Sole: Bling bling vaan sullekin, saatana.

Vaihtoehtoiseen hiphopiin keskittynyt Anticon-levy-yhtiö täytti kuluneena syksynä 15 vuotta. Los Angelesista käsin toimiva levy-yhtiö oli erityisesti 2000-luvun alussa merkittävä vastavoima valtavirran jenkkiräpille, sillä sen artistien musiikin omalaatuinen sekoitus hiphopia, folkia, runonlausuntaa ja yleistä sekoilua oli niin ennakkoluuloton.

Anticonin artistit vierailivat ristiin rastiin toistensa albumeilla, milloin tuottajina, milloin räppäreinä. Tuloksena on ollut julkaisuja, joilla on pääasiallisesti vain kuriositeettiarvoa, mutta myös ajattomia levyjä, jotka kuulostavat relevanteilta vielä nyt kymmenen vuotta ilmestymisensä jälkeen.

(Mitä tulee reppuräppi-käsitteeseen, Anticonin levyjä kutsuttiin usein backpacker hiphopiksi, kuten myös räpin vaihtoehtoista laittaa edustaneen El-P:n pyörittämän Def Jux-levy-yhtiön julkaisujakin.)

#1 Telephone Jim Jesus – Anywhere Out of the Everything (2007)

Kyynisimmät voivat väittää Telephone Jim Jesusin tekevän tylsiä DJ Shadow-pastisseja, mutta meille muille hänen melankoliset äänimaisemansa ovat toimivaa instrumentaalista hiphopia. Ainekset, eli kolisevat rummut, nyrjähtäneet puhesamplet ja alakuloiset melodiat, ovat kieltämättä tutut. Anywhere Out of the Everything -albumi on tunnelmaltaan keskimääräinen Anticon-julkaisu, mutta julkaisuajankohdastaan huolimatta myös tiivistelmä siitä, millaista instrumentaalimusiikkia on julkaistu erityisesti 2000-luvun alussa rekkalasteittain.

Video ei ole enää saatavilla

#2 Sole – Selling Live Water (2003)

Selling Live Water on Solen epätasaisen tuotannon ehdoton helmi. Samalla se on myös erinomainen räppilevy. Vaikka albumin ilmestymisestä on jo kymmenen vuotta, se kuulostaa yhä ajankohtaiselta. Tuotanto (Telephone Jim Jesus on muuten tuottanut kappaleista kaksi) ja Solen persoonallinen, loppusointuja kaihtava tyyli räpätä tekevät siitä yhden kaikkien aikojen suosikkilevyistäni. Anticon-albumille tyypillisesti Selling Live Wateria kuvailevia asiasanoja ovat ”alavireinen” ja ”syksyinen”. Kuten Sole Respect Pt. 3 -kappaleella räppää: ”If I could make it stop raining, this whole damn place wouldn’t know, what to do with all the sunlight.”

Video ei ole enää saatavilla

#3 Clouddead – Ten (2004)

Ten-albumi ei ole virallisesti Anticon-julkaisu, mutta käytännössä se voidaan sellaiseksi laskea. Kokoonpanon räppärit Doseone, Why? ja Odd Nosdam ovat nimittäin mukana niin monilla Anticon-levyillä, että tavallaan Clouddead on levy-yhtiön all stars-kokoopano. Esimerkiksi Soleen verrattuna Clouddead tekee huomattavasti huuruisampaa musiikkia. Hetkittäin kolmikon tajunnanvirtaa muistuttava ulosanti kuulostaa enemmän kadulla laahustavan mielenterveyskuntoutujan yksinäiseltä mutinalta kuin räppäämiseltä. Clouddeadin musiikillisesta maailmasta kertoo olennaisimman, että Boards of Canadan IDM-veteraanit ovat suostuneet tekemään remixin Ten-albumin Dead Dogs Two -raidasta.

Video ei ole enää saatavilla

#4 13 & God – s/t (2005)

13 & God on esimerkiksi Clouddeadissa mukana olleen Anticon-räppäri Doseonen, tuottaja Jelin ja saksalaisyhtye The Notwistin yhteisprojekti. (Alternative Nationinsa MTV:ltä aikoinaan katsoneet muistanevat The Notwistin Pick Up the Phone -kappaleesta.) Jos kuvittelet The Postal Servicen syrjähypyn vaihtoehtoiseen hiphopiin, olet lähellä 13 & Godin maailmaa. Projektin nimikkoalbumi on tutustumisen arvoinen levy myös heille, jotka lähtökohtaisesti vierastavat hiphopia.

Video ei ole enää saatavilla

#5 Sage Francis – Personal Journals (2002)

Personal Journals on nimensä mukaisesti henkilökohtainen ja tunnustuksellinen albumi. Sage Francis avaa levyllä sisintään niin hengästyttävästi, että monet muut artistit tarvitsisivat siihen kymmenvuotisen uran. Personal Journals voi tuntua raskaalta kuuntelukokemukselta, mutta se on musiikillisesti selkeästi lähempänä hiphopin valtavirtaa kuin esimerkiksi Clouddead. (Clouddeadin Odd Nosdam on muuten tuottanut levylle yhden kappaleen.)

Video ei ole enää saatavilla

Kuuntele albumit Spotify-soittolistana tästä.

Markus-setää ujostuttaa mikrofoni, joten hän katsoo kaihoisasti alaviistoon ja pohtii teknologiaa

Saksalainen insinööri, tuo pop-idolikuvaston epätodennäköisin yksilö. Säyseä, hillitty, teknologiasta villiintyvä ja kaikin muinkin tavoin perinteisen rocktähden täydellinen antiteesi.

Silti Kraftwerkin veijarit ovat saaneet rakennettua oman sisäänpäinkääntyneisyytensä ympärille varsin pitkän ja näyttävän uran.

Vaikka müncheniläiset Acherin veljekset Markus ja Micha eivät varsinaisesti samaan robottikategoriaan Düsseldorfin pappojen kanssa uppoakaan, heitäkään ei varsinaisesti voi räiskyviksi rokkikukoiksi kutsua. Hiljaiset ja pohdiskelevat ja Kraftwerkin tapaan antavat teknologisesti edistyksellisen musiikkinsa hoitaa puhumisen.

IDM-tyylistä nyrjähtelyä ja naksuttelua kuulaisiin pop-sävellyksiin yhdistelevä musiikki oli vahvassa nosteessa 00-luvun puolivälin tienoilla ja mikä tahansa Markus Acherin kolmesta pääyhtyeestä – The Notwist, 13&god ja Lali Puna – olisi yksin jo ollut kovan luokan merkintä CV:ssä tuosta skenestä. Näistä toki kärjessä Notwist, jonka uskomattoman huikean mahtava vuoden 2002 albumi Neon Golden on yksi tuon musiikillisen ilmiön ehdottomia huipentumia ja nosti yhtyeen myös kohtuullisen suureen kaupalliseen menestykseen, etenkin kotimaassaan Saksassa.

Video ei ole enää saatavilla

Kuten indie-kuvioissa trendikästä on, Notwistin juuret ovat syvällä hardcoren ja punkin ytimessä. Bändin 90-luvun alussa julkaisemat ensimmäiset tuotokset olivat saksalaiseen tapaan täysin kuuntelukelvoton yhdistelmä tuhnuista metalcorea, taiteellista maalailua ja täysin luokatonta koohotusta.

Saksalaisille epäominaiseen tapaan Notwist kuitenkin alkoi 90-luvun loppupuolelle tultaessa havainnoida itsekin oman teutoonisen riittämättömyytensä järkevän punk-sukuisen musiikin tekemiseen ja alkoivat hissukseen vaihtaa bändisoittimia ATK-vehkeisiin ja jo vuoden 1998 Shrink-albumilla toisen saksalaisyhtyeen terminologiaa lainataksen ”muutoksen tuulet” olivat alkaneet puhaltaa.

Varsinainen elektronisen nerouden kirstu kuitenkin aukeni vasta 2000-luvulle tultaessa, ensin Lali Puna -yhtyeen riveissä ja Notwistinkin kohdalla Neon Goldenin ilmestyessä.

Elektroniikkapuolen kehittymisestä Notwistissä ihmiskunnan korkeimman ymmärryksen tasolle voidaan toki enemmän kiittää myös Console-nimellä tunnettua Martin Gretschmannia, joka liittyi yhtyeeseen 90-luvun lopulla, mutta kyseistä albumia eivät nosta muun IDM-popin yläpuolelle nohevasti pörähtelevät naksut ja just jännästi nyrjähtävät glitchit, vaan uskomattoman komea biisinkirjoitus. Pick Up The Phone, Concequence, Pilot, This Room ja oikeastaan paria taidetrippailua lukuunottamatta koko hemmentin Neon Golden on biisimateriaalia, joka millä tahansa sovituksilla olisi pop-historian klassikoita.

Video ei ole enää saatavilla

Jo tässä kohtaa voisi lopettaa ja todeta mies neroksi. Mutta Acherilta löytyi 00-luvun puolivälissä vielä hihasta ässä, pöytään lyötäväksi: 13&god, jossa reppuräpin lippulaivan, Anticon -levy-yhtiön, Themselves-ryhmä ja Notwist löivät Atlantin yli viisaat päänsä yhteen.

Video ei ole enää saatavilla

Näin yhtyeen ensilevynsä tietämillä Roskildessa vuonna 2005 ja olin niin haltioitunut, että kotiin päästyäni marssin samantien MPC-kauppaan hankkiakseni tuon Akain maagisen laitteen, jonka käyttöön myös 13&god vahvasti nojaa. Ei ollut halpa kauppareissu, mutta ei ollut kyseisen esiintymisen todistamisen tekemä vaikutuskaan millään muotoa vähäinen.

Parhaiten Acherin nerouteen ja koko Notwist-poppoon sympaattiseen työskentelyprosessiin pääsee käsiksi Neon Golden -levyn tekoa dokumentoivan On/Off The Record -DVD:n kanssa, jos sen jostain onnistuu löytämään.

Video ei ole enää saatavilla

Tok tok, hulluja nuo saksalaiset.