Edes Hannu Mikkolan kaikki etunimikaimat eivät ole erityisen kuuluisia, kuten 51koodia-yhtyeen Hannu Sallinen.

Yhdysvaltain albumilistan ykköspaikallakin kököttänyt fun. esiintyy tänään tiistaina 25.9. Helsingin Circuksessa. Valitettavasti amerikkalaista voimapoptrioa ei lämmittele helsinkiläinen noiserocktrio Fun. Olisiko siinä riemulla rajoja – tuskin!

Fun-yhtyeiden inspiroimina intouduimme muistelemaan kaikkia muitakin suomalaisia artisteja ja yhtyeitä, joilla on kaima maailmalla. Samalla vaivalla yritimme kuvitella, mitä tapahtuisi, jos nuo kaksi nimensä jakavaa artistia sulautuisivat yhteen – kauheuksia tietenkin!

Muun muassa The Sounds, Lodger, Freeman, Sara ja Soma eivät tällä kertaa mahtuneet mukaan, mutta onhan sitä näissäkin. Nauttikaa – ja kertokaa kommenteissa, mitkä nimikaimat eivät mieleemme juolahtaneet!

#1 Fun vs. fun.

Mikä Fun?

Neuroottisen kulmikas helsinkiläinen noiserock-trio, jota on kuvailtu ytimekkäästi ja ei-aivan-harhaanjohtavasti “Suomen Shellaciksi”. Onpa bändi peräti äänittänyt kaksi edellistä albumiaan (Zu-Pa!, 2007, ja New 13, 2010) Shellacin Steve Albinin Electrical Audio -studiossa – niistä ensimmäisen jopa Albinin itsensä toimiessa tuottajana.

Mikä fun.?

Häpeilemättömän melodista alternativerockia Panic at the Discon ja Phantom Planetin hengessä soittava newyorkilaistrio teki lopullisen läpimurtonsa vuoden takaisella We Are Young -singlellä, jonka kertosäkeen muistaa hautaansa asti jokainen, joka sen on kerran kuullut. Listaykkösenäkin tovin viihtyneen trion pysäyttämättömältä vaikuttavaa voittokulkua jatkaa Some Nights -albumin toisena singlenä lohkaistu nimikappale, jonka afro- ja folk-sävyillä suolattu voimapop on tuonut platinaa muun muassa Yhdysvalloista, Australiasta ja Ruotsista.

Jos Fun ja fun. sulautuisivat…

…palaisi Cosmobile samalla kellonlyömällä keikkalavoille. Tuomas Palosen johtama indierockryhmä ponnistaa meidän Funimme tapaan hardcoresta, emosta ja grungesta, muttei amerikkalaisen fun.-yhtyeen tapaan pelkää maustaa musiikkiaan hyvinkin melodisilla ja populaareilla elementeillä. Samaan mikstuuraan luotti 1990-luvulla Quicksand.

Kuuntele: Fun + fun. = Cosmobile

#2 Asa vs. Aṣa

Kuka Asa?

Matti Salo, 2000-luvun 21. nerokkain muusikko ja suomalaisen hiphopin Loppuasukas, joka toi valtavirran räppiin Pekka Strengin luontokuvastoa ja hipahtavia balkan-sävyjä – ja sai siitä hyvästä Teosto-palkinnon. Edellisellä Jou jou -albumillaan (2011) ysäriräppiä herätellyt artisti työstää parhaillaan jatko-osaa Foetida-Pro Promo 2 -mixtapelleen.

Kuka Aṣa?

Lämpimistä myssyistä ja kohtuuttoman suurista silmälaseista pitävä nigerialais-ranskalainen laulajatar Bukola Elemide on julkaissut kaksi albumia jazzahtavaa nykysoulia, joka on kelvannut etenkin Angélique Kidjon ja Erykah Badun ystäville. Kakkosalbumi Beautiful Imperfection vei Asan Billboardin maailmanmusiikkilistan kolmanneksi.

Jos Asa ja Aṣa sulautuisivat…

…syntyisi Meshell Ndegeocello. Jos Aṣan sliipattu soul ja hunajainen lauluääni kohtaisivat Asan usein äkkiväärän, kriittisen ja ajoittain hermeettisen ilmaisun, huutaisi resepti enää muutamaa bassosooloa.

Kuuntele: Asa + ]]> https://www.nrgm.fi/artikkelit/27-army-of-lovers-crucified__trashed/ Tue, 04 Sep 2012 07:00:10 +0000 Janne Siironen http://www.nrgm.fi/?p=31920

Army of Lovers, kaunis kuva, kauniit kehykset.

”I stand before my Maker
Like Moses on the hill
My Guinness record breaker
I abide your will”

Kaksikymmentä vuotta sitten Army of Loversilta ei hetkeen voinut välttyä. Crucified raikasi radiossa ja bändi kekkuloi tiiviisti taivaskanavilla ja MTV:llä. Siis ainakin silloin, kun sen videoita ei ollut hyllytetty liian roisin sisällön vuoksi.

Nykyään poppoon perustaja Alexander Bard tunnetaan Ruotsissa paremmin vakavasti otettavana ajattelijana kuin poptähtenä. Hän on kirjoittanut kolme internetin filosofiaa ja vuorovaikutteisuuden vallankumousta käsittelevää kirjaa ja on kysytty luennoitsija.
Monivaiheinen ura alkoi 1980-luvun puolivälissä ja sen starttasi ankara halu bailata.

Kauppatieteiden opiskelija A. Bardilla oli ongelma: häntä ei kiinnostanut kanssaopiskelijoiden kuppaiset kotibileet, vaan seurapiirit ja kokaiininveto Tukholman eksklusiivisimmissa pintapaikoissa. Tähän tarvittiin kuitenkin rahaa, jota Bardilla ei juurikaan ollut. Mistä sitä saisi hankittua helposti ja nopeasti? No, tietenkin säveltämällä hittibiisin! Problem solved!

Alexander Bardilla ei omien sanojensa mukaan ollut mitään musikaalisia kykyjä. Hän vain hankki pari tietokonetta ja alkoi ahkerasti opiskelemaan biitin tekoa. Yksi ensimmäisistä demoista eksyi Abba-ikoni Agnetha Fältskogin käsiin ja laulunkirjoittajatähti oli syntynyt.

Bard teki vuosikymmenen loppuun mennessä itselleen enemmänkin bailumassia osallistumalla kymmenien hittien säveltämiseen. Suomalaisetkin muistanevat esimerkiksi Ankie Baggerin (Where Were You Last Night), Lili & Sussien (What’s the Colour of Love) tai Trollin (Jimmy Dean) ûber-tarttuvat purkkapophitit. Näistä kaikista oli vastuussa tiimi Norell–Oson-Bard, eräänlainen ruotsin vastine Stock–Aitken–Watermanille.

Alexander Bardin vaikutus musiikkibisneksessä ei lopu kirjoittamiseen, tuottamiseen ja esittämiseen, vaan hän oli myös toinen Stockholm Recordsin perustajista. Lafkahan toimi menestyksekkäästi 1990-luvulla muun muassa The Cardigansin ja Army of Loversin kotina.

Bardin omat bändikokeilut ovat olleet huomattavasti kokeellisempia. Flirttailtuaan aluksi punkin ja new waven kanssa syntyi drag-discoprojekti Barbie. Yhtyeen vuoden 1985 debyytti sisälsi muun muassa kappaleet Prostitution Twist ja Sex Is the Dynamite Drug, mutta suunniteltu toinen albumi hyllytettiin kaupallisen menestyksen puutteessa.

Projektin tuhkasta nousi uusi bändi: Army of Lovers. Ryhmä muodostui Bardista, myöhemmin ruotsin kuninkaan rakastajana tutuksi tulleesta Camilla Henemarkista ja make-up-taiteilija Jean-Pierre Bardasta.

Army of Lovers oli silti ennen kaikkea Bardin hengentuote: siinä yhdistyi miehen kiinnostus kitsch-estetiikkaan, seksiin (Bard oli työskennellyt myös prostituoituna) ja hieman yllättäen uskontoon. Bardhan oli opiskellut jo vuosia zarathustralaisuutta ja muita uskontoja ja jopa osallistui myöhemmin uuden suuntauksen, ”ateistien uskonnon” eli Syntheist Movementin, kehittelyyn.

Army of Loversilla oli jo tilillään muutama hitti Ruotsissa, kun Crucified räjäytti potin. Kappale lainaa 1970-luvun saksalaisesta hansa-discosta niin paljon kuin plagioimatta on mahdollista. Sanoitukset ja ylitsepursuavan pikkutuhma video ovat juuri riittävän nokkelia, että kuulija tajuaa nauttivansa jonkin sortin ironiasta.

Crucifiedin teho pohjaa samoihin koukkuihin, joilla Boney M:n ja Dschinghis Khanin kaltaiset bändit onnistuivat myymään miljoonia levyjä, vain reipas vuosikymmen aikaisemmin. Kertosäe on teutoneilta tuttua eurodisco-messuamista; syntetisaattoriviulut sahaavat kiivaasti, abbamainen piano kilkattaa ja tunnelma nousee kattoon. Kieli on kuitenkin kokoajan vankasti poskessa. Kun bändi laulaa ristiinnaulitsemisesta, tehdään selväksi, että kuulija saa itse päättää minkälaisesta seivästyksestä kappaleessa puhutaan.

”I’m crucified
Crucified like my Saviour
Saintlike behaviour
A lifetime I prayed”

Aika oli kaikin puolin otollinen Army of Loversille. 1990-luvun alussa mainstream-viihdeteollisuus rohkaistui vihdoin ammentamaan vaikutteita homokulttuurista reippaalla kädellä. Gay-skenen sisäpiirivitsejä ja vanhoja homodiskoklassikoita kierrättävät elokuvat, kuten Priscilla, aavikon kuningatar ja Tahdon naimisiin (Muriel’s Wedding) olivat isoja hittejä. Drag-kuningatar RuPaul talloi korkokengillään Yhdysvaltojen listakärkeen. Jopa kantrimusiikki joutui myöntämään kaapin paikan, kun k.d. lang kertoi homoseksuaalisuudestaan.

Myös 1970-luvun discobuumista oli kulunut riittävästi aikaa, jotta ihmiset saattoivat suhtautua tähän kimaltavaan periodiin naureskelun sijaan nostalgisesti ja lämmöllä. Yksi vuoden 1992, ja koko vuosikymmenen, myydyimpiä levyjähän oli Abban Gold-kokoelma.

Army of Lovers kanavoi onnistuneesti kaiken tämän, silmää iskien ja lihasta tinkimättä. Crucified sementoi bändin aseman jonkinlaisena tanssipopin perverssinä The B-52’sina, ja vaikka lopullinen läpimurto listojen kärkeen jäi saavuttamatta, onnistui se myymään melkein kymmenen miljoonaa levyä ennen hajoamistaan 1990-luvun puolivälissä.

Video ei ole enää saatavilla