“Dream baby dream /
dream baby dream /
dream baby dream /
dream baby dream, forever /
keep those dreams burnin’ baby /
keep those dreams burnin’ forever”

Mitä muuta kuuteen minuuttin ja kahteenkymmeneen sekuntiin pitäisi muka mahduttaa?

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

Bruce Springsteen päätti vuoden 2005 Devils & Dust -kiertueensa konsertit Dream Baby Dream -coveriin, jolla Pomo säesti itseään koskettimilla.

Video ei ole enää saatavilla

”He’s a-screamin’, a-screamin’ the truth /
America, America is killing it’s youth”

Suiciden vuonna 1977 ilmestyneen debyytin avauskappale on monella tapaa merkityksellinen. Se on saanut nimensä Ghost Rider -sarjakuvasta, jonka erään numeron nimestä (Satan Suicide) itse yhtyekin otti nimensä.

Kappaleen sanoitus on yhtäältä sarjakuvamaista kitschiä, yhtäältä ahdistunut painajainen Vietnamin jälkeisestä Amerikasta (kappale on sävelletty jo 1970-luvun alussa), joka tappaa oman nuorisonsa. Hippiunelma on haudattu Altamontin ja Vietnamin kollektiivisiin arpiin, ja rikollisuus rehottaa. Supersankarimainen aaveratsastaja tuntuu olevan ainoa rehelliseen tilanneanalysiin pystyvä hahmo.

Suicide oli peruspalikoiltaan järkyttävän minimalistinen yhtye ylilyönteihin tottuneella 1970-luvulla: musiikki koostui Martin Revin primitiivisen yksinkertaisista Farfisa- ja syntikkariffeistä, joiden takana kivikautisen kuuloinen rumpukone hakkasi tunteettomasti. Yhteyksiä voi vetää Eurooppaan, saksalaisiin Can- ja Neu!-yhtyeisiin. Ääriminimalistisen taustan päällä raivosi entinen kuvataiteilija Alan Vega, joka kuulosti siltä kuin pimeässä komerossa kasvanut autisti yrittäisi tiivistää rockin historian kolmeen minuuttiin.

Suicidessa on paljon samaa kuin toisessa aikanaan huonosti menestyneessä, mutta myöhemmin todella merkitykselliseksi huomatussa newyorkilaisbändissä eli The Velvet Undergroundissa. Siinä missä Velvets on vastuussa sadoista tyylinsä ja soundinsa heiltä kopioineesta kitararockbändistä, voidaan Suiciden ansioksi lukea kaikki elektroninen pop 1980-luvun syntikkaduoista tämän päivän electroclashiin.

Velvetsin tavoin Suicidella on selkeät juuret. Ghost Rider on rockabillyä siinä määrin kun The Velvet Underground on doowopia. Kuten Lou Reed, myös Vega on äärimmäisen perinnetietoinen tekijä. Hänen näykkivän tourettemaisessa laulutyylissään on jälkiä Charlie Feathersista ja muista ensimmäisen aallon rokkareista.

Ulkonäöillisesti Vegan selkeä esikuva on Gene Vincent. Itse Vega on tosin painottanut Iggy Popin merkittävyyttä lavapersoonansa syntyyn: impulssi Suiciden perustamiseen syntyi, kun Vega näki Stoogesin livenä 1970-luvun alussa.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

R.E.M. coveroi Ghost Riderin Stand-singlensä b-puolella. M.I.A. puolestaan sämpläsi kappaleen omintakeista riffiä kappaleessaan Born Free.

Video ei ole enää saatavilla