Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 89 Theophilus London – Why Even Try (feat. Sara Quin)

Tyylitietoinen ja kunnianhimoinen Theophilus London ei vielä vuonna 2011 aivan onnistunut valloittamaan maailmaa. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei Sara Quinin kanssa esitetty unenomaisen surumielinen Why Even Try olisi a-luokan popbiisi, kappale, jolla Londonin popin, rapin, uuden aallon, tanssimusiikin ja soulin sillisalaatti loksahtaa täydellisesti paikalleen. (Kimmo Vanhatalo)

Video ei ole enää saatavilla

# 88 Tune-Yards – Gangsta

Merrill Garbusin on löydettävä tasapaino. Kun tuoreella Whokill-levyllä Tune-Yardsin musiikki on hallitumpaa, se menettää Bird-Brainsin kaoottisuutta. Gangstalla torvet pauhaavat ja rytmi kulkee niin vetävästi, että kappaleesta odottaisi kuulevansa rap-remixejä. Kuvitelkaa vaikkapa Big Boi tähän! Kenties Garbusilla on vielä sisässään jokin Paper Planesin kaltainen crossover-hitti, joka odottaa pääsyä ilmoille. (Niko Vartiainen)

Video ei ole enää saatavilla

# 87 Sokea piste – Umpikuja

Uudenvuoden aattona 1993 MTV esitti muutamaa viikkoa aiemmin nauhoitetun Nirvanan Live and Loud -liven. Keikan avanneen Radio Friendly Unit Shifterin kaltaiseen olemisen vimmaan ei ole ennen Sokean Pisteen vaikuttavaa Ajatus karkaa -albumia tullut törmättyä. Umpikuja olkoon tietoista läsnäoloa heille, joista mindfulness-meditaatio tuntuu käännytettyjen höpinältä. (Mikko Valo)

Sokea Piste esiintyy. Valokuvaaja Ville Angerin tyylinäyte Tampereen Vastavirralta.

# 86 Smith Westerns – Weekend

Smith Westernsin raikas kitarapop kuulosti erityisen riemastuttavalta vuonna, jona monet huippulevyt olivat kovin vakavamielisiä. Näiden hädin tuskin täysi-ikäisten kaverien glamin, garagen ja indien sekoituksen paras esimerkki oli hieno Weekend. Iskevä kitarakuvio, tanssittava rytmi, tarttuva melodia ja sydänsuruiset sanoitukset – näin sitä kitarapoppia tehdään. (Kimmo Vanhatalo)

Video ei ole enää saatavilla

# 85 Josh T. Pearson – Sorry With a Song

Suomessa pitäisi soittamisen lisäksi opettaa biisien kirjoittamista ja tunteiden ilmaisemista peruskoulun musiikintunneilla, useita kertoja viikossa. Jos suomalaiset miehet käsittelisivät tunteitaan yhtä avoimesti, nöyrästi, herkästi ja uskomattoman rehellisesti kuin Josh T. Pearson biisinmuotoisessa anteeksipyynnössään, Suomessa olisi paljon vähemmän väkivaltaa. (Niina Virtanen)

Video ei ole enää saatavilla

Kappaleen studioversion voit kuunnella Spotifyn kautta tästä.

# 84 Drake – Take Care

Siis: Draken cover Jamie xx:n remixistä, jolla Gil Scott-Heron coveroi Brook Bentonin kappaletta I’ll Take Care of You. Hmm, yritetääs uudestaan. Draken kakkoslevy oli vuoden parasta r’n’b:tä ja Take Care soi minimalistisesti tuotettuna tragediana pakahduttavan kauniisti. ”It’s my birthday, I’ll get high if I want to” tulee suoraan yksinäisen kuninkaan sydämestä. (Anton Vanha-Majamaa)

Video ei ole enää saatavilla

# 83 Unknown Mortal Orchestra – Bicycle

UMO on kuin takapihalle tyhjästä pudonnut satelliitinromu. Oudosti rämisevää ja pirullisen tarttuvaa psykepoppia tahkotaan laiskanlaisella slacker-asenteella. Kuulostaa kuin Brill Building olisi romahtamassa ja punkkarit asettuneet taloksi. Debyyttilevy on täynnä koukuttavia riffejä ja laa laa -kertosäkeiden tyyppistä hölmöyttä – vaivatonta kuin polkupyörällä ajo. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

# 82 Toro Y Moi – Still Sound

Erittävätkö kaiuttimet jotain huumaavaa kaasua Still Soundin aikana? Tai tarkemmin ilmaisten, minne aika ja paikka katoavat kappaleen eteerisen väliosan soidessa? Etelä-Carolinan Chaz Bundick on selvästi Jamie Lidellinsä kuunnellut, mutta samalla soittolistalle on eksynyt myös unipoppia ja yé-yé’tä. Rytmimusiikki ei ole ollut aikoihin yhtä kaihoisaa ja kaikuisaa. (Niko Vartiainen)

Video ei ole enää saatavilla

# 81 Ydinperhe – 15 vuotta

Tässäpä on törkeän terävä kärjistys teini-iästä. Tekstiin on yllättävän helppo samastua, vaikka olisikin 22 vuotta ja pikkukaupungin verran sivussa aihealueesta. Eihän se ihan ”vitunmoista juoksua piikkien perässä” ollut, mutta tiukka sahaus, asiallinen sylkeminen, sekä vähän ilmestyskirjamaista selkeämmät soundit tekevät tehtävänsä. Minäkin haluan ydinperheen! (Mikko Valo)

“Punk on sitä että olet aina kännissä”, Ydinperhe tietää.

# 80 The Black Keys – Lonely Boy

The Black Keysin El Camino -levy on jäänyt vuosiäänestyksissä harmillisen vähälle huomiolle, koska se ilmestyi joulukuussa. Nyt huomioidaan Lonely Boy -biisi, joka on yksinkertaisesti loistava. Tarttuvampaa kertosäettä saa hakea. Ja se video! Biisi avautuu parhaiten, kun katsoo samalla nollabudjetilla tehtyä musiikkivideota, jossa – tättärää – mies tanssii yksin. (Auroora Vihervalli)

Video ei ole enää saatavilla

#79 Von Hertzen Brothers – I Believe

Kotimaisen rokkiprogen suurlähettiläs Von Hertzen Brothers tarjoaa neljännellä levyllään useita huikeita proge-eepoksia, joista I Believe pitää sisällään kaikki oikeanlaisen VHB-keiton ainekset: vaihtelevia melodioita, Queen-henkisiä laulustemmoja, paljon instrumentteja… Ja pituutta tietysti reilu kahdeksan minuuttia, niin kuin kunnon progebiisissä pitää ollakin. (Niina Virtanen)

Video ei ole enää saatavilla

# 78 Azari & III – Into the Night

Tiesittekö, että Toronto on yksi maailman hienoimmissa suurkaupungeista? Kulttuurien sulatusuuni, joka taipuu muun muassa helposti esittämään New Yorkia Hollywood-rainoihn. Into the Night on tämän hetken kuumimman tanssimusiikki-yhtyeen yksi loistavista kappaleista (albumi haltuun, heti!). Puhdasta aamuöiden Chicago-housea Toronton kaduilta. (Matti Markkola)

Video ei ole enää saatavilla

Loose Lips

89 Kahden tuottajan ja kahden laulajan muodostaman Azari & III:n esikoisalbumia on odotettu kieli suhteellisen pitkällä sen jälkeen, kun se jo kaksi vuotta julkaisi Chicagon ja Detroitin house- ja techno-perinteestä ammentaneet singlet Hungry for the Power ja Reckless (With Your Love). Nimetön albumi täyttää helposti kaikki odotukset, jotka torontolaiskvartetille on uskallettu asettaa. Erinomaisen singlekaksikon lisäksi levyltä nousevat esiin raikkaasti ja ilmavasti poppaava avausraita Into the Night, kulmikas acid-pala Tunnel Vision, hypnoottinen Prince-elektro-pastissi Manic sekä väkivaltainen ja kaoottinen Undecided. Yhdentoista kappaleen ryppääseen ei huteja mahdu, ja Azari & III nouseekin vuoden elektronisten levyjen kärkikaartiin Washed Outin Within and Withoutin, Toro Y Moin Underneath the Pinen ja Gatto Fritton eponyymin albumin rinnalle. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Emmy the Great – Virtue

Close Harbour

80 Oletko kuullut Emmy the Greatin uusia lauluja? Niin hyvätapainen joukko, että voisit viedä ne tapaamaan vanhempiasi. Niiden kanssa voit kävellä puistossa, tutkia unohdettuja ullakkohuoneita tai katsella kaukoputkella tähtiä. Ne ovat selvästi sukua toisilleen, mutta silti kaikki erilaisia. Iris on suloinen, Paper Forest (In the Afterglow of Rapture) salaperäinen, Creation seesteinen ja North surumielinen. Kun tutustut niihin paremmin, löydät niistä uusia puolia. Yhdellä on pilkettä silmäkulmassa, toisella hyvin terävät hampaat. Joku niistä voi jopa särkeä sydämesi. (Kimmo Vanhatalo)

Video ei ole enää saatavilla

Fountains of Wayne – Sky Full of Holes

Lojinx

67 Fountains of Waynesta on ollut aina helppo pitää, mutta vaikea innostua. Pitkän linjan voimapoppareilla on kyky asetella melodiat luontevasti soljuviksi mutta harmittomiksi levyiksi, joiden uumeniin kätketyt aarteet jäävät helposti ”ihan kivan” massan varjoon. Sky Full of Holes jatkaa tutuilla linjoilla. Harvakseltaan levyttävä orkesteri on työstänyt huolellisesti muotoillun sikermän, jota on helppo luulla rakastavansa, kunnes kokonaisuuteen alkaa kaivata kahmalokaupalla rosoa ja ahavaa. Laulut rynnivät vaivatta eteenpäin ja niiden kyljessä on sopivasti leikkisää kimalletta, mutta syvemmässä käytössä liian moni kappale osoittautuu yhdentekeväksi. Satunnaisina täkyinä kannattaa joka tapauksessa katsastaa tyylipuhdas powerpop-helmi Someone’s Gonna Break Your Heart ja marssirummun naulitsemaa kohtalokkuutta tihkuva folk-kaunokki Cemetary Guns. Ne osoittavat, että Fountains of Waynen ammattitaitoista muotoiluosastoa tahdittaa suuri sydän. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

Eleanor Friedberger – Last Summer

Merge

85 The Fiery Furnacesin kulkema polku on ollut vähintäänkin polveileva. Jo toisella levyllään se marssi pelotta konseptilevyjen pariin ja myöhemmin sen reitille osuivat muun muassa yhteislevy sisarusten isoäidin kanssa (Rehearsing My Choir) ja aivoja käristävä live/studio-kollaasi (Remember). Vuonna 2009 julkaistulla I’m Going Awaylla duo palasi maan pinnalle helpoimmin lähestyttävällä levyllään sitten Gallowsbird’s Bark -debyytin. The Fiery Furnacesin pääasiallinen laulaja Eleanor Friedberger jatkaa samaa linjaa melkein yllättävän popilla soolollaan Last Summer. My Mistakes löylyttää valjun nyky-Strokesin sen omin asein, Inn of the Seventh Ray keinahtelee upean melankolisesti, Heaven on jumalaista 1970-luvun purkkaa ja Roosevelt Islandin funkyssa popissa soi klavinetti kuin Stevie Wonderilla konsanaan. Kesä 2010 ei selvästikään ole ollut Friedbergerille helppo, kuten Glitter Gold Yearin säe “You said it wouldn’t be so bad / but it’s worse” kertoo, mutta se on synnyttänyt omalaatuisen ja raikkaan tarttuvan rock-levyn. (Kimmo Vanhatalo)

Video ei ole enää saatavilla

Theophilus London – Timez Are Weird These Days

Reprise

72 Uskomattoman typerästi nimetty Timez Are Weird These Days ei suinkaan ole tämän uskomattoman mahtavasti nimetyn brooklyniläisen pop-räppärin esikoisalbumi. Maailma vain ohitti sitä edeltäneen This Charming Manin (2009) yksimielisellä olankohautuksella. Theophilus Londonin kurssia ovat sittemmin kohentaneet vierailu Dave Sitekin (TV on the Radio) Maximum Balloon -albumilla (avausbiisi Groove Me), sitä seurannut chillwave-hiphop-single Flying Overseas ja keväällä ilmestynyt erinomainen Lovers Holiday EP, jonka viidestä kappaleesta 24-vuotiaan tyyliniekan debyytillä kuullaan kolme. Dan Careyn (Lily Allen, Franz Ferdinand) tuottama albumi on soundiltaan raikas, rapea ja räpeilemättömän pop. Love Is Real rullaa Off the Wallin discotunnelmissa, All Around the World nostaa hattua Princelle, I Stand Alone voisi olla Gnarls Barkleya ja Lighthouse mitä tahansa viime vuosien ison rahan postpunkilla sävytettyä tanssirockia. Kelpo sillisalaattia, mutta häviää maussa EP:n herkkupaloille, Notorious B.I.G:n Juicya ja a-luokan Kylie-poppia naittavalle Why Even Trylle tai TV on the Radion pahaenteisyyttä murisevalle Wine and Chocolatesille. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Portugal. The Man – In the Mountain in the Cloud

Atlantic

53 Indierockin ahkerimpiin yhtyeisiin kuuluva Portugal. The Man on tehtaillut yhden albumin vuodessa vuodesta 2006 lähtien. Särmät portlandilaisyhtyeen musiikista jatkavat odotetusti hioutumistaan, kun bändi julkaisee kuudennen albuminsa – ensimmäisen ylikansallisen levy-yhtiöön kautta. Jos Portugal. The Man vielä puoli vuosikymmentä sitten tekikin jännittävää ja aidosti omaperäistä (vaikkei välttämättä aina kovin hyvää), progressiiviselta ja matemaattiselta haiskahtavaa kitararockia, kuulostaa bändi In the Mountain in the Cloudilla lähinnä keskinkertaiselta MGMT-tribuutilta, jota on ruokittu 1970-luvun pehmeällä psykedelialla, Beatlesin myöhäistuotannolla ja Elton Johnilla. Biisit vellovat ja vaeltavat aurinkoisesti, mutta purevuus ja viimeinen isku puuttuu tästä näennäisnätistä soittelusta lähes täysin. Singlekappale Got It Allin ei kannata hämätä, sillä se on albumin selvästi paras biisi. Pisteet siitä, että peräti kuuden biisin nimessä on sulut! Meat Loaf arvostaisi! (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla