Colin Larkinin listaopus, saatavilla Leppävaaran kirjastosta – oli ainakin joskus.

Olen aina pitänyt listakirjoista, joissa popmusiikin merkkiteoksia laitetaan kaanoniin. Yksi ensimmäisiä lukemiani oli Leppävaaran kirjaston musiikkiosastolta löytämäni brittiläisen musiikkitoimittaja Colin Larkinin All Time Top 1000 Albums (1994).

Toisin kuin useimmat vastaavat listateokset, Larkin ei rakentanut teostaan yhden suuren listan muotoon, eikä myöskään edennyt aikajärjestyksessä. Sen sijaan teos on jaettu alalistoihin: The Top 250 Rock and Pop Albums, The Top 100 Jazz albums, The Top 50 Live Albums, The Top 20 Bedsitter Albums. Ja niin edespäin.

Kiehtovin kategorioista on The Top 10 Albums Destined to Become Classics. Siinä Larkin yritti siis ennustaa vuoden 1993 levyistä kymmenen, joista muodostuisi huomisen klassikoita.

Nyt, neljännesvuosisata myöhemmin, on aika selvittää, miten Larkin arvioissaan onnistui.

#10 Counting Crows – August & Everything After (1993)

Sha-la-la-la-lallaa. R.E.M.-henkisen Counting Crowsin debyytti on edelleen kalifornialaisyhteen suosituin levy – Spotifyssa yhtyeen kymmenestä suosituimmasta kappaleesta tältä levyltä on neljä, mukaan luettuna yhtyeen ylivoimaisesti suosituin kappale Mr. Jones, jolla on huomattavat 170 miljoonaa kuuntelua.

August & Everything After on myös ainoana yhtyeen levyistä Acclaimed Music -sivuston eri listauksia koostavassa metalistassa. Sijoitus on 1577.

Robert Dimeryn 1001 Albums You Must Hear Before You Die -kirjaan (2015) levy ei mahtunut, mutta belgialainen Studio Brussels on listannut levyn 500 kaikkien aikojen parhaan levyn joukkoon vielä vuonna 2015.

Itse en ole levyn tällä vuosituhannella juuri koskenut, mutta eihän se huonolta kuulosta, joskaan ei kovin jännittävältäkään. Tuttu levykauppias sanoi pitävänsä levyä hyllyssä, mutta lähinnä vanhojen asiakkaiden nostalgiannälkää tyydyttääkseen. Vaikea on kuulla levyä klassikkona, joka löytäisi vuosikymmenestä toiseen uusi kuulijoita.

Klassikko: EI!

Video ei ole enää saatavilla

#9 Sheryl Crow – Tuesday Night Music Club (1993)

This ain’t no disco. Sheryl Crow’n debyytti on tekijänsä suosituin levy, joskaan suosion määrä ei ole aivan ilmeinen: Crow’n kymmenen kuunnelluimman Spotify-biisin joukossa on levyltä kaksi kappaletta, joskin 43 miljoonaa kuuntelua kerännyt All I Wanna Do on suosioltaan omassa luokassaan.

Kriitikkojen suhde levyn on ristiriitaisempi. Allmusic ei pidä levyä Crow’n parhaana ja antaa suosituslevykseen sitä seuranneen nimettömän levyn. Acclaimed Musicissa Tuesday Night on kuitenkin Crow’n ainoa Top 3000 -listasijoitus, sijalla 1932. Levy pääsi mukaan myös 1001 Albums… -kirjaan. Vielä vuonna 2013 ranskalainen FNAC listasi levyn yhdeksi 823 korvaamattomasta levystä.

Itselle tämänkin kuuntelu jäi jo ysärillä hitteihin, mutta kyllähän sen kaupallinen pirteys hyvältä kuulostaa. Tuesday Night Music Clubin kutsuminen klassikoksi tuntuisi silti liioittelulta.

Klassikko: EI!

Video ei ole enää saatavilla

#8 Sting – Ten Summoners Tales (1993)

Kaikkeen sitä uskonsa menettää, mutta ei Stingiin. The Police -keulakuvan neljäs soololevy osoittautui jättimenestykseksi ja myi yli 10 miljoonaa kappaletta. Spotifyssa Stingin kymmenestä suosituimmasta kappaleesta neljä tulee Ten Summoners Talesilta, mukaan lukien ”Piikin” kuunnelluin soolokappale, 68 miljoonaa kuuntelua kerännyt Fields of Gold (The Policen suosituimmat ovat toki kaukana edellä).

Allmusic suosittelee Stingin diskografiasta juuri tätä levyä, mutta 1001 Albums… -levyjen joukkoon se ei mahtunut. Acclaimed Musicin top 3000-listalle se mahtuu nipin napin (sija 2923), edellään peräti kaksi muuta Stingin sooloa, Dream of The Blue Turtles (1985) sijalla 1404 ja …Nothing Like The Sun (1987) sijalla 1872. Tuoreimmista listauksista Ultimate Classic Rock listasi levyn 1990-luvun top 100 -listalleen.

Ten Summoners Tales on listan levyistä ensimmäinen, jota tohtisin kutsua klassikoksi. Ikääntynyt paljon paremmin kuin Fields of Goldin video.

Klassikko: KYLLÄ!

Video ei ole enää saatavilla

#7 Paul Weller – Wild Wood (1993)

Paul Wellerin toinen levy on kriitikkojen suosikki. Se on mukana 1001 Albums… -kirjassa, se on Allmusicin suositus Wellerin soolodiskografiasta ja hänen ainoa soololevynsä Acclaimed Musicin top 3000 -listalla, sijoituksella 1491 (The Jamilla on listalla neljä levyä ja The Style Councillakin yksi). Belgian Studio Brussels valitsi levyn vuonna 2015 yhdeksi top 500 -levyistä.

Spotify-kuuntelussa levyn suosio on selvästi vaatimattomampaa. Wellerin kymmenestä suosituimmasta soolobiisistä vain yksi, levyn nimibiisi, on kymmenen suosituimman kappaleen joukossa ja jää kuudella miljoonalla kuuntelullaan aika kauas muiden listan levyjen kärkikappaleista.

Itseäni levy ei ilmestyessään juuri kiinnostanut eikä kiinnosta nytkään, kuten ei käytännössä mikään muukaan The Jamin jälkeinen Weller. En pitäisi klassikkona kuin pahimpien Weller-fanien unelmissa.

Klassikko: EI!

Video ei ole enää saatavilla

#6 Crash Test Dummies – God Shuffled His Feet (1993)

Mmm mmm mmm mmm. Hittikappale on niitä lauluja, joita joko inhotaan tai rakastetaan, mutta ainakin se muistetaan. Samaa ei voi sanoa God Shuffled His Feet -albumin muista kappaleista – tai Crash Test Dummiesin muusta urasta.

Mmm Mmm Mmm Mmm on kerännyt Spotifyssa 58 miljoonaa kuuntelua, yli 40 miljoonaa enemmän kuin yhtyeen yhdeksän muuta suosituinta raitaa yhdessä. Bändin kymmenestä Spotifyssä soitetuimmasta kappaleesta kahdeksan tulee tältä levyltä.

Vähemmän yllättävästi God Shuffled His Feet on Allmusicin suositus yhtyeen diskografiasta – kuka osaisi nimetä yhtään muuta Crash Test Dummies -levyä? – mutta ei mahdu Acclaimed Musicin listalle tai 1001 Albums -kirjaan.

Larkinin voitaneen sanoa osuneen ainakin tässä harhaan. Vaikka Mmm Mmm Mmm Mmmiä (nimi on melkein yhtä ikävä kirjoittaa kuin se on lausua) voisi kuvata pikkuklassikoksi, albumia ei mitenkään.

Hieman nolostellen tunnustan, että nostalgisista syistä pidän siitä itse. Klassikkoa levystä ei silti saa.

Klassikko: EI!

Video ei ole enää saatavilla

#5 Lemonheads – Come on Feel The Lemonheads (1993)

Ei tainnut Larkin osua tässäkään ihan kohdalleen. Vaikka Evan Dandon johtaman Lemonheadsin kuudes levy saavutti yhtyeen korkeimmat listasijoitukset, sen ainoaksi varsinaiseksi klassikkolevyksi on helppo nostaa It’s a Shame About Ray (1992). Ray on Allmusicin valinta ja löytyy niin 1001 Albums -kirjasta kuin Acclaimed Musicin top 3000 -listalta. Come on Feel The Lemonheads sen sijaan joutuu tyytymään paikkaan Acclaimedin ”bubbling under” -osastolla. Vuonna 2013 ranskalaiskriitikko Gilles Verlant näyttää listanneen levyn rockhistorian 300 parhaan levyn joukkoon.

Spotifyssakin Come on Feel The Lemonheads häviää Raylle. Kymmenestä yhtyeen suosituimmasta kappaleesta neljä on Raylta on ja kolme Come Onilta. Levyn kuunnelluin kappale Into Your Arms (6 miljoonaa kuuntelua) häviää selvästi Mrs. Robinsonille (16 miljoonaa kuuntelua).

Omassa hyllyssäni Come on Feel The Lemonheads on säilyttänyt paikkansa, mutta jos mieleni tekee kuunnella Dandoa, ei valintani kuitenkaan osu siihen.

Klassikko: EI!

Video ei ole enää saatavilla

#4 Pearl Jam – Vs. (1993)

Vuonna 1993 Pearl Jam oli nosteessa. Debyyttilevy Ten (1991) oli ”räjäyttänyt pankin”, ja vaikka yhtye oli kieltäytynyt tekemästä Vs.-albumin kappaleille videoita, nousi se silti viideksi viikoksi Yhdysvaltojen listakärkeen ja myi ensimmäisellä viikollaan enemmän kuin mikään muu levy oli sitä ennen myynyt.

Klassikkostatuksen kohdalla tilanne on kaksijakoinen. Nykytarkastelussa yhtyeen kanonisoiduin levy on Ten: se on Allmusicin valinta, Acclaimed Musicin listalla selvästi korkeimmalla (sija 133) ja yhtyeen ainoana levynä mukana 1001 Albums… -kirjassa.

Spotifyn kymmenen soitetuimman Pearl Jam -kappaleen listalla on neljä Tenin kappaletta. Vs. tulee kuitenkin hyvänä kakkosena. Top 10:ssä siltä on kaksi biisiä, joista Daughterilla on kunnioitettavat 36 miljoonaa kuuntelua.

Pearl Jam on myös laajemmin melko kanonisoitu yhtye: Acclaimed Musicin listalla yhtyeellä on peräti viisi levyä, joista Vs. toiseksi korkeimmalla (sija 753) – siis selvästi ylempänä kuin yksikään tämän listan aiemmista levyistä.

Itselleni Pearl Jam on jäänyt hivenen vieraaksi, mutta kysyessäni asiaa muutamalta yhtyeen fanilta vakuuttivat he Vs.:n olevan klassikon siinä missä Teninkin. Hyväksytään.

Klassikko: KYLLÄ!

Video ei ole enää saatavilla

#3 Garth Brooks – In Pieces (1993)

Kaupallisen kantrin megatähden Garth Brooksin viides levy on listan vaikein arvotettava. Brooks on toki myynyt kuin häkä – hän on Yhdysvaltojen eniten levyjä myynyt sooloartisti, bändeistäkin edellä on vain The Beatles. Arvostusta Brooks on kuitenkin saanut niukemmin, eikä yksikään hänen levynsä yllä esimerkiksi Acclaimed Musicin top 3000 -listalle (kaksi on sentään bubbling under -osastoa) tai 1001 Albums… -kirjaan.

Spotifystakaan ei ole apua Brooksin suosion arviointiin, sillä albumiformaattiin yhä uskova Brooks pitää musiikkinsa poissa suoratoistopalveluista. Täytyy siis tyytyä muihin lähteisiin.

Besteveralbums.com listaa In Piecesin Brooksin kymmenenneksi parhaaksi levyksi, Omaha.com ja Ranker sijoittavat sen Brooksin diskografiassa kolmanneksi. Rokkaavampaa soundia hakeneesta In Piecesistä ei tullut missään tapauksessa crossover-levyä, joka olisi kasvattanut Brooksin suosiota kantriyleisön ulkopuolella.

Itse en valitettavasti osaa sanoa asiaan juuta enkä jaata, koska Brooksin musiikki ei minua kiinnosta. En lukisi klassikoksi.

Klassikko: EI!

Video ei ole enää saatavilla

#2 Aimee Mann – Whatever (1993)

Tässä kohden tekisi mieli soittaa Larkinille ja kysyä, vieläkö hän pitäytyy kannassaan. Sillä vaikka Aimee Mannin Whatever oli ja on kehuttu levy, on se sittemmin jäänyt rasittavasti nimetyn Bachelor No. 2 (Or, the Last Remains of the Dodo) -levyn (2000) jalkoihin. Molemmat ovat Acclaimed Musicin listalla (Bachelor sijalla 2265 ja Whatever 2479:s), mutta lähes kaikki Whateverin valinnat kriitikkolistoille ovat ajalta ennen Bachelorin ilmestymistä. Voi siis sanoa, että Bachelor on sivuuttanut Whateverin virallisena valintana Mannin tuotannosta.

Spotifyn top 10 -listan katsominen ei auta, sillä Whatever ei jostain syystä ole Spotifyssa. Joka tapauksessa listaa dominoivat Magnolia-elokuvan soundtrack ja Mannin uusin levy Mental Illness (2017).

Oma suosikkini Mannilta on Lost in Space (2002). Pidän toki myös Whateveristä, mutta en nostaisi sitä todellisten klassikkolevyjen joukkoon.

Klassikko: EI!

Video ei ole enää saatavilla

#1 Nirvana – In Utero (1993)

Larkin päättää listansa melko varmalla valinnalla. Vaikka mikään ei sivuuta Nevermindin (1991) asemaan Nirvana arvostetuimpana albumina, In Utero pääsee sentään melko lähelle.

Acclaimed Musicin listalla Nevermind on kolmas (!) ja In Utero 101:s – siis korkeammalla kuin muut yhdeksän albumia tällä listalla. Lisäksi In Utero on mukana 1001 Albums -teoksessa. Spotifyn suurimpien Nirvana-hittien kymmenen kärjessä levyltä on mukana vain Heart-Shaped Box, mutta toistoja sillä on peräti 128 miljoonaa.

Klassikko on klassikko, ja kriitikkotoveri määritteli In Uteron ”ajattelevan ihmisen valinnaksi” ohi Nevermindin. Nuorempana pidin levyä yhtyeen parhaana – enää en, mutta ilmankaan en haluaisi olla.

Klassikko: KYLLÄ!

Video ei ole enää saatavilla

Mitä jäi rannalle?

Vuonna 1993 julkaistiin myös muun muassa Wu-Tang Clanin Enter the Wu-Tang (36 Chambers), Björkin Debut, Sueden Suede, Sepulturan Chaos A.D. ja Janet Jacksonin Janet. Niitä pohtiessa Larkinin lista vaikuttaa kovin yksipuoliselta. Mutta ottaen huomioon, että kymmenestä levystä kahdeksan on edelleen mukana Acclaimed Musicin top 3000 -listalla, ei osumatarkkuutta voi ihan huononakaan pitää.

Torilla tavataan, koska Tori ei osaa vielä lukea. *aplodit*

Y Kant Tori Read –> Tori Amos

Y Kant Tori Readin esikoisalbumin (1988) kannessa Tori Amos poseeraa hemaisevan seksikkäänä pörröpäänä rintaliiveissään, miekkaa mustissa hansikkaissaan pidellen. Kuvan perusteella on vaikea uskoa, että siinä seisoo sama myöhempien aikojen katebush, joka neljä vuotta myöhemmin mullistaisi vaihtoehtoisen aikuispopin maailman kypsällä, älykkäällä ja emotionaalisesti paljaalla esikoisalbumillaan Little Earthquakes. Y Kant Tori Readin tarina jäi yhden albumin mittaiseksi. Kosketinsoittaja Kim Bullard liittyi myöhemmin Kajagoogoo-yhtyeeseen, rumpali Matt Sorum puolestaan – Guns N’ Rosesiin.

Video ei ole enää saatavilla

’Til Tuesday –> Aimee Mann

Viime vuosituhannen lopulla ja 2000-luvun alussa taiteellisia ja levymyynnillisiä huippuvuosiaan elänyt yhdysvaltalaislaulaja-lauluntekijä Aimee Mann päätyi suuren yleisön tietoisuuteen Magnolia-elokuvan (1999) ja sen soundtrackin sekä vuotta myöhemmin julkaistun Bachelor No 2 -albumin myötä. Wise Up, Save Me ja Red Vines soivat vaikuttavassa episodielokuvassa, mutta Mann, 53, oli ehtinyt seikkailla musiikkimaailmassa jo ennen soolouraansakin. Laulaja oli mukana The Young Snakes -punkbändissä, joka julkaisi 1980-luvun alussa yhden ep:n, mutta suosiota Mann saavutti ensimmäisen kerran kohtuullisen menestyneessä new wave -yhtyeessä ’Til Tuesday. Ryhmä julkaisi kolme pitkäsoittoa, joista ensimmäinen käväisi parhaimmillaan Yhdysvaltain albumilistan sijalla 19. Vuonna 1990 yhtye hajosi, kun Mann lähti edelleen jatkuvalle soolouralleen, joka käynnistyi tosin virallisesti vasta vuonna 1992 johtuen ’Til Tuesdayn levytyssopimuskoukeroista Epic-yhtiön kanssa.

Video ei ole enää saatavilla

Cheap Hotel –> Anna Calvi

Väkevä-ääninen englantilaislaulajatar Anna Calvi julkaisi hiljattain toisen albumillisen tummanpuhuvaa, dramaattista taiderockiaan. One Breathistä tuskin tulee sen suurempaa myyntimenestystä kuin Mercury-ehdokkuudestaan huolimatta korkeintaan kulttisuosikiksi nousseesta edeltäjästään, mutta toisen top 40 -albuminsa Calvi siitä kuitenkin sai – paitsi Britanniassa, myös Ranskassa ja Belgiassa. Ensimmäisen kerran top 40 -raja rikkoutui lisäksi Italiassa ja Irlannissa. Tämä kaikki on jo määrättömästi enemmän kuin mikään, mitä Calvin edellinen bändi Cheap Hotel saavutti. Lyhytaikaisen indierockyhtyeen ainoaksi saavutukseksi jäi vähin äänin unohtunut nettisingle New York, josta tehtiin jälkipolvien iloksi myös musiikkivideo.

Video ei ole enää saatavilla

DeYarmond Edison –> Bon Iver

Vähälle huomiolle aktiivivuosinaan jäänyt, Yhdysvaltojen keskilännestä ponnistanut folkrock-yhtye DeYarmond Edison julkaisi kaksi albumia ja yhden EP:n ennen hajoamistaan vuonna 2006. Ajottain oikein mainiota akustista folkia soittaneen yhtyeen nokkamies Justin Vernon siirtyi yhtyeen jälkeen soolouralle taiteilijanimellä Bon Iver ja kohosi Grammy-voittajaksi ja kriitikoiden suitsutusta kahmivaksi indie-jeesukseksi. Yhtyeen muista jäsenistä Brad Cook, Phil Cook ja Joe Westerlund muodostivat Megafaun-yhtyeen ja James Porterfield levyttää nimellä Field Report. Megafaunin friikkifolkiksikin kutsuttu maalaileva taideindie ei ole saavuttanut suurta kansainvälistä suosiota, mutta on löytänyt vakiintuneen kuulijakunnan. Field Reportin viime vuotinen esikoislevy taas sai pääasiassa kiittäviä arvioita.

Video ei ole enää saatavilla

Heatmiser –> Elliott Smith

Elliott Smithin, Neil Gustin, Brandt Petersonin (jonka vuonna 1994 korvasi Sam Coomes) ja Tony Lashin Portlandissa vuonna 1991 perustama yhtye soitti samanlaista vaihtoehtorockia kuin kaikki muutkin tuon ajan ja alueen bändit. Gustille on kreditoitu yhtyeen diskografian pirteämmät pop-biisit, kun taas Smith etsiskeli jo sitä itsesäälissä piehtaroivaa itseään, joka myöhemmin soolourallaan pääsi Oscar-gaalaan asti. Smithille Heatmiser muuttuikin pian rajoitteeksi, meluisaksi rock-bändiksi, jossa hänen sävellystensä dynamiikka ei päässyt oikeuksiinsa. Lavalla bändi teki usein ivaa Smithin alakuloisesta olemuksesta. Kun Smithin soololevyt saivat huomiota, välit Gustiin tulehtuivat ja Heatmiser hajosi. Bändi ehti kuitenkin julkaista kolme albumia ja EP:n. Ajasta kertoo paljon se, että koska Gust oli julkihomo, nimettiin Heatmiserin musiikki homocoreksi tai queercoreksi. Gustin ja Smithin välistä rakkaussuhdetta spekuloitiin pitkään.

Video ei ole enää saatavilla

First Floor Power –> Jenny Wilson

Moni kuuli Jenny Wilsonista ensimmäisen kerran vasta vuonna 2005 hänen soolodebyyttinsä Love and Youthin ja siltä lohkaistujen hittien Summer Time – The Roughest Timen ja Let My Shoes Lead My Forwardin myötä. Tuolloin 30-vuotias Wilson oli kuitenkin jo tunnettu tekijä Ruotsin indiepiireissä: olihan hän duetoinut Karin Dreijerin kanssa The Knifen You Take My Breath Away -singlellä (2003) ja tehnyt kaksi albumia First Floor Power -yhtyeensä kanssa. Nukkavierua, Pavementin sukuista indierockia tehnyt First Floor Power vieraili vuosituhannen vaihteessa Suomessakin, muun muassa Jyväskylän Jyrock-festivaaleilla. Tampereen Monsters of Pop -festivaalilla yhtye nähtiin vuonna 2008, kuitenkin ilman Wilsonia, joka oli jättänyt yhtyeen jo ennen soolouransa aloittamista.

Video ei ole enää saatavilla

Sarja jatkuu maanantaina.

Aimee Mann tulee ja pelastaa.

Kun Boogie Nightsin (1997) menestys alkoi konkretisoitua dollareina lippuluukuilla ynnä kriitikoiden kiitoksina, ohjaaja Paul Thomas Anderson sai käsiinsä harvinaislaatuiset avaimet: vapauden tuotantoyhtiö New Line Cinemalta tehdä seuraavalla elokuvallaan aivan mitä tahansa. Final cut -oikeudet annettiin ennen kuin Anderson ehti edes kuvailla filminsä konseptia.

Lopputulos oli huimaava, sattuman kautta ja kaaoksen voimalla purkautuvia kierteitä yli kolmen tunnin ajan seurannut mestariteos. Yhtenä sen monista selkärangoista toimi Aimee Mannin musiikki, johon Anderson oli tutustunut jo vuosia aiemmin. Kivikovaan kahdeksikkoon (1996) ohjaaja oli tilannut Mannin mieheltä, Michael Penniltä, kaksi kappaletta, ja lopputeksteissä kuullaan pariskunnan laulama, Pennin ja Jon Brionin säveltämä Christmastime.

Magnoliaa Mannin kappaleet rytmittävät vahvasti. Keskeisimmät kappaleet ovat maailmassa olemisen väistämätöntä yksinäisyyttä perkaava One, menneisyyden kivuista irtautumista vaativa Wise Up sekä elokuvan päättävä, toivonkipinää ennakoiva Save Me. Jälkimmäinen oli ehdolla Golden Globeen, Oscariin ja Grammyyn, ja on yksi kahdesta Mannin Magnoliaa varten säveltämistä kappaleista. Se kiteyttää täydellisesti säkeisiinsä sen, mitä filmin surkeat keskushenkilöt haluaisivat läheisiltään kysyä.

”But can you save me?
Come on and save me
If you could save me”

Kertojaa (”a girl in need of a tourniquet”) on satutettu tämän aiemmissa ihmissuhteissa, ja tämä epäröi, voiko laulun kohde sittenkään tuoda lohtua. Kappale soi elokuvan viimeisessä kohtauksessa. Sammakot ovat laskeutuneet taivaalta, ja konstaapeli Jim Kurring (John C. Reilly) ajaa matelijameren halki kaltoin kohdellun, päihteiden kanssa kamppailevan Claudian (Melora Walters) luo kertomaan tälle kaiken sen, mitä tämän tarvitsee kuulla.

“I can’t let this go. I can’t let you go. Now, you… you listen to me now. You’re a good person. You’re a good and beautiful person and I won’t let you walk out on me. And I won’t let you say those things – those things about how stupid you are and this and that. I won’t stand for that. You want to be with me… then you be with me. You see?”

Mannin esittämät kysymykset saavat Kurringin hahmolta vastauksen. Kolmen tunnin äärimmäisestä kaaoksesta purkautuu Claudian kaiken eheyttävä hymy, joka on osoitettu suoraan katsojalle. Hymystä löytyy onni, johon ei vaadita klimaattista Hollywood-suudelmaa, vieroitushoidon kautta löytynyttä uutta elämää tai uskoa Jeesukseen. Siihen riittää pieni ja varovainen lupaus siitä, että toinen jaksaa rinnalla.

Save Me on kappale, jota ei ole olemassa ilman Andersonin elokuvaa. En voi kuunnella sitä miettimättä Jimin ja Claudian välistä orastavaa romanssia, joka sykkii Magnolian emotionaalisena ytimenä. Se on selkein osoitus siitä, että hirvittävästä menneisyydestä on mahdollista löytää väylä eteenpäin. Samalla kappale muistuttaa, kuinka hauraita ihmiset ovat, ja miten helposti toisen saa rikki.

Video ei ole enää saatavilla

BONUS!

Magnolian viimeinen kohtaus saa yllekirjoittaneen yhä itkemään.

Video ei ole enää saatavilla

Vaadimme Suomeen muun muassa Portisheadin ja Beth Gibbonsin.

Olkaa hyvä, yhtä vaille sata yhtyettä ja artistia, joiden ensimmäisestä Suomen-keikasta Nuorgamin torilla on tähän päivään asti saatu vain haaveilla.

Kymmenosaiseen artikkeliimme perustuvalta soittolistalta puuttuu ainoastaan Bill Callahan, jonka musiikkia ei Spotifystä löydy.

Tartu siis lähipromoottoriasi kraivelista ja vaadi häntä hankkimaan paikalliseen kuppilaasi joku alla olevista artisteista, niin Nuorgam kiittää!

Heitä me odotamme Top 100 (okei, 99):

1. Portishead – Machine Gun
2. Pixies – Where Is My Mind?
3. My Bloody Valentine – Only Shallow
4. OutKast – Ms. Jackson
5. Sufjan Stevens – For the Widows in Paradise, for the Fatherless in Ypsilanti
6. The Knife – We Share Our Mother’s Health
7. Beck – Gamma Ray
8. Bon Iver – Skinny Love
9. Daft Punk – One More Time
10. PJ Harvey – Let England Shake
11. Kate Bush – Flower of the Mountain
12. Justin Timberlake – LoveStoned/I Think She Knows
13. Arctic Monkeys – Piledriver Waltz
14. Feist – 1234
15. Guided by Voices – Everywhere With Helicopter
16. Yo La Tengo – You Can Have It All
17. The Divine Comedy – Absent Friends
18. Gorillaz – On Melancholy Hill
19. The Magnetic Fields – The Book of Love
20. Mission of Burma – Academy Fight Song
21. Neu! – Neuschnee
22. Coldplay – Clocks
23. Beyoncé – Best Thing I Never Had
24. The Strokes – You Only Live Once
25. Stereolab – Cybele’s Reverie
26. The Fall – Totally Wired
27. Mariah Carey – Fantasy
28. My Morning Jacket – Victory Dance
29. Kasabian – Fire
30. The Blue Nile – Tinseltown in the Rain
31. Yeah Yeah Yeahs – Heads Will Roll
32. Hot Chip – One Life Stand
33. Magazine – Definitive Gaze
34. Aretha Franklin – (You Make Me Feel Like) A Natural Woman
35. Gary Numan – Are ’Friends’ Electric?
36. Basement Jaxx – Raindrops
37. Death Cab for Cutie – I Will Follow You into the Dark
38. Wire – Adapt
39. Beirut – Santa Fe
40. Wild Beasts – We Still Got the Taste Dancin’ on Our Tongues
41. Doves – Winter Hill
42. Devendra Banhart – Baby
43. Built to Spill – Liar
44. Spoon – You Got Yr. Cherry Bomb
45. Gang Gang Dance – MindKilla
46. Dolly Parton – Jolene
47. The Avalanches – Frontier Psychiatrist
48. The Decemberists – O Valencia!
49. Joni Mitchell – Coyote
50. Camera Obscura – Lloyd, I’m Ready to Be Heartbroken
51. The Hold Steady – Your Little Hoodrat Friend
52. The Shins – Phantom Limb
53. Ennio Morricone – L’Estasi Dell’oro
54. St. Vincent – Cruel
55. Happy Mondays – Kinky Afro
56. Stars Of The Lid – Dungtitled (In A Major)
57. Orchestral Manoeuvres in the Dark – Messages
58. Bat for Lashes – Daniel
59. Grizzly Bear – Two Weeks
60. British Sea Power – Waving Flags
61. Mount Eerie – Between Two Mysteries
62. Okkervil River – The Valley
63. Noel Gallagher’s High Flying Birds – If I Had a Gun…
64. Sunset Rubdown – You Go On Ahead
65. Guillemots – Walk the River
66. Rob Zombie – Dragula
67. Sun Kil Moon – Carry Me Ohio
68. Eminem – Lose Yourself
69. The Walkmen – The Rat
70. Archie Bronson Outfit – Dart for My Sweetheart
71. The Rapture – How Deep Is Your Love?
72. Cat Power – The Greatest
73. The Black Keys – Tighten Up
74. Marc Almond – Tears Run Rings
75. Tyler, the Creator – Yonkers
76. The The – Uncertain Smile
77. Boards of Canada – Music Is Math
78. Beady Eye – The Roller
79. A Sunny Day in Glasgow – Close Chorus
80. Conor Oberst – Cape Cañaveral
81. Charlotte Gainsbourg – IRM
82. Drive-By Truckers – Used to Be a Cop
83. Explosions in the Sky – Your Hand in Mine
84. Luke Haines – Love Letter to London
85. Christina Aguilera – Beautiful
86. Metronomy – The Look
87. Richard Hawley – Tonight the Streets Are Ours
88. Steve Mason – Boys Outside
89. White Denim – Let’s Talk About It
90. Adele – Rolling in the Deep
91. The Get Up Kids – Holiday
92. Nelly Furtado – I’m Like a Bird
93. Clinic – Walking With Thee
94. Dead Can Dance – The Host of Seraphim
95. Death In Vegas – Your Loft My Acid
96. Aimee Mann – Save Me
97. Daniel Johnston – Life in Vain
98. The Besnard Lakes – Albatross
99. Silversun Pickups – Lazy Eye

Pääset soittolistaan tästä.

Vaadimme muffinsseja, joiden valmistamiseen ei ole käytetty volbeateja ja dankojoneksia!!

Olkaa hyvä, sata yhtyettä ja artistia, joiden ensimmäisestä Suomen-keikasta Nuorgamin torilla on tähän päivään asti saatu vain haaveilla.

Artistit on järjestetty pitkällisen äänestysprosessin kautta absoluuttiseen haluttavuus- eli halattavuusjärjestykseen. Harras toiveemme on, että juttusarjaan paneutuvat erityisellä pieteetillä kaikki maamme promoottorit, klubijärjestäjät ja festivaalimogulit. Nämä kun esiintymislavoillenne hoidatte, niin tulemme paikalle – sankoin joukoin!

Alla ensimmäiset kymmenen kaipuumme kohdetta, silvuplee. Huomenna kymmenen lisää.

#100 Silversun Pickups

Mikä? Kaksi albumia tehnyt losangelesilainen kitararockyhtye on vakiinnuttamassa asemaansa 2000-luvun Smashing Pumpkinsina.

Odotettu? Vuoden 2008 maaliskuusta, jolloin se alkuperäinen Pumpkins hyvästeli Helsingin juhlakiertueellaan.

Tuleeko? Jonain päivänä. Silversun Pickups olisi täsmäkiinnitys Provinssirockin kaltaiselle festivaalille, joten jos kolmosalbumi valmistuu ajoissa, niin kenties jo ensi kesänä.

Video ei ole enää saatavilla

#99 The Besnard Lakes

Mikä? Juurevaa laajakangasrockia soittava yhtye on yksi Kanadan parhaiten varjelluista salaisuuksista.

Odotettu? Vuodesta 2007, jolloin tunnelmallinen kakkosalbumi …Are the Dark Horse poiki yhtyeelle Polaris-ehdokkuuden ja tukun yhdeksän pisteen levyarvioita.

Tuleeko? Hyvinkin. Viime vuonna bändi piipahti jopa Tukholmassa, joten mikä jottei ensi vuonna vaikkapa Tavastialla.

Video ei ole enää saatavilla

#98 Daniel Johnston

Kuka? Vastavirtamusiikin keskeisimpiä ja traagisimpia hahmoja. On julkaissut häpeilemättömän suoria laulujaan jo vuodesta 1981, mutta paininut läpi ikänsä mielenterveysongelmien parissa.

Odotettu? Viimeistään siitä lähtien, kun Kurt Cobain kekkuloi joka tiedotusvälineessä ”Hi, how are you” -paita yllään.

Tuleeko? Johnston kävi Göteborgissa 2008. Epävakaa mielenterveys on aina kysymysmerkki, joten Suomen-visiitti lienee täysin sattumankauppaa.

Video ei ole enää saatavilla

#97 Aimee Mann

Kuka? Pitkän uran tehnyt laulaja-laulunkirjoittaja muistetaan erityisesti albumistaan Bachelor No 2. or the Last Remains of Dodo ja esiintymisestään Paul Thomas Andersonin ohjaaman Magnolia-elokuvan ääniraidalla.

Odotettu? Siitä lähtien, kun Save Me soi Magnolian lopussa.

Tuleeko? Mann on viimeksi kiertänyt Euroopassa vuonna 2008. Lähtee Yhdysvaltain-kiertueelle ensi vuoden alussa, mutta konserteista vanhalla mantereella ei ole tietoa.

Video ei ole enää saatavilla

#96 Death in Vegas

Mikä? Linkki klubibiittien, psykedeelisen rockin ja ah-niin-ysärin big beatin välillä.

Odotettu? Vuosituhannen vaihteesta, jolloin bändi julkaisi albumit The Contino Sessions (1999) ja Scorpio Rising (2002). Nytkin kelpaisi.

Tuleeko? Uusi Trans-Love Energies -albumi kierrättää bändiä ainakin Keski-Euroopassa, joten kai tulisi, jos joku hankkisi.

Video ei ole enää saatavilla

#95 Dead Can Dance

Mikä? Goottitunnelmoinnin, maailmanmusiikin ja new agen kolmiossa kolmisenkymmentä vuotta risteillyt duo.

Odotettu? Nousi 1990-luvun puolivälin maailmanmusiikkibuumin myötä myös suomalaisten suosioon.

Tuleeko? Ei ole vuoden 2005 jälkeen juuri keikkaillut, mutta Brendan Perry on kuluvana vuonna väläytellyt kiertuetta ensi vuoden lopulle. Osuisikohan myös tänne?

Video ei ole enää saatavilla

#94 Clinic

Mikä? Iso-Britannian neuroottisin postpunkyhtye, joka tunnetaan jurnuttavista urkusoundeistaan, kirurginmaskeistaan ja hampaidensa välistä sihisevästä laulajastaan Ade Blackburnista.

Odotettu? Vuosituhannen vaihteesta, jolloin Radiohead nappasi Clinicin lämmittelijäkseen Euroopan-kiertueelleen ja Levi’s yhtyeen Second Line -hitin mainoskampanjaansa.

Tuleeko? Tuskin. Bändillä riittää vientiä Pohjois-Amerikassa, ja Euroopassa se on suosinut aina muita ilmansuuntia kuin pohjoista.

Video ei ole enää saatavilla

#93 Nelly Furtado

Kuka? Kanadalainen radiopoppari on kasvanut kolmen noteeraamisen arvoisen albumin myötä folk-kujertajasta R&B-syöjättäreksi.

Odotettu? Kunnolla vasta vuodesta 2006, jolloin ilmestyi Timbalandin avustama Loose-hittialbumi, joka valloitti niin seduloiden tanssilattiat kuin kriitikoiden sydämet.

Tuleeko? Rahalla saa. Jos Furtado julkaisee vielä hittilevyn, niin miksei häntä nähtäisi Helsingin Areenalla.

Video ei ole enää saatavilla

#92 The Get Up Kids

Mikä? Yhdisti suuria tunteita, punkin energiaa ja 1990-luvun indietä ollen samalla yksi tärkeimmistä esikuvista 2000-luvun emokauheuksille.

Odotettu? Four Minute Mile (1997) sekä Something to Write Home About (1999) ihastuttivat vilpittömyydellään ja ovat yhä aikamatka elämän kevääseen.

Tuleeko? Jaa-a. Yhtye palasi hiljattain kuvioihin muutaman vuoden tauon jälkeen, mutta ainakin tänä syksynä Euroopan-kiertue unohtaa Suomen.

Video ei ole enää saatavilla

#91 Adele

Kuka? No se. Kyllä sä tiedät. Maailman suurin sooloartisti juuri nyt. Hittilistojen iilimato.

Odotettu? Tammikuusta 2011 lähtien, kun julkaisi kakkosalbuminsa 21. Sitä ennen oli Amyn ja Duffyn – ja mitä niitä nyt oli – varjossa.

Tuleeko? Joskus varmasti, mutta tuskin hetkeen. Pitänee kiirettä Suomea isommilla markkina-alueilla.

Video ei ole enää saatavilla