”Vai Juhlaviikoille… mmmhh”, tuumaa Aimee Mann.

Syksyllä 2011 laitoimme Nuorgamissa järjestykseen olennaisinta 100 artistia ja yhtyettä, jotka eivät olleet käyneet Suomessa. Mikä on tilanne kuusi ja puoli vuotta myöhemmin?

#60 Alva Noto (uusi)

Mikä: Mille Plateux’lla musiikillisen uransa aloittanut ja nykyään Raster-Notonille levyttävä kuvataiteilija Carsten Nicolai, joka on tehnyt yhteistyötä muun muassa Mika Vainion, Scannerin, Ryoji Ikedan ja etenkin Ryuichi Sakamoton kanssa. Dropatuista nimistä voimme jo päätellä, että liikumme konemusiikin abstraktioon taipuvaisemmassa kvadrantissa.

Kauan odotettu: Vuosituhannen alusta, viimeistään Raster-Notonille Opiaten kanssa tehdystä Opto Filesista lähtien.

Tuleeko: Vaikea sanoa. Elokuussa mies pitää itsepintaisesti lomaa eikä eräs pääkaupunkiseudulla järjestettävä festivaali ole onnistunut vielä vakuuttamaan poikkeuksien tekemisen siunauksellisuudesta.

Video ei ole enää saatavilla

#59 The Divine Comedy (–41)

Mikä: Neil Hannonin suuruudenhullu yhden miehen ja vuokratun sinfoniaorkesterin projekti.

Kauan odotettu: Vuodesta 1996 saakka, jolloin Casanova-albumi toi tervetulleen tuulahduksen wildeaanista sarkasmia ja kyynistä romanttisuutta brittipopin jätkäkulttuurin keskelle.

Tuleeko: Niin kauan kuin on elämää on toivoa. Vuoden 2016 Foreverland-levyn jälkeinen kiertue on ehtinyt jo päättyä, ja Hannon lienee vetäytynyt tekemään uusia teemalevyjä kriketistä The Duckworth Lewis Method -sivuprojektinsa kanssa. Mutta kenties sitten, kun The Divine Comedy aktivoituu seuraavan kerran?

Video ei ole enää saatavilla

#58 Orchestral Manoeuvres in the Dark (–2)

Mikä: Ensimmäisen aallon syntikkapopduo, joka suodattaa Kraftwerkia liverpoolilaisromantiikan läpi.

Kauan odotettu: Siitä asti, kun bändi 1980-luvun puolivälissä innostui keikkailusta julkaistuaan sitä ennen rivin klassisia synapoplevyjä. Vuonna 1993, jolloin bändi oli Andy McCluskeyn sooloprojekti, keikkapäivä Helsinkiin ilmoitettiin ja peruttiin. Vuonna 1996 OMD esiintyi Suomen televisiossa Universal-albuminsa promokiertueella ja esitti playbackina Walking on the Milky Way -singlensä – vielä kun muistaisi missä ohjelmassa!

Tuleeko: Olisi korkea aika! Yhtye keikkailee ahkerasti, ja The Human Leaguen keikka Flow’ssa 2011 osoitti, miten hyvin nostalgisten elektropophittien armada voi toimia myös uuden musiikin festivaaleilla. Keikkasetin voisi koostaa pelkistä hittisingleistä.

Video ei ole enää saatavilla

#57 Death Cab for Cutie (–19)

Mikä: Yhdysvaltojen oma The Smiths, introverttiä ja kirjallista kitarapoppia työstävä yhtye.

Kauan odotettu: Siitä lähtien, kun bändin neljäs albumi Transatlanticism (2003) avarsi yhtyeen soundia ja samalla siivitti biisejä The O.C.:n kaltaisille televisiosarjoille.

Tuleeko: Mikä ettei! Uutta levyä on suunniteltu tälle vuodelle, ja toukokuun alun teaserit viittaavat tarkemman julkaisupäivän sijoittuvan elokuulle. Uusimpien albumien elektronisemman soundin ja abstraktimpien tekstien myötä bändi on keikkaillut ympäri maailmaa, miksi ei siis Suomessakin.

Video ei ole enää saatavilla

#56 Happy Mondays (±0)

Mikä: 1980- ja 1990-luvun taitteen Madchester-buumin ikonisin ja huuruisin yhtye, vaikkakaan ei suosioltaan koskaan Stone Rosesin luokassa.

Kauan odotettu: Kolmisenkymmentä vuotta – kylläkin ailahtelevaisella intensiteetillä, bändin aktiivisuudesta ja Shaun Ryderin kulloisesta kondiksesta riippuen.

Tuleeko: Vaikea enää uskoa. Helsingissä bändi pistäisi varmasti vielä pystyyn kunnon bileet, niin tuhannen hengen klubilla kuin festivaaliteltassakin, mutta hintalappu lienee täkäläiseen yleisöpohjaan nähden liian korkea, niin paljon bändillä riittää yhä vientiä kotimaassaan. Toisaalta, kävihan Ian Brown Tavastialla vuonna 2010…

Video ei ole enää saatavilla

#55 Ariana Grande (uusi)

Mikä: Entinen Victorious-teinisitcomin näyttelijä, josta tuli puolihuomaamatta yksi maailman suurimmista poppareista.

Kauan odotettu: Vuoden 2014 neljä Yhdysvaltain top 10 -singleä loihtineesta listaykköslevystä My Everythingistä lähtien. Vuoden 2016 kolmoslevy Dangerous Woman ei ollut samanlainen listajyrä, mutta laittoi lisää ”pökköä” ”pesään” pop-harrastajien keskuudessa. Neljäs levy Sweetener ilmestyy tänä kesänä.

Tuleeko: Granden kokoisten tähtien saaminen Suomeen on aina vähän sattumankauppaa, mutta hyvä merkki on, että neljännen levyn ensimmäinen single No Tears Left to Cry on jumahtanut Suomen Spotifyn kuumimpaan kärkeen.

Video ei ole enää saatavilla

#54 Christina Aguilera (+32)

Mikä: Voimakkaasta äänestään ja niukasta vaatetuksestaan tunnettu popdiiva.

Kauan odotettu: Sitten vuosituhannen vaihteen teinipopbuumin.

Tuleeko: Mahdollista. Kesäkuussa ilmestyvä Aguileran ensimmäinen levy kuuteen vuoteen on kaksiteräinen miekka: toisaalta olisi syy kiertää maailmaa oikein urakalla, toisaalta kiinnostusta löytynee Suomea jännittävämmistä paikoista enemmän kuin tylsempänä vuonna.

Video ei ole enää saatavilla

#53 Usher (uusi)

Mikä: Kahdeksan Grammya kuitannut r&b-artisti, joka oli Billboardin mukaan viime vuosikymmenen ”toiseksi menestynein artisti” ja Yhdysvaltain paras singlelistamenestyjä.

Kauan odotettu: Viimeistään 2000-luvun jättihiteistä (You Got It Bad, U Remind Me, Yeah, Confessions) asti.

Tuleeko: Vaikeaa on. 2000-luvun alussa isot r&b-starat karttoivat Suomen kaukaa. Vuoden 2013 alussa Usherin Euroopan-kiertueen piti pysähtyä Hartwall-areenalle, mutta sitä lykättiin eikä uutta keikkapäivämäärää koskaan löytynyt. Johtopäätöksiä voi vetää siitä, että vuoden 2015 alussa Euroopassa käynyt maailmankiertue kiersi vain helppoja ja varmoja areenakaupunkeja. Niistä lähin oli Kööpenhamina.

Video ei ole enää saatavilla

#52 Aimee Mann (+47)

Mikä: Pitkän uran tehnyt laulaja-laulunkirjoittaja muistetaan erityisesti albumistaan Bachelor No 2. or the Last Remains of Dodo sekä esiintymisestään Paul Thomas Andersonin ohjaaman Magnolia-elokuvan ääniraidalla. Viimeisin levy Mental Illness ilmestyi vuosi sitten.

Kauan odotettu: Siitä lähtien, kun Save Me soi Magnolian lopussa. Harmaaohimoiset jo vuoden 1993 Whatever-albumista ja I Should’ve Known -hittisinglestä.

Tuleeko: Euroopan-kiertueet ovat olleet harvinaisia ja lyhyitä, mutta Mannin nykystatus tekisi hänestä oikein sopivan artistin Juhlaviikoille.

Video ei ole enää saatavilla

#51 Neutral Milk Hotel (uusi)

Mikä: Yksi 1990-luvun virallisista indiebändeistä, kaksi levyä julkaissut kulttisuosikki ja Elephant 6 -skenen ykkösnimi.

Kauan odotettu: Harva lienee edes kuvitellut Neutral Milk Hotelin Suomen-keikan mahdollisuutta ennen yhtyeen vuonna 2013 julkistamaa comeback-kierrosta.

Tuleeko: Eipä taida. Comeback kesti vuoteen 2015 asti, ja sen aikana bändi taisi olla vetovoimaansa nähden liian kallis suomalaisfestivaaleille. Tällä tietoa lisää keikkoja ei ole tulossa

Video ei ole enää saatavilla

#50 The Blue Nile (–19)

Mikä: Kuulaan romantikkopopin jo 1980-luvulla patentoinut skottitrio.

Kauan odotettu: Innokkaimmat varmasti jo debyytistä A Walk Across The Rooftopsista (1984) lähtien, realistit bändin nerouden varmistaneesta kakkoslevystä Hats (1989), jonka jälkeen bändi alkoi myös tehdä keikkoja.

Tuleeko: Ei liene toivoa. Viimeisin albumi High ilmestyi vuonna 2004, ja vaikka bändi ei ole koskaan virallisesti hajonnut, Paul Joseph Moore on useaan kertaan ilmoittanut, ettei aio enää bändiin palata. Vielä vuonna 2006 Paul Buchanan ja Robert Moore esiintyivät nimellä ”Paul Buchanan sings the songs of The Blue Nile”, mutta sittemmin hekin ovat keskittyneet soolouriinsa. Myös Buchananin soolokonsertti kelpaisi!

Video ei ole enää saatavilla

#48 (tasoissa) Damon Albarn (uusi)

Mikä: Blur-äijä, Gorillaz-äijä ja erikoisprojektiäijä.

Kauan odotettu: Soolovieraaksi vuoden 2014 soolodebyytistä Everyday Robotsista alkaen, vaikka mieluummin enemmistö ainakin tämän listauksen pohjalta ottaisi Albarnin Suomen-keikkansa Gorillazin muodossa. Blur maassamme on käynytkin.

Tuleeko: Kuluvalla vuosikymmenellä Albarn on tehnyt vaikka mitä: oopperaa, Blurin paluulevyn, Gorillazia ja soololevyn noin alkajaisiksi. Soolokeikkoja hän on tehnyt yhtä Glastonburyn poikkeusta lukuun ottamatta vain promotoidakseen Everyday Robotsia, joten Suomeen häntä saattaa odottaa korkeintaan seuraavan soololevyn tullessa.

Video ei ole enää saatavilla

#48 (tasoissa) Thom Yorke (uusi)

Mikä: Radiohead-äijä, joka unohtui äänestyksen longlistiltä ja on jälkikäteen diktatoroitu samalle sijalle Blur-äijä Albarnin kanssa.

Kauan odotettu: The Eraser -soololevy ilmestyi vuonna 2006, ja yhtäkkiä Huvila-teltan konsertin ainutkertaisuuden traumatisoimille Radiohead-faneille realisoitui mahdollisuus saada edes osa suosikkiyhtyeestään Suomeen. Yorke on myös soittanut Radioheadia omilla keikoillaan – onni niille, jotka eivät enää edes muista hänen julkaisseen vuonna 2014 Tomorrow’s Modern Boxes -nimisen soololevyn.

Tuleeko: Epätodennäköisemmin kuin Radiohead palaisi viimein Suomeen. Yorke kiertää harvakseltaan. Tänä kesänä hän tekee reilun parin viikon Euroopan-kiertueen, jonka ohjelmassa on nippu Länsi- ja Keski-Euroopan suurimpien kaupunkien lippulaivakeikkapaikkoja.

Video ei ole enää saatavilla

#47 Hannah Diamond (uusi)

Mikä: PC Music -kollektiivin autenttisuuden raja-aitoja uhmaava poptähti.

Kauan odotettu: Vuoden 2014 PC Music -buumista lähtien.

Tuleeko: Diamondin keikat ovat tähän asti olleet kovin satunnaisia esityksiä tai dj-settejä. Turku Modernin muutaman vuoden takaiseen PC Music -iltamaan hän ei osallistunut, mutta Helsinki olisi sopivia, viikoittaisia klubeja järjestäviä paikkoja väärällään.

Video ei ole enää saatavilla

#46 Gang Gang Dance (±0)

Mikä: Newyorkilaisyhtyeen musiikki kruisailee hyperpsykedeelisesti, intensiivisesti ja meluisasti yli genrerajojen.

Kauan odotettu: Erikoismusiikkia seuraavat vuoden 2005 God’s Money -albumista lähtien. Lopullisesti indieyleisö hullaantui vuoden 2011 Eye Contact -levystä.

Tuleeko: Miksei. Varsinkin, kun seitsemän vuoden levytystauko päättyy viimein ja bändi julkaisee juhannuksena Kazuashita-nimisen albumin.

Video ei ole enää saatavilla

#45 Sky Ferreira (uusi)

Mikä: Entinen post-teinitähti ja trash-ikoni ja indien bad girl, joka on viime vuosina tehnyt noin kaikkea muuta (mm. esiintynyt Twin Peaksissa ja fiittaillut menemään muun muassa The Jesus and Mary Chainin, Ssionin ja entisten ja nykyisen poikaystäviensä bändien Iceagen ja DIIVin levyillä) kuin odotettua kakkoslevyään, joka on nimetty Masochismiksi jo kolme vuotta sitten.

Kauan odotettu: Siitä lähtien, kun Everything Is Embarrassing -kappale hurmasi popnörtit vuonna 2012.

Tuleeko: Lienee ainakin festivaalien toivelistoilla, mikäli toinen levy a) ilmestyy joskus ja b) vastaa edes puoliksi toiveita.

Video ei ole enää saatavilla

#44 The Clientele (uusi)

Mikä: Jo 1990-luvun alussa perustettu lontoolaisyhtye, joka soittaa kuiskuttelevaa ja harsomaisen psykedeelistä indiepoppia.

Kauan odotettu: Vuosituhannen taitteesta, jolloin The Clientele julkaisi siihenastiset single- ja ep-aarteensa Suburban Light -kokoelmalevylle. Se lienee yhä tunnetumpi kuin yksikään yhtyeen sittemmin julkaisemasta viidestä studioalbumista.

Tuleeko: Ei aivan mahdotonta, sillä viime syksynä yhtye julkaisi kahdeksan vuoden tauon jälkeen uuden albumin, erinomaisen Music for the Age of Miraclesin. The Clientelen hintalappu lienee maltillinen, mutta jonkinlaista rohkeutta vain ja ainoastaan kulttimainetta nauttivan bändin buukkaaminen pikkuklubille tai festivaalin prestiisislottiin kysyisi. Tanskassa bändi piipahti vuonna 2016.

Video ei ole enää saatavilla

#43 Aretha Franklin (–7)

Mikä: Soulin kuningatar.

Kauan odotettu: Yli 50 vuotta, viimeistään siitä lähtien, kun I Never Loved a Man the Way I Love You löi Arethan läpi poplistoilla.

Tuleeko: Ei tule. Soulin kuningatar on jo 76-vuotias, eikä ole kiertänyt Euroopassa vuosikymmeniin. Arethan kerrotaan kärsivän lentopelosta, mikä on rajoittanut ulkomaankonsertit minimiin. Jos hän jostain syystä saapuisi vielä vanhalle mantereelle, kalenteri täyttyisi varmasti rahakkaammista kohteista.

Video ei ole enää saatavilla

#42 Modest Mouse (uusi)

Mikä: Yhdysvaltain luoteisosien ysärirockin kulmakiviä, josta tuli lähes vahingossa The O.C. -sukupolven suosituimpia indieyhtyeitä.

Kauan odotettu: Viimeistään vuodesta 2004, jolloin Float Onista tuli kaikkien odotusten vastainen crossover-hitti – joskin jo neljä vuotta aiemmin ilmestynyt The Moon & Antarctica herätti mahlat juoksemaan Euroopassakin.

Tuleeko: Melko epätodennäköistä. Yhtye on esiintynyt Euroopassa viimeksi vuonna 2015, ja silloinkin jakauma Britannian ja muun Euroopan välillä meni aika lailla tasan – lähimpänä Suomea yhtye esiintyi festivaaleilla Norrköpingissä. Kuten Amerikan indieihmeillä yleensä, kysyntä Euroopassa on sen verran vähäistä, ettei tänne tulla kuin festareita kiertämään, jos silloinkaan.

Video ei ole enää saatavilla

#41 Stars of the Lid (+16)

Mikä: Yli kaksikymmentä vuotta aaltoilevan uneliasta ambientia tarjoillut texasilaisduo.

Kauan odotettu: Vuoden 2001 The Tired Sounds Of… oli arvostelumenestys, joka viimeistään nosti bändin dronemittapuulla arvioiden suuremman yleisön suosioon.

Tuleeko: Suomalainen suosio rajoittunee yhä lähinnä Street Spirit -foorumille. Bändi on varsin satunnainen Euroopan-kävijä ja vielä satunnaisempi Manner-Euroopan kävijä, mutta The Other Sound, we’re looking at you. Duon toisen osapuolen Adam Wiltzien projekti A Winged Victory for the Sullen on Flow’ssa käynytkin.

Video ei ole enää saatavilla

Vaadimme Suomeen muun muassa Portisheadin ja Beth Gibbonsin.

Olkaa hyvä, yhtä vaille sata yhtyettä ja artistia, joiden ensimmäisestä Suomen-keikasta Nuorgamin torilla on tähän päivään asti saatu vain haaveilla.

Kymmenosaiseen artikkeliimme perustuvalta soittolistalta puuttuu ainoastaan Bill Callahan, jonka musiikkia ei Spotifystä löydy.

Tartu siis lähipromoottoriasi kraivelista ja vaadi häntä hankkimaan paikalliseen kuppilaasi joku alla olevista artisteista, niin Nuorgam kiittää!

Heitä me odotamme Top 100 (okei, 99):

1. Portishead – Machine Gun
2. Pixies – Where Is My Mind?
3. My Bloody Valentine – Only Shallow
4. OutKast – Ms. Jackson
5. Sufjan Stevens – For the Widows in Paradise, for the Fatherless in Ypsilanti
6. The Knife – We Share Our Mother’s Health
7. Beck – Gamma Ray
8. Bon Iver – Skinny Love
9. Daft Punk – One More Time
10. PJ Harvey – Let England Shake
11. Kate Bush – Flower of the Mountain
12. Justin Timberlake – LoveStoned/I Think She Knows
13. Arctic Monkeys – Piledriver Waltz
14. Feist – 1234
15. Guided by Voices – Everywhere With Helicopter
16. Yo La Tengo – You Can Have It All
17. The Divine Comedy – Absent Friends
18. Gorillaz – On Melancholy Hill
19. The Magnetic Fields – The Book of Love
20. Mission of Burma – Academy Fight Song
21. Neu! – Neuschnee
22. Coldplay – Clocks
23. Beyoncé – Best Thing I Never Had
24. The Strokes – You Only Live Once
25. Stereolab – Cybele’s Reverie
26. The Fall – Totally Wired
27. Mariah Carey – Fantasy
28. My Morning Jacket – Victory Dance
29. Kasabian – Fire
30. The Blue Nile – Tinseltown in the Rain
31. Yeah Yeah Yeahs – Heads Will Roll
32. Hot Chip – One Life Stand
33. Magazine – Definitive Gaze
34. Aretha Franklin – (You Make Me Feel Like) A Natural Woman
35. Gary Numan – Are ’Friends’ Electric?
36. Basement Jaxx – Raindrops
37. Death Cab for Cutie – I Will Follow You into the Dark
38. Wire – Adapt
39. Beirut – Santa Fe
40. Wild Beasts – We Still Got the Taste Dancin’ on Our Tongues
41. Doves – Winter Hill
42. Devendra Banhart – Baby
43. Built to Spill – Liar
44. Spoon – You Got Yr. Cherry Bomb
45. Gang Gang Dance – MindKilla
46. Dolly Parton – Jolene
47. The Avalanches – Frontier Psychiatrist
48. The Decemberists – O Valencia!
49. Joni Mitchell – Coyote
50. Camera Obscura – Lloyd, I’m Ready to Be Heartbroken
51. The Hold Steady – Your Little Hoodrat Friend
52. The Shins – Phantom Limb
53. Ennio Morricone – L’Estasi Dell’oro
54. St. Vincent – Cruel
55. Happy Mondays – Kinky Afro
56. Stars Of The Lid – Dungtitled (In A Major)
57. Orchestral Manoeuvres in the Dark – Messages
58. Bat for Lashes – Daniel
59. Grizzly Bear – Two Weeks
60. British Sea Power – Waving Flags
61. Mount Eerie – Between Two Mysteries
62. Okkervil River – The Valley
63. Noel Gallagher’s High Flying Birds – If I Had a Gun…
64. Sunset Rubdown – You Go On Ahead
65. Guillemots – Walk the River
66. Rob Zombie – Dragula
67. Sun Kil Moon – Carry Me Ohio
68. Eminem – Lose Yourself
69. The Walkmen – The Rat
70. Archie Bronson Outfit – Dart for My Sweetheart
71. The Rapture – How Deep Is Your Love?
72. Cat Power – The Greatest
73. The Black Keys – Tighten Up
74. Marc Almond – Tears Run Rings
75. Tyler, the Creator – Yonkers
76. The The – Uncertain Smile
77. Boards of Canada – Music Is Math
78. Beady Eye – The Roller
79. A Sunny Day in Glasgow – Close Chorus
80. Conor Oberst – Cape Cañaveral
81. Charlotte Gainsbourg – IRM
82. Drive-By Truckers – Used to Be a Cop
83. Explosions in the Sky – Your Hand in Mine
84. Luke Haines – Love Letter to London
85. Christina Aguilera – Beautiful
86. Metronomy – The Look
87. Richard Hawley – Tonight the Streets Are Ours
88. Steve Mason – Boys Outside
89. White Denim – Let’s Talk About It
90. Adele – Rolling in the Deep
91. The Get Up Kids – Holiday
92. Nelly Furtado – I’m Like a Bird
93. Clinic – Walking With Thee
94. Dead Can Dance – The Host of Seraphim
95. Death In Vegas – Your Loft My Acid
96. Aimee Mann – Save Me
97. Daniel Johnston – Life in Vain
98. The Besnard Lakes – Albatross
99. Silversun Pickups – Lazy Eye

Pääset soittolistaan tästä.

#40 Beirut

Mikä? Zach Condonin soolohankkeena alkanut, Balkanin tunnelmista ammentava folk-retkue.

Odotettu? Euroopan-keikkoja jo vuoden 2006 debyytistä lähtien.

Tuleeko? Loppuvuoden bändi kiertää etupäässä Yhdysvalloissa. Miten olisi ensi keväänä – julkaisihan bändi elokuussa uuden levynkin?

Video ei ole enää saatavilla

#39 Wire

Mikä? Brittipunkin melskeistä noussut innoittava edelläkävijäyhtye on myös jotain aivan muuta.

Odotettu? Oletettavasti 1970-luvun lopusta lähtien, kun uusi aalto Suomeen saapui ja jengi alkoi pogoon.

Tuleeko? Mahdollista se on, koska edelleen aktiivisesti esiintyvältä yhtyeeltä ilmestyi alkuvuodesta uusi albumi Red Barked Tree, jonka tiimoilta se on soittanut Euroopassa tänä vuonna jo 43 keikkaa, joista kolme Norjassa, kaksi Ruotsissa ja yksi Tanskassa.

Video ei ole enää saatavilla

#38 Death Cab for Cutie

Mikä? Muotovalion indierockin muotovalioin ilmentymä, jonka musiikissa indie ja rock ovat läsnä ennen kaikkea esteettisenä tulkintakehyksenä.

Odotettu? Siitä lähtien, kun Transatlanticism-albumin (2003) kappaleet ylittivät valtameren tv-aaltojen kannattelemina, tai kun Anna Puun tulkinta I Will Follow You Into the Dark -kaunokista toi yhtyeen Idols-kansan tietoisuuteen.

Tuleeko? Mikäpä jottei. Yhtye on ollut säännöllinen vieras manner-Euroopan festivaaleilla ja tuntuisi luontevalta kiinnitykseltä esimerkiksi Ruisrockin telttalavalle.

Video ei ole enää saatavilla

#37 Basement Jaxx

Mikä? Yksi 1900-luvun puolella aloittaneista suurista elektromusiikkiduoista.

Odotettu? Vuodesta 1999, kun debyyttialbumi Remedy ilmestyi.

Tuleeko? No jos Chemical Brotherskin saatiin lopulta Suomeen, niin miksei tätäkin kaksikkoa? Häh?

Video ei ole enää saatavilla

#36 Gary Numan

Kuka? Känisevä syntikkapopin legenda ja robotti-wannabe, joka on luonut kolhoudesta ja tunnekylmyydestä linjakkaan joskin yksiulotteisen uran.

Odotettu? Vuodesta 1979, jolloin Numan alkoi ympätä silloisen bändinsä Tubeway Armyn geneeriseen punkiin vaikutteita Bowielta, Ultravoxilta ja Philip K. Dickiltä.

Tuleeko? Jos Suomessa on intohimoisia numanoideja, he ovat pysyneet tiiviisti omissa oloissaan. Heitä kuitenkin tarvittaisiin keikan järjestämiseen, sillä Numanilla on nykyään tapana saarnata vain käännytetyille.

Video ei ole enää saatavilla

#35 Aretha Franklin

Kuka? Lady Soul. Yksi kaikkien aikojen arvostetuimmista laulajista.

Milloin? Vuonna 1968 Aretha poikkesi Tukholmassa, mutta unohti Suomen kiertueohjelmastaan. Siitä saakka on monia sapettanut.

Tuleeko? Iän ja sairastelun vuoksi mitään Euroopan-kiertueita tuskin nähdään. Tänä vuonna on tosin julkaissut ensimmäisen studioalbumin kahdeksaan vuoteen sekä tehnyt muutamia konsertteja rapakon takana. Tässäpä iso kala napattavaksi vaikkapa Pori Jazziin.

Video ei ole enää saatavilla

#34 Magazine

Mikä? Buzzcocksin alkuperäisen laulajan Howard Devoton vuonna 1977 perustaman yhtyeen musiikkia voisi kuvata kokeelliseksi punkiksi.

Odotettu? Siitä asti, kun Kollaa kestää coveroi Magazinen Shot by Both Sides -singlen nimellä Syksy vuonna 1979. Bändi hajosi 1980-luvun alussa, mutta kokosi rivinsä vuonna 2009.

Tuleeko? Yhtyeeltä on tulossa tässä kuussa uusi levy ja ensi kuussa se kiertää Iso-Britanniaa. Eiköhän tämän jälkeen ole Euroopan ja Suomen vuoro.

Video ei ole enää saatavilla

#33 Hot Chip

Mikä? Rillipäisiä indienörttejä ja myös massoja liikuttava rytmiryhmä, joka on julkaissut neljä vähintään hyvää albumia.

Odotettu? Valmiina tanssilattialle since 2005.

Tuleeko? Todennäköisesti, elleivät lopeta sitä ennen. Alexis Taylor on jo käynyt Helsingissä dj-keikalla ja Flow’ssa About Groupin kanssa. Lämpenee, lämpenee.

Video ei ole enää saatavilla

#32 Yeah Yeah Yeahs

Mikä? Yksi kiinnostavimmista newyorkilaisyhtyeistä tekee tanssittavaa ja erittäin 2000-lukulaista punkrockia. Laulaja Karen O:ssa on asennetta vaikka kokonaisen festivaalin tarpeisiin.

Odotettu? Ensilevy Fever to Tellistä (2003) alkaen.

Tuleeko? Kiireinen yhtye on keikkaillut viime aikoina Pekingin kaltaisissa pikkukaupungeissa. Suomeen bändi ehtinee joskus 2030-luvulla.

Video ei ole enää saatavilla

#31 The Blue Nile

Mikä? Skotlantilainen kulttipopbändi, joka on 30-vuotisen uransa aikana saanut aikaiseksi huimat neljä albumia.

Odotettu? Ei kovin tosissaan koskaan; yhtyeen vähäiset konsertit on kaikki soitettu Ison-Britannian rajojen sisällä.

Tuleeko: Ainoastaan dramaattisen aikuispopin ystävien päiväunissa.

Video ei ole enää saatavilla

Andy Warhol (1928-1987). Koiran nimi ja elinvuodet tuntemattomat.

Muistaako joku miltä Henri Matisse tai Joan Miró näytti? Jommalla kummalla taisi olla parta. Entäpä satutko tietämään minkä värinen oli Andy Warholin perukki?

Niinpä. Andy Warhol on modernin taiteen ikonisin hahmo, jet set-tähti, jonka kaikki, aivan kaikki, tuntevat näöltä. Warhol ei ollut ihan ensimmäinen taiteilija, joka keksi ottaa populaarikulttuurin aiheekseen. Mutta Warhol oli taiteilija, joka hetkeksi teki kuvataiteesta populaarikulttuuria.

Warhol aiheutti hyökyaaltoja kaikkialla: kuvataiteen ja elokuvan uudelleenmäärittelyn ohessa hän ehti luoda uraa muun muassa managerina, mallina ja kirjailijana sekä tehdä itsestään New Yorkin seurapiirien vakiokalusteen. Siinä sivussa Warholilla oli aikaa kuvittaa kaikkiaan 40 levynkantta.

Kansitaidetta löytyy koko Warholin uran varrelta ja niiden kautta muodostuu aavistuksen erilainen näkökulma Andyn kehitykseen taiteilijana. Joten aloitetaan aivan alusta.

Olipa kerran

Elipä kerran New Yorkissa periaatteessa melko tavallinen mainosgraafikko nimeltä Andrew Warhola. Warhola asui ja työskenteli yhdessä äitinsä kanssa, mutta oli jo ponnistanut kaupungin mainosmaailman parrasvaloihin. Lahjakkaan nuorukaisen leikkisä tyyli oli kovassa huudossa muotikauppiaiden keskuudessa, ja kysyntää löytyi myös musiikkibisneksessä.

Count Basie and His Orchestra (1955)

1950-luvun aikana Andy pääsikin kuvittamaan muun muassa RCA Victorin, Columbian ja Blue Noten julkaisuja. Yksinkertaisen tyylikkäät piirrokset istuivat täydellisesti aikakauden jazz-levyjen henkeen. Notkea, spontaanioloinen viiva toi eloa tiukan graafiseen typografiaan ja hallittuun värimaailmaan.

Ja olisihan hauskaa ajatella, että jazz, populaarikulttuurista taiteeksi kasvanut musiikkimuoto, saattoi toimia tienviittana, kun Andrew 1960-luvun taitteessa päätti ensi kerran luoda nahkansa ja heittäytyä täysillä kuvataiteen pariin. Loppu, kuten sanotaan, oli historiaa.

Kenny Burrell: Blue Lights (1958)

Latin Rhythms by The Boston Pops (1952)

Hopeatehtaan vuodet

Vuonna 1963 Warhol muutti uuteen studioonsa Factoryyn, jonka maine kasvoi pian myyttiseksi. Factoryn seinät maalattiin kauttaaltaan hopealla. Taiteilija koki värin edustavan sekä kimaltelevaa tulevaisuutta että elokuvakankaan nostalgiaa – ja ennen kaikkea narsismia, jota hän niin rakasti.

Tila oli kuin jättiläismäinen peilitalo. Epämääräinen joukko boheemeja, narkkareita ja transvestiitteja notkui studiolla ympäri vuorokauden. Ajan muotihuume oli amfetamiini. Warhol itse kertoi nukkuneensa joka yö joitain tunteja, mutta muistutti samassa lauseessa useiden lähipiirissään jatkaneen päiväkausia ilman unta.

Huuruinen ajankuva kiteytyy The Velvet Undergroundiin, Warholin legendaarisimpaan viritykseen musiikin saralla.

The Velvet Underground and Nico (1967)

Albumi The Velvet Underground and Nico vuodelta 1967 on täyttä pop-mytologiaa. Saksalainen näyttelijätär Christa Paffgen syntyi uudelleen femme fatalena, Nicona. Lou Reed lauloi heroiinista, nistin loputtomasta odottelusta kadunkulmissa ja sadomasokismista samalla, kun hidas kitaravalli velloi laiskan hypnoottisesti kappaleiden taustalla. Ja tämä bohemian aarrearkku on pakattu, niin, sehän on pakattu banaaninkuoriin.

Kaikki me tietysti tunnemme tuon banaanikannen. Mutta silti, katsokaamme sitä nyt huolella. Keltaisen banaaninkuoren alta paljastuu irstaan vaaleanpunainen, lihaisa banaani. Banaanin tyveen on kirjattu pienellä ohjeet: revi tuosta. Tässä tiivistyy Warholin nerous: kyvyssä muuttaa taiteeksi mitä banaaleimmat (tai banaaneimmat – oikoluk. huom.) asiat.

Taiteilijan nimi on alakulmassa, paljon suuremmalla kirjasimella. The Velvet Undergroundin nimeä ei kannessa näy.

Jäähyväiset hörhöille

Usein Warholin uran käännekohdaksi katsotaan kesäkuun 4. päivä vuonna 1968. Järkensä valon taidepiirien sekoiluissa kadottanut feministiaktivisti Valerie Solanas käveli sisään Factoryyn ja ampui Warholia. Andy ehti ennen elvytystään kliinisesti ottaen kuolla ja toivuttuaan käpertyi tiiviimmin omiin oloihinsa. Todellisuudessa Silver Factory oli kuitenkin suljettu jo puoli vuotta ennen murhayritystä, ja uusi studio muistutti enemmän liiketilaa kuin aiempaa hörhöluolaa. Warhol oli luonut taas kerran nahkansa.

Näin Andyn ympärillä liikehtivä piiri muuttui varakkaammaksi ja vaikutusvaltaisemmaksi. 1970-luvun uudella Tehtaalla notkui sellaisia tähtiä kuin Yves Saint Laurent, Brigitte Bardot ja Bianca Jagger. Biancan kautta Warhol tietysti tutustui tämän aviomieheen Mick Jaggeriin. Ja näin Warhol pääsi iskemään näppinsä The Rolling Stonesin tuotoksiin.

Rolling Stones: Sticky Fingers (1971)

Sticky Fingersin levynkansi vuodelta 1971 on lähes banaanin veroinen neronleimaus. Vetskari on oikea ja kuulija saa ihan itse avata supertähden sepaluksen.

Jagger rakasti kantta, mutta halpoja tai helppoja toteutettavia Warholin välähdykset eivät olleet: ”Eittämättä hra Al Steckler tulee ottamaan sinuun yhteyttä. Hän luultavasti näyttää huolestuneelta ja sanoo ’Pidä kiirettä’, mutta älä siitä välitä”, neuvoo Jagger kansitaiteilijaa kirjeessään.

Ja Rolling Stonesin kieli-logo? Warholia sekin.

Taidetta liukuhihnalta

Bisnesvaistoa ei Andyltä ollut koskaan puuttunut, mutta uransa uudessa vaiheessa Warhol tuotteisti taiteensa todenteolla. Liikeyritykseksi kasvanut Andy Warhol Enterprises suolsi liukuhihnalta muotokuvia julkkiksista. Warhol saattoi kiertää päivässä kolmet illalliskutsut tilauksia kerätäkseen.

Ja vaikka sarjallisuus oli olennainen osa Warholin taiteellisesti uskottavampaakin toimintaa, jotain pelosekaista kunnioitusta herättävää on röyhkeydessä, jolla Warholin taideputiikki tarjosi paljousalennuksia asiakkailleen. Osta yksi muotokuva 25 000 dollarilla ja saat lisäkappaleet halvalla, 5 000 taalaa per laaki.

Warholin kädenjäljen tunnistettavuus oli keskeinen osa liiketoimintastrategiaa. Muotokuva julisti asiakkaan seinältä rahaa ja statusta: minulla on varaa käydä Andyn muotokuvattavana. Ja samalla tyylillähän Warhol kuvasi oikeassa taiteessaan Marilyn Monroen ja Elvis Presleyn kaltaisia ikoneja. Tähän seurueseen kelpasi kuulua.

Liza Minnelli: Live at Carnagie Hall (1981)

1980-luvun levynkansissa on jotain samaa. Oli kuvassa Aretha Franklin, John Lennon, Diana Ross tai Liza Minnelli, on Warholin tyyli vähintään yhtä helposti tunnistettavissa kuin itse artistin naama. Mutta mikäli kyynisestä taidetehtailusta ei jaksa ärsyyntyä, voi kansissa ihailla samaa pettämätöntä silmää väreille ja graafiselle pelkistämiselle kuin koko Warholin tuotannossa.

Aretha Franklin: Aretha (1986)

John Lennon: Menlove Ave (1986)

Uusi sukupolvi

Vahva hiipumisen tuoksu, joka Warholin tehdastuotannossa oli selvästi aistittavissa, voimistui 1980-luvulla. Warhol keskittyi televisio-ohjelmiin, Interview-lehden pyörittämiseen ja ylipäätään naamansa kauppaamiseen, mutta taidepiireissä hänen tähtensäoli laskussa.

Kun Warhol törmäsi nuoreen ja lupaavaan, graffitikulttuurista ammentavaan poptaiteilija Jean-Michel Basquiatiin, aisti hän tilaisuuden päivittää imagoaan.

Rammelzee & K-Rob: Beat Bop (1983)

Warholin ja Basquiatin taiteellinen yhteistyö poiki puolivillaisia kollaboraatioita, joissa kumpikaan taitelijoista ei juuri päässyt loistamaan. Warholin suojeluksessa Basquiat kuitenkin tempaistiin mukaan nousukauden verenhimoiseen taidemarkkinakieputukseen, traagiselle ja lyhyelle lentoradalle supertähteyteen.

Se puolestaan on oma tarinansa, mutta lopetetaan silti seuraavan poptaitelijapolven nousuun ja uhoon: Andyn suojatin taiteileman Beat Bop -räpsinkun kannessa sykkii orastavan hiphopsukupolven elämänjano.