Skandaalien välttämiseksi Anna ei laittanut tähän kuvaan Burzum-paitaa.

Ruotsalainen, Earthia fanittava ja urut edellä mustista mustinta taidepoppia soittava lauluntekijä Anna von Hausswolff jos joku on pyhäinpäivän iltaan sopiva muusikko. Viime vuonna Hausswolff julkaisi toisen albuminsa Ceremonyn, joka arvioitiin Nuorgamissa 89 pisteen arvoiseksi. Tänään hän esiintyy Tavastialla.

Isäsi on menestynyt kuvataiteilija. Onko hän vaikuttanut musiikillisesti sinuun?

”Kasvoin hänen musiiikkinsa ja taiteensa kanssa. Sekä hän että äitini olivat musiikinrakastajia ja esittelivät minulle ja siskolleni lukuisia hyviä bändejä, kun olimme lapsia, eli tuossa mielessä he ovat vaikuttaneet minuun ja siskooni paljon. Mutta on monta syytä, miksi minä kuulostan siltä kuin kuulostan ja isäni teokset ovat erilaisia. Hänen systemaattinen tapansa tehdä töitä on todella jotain muuta kuin minun, joten on vaikea sanoa miten se olisi vaikuttanut minuun. Mutta se kuitenkin on.”

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämässäsi? Mikä tekee siitä erityisen?

”En ole ikinä kuunnellut mitään yhtä paljon kuin Jan Welmersin Litanietä. Löysin hänet kolme vuotta sitten ja järkeni lähti hänen sävellystensä yksinkertaisuuden ja monimutkaisuuden edessä. Olen kuunnellut hänen musiikkiaan liki päivittäin siitä lähtien.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä klassikkokappaletta et ole koskaan ymmärtänyt? Miksi?

”On paljon musiikkia, jota en ole koskaan tajunnut, mutta se johtuu enemmänkin siitä, etten tiedä siitä tarpeeksi tai kokenut sitä oikealla tavalla. Haluamatta ravisuttaa kiihkeästi asioihinsa suhtautuvaa urkurimaailmaa, joudun tunnustamaan, että minusta moni Bachin teos on kovin tylsä.”

Mikä on suosikkisäkeesi pop-musiikissa?

”Cat Stevensin Where Do the Children Play. Se koskettaa sydäntäni.”

”Well I think it’s fine, building jumbo planes
Or taking a ride on a cosmic train
Switch on summer from a slot machine
Get what you want to if you want, ’cause you can get anything

I know we’ve come a long way
We’re changing day to day
But tell me, where do the children play?”

Video ei ole enää saatavilla

Ketkä olivat idoleitasi, kun olit teini?

”Carl Einar Häckner, TLC, Shampoo, Snoop Doggy Dogg ja Latin Kings.”

Video ei ole enää saatavilla

Minkä kappaleen todennnäköisimmin laulat, jos löydät itsesi karaokebaarista? Vai käytkö edes karaokessa?

”Todennäköisesti jotain juustoista soulia tai r&b:tä. Jotain, mitä lauloin kun olin lapsi, koska ne ovat ainoat kappaleet, joiden sanat muistan tai joita saan ylipäätään lauletuksi humalassa. Laulan karaokea, mutten kovinkaan usein. Viimeksi tein itsestäni vain pellen, todellinen puhtaan häpeän hetki, joten aion olla jatkossa varovaisempi.”

Kenen muusikon kuolema on viimeksi koskettanut sinua syvään?

”Lou Reedin. Olin Kööpenhaminassa ja luin siitä Facebookista. Hän on ollut erittäin tärkeä hahmo elämässäni. Nyt tuntuu, että olen hänelle paljon velkaa, koska hän on antanut minulle niin monta hienoa tarinaa ja hetkeä.”

Ketkä neljä soittaisivat unelmakvartetissasi? Kuka olisi tuottaja?

”Minulla on unelmakvartettini kanssani kiertueella ja työskentelen unelmatuottajani kanssa. Olen onnekas tyttö ja erittäin kiitollinen kaikkia kohtaan, jotka käyttävät paljon aikaa ja energiaa musiikkiini.”

Kenen ääni saa selkäpiissäsi valumaan hyyn?

”Diamanda Galás aiheuttaa minulle väreitä jokaisella mahdollisella tavalla. En ole koskaan kuullut kenenkään muuttavan ääntään niin moneen muotoon hukkaamatta kuitenkaan tunnelatausta.”

Mikä bändi tai artisti tekee maailman tärkeintä musiikkia juuri nyt?

”Mikä tahansa bändi, joka voi aiheuttaa voimakkaan poliittisen muutoksen taiteen/musiikin/performanssin avulla tai lisätä tietoisuutta poliittisesti rikkinäisestä/rikkinäisessä valtiossa on tärkeä. Mutta jos minun pitäisi valita yhtye, jonka musiikki aiheuttaa eniten tulevaisuuden musiikkiin, sanoisin Sunn O))) tai Earth. Ne ovat avanneet niin monta tuntematonta ovea äänitaiteilijoille ja muusikoille ympäri maailman ja avaavat uusia koko ajan. On inspiroivaa kuulla uuden äänitaiteen ja lähestyttävämmän genren kuten metallin kombinaatio. Tuntuu, että heidän suosionsa kasvaa koko ajan.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on ärsyttvävin väärintulkinta, joka musiikistasi, teksteistäsi tai imagostasi on tehty?

”Uskoisin olevani onnekas, koska en ole kuullut kovinkaan monia ärsyttäviä väärintulkintoja musiikistani. Minulla oli valokuvassa Burzum-paita viime vuonna ja sen jälkeen minua alettiin syyttää fasistiksi ja natsisympatisoijaksi. Se teki minusta surullisen ja vihaisen, koska vastustan täysin kaikkea sitä. Joten sen on oltava ollut pahin väärintulkinta imagostani.”

Mitä artisteja suosittelet todennäköisesti kiinnostavalle tuttavuudelle?

”Italialaista Agartthaa, ruotsalaisia bändejä kuten Fire!, Tempel!, Xenia Kriisin ja Bo Hansson. Tai muita bändejä kuten of:the Wand and the Moon, Bohren und der Club of Gore, Godspeed You! Black Emperor, Earth & Fire, Earth, Barn Owl ja Swans.”

Video ei ole enää saatavilla

Kuinka hyvin tunnet suomalaista musiikkia? Onko sinulla suosikkeja?

”Harmillisesti en juuri. Jean Sibelius ja Pan Sonic ovat huippuja!”

Kuka tai mikä on täysin yliarvostettua?

”Swedish House Mafia. En vain tajua sitä.”

Mikä on noloin asia levykokoelmassasi?

”Tällä hetkellä kokoelmani on hyvin pieni, koska kun muutin Kööpenhaminaan Göteborgista, päätin etten ota mukaan yhtään levyä. Halusin aloittaa nollasta ja tehdä uusia löytöjä. Uudessa kokoelmassani on vain kiinnostavia levyjä.”

Mikä on suosikkitapasi kuluttaa aikaa?

”Kuuntelen musiikkia tai katson elokuvia, mutten pitäisi sitä ajan kuluttamisena. Katsoin ennen paljon televisiota, mikä vei paljon aikaa eikä inspiroinut yleensä minua lainkaan. Nyt olen tosin heittänyt televisioni pois.”

Jim Morrison, nero vai pölvästi?

”Pölvästi? Miten voit sanoa pölvästiksi jotakuta, joka laittaa niin paljon energiaa ja ajatuksia musiikkiinsa. Hän on ehdottomasti nero.”

Anna von Hausswolff Tavastialla 2.11. Ovet klo. 20:00.

Anna Von Hausswolff, hautajaismusiikin ammattilainen.

Nuorgamin joulukalenterissa kirjoittajat suosittelevat päivittäin kolmea vuoden 2012 albumia sekä halutessaan yhtä ep:tä, reissueta tai kokoelmaa. Kalenterin viimeisen luukun avaa Oskari Onninen.

Andy Stott: Luxury Problems

Toiset syyttivät, että brittimuusikko Andy Stott kosiskeli Luxury Problemsilla turhaan aiempaa suurempaa yleisöä. Sinänsä totta, sillä albumi soi paljon mutaisen mekaanista edeltäjäkaksikkoaan Passed Me By / We Stay Together selkeämmin. Samoin kaiken alleen upottavaa mustaa tyhjyyttä Luxury Problemsissa on vähemmän kuin aiemmin, mutta silti albumin soundissa on läsnä pelkkiä kaikkiin harmaan sävyihin verhottuja teollisuushalleja, joita valaistaan Alison Skidmoren kuulaalla äänellä. Luxury Problemsilla on kaikki mahdollisuudet tehdä teknolle sama kuin Burialin Untrue teki dubstepille: siinä tapauksessa ensi vuonna teknobileissä tanssiminen on mahdotonta, ja tilalle jää vain vähäeleinen ja hidastettu liikehdintä.

Video ei ole enää saatavilla

Swans: The Seer

The Seer on amalgaami kaikesta, mitä Swans on tehnyt. Siinä sivussa se pelasti ja keksi uudelleen koko saattohoitotilaan ajautuneen post-rockin. Enää kuulijaa ei vavisuteta crescendoilla, vaan ruhjotaan niin kauan, että jokainen kitarasta lyöty sointu syventää transsia ja alkaa tuntua yhtä euforiselta kuin Sigur Rósin tai Mogwain kauneimmat kliimaksit. Ja mikä internetin silpoman keskittymiskyvyn ajassa tärkeintä, Seerin laittaminen soittimeen sisältää hiljaisen käskyn: nyt et tee mitään muuta kuin istut hiljaa, koet yliannostuksen desibelejä ja hukut järkälemäisen äänimassan alle. The Seer on eeppisintä, äärimmäisintä ja ylivoimaisesti merkittävintä, mitä pop-musiikilla on vuonna 2012 ollut tarjota.

Video ei ole enää saatavilla

Anna von Hausswolff: Ceremony

Joko minusta vain tuntui tai sitten ”taiteellisesti kunnianhimoisisia naisartisteja” oli menneenä vuonna enemmän pinnassa kuin koskaan. Heistä kaksi oli aliarvioituja ja ylitse muiden: Susanne Sundfør ja Anna von Hausswolff. Göteborgilaisen Hausswolffin (s.1986) urkujen varaan rakennettu Ceremony on goottilaisen katedraalin holveissa kaikuvia valtavia suruvirsiä, jotka kertovat niin tekijänsä loputtomasta kunnianhimosta kuin järjettömästä sävellyslahjakkuudesta. Albumi on täynnä kylmää ilmaa ja kuulasta surumielisyyttä, jonka sekaan Mountains Crave -sinkkubiisi tuo muutaman lasinmaalausten läpi suodattuneen valonsäteen. Hausswolff teki levyn, joka on kuin Bat for Lashes soittamassa musertavaa fuugaa taustamusiikiksi hänen oman lapsensa arkunkannolle. Ja siinä piilee hänen rohkeutensa: Natasha Khanista tai monesta muustakaan ei ole ikinä kuulostamaan näin ehdottomalta.

Video ei ole enää saatavilla

Sarja päättyy.

Anna ei ole vientitoivo.

Kuolema pukee Anna von Hausswolffia – ei ehkä niittivöin, kasvokalkein ja sianverellä, vaan pölyisillä pöytäliinoilla, kyläkirkon uruilla ja vaatimattomuudeksi naamioidulla kunnianhimolla.

Ceremonylla Anna von Hausswolff pilaa lopullisesti mahdollisuutensa olla Ruotsin seuraava vientikelpoinen ja soikeaksi hiottu artistilupaus. Sen sijaan hän on tehnyt poikkeuksellisen kunnianhimoisen levyn, jonka ansiosta hänet muistetaan pitkään.

Von Hausswolffin debyytti Singing from the Grave oli arkkuun suljetun ja maan alle tai uuniin joutuvan henkitoreen tilintekoa ja katumusta. Ceremony soittaa pinnalle ja luukun toiselle puolelle jääville. Uskonnottoman ulkopuolisuus saa kalvata nyt hautajaiskansaa.

Kun von Hausswolff toisen arkunkantoalkusoiton, Deathbedin, lopussa nousee viimein ääneen, Ruotsin ehdottomimman popartistin itsevarmuus kylmää kotisohvan itkukramppiseksi kivikirkon penkiksi.

Levyn ainut popkappaleeksi asti tehty suruvirsi Mountains Crave on upein uruilla ja laiskoilla taputuksilla säestetty hitti, jota Beach Boys ei ikinä tehnyt. Von Hausswolffin valtava, sävystä ja rekisteristä toiseen ja takaisin kuin itsestään taipuva ääni ei edes tarvitse ketään laulamaan harmonioitaan. Ohimennen se muistuttaa myös, että von Hausswolff taitaa halutessaan moitteettoman ja kananlihaisen popkappaleen. Ceremonylla hän keskittyy silti kaikkeen muuhun: sointiin, värittömyyteen ja tunnelmaan, jota kukaan ei varta vasten haluaisi kokea.

Epitaph for Daniel soi kuin Calexicon Luulajaan kanttoriksi muuttaneen serkun sormista: haikeana ja leutona, kuivat urut muistuttamassa pitämään selän suorana ja pidättelemään parkua.

Liki kaikki kappaleet ovat likellä lipsua hurmioksellisiksi piikeiksi, mutta von Hausswolff pitäytyy kaavassa. Jännite säilyy koko ajan, sen koomin lohdutusta kuin romahdustakaan ei tule. Viimeinen raja ei ylittynyt Singing from the Gravella, ja ylittämättä se jää nytkin. Tyylirikkohan se olisi, mutta silti sitä jää kaipaamaan.

89 Uusia fanaatikoita Ceremony tuskin tekijälleen tuo. Singing from the Graveen varauksetta rakastuneille se on kuitenkin viimeinen naula arkkuun: von Hausswolffia on seurattava loppuun asti.

Video ei ole enää saatavilla