Levyraati #26

Iamamiwhoami – Drops

Ruotsalainen elektroartisti-multimediataitelija Joanna Lee on hämmentänyt ja ilahduttanut pop- ja blogimaailmaa jo parin vuoden ajan YouTubeen lykkäämillään videoilla, joilla on ollut sellaisia nimiä kuin Prelude 699130082.451322-5.4.21.3.1.20.9.15.14.1.12, ; john ja n. iamamwhoami-taiteilijanimeä käyttävän hämmentäjän ”audiovisuaalinen” esikoisalbumi kin julkaistaan 11. kesäkuuta. Grammis-palkinnon innovatiivisuudesta saanut artisti esiintyi ensimmäisen kerran livenä viime kesän Way Out West -festivaalilla.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Gorillaz – DoYaThing

DoYaThing on ensimmäinen uusi Gorillaz-tekele sitten toissajouluna julkaistun The Fall -albumin. Tanssipopin ystäville kappale on ainakin etukäteen ajatellen todellinen herkkupala, sillä mukana menossa ovat LCD Soundsystemin James Murphy ja OutKastin Andre3000.

http://youtu.be/yNeF30RverQ

Isoveli – Aika olla valveilla

Brightboy vaihtoi viime vuonna kieltä, nimeä ja levy-yhtiötä – mutta vaihtoiko tyyliä? Se selviää ensi viikolla, jolloin Exogenic julkaisee yhtyeen esikoisalbumin, ajankohtaisesti nimetyn 2012:n.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Paleface – Ikivanhat tekosyyt (Kadotettujen mantra)

Uutta Palefacea, maistuuko? GG Caravaninkin matkassa parhaillaan kulkevan folkräppärin uusi albumi Maan tapa julkaistaan 25. huhtikuuta. Ikivanhat tekosyyt -kappaleella ”kalkkilaivan kapteenia” on avittanut Joel Attila.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Regina Spektor – All the Rowboats

Venäläis-amerikkalaiselta pianopopparin kuudes albumi What We Saw from the Cheap Seats julkaistaan toukokuun alussa. Sen on tuottanut hieman yllättäen Michael Elizondo, joka tunnetaan parhaiten yhteistyöstään hiphopin suurimpien tähtien, kuten Dr. Dren, Eminemin, 50 Centin ja Busta Rhymesin, kanssa. Hyppääkö Regina Florence-kelkkaan vai pyrkiikö uudeksi Lanaksi? Vai malttaako säilyä omana itsenään?

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!