Kaikkihuomisenbändi Panssarijuna. Pidimme myös levystä.

Arvioimme vuoden alkupuoliskolla aika nivaskan levyjä, tarkemmin ottaen 247 kappaletta. Aivan kaikkea emme silti huomanneet, joten keräsimme sivuutetun parhaimmiston pakettiin.

Charles Lloyd / Jason Moran – Hagar’s Song

ECM

77 Liekö mitään kauniimpaa kuin kahden ihmisen välinen intiimi kanssakäyminen? Jazzmiesten dialogit huipentuvat koskettaviin Bob Dylan ja Beach Boys -versiointeihin. (Ami Vuorinen)

Video ei ole enää saatavilla

Rudimental – Home

Asylum

77 Brittikvartetti pohjusti Home-esikoistaan kolmella isolla tanssihitillä, jotka jäävät kyllä levyn parhaiksi vedoiksi, mutta onneksi täytekin on täytteeksi ensiluokkaista. (Markus Hilden)

Video ei ole enää saatavilla

Jussi Kuoma – s/t

Enkkä Records

78 Lahtelaisräppäri Jussi Kuoma luottaa samplepohjaisiin biitteihin, peruspositiivisuuteen ja kepeään läpänheittoon. Harmiton, mutta samanaikaisesti ilahduttava albumi. (Tuomas Kokko)

Video ei ole enää saatavilla

Kisses – Kids in L.A.

Cascine

79 Kissesin Kids in L.A. -albumi on vuoden toistaiseksi tarttuvinta tanssittavaa elektropoppia. Esimerkiksi The Hardest Part ja Air Conditioning jäävät pyörimään päähän levottomasti. (Tuomas Kokko)

Video ei ole enää saatavilla

Sällskapet – Nowy Port

Universal

79 Kaunis maisemamaalaus ruosteisista rautateistä, aamuöisistä satamista ja itäsaksalaisista betonilähiöistä. Thåström ajaa pitkin E40:tä syvemmälle teollisuuskalkkeeseen, kyydissään muun muassa Anna von Hausswolff. (Mikael Mattilla)

Video ei ole enää saatavilla

Youth Lagoon – Wondrous Bughouse

Boise

79 Etkö saanut vielä tarpeeksesi dreampop-revivalista? Sitten uhraa elämästäsi kohtuullinen aika Youth Lagoonin kakkoslevylle. Yhden miehen yhtye on Melody’s Echo Chamberin ohella ”Beach House 2.0”. Siinä missä Echo Chamber on inspiroitunut Stereolabista, Wondrous Bughousen pintaan liitetty suhinapsykedelia ammentaa levyn nimen mukaisesti viidakon ötököistä ja räikeimmistä orkideoista. (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

Carmen Villain – Sleeper

Smalltown Supersound

81 Jos Sonic Youth kohtaisi Liz Phairin, se ei kuulostaisi yhtä jännittävältä kuin Sleeper. Levyllä on piirun verran osiensa summaa reilummin mystiikkaa, epäilyttävää romantiikkaa ja yliluonnon hulluutta.  (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

Ashley Paul – Line The Clouds

Rel Records

82 Nypi kitaraa, ujella saksofonia, improvisoi intuitiiviset vokaalisikin, väistä aina, kun jokin on hahmottumassa: näin laulut pitäisi aina jättää kirjoittamatta. (Tapio Reinekoski)

Video ei ole enää saatavilla

French Films – White Orchid

GAEA

83 French Films teki yhden vuoden parhaista indiepop-levyistä, joka erottuisi edukseen niin Slumberlandin kuin Captured Tracksin katalogeissa. Suomi missasi jälleen kaiken olennaisen sanomalla ”lol, the Drums”, koska niin oli jo ensimmäisen levyn kohdalla opetettu ja hypebändi ja vittu blogit. Hyvin biisien lisäksi White Orchidia kantaa komppien mekaanisuus, joka tuo tuo sopivan häivenen kolkkoutta bändin Pains of Being Pure at Heartin kovisversiosta muistuttavaan nykyestetiikkaan. (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

LCMDF – Mental Health Pt. II

FAN

83 Suomi tuntuu vähän unohtaneen LCMDF:n, mutta duo jatkaa vähintään entisellä luomisvimmalla. Ysärissä uppodipatussa nykysoundissa Beck tormää Ace of Baseen, joka liftaa Whalea kyyditsevän Weezerin matkaan. (Santtu Reinikainen)

Video ei ole enää saatavilla

William Tyler – Impossible Truth

Merge

83 Lambchopissa ja Silver Jewsissa jo teini-ikäisenä soittanut William Tyler on julkaissut 2010-luvulla kaksi sooloalbumia, joista jälkimmäisen tasoisia instrumentaalisia folk-albumeita ei ihan joka vuosi julkaistakaan. Tyler, 33, loihtii kitarallaan vangitsevan hypnoottisia äänimaisemia, joihin mahtuu ihminen, luonto ja koko maailma. Mitä instrumentaalimuusikoihin tulee, Tyler huitelee lähes Colin Stetsonin nerokkuuslukemissa. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Batillus – Concrete Sustain

Seventh Rule

84 Betoni on käytännöllistä, mutta Batilluksen siihen vertaaminen tuntuu arkiselta. Rammed earth on yhtä kestävä tekniikka. Vuosien maantietomu prässätään muuriksi, joka tulee seisomaan hievahtamatta tuhannen vuoden verran. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

Girls Names – The New Life

Tough Love

84 Melko tuntemattoman Girls Namesin kolmas albumi on yksi vuoden timanttisimpia indierocklevyjä. Pohjoisirlantilaisyhtyeen tyylilaji on napakka, suoraviivainen ja luurankomainen postpunk The Curen ja Lotus Plazan ruuhkauttamassa tienristeyksessä. Kitaroilla on tilaa, instrumentaaliosuuksilla mittaa ja hoilotuksissa kuuluu kenenkäpäs muunkaan kuin Ian Curtisin kaiku. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

The Haxan Cloak – Excavation

Tri Angle

84 Haluaisitko haudata dubstepin multaan niin pitkäksi aikaa ja syvälle, että sen henki salpautuu ja pulssi hidastuu lähelle ruumista – ja lopulta kaivaa raadon takaisin ylös silkkaa ilkeyttäsi? Excavation on levysi. (Tapio Reinekoski)

Video ei ole enää saatavilla

Little Boots – Nocturnes

On Repeat

84 Brittiläisen elektropopartisti Victoria Heskethin eli Little Bootsin vuonna 2009 julkaistu debyyttialbumi oli epätasainen pettymys. Hesketh lunastaa yllättäen alku-uransa lupauksen täyteläisellä kakkoslevyllä, jonka sävellykset kantavat alusta loppuun. (Santtu Reinikainen)

Video ei ole enää saatavilla

Panssarijuna – Haistoin kerran näätää

Joteski Groteskii

85 Panssarijuna on neljän helsinkiläsen kylähullun muodostama traumablues-yhtye, jonka rähjäinen debyyttialbumi yhdistää muodon täydellisesti sisältöönsä. Pöytäviinan polttamat kappaleet mädäntyneestä ”honeysta”, Sörkan kurkosta tai näädän haistamisesta kuulostavat juuri niin päässäviiraavilta kuin pitääkin. (Joonas Kuisma)

Video ei ole enää saatavilla

Autre Ne Veut – Anxiety

Mexican Summer

86 Vinkulelusoul. Hyväksy hieman myhäillen, lainausmerkeissä, tai heittaa paatoksella. Heittaan lainausmerkeissä. Raivostuttavan överi suihkurunkkauslevy. Kiehtovan synteettinen kuin Bowien Young Americans. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

Arttu Wiskari – Tappavan hiljainen rivarinpätkä

Warner

86Wiskarista on varkain kehittynyt kotimaisen musiikki-identiteetin éminence grise. Yhtä harmaa kuin velkaisen rivitalon tapetti. Koskettaa kaikessa depressiviisyydessään enemmän kuin yksikään anglofiili kitarapoppibändi. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

Amor de Dias – The House at Sea

Merge

87 The Clientele on yksi 2000-luvun aliarvostetuimpia yhtyeitä. Alasdair MacLeanin sivuprojektin toinen albumi on vielä jotain sitäkin parempaa ja kuulostaa juuri siltä kuin läpikuultavan hauraan kitarapopin hallitsevan brittimuusikon ja espanjalaisen käsitetaiteilijan (Lupe Núñez-Fernández) yhteistyön voisi kuvitellakin kuulostavan: impressionistiselta, bossanovalla maustetulta ja kevyen kokeelliselta twee-jazzpopilta. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Local Natives – Hummingbird

Infectious Music

87 Jo debyytillään vakuuttanut kalifornialaisbändi pistää kakkosalbumillaan paremmaksi. Rauhalliset kappaleet kuten huumaava Ceilings ja yhtyeen hienoin biisi tähän asti, Colombia, nostavat Hummingbirdin alkuvuoden 2013 parhaiden levyjen joukkoon. (Visa Högmander)

Video ei ole enää saatavilla

James Blake – Overgrown

Polydor

88 Emosteppaajan erinomaisella kakkosalbumilla R&B- ja gospel-vaikutteet, vokaaliluupit, mies ja piano -herkistelyt ja myhkäilyhouse sulautuvat usvaisen harmoniseksi kokonaisuudeksi. (Ami Vuorinen)

Video ei ole enää saatavilla

Charles Bradley – Victim of Love

Daptone Records

93 Vuoden soul-albumi. Vaikka Victim of Love on vasta toinen albumi Charles Bradleylle, on hän jo nyt nousemassa laadustaan tunnetun Daptonen lippulaivaksi, ikiaikaisen soulin uudeksi kuninkaaksi. (Tuomo Yrttiaho)

Video ei ole enää saatavilla

Herättäjä.

Eksistentialismissa on kyse oman elämänsä kohtaamisesta. Päivittäisyyksien verhojen repimisestä silmien edestä ja elämän kokonaisuuden edessä seisomista katsoen silmiin sen kaikkia puolia. Eksistentialismi on elämän ylenpalttisten kauneuksien havaitsemista, mutta myös kaiken lihaisan, raa’an ja raastavan hyväksymistä. Eksistentialismi on vereslihalla elämistä.

Jokapäiväisyyksiin vajoaminen vaivaa ajattelijoista jaloimpiakin, siksi tarvitsemme herätyksen välineitä pitämään meidät elämisen pinnalla. Tämän vuoksi taide on eksistentialisteille niin tärkeä: Se pystyy parhaimmillaan havahduttamaan meidät takaisin omaan elämäämme.

Löydettyään jälleen kadotetun aikansa, kirjailija Marcel Proust ymmärtää myös taiteen olemuksen:

Todellisen taiteen suuruus … edellyttää että me löydämme uudestaan sen todellisuuden josta elämme kovin kaukana, havaitsemme sen uudestaan ja alamme taas ymmärtää sitä, todellisuuden josta erkanemme aina vain enemmän sitä mukaa kuin sovinnainen tietämys, jolla me korvaamme oikean elämyksen kehittyy vahvemmaksi ja aukottomammaksi: sen todellisuuden jota tuntematta meidän on helppo kuolla mutta joka kaikessa yksinkertaisuudessaan on oma elämämme.

Toisin sanoen, taiteen tehtävä on paljastaa meille oma elämämme.

Tässä mielessä Arttu Wiskari on yksi tämänhetkisen musiikkimme tärkeimmistä taiteilijoista. Hän on rehellisesti sitä mitä on: rautakaupan myyjä, joka laulaa esiin omaa elämäänsä. ”Normaali jätkä, joka elää aivan tavallista elämää,” kuten hän itse itseään luonnehtii. Kun hän laulaa työtunnelmistaan kappaleessa ’Rautakauppias’, hän ei etäännytä kuulijaa näppärillä kielikuvilla, vaan sanoo asiat juuri niin kuin sanoisi ne kahvitauolla työkaverilleen: ”totaalisesti mä hajoan.” Hänen musiikkinsa on – anteeksi kulunut ilmaus – elämänmakuista.

Kaksi ajallemme tyypillistä piirrettä puuttuu Wiskarin musiikista täysin: Ironinen etäisyys ja obsessio muotoon. Ironia on etäisyydenottoa omasta elämästä ja hipstereiden aikakausi ei usein ole mitään muuta kuin Stigi ironisessa kokovartalo-outlookissaan tarjoamassa hetken bile-eskapismia oikeasta elämästämme. Tähän verrattuna Wiskarin perusasenne on tuoreudessaan koskettava:

Meidän teksteissä puhutaan suoraan oikeista asioista ja tunteista. Tämän vuoksi en koe, että tunteen välittäminen [yleisölle] olisi hankalaa. Aidoista tarinoista syntyy aitoja tunteita.

Monet musiikinharrastajat kiirehtivät tässä vaiheessa huomauttamaan, että Wiskari ei musiikillisilla ansioillaan häkellytä. Soitto- ja laulutaidolla ei mentäisi edes Idols-semifinaaliin, eivätkä sävelkulut hirveästi uudistaa pop-musiikin ilmaisukieltä.

Tämä on totta, mutta samalla muoto on nykyään kohotettu trendejä luovissa piireissä ylijumalaksi, jonka taakse ei uskalleta katsoa. Ajanmukainen sointi ja tekninen osaaminen on musiikin mitta, samalla tavalla kuin vaatteet ja kampaus ovat ihmisen mitta. Tässäkin Arttu Wiskari ui tiukasti vastavirtaan: Hänen kappaleissaan ei taustalla soi Guatemalasta itse tuotettu luomu-ukulele. Eikä se ole täynnä ristikytketystä retro-Casiosta tulevaa epämääräistä suhinaa.

Rohkeinta Arttu Wiskarin musiikissa on kuitenkin aihevalinnat. Ironiaan tottunut kansalainen on täysin aseeton, kun mies laulaa isoisänsä Alzheimerista ja kuolemasta. Laulun aihe on poimittu läheisen ystävän omakohtaisesta tarinasta. Siinä lähdetään liikkeelle vanhuksen omasta perspektiivistä, jossa todellisuus ja harhat ovat jo alkaneet sekoittua ”Mun kotiin murtaudutaan joka yö…”. Pala palalta kuulijalle paljastuu, että kerrotut kokemukset pulpahtelevat muistin kätköistä eikä hoitokodin kliinisestä todellisuudesta. Sitten kertosäe pysäyttää: ”Kuule mun toive, mä haluan pois; Eikö aikani täynnä jo ois?”

Video ei ole enää saatavilla

Kappaleessa Tuntematon potilas tiivistyy Wiskarin merkitys eksistentialistisena herättäjänä. Kuolema on peili, joka pakottaa meidät kohtaamaan elämämme. Me voimme paeta ja kieltää silmistämme monet elämän kauheudet, mutta lopulta kuolema aina tavoittaa meidät. Se on lopullisen vääjäämätön takaraja: pakottava musta horisontti, joka säteilee elämämme kadotusta. Ja siksi pakottaa meidät elämään, tarttumaan niihin kauneuksiin, jota elämä päivittäin jokapäiväisyyksien kaventaman näköpiirin laidoille sytyttää.

Wiskari tuo radion kautta kotiimme lyijynpainavia aiheita: oman isoisän kuolema ja valuminen dementian verhon taakse, vanhuksen halu kuolla. Nämä ovat isoja aiheita. On vaikea olla vaikuttumatta niistä. Itkin vuolaasti, kun kotona tiskatessa radio alkoi soittaa Tuntematonta Potilasta. Mutta moni pelkää sitä, että joku asia oikeasti koskettaa. Ja siksi torjuu Wiskarin.

Yllätä siis itsesi, avaa sydämesi Arttu Wiskarille. Anna mahdollisuus lauluille, jotka sykkivät oikeaa, kotimaista luomuelämää. Niiden avulla voit muistaa, mikä elämässä on todella tärkeätä. Niiden avulla olet jälleen ihokontaktissa sen kanssa, mitä todella olet. Tyylikkäiden vaatteidesi ja retrohenkisten skeittitossujesi alla. Voit syleillä sitä mikä on sinua kaikkein lähimpänä: omaa elämääsi.

Kirjoittaja on ihmiselämän merkitystä ja muita perimmäisiä kysymyksiä tutkiva soveltavan filosofian ja organisaatiotutkimuksen tohtori. Tällä hetkellä hän on tutkijavaihdossa Yhdysvalloissa, Rochesterin yliopiston psykologian laitoksella. Frankmartela.fi.

Arttu Wiskari 21.10.2011 Klubi, Tampere.

Arttu Wiskarin uusi albumi ”Tappavan hiljainen rivarinpätkä” ilmestyy tänään. Käy levykaupassa, jos siltä tuntuu.

Arttu Wiskari 21.10.2011 Lost In Music, Klubi, Tampere.

Keskiviikko

Lost in Music sai varaslähtönsä keskiviikkona, jolloin Combat Rock Industryn uudet toivot Cigarette Crossfire, Särkyneet ja Atom Notes esittäytyivät Pispalan Vastavirta-klubilla.

Cigarette Crossfire.

Särkyneet.

Nuorgamin puolueeton tarkkailija nimesi bänditrion parhaaksi Atom Notesin, muun muassa Endstandista ja Manifesto Jukeboxista tuttuja soittajia käsittävän superkokoonpanon, jonka punkissa on viehättävä ropsaus surfin svengiä, Agentsin tyylikkyyttä ja Hurriganesin hulluutta.

Atom Notes.

Torstai

Lauluntekijätulokkaat Maija Moisio ja Suvi Isotalo ottivat toisistaan mittaa torstaina Artturissa ja perjantaina Paapan Kapakassa järjestetyillä iltapäivän ilmaiskeikoilla. Artistit eivät olisi voineet olla erilaisempia, vaikka esimerkiksi Soundi-lehdelle yhteishaastattelun antoivatkin.

Maija Moisio.

Mija Moision intohimoinen ja eläytyvä suomirock oli tyylillisesti täysin levällään – mutta sympaattisella tavalla. Vielä hieman raakilemainen taustatrio säesti omaa ääntään rohkeasti etsivää ja persoonallisesti tulkinnutta Moisiota piipahdellen milloin reggaen, milloin folkpopin ja milloin metallin maisemissa.

Suvi Isotalo.

Suvi Isotalo on puolestaan esiintyjänä täysin valmis ja suvereeni. Syksyn Säveleenkin osallistuvaa laulajaa kuultiin soolona, pianon säestyksellä – ja parhaimmillaan suorastaan mykistävällä tavalla. Kaj Chydeniuksen hengessä ja aina pilke silmässä esiintyneen Isotalon bravuuriksi osoittautui uuden P.S. Maj’lle -albumin tajunnanvirtamaisesti vellova Vastarakastuneet-balladi.

Burning Hearts.

Yo-talon torstaisen Nuorgam-illan aloittanut Burning Hearts kopattiin kuulopuheiden mukaan suoraan keikan jälkeen Canadian Music Week –tapahtumaan, joka järjestetään ensi vuoden maaliskuussa Torontossa. Keikkatilanteessa kvintetiksi laajentuva indiepopduo oli jämäkkä, suoraviivainen ja kaikkien kehujen arvoinen. Hyvä!

The Melvins.

Samaan aikaan Klubilla murissut The Melvins otti yleisöltä luulot pois heti kättelyssä 10-minuuttisella Lysol-särövalli-perkussioeepoksella. Sama meininki jatkui läpi grungen ja sludgemetallin pioneerin kaksituntisen keikan: rumpalikaksikko hakkasi ällistyttävän orgaanisessa synkronissa ja isotukkaiset kielisoittajat loihtivat soittimistaan valtavaa säröä. Täysi sali otti pyyteettömästi vastaan kaiken, mitä The Melvins kollektiivisesta selkäytimestään vuodatti. Ällistyttävä, omituinen messu.

Magenta Skycode.

Välissä esiintyneen Iconcrashin jälkeen Nuorgam-illan huipentaneen Magenta Skycoden keikkaa voi kuvailla yhdellä sanalla: hurmos. Kansainvälisille festivaalivieraillekin maistunut turkulaisyhtye on äitynyt ällistyttävään iskuun; bändin alkutaipaleen hapuilusta ja ujostelusta ei ole enää tietoakaan, kun Jori Sjöroos maalailee taivaisiin kurottavia melodioitaan itsevarmuudella, joka muistuttaa Arcade Firen ja Coldplayn kaltaisista stadion-indien supertähdistä. Skål!

Perjantai

Pastacas.

Lauantai-iltapäivänä eteläiset naapurimme tarjoilivat Nuorgamille paitsi herkullisia kylmäsavulohisandwichejä ja jääkylmää vodkaa, myös Pastacasin avantgardistista luuppitaidetta. Wire-lehdenkin hehkuttama Ramo Teder – jonka taiteilijanimi tarkoittaa suomeksi kuulakärkikynää – loi pedaalien, poikkihuilun, sähkökitaran ja ties minkä epäkristillisten hilavitkuttimien avulla Artturi-baariin äänivallin, joka hymyilytti ainakin lavan läheisyydessä päätään nyökyttänyttä Fonal Recordsin Sami Sänpäkkilää.

Vuk.

Entä mitä yhdeksänkymmentäyhdeksän sadasta ulkomaalaisesta toimittajasta tai levy-yhtiöpersoonasta vastaa, kun häneltä kysytään mielipidettä suomalaisen showcase-festivaalin annista?

”Minut vietiin katsomaan [tähän valinnanvarainen suomalainen valtavirran pop- tai rockyhtye] ja se oli hirvittävää paskaa. Sitten menin johonkin kuppaiseen kellariluolaan, jossa soitti Vuk. Se oli loistava.”

Näin tälläkin kertaa. Lähes pelkästään ennen julkaisematonta materiaalia yhtyeensä kanssa esittänyt Vuk houkutteli Artturiin myhäilemään muun muassa Beggars Groupin (4AD, Matador, Rough Trade, XL) perustajan Martin Millsin, jonka hymy ulottui korviin. Joko nappaisi – vai jääkö Vukin maailmanvalloitus ikuiseksi haaveeksi?

Anssi Tikanmäki.

Yo-talon Rockadillo-illassa Anssi Tikanmäki esiintyi nimeään kantavan orkesterin kanssa ja soitti lyhyessä setissään lähinnä tunnetuimpia hittejään Klaani-elokuvan Balladista Maisemakuvia Suomesta-debyytin biiseihin.

Leikkisän jamittelevalla otteella soittaneen bändin soundia kävivät elävöittämässä Iiro Rantala pianollaan ja Sakari Kukko saksofonillaan.

Hilpeän yksityiskohdan keikkaan toi maestro Tikanmäen harmaantunut hiuspehko, joka vaihtoi väriään valoshow’n mukaan, kuten kuvasta näkyy.

Illan yllätysesiintyjän” henkilöllisyys oli onnistuttu pitämään hyvin salassa, sillä ennen mysteeriartistin lavalle nousemista juuri kukaan ei tuntunut tietävän, mitä tuleman piti.

Kimmo Pohjonen.

Ei, se ei ollut RinneRadio vaan Kimmo Pohjonen – ja vaikea olisi Rockadillon karkeloille ollut parempaakaan spesiaalia kuvitella. Pohjonen käynnisti settinsä tutun maanisesti haitarinsa kanssa riehuen. Pikkuhiljaa atonaalisen tilutuksen lomasta pilkahtelivat riffit ja melodianpätkät, jotka yhdistyivät erilaisiin maatalouskonesampleihin ja loivat kieroja äänimaailmoja. Kenties Pohjosen visiitti promosi jo tulevaa, sillä parin viikon päästä hän nousee Tampere Jazz Happeningin yhteydessä Pakkahuoneen lavalle Samuli Kosmisen ja Proton String Quartetin kera.

Wimme.

Wimmen setissä olivat läsnä kaikki tutut elementit: taustabändinä RinneRadio, tunnelmien vaihtelut meditatiivisesta suureelliseen jazzjoiku-ravejumitukseen, unohtamatta itse joikaajan absurdin hulvattomia välispiikkejä. Tuttuudestaan huolimatta Wimmen keikat ovat aina näkemisen arvoisia, ensinnäkin harvinaisuutensa, mutta myös tunnelmansa takia. Wimmen seesteisen ylväs lavapreesens huokuu saamelaisen joikuperinteen mystiikkaa, hänen narisevan äänenmuodostuksensa yltyessä välillä akrobaattisiin suorituksiin.

Värttinä.

Siinä missä jopa Kimmo Pohjosen ekspressiivinen hanuritaide tuntui hieman rutiininomaiselta, vaikutti Värttinä elävän ja hengittävän Yo-talon tunnelmaa. Eikä ihme, sillä viime aikoina itsestään vähänlaisesti meteliä pitänyt ja soittajistoaan suuresti remontoinut kollektiivi keikkaili kotimaassaan ensimmäistä kertaa yli vuoteen. Välissä heitetyt ulkomaanpistokeikat voi laskea yhden käden sormilla. Setti keskittyi bändin popimpaan tuotantoon, mikä oli tilaisuuden huomioon ottaen ymmärrettävää. Wimme Saari varasti show’n totaalisesti tullessaan lavalle sekoilemaan yhden kappaleen ajaksi. Lisää tätä!

Wrecking Queens.

Wrecking Queens sai kunnian korkata Tullikamarin ja Pakkahuoneen perjantaisen kattauksen.

Ewert & the Two Dragons.

Myöhemmin lavalle nousi virolainen Ewert & the Two Dragons. Kansainvälistä kuhinaakin herättänyt indiepopyhtye esiintyy muuten huomenna (pe 28.10.) Helsingin Siltasessa ja palaa Suomeen joulukuun alussa neljän keikan kiertueelle tanskalaisen Veton kanssa.

Isoveli.

Iltaa jatkanut Isoveli on niitä ideoita, jotka tasapainottelevat hullunrohkeasti nerouden ja idiotismin välisellä raja-aidalla. Jos et tiennyt, niin Isoveli on yhtä kuin kimaltelevaa poprockia soittanut Brightboy, mutta suomeksi. Ska-kompilla. Antaumuksellisesta keikasta huolimatta Isoveljen tähtihetki koettiin myöhemmin illalla, kun bändin laulaja Antti Westman teki yllätyshyökkäyksen lavalle kesken Arttu Wiskarin keikan – ja saateltiin tavallisten kuolevaisten pariin Pakkahuoneen perustuksia ravistelleiden urpo!-huutojen siivittämänä. Hyvä!

Ronya.

Ronyan leopardiraidat aiheuttivat Nuorgamin kylätoimikunnassa lähinnä mykistymistä.

Manna.

Mannan keikasta jäi kaikessa pätevyydestään ja artistin karismasta huolimatta päällimmäisenä mieleen yksi viikonlopun mittaan säännöllisimmin esitetyistä kysymyksistä: miksi Pakkahuoneella on aina niin paskat soundit?

Arttu Wiskari.

Festivaalin hämmentävimmät hetket oli koettu jo torstaina, kun hurmokselliseen kuntoon hankkiutuneet Arttu Wiskari ja Elastinen kreisibailasivat Nuorgam-illassa Hot Chipin elektropopin tahtiin. Ja rähinöivät myöhemmin Ilves-hotellin yökerhossa. Edellisiltana nautitut kuohuviinlavalliset eivät sanottavammin näkyneet Klubilla esiintyneen Wiskarin habituksessa. Freemanin kanssa Lost in Musicin haluttavimman kaverikuvattavan tittelin jakanut Wiskari herätti yleisössä voimakkaita tunteita – puolesta ja vastaan. Mutta ainakin Wiskari kiinnosti. Nuorgamin vastaavan toimittajan sanoin: ”Lost in Musicissa esiintyi yli 90 artistia. Ainoa keikka, jonka katsoin kokonaan: Arttu Wiskari.”

Chisu.

Wiskarin jälkeen esiintyi Kun valaistun -albuminsa juuri julkaissut Chisu, mutta Nuorgamin kylätoimikunta keskittyi yhä Wiskarin keikan puimiseen.

Martina.

Yön pimeinä tunteina kylätoimikunnan korviin kantautui ihmeellinen tarina eräästä ulkomaalaisesta agentista, joka oli löytänyt Ilveksen yökerhon lavalta etsimänsä uuden, kuuman artistin: Martinan. Keikan jälkeen agentti oli niin sanotusti mahlat valuen lähestynyt itseään agentoivaa Martinaa. Ulkkariagentin mielessä oli bookkaus, jopa signaus. Martinan puolestaan luuli, että ulkkariagentin mielessä on pelkkä pokaus. ”Stop hitting me, stop hitting me… Here’s my boyfriend”, poikaystävänsä taakse paennut Martina oli kihissyt kieltäytyen maailmanvalloitustarjouksesta. Nuorgamin tietolähde ei kerro päästiinkö asiassa myöhemmin sopimusneuvotteluasteelle.

Lauantai

Sansa.

Nuorgamin valtaväestön keräillessä vielä itseään lauantai-iltapäivänä valokuvaajamme Tomi Palsa raahautui jo kello 15:ksi Paapan Kapakkaan, jossa päivän musiikkitarjonnan korkkasi sympaattinen Sansa.

Notkea Rotta.

Illan käynnisti varsinaisesti kuitenkin Pakkahuoneessa hyppyyttänyt Notkean Rotta, jonka jäsenet tekivät keikallaan sitä, mitä heillä on tapana tehdä – pomppivat ympäri lavaa kuin bodatut kengurut. Liekö sitten kyse siitä, että ympäristö oli väärä, vai siitä, että vitsi alkaa vanhentua, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun Nuorgamin mieleen nousi ajatus: alkaako Notkiksen meiningissä olla pakottamisen makua?

Freeman.

No, sitä ei ollut ainakaan Freemanilla. Viiksimestari seurasi lähes liikuttuneessa tilassa tapaa, jolla Lim-yleisö lauloi mukana sekä miehen 1970-klassikoita että tuoreen 4-albumin modernin popin mestariteoksia. Suomipopin valkean helmen Kaksi lensi yli käenpesän kajahtaessa ilmoille koettiin festivaalin virallinen, kollektiivinen kananlihahetki.

Regina.

Nuorgamin viimeinen selkeä muistikuva Lost in Musicista oli sulavaan keikkakuntoon uuden levynsä säröpopkappaleet hionut Regina, joka esiintyi Pakkahuoneen puolella itsevarmasti ja vaivattoman oloisesti. Iisa Pykärillä oli esiintymisasunaan hauska mekko, joka näytti siltä kuin hänen rinnuksilleen olisivat nousseet suuret ja sympaattiset ajokoiran korvat. Keikan jälkeen Nuorgamin toimituksen yhyttämä Mikko Pykäri puolestaan ei osannut lopettaa intoilua Mariah Careyn 90-luvun tuotannon sulasta neroudesta – mihin saatoimme vain yhtyä täysin rinnoin.

Viidettä kertaa Tampereen klubeilla ja yökerhoissa järjestettävä Lost in Music käynnistyy keskiviikkona 19. lokakuuta. Nelipäiväisen showcase-festivaalin huipennus koetaan luonnollisesti torstaina, kun Nuorgamin ylivertaiset dj:t päästävät lahjakkuuteensa valloilleen Yo-talon Ilta Nuorgamin kanssa -illassa. Viihtyminen on kuitenkin mahdollista myös lukemattomilla tapahtuman aikana järjestettävillä keikoilla, joihin pääset perehtymään sekä Lost in Musicin nettisivuilta löytyvien aikataulujen että alle kokoamamme soittolistan avulla. Sen kautta voit kuunnella kaikkia tapahtumassa esiintyviä artisteja, joiden musiikkia Spotifystä löytyy.

Lost in Music 2011

1. Magenta Skycode – The Simple Pleasures
2. Burning Hearts – Into the Wilderness
3. Iconcrash – Delete
4. Cosmobile – Curtain
5. Ewert and the Two Dragons – (In the End) There’s Only Love
6. Kim Curly Band – Passerby
7. Delay Trees – About Brothers
8. Vuk – Rukous
9. Manna – Shackles
10. Sansa – Low
11. Eleanoora Rosenholm – Ambulanssikuskitar
12. Regina – Ui mun luo
13. Zebra and Snake – Big Bad Drummer
14. Nightsatan – Karelian Starmaster (Evil Lucifer)
15. Siinai – Marathon
16. Huoratron – $$ Troopers
17. Kiveskives – Kosketin
18. Felix Zenger – Pitkät päivät täällä (feat. Asa & Kari Tapio)
19. Freeman – Tuhatjalkainen
20. Chisu – Sabotage
21. Pasa – Metsä yöhön vaihtuu
22. Palava – En ollut
23. Arttu Wiskari – Tuntematon potilas
24. Frida Andersson – Memory
25. Maija Moisio – Syvemmälle
26. Suvi Isotalo – Kaikki sanat
27. Hehkumo – Meitä onni hipaisi
28. Vesa Ja Tytöt – Ei Kauempaa
29. Anssi Tikanmäki – Valkeakosken tehtaanpiiput
30. Sakari Kukko & Piirpauke – Kylätiellä
31. Jarmo Saari – Liian paljon liikaa
32. Värttinä – Oi dai
33. Wimme Saari – Váimmuluohti
34. Notkea Rotta – Pattaya pomppii
35. Redrama – The Getaway
36. Daco Junior – Gravity
37. The Northern Governors – Happy Souls
38. Korpi Ensemble – Rely
39. Dalindéo – Vintage Voyage
40. Iiro Rantala – Tears for Esbjörn
41. Raoul Björkenheim – I Told You So
42. Black Motor – Hard Man Anthem
43. Fun – Earthmover
44. Final Assault – Wave of Blood
45. Melvins – Honey Bucket
46. Swallow the Sun – Falling World
47. Kiuas – Kiuassault
48. Ensiferum – Twilight Tavern
49. For the Imperium – Creator
50. Profane Omen – Base
51. Metsatöll – Vaid vaprust
52. MyGrain – Trapped in an Hourglass
53. Amoral – Year of the Suckerpunch
54. Medeia – Suffocation Diuturnal
55. The Wrecking Queens – Middle and Between
56. Private Line – Dead Decade
57. The Irrationals – Years Rollin’
58. Disco Ensemble – White Flag for Peace
59. Part Time Killer – Heartbreaking Music
60. Wedding Crashers – Lost Case
61. Young Guns – Crystal Clear
62. Black City – Summertime
63. Hate Gallery – Dead Celebrity (Queen of the Damned)
64. Jessica Wolff – You Should Get Over Me
65. Ronya – Annoying
66. Martina – Red Light On

Linkki soittolistaan tästä.

Romanialainen Alexandra Stan osasi vedellä oikeista naruista.

Kesähittivuosi 2011 oli melko köyhä – ei kuulunut mitään Mikä kesä- tai Tytöt tykkää -biisien kaltaista kappaletta, josta jokaisella olisi jokin mielipide. Lisäksi hälyttävän moni kesäisen hitin tehnyt artisti tai yhtye oli kyennyt pakenemaan yhden hitin ihmeen vankilaa jo ennen kesää. Masentavaa kerrassaan.

Koska haluamme Nuorgamissa korostaa aidon kesähitin ainutkertaisuutta, järjestimme menestysbiisit sen mukaan, miten todennäköisesti emme kuule kyseisestä artistista enää koskaan.

Mukaan kelpuutettiin kappaleita, jotka olivat radiosoitossa ennen juhannusta, ja nimenomaan kesän suosikkeja – esimerkiksi Selvä päivä oli toki kesänkin hitti, mutta liian vanha biisi.

1. Poju – Poika (saunoo)

Kuka: Ei pettymykseksemme Poju ”Suomen rikkain mies” Zabludowicz, vaan Hausmyllystä tuttu Pasi Heinonen. Poika on tunnetusti kansanomainen nimitys lätkäpokaalille. Biisin avulla yritettiin viritellä JYPin mestaruusjuhlia.

Miksi: Älä milloinkaan aliarvioi halvan euroteknon ja lätkäkisojen painoarvoa. Sävellys on hyvä, sanoitus hirveä – mitä helvettiä tarkoittaa ”katseella mällää”? Lisäpisteitä äärimmäisen mauttomasta sulkumerkkien käytöstä.

Hittistatus: Singlelistan ykkönen seitsemän viikkoa, myynyt kultaa. Pojun tie sitkeäksi yhden hitin ihmeeksi tasoittui huomattavasti erään toukokuisen illan myötä, mutta biisi ei kehnon jumputuksen lisäksi sisällä muita tunnusomaisia kesähitin ainesosia.

Oliko se siinä: Toivottavasti, mutta saatamme kuulla Pojusta vielä lätkäyhteyksissä.

Video ei ole enää saatavilla

2. Alexandra Stan – Mr. Saxobeat

Kuka: 22-vuotias romanialainen laulaja, mutta sitä ei kukaan muista enää ensi kesänä.

Miksi: Huipputarttuva ja -ärsyttävä saksofoni-imitaatio sekä näpsäkkä, ympäri maailmaa poptähdille kaupattu välimerellinen jumppabiitti. Tämän tahtiin ovat neidot voineet turvallisesti hetkuttaa puolialastonta ylävartaloaan ja toivoa, että lähestyvä uros olisi se baarin melkein komein.

Hittistatus: Sitkeä top 3 -singlemenestys. Vuoden aidoin kesähitti, huokui potentiaalia jo ensi kuulemalta.

Oliko se siinä: Todennäköisesti, tai ainakaan tuleva menestys ei nojaa Stanin artistipersoonaan.

Video ei ole enää saatavilla

3. LMFAO – Party Rock Anthem

Ketkä: Motown-perheen vesat Stefan ja Skylar Gordy, jotka räppäävät mekaanisen yksinkertaisen tanssibiitin päälle. Joku Lauren Bennett käy kiekaisemassa pakolliset naisvokaalit. Musiikillinen vastine Suosikin megasuperhyperkultaturbolle.

Miksi: Nimensä mukaisesti helvetin hyvä bilebiisi ja erittäin ysäri. Ei sen kummempaa. Everyday I’m shufflin’ -kohta huvittaa kerta kerran jälkeen.

Hittistatus: Viikkotolkulla singlelistan top tenissä viipynyt klubisuosikki.

Oliko se siinä: Suuressa mittakaavassa kyllä, mutta bileympyröissä törmäämme varmaan vielä Gordyihin.

Video ei ole enää saatavilla

4. Anna Järvinen ja Olavi Uusivirta – Nuori ja kaunis

Ketkä: Suomalaisten mielestä suomalainen ruotsalaisartisti sekä populaarikulttuurin nuori ja kaunis monitoimimies.

Miksi: Keskinkertaisen Elokuu-rainan tunnari kiteyttää erinomaisesti kesäisen romantiikan. Kelpaa myös iskelmäväelle. Järvisen sympaattinen tulkinta ansaitsee ison käden.

Hittistatus: Massiivinen radio- ja singlemenestys, vaikka leffan katsojaluvut jäivät odotettua alemmiksi.

Oliko se siinä: Yllättäisi, jos Anna Järvinen saisi vielä lisää hittejä. Herra Uusivirralla lienee helpompaa.

Video ei ole enää saatavilla

5. Lord Est feat. Petri Nygård – Reggaerekka

Kuka: Jo viime vuosikymmenen alkupuolella ihastuttanut reggaesta ammentava laulaja ja rapartisti. Suomen Sean Paul.

Miksi: Parhaita suomalaisia popkertosäkeitä koko vuonna. Puhuttelee kaikenikäisiä ja jää takuulla takaraivoon soimaan. Plussaa reivata-verbistä. Petri Nygård.

Hittistatus: Singlelistan ykkönen parin viikon ajan, puistojen ja festarien teltta-alueiden fiilistellyimpiä biisejä. Hittirekka kiihtyi ensi tahdista täyteen vauhtiinsa 1,5 sekunnissa.

Oliko se siinä: Lord Estin aiemmista hiteistä ehti kulua vuosia, mutta seuraavaa tuskin tarvitsee odottaa yhtä kauan.

Video ei ole enää saatavilla

6. Jare & Villegalle feat. Märkä-Simo – Häissä

Ketkä: Urheileva räpkaksikko, joka ehti nousta ilmiöksi jo keväällä Nelisilmä-hitin ja esikoisalbuminsa myötä.

Miksi: Kappaleessa yhdistyvät erinomaisesti valtavirtaräpin hitikkäimmät puolet. Soundi myötäilee sopivasti Cheekiä ja känniä juhlistava teksti on silkkaa Petri Nygårdia.

Hittistatus: Singlelistan ykkönen viikon ajan, vuoden myydyimpiä sinkkuja. Selvää hittiainesta jo ennen Leijonien maailmanmestaruutta, mutta suorastaan mahdoton paeta sen jälkeen.

Oliko se siinä: Mustaa kultaa -albumilta irtoaa varmaan vielä jotain, mutta riittääkö suosiota myös jatkossa?

Video ei ole enää saatavilla

7. Haloo Helsinki – Maailman toisella puolen

Ketkä: Elli ja ne muut. Kokoonpano on julkaissut kolme albumia.

Miksi: Suorastaan erinomainen popiskelmäsävellys ja yleisöön uppoava elämänmakuinen sanoitus, jonka kruunaa tarttuvat pappadaat. Juhannuksen yhteislauluainesta.

Hittistatus: Kestävä single- ja radiolistamenestys. Myynyt kultaa.

Oliko se siinä: Älä koskaan sano ei koskaan. Jos joku olisi alkuvuodesta ilmoittanut, että Haloo Helsinki tekee erään vuoden suurimmista menestyssingleistä, olisin kehdannut jopa nauraa perään.

Video ei ole enää saatavilla

8. Bruno Mars – The Lazy Song

Kuka: Ihmeen suosituksi äitynyt popsoulartisti ja biisintekijä, joka on sorvannut maailmaan pari ihan kivaa singleä.

Miksi: Mars osasi vetää oikeasta narusta, sillä letkeän kesäinen rämpytys toimii sopivassa ympäristössä melkein aina. Ärsytyskynnys alenee sadesäällä ja elokuun lopussa pelottavan matalaksi, kun kesää ei ole sääennustuksen mukaan enää jäljellä. Apinavideo saattaa viehättää joitakin.

Hittistatus: Sitkeähkö top 20 -singlemenestys ja radiohitti. Pomminvarma resepti hiljattain läpi lyöneelle artistille.

Oliko se siinä: Doo-Wops and Hooligans -esikoiselta irronnee vielä jotain, mutta tulevaisuus Suomen markkinoilla on epävarma.

Video ei ole enää saatavilla

9. Pitbull feat. Ne-Yo, Afrojack & Neyar[/caption] – Give Me Everything

Kuka: Kuubalaissyntyinen pitkän linjan latinoräppäri, josta on yllättäen tullut maapallon suosituimpia singleartisteja.

Miksi: Pitbullin löpinä toimii tanssilattialla, mutta vielä paremmin koukuttavat Ne-Yon vokaalit ja Afrojackin teräksen lailla kiiltävä hittisoundi. Ei mitenkään erityisen kesäinen kappale, kunhan nyt sattuu olemaan ajankohtainen.

Hittistatus: Top ten -single- ja radiohitti.

Oliko se siinä: Ei, sillä seuraaja Rain Over Mekin on jo top ten -single.

Video ei ole enää saatavilla

10. Arttu Wiskari – Tuntematon potilas

Kuka: Espoon Matinkylässä asuva laulaja-lauluntekijä.

Miksi: Yleinen konsensus oli päättänyt, että nyt tarvitaan pienen ihmisen arjesta laulavaa miestä. Juha Tapion ja Samuli Edelmannin uudet singlet eivät olleet vielä ilmestyneet. Sävellyksellisesti ihan kiva. Sanoitus ahdistaa, mutta ei vereslihaan asti vaan jää kehnoine riimeineen ärsyttävän pinnalliseksi.  Milloin joku suomalaispoppari viitsisi kirjoittaa kappaleen suuren ihmisen arjesta? Kaikki eivät tyydy olemaan pieniä ihmisiä.

Hittistatus: Top 5 -singlehitti, radiolistan ykkönen ja albumi lähestyy platinarajaa.

Oliko se siinä: Tuskin.

Video ei ole enää saatavilla

11. Jukka Poika – Silkkii

Kuka: Kylmästä lämpimään -albumilla platinasarjaan siirtynyt wannabe-hippiäitien märkä päiväuni.

Miksi: Jukka Poika on niin kuuma, että mistä tahansa mukiinmenevästä kappaleesta tulee automaattisesti hitti. Lisäksi letkeä Silkkii on ollut seksikkään sanomansa ansiosta erittäin hyvää taustamusaa silmäpelille kesän grillibileissä.

Hittistatus: Singlelistan ykkönen kuuden viikon ajan.

Oliko se siinä: Vasta alkusoittoa. Näemmekö hänet Linnan juhlissa?

Video ei ole enää saatavilla

12. Adele – Set Fire to the Rain

Kuka: Vuoden myydyin artisti maailmassa.

Miksi: Ryhmän harvoja ensisijaisesti artistina hittiputken makuun päässeitä ja siten epäaidoin kesähitintekijä. Set Fire to the Rain on millintarkasti sävelletty powerballadi, josta on helppo pitää. Ohessa virallinen remiksaus.

Hittistatus: Tämän hetken soitetuin kappale radiossa, top 3 -single ja emoalbumi 21 oli viime viikolla albumilistan kärjessä.

Oliko se siinä: Ei.

Video ei ole enää saatavilla

Koko ihanuus Spotify-soittolistana!

Syysbonus: Ruudolf & Karrikoira – Mammat riivaa

Ikävä kyllä emme voineet kelpuuttaa tätä mahtavaa biisiä viralliselle kesähittilistalle, koska sitä ei ole virallisesti julkaistu ja siltä täten puuttuu virallisesti mitattavat ansiot, mutta olisihan tämän täysin huomiotta jättäminen oikeusmurha. Etenkin tällä viikolla julkaistun koreografiavideon takia:

Video ei ole enää saatavilla