Anna Von Hausswolff, hautajaismusiikin ammattilainen.

Nuorgamin joulukalenterissa kirjoittajat suosittelevat päivittäin kolmea vuoden 2012 albumia sekä halutessaan yhtä ep:tä, reissueta tai kokoelmaa. Kalenterin viimeisen luukun avaa Oskari Onninen.

Andy Stott: Luxury Problems

Toiset syyttivät, että brittimuusikko Andy Stott kosiskeli Luxury Problemsilla turhaan aiempaa suurempaa yleisöä. Sinänsä totta, sillä albumi soi paljon mutaisen mekaanista edeltäjäkaksikkoaan Passed Me By / We Stay Together selkeämmin. Samoin kaiken alleen upottavaa mustaa tyhjyyttä Luxury Problemsissa on vähemmän kuin aiemmin, mutta silti albumin soundissa on läsnä pelkkiä kaikkiin harmaan sävyihin verhottuja teollisuushalleja, joita valaistaan Alison Skidmoren kuulaalla äänellä. Luxury Problemsilla on kaikki mahdollisuudet tehdä teknolle sama kuin Burialin Untrue teki dubstepille: siinä tapauksessa ensi vuonna teknobileissä tanssiminen on mahdotonta, ja tilalle jää vain vähäeleinen ja hidastettu liikehdintä.

Video ei ole enää saatavilla

Swans: The Seer

The Seer on amalgaami kaikesta, mitä Swans on tehnyt. Siinä sivussa se pelasti ja keksi uudelleen koko saattohoitotilaan ajautuneen post-rockin. Enää kuulijaa ei vavisuteta crescendoilla, vaan ruhjotaan niin kauan, että jokainen kitarasta lyöty sointu syventää transsia ja alkaa tuntua yhtä euforiselta kuin Sigur Rósin tai Mogwain kauneimmat kliimaksit. Ja mikä internetin silpoman keskittymiskyvyn ajassa tärkeintä, Seerin laittaminen soittimeen sisältää hiljaisen käskyn: nyt et tee mitään muuta kuin istut hiljaa, koet yliannostuksen desibelejä ja hukut järkälemäisen äänimassan alle. The Seer on eeppisintä, äärimmäisintä ja ylivoimaisesti merkittävintä, mitä pop-musiikilla on vuonna 2012 ollut tarjota.

Video ei ole enää saatavilla

Anna von Hausswolff: Ceremony

Joko minusta vain tuntui tai sitten ”taiteellisesti kunnianhimoisisia naisartisteja” oli menneenä vuonna enemmän pinnassa kuin koskaan. Heistä kaksi oli aliarvioituja ja ylitse muiden: Susanne Sundfør ja Anna von Hausswolff. Göteborgilaisen Hausswolffin (s.1986) urkujen varaan rakennettu Ceremony on goottilaisen katedraalin holveissa kaikuvia valtavia suruvirsiä, jotka kertovat niin tekijänsä loputtomasta kunnianhimosta kuin järjettömästä sävellyslahjakkuudesta. Albumi on täynnä kylmää ilmaa ja kuulasta surumielisyyttä, jonka sekaan Mountains Crave -sinkkubiisi tuo muutaman lasinmaalausten läpi suodattuneen valonsäteen. Hausswolff teki levyn, joka on kuin Bat for Lashes soittamassa musertavaa fuugaa taustamusiikiksi hänen oman lapsensa arkunkannolle. Ja siinä piilee hänen rohkeutensa: Natasha Khanista tai monesta muustakaan ei ole ikinä kuulostamaan näin ehdottomalta.

Video ei ole enää saatavilla

Sarja päättyy.

Tekevätkö italialaiset myös diskon paremmin kuin oregonilainen Chromatics?

Kiinnostavimpia levy-yhtiöitä luotaavan sarjamme kolmas osa käsittelee maanisen tuotteliasta uus-italosankaria levy-yhtiötä sekä manchesterilaisyhtiötä, jonka levyillä kaikuu hukkuminen loputtomilta vaikuttaviin äänitearkistoihin.

Italians Do It Better

MIKÄ

Italians Do It Better -levy-yhtiön ympärille kiteytyy italodiskon uusi tuleminen, joka nousi ilmiöksi viimeistään Drive-elokuvan ja sen soundtrackin myötä. Italialaista amerikkalaisyhtiössä artisteineen on toki vain nimi. Levy-yhtiön perustivat vuonna 2007 Chromatics-yhtyeen pääjehu Johnny Jewel sekä Troubleman Unlimited Records -levymerkin Mike Simonetti.

Huomautettakoon, että IDB-artistien soundista on sangen pitkä matka Ryan Parisin Dolce Vita -hitin purkkapalloitaloon.

MITÄ

Levymerkin tärkeimmät – ja tunnetuimmat – artistit ovat eittämättä Johnny Jewelin omat yhtyeet Chromatics ja Glass Candy. Levy-yhtiön hieman upottavassa nimien hetteikössä lähes kaikkien sen julkaisuiden jäljet tuntuvat johtavan takaisin Jeweliin. Jewelin muihin projekteihin kuuluvat muun muassa Desire-yhtye ja Symmetry-albumiprojekti.

KUUNTELE AINAKIN NÄMÄ

Tuntuu oudolta, että tähän ei voi liittää mukaan Drive-elokuvan soundtrackia, joka on kaikin muin tavoin Italians Do It Better -julkaisu kuin, no, sillä tavoin, että se olisi oikeasti IDB-julkaisu. (Jewelin rooli albumilla typistyi lopulta kappaleiden suosittelemiseen ja miksaukseen.)

Chromatics: Kill for Love (2012)
Mutta ei hätää: harvakseltaan levyjä julkaisevan IDB:n kuluvan vuoden julkaisuihin kuuluvat myös Chromaticsin massiivis-eeppinen Kill For Love -albumi, joka keräsi kriitikoiden korkeaveisut ja julistettiin genren klassikoksi.

Symmetry: Themes For An Imaginary Film (2012)
Tässä yhteydessä on syytä mainita myös Jewelin Symmetry-nimellä julkaisema muka-soundtrack , johon on päätynyt osia hänen Drive-elokuvaan säveltämästään ääniraidasta. Elokuvastudio päätyi kaikessa viisaudessaan hylkäämään Jewelin musiikin ohjaaja Nicolas Winding Refnin ja tähti Ryan Goslingin toiveista huolimatta.

KULTTUURITEKO

Uuden musiikin lisäksi IDB uudelleenjulkaisee harvakseltaan pieteetillä valittuja alkuperäisiä italodisko-aarteita, jotka ovat kadonneet ajan hämärään tai, kuten italolegenda Fred Venturan tapauksessa, jääneet pölyttymään ullakolle näkemättä koskaan päivänvaloa.

#1: Lady-kappaleen videolla jatkuu Chromaticsin yhteistyö italialaisohjaaja Alberto Rossinin kanssa.

#2: IDB:n on julkaissut ep-levyllisen 80-luvun italosuosikki Fred Venturan äänitteitä. Videolla kuultu versio ei ole uudelleenmasteroidulta ep:ltä. (Santtu Reinikainen)

Video ei ole enää saatavilla

Video ei ole enää saatavilla

Modern Love

MIKÄ

Manchesterilainen Modern Love on kymmenessä vuodessa kasvanut piskuisen dj-köörin osuustoiminnasta yhdeksi elektronisen alamaailman seuratuimmista ja arvaamattomimmista julkaisijoista. Jännetuppitulehduksia ja pölyallergiaa uhmaavan arkistofiliansa, bassotaajuuksien ennätyssyvyyssukeltamisensa ja elektro-avantgarden kronikoinnin ja auraamisen ansiosta yhtiö on nyt ehkä vain yhden crossover-menestyksen päässä läpilyönnistä.

MITÄ

Demdike Stare, Andy Stott, Daphne Oram, Claro Intelecto, Suum Cuique.

KUUNTELE AINAKIN NÄMÄ

Demdike Stare: Elemental (2011)
Miles Whittakerin ja Sean Cantyn päissä soi varmasti tälläkin hetkellä enemmän musiikkia kuin normaali ihminen ehtii elämänsä aikana kuunnella – Elemental on dubin, raven, tehostenauhojen, kauhuleffa-soundtrackien, teknon ja tyhjien tehtaiden samanaikaista kummittelua.

Andy Stott: Passed Me By ja We Stay Together -sisaruslevyt (2011)
Harmaan ja housen uusi mittapuu: julmetun syvää ja synkkää, liian pelottavaa ja ilmeikästä tanssittavaksi.

KULTTUURITEKO

Yhtiön museo-osasto Young Americans seuloi vuonna 2003 kuolleen elektronisen musiikin suurnaisen Daphne Oramin jäämistön sadat nauhoitukset yhdeksi antologiaksi. Vuonna 2011 julkaistu neljän levyn The Oram Tapes Volume One on korvaamaton dokumentti synteettisen äänten ensi pirinöistä. Oram johti 1950-luvun lopulla BBC:n Radiophonic Workshopia ja teki ääniefektien lisäksi ensimmäisiä kokeiluja puhtaasti elektronisilla soittimilla. Hänen Oramics-syntetisaattorikoneensa on ensimmäinen naisen suunnittelema ja rakentama elektroninen soitin.

#1: Andy Stottin Posers rasittaa niskalihaksia ja vie yöunet.

#2: Lupaan ihka oikean muffinsin sille, joka päästää minut piinasta ja tunnistaa, minkä elokuvien alitajunnista Demdike Stare on juottanut yhteen tämän kappaleen äänet. (Tapio Reinekoski)

Video ei ole enää saatavilla

Video ei ole enää saatavilla

Sarjan viimeinen osa ilmestyy huomenna.