beasts – We Still Got the Taste Dancin’ on Our Tongues
41. Doves – Winter Hill
42. Devendra Banhart – Baby
43. Built to Spill – Liar
44. Spoon – You Got Yr. Cherry Bomb
45. Gang Gang Dance – MindKilla
46. Dolly Parton – Jolene
47. The Avalanches – Frontier Psychiatrist
48. The Decemberists – O Valencia!
49. Joni Mitchell – Coyote
50. Camera Obscura – Lloyd, I’m Ready to Be Heartbroken
51. The Hold Steady – Your Little Hoodrat Friend
52. The Shins – Phantom Limb
53. Ennio Morricone – L’Estasi Dell’oro
54. St. Vincent – Cruel
55. Happy Mondays – Kinky Afro
56. Stars Of The Lid – Dungtitled (In A Major)
57. Orchestral Manoeuvres in the Dark – Messages
58. Bat for Lashes – Daniel
59. Grizzly Bear – Two Weeks
60. British Sea Power – Waving Flags
61. Mount Eerie – Between Two Mysteries
62. Okkervil River – The Valley
63. Noel Gallagher’s High Flying Birds – If I Had a Gun…
64. Sunset Rubdown – You Go On Ahead
65. Guillemots – Walk the River
66. Rob Zombie – Dragula
67. Sun Kil Moon – Carry Me Ohio
68. Eminem – Lose Yourself
69. The Walkmen – The Rat
70. Archie Bronson Outfit – Dart for My Sweetheart
71. The Rapture – How Deep Is Your Love?
72. Cat Power – The Greatest
73. The Black Keys – Tighten Up
74. Marc Almond – Tears Run Rings
75. Tyler, the Creator – Yonkers
76. The The – Uncertain Smile
77. Boards of Canada – Music Is Math
78. Beady Eye – The Roller
79. A Sunny Day in Glasgow – Close Chorus
80. Conor Oberst – Cape Cañaveral
81. Charlotte Gainsbourg – IRM
82. Drive-By Truckers – Used to Be a Cop
83. Explosions in the Sky – Your Hand in Mine
84. Luke Haines – Love Letter to London
85. Christina Aguilera – Beautiful
86. Metronomy – The Look
87. Richard Hawley – Tonight the Streets Are Ours
88. Steve Mason – Boys Outside
89. White Denim – Let’s Talk About It
90. Adele – Rolling in the Deep
91. The Get Up Kids – Holiday
92. Nelly Furtado – I’m Like a Bird
93. Clinic – Walking With Thee
94. Dead Can Dance – The Host of Seraphim
95. Death In Vegas – Your Loft My Acid
96. Aimee Mann – Save Me
97. Daniel Johnston – Life in Vain
98. The Besnard Lakes – Albatross
99. Silversun Pickups – Lazy Eye

Pääset soittolistaan tästä.

#30 Kasabian

Mikä? Eräs Iso-Britannian suurimmista rockbändeistä on onnistunut kasvamaan lad-rockin varjosta varteenotettavaksi yhtyeeksi.

Odotettu? Edellyttäen, että Kasabiania kuunnellaan Suomessa jossain muuallakin kuin tamperelaisissa brittipubeissa, ehkäpä vuoden 2006 läpimurtolevy Empiresta lähtien.

Tuleeko? Yhtyeen suosio tuntuu rajoittuvan lähinnä kotimaahansa, ja se onkin käynyt Skandinaviassa vain parilla festivaalikeikalla. Mahdollisesti joskus – Ruisrockiin tai Provinssiin.

Video ei ole enää saatavilla

#29 My Morning Jacket

Mikä? Jim Jamesin johtama kentuckylaisbändi, jonka musiikki on eklektisyydessään kuin avaruusromun seassa sinkoilevaa alt-countrya tulevaisuudesta.

Odotettu? ”2005: Grooveavaruusseikkailu” -tyyppisestä Z-albumista lähtien.

Tuleeko? Varmasti vielä joskus. Ja täyttää samalla Tavastian.

Video ei ole enää saatavilla

#28 Mariah Carey

Kuka? Nainen, ääni, hitit, hinkit.

Odotettu? 1990-luvun alusta alkaen, jolloin Carey pamahti popsoul-kuningattareksi.

Tuleeko? Tuskin, mutta piipahtihan Celine Dionkin.

Video ei ole enää saatavilla

#27 The Fall

Mikä? Vuonna 1976 perustettu pohjoisenglantilainen bändi, joka on toiminut vaihtelevalla miehistöllä siitä lähtien. Laulaja Mark E. Smith on ainoa vakituinen jäsen ja koko projektin pointti.

Odotettu? Vähintään 1980-luvulta saakka, jolloin bändi julkaisi klassikkoja, kuten Hex Enduction Hour ja This Nation’s Saving Grace.

Tuleeko? Se on aina mahdollista, vielä toistaiseksi. Tänä vuonna piti jo tulla, mutta kiertue peruuntui. Smith alkaa tulla vanhaksi…

Video ei ole enää saatavilla

#26 Stereolab

Mikä? Lontoolainen äänekkäästi ja krautvaikutteisesti suriseva tai bossanovan ja exotican tahtiin rytmittelevä indiepop-bändi.

Odotettu? Jo 21 vuotta.

Tuleeko? Ei. Stereolab jäi määrittelemättömälle tauolle vuonna 2009.

Video ei ole enää saatavilla

#25 The Strokes

Mikä? Vuosituhannen vaihteessa kitararockin ”pelastanut” newyorkilaiskvartetti.

Odotettu? Keväästä 2001 alkaen, jolloin bändin esikois-ep The Modern Age hullaannutti niin diskohileet kuin kriitikotkin.

Tuleeko? Vaikka ylihintainen onkin, niin eiköhän bändi vielä jonain päivänä nähdä Ruisrockin tai Provinssirockin päälavalla.

Video ei ole enää saatavilla

#24 Beyoncé

Kuka? Modernin R&B:n kuningatar.

Odotettu? Sitten diivan tähdeksi tehneen Destiny’s Childin vuosituhannen vaihteen huippuvuosien.

Tuleeko? Elokuussa Beyoncé ilmoitti olevansa raskaana, joten ei ainakaan lähiaikoina.

Video ei ole enää saatavilla

#23 Coldplay

Mikä? Suurin 2000-luvulla aloittanut brittipop-yhtye. Yhdistelee maanläheisyyttä taiteellisuuteen ja maailmojasyleileviä melodioita rehtiin bändisoittoon.

Odotettu? Menestyksekkäästä Parachutes-debyytistä (2000) asti, mutta viimeistään suursuosioon nostaneesta A Rush of Blood to the Head -albumista (2002) lähtien.

Tuleeko? Tokkopa, koska kysyntää isommilla markkinoilla on riittämiin – paitsi tietenkin, jos Mylo Xyloto floppaa täysin ja bändi joutuu makkaraa leivälleen saadakseen kyntämään myös periferiassa.

Video ei ole enää saatavilla

#22 Neu!

Mikä? 1970-luvulla Kraftwerkin sivutuotteena syntynyt kitaristi-kosketinsoittaja Michael Rotherin ja rumpali Klaus Dingerin muodostama yhtye, joka oli luomassa krautrockia sellaisena kuin sen nyt tunnemme.

Odotettu? Neljä vuosikymmentä sitten tuskin kukaan odotteli Neu!:ta Suomeen, sillä yhtye ei tuolloin juuri menestynyt. Vuonna 2010 Rother jatkoi edesmenneen Dingerin perintöä soittamalla Neu!-materiaalia Hallogallo-nimen alla muun muassa Sonic Youth -rumpali Steve Shelleyn kanssa.

Tuleeko? Ei ainakaan ihan heti, sillä Hallogallo-kokoonpanon keikat päättyivät viime joulukuussa, ja tänä vuonna Rother on keskittynyt taideinstallaatioon Japanissa.

Video ei ole enää saatavilla

#21 Mission of Burma

Mikä? Hardcore- ja postpunkin optimaalinen risteytys, 1980-luvun alussa salaman lailla välähtänyt bostonilaisnyrkki.

Odotettu? Vuodesta 2002, jolloin bändi teki comebackin, josta tulikin yllättäen pysyvä.

Tuleeko? Viides studioalbumi tekeillä, joten mahdollista se on. Hengenheimolaisten Pere Ubun ja Gang of Fourin tämänvuotiset Suomen-visiitit antavat toivoa.

Video ei ole enää saatavilla

Terve vaan.

Diivapopin kuningatar on entistä kypsempi ja seksikkäämpi.

Beyoncé on kuuma. Beyoncélla on jumalainen ääni, mehukkaat kurvit ja ehta pop-diivan attityydi. Beyoncé on uskollinen: yhteinen taival Jay-Z:n kanssa on kestänyt jo kymmenen vuotta. Beyoncé on live-esiintyjänä itsevarma, tilan ja yleisön tyylillä haltuunottava. Beyoncé käyttää ääntään taiten ja uskaltaa tulkita suuresti, silti kliseisiin sortumatta. Beyoncé vaikuttaa kaikissa tekemisissään aidolta, vaikka pinta on kimaltein kuorrutettu.

Ja kyllä, Beyoncén uusi albumi on hyvä. Itse asiassa se on hänen parhaansa. Loogisesti nimetty 4 esittelee entistä itsevarmemman ja kypsemmän Beyoncén: artistin, joka runnoo rihannat ja katyperryt maanrakoon jo silkalla takamuksellaan. Kohta kolmikymppisiään juhliva solisti on aikuistunut, ja se kuuluu uudenlaisena vapautumisena. Nyt ei tarvita I Am… Sasha Fierce -albumin alteregoilla kikkailua, Beyoncé on läsnä omana itsenään.

Levyllä solisti flirttailee toki naiivilla pop-lyriikalla (levyn avaava, ihana 1+1) mutta ei myöskään pelkää laittaa itseään peliin. Countdown on tarpeellinen manifesti sille, kuinka parisuhteesta voi vuosien yhteiselon jälkeenkin löytää uutta ja jännittävää:

”Still all up on each other, ain’t a damn thing change /
My girls can’t tell me nothing, I’m gone in the brain”

Tekstien ei tarvitse olla kypsiä kuulostaakseen vakuuttavilta. 4:n lyriikat ovat täynnä sinänsä yhdentekevää hiphop-glamouria ja fly girl -diivailua, mutta Destiny’s Childista soolouralle ampaisseen solistin suusta ne eivät tunnu tippaakaan teennäisiltä. Hölmöys on joskus hyve – ainakin silloin, kun tiedetään, ettei se ole koko totuus.

Yleinen linja on keskitempoinen. Ainut varsinainen bileraita on loppupuolelle säästetty hillitön Run The World (Girls). Major Lazerin Pon De Flooria lainaileva, The-Dreamin tuottama kappale on naisia voimauttavaa diivapopia puhtaimmillaan ja vertautuu luontevasti I Am… Sasha Fiercen pyllanthemiin Single Ladies (Put a Ring on It).

Yksi totaalihuti levyltä löytyy. Diane Warrenin kynäilemä I Was Here kanavoi paisutellulla voimavirrellään Celine Dionia tai Whitney Houstonia juustoisimmillaan. Teksti on kamala, alkaen heti ensimmäisestä, saippuaisesta säkeestä:

”I wanna leave my footprints on the sands of time /
Know there was something that, and something that I left behind /
When I leave this world, I’ll leave no regrets /
Leave something to remember, so they won’t forget”

Tyylimoka voidaan kuitenkin painaa villaisella, kun sen ympärillä soi näin rikas ja täyteläinen albumi perinnetietoista kasari- ja ysärisoulia sekä 2010-lukulaisia tanssibiittejä. On ehkä sääli, että jälkimmäiset ovat niin selkeästi paitsiossa – liekö kotisohva nykyään Beyoncélle mieluisampi paikka kuin tanssilattia – mutta toisaalta solisti kuulostaa ehkä ensimmäistä kertaa olevansa täysin kotona levyllään.

Sitäpaitsi ei ole ollenkaan huono juttu, jos levy synnyttää mielikuvia laulajasta kokkaamassa alasti luksus-asuntonsa avokeittiössä. Om nom nom!

Levyn huippukohdaksi nousee Kanye Westin ja Andre 3000:n tähdittämä Party, jonka lungisti tamppaava juhlahumu toimii täydellisenä ääniraitana aurinkoisiin kesäpäiviin. Hyvä verrokki sille löytyy levyn bonus-raidoista: Schoolin’ Lifella Beyoncé laulaa ihanien kasaribiittien ylle elämän totuuksista tyystin vastustamattomasti.

”This is for them pretty somethings /
Living in the fast lane, see you when you crash babe /
This is for them sexy somethings /
That body can’t always get ya out of everything”

Beyoncé on todistanut olevansa enemmän kuin kuuma kroppa. Hiljattainen Glastonburyn keikka ja nerokas live-esiintyminen Billboard Awardsissa ovat viimeisimmät testamentit sille, mihin pop-tähti on hyvää vauhtia matkalla. 4 on hyvällä tavalla ajasta irrallaan: vaikka sen äänimaailma on retroa, ei arvo ole pelkästään pinnassa.

Tuntuu kamalalta kliseeltä sanoa näin, mutta 4:ssä on sydäntä.

75 Alteregoilla leikkineen I Am… Sasha Fiercen jälkeen 4 tekee tarpeellisen linjauksen: läsnä on Beyoncé omana itsenään ja entistä kypsempänä. Satunnainen juusto rasittaa levyä, jonka diivapop on jalostettu kauniiksi, glamöörin retrosti soivaksi ääniraidaksi kotikokkailulle ja klubitukselle.

Video ei ole enää saatavilla

Tältä Beyoncé näyttää juuri herättyään.

Hoidetaas nämä itsestäänselvyydet alta pois.

Olen moderni mies. Kannatan tasa-arvoa, enkä kohtele tai näe naisia seksiobjekteina.
Silti, Beyoncé Knowlesin kuvan piirtyessä verkkokalvoille saattaa vannoutuneinkin naisasialiikkeen lipunkantaja lipsauttaa lauseen: ”jumalauta, että onkin meinaan näyttävä nainen”.

Niinpä. Tässä vielä epäuskoisille todiste aiheesta.

Video ei ole enää saatavilla

Pahoittelut, jos kieleni roikkuu holtittomasti suusta ulkona.

Mutta Beyoncén näyttävä ulkomuoto on vain harhautus. Troijan hevonen, joka kätkee sisäänsä huikean multitalentin, joka on kuin vaivatta kiertänyt populaarimusiikkimaailmaa pikkusormensa ympärille koko 2000-luvun, alkaen 1990-luvulla ensin osana Destiny’s Childia, sittemmin huikean menestyneenä sooloartistina, kollaboraattorina (etenkin aviomiehensä Jay-Z:n kanssa) ja näyttelijänä (Austin Powers -elokuvat = valkokangasmenestyksen ehdoton huippu!)

Vaikka Beyoncé oli marssinut itsevarmasti kohti neroutta jo vuosia, viimeinen niitti hänen kanonisoinnilleen tälle listalle oli vuoden 2008 albumi I Am… Sasha Fierce sekä sen vanavedessä julkaistut vastavuoroiset vierailut Lady Gagan kanssa (Video Phone ja Telephone). Upean monisävyinen albumi nivoi upeasti yhteen Beyoncén vahvuudet aina pehmeästä jazz-perinnettä mukailevasta kultakurkusta vimmoissaan keuhkoavaan soul-diivaan ja pop-riemumarssin ilotulituksesta moderniin, rikotuilla tuotannoilla leikittelevään tanssittajaan.

Beyoncé on toki paljon velkaa 1990-luvun suurille R’n’B-diivoille, kuten Janet Jacksonille, TLC:lle, Lauryn Hillille ja jopa Whitney Houstonille, mutta Beyoncén vahvuus ei varsinaisesti ole siinä, että hän tekisi jotain uutta tai innovatiivista verrattuna kilpasisariinsa. Hänen vahvuutensa on se, että hän tekee kaiken paremmin.

Katsokaa nyt vaikka tätä visuaalista tykitystä. Mykistävää.

Video ei ole enää saatavilla

Mainitsinko jo miten savuavan kuuma nainen Beyoncé on? (Jay-Z, vihaan sinua!) Pahoitteluni koko kauniimmalle sukupuolelle, en yleensä käyttäydy näin…

Reamonnin Supergirl tuo Fadelle muistoja mieleen.

Fatbardhe Hetemaj, 25, opiskelija, kokoomus (73 – Helsinki)

www.hetemaj.fi

Mikä on soittolistasi nimi?

”Biletys.”

Millä perusteella valitsit juuri nämä biisit soittolistaasi?

”Ne saavat minut hyvälle tuulelle ja tuovat paljon mukavia muistoja.”

Keille ihmisille suosittele soittolistaasi ja miksi?

”Kaikille positiivisille ihmisille, jotka nauttivat elämästä.”

Mikä on soittolistasi sinulle kaikkein tärkein kappale ja miksi?

”Reamonnin Supergirl, koska se tuo merkittävän muiston Kreikasta, kun veljeni Perpa lauloi sitä minulle matkalla lentokentältä.”

Olisitko halunnut listallesi jonkun kappaleen, jota ei kuitenkaan Spotifyssa ollut?

”Ehkä joitain kosovolaisia kappaleita, sillä ne ovat lähellä sydäntäni.”

Millainen musiikinkuuntelija olet?

”Kuuntelen musiikkia aina kun pystyn ja todella paljon, olin sitten ihan missä vaan.”

Kuka artisti tai mikä bändi on kaikkien aikojen suosikkisi?

”Beyoncé on lempiartistini, sillä hänellä on mielettömän hyvä ääni ja upea lavakarisma. Hän on monipuolinen esiintyjä ja muutenkin monilahjakkuus.”

Minkä uuden artistin tai yhtyeen musiikin löysit viimeksi?

”Solu feat. Kimberleen Fade, joka oli hauska löytö ystävältäni, sillä laulun nimihän on oma kutsumanimeni. Kappaleessa lauletaan myös never fade, ja Fadehan ei feidaa!”

Ostatko vielä fyysisiä äänitteitä?

”Ostan cd-levyjä aina silloin tällöin, kun kyseessä on artisiti tai bändi, jonka lähes kaikki albumin kappaleet ovat mieleisiäni. Yksittäiset kappaleet, jotka haluan itselleni, ostan netin välityksellä.”

Spotify vai iTunes?

”Spotify.”

Milloin viimeksi kävit kuuntelemassa livemusiikkia?

”Olin rasismin vastaisessa ilmaiskonsertissa, jossa esiintyivät Mikael Gabriel, Timo Pieni Huijaus, Kymppilinja ja lukuisia muita artisteja. Todella nautin siitä, sillä siellä oli hyvää ja ennakkoluulotonta yhdessä tekemisen meininkiä.”

Bonus: Jos Jumala ja Lemmy tappelisivat, kumpi voittaisi?

”Jumala ei tappele.”

Fatbardhe Hetemajn soittolista.

1. Adele: Rolling in the Deep
2. Beyoncé feat. Jay-Z: Crazy in Love
3. Gwen Stefani: Cool
4. George Michael: As
5. Gyptian: Hold You
6. Reamonn: Supergirl
7. Rihanna: Only Girl
8. Shakira: Waka Waka
9. Whitney Houston: It’s Not Right But It’s Okay

Kuuntele Fatbardhe Hetemajn soittolista.