Annien syke hukkuu biittiin – tai jotain.

Rakkautta ensisilmäyksellä.

”Feel my heartbeat
Drowning to the beat”

Olen kuullut Annien Heartbeat-kappaleen kertosäkeen aina tuolla tavoin. Kaivoin kappaleen sanoitukset joltakin internetin lyriikkasivustolta ja huomasin kuulevani Annien laulusuorituksen eri tavalla kuin lyriikkasivujen tyypit. Löysin sivustoilta neljä erilaista tulkintaa siitä, mitä kappaleen kertosäkeessä lauletaan.

Kävelen tietä, jonka varrella kasvaa villejä rubiineja.

En itse asiassa vieläkään tiedä, miten sanoitukset oikeasti menevät. Tuon kaltaiset pienet kulmat lisäävät kappaleen viehätysvoimaa. Röyksoppin tuottama kappale on kyllästetty yksityiskohdilla, joita saattaisi luulla jopa virheiksi.

Kappale lähtee ensimmäisen kertosäkeen jälkeen käyntiin nykien. Kappaleen sanoitusta on alleviivattu rytmihäiriöillä. Kuulostaa siltä, kuin vakaasti hakkaava rumpukomppi kiilaisi koko kappaleen keston ajan muun soiton edelle.

Minun on vaikea sanoa, onko Heartbeat iloinen vai surullinen kappale. Sanoitukset olisivat monitulkintaiset jo ilman Annien paikoin epäselvää laulusuoritusta. En tiedä muisteleeko laulun kertoja menneitä yksin, vai rakkaansa kanssa.

Alkuperäisversiotakin vaikeampi on tulkita Heartbeatin simlish-mielikuvituskielellä tehtyä versiota, jonka Annie levytti The Sims 2 -pelin Nightlife-lisäosan Tanskan ja Norjan lokalisoitua julkaisua varten.

Oli kappale sitten yksinpuhelu tai dialogin puolikas, on se vahvoja mielikuvia herättävä kuvaus rakkaudesta ensisilmäyksellä. Kappaleen tarinaan lemmestä tanssilattialla on helppo heittäytyä. Annien teksti kuvaa perjantai-illan kulkua siten, että tarinaan voisi kuka tahansa samaistua.

Video ei ole enää saatavilla

Mitä muuta?

Annielta äänestettiin myös kappaletta Chewing Gum.

Tasoitamme päivän karnevaalitunnelmaa seesteisellä valokuvalla, jossa Jenny Hval esiintyy Reykjavíkissa. (Kuva: Oskari Onninen)

Gratulerer med dagen! Tänään on Norjan kansallispäivä, syttende mai. Sitä vietetään 198-vuotiaan perustuslain kunniaksi karnevalistisin menoin. Juhlat ovat niin hurjat, että naapurimaan hulinat kaikuvat Tenojoen takaa myös Nuorgamin torille.  Koska rajakauppa on – kiitos Suomen pohjoisimman Alkon – kylällemme äärimmäisen tärkeä elinkeino, kunnioitamme naapurimme suurta juhlaa esittelemällä kymmenen norjalaisbändiä tai artistia, joita et ehkä vielä tunne, vaikka ehdottomasti kannattaisi.

Tekemämme löyhän poppirajauksen myötä ilmeisimmät metalliyhtyeet jäivät pois joukosta. Ne te kuitenkin tiedätte jo valmiiksi!

Jos ette saaneet tästä paketista tarpeeksi, 60 kappaletta uutta norjalaista pop-musiikkia löytyy soittolistan muodossa täältä.

Annie – Audiovisuaalinen mansikkakermaleivos

KUKA: Elektropopin diabeetikoilta kielletty prinsessa, joka muistetaan Suomessa muun muassa yleisöönmenevistä keikoistaan ja yhteistyöstä Op:l Bastards -jehu Timo Kaukolammen kanssa. Eräs Norjan tunnetuimmista artisteista maailmalla.

MITÄ: Useimmissa Anniesta kertovissa jutuissa on tavattu mainita, että oikeudenmukaisessa maailmassa Anniesta olisi jo tullut raskaan sarjan kansainvälinen poptähti. Mutta vielä ei ole myöhäistä! Uudet diskotorpedot ovat jo putkissaan: tänä vuonna Annie julkaisee vahvojen kuulopuheiden mukaan peräti kolme ep:tä.

OHO: Annien edesmennyt kissa Joey oli nimetty sekä Joey Ramonen että NKOTB:n Joey McIntyren mukaan. Hänen Heartbeat-kappaleensa video on kuvattu eri puolilla Helsingin keskustaa. (Santtu Reinikainen)

Video ei ole enää saatavilla

Jenny Hval – Psykoanalyysia ja pikkuhousuja

KUKA: Laulaja, kirjailija ja Jenny Hval. Julkaissut myös Rockettothesky-nimellä hieman nykyilmaisua helpommin lähestyttävää folkpoppia. Ensimmäinen omalla nimellä julkaistu levy Viscera ilmestyi vuonna 2011.

MITÄ: Useita folkin hengessä liikkuvia projekteja, joista omalla nimellä ja Rockettotheskyna julkaistut työt tärkeimpiä. Sivuprojekteihin lukeutuvat Nude on Sand ja Mesh of Voices. Vailla taiteilijanimeä julkaistu Viscera on selkeästi vahvin tähän astisista julkaisuista: rohkea ja häpeilemätön tutkimus seksuaalisuudesta, pääasiallisina teemoina seksi ja matka. Levyn ensimmäinen lause yhdistäää teemat lähtemättömästi, kun sankarittaremme saapuu kaupunkiin sähköhammasharja klitoristaan vasten. Kappaleet elävät aivan omaa elämäänsä, eikä selkeitä biisirakenteita kannata etsiä musiikista, joka liikkuu logiikan sijasta intuition voimin.

OHO: Hval liittyy myös kirjailija-lauluntekijöiden joukkoon. Hänen esikoisteoksensa Perlebryggeriet julkaistiin vuonna 2009. (Antti Piirainen)

Video ei ole enää saatavilla

Kaizers Orchestra – Ikuisesti piinatut pirunperkeleet

MIKÄ: Kaizers Orchestra on yksi Norjan suosituimpia orkestereita. Norjalaisten täytyy siis olla hienoja ihmisiä. Vuosituhannen alussa debytoineen yhtyeen ilmaisu ei nimittäin rakennu perinteisimpien listaelementtien varaan. Sen musiikki porisee kuin hiidenpata, rimpuilee kuin jumiin jäänyt mustavalkofilmi ja kolisee kuin romuttamo. Jossakin pirunkeuhkoisen polkuharmonin, infernaalisten bakkanaalien ja äärimmilleen viedyn dramatiikan takana sykkii kuitenkin perinteisen pop-laulun sydän. Siinä lienee Kaizers Orchestran perimmäinen taika.

MITÄ: Joku määritteli muinoin Kaizers Orchestran kuulostavan Tom Waitsilta, joka juo rähinäkännejä viikinkileirissä. Vertailua voisi jatkaa vaikka millä runnelluilla, kolhituilla, irvokkailla mielikuvilla. Siitä huolimatta sanat jäisivät matkojen päähän niistä näyistä, joita yhtyeen musiikki parhaimmillaan avaa. Kannattaa siis antautua suosiolla keisarillisen saattoväen vietäväksi. Varsinkin kaksi ensimmäistä albumia, Ompa til du dør (2001) ja Evig pint (2003) ovat pesunkestäviä klassikoita, mutta taso on säilynyt myöhemminkin musiikin hienoisesta virtaviivaistumisesta huolimatta.

OHO: Orkesterin tunnusmerkiksi on valikoitunut kaasunaamari, johon urkuri Helge Risa sonnustautuu mielellään lavalla. Kuvajainen on samanaikaisesti tyly ja kammottava, mutta myös vinksahtaneisuudessaan herttainen. Tämän osuvammin orkesterin mentaliteetti – ja rautainen lavaesiintyminen – tuskin voisi materialisoitua. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

Rebekka Karijord – Rohkaisulauluja murtuneille

MIKÄ: Lofooteille syntynyt 36-vuotias Karijord on näyttelevä näytelmäsäveltäjä ja kolmen levyn verran myös laulaja-lauluntekijä. Jossain Judee Sillin, Carole Kingin ja Frida Hyvösen laskoksissa hän soittaa, laulaa ja kirjoittaa palasien kokoamisesta ja itsensä pelkäämiseen tottumisesta.

MITÄ: Merkittävimmän levyn The Noble Art of Letting Gon (2009) parhaat hetket ovat pop-surutyön aatelia. Nimikappaleen tai Dead on My Feetin kuuntelemista en kokeilisi tippaakaan sydänverisenä, enää. Ylpeyttään etsivää ääntään Karijord taivuttelee vaivattomasti blues-vibrasta huokaukseen ja itkuun. Karijord ei kirjoita tarinoita, vaan puristaa epämääräisistä tunteista ja julmista muutoksista totuuksia – ja tulkitsee niitä kuin uudestaan elämään opetteleva aforistikko.

OHO: Helsingin Cirko-festivaalillakin 2011 vieraillut ruotsalainen nykysirkustaideryhmä Cirkus Cirkör otti Wear It Like a Crown -esityksensä nimen, teeman ja soundtrackin Karijordin musiikista. Jokainen sen nähnyt tietää kyllä kaiken, mitä olisi mahdotonta ja ilkeää kuvailla muille. (Tapio Reinekoski)

http://www.youtube.com/watch?feature=fvwp&NR=1&v=7uBy7ID4QRk

Serena-Maneesh – Oslon melumestaruus

MIKÄ: Oslolaisen Emil Nikolaisen vuodesta 1999 luotsaama shoegaze-psykerokkibändi.

MITÄ: Nikolaisenin innoittajina toimivat kunnianhimoisesti muun muassa My Bloody Valentine, Spacemen 3 ja Stooges, mutta parhaimmillaan Serena-Maneesh ei kuulostanut näiden melumestareiden kalpealta jäljennökseltä. Vuonna 2005 ilmestynyt nimikkodebyytti oli genressään ehkä ytyisimpiä juttuja, mitä tällä vuosituhannella on tehty. Kuunnelkaa ainakin se! Levy herätti kohinaa niin Norjan lehdistössä kuin Pitchforkissakin. Suitsuttelun laannuttua bändi kiersi ahkerasti ympäri maailmaa alati hurjemmassa seurassa, kuten Oasiksen lämmittelijänä.

OHO: Serena-Maneeshilla on yhteyksiä Amerikan indiesuonistoihin, ja Sufjan Stevens vierailee yhtyeen molemmilla äänitteillä. Debyytin ja 4AD:n julkaiseman toisen albumin välillä ehti kulua viisi vuotta. S-M 2: Abyss in B Minor sisälsi edeltäjäänsä sekavampaa ja väljähtynyttä unirokkimössöä, eikä se nostanut bändin mainetta seuraaviin sfääreihin. Mahdollisista tulevista äänitteistä ei lue ainakaan Wikipediassa mitään. (Iida Sofia Hirvonen)

Video ei ole enää saatavilla

St. Thomas – 2000-luvun Neil Young

KUKA: Vuonna 1976 syntynyt Thomas Hansen oli vuonomaan vahvin valttikortti vuosituhansien vaihteen alt.country-buumiin. Ensin St. Thomasina ja myöhemmin Saint Thomasina tunnettu Hansen työskenteli postinkantajana, kunnes ihastui 1990-luvulla Will Oldhamin ja Elliott Smithin musiikkiin, ja päätti valjastaa hennon, mutta rosoisen äänensä akustisen folkrockin palvelukseen.

MITÄ: Tuotteliaalta Hansenilta julkaistiin kuusi studioalbumia, yksi live ja kourallinen ep-levyjä. Paras tapa aloittaa miehen tuotantoon tutustuminen on vuoden 2001 läpimurto-ep:n banjon saattelema nimikappale The Cornerman, joka on yksi kirkkaimmista folkhelmistä, joita Neil Young ei koskaan tehnyt. Sitten kannattaakin etsiä käsiinsä kokoelmalevy St. Thomas (2008).

OHO: Hansen kuoli yllättäen syyskuussa 2007 vain 31 vuoden ikäisenä. Kuolinsyy oli reseptilääkkeiden yliannostus. Vuotta myöhemmin julkaistulla Walk With Me -tribuuttilevyllä kuullaan 26 artistin versioita norjalaisen lauluista. Mukana ovat muun muassa Lambchop, Herman Dune, Grasshopper (Mercury Rev) ja Ane Brun. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Susanne Sundfør ­– Listakärki vasemmasta laidasta

KUKA:  26-vuotias, neljä studiolevyä julkaissut laulaja-lauluntekijä, josta on tullut yksi Norjan suosituimmista artisteista. Hänen vuoden 2010 The Brothel -albuminsa ja maaliskuussa julkaistu The Silicone Veil ovat saaneet täysien pisteiden arvioita ja nousseet Norjan listaykkösiksi. Soolouransa lisäksi Sundfør kuuluu indierockia soittavaan Hypertext-yhtyeeseen.

MITÄ: Sundfør on samaan aikaan mainstream-suuruus ja kaikkea muuta kuin mainstream-suuruus. Levy-yhtiö EMI:stä huolimatta hänen elektroninen taidepoppinsa sijoittuu syvälle vasempaan laitaan. Brothel-levyn introspektiivisesta hissuttelusta Silicone Veil on paisunut mestarllisesti sovitetuksi valtavien orkestraatioiden, puolielektroniseksi lyyristen sävelmien eeppiseksi popiksi, jonka eteen temppeli-liite sopii kamaria paremmin. Tunnelmiltaan ja polyfonisuudeltaan Björk ja Kate Bush ovat lähinnä Sundføria, kun taas melodioissa on Joanna Newsomin klassisen taustan mieleen tuovia kuljetuksia. Silicone Veil on varmasti tämän vuoden häikäisevin levy, jota ei osannut odottaa kukaan ei-norjalainen. Olen odottanut vastaavantyyppistä suurteosta Björkiltä viimeiset 15 vuotta ja Chisulta koko tämän uran ajan. Ja nyt se tulee jostain Norjasta.

OHO: Sundfør oli vuonna 2011 ehdolla ”Norjan Grammyjen”, Spellmannsprisenin vuoden naisartistipalkinnon saajaksi, mutta kieltäytyi ehdokkuudestaan vedoten kategorian sukupuolittumiseen. Yksi naisartistipysti hänellä oli kylläkin jo hyllyssään vuodelta 2008. Protestigaalasta Sundfør poistui mukanaan vuoden säveltäjän palkinto. (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

Supersilent – Hiljaisuutta ja tinnitusta

MIKÄ: Nuorgamin torille asti kuuluvia treenisessioita vetävä norjalainen improvisaatio-kollektiivi. Syntyi 1997, kun freejazz-trio Veslefrekk päätyi tekemään yhteistyötä tuottaja Helge Stenin kanssa. Hedelmälliset sessiot julkaistiin numeroituna 1–3, kuten projektin kaikki 11 levyä.

MITÄ: ensijulkaisuilla aggressivista ja kaoottista free jazzia, neljännestä levystä eteenpäin vivahteikkaampaa. Luokitellaan jazz-musiikiksi myös tässä artikkelissa, mutta määritelmän ontuvuus täytyy myöntää: huolimatta jäsenten muusikonkoulutuksesta Supersilent voi olla niin aggro-noisea kuin hiljaista ambientiakin. Suositeltavat sukelluskohdat ovat uran keskivaiheen lempeämmät ja melodisemmat julkaisut 6, 7, ja 8. Melua etsivät voivat tarkastaa ensimmäiset kolme levyä. Omassa tyylilajissaan arvostetuimpia yhtyeitä maailmalla; niittänyt hienoja arvostelulyhteitä niin suurilta kuin pieniltäkin musiikkijulkaisuilta. Supersilent on myös kovan livebändin maineessa.

OHO: Levyt on helppo tunnistaa kaupassa: kaikki ovat numeroituja ja yksivärisiä. Kappaleilla ei myöskään ole varsinaisia nimiä: esimerkiksi neljännen levyn biisilista menee 4.1, 4.2, 4.3 ja niin edelleen. (Antti Piirainen)

Video ei ole enää saatavilla

Team Me – Yliannostus ilopillereitä

MIKÄ: Kuusihenkinen indiepop-kollektiivi, joka viettää keikkansa hyppimällä yläpystyä hymy korvissa. Lisäksi ryhmä ulkomaankeikkojensa huimien määrien pohjalta Norjan tämän hetken virallinen indietoivo. Team Me:n debyyttilevy To the Treetops ilmestyi Norjassa lokakuussa ja sai kritiikittömyyksiin asti hurraavan vastaanoton. Euroopassa sekä Yhdysvalloissa levy julkaistiin tänä keväänä.

MITÄ: Höyhenet päässään soittava, lukuisten syntikoiden ja kilkuttimien Team Me on valehtelematta yksi riemastuttavimpia yhtyeitä, jota olen saanut todistaa livenä. Orkestraalinen bändi vyöryttää optimismiaan kuin ilokaasutettu pop-karnevaali. Yhtyeen duurivetoisimpia hetkiä voisi verrata progettomaan Rubikiin, tummasävyisemmät poljennot ovat taas kuin vähämelankoliaista Mew’tä. Bändin yleissoundin kannalta on naurettavan osuvaa, että se on soittanut coverina Patrick Wolfin Magic Positionia. Suomi-suosiota odottaen.

OHO: Bändin toinen solisti, duracellpupumaisesti lavalla poukkoillut kiharapää Synne Knudsen erosi Team Me:stä alkuvuodesta. Syitä hän piti poliittisina. Knudsenin mielestä bändi ei olisi saanut ottaa vastaan miljoonan kruunun Statoil-stipendiehdokkuutta. Myöhemmin kävi kuitenkin ilmi, että sukset olivat ristissä myös kiertue- ja levytyssuunnitelmien osalta. (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

Bertine Zetlitz – Norjan Robyn

KUKA: Suomessa kaikki tuntevat Annien, harvempi tuntee tai muistaa Bertine Zetlitzin. Taidemusiikin parista ponnistanut kaunotar on ollut vuonomaan suosituimpia poppareita jo pitkälti toista vuosikymmentä ja netonnut kuusi top ten -albumia. Hänen musiikkinsa on vaihdellut trendien mukaan, mutta 2000-luvun suurimmat hitit ovat olleet vahvasti elektropop-painotteisia.

MITÄ: Ruotsalaistuottaja Tore Johanssonin avulla syntyneeltä Beautiful So Farilta (2000) lohkaistiin meilläkin huomiota saaneet singlet Cruel ja Adore Me. Muun muassa Richard X ja Howie B avustivat Sweet Injectionsilla (2003). Rollerskatingiltä (2004) irtosi MTV Nordic -hitti Fake Your Beauty. Zetlitzin uran taiteellinen huippuhetki on kuitenkin tummanpuhuvan neuroottinen My Italian Greyhound -albumi (2006). Useamman vuoden vauvaloman jälkeen ilmestyi maaliskuussa Electric Feet, jonka nimibiisi on alkuvuoden raikkaimpia poplauluja, vaikka kokonaisuus ei yllä edeltäjänsä tasolle.

OHO: Parhaimmillaan yli pohjoismaisten valtiorajojen ulottuneesta suosiostaan huolimatta Zetlitz ei ole käynyt Suomessa esiintymässä kuin kerran, Turussa vuonna 2001. (Markus Hilden)

Video ei ole enää saatavilla

Kaukolampi ja Vilunki, aika velikultia. Kuva: Tomi Palsa.

Muusikon nerouden ylistäminen on helppoa, kun muusikko tarjoaa kyllin yksiulotteisen kuvan itsestään, mahdollistaen yhtä yksipuolista vuodatusta siitä miten tärkeää musiikkia artisti on urallaan tehnyt.

Timo Kaukolampi ei kuitenkaan päästä kirjoittajaa helpolla. Vaikka miehen uralla ja tekemisissä on selkeä punainen lanka, tekee hänen tuotantonsa moniulotteisuus ja lahjakkuutensa laaja-alaisuus vaikeaksi löytää oikeaa lähestymiskulmaa kirjoittamiseen.

Kirjoittaako Huggin’ Waynen ja Larry and The Lefthandedin riveissä kotimaisen indie- ja autotalliestetiikan kehittymisestä täysin omaan suuntaansa 1990-luvulla avittaneesta Timo Kaukolammesta, Op:l Bastardsin kanssa Berliinin ja Suomen musiikillista välimatkaa lyhentäneestä Timo Kaukolammesta vai Annien pop-hittien taustalla hääräävästä tuottaja-Kaukolammesta? Puhumattakaan miehen muista touhuiluista, kuten K-X-P:stä, DJ-hommista tai Radio Helsingin ohjelmavirran hämmentävimpään päähän sijoittuvasta 120 minuuttia -ohjelmasta.

Video ei ole enää saatavilla

Kaukolammen hienoin puoli on se, miten 40-vuotias mies voi yhä suhtautua musiikkiin kuin seikkailuun. Jokainen analogisyntetisaattorin pöräyttämä ääni tuntuu aiheuttavan miehessä yhä saman herkullisen hämmennyksen ja himon venyttää rajoja kuin ensimmäistä kertaa vehkeitä räplätessä (kaksimieliset hiljaa siellä takarivissä).

Timo Kaukolampi "heittäytyy". Kuva: Tommi Forsström.

Vaikka Timo Kaukolampi onkin vuosia musiikin marginaaleihin raapustelun jälkeen siirtynyt myös valtavirtamusiikin pariin, hänen leimallinen musiikillinen seikkailunhalunsa ei voi olla puskematta läpi. Oli kyseessä sitten hypnoottisesti sykkivä K-X-P-eepos tai diskojen tanssilattiat täyttävä Annie-sinkku, Kaukolammen tapa heittäytyä juttuunsa on vertaansa vailla.

Timo Kaukolammen ihanan hämmentävään maailmaan voi kurkistaa myös Sami Sänpäkkilän hienon Day in the Mouth -minidokumentin avulla.

Video ei ole enää saatavilla