Anna Ternheim ja akustinen kitara. Yhdessä myös Tavastialla.

Kerrot kotisivuilla löytäneesi koiran. Mitä sille kuuluu tällä hetkellä?

”Koira voi mainiosti. Käärimme sen viltteihin yöksi ja ruokimme kunnolla joka ilta ennen showta.”

Äänitit tuoreen albumisi The Night Visitorin Nashvillessa. Mikä on paikan merkitys musiikissasi?

”Ihmiset ja paikat vaikuttavat todella paljon musiikkiini. Ne luovat tietyn mielentilan ja antavat inspiraation – ja tietenkin ihmiset myös soittavat musiikin. En olisi voinut tehdä tätä levyä missään muualla. Levyn luonne on sille päätyneiden ihmisten ansiota.”

Onko muusikon aina matkattava taaksepäin ajassa löytääkseen juurensa?

”Jokainen oppii menneisyydestä. Keksinnöt ovat vain uusia variaatioita ja yhdistelmiä kaikesta siitä, mitä tiedämme ja osaamme jo valmiiksi. Ainakin useimmiten.”

Merkitseekö The Night Visitor sinulle askelta kohti jotakin vierasta, vai onko levy kiinteä osa samaa jatkumoa kuin aiemmat julkaisusi?

”Se on ilman muuta uusi askel ja eteenpäin vievän tien alku. Levy opetti minulle paljon vapautumisesta – siitä että voin antaa asioiden mennä ja nauttia luovasta prosessista. Musiikin tekeminen ei ole koskaan ollut hauskempaa.”

Kuinka löysit yhteistyökumppanisi The Night Visitorille?

”Sattuman ja aiempien levytysteni kautta. Tapasin levyn tuottaneen Matt Sweeneyn, kun työstin Björn Yttlingin kanssa edellistä levyäni (Leaving on a Mayday, 2008). Mattin kautta tutustuin puolestani Will Oldhamiin ja Dave Fergusoniin, ja Daven kautta tapasin todella huikeita soittajia Nashvillessa. Näin se yleensä menee. Ei ole alkua tai loppua, asiat vain kehittyvät.”

Video ei ole enää saatavilla

Will Oldhamin ääntä voi kuulla muun muassa Bow Your Head -kappaleella.

Kenen muusikon haluaisit laulavan tai soittavan levylläsi?

”En voi kertoa sitä. Sitten toive ei ehkä toteutuisikaan. Se on kuin kirous.”

Olet kertonut, että sinulla oli vaikeuksia kirjoittaa lauluja edellisen levysi jälkeen. Mikä aiheutti tukoksen ja miten pääsit sen yli?

”Keikkailin todella intensiivisesti Leaving on a Maydayn jälkeen – ja oikeastaan myös kuuden vuoden ajan ennen sitä. Palasin lopulta kotikaupunkiini New Yorkiin upotakseni suoraan seuraavan levyn kirjoitusprosessiin, mutta en saanut itsestäni mitään irti. Tarvitsin aikaa tavoittaakseni itseni. Musiikki on ollut minulle aina luonnollista seurausta kokemuksistani ja tunteistani. Nyt olin kuitenkin kuivunut. Minun piti siis elää hieman, tehdä jotakin muuta. Juhlia, kävellä, juosta, nähdä kavereita, maalata seiniä… Muutaman kuukauden päästä ajatukseni lähtivät taas virtaamaan ja tarve tehdä musiikkia palasi. Se palaa aina.”

Miten The Night Visitor on otettu vastaan?

”Ihmiset ovat suhtautuneet siihen hyvin lämpimästi. Luulen tavoittaneeni uutta yleisöä tällä levyllä.”

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?

”Jan Johanssonin Visa från Utanmyraa. Kasvoin hänen pianonsoittonsa tahdissa. Tai ehkä sittenkin David Bowien Putting out Fire with Gasolinea. Bowie oli ensimmäinen idolini.”

Video ei ole enää saatavilla

Jan Johansson ja musiikkia Ruotsista.

Mitkä ovat suosikkisäkeesi popmusiikissa?

”Voi itku, tämä on vaikea kysymys. Mieleeni tulee oikeastaan kaksi lainausta. The Smithsin ‘if a ten ton truck, kills the both of us, to die by your side, well the pleasure and the privilege is mine’ (There Is a Light that Never Goes Out) ja Nick Caven ‘I’m known to be quite handsome, in a certain angle and a certain light’ (O’Malleys Bar). Samastun Caven tekstiin täydellisesti.”

Minkä kappaleen laulat todennäköisimmin karaokebaarissa?

“Europen Final Countdownin.”

Video ei ole enää saatavilla

Tuulikoneet käyntiin, nyt nimittäin lähtee! 3… 2… 1…

Mitä kappaletta toivot dj:ltä silloin, kun olet todella, todella humalassa?

”Jotakin Michael Jacksonilta tai Princelta.”

Minkä laulun saa sinut tuntemaan olosi nostalgiseksi?

“The Curen Lovesong.”

Video ei ole enää saatavilla

Jos Anna Ternheim lukee tätä haastattelua, hän kokee olonsa nyt nostalgiseksi.

Mikä on paras kappale jonka olet kirjoittanut tai levyttänyt?

”Lauluni ovat lapsiani. Ihania, vähemmän ihania, vaikeita, rauhallisia, epämukavia, äänekkäitä tai hiljaisia. Rakastan niitä kaikkia niiden vaatimalla tavalla.”

Mikä on ärsyttävin musiikistasi tehty tulkinta, johon olet törmännyt?

”Väärät tulkinnat eivät oikeastaan ärsytä minua. En välitä niistä. Musiikkia ei voi kuitenkaan kuvailla täydellisesti ja ihmiset pitävät eri asioista. Musiikki koetaan niin monin tavoin.”

Mitkä kolme asiaa inspiroivat sinua tällä hetkellä?

”Aamiainen, juokseminen ja huumaava, hurmaava rakkaus.”

Arvostan kykyäsi kirjoittaa suoraviivaisia, mutta samalla herkkiä ja tunteikkaita sanoituksia kuulostamatta pateettiselta tai teennäiseltä. Mikä on salaisuutesi?

”Kiitos, tuo oli todella mukavasti sanottu. Minä vain kirjoitan niin kuin kirjoitan. Tiedän, milloin sanojen paino tuntuu oikealta.”

Millainen suhde sinulla on ääneesi?

”Olemme hyvin läheisiä. Ja tulemme vuosi vuodelta läheisemmiksi.”

YouTubesta löytyy muutamiakin videoita, joilla esität hyvin intiimejä ja luovia versioita lauluistasi. Kuinka paljon sinulla on tapana muunnella ja versioida kappaleitasi lavalla?

”Olen hyvin uskoton levyversioille. Muuttelen niitä keikoilla jatkuvasti.”

Video ei ole enää saatavilla

Uskoton Anna, uskolliset ystävät ja uskomaton versio.

Näin sinut viimeksi lämmittelemässä Kentiä vuonna 2005. Kuinka paljon olet muuttunut esiintyjänä sen jälkeen?

”Olen nykyisin paljon rennompi ja vapautuneempi. Kentin lämmittely oli kauhistuttavaa: yleisössä oli 20 000 ihmistä, enkä ollut lainkaan tottunut olemaan lavalla. Osasin tuskin soittaa pianoa ja lauloin äänellä, jonka tiesin voivan pettää minut hetkenä minä hyvänsä. Silti olen edelleen sama ihminen. Olen vain oppinut ottamaan hieman tilaa itselleni.”

Millainen keikka on luvassa Tavastialla?

”Älkää odottako mitään, niin tulette saamaan upean illan.”

Kuinka hyvin tunnet suomalaista musiikkia?

”Enpä järin hyvin.”

Jim Morrison – nero vai pölvästi?

”Ei sillä ole väliä. Kuole nuorena ja kauniina, niin sinua rakastetaan ikuisesti.”

Anna Ternheim Tavastialla 7.3.

Video ei ole enää saatavilla

Vaikka Ternheim rohkaisee olemaan odottamatta keikalta mitään, on hyvä muistaa että mitä pidempi odotus, sitä sitä suloisemmalta suukko maistuu.

Saisiko hän vierailla kuistillasi tänä yönä?

Anna Ternheim löytää Tennesseen yöstä levyllisen alakuloista kauneutta.

”In a solitary move
I am moving away from you”

Avausraita kertoo Anna Ternheimin maailman olevan ennallaan. Tässä maailmassa rakkaus on kaipausta, tunnelmat yksinäisiä, muistot läsnä ja sävyt tummia. Jokainen sävel on kuin allekirjoitus, yön reunaan kiinnitetty lupaus palata heti kun seuraava päivä painuu mailleen.

”All shadows
even the sun”
(All Shadows)

Varjon puolta kulkeva The Night Visitor on helppo nähdä kehityskaaren huipentumana, joka aloittaa mieluummin uuden aikakauden kuin jää mittaamaan kuljettua uraa. Albumilla esiintyy kypsä, aikuinen artisti, jonka ei enää tarvitse kokeilla voidakseen uskoa itseensä. Hänen matkakumppaneikseen riittävät ilmaisuvoimainen ääni, muutama akustinen soitin sekä loputon viehtymys öiden salaperäiseen kauneuteen.

Kuten niin usein, kypsyminen tarkoittaa juurien kohtaamista. Yhdysvaltioihin immigroitunut ruotsitar uppoaa Nashvillessa purkitetulla The Night Visitorilla syvemmälle folkin, countryn ja bluesin nyansseihin kuin kertaakaan aiemmin. Se, että Ternheim on saanut tuottajakseen Matt Sweeneyn ja duettokumppaneikseen David R. Fergusonin ja Will Oldhamin, kertoo levystä oikeastaan enemmän kuin mitkään musiikilliset määreet.

Albumi on silkkaa läsnäoloa. Se piirtää tuokiokuvan illanistujaisista kuistilla, jolle kantautuu yökaskaan sirinää ja etelän peltoja kutittava vieno tuuli. Heikko lamppu pehmentää muusikoiden kasvonpiirteet, kaikessa soi blues. Laulut eivät pyri kopioimaan tai jäljittelemään, mutta hiljenevät kohteliaasti kun esikuvat puhuvat. Kaikesta kuulee, että kiekko on kirjoituskammoa edellisen levynsä jälkeen poteneelle Ternheimille tärkeä.

Levyn rikkumattomassa ilmapiirissä on kuitenkin myös tauspuolensa. Rutinoitunut ja kauneudentajuunsa luottava ilmaisu jättää yllätykselle vain vähän sijaa. Albumi kiehtoo ja puhuttelee, mutta edeltäjiensä kaltaiseksi sydämenvalloittajaksi siitä ei välttämättä ole. Levyn äänet ovat maltillisuudessaan helposti aavistettavia, kappaleet saman tunnelman vähäisiä muunnelmia.

Ternheim laulaa edelleen jokaiseen sanaan uppoutuen ja musiikilleen harkitsevasti antautuen. Jotakin olennaista on kuitenkin hävinnyt samalla kun hän on kasvanut ulos ilmaisunsa vaivihkaisesta lapsenomaisuudesta ja runsaammista orkestraatioista. Levyltä jää puuttumaan ripaus siitä hieman haparoivastakin avoimuudesta, joka sai esimerkiksi mestarillisen Leaving on a Maydayn (2008) kappaleet tuntumaan viiltävän omakohtaisilta.

The Night Visitor on askel kohti perinteisempää singer-songwriterismia, ja sellaisena eräänlainen paluu debyyttilevy Somebody Outsiden (2004) tunnelmiin. Levyn niukkapiirteinen kuulokuva nojaa karsittuun säestykseen, jonka päällä Ternheimin tekstit viipyilevät kuin pienet mietteliäät novellit. Vaikka Ternheim suosii sanoituksissaan minä-muotoa, tuntuu hän kertovan ennen kaikkea ulkopuolisen katseen dramatisoimia tarinoita. Hän itse on levyn yövieras, jonka eteen aukeaa haavoittuneita katkelmia muiden elämänkohtaloista.

”She was such an eager companion
I’ve never seen a pair of eyes more alone
Safety in the arms of a stranger
Hoping his ship would finally bring her home”
(Lorelie-Marie)

Vaikka muutokset ovat pieniä, luonteviakin, siirtää The Night Visitor Ternheimin lähemmäs tyylilajinsa vilkkaasti liikennöityä valtaväylää. Vertaukset Sophie Zelmaniin ovat aiemminkin olleet perusteltuja, mutta The Night Visitorin yhteydessä tekee mieli puhua jo suoranaisesta sisarussuhteesta. Vaikka kyse ei ole kopioinnista tai jonkin musiikillisen muotin orjamaisesta noudattamisesta, tuntuu Ternheimin omaan ääneen vahvasti nojautuva levy paradoksaalisesti kadottavan ripauksen artistin persoonallisuudesta.

Tämä on se suurin särö The Night Visitorin pinnassa. Raukeista ja pohdiskelevista kappaleista vain osa kertoo olevansa lähtöisin juuri Ternheimin kynästä. Esimerkiksi Fergusonin kanssa tunnelmoitu The Longer the Waiting (The Sweeter the Kiss) on tavattoman pätevä laulu, jonka voisi kuitenkin esittää kuka tahansa. Asetelma osoittaa, kuinka alasti omaleimaisinkin muusikko on jäädessään kaksin sävellystensä kanssa. Pelkistetyistä aineksista on vaikea luoda mitään täysin uutta.

Onneksi Ternheimilla on taito päästää lähelle. Hän upottaa syvälle syliinsä heti kun avaa suunsa. Sanat putoilevat aavistuksen kömpelösti ja kulmikkaasti, ikään kuin ne syntyisivät vasta sillä hetkellä kun Ternheim laulaa niitä. Sanoja muodostavat huulet ovat mutrussa ja huulien läpi virtaava ääni on yksi aikansa hienoimmista.

Yhtenäisen ilmeensä ja hartaan esittämisen myötä levy onkin vahva näyttö huolellisesta tunnelmankäsittelystä. Esimerkiksi lumoavat Solitary Move, Ghost of a Man ja What Remains maalaavat seinät täyteen yksinäisen illan tiheyttä. Levyn ydinraidaksi nouseva Walking Aimlessly tavoittaa puolestaan toiveikkaan joutilaisuuden sävyt niin lähtemättömästi, että sen voisi kuvitella Aimee Mannin kadonneeksi aarteeksi Magnolian ajoilta. Epäuskoisia jäähyväisiä lohdullisesti jättävä Black Light Shines olisi täydellinen päätösraita mille levylle hyvänsä.

Ternheim ei kuitenkaan lopeta siihen. Hän haluaa nauttia yöstä vielä hetken. Hiljainen soittelu kuistilla jatkuu, kunnes jäljellä ovat enää Terhneim ja Sweeney. Maltilliseen tahtiin tyhjentynyt rye-pullo kiiltää eteislampun valossa, taivaan syvyyttä seilaa valkoinen kuu. Sweeney tapailee kitarasta jotakin etäisesti tuttua sävelmää, Ternheim lähtee mukaan. Laulajan silmät ovat kiinni, sillä tavoin hän näkee paremmin laulamansa tarinan.

”And when the wind blows high and clear
Pray to send it love to me
That I shall know by your hand-write
How times have gone with thee”
(Dearest Dear)

Laulun loputtua kuisti tyhjenee. Jäljelle jää vain muisto äänestä. Se roikkuu yössä kuin vieras.

75 Ternheim luo vahvoja tunnelmia niukoista elementeistä. Kypsän ja hartaan soinnin keskelle kaipaa kuitenkin tämän tästä kontrasteja ja kokeellisuutta. On sääli, jos Ternheimin kehittyminen artistina tarkoittaa persoonallisten elementtien vaivihkaista katoamista.

Video ei ole enää saatavilla